Nuorisobarometri_2012_Verkkojulkaisu
Nuorisobarometri_2012_Verkkojulkaisu
Nuorisobarometri_2012_Verkkojulkaisu
You also want an ePaper? Increase the reach of your titles
YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.
Sami myllyniemi

KySelyn toteutuS Ja

tauStamuuttuJat

Nuorisobarometri pohjautuu keväällä 2012

kerättyyn kyselyaineistoon. Julkaisu jakautuu

kahteen osaan: tilasto-osiossa esitetään keskeisimmät

tulokset tukeutuen ennen kaikkea

kuvioihin, joiden avulla esimerkiksi trendien

havaitseminen on helppoa. Alun tilastopaketin

jälkeen eri alojen asiantuntijat pureutuvat

viidessä artikkelissa eri aihepiireihin syventäen

kyselytulosten yleisesittelystä saatua kuvaa.

Ellei toisin mainita, vertailuaineistona ovat

aiempien vuosien Nuorisobarometrit. Kuvioita

ja taulukoita aukaistaan lukijalle ja myös jossain

määrin kerrotaan havainnoista ja niiden taustoista,

mutta ote on kuitenkin ennen kaikkea

kuvaileva. Tuloksia aukaistaan tekstissä myös

joidenkin keskeisten taustamuuttujien mukaisten

erojen selittämiseksi, esimerkiksi sen, onko

jokin tietty asenne tyypillisempi nuorille naisille

vai miehille. Tilastollisia testejä ei yleensä

raportoida, mutta usein mainitaan kuitenkin,

ovatko havaitut erot vastaajaryhmien välillä

tilastollisesti merkitseviä. 1

KOHDeRYHMÄ, OtOS JA

tieDONKeRUU

Nuorisobarometrin perusjoukkona ovat

15–29-vuotiaat nuoret koko maassa Ahvenanmaata

lukuun ottamatta. Yhteensä haastateltiin

1902 nuorta, joista 1792 oli suomenkielistä

nuorta, 105 ruotsinkielistä ja 5 äidinkieleltään

muun kuin suomen- tai ruotsinkielistä nuorta.

Haastattelut toteutti IRO Research Oy

21.01.2012 ja 18.02.2012 välisenä aikana.

14

Yhteydenottoja tehtiin 17994 henkilölle. Soittoja

oli yhteensä 29753 kappaletta. Kieltäytyneitä

oli 4961 kpl ja keskeytyneitä haastatteluja

46 kpl. Haastattelun keskimääräinen kesto oli

noin 34 minuuttia.

Haastattelun lopuksi nuorelta kysyttiin

lupaa vanhemman haastatteluun 2 . Yhteensä

haastateltiin 597 vanhempaa. Nuorista 387:lla

vanhempien haastatteluun vastasi vain toinen

vanhemmista, 105 nuorella molemmat.

Yhteyden ottoja tehtiin 1338 vanhemmalle.

Soittoja tehtiin 1988 kappaletta. Haastattelusta

kieltäytyi 91 henkilöä, ja yksi haastattelu keskeytyi.

Vanhempien haastattelun keskimääräinen

kesto oli noin 30 minuuttia.

Koko aineisto tunnistemuuttujineen lähetettiin

tiedonkeruuyrityksestä sen valmistuttua

Tampereen yhteiskunnalliseen tietoarkistoon

talletettavaksi. Tutkijoille toimitettiin ainoastaan

data, joka ei sisällä tunnistemuuttujia.

Tietoarkistossa tunnisteet sisältävät muuttujat

säilytetään tietoturvallisesti erillään jatkotutkimuksiin

tai muuhun tutkimuskäyttöön luovutettavasta

datasta. Haastatelluilta pyydettiin

lupa henkilötunnisteiden tallentamiseen (ks.

haastattelulomake liitteet 2 ja 3).

KÄSitteitÄ JA tAUStAMUUttUJiA

Nuorisobarometrin taustamuuttujat ovat ikää,

äidinkieltä ja asuinkuntaa lukuun ottamatta vastaajilta

itseltään saatuja. Niitä ei siis ole haettu

rekisteristä, vaan ne kertovat tutkimusta varten

haastatellun nuoren oman käsityksen asiasta.

Niinpä esimerkiksi pääasiallinen toiminta ei

välttämättä ole sama kuin viranomaisen papereissa.

Nuori, joka käy työssä ja opiskelee, saattaa

sanoa pääasialliseksi toiminnakseen kumman

hyvänsä. Sama pätee kesätöissä olevaan opiskelijaan,

joka voi kokea itsensä ensisijaisesti

opiskelijaksi, vaikkei juuri haastatteluhetkellä

sitä olisikaan. Sitä, että Nuorisobarometrin taustatiedot

on pääsääntöisesti saatu kysymällä, ei

tarvitse pitää virhelähteenä, mutta on hyvä pitää

mielessä, että ne kertovat ensisijaisesti nuoren

omasta kokemuksesta tilanteestaan.