Nuorisobarometri_2012_Verkkojulkaisu
Nuorisobarometri_2012_Verkkojulkaisu
Nuorisobarometri_2012_Verkkojulkaisu
You also want an ePaper? Increase the reach of your titles
YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.
Tulojen arviointi euroina (saati markkoina) olisi

liian vaikeaa, joten kysymys kohdistuu koettuun

suhteelliseen toimeentuloon 44 . Kaikkien arvioiden

keskiarvon tulisi siis periaatteessa olla suunnilleen

keskimääräistä tasoa, mutta vastausten

keskiarvo oli kuitenkin 6,4, joten haastatellut

nuoret arvioivat lapsuus perheensä keskimääräistä

paremmin toimeentuleviksi. Tämän voi ajatella

johtuvan vaikeudesta ar vioida taloudellista

tilannettaan suhteessa muihin. 45 Vertailukohta

on merkityksellinen, arviot lapsuus kodin suhteellisesta

toimeentulotasosta kun riippuvat siitä,

suhteuttaako vastaaja tilannettaan tuon ajan

muihin perheisiin, nykyiseen elintasoonsa, nykyiseen

yleiseen elintasoon tai jopa odotettavissa

50

olevaan elintasoonsa. 46 Voi myös olla, että koska

yleensä lapsia pyritään suojelemaan toimeentulohuolilta

ja köyhyyden vaikutuksilta, he

eivät usein tiedä tai muista lapsuudenkotinsa

toimeentulo-ongelmia. (Moisio & Karvonen

2007, 145.) Havaittu vaikeus arvioida, mihin

kohtaan tulojakaumaa itse sijoittuu, voi myös

kertoa kyselytutkimuksille tyypillisestä taipumuksesta

kaunistella vastauksia. Voi toki olla

niinkin, että arviot ovat kohdallisia, mutta otos

on vino siten, että paremmin toimeentulevien

perheiden lasten todennäköisyys osallistua haastatteluun

on suurempi.

Kuvion 20 ikäryhmittäisessä vertailussa

näkyy selvästi, kuinka kyselyn vanhimmat

KUVIO 20. “Millainen oli perheesi toimeentulo lapsuudessasi?” (1=heikosti toimeentuleva,

10=hyvin toimeentuleva, %)

HEIKOSTI TOIMEEN-

TULEVA (1–3)

Kaikki nuoret (n=1894)

4 5 6 7 8 9

15–19-v. (n=635)

20–24-v. (n=628)

25–29-v. (n=631)

Asui peruskouluiässä molempien vanhempien

kanssa(n=1396)

Vuorotellen molempien vanhempien kanssa (n=87)

Vain isän kanssa (n=61)

Vain äidin kanssa (n=322)

Lapsuudenkodissa ei sisaruksia (n=314)

Yksi (n=725)

Kaksi (n=509)

Kolme tai enemmän (n=346)

Isällä yliopistotutkinto (n=226)

Isällä ammattikorkeakoulutkinto (n=153)

Isällä opisto tai ylioppilastutkinto (n=173)

Isällä ammatillinen perustutkinto (n=494)

Isällä ei tutkintoa (n=158)

0 % 50 % 100 %

HYVIN TOIMEEN-

TULEVA (10)

6 6 23 15 19 20 7 5

4 2 16 13 20 25 12 8

7 7 25 14 20 18 5 5

9 9 27 17 17 16 3 2

4 5 22 15 20 21 8 5

14 6 21 16 18 20 5 1

12 10 30 8 12 26 2 2

13 10 26 13 16 13 4 5

6 6 24 18 18 19 7 3

7 5 18 14 22 23 6 5

3 6 25 16 16 19 8 6

10 8 29 11 20 13 5 5

3 1 13 12 23 27 13 7

2 2 17 14 22 27 10 7

3 8 22 16 24 19 6 2

7 6 27 16 18 17 5 5

8 9 29 18 17 15 3 3