Gradu_Laakso

asukasta kohden eli materiaalinen hyvinvointi on kasvanut kolminkertaiseksi
viimeisten neljänkymmenen vuoden aikana, mutta samana ajanjaksona suomalaisten
subjektiivinen kokemus omasta hyvinvoinnistaan on pysynyt samalla tasolla tai jopa
laskenut (Hoffren 2010, 46; Vaarama ym. 2010, 13). Bruttokansantuote hyvinvoinnin
mittarina onkin kyseenalainen, sillä sen jälkeen kun elintaso turvaa perustavien
tarpeiden tyydytyksen, ihmisen hyvinvointia alkavat määritellä terveys ja koetun
hyvinvoinnin tekijät, kuten ihmissuhteet, osallisuus, ympäristö ja mielekäs tekeminen
(Vaarama ym. 2010, 12; Salonen 2010, 62–63).
Bruttokansantuotteen kasvun kanssa on kasvanut myös sosiaalinen eriarvoisuus:
taloudellinen hyvinvointi on jakautunut aiempaa epätasaisemmin (OECD 2011) ja
yhä useampi suomalainen elää köyhyysrajan alapuolella (SVT 2009). Suomalaisessa
yhteiskunnassa kaikkein pienituloisimpia ovat perusturvan 2 varassa elävät eli ne,
joiden toimeentulo koostuu valtion tai kunnan maksamista vähimmäisetuuksista.
Tuloerojen kasvaessa ja köyhyyden lisääntyessä yhä harvemmalla on mahdollisuus
omistaa ja käyttää koko ajan useampia tavaroita ja palveluita, josta on muodostunut
tavoite ja keino yhteiskunnallisen menestyksen, hyväksynnän ja hyvinvoinnin
saavuttamiseksi nykyisessä kulutuskulttuurissa (Assadourian 2010, 30–35).
Samaan aikaan kulutuksen kasvun kanssa ympäristön tila heikkenee. Ilmaston
lämpeneminen ja biodiversiteetin köyhtyminen ovat olleet tiedossa jo pitkään, mutta
silti hiilidioksidipäästöt ovat yhä kasvussa ja luonnon monimuotoisuus uhattuna (IEA
2011; MEA 2005). Kulutamme luonnonvaroja yli luonnon kantokyvyn (WWF 2010).
Myös Brundtlandin raportissa (1987, 54–55) todetaan, että ”minimitason ylittävä
elintaso on kestävä vain, jos kulutustaso täyttää kestävyyden kriteerit.” Kun
ekologiset rajat tulevat vastaan, perustarpeet tyydyttävän vaurauden ylimenevä
vauraus muodostuu kestävän kehityksen kannalta ongelmaksi (Bardy 2010, 29).
Kulutuskeskeisyys siis paitsi ruokkii eriarvoistumista, myös tuhoaa ympäristöä, joka
on kaiken toiminnan edellytys. Ekologinen ja sosiaalinen kestävyys kulkevat käsi
2 Perusturvalla tarkoitetaan niitä vähimmäisetuuksia, jotka eivät ole työeläkkeen tai ansiosidonnaisen
työttömyyspäivärahan tapaan ansiosidonnaisia. Perusturvaetuuksia ovat kansaneläkkeet,
perheavustukset sekä asumis- ja toimeentulotuki, sairauspäiväraha, opintotuki ja muut etuudet, kuten
työttömyysturvan peruspäiväraha, työmarkkinatuki ja vammaistuki. (Moisio ym. 2011, 11.)
6