ARKI PERHETYÃ–N KESKIÃ–Ã–N - Diakonia-ammattikorkeakoulu

PERHETYÖ, ARKI JA SEKVENSSIT 

Raportti Arki haltuun kehittämishankkeesta 

Mona Jonsson 

Sosiaalialan jatkotutkinto 

Päihteet ja syrjäytyminen 

Diakonia-ammattikorkeakoulu 

Järvenpään yksikkö 

Kevät 2006

SISÄLTÖ 

1. KEHITTÄMISHANKKEEN LÄHTÖKOHDAT 5 

1.1 Tausta 5 

1.2 Kehittämishankkeen tehtävä 9 

1.3 Tutkittavien ja tutkijan suhde 13 

1.4 Aineiston käsittely 15 

2. KÄSITTEET JA VIITEKEHYS 16 

2.1 Perhe ja perhe yhteiskuntarakenteessa 16 

2.2 Perhetyö 19 

2.2.1 Muita ajankohtaisia perhetyöhankkeita 23 

2.2.2 Harmaa vyöhykkeistö perhetyön mittarina 25 

2.2.3 Tehdyn perhetyön vaikuttavuus 26 

2.2.4 Asenne ja havainnointitaito 27 

2.2.5 Perhetyön esille tuomat valinnat 28 

2.2.6 Perhetyön suunnitelmallisuus 32 

2.3 Arki 33 

2.3.1 Arjen valinnat 35 

2.3.2 Prosessien ketju 36 

2.3.3 Arki ja rutiinit 36 

3. KENTTÄTYÖPROSESSI 38 

3.1 Ideasta käytäntöön 39 

3.2 Idean esittely asiakkaalle ja yhteistyökumppaneille 40 

3.3 Toimintapuitteet 41 

3.4 Työn eteneminen 42 

3.5 Prosessi 44 

4. POHDINTAA JA JOHTOPÄÄTÖKSIÄ 49 

4.1 Arviointi 49 

4.2 Kehittämisehdotukset 50 

LÄHTEET 

LIITTEET 

2

ABSTRACT 

Jonsson, Mona. Family work, everyday life, and sequences. Report on the 

development project Coping with Everyday Life. Järvenpää, spring 2006, 57 pages. 1 

appendix. Diaconia University of Applied Sciences, Järvenpää Unit, Postgraduate 

degree programmes in social services. Intoxicants and Marginalization. 

The thesis is a development project of family work. Because of the insufficient working 

methods of the present family work, a new method of family work done at homes was 

developed. The development project has been carried out in connection with the service 

delivery of Väestöliitto’s Child Care Service. The Flower Foundation of Finnish Homes 

has granted funds to the realizing of the project. 

The development project was carried out by doing family work according to the new 

work model in one pilot family during eleven weeks, two times in one week in fourhour 

sequences. The research material consisted of the family worker’s diary, 

interviews of the pilot mother, memoranda of the municipality’s family work instructor, 

and the researcher’s diary notes, memoranda of meetings, and observations. The 

material has been grouped according to themes. A reflective research method has been 

used in the development project. 

The frame of reference of the project is family, family work, and everyday life. A 

sequence chart, which is based on the sequence idea in Pirjo Korvela’s study, was 

developed to the family workers as a working tool. The functions during one day are 

grouped into different phases or sequences. With the help of the planned sequence 

chart, the family worker identifies the phases of the day together with the parents of the 

family; this way a regular structure is being developed to the family’s everyday life. 

The working method is strongly functional. 

Coping with Everyday Life -family work model helped the pilot families to organize 

their everyday life. The working method of the family worker is not problem-oriented 

but was focused on the functional fluency of the everyday life. Functionality, everyday 

chores, and their support is the background of family work. Acting as a model and the 

dynamics of the family with its social interaction skills are the next levels of family 

work done at home. 

Keywords: family, family work, family centredness, sequence, everyday life 

3

TIIVISTELMÄ 

Jonsson, Mona. Perhetyö, arki ja sekvenssit. Raportti Arki haltuun 

kehittämishankkeesta. Järvenpää, kevät 2006, 57 sivua. 1 liite. Diakonia 

ammattikorkeakoulu, Järvenpään yksikkö, sosiaalialan AMK-jatkotutkinto päihteet ja 

syrjäytyminen, Sosionomi (YAMK). 

Opinnäytetyö on perhetyön kehittämishanke. Nykyisen perhetyön puutteellisten 

työmenetelmien vuoksi lähdetään kehittämään uutta työotetta kodissa tehtävään 

perhetyöhön. Kehittämishanke on tehty Väestöliiton lastenhoitopalvelun 

palvelutuotannon yhteydessä ja Suomen kotien kukkasrahasto on myöntänyt rahaa 

projektin toteuttamiseen. 

Kehittämishanke toteutettiin tekemällä perhetyötä uuden työmallin mukaisesti yhdessä 

pilottiperheessä yhdentoista viikon ajan, kaksi kertaa viikossa, neljän työtunnin 

jaksoissa. Tutkittavana aineistona käytettiin perhetyöntekijän päiväkirjaa, pilottiäidin 

haastatteluja, kunnan perhetyöohjaajan muistioita sekä tutkijan päiväkirjamerkintöjä, 

kokousmuistioita ja havaintoja. Aineisto on ryhmitelty teemojen mukaan. 

Kehittämishankkeessa on käytetty reflektiivistä tutkimusotetta. 

