Nuorisobarometri_2012_Verkkojulkaisu
Nuorisobarometri_2012_Verkkojulkaisu
Nuorisobarometri_2012_Verkkojulkaisu
Create successful ePaper yourself
Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.
ja/tai repertuaareihin; jälkimmäinen siihen,<br />
kuinka kasvava ihminen tapaa oppia ja sisäistää<br />
nämä oman kasvamisensa myötä. Ne ikään<br />
kuin sisäistyvät, muuttuvat itsestäänselvyyksiksi,<br />
joiden näkökulmasta muiden käyttäytymistä<br />
tulkitaan, ymmärretään ja ennakoidaan. Tällaisen<br />
oppimisen kautta – näin on tapana sanoa –<br />
kasvava subjekti integroituu sosiaalisesti omaan<br />
kulttuuripiiriinsä, ankkuroituu muihin näiden<br />
perinteiden ohjaamalla tavalla, ja rakentaa omat<br />
yhteisölliset suhteensa niiden rakenteistamassa<br />
kulttuurisessa kodissa.<br />
Nyt näyttäisi olevan kysymys ilmiöstä, joka<br />
liittyy tällaisen oppimisen epäonnistumiseen,<br />
siihen, että subjekti oppiikin, että millään tälläisella<br />
ei ole mitään merkitystä, tai että mihinkään<br />
tällaiseen ei voi luottaa. Jos/kun kaikki tämä<br />
keskinäisen elämisen kulttuurinen ja sosiaalinen<br />
elementti puretaan pois, jäljelle ei jää kuin<br />
markkinat, vaihto, etujen ja hyötyjen tavoittelu<br />
– ja vieläpä sellaisella erityisellä tavalla, jota (tällaisen<br />
tulkinnan mukaan) mikään kulttuurinen<br />
tai sosiaalinen ei sido. Tässä mielessä, toisin<br />
sanoen käsitteen yleisimmässä mahdollisessa<br />
merkityksessä, kysymys on yhteisöllisestä disintegraatiosta.<br />
Tämän tulkinnan kautta on mahdollista<br />
ymmärtää ilmiön taustaa, yleisyyttä ja rakennepiirteitä.<br />
Mitä enemmän elämä ihmistä lyö, sitä<br />
todennäköisemmin alkaa ajatella, että ei täällä<br />
kukaan toisesta piittaa (Bosma ym. 1999; Taylor<br />
ym. 1997). Tätä kautta ilmiö on myös mahdollista<br />
ymmärtää arkijärkisesti, kokemuksen<br />
kautta: kyse on jonkinlaisesta elämään pettymisestä,<br />
katkeroitumisesta ja kyynistymisestä, siitä<br />
että alkaa jo odottaakin pahinta. Tämä on sitä<br />
yleisempää, mitä huono-osaisemmasta väestä<br />
on kysymys, ja mitä voimakkaampaa tämä on,<br />
sitä hauraampi on (Kivimäki ym. 1998; Vahtera<br />
ym. 2000; Watkins ym. 1992; Williams ym.<br />
1980) ja sitä huonommin osaa asiansa hoitaa.<br />
Smallin ym. käyttämät käsitteet ”tulkintakehys”<br />
ja ”repertuaari” sopivat hyvin jäsentämään<br />
sitä, mitä toistaiseksi ilmiön vaikutustavoista<br />
tiedämme (2010). Kehys tässä on ajatus<br />
164<br />
siitä, että kaikki ajavat omaa etuaan ja että puhe<br />
muusta on vain peitto, jonka alla tämä tapahtuu.<br />
Kun tämä jäsentää toisia koskevia oletuksia,<br />
uudet takaiskut tulkitaan tältä perustalta (”joku<br />
on taas kussut linssiin”), ja niihin suhtaudutaan<br />
hostiilisti. Kun toisilta jo valmiiksi odotetaan<br />
tätä, ja muihin suhtaudutaan tämän oletuksen<br />
pohjalta, tulokseksi syntyy – näin oletuksemme<br />
kulkee – sellaista käyttäytymistä, joka toisten<br />
näkökulmasta koetaan hostiiliksi, ja siis<br />
loukkaavaksi. Tällöin disintegroitunut toimija<br />
itse asiassa kutsuu tai houkuttelee esiin juuri<br />
sitä itseensä kohdistuvaa torjuntaa, jota hän<br />
lähtökohtaisesti odottaa ja pelkää. (Appelberg<br />
ym. 1991; Kivimäki ym., 1998; Miller ym.<br />
1996; Smith 1994; Smith & Christensen 1992.)<br />
Tulkintakehys siis tuottaa repertuaaria, joka<br />
vahvistaa lähtökohtaista kehystä.<br />
Tältä perustalta on helppo ymmärtää se jo<br />
aiemmin esille nostettu tulos, jonka mukaan<br />
hyvissä, vakaissa oloissa – esim. ylempien toimihenkilöiden<br />
työssä – tällä tavalla ajatteleva ja<br />
toimiva ihminen voi pärjätä jopa poikkeuksellisen<br />
hyvin. Tiukan markkinaehtoisesti jäsentyneessä<br />
työyhteisössä kuvattu tulkintakehys<br />
ja repertuaari voivat tuottaa yksilön kannalta<br />
hyviäkin tuloksia. Ongelmallisempi on tilanne,<br />
jossa sama ilmiö liittyy heikkoon yhteiskunnalliseen<br />
asemaan ja epävakaaseen asemaan.<br />
Heikko yhteiskunnallinen asema lisää vakavien<br />
ongelmien ja takaiskujen todennäköisyyttä, eivätkä<br />
omat hostiilit sisäistymät auta tilanteiden<br />
hoitamisessa.<br />
Keskustelu tulosten ja tulkintojen yhteiskunta-<br />
ja sosiaalipoliittisesta relevanssista on<br />
ehkä syytä pohjata sosiaalisen resilienssin käsitteeseen.<br />
Käsitteessä on samanlaista intuitiivista<br />
vetoavuutta kuin keskustelussa ”syrjäytymisestä”:<br />
on ikään kuin olisi intuitiivisesti selvää,<br />
mihin nämä käsitteet viittaavat, niillä ikään kuin<br />
olisi itsestään selvä sisältö ja viitekohta. Resilienssin<br />
käsite tuntuu lisäksi avaavan kysymystä<br />
syrjäytymisen mekanismeista tavalla, joka on<br />
ajankohtaiseen yhteiskunnalliseen muutoksen<br />
sopiva: olemme jo ainakin kahdenkymmenen
Change language