Gradu_Laakso

Saikkonen 2010, 38). Jo nyt energiaköyhyys (fuel poverty) on yleistä Euroopassa
(EPEE 2009).
Ympäristövara on käsite, jolla pyritään kuvaamaan sekä sosiaalisesti että ekologisesti
kestävää kulutustasoa (kuva 7). Se ”määrittelee sosiaaliset, yhteiskunnalliset ja
ekologiset kriteerit tuotanto- ja kulutustavoille” (Spangenberg 2002, 298).
Ympäristövaran ylärajan muodostaa luonnonvarojen kestävä hyödyntäminen.
Alarajan puolestaan muodostaa minimikulutus, jolla voidaan turvata yksilön
olemassaolon kannalta tärkeiden perustarpeiden toteutuminen sekä yhteiskunnalliset
osallistumismahdollisuudet (Moffatt 1996; Sachs ym. 2000). Sosiaalinen näkökulma
tulee esiin myös siinä, että ympäristövara lasketaan yksittäistä henkilöä kohti ja
”oikeudenmukaisuusperiaatteen nojalla kaikkien yksilöiden ympäristövara on yhtä
suuri” (Ulvila ja Åkerman 1996, 10).
Ympäristövaran käsite kehitettiin 1990-luvun alussa kuvaamaan luonnonvarojen
rajallisuutta (Spangenberg 2002, 297). Esimerkiksi Wuppertal-instituutti ja Euroopan
Maan ystävät ovat käyttäneet ympäristövaraa 1990-luvulla määrittämään kulutuksen
ekologisia rajoja Euroopassa (Spangenberg 1995; Hille 1997). Näissä selvityksissä ei
kuitenkaan huomioida ympäristövaran alarajaa sen mittaamisen monimutkaisuuden
vuoksi. Spangenbergin (1995) mukaan alarajan laskemisessa on huomioitava
fyysinen minimi (ravinto, vaatetus, asuminen), perustarpeet (julkiset palvelut kuten
vesihuolto, terveydenhuolto ja koulutus) sekä mahdollisuus yhteiskunnalliseen
osallistumiseen (kuten liikkuminen ja turvallisuus).
Kuva 7. Ympäristövara muodostaa sekä ekologisesti että sosiaalisesti kestävän tilan.
29