Hankkeen viitekehyksenä on perhe, perhetyö ja arki. Perhetyöntekijöille kehitettiin 

työvälineeksi sekvenssikartta, joka perustuu Pirjo Korvelan tutkimuksessa esiintyvään 

sekvenssiajatteluun, jossa toiminnot eritellään yhden päivän aikana eri vaiheisiin eli 

sekvensseihin. Suunnitellun sekvenssikartan avulla perhetyöntekijä hahmotti perheen 

vanhempien kanssa päivän vaiheita ja siten luotiin yhdessä säännöllistä struktuuria 

perheen arkeen. Työote oli vahvasti toiminnallinen. 

Arki haltuun -perhetyömalli auttoi pilottiperhettä jäsentämään arkeansa. 

Perhetyöntekijän työmenetelmä ei ollut ongelmakeskeinen vaan huomio keskittyi 

arkipäivän toiminnan sujuvuuteen. 

Toiminnallisuus, arjen teot ja niiden tukeminen ovat perhetyön tausta. Toimiminen 

mallina ja perheen dynamiikka vuorovaikutustaitoineen ovat kotiin viedyn perhetyön 

seuraavat tasot. 

Avainsanat: Perhe; perhetyö; perhekeskeisyys; sekvenssi; arki 

4

1 KEHITTÄMISHANKKEEN LÄHTÖKOHDAT 

Opiskeluni (sosionomi ylempi AMK) opinnäytetyöksi olen valinnut lapsiperheiden 

kotiin vietävän perhetyön kehittämishankkeen. Aikomukseni on kehittää perhetyöhön 

uusi työmalli. Uutta ARKI HALTUUN- työmuotoa on kokeiltu yhdessä pilottiperheessä 

kesällä 2005. Selostan kokeiluhankkeen kulkua opinnäytetyössäni, tarkastelen 

tutkimustani teoreettisen viitekehyksen perusteella ja siksi esittelen muita ajankohtaisia 

perhetyöhankkeita. Arvioin eri työmuotoja ja analysoin aineistoa pilottihankkeesta 

saatujen kokemusten kautta. Peilaan tuloksia myös käytännön perhetyössä hankitulla 

usean vuoden työkokemuksella. 

1.1 Tausta 

Olen työskennellyt kymmenisen vuotta koteihin myytävien lapsiperheiden palvelujen 

parissa. Olemme Väestöliitossa tehneet yhteistyötä kuntien sosiaalitoimistojen kanssa 

koko toimintamme (1989-2006) ajan. Olen työssäni saanut seurata läheltä, mikä suuri 

muutos on tapahtunut lapsiperheiden koteihin vietyyn palveluun viimeisen 

vuosikymmenen aikana. Esimerkiksi, toimintamme alkuvuosina, oli hyvin tavallista, 

että lapsen synnyttyä, kunnan palkkaama kodinhoitaja tuli kotiin auttamaan arjen 

pyörittämisessä, antamalla konkreettista apua. Siivottiin, hoidettiin kotia, pestiin 

pyykkiä, laitettiin ruokaa pakastimeen jopa tulevia aikoja varten, kaikki lastenhoidon 

lomassa. Perheenäidin kotiuduttua vauvan kanssa ohjailtiin vauvan hoidossa ja autettiin 

uni-ruokailu rytmittämisessä. Työ oli vahvasti toiminnallista. Kodinhoitajat olivat 

saaneet koulutuksen, joka perustui asiakkaita kunnioittavaan kohtaamiseen ja käytännön 

taitoihin. Kodinhoitajan ammattikoulutus painottui paljon käytäntöön. (Viitala 1990, 13- 

14). 

Laman aikana tai sen seurauksena ja työtehtävien päällekkäisyyksien takia monen 

kunnan sosiaali- ja terveysvirasto yhdistettiin, minkä seurauksena kuntien kotipalvelu ja 

kotisairaanhoito yhdistyivät. Samaan aikaan kodinhoitajien koulutus muuttui 

lähihoitajakoulutukseksi, yhdeksi valinnaiseksi suuntautumisvaihtoehdoksi muiden 

opiskeluvaihtoehtojen rinnalla. Yksi näkökulma voi olla, että työn status kohosi, ainakin 

5

ulkopuolisen näkökulmasta katsottuna, mutta valitettavasti se myös osittain 

medikalisoitui. Tämän jälkeen tuli asiakkaita, jotka tarvitsivat lääketieteellistä 

diagnoosia saadakseen perheavun palvelua perheelleen. Katsonkin, että työ fokusoitui 

enemmän hoitotyöhön kuin kodin ja arjen pyörittämiseen. Samaan aikaan vanhustyöhön 

suunnattiin entistä enemmän resursseja. Tämän seurauksena lapsiperheet jäivät ilman 

tarvitsemaansa palvelua. Vuosina 1999-2002 välisenä aikana lapsiperheille suunnattu 

kotipalvelutoiminta on vähentynyt 65% (Kauppinen 2003). 

Kuntien johto on perustellut kotipalvelun vähentämistä lapsiperheiltä päivähoidon 

lisäämisellä. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden myötä lapsiperheillä ei enää uskottu 

olevan tarvetta kotiin suunnattuun palveluun. Tämä on kuitenkin harha, sillä 

käytännössä lähes puolet lapsiperheistä on kunnallisen päivähoidon ulkopuolella. 

(Uusimäki 2005, 140.) 

Monissa kunnissa ei enää tarjota lapsiperheille kodinhoitajan apua, vaan 

kodinhoitotyöntekijöitä on siirretty sosiaalityön alaisuudessa tehtävään perhetyöhön. 

