Gradu_Laakso

Kaiken kaikkiaan kohtuullisuuden määrittelyssä esiin nousi samanarvoisuus, että
”kaikki olisi samanarvoisia” (V15). Tämä on myös tavoite ympäristövara-ajattelun
taustalla: että kaikilla olisi yhtäläinen oikeus maapallon luonnonvaroihin ja
kohtuulliseen elämään.
8 Johtopäätökset
”Growth by itself is not enough.” (WCED 1987)
Tämän tutkimuksen tulosten mukaan jopa pienituloisimmat Suomessa kuluttavat
luonnonvaroja lähes kolme kertaa yli ekologisesti kestävän tason. Samalla he
joutuvat tulemaan toimeen perusturvalla, jonka taso on kolmanneksen pienempi kuin
kohtuulliseksi minimiksi määritelty taso. Ympäristövaran avulla määrittelemäni
kestävyys ei siten tutkittavien kohdalla toteudu.
Tärkeä havainto tutkimuksessani onkin, että luonnonvarojen kulutuksessa kestävälle
tasolle ei päästä ainoastaan yksilön arkielämän valinnoilla ja kulutustottumuksia
muuttamalla. Kaikkea vastuuta ei voida sysätä kuluttajien niskoille, sillä yksittäisellä
kuluttajalla on harvoin vaikutusvaltaa kaupunkisuunnitteluun, mainontaan tai
julkisiin hankintoihin. Kulutusvalinnat eivät myöskään synny tyhjiössä, vaan muiden
ihmisten toiminta ja yhteiskunnassa vallitsevat käsitykset normaalista toiminnasta
määrittävät kuluttamista. Kuluttaja ei siis ole kuningas, kuten myös Eräranta ja
Moisander (2006) toteavat.
Kuten haastatteluista kävi ilmi, tutkittavat tunnistavat vallitsevan kulutusähkyn,
kiireen ja tyytymättömyyden. Shove (2003) kutsuu kulutusta ruokkivaa kuluttamista
oravanpyöräksi, josta moni haluaa irrottautua. Jos emme nosta omaa tasoamme,
jäämme jälkeen ja kaikki alkaa näyttää nuhjuiselta, rähjäiseltä ja vanhanaikaiselta
(mt., 11). Itse asiassa juuri näillä sanoilla voisi kuvailla monen tutkittavan kotia.
Kulutuksen vähentäminen ja tuloerojen tasaaminen johtaisivat myös kuluttamisen
kautta toteutettavan sosiaalisen vertailun ja statuskilpailun vähenemiseen, mikä
puolestaan lisäisi hyvinvointia (Wilkinson & Pickett 2010; Druckman & Jackson
2010, 1801).
83