Art. 17-061 KÄYTTÄMINEN VAROITUS! Ennen kuin liität laitteen pistotulpan pistorasiaan ennen jokaista käyttökertaa, varmista, että laitteen alempi teränsuojus toimii. Älä käytä sahaa, jos teränsuojus ei sulkeudu automaattisesti terän ympärille ja palaudu kokonaan kiinni-asentoon. PIDÄ SAHANTERÄ PUHTAANA JA TERÄVÄNÄ Käytä suojakäsineitä käsitellessäsi sahanterää. Pidä kätesi loitolla terän terävistä hampaista. Älä kurottele pyörivän sahanterän päälle. Älä kerää irti sahattuja puupaloja sahausalueelta ennen kuin sahanterä on kokonaan pysähtynyt. Varoitus: Sahanterä pyörii vielä jonkin aikaa laitteen pois päältä kytkemisen jälkeen. KÄYTÄ OIKEAA LEIKKAUSTEKNIIKKAA (fig. 2~7) Huolehdi siitä, että sahanteränsuojukset ovat paikoillaan ja toimivat oikein. Tue isot sahattavat kappaleet (katso kuva 2) kunnolla, niin sahanterän juuttumisvaara pienenee. Kuvassa 3 on esitetty väärä tapa sahata isoja puisia kappaleita. Kuvan osoittamalla tavalla sahaaminen saattaa aiheuttaa vakavia vaurioita sahan käyttäjälle. Sahattaessa sahan tulee aina levätä sahattavan kappaleen isomman puoliskon päällä, eli pienempi osa sahataan pois. Käytä rinnakkaisvastetta, koska se ehkäisee sivulta sahanterään tulevaa painetta. Lisäksi sahausjäljestä tulee tällöin suorempi. SUOJAUDU ”TAKAPOTKUILTA” (kuva 2) Takapotkulla tarkoitetaan tilannetta, jossa sahanterä jää yhtäkkiä jumiin sahattavaan materiaaliin ja pysähtyy, jonka jälkeen laite hyppää ylös ja/tai taakse kohti käyttäjää. Tämä vaarallinen tilanne syntyy sekunnin murto-osassa. Sen voi aiheuttaa tilanne, jossa sahausurasta tulee liian ahdas, jolloin sahanterä pyörii liian raskaasti tai jää jumiin, pysähtyy tai tarttuu kiinni. Jos sahanterä kiertyy tai ei mene suoraan sahausuraan, sahanterän takaosan hampaat voivat tarttua kiinni työstettävän kappaleen yläpintaan, jolloin sahanterä kiipeää hallitsemattomasti ylös ja irti työstettävästä kappaleesta ja sinkoutuu taaksepäin käyttäjää kohti. Pidä aina mielessä, että näin voit käydä, jotta olisit valmis ja osaisit reagoida oikein, jos niin käy. Takapotkujen voi välttää pitämällä sahanterän terävänä ja varmistamalla, että se on kunnolla kiinni. (Katso kuva 2) Vapauta virtakytkin (ON/OFF) välittömästi, jos sahanterä jää jumiin tai saha pomppaa ylös. Älä yritä irrottaa terää työstettävästä kappaleesta niin kauan kuin se pyörii. Älä koskaan aseta kättäsi tai sormiasi sahan eteen tai taakse. (Katso kuva 4) Jos laite potkaisee takaisin juuri sillä hetkellä, kun kätesi on sen edessä tai takana, voit loukkaantua vakavasti. Tarkista aina ennen sahauksen aloittamista, että syvyys- ja jiirikulmansäätimet on kiristetty kunnolla. Käytä vain oikeantyyppisiä sahanteriä, joiden halkaisija vastaa sahan teknisiä tietoja. Älä käytä sahanterän kiinnitykseen viallisia tai vääränlaisia aluslaattoja tai pultteja. Yritä välttää sahanterän osumista nauloihin, niitteihin, ruuveihin jne. tarkastamalla sahattava kappale huolellisesti ennen sahausta ja poistamalla kaikki naulat yms. Kun sahaat, pidä kaksin käsin kiinni sahasta ja kiinnitä sahattava kappale ruuvipuristimilla tai vastaavilla. VAROITUS! On erittäin tärkeää kiinnittää työstettävä kappale kunnolla ja käsitellä laitetta kaksin käsin, jotta pystyt hallitsemaan laitteen kaikissa tilanteissa ja välttämään vakavat onnettomuudet. Kuvassa 2 näytetään sahan oikea ja turvallinen käsittelytapa. Aseta aina sahanterän pohjalevyn suurempi puoli työstettävän kappaleen kunnolla kiinnitetyn puolen päälle, ei siis pois sahattavan osan päälle. Jos kappale on lyhyt tai muuten pieni, kiinnitä se sopivaan telineeseen. VAROITUS! Älä yritä pidellä pientä sahattavaa kappaletta käsin. Kuvassa 5 näytetään, miten pieni kappale katkaistaan oikein. Kuvassa 6 taas näytetään, miten sellaista EI pidä katkaista. Sahaa ei saa pidellä ylösalaisin tai kiinnittää ruuvipenkkiin tai vastaavaan (katso kuva 7). Tämä on erittäin vaarallista ja voi aiheuttaa vakavia onnettomuuksia. Kun lopetat sahaamisen, älä poistu sahan luota ennen kuin sahanterä on kokonaan pysähtynyt ja teränsuojus sulkeutunut kunnolla sahanterän ympärille. © 2010 <strong>Biltema</strong> Nordic Services AB 28
Art. 17-061 Kuva. 2 Kuva. 3 Kuva. 4 Kuva. 5 Kuva. 6 Kuva. 7 29 © 2010 <strong>Biltema</strong> Nordic Services AB