Perheiden kotiin viety perhetyö on kehitetty muoto kotipalvelusta. Perhetyö katsotaan 

kehittyneen kodinhoitajien tehostetusta työstä ja siirtyneen vähitellen sosiaalityön 

alaisuuteen (Uusimäki 2005, 138). Yhtäältä perhetyö on uusi ja tuore lastensuojelun 

avohuollon toimintamuoto. Toisaalta sillä on pitkät perinteet ja erityistyövälineenä on 

toiminut tehostettu kotipalvelu (Hurtig 2003, 24). 

Kotipalveluntyyppistä perhetyötä tarvitaan edelleen sekä suunniteltuihin että akuutteihin 

tilanteisiin. Uusimäki mainitsee esimerkiksi kotipalvelun työntekijöiden kertoneen, että 

kun perheeseen oli syntynyt uusi lapsi, perheiden äidit olivat vielä vuosien päästä 

tulleet kertomaan kotipalvelun vaikuttavuudesta perheelleen (Uusimäki 2005, 141). 

Tarjottu perhetyö on usein lastensuojelun avohuollon tukitoimintaa. Ongelmallista on, 

että kaikki sen tarpeessa olevat eivät sitä saa tai apua myönnetään vasta, kun ongelmat 

ovat kasautuneet. 

Perhetyössä käytetään eri menetelmiä. Työ voi olla esimerkiksi toiminnallisuuteen 

perustuva. Voidaan myös työskennellä terapeuttisilla työotteella, jolla perheenjäsenten 

keskinäisiin vuorovaikutustilanteisiin yritetään vaikuttaa. Esimerkiksi Ensi- ja 

turvakotienliiton Alvari-työssä käytetään menetelmällisiä taitoja kuten 

6

perheterapeuttisia ja ratkaisukeskeisiä taitoja. Tänä päivänä monissa kunnissa 

sosiaalityöntekijän työparina toimii sosiaaliohjaaja, joka keskustelemalla tekee 

perhetyötä. Koko perhetyö -käsite on häilyvä. Kotiin viety perhetyö voi olla hyvin 

erilaatuista eikä asiakasperhe tai toimeksiantaja, yleensä sosiaalityöntekijä, välttämättä 

tiedä, mihin toiminta perustuu ja miten työn vaikuttavuutta voi mitata. 

Keskusteluun perustuva perhetyö ei välttämättä tuota tuloksia. Esimerkkinä tästä 

osallistuin pari vuotta sitten sosiaalitoimiston kokoamaan kokoukseen, jossa yhteisen 

asiakasperheen vanhemmat suullisesti sitoutuivat viemään arkisin lapsiaan päiväkotiin. 

Todellisuudessa lapsia ei kuitenkaan viety päiväkotiin, koska arjesta puuttui rakenne, ja 

lasten kaikki tarpeet tulivat raskaalla tavalla hyvin ennakoimattomasti vanhempien 

vastuulle. Vanhemmilla ei ollut työkalua viedä arkeaan eteenpäin. Heidän arkensa niin 

sanotusti kellui. 

Havahduin huomiostani: Ehkä arjen taidot ja hallinta olivat vanhempien ensisijaisesti 

suurin kompastuskivi. Työelämän käytännön kokemuksistani minulle syntyi ajatus 

kehittää toiminnallisuuteen perustuva perhetyömuoto, jossa arjen jäsentäminen ja 

rytmittäminen vanhempien kanssa on ensisijaista. Työn tavoitteena on oltava haltuun 

otettu perheenarki, jossa arki ei kellu, eikä ole kaavamaisen jäykkä. 

(kuva 1) 

Kuva 1. Haltuun otettu perhearki. 

Suunnitellun perhetyön ensisijaisena tarkoituksena on kehittää apu lapsiperheiden arjen 

hallintaan. Perheen arki on monimuotoista ja yllätyksellistä. Arkipäivän toiminta 

edellyttää monien samanaikaisten asioiden hoitamista ja päätöksien tekemistä 

keskenään ristiriitaisten vaihtoehtojen välillä. Arjen hallinta on kotitalouden toiminnan 

perimmäinen tavoite. (Haverinen 1996, 12.) 

7

Käsitteellä perhetyö tarkoitan kehittämistyössäni lapsiperheille kotiin vietyä perhetyötä, 

jossa yksi tai kaksi perhetyöntekijää työskentelee vanhempien tukena lapsiperheen 

kotona. En erottele lastensuojelun avohuollon tukitoimintaa ennakoivasta perhetyöstä, 

koska tehtävä työ ei sinällään erotu toisistaan. Perhetyötä arvioidessani tarkastelen 

työntekijän asennetta ja työtapaa sekä työn mittareita. Tarkastelunäkökulma on 

työntekijänäkökulma, vaikkakin tavoitteena on, että perhe, ja erityisesti lapsi, on 

lopullinen hyötyjä ja saa turvallisen kasvualustan. 

Käsittelen seuraavassa luvussa (2) kehittämistyön ja tutkijan suhdetta. Kuvailen myös 

seuraavassa alaluvussa kerätyn aineiston käsittelyä ja prosessin analysointia. Lähestyn 

Arki haltuun –pilottihanketta toimintatutkimuksen näkökulmasta. Koko prosessin ajan 

pidin päiväkirjaa, ja pyysin, että myös hankkeeni perhetyöntekijä tekisi samoin. 

Yhteisistä kokouksista tein muistioita ja työn kuluessa haastattelin muutaman kerran 

pilottiperheen äitiä tekemällä lähinnä teemahaastatteluja. Olen käyttänyt reflektiivistä 

kehittämisotetta. 

