Gradu_Laakso

myös tuotannosta aiheutuvan luonnonvarojen kulutuksen eli niin sanotut piilovirrat,
jotka eivät näy tuotteen tai palvelun loppukäyttäjälle. (Schmidt-Bleek 2000, 73.)
Toisin kuin ekologinen jalanjälki, materiaalijalanjälki sisältää sekä uusiutuvat että
uusiutumattomat luonnonvarat. Materiaalijalanjälki myös osoittaa, että
uusiutuviakaan luonnonvaroja ei voida kuluttaa yli niiden uusiutumiskyvyn. Sitä
onkin luonnehdittu ennaltaehkäisevän ympäristöpolitiikan näkökulmaksi (mt., 8).
Ritthoff ym. (2004) erottelee eri materiaalinkulutuksen optimoinnin tasoja MIPS-
menetelmän taustalla. Prosessioptimoinnilla voidaan vähentää materiaalipanosta
tarkasteltavassa prosessiketjussa ja tuoteoptimoinnilla vastaavasti itse tuotteessa (mt.,
36–37). Kun tuotteen valmistamista tai palvelun tarjoamista varten on liikuteltava
suuria ainevirtoja, on kyseisellä tuotteella tai palvelulla korkea MIPS-luku, eli saatu
hyöty on pieni suhteessa kulutettujen luonnonvarojen määrään (Schmidt-Bleek 2000,
53). Kun MIPS-luku pienenee, luonnonvarojen tuottavuus vastaavasti kasvaa.
Luonnonvarojen käyttöä voidaan vähentää siirtymällä raaka-aineisiin ja
energianlähteisiin, joiden MI-kerroin on pieni. Samoin voidaan käyttää tuotteisiin
uusiomateriaaleja, tehostaa prosessien raaka-aineiden ja energian käyttöä sekä
vähentää kuljetuksia.
Muutamia perushyödykkeitä lukuun ottamatta ihminen tarvitsee lähinnä palveluita
(Schmidt-Bleek 2000, 198; Heiskanen & Pantzar 1997, 419). Nämä palvelut voidaan
tuottaa ekologisemmin, kun kiinnitetään huomiota koko elinkaareen ja keskitytään
niihin kohtiin elinkaaressa, joissa tehostamisen varaa on eniten ja joissa tehostaminen
on teknisesti ja taloudellisesti kannattavinta (mt., 119). Yhden luvun antava mittari
auttaa yrityksiä laskemaan, miten mahdollisimman pienellä materiaalipanoksella
saadaan mahdollisimman suuri hyöty palveluiden muodossa ja kuluttajia
vertailemaan, mikä tuote- ja palveluvaihtoehdoista on materiaalitehokkain.
Aikaansaatavan palvelun määrää voidaan lisätä edistämällä tuotteiden pitkäkestoista
ja monivaiheista käyttöä, kuten kestävyyttä ja uudelleenkäyttömahdollisuuksia.
Lisäksi palvelusuoritetta voidaan lisätä esimerkiksi lainaamalla, vuokraamalla ja
yhteiskäytöllä, jolloin hyödykkeen käyttö jakautuu useammalle käyttäjälle eli
palvelusuorite on suurempi (Schmidt-Bleek 2000, 221). Kotitalouksien on myös
mahdollista hahmottaa oma kokonaiskulutuksensa ja ne toimintansa osa-alueet, joilla
kulutus on suurinta suhteessa saatavaan hyötyyn. Näin kuluttajia voidaan ohjata
17