Luvussa 3. avaan työni keskeisimmät käsitteet: Arki ja perhetyö. Arki on käsitteenä 

monimutkainen, yritän myös avata arjen eteenpäin viemisen käsitettä tutkijan, 

ruotsalaisen professorin Kajsa Ellegårdin (2001) näkökulmasta sekä tutkija Minna 

Salmen arkitutkimukilla. Pirjo Korvela (2003) on myös väitöskirjassaan tutkinut 

lapsiperheiden arkea käyttämällä apuna videokuvausta. Hänen väitöskirjansa antoi 

minulle kimmokkeen luoda uusi työkalu perhetyökentälle. Hänen selkeä kuvauksensa 

arjen pienten tekojen yhdistetystä yhteissummasta, mikä yhteensä luo arjen kulun, 

häkellytti minua, koska juuri sen ”summaamisen puute” tuntui puuttuvan tapaamissani 

lapsiperheissä, joissa arki kellui. 

Perhetyöhön saan aineistoa mm. Johanna Hurtigin (2003) väitöskirjasta ” Lasta 

suojelemassa” ja Mervi Uusimäen ”Perhetyötäkö kaikki” -teoksesta, sekä syventymällä 

Pohjois Suomen sosiaalialan kehittämishankkeeseen ”Katsauksia Ankkuriperheprojektiin”. 

Jälkimmäisestä olen saanut lisää eväitä oman perhetyöhankkeeni 

suunnitteluuni. Luvussa 4. esittelen Arki haltuun -pilottihankkeeni kenttätyön 

etenemisen ja työn muutosprosessit. Lopuksi luvussa 5. vedän yhteen lopputyöni 

pohdintoja ja johtopäätöksiä. 

8

1.2 Kehittämishankkeen tehtävä 

Arki haltuun– projektin malli perustuu toiminnalliseen näkökulmaan. Lähestymistapa 

aiheeseen on käytännönläheinen. Tutkija Pirjo Korvela on tutkinut on olemista ja 

tekemistä arjessa. Hän on hahmottanut videokuvauksella lapsiperheiden arkea. 

Korvelan tutkimus kohdistuu arjen rutiineihin ja kuinka ne saavat monenlaisia ja 

erilaisia henkilökohtaisia merkityksiä perheenjäsenten keskinäisessä kanssakäymisessä. 

Arjen sujuminen perustuu toistoa korostavaan jokapäiväisyyteen ja rutiineihin. (Korvela 

2003.) Projektissa tavoitellaan haltuun otettua perhearkea, joka ei kellu, eikä myöskään 

ole kaavamaisen jäykkää. 

Jotta voisi ymmärtää kehittämishankkeeni, jonka olen nimennyt Arki haltuun - 

projektiksi, kulun ja idean, selostan tässä luvussa vielä sekvenssikartan syntyä ja sen 

hyödyntämistä perhetyössä. Pirjo Korvela esittää tutkimuksessaan, että perheen 

toiminnot voidaan eritellä erilaisiin vaiheisiin, sekvensseihin. 

Kutsun päivän vaiheita omassa tutkimuksessani sekvensseiksi. Valitsin sekvenssin 

käsitteen vaiheen sijasta, koska se tuo vaihetta paremmin esiin niihin liittyvän 

kronologisen järjestyksen ja peräkkäisyyden luonteen. (Korvela 2003, 43.) 

Sekvenssit menevät lapsiperheissä osittain myös päällekkäin. Yleensä kuitenkin yksi 

sekvenssi pitäisi ensin saattaa loppuun ennen kuin seuraavalle voi siirtyä. Sekvenssien 

siirtymävaiheelle, on luonteenomaista monimuotoinen ja jännitteinen rakenne: 

Tavallisesti siirtymävaihe alkaa siitä, kun joku perheenjäsenistä ryhtyy tekoihin. Nämä 

teot saavat merkityksensä seuraavassa sekvenssissä, kun taas toiset suorittavat vielä 

meneillään olevan sekvenssin tekoja. (mt., 99.) Nämä edellä mainitut siirtymät 

sekvenssistä toiseen saattavat tuottaa perheessä hankaluuksia. 

ARKI HALTUUN – projekti tuo perhetyöhön uuden toimintamallin. Malli kiinnittää 

huomion arjen tekemiseen ja sen toiminnalliseen puoleen. Edistetään säännöllisen 

rytmin muodostumista. Projektiperheissä sekvenssistä toiseen siirtyminen tapahtuu 

perhetyöntekijöiden tuella seuraavalla tavalla: Ensimmäisellä tapaamisella 

perhetyöntekijä kirjaa yhdessä vanhempien tai vanhemman kanssa perheen päivärytmin 

- mitä tapahtuu ja milloin. Siirtymähetket kirjataan aikajärjestyksessä 

9

jokapäiväiselle kortille, jota kutsumme sekvenssikartaksi. Sekvenssikartan täyttäminen 

voi jo itsessään auttaa vanhempia hahmottamaan ja jäsentämään arkensa aivan uudella 

tavalla. 

Sekvenssikarttaan merkitään päivän tapahtumat lasten päiväohjelman ja 

perustarpeiden mukaisesti. Esimerkiksi aamusekvenssi sisältää heräämisen, aamupesut 

ja pisut, pukemisen ja aamupalan syömisen. Seuraava sekvenssi on päiväsekvenssi, 

joka sisältää pukemisen, leikkimisen, ulkoilun ja sisälle tulon. Perhetyöntekijä kirjaa 

sekvenssikarttaan päivän käytännön tapahtumat ja kellonajat. Perhetyöntekijä kirjaa 

sekvenssikarttaan merkintöjä jokaisesta työpäivästä. Jokaisen työpäivän päätteeksi 

perhetyöntekijä käy läpi sekvenssikartan merkinnät yhdessä vanhempien kanssa. 

Erityistä huomiota kiinnitetään siirtymäkohtiin, kun siirrytään sekvenssistä toiseen. 

Vanhempia pyydetään myös itse ottamaan käyttöön sekvenssikartta perhetyöntekijän 

vapaapäivillä, tuloksista he voivat sitten keskustella seuraavalla käynnillä. 

Perhetyöntekijän huomio kiinnittyy toiminnalliseen sujuvuuteen, päähuomio ei ole 

perheiden ongelmissa, joita voivat olla esimerkiksi päihdeongelma tai 

mielenterveysongelmat. Negatiivisen kierteen katkaiseminen on edellytys positiivisten 

voimavarojen varaan rakentuvan muutostyön käynnistämiselle. Usein konkreettinen apu 

arjen selviytymiseksi voi helpottaa perheen tilannetta. Työskennellään enemmän 

ratkaisujen, kuin ongelmien kanssa (Raunio 2000, 101). 

Perhetyö käynnistetään yhteisellä kokouksella, jossa perheen vanhemmat, 

perhetyöntekijä ja sosiaalityöntekijä kokoontuvat. Kokouksessa määritellään työn 

sisältö, tavoitteet ja kesto sekä se, miten sosiaalityöntekijä seuraa työprosessia. 

Seuraaminen tapahtuu pääasiassa sekvenssikarttoja tutkimalla. On tärkeää, että 

perheen vanhemmille selitetään, mitä sekvenssikartta on, ja miten sitä käytetään 

työmuotona perheessä. Toimintamalli on työmuotona läpinäkyvä; Perhetyön 

suunnitelman ja tavoitteiden asettamisen on oltava reilua, asiakkaalla on oikeus tietää, 

mitä muutosta häneltä odotetaan, ja missä aikataulussa. Perheen vanhemmat tietävät, 

että heidän perheessään sekvenssejä tarkkaillaan, jolloin perhetyötä ei mielletä 

hahmottamattomaksi ”kyttäämiseksi”. Sosiaalityöntekijä näkee nopeasti, toimiiko 

toimintamalli, vai tarvitseeko perhe jotakin muuta apua. Näin toiminta on kustannus 

säästöinen. Kun perheen arjen eteenpäinvieminen helpottuu, vapautuu myös voimia 

10

ongelmien ratkaisuun. Vanhemmat voimaantuvat ja tavoite on perheen saattaminen 

omatoimisuuteen arjen eteenpäinviemisessä. 

Perhetyö 

Vanhemmat 

Lapset 

Kuva 2. Muunnelma Hurtigin (2003) tihkuvan auttamistavan mallista. 

Perhetyöntekijän ongelmien puheeksi ottaminen helpottuu, koska fokusointi on arjen 

toimien eteenpäinviemisessä. Keskeinen tehtävä on myös tuottaa käytännönläheinen 

työkalu perhetyöhön. Tämä on sosiaalipalvelun kehittämistyötä. Toimintamalli on tarkoitus 

ensin viedä kentälle oman organisaation kautta, jolloin sekvenssikartta otetaan käyttöön, 

työmuoto analysoidaan ja kehitetään edelleen. Seuraavassa vaiheessa toimintamalli on 

tarkoitus viedä laajemmin käyttöön kentälle, kuntien perhetyöntekijöille ja järjestöille 

pitämällä koulutustilaisuuksia ja seminaareja aiheesta. Tuomme uutta työvälinettä 

perhetyöhön, joka lähtee toiminnallisesta näkökulmasta liikkeelle. 

Syrjäytyneet perheet ja syrjäytymisvaarassa olevat perheet ovat projektin ensisijaiset 

hyödynsaajat. Kun vanhempia tuetaan arjen eteenpäinviemisessä, heidän voimavaransa 

vapautuvat ja he jaksavat olla parempia vanhempia jolloin lopullisia hyödynsaajia ovat 

perheen lapset. (Kuva 2.) Toiminta fokusoituu perheiden lapsiin ja heidän perustarpeisiinsa. 

Turvattomien kasvuolojen seurauksien ja sukupolvien kaltoin kohtelun ketjun murtamiseen. 

Toiminta sopii hyvin osaksi lastensuojelun avohuollon tukitoimia, samoin se soveltuu myös 

muihin ulkopuolista apua tarvitseviin lapsiperheisiin. 

11

Perhetyöntekijät hyötyvät projektista. Työmuoto jäsentää heidän työtään, heille annetaan 

malli, jonka mukaan toimitaan työssä. He saavat avukseen uuden, helppokäyttöisen 

työkalun, sekvenssikartan. Perheissä vastaan tulevien vaikeiden asioiden puheeksi 

ottaminen helpottuu, koska työntekijä keskittyy kartan täyttämiseen ja sen seuraamiseen. 

Perhetyöntekijän toiminta on selkeää, vaikka muitakin ongelmia tulee perheissä vastaan. 

Hän tietää mitkä asiat ovat sellaisia, joihin hänen ensisijaisesti odotetaan puuttuvan. 

Edetään askel askeleelta. Työntekijän toimenkuva selkiytyy. 

Sosiaalityöntekijät tietävät, mitä he tilaavat. Toimintamallin käytön hyöty tai 

epäonnistuminen näkyy nopeasti. Jos toimintamalli ei tuo tuloksia, sosiaalityöntekijälle asia 

selkiää nopeasti ja perheeseen voi suunnata muita auttamiskeinoja. Toimintamalli on 

kustannusäästöinen. Tämä malli näyttää konkreettisesti, mihin ja miten vanhempi tai 

vanhemmat tarvitsevat tukea vanhemmuuteen. 

Tämän toimintatavan toimivuutta kokeillaan yhdessä pilottiperheessä noin kahdeksan 

viikon ajan. Perhe on syrjäytynyt tai ainakin syrjäytymisvaarassa oleva perhe. Itse työkalua, 

sekvenssikarttaa kehitellään työn edetessä, tarkoitus on tehdä kartasta mahdollisimman 

helpposelkoinen ja -käyttöinen. Kartassa pitää olla myös mahdollisuus suuriin 

variaatioihin, koska jokainen perhe on uniikki. Työn edetessä tutkin työmenetelmän 

toimivuutta tekemällä havaintoja, pitämällä päiväkirjaa, haastattelemalla malliperheiden 

vanhempia, perhetyöntekijöitä ja perheen sosiaalityöntekijöitä. Myös perhetyöntekijä pitää 

päiväkirjaa työn edetessä. 

Edellä mainitun työn etenemisen kuvauksen avulla, esitän seuraavat oletukset 

hankkeeni hyödyistä: 

1. Perhetyön etenemistä voi seurata sekvenssikarttoja tutkimalla. 

2. Toimintamalli on läpinäkyvää kaikille osapuolille. 

3. Vanhempien voimavaroja vapautuu. 

4. Malli tukee omatoimisuuteen. 

5. Vaikeiden asioiden puheeksi ottaminen helpottuu. 

6. Saadaan käytännönläheinen työkalu käyttöön. 

7. Perhetyöntekijän toimenkuva selkiytyy. 

8. Toimeksiantaja tietää, mitä tilaa. 

9. Malli on kustannussäästöinen. 

12

Tehtäväni on rakentaa kehittämistyönä uusi perhetyömenetelmä, kokeilla mallia 

pilottiperheessä, sekä arvioida työmallin tuottamia tuloksia. 

1.3 Tutkittavien ja tutkijan suhde 

Vaikka työni on kehittämishanke, analysoin itseni tutkijan roolissa seuraavassa 

alaluvussa. Olen käyttänyt reflektiivistä tutkimusotetta, jolla olen pyrkinyt tuomaan 

esille myös sosiaalialan hiljaista osaamista: ”Miten toimia käytännössä 

ammattitaitoisella tavalla ja minkä ajattelun varaan tämä toiminta voi rakentua?”. 

Reflektiivinen lähestymistapa pitää arvokkaana holistisesta käytännöstä oppimista ja 

painottaa erityisesti niitä käytännön puolia, joita perinteisesti ei ole arvostettu (Fook 

2005, 7). Sekvenssikartan käyttö perheessä auttaa sekä perheenjäseniä että 

perhetyöntekijää huomaamaan eri tekojen vaikutusta arjen hallintaan, ja siten antaa 

mahdollisuuden punnita eri tekojen vaikuttavuutta arjen sujumisen kokonaisuuteen. 

Reflektiivinen käytäntö voidaan käyttää apuna käytännön kehittämisessä, koska se 

auttaa artikuloimaan ja kehittämään käytännön teoriaa (mt.,7). 

Aloitin työni tutustumalla alan kirjalliseen aineistoon. Vertailin aineiston tietoja omiin 

työelämäkokemuksiin. Vastakkainasettelut ja erottelut eli dissosiaatiot ovat ominaisia 

päättelylle, jossa ilmiö ja todellisuus asetetaan vastakkain (Kuula 2001 , 51). Olen 44vuotias, 

kahden lapsen äiti, ja yhden lapsenlapsen isoäiti. Tutkijana ja tulkitsijana olen 

myös hyödyntänyt oma perhearjen kokemusta. Samassa tilanteessa eläminen tai saman 

ilmiön kokeminen ei välttämättä ole avain toisen ihmisen kokemukseen. Sen sijaan on 

tärkeää tunnistaa yhtäläisyyksien rinnalla myös eroavuudet. Tällöin voidaan puhua ns. 

yhdistyneestä tiedosta, jonka muodostamisessa empatialla on keskeinen merkitys: 

lähtökohdaksi asettuu oma kokemus, jonka pohjalta pyritään toista kuunnellen ja omaa 

kokemusta hyväksikäyttäen tavoittamaan toinen ihminen. 

Olen pilottiprojektin kirjallisessa raportissa käyttänyt aineistona perhetyöntekijän 

päiväkirjaa, kunnan perhetyöohjaajan merkintöjä, omia muistinpanoja, 

sekvenssikarttoja, haastatteluaineistoa sekä hankkeen kuluessa tehtyjä omia 

havainnointimerkintöjä. Luin läpi aineiston monta kertaa, piirsin paperille ympyröitä, 

joita nimesin otsikoilla kuten äidin sitoutuminen hankkeeseen tai kunnan 

13

työntekijöiden epäily hankkeen onnistumisesta. Havahduin huomioon, että piirtämieni 

ympyröiden sisällöt liittyivät valitettavan huonosti toisiinsa. Aineistoa ei ehkä ollut 

riittävästi, tai teemahaastattelukysymykset eivät olleet riittävän täsmällisesti asetettuja. 

Eteenpäin pääsemiseksi kehittämistehtävässäni, jouduin rajaamaan ympyröiden 

aineistoa käyttämällä ainoastaan niitä, jotka suoraan tukivat tutkimustehtävääni. 

Kehittämishankkeellani on toimintatutkimuksen lähestymistapa. Käytäntöihin 

suuntautuminen, muutokseen pyrkiminen ja tutkittavien osallistuminen tutkimusprosessi 

ovat ne piirteet, jotka yhdistävät eri toimintatutkimuksia. On kyse erityisestä tavasta 

hahmottaa tutkimuksen ja tutkittavan todellisuuden välinen suhde. (Kuula 2001, 10.) 

Tutkimukseni on myös tapaustutkimus (case study) yksityiskohtaista ja intensiivistä 

tietoa yksittäisestä tapauksesta. Aineistoa kerätään useita metodeja käyttämällä kuten 

havainnoin, haastatteluin ja dokumentteja tutkien (Hirsjärvi, Remes, Sajavaara 1997, 

126). 

Tutkijan roolini ja suhteeni tutkimukseen on monimutkainen; Olen tulkitsijana, olen 

päällikön roolissa suhteessa perhetyöntekijään ja olen ”keksijän” roolissa suhteessa 

koko hankkeeseen. Vallankäyttörakenteet todellistuvat arkipäiväsiltä tuntuvissa 

rutiineissakin. Ammatilliset toimijat joutuvat omakohtaisesti pohtimaan ammatillista 

valtaa, vastuuta ja etiikkaa. Sosiaalityön tietotuotannolle ja tutkimukselle tämä näkemys 

ammattikäytäntöjen sosiaalisesta konstruktoitamisesta on yksi syvällistä 

metodologisista pohdintaa herättäneistä haasteista. Erityisen oleellista on toimivan 

subjektin rooli toimintansa ja ajattelunsa ehtonsa rakentavana; oman roolinsa 

oivaltavana toimijana. ( Karvinen ym. 2001, 12.) 

Reflektiivisyys ja oman työn kriittinen analyysi, ovat uuden asiantuntijuuden 

rakennusaineksia. Ne perustuvat sekä henkilökohtaiseen, ammatilliseen kokemukseen 

että tieteelliseen tietoon. Pyrkimys keräämien aineistojen pohjalta todellisuuden 

rakentamiseen sekä vastakkainasetteluun ja erotteluihin. Nämä sopivat hyvin 

toimintatutkimuksen metodologisiin teksteihin, joissa esimerkit eivät kuvaa 

ainutkertaisia tapahtumia, vaan niiden tarkoitus on vahvistaa tai kuvata jotain yleistä 

periaatetta ( Kuula 2001, 50). 

14

Sosiaalityön arkityön rutiineista muotoutuvista asioista ovat asiakastyön käytännöt 

ratkaisevan tärkeitä. Etäisyyttä ja läheisyyttä säätelemällä pyrkii näkemään kerronnan 

kautta luodussa maailmassa muutakin kuin sen, mitä kertoja itse on nähnyt ja 

ymmärtänyt. (Karvinen ym. 2001, 108.) Olen kovin lähellä tutkittavaa, mutta toisaalta 

Karvinen mainitsee Eräsaarien sanoneen, että opillinen metodologinen puhtaus ja 

oikeaoppisuus voivat myös etäännyttää (mt., 16). 

Asiantuntijatieto ja tutkimus asetetaan uusiin suhteisiin käytännön kanssa. Keskustelua 

käydään tieteen ja ammatin, teorian ja toimintakäytännön, ajattelun ja toiminnan 

suhteista. (Karvinen 2001, 9.) On tärkeää hakea uusia näkökulmia sosiaalityöhön 

yhteiskunnallisena käytäntönä, jonka painopisteenä on ihmisten arkielämässä 

selviytyminen ja yksilöllisten elämäntilanteiden erityisyys (mt, 10). 

Tutkimukseni sudenkuoppana on, että rakentelen konstruktiota, ja sitten tavallaan 

”keksin” mitä olen rakentanut. Tutkimuskohteen konstruointi on edennyt aineiston ja 

käsitteiden keskinäisen vuorovaikutuksen varassa. Subjektiivisuus tulee väistämättä 

esille tutkimuksessa. Tämä herättää kysymyksiä kuten: Voiko työmuoto olla onnistunut, 

vai muutetaanko ”vaatimuksia” siten, että se onnistuu joka tapauksessa? Erityisen 

oleellista on toimivan subjektin rooli toimintansa ja ajattelunsa ehtona rakentavana; 

oman roolinsa oivaltavana toimijana (Karvinen 2001 , 12). Tieteellinen tieto ei ole 

riippumatonta, vaan jatkuvassa vuorovaikutuksessa muiden tiedon lajien kanssa 

toimijoiden arkisissa käytännöissä (Satka 1998, 198). 

1.4 Aineiston käsittely 

Raporttini on toimintatutkimus, jonka takia odotusanalyysi on mukana kaikessa 

aineistoni tulkinnassa. Kommunikatiivista toimintatutkimusta käsittelevässä osiossa 

korostuu retorinen analyysiote. Usein toimintatutkimuksissa on yhdistelmä retoriikkaa, 

kertomus- tai tarina-analyysia ja odotusanalyysia siten, että käsiteltävän aiheen 

ymmärtäminen ja tulkinta käy mahdolliseksi.( Kuula 2001, 59.) 

Keräsin aineistoa, omia havaintoja, perhetyöntekijän päiväkirja, perhetyönohjaajan 

merkintöjä, omia muistinpanoja ja sekvenssikarttoja. Käytin myös haastatteluaineistoa, 

15

olin haastatellut perheen äitiä ja perhetyöntekijää. Haastattelut olivat lähinnä 

teemahaastatteluja. Luin koko kerättyä aineistoa läpi useita kertoja ja luokittelin tietoja 

ilman mitään etukäteen selityksiä. 

Minulla oli kuitenkin perusolettamuksia kuten; - puheeksi ottaminen on vaikeata, -, 

perhetyö ei ole tarkasti määritelty, - toiminta ei ole läpinäkyvää, ja että ongelmiin 

takerrutaan. Punnitsin, oliko vaikeuksia viedä uusi toimintamuoto kentälle, minkälaisia 

vastuksia se kohtasi ja toimiko se. Jaottelin tutkimustiedot aiheittain, vertailin ja tein 

analyyseja. 

2 KÄSITTEET JA VIITEKEHYS 

Koska haluan kehittää koteihin vietyä perhetyötä, haluan seuraavaksi avata työni 

tärkeimmät käsitteet ja tunnustella kehitettävän hankkeen ”maastoa”. Kerron 

instituutiosta; Perheestä, avaan monimutkaista käsitettä; Arki, sekä esittelen perhetyötä 

tutustumalla toisiin perhetyön kehittämishankkeisiin, paneudun erityisesti Oulun 

seudulla toteutettuun Ankkuri-hankkeeseen, jossa on innovatiivisella työotteella tehty 

perhetyötä, ja jossa myös on tutkittu työn vaikuttavuutta haastattelujen kautta. 

Olen rajannut työni niin, että lain määräämää, asiakastyöhön perustana oleva 

asiakaslähtöisyyttä, en avaa tässä raportissani. En myöskään syvenny aika ja paikka – 

käsitteeseen, vaikka arki –käsitteen avaaminen sitä joissakin kohden ehkä vaatisi. Eri 

kulttuuritaustaisilla asiakkailla ja asiakaslähtöisyyden kannalta mainituilla käsitteillä on 

heidän kanssaan tehtävässä perhetyössä huomattava merkitys. 

2.1 Perhe ja perhe yhteiskuntarakenteessa 

Perheestä puhutaan yleensä mielikuvana, joka muodostuu yhdestä tai useammasta 

vanhemmasta ja lapsista läheisinä ihmissuhteina ja heidän yhdessä jakamastaan 

fyysisestä tilasta, kodista. Heidän välillään on emotionaalinen suhde. On olemassa 

16

yksin-huoltaja, lapsi-, uus-, ja sijaisperheitä, monivanhempaisia perheitä, eri tyyppisten 

perheiden yhdistelmiä ja yhdessä asumisen muotoja, joissa huolehditaan lapsista. 

Perheen taustalla on usein suvun jatkaminen sekä lasten hoitamisen ja kasvattamisen 

tehtävä. Se turvaa perheenjäsenten tunne-elämää ja voimavaroja. Perhe on myös 

työvoiman uusintaja yhteiskunnalle. Se määrittelee itse, keitä siihen kuuluu. (Hurtig 

1999, 25.) 

Monet modernin perheihanteen perusrakenteet vallitsevat kuitenkin edelleen, vaikka 

yksilöllisyys ja individualismi koko ajan vahvistuvat. Perheeseen liittyvät prosessit eivät 

enää ole luonnollisia, vaan muotoiltavia. Perhettä koko ajan tehdään. 

Perhejäsenet ovat olemassa yksilöinä, mutta perheenjäseniksi he tulevat keskinäisten 

suhteidensa kautta. Tämä sisältää myös ihmisen suhteen omaan itseensä, jolloin ihminen 

muodostaa yksin oman perheensä. Toisaalta perhe on tarinallinen kokonaisuus, jossa 

perhe on suhde ja idea niiden ihmisten kesken, jotka pitävät itseään ja toisinaan 

perheenjäsenininä. Sosiaalisessa ulottuvuudessa puolestaan keskeiseksi vanhemmaksi 

määrittyy lapsen arjen käytännöistä huolehtija. Perhe muodostuu arjen yhdessä jakajista. 

(Uusimäki 2005.) 

Monet lapsiperheet kokevat yksinäisyyttä arjen pulmissa. Ihmisten välisiin sitoutumisiin 

on tullut muutoksia. Avioliitot ja ihmissuhteet kestävät tai päätyvät usein eroon. 

Päihde- ja mielenterveysongelmia voi esiintyä. Kilpailu työstä, työn saannista ja siinä 

tulostavoitteisiin pääsystä on kovaa ja kuluttaa osaltaan perheen voimavaroja. Työn 

perässä joudutaan usein myös vaihtamaan asuinpaikkakuntaa. Sukulais- ja 

ystäväverkostot saattavat jääväät toisaalle. Osa vanhemmista joutuu kamppailemaan 

liiasta työnteosta ja jatkuvan ylityön kierteessä ja toisaalta osa pikkulasten vanhemmista 

kamppailee työttömyyden kanssa. 

Vanhempien oman elämän tilapäiset vaikeudet syövät uusia, orastavia verkostoja – 

vaikeuksien keskellä omat voimavarat eivät välttämättä riitä perhettä tukevien 

verkostojen ylläpitämiseen tai luomiseen. Näissä perheissä myös lapset saattavat 

reagoida levottomuudella. Vuonna 1999 tehdyn Ensi ja turvakotien liiton selvityksen 

mukaan lasten laiminlyöntiä ilmeni lähes kaikissa perhetyön asiakasperheissä ja se oli 

luonteeltaan pääasiassa passiivista, henkistä laiminlyöntiä. Tämä ilmeni säännöllisen 

17

elämänrytmin puutteena, rajattomuutena, tunteettomuutena ja epärealistisina ikätasoa 

vastaamattomina odotuksina lapsen suhteen. (Niemi 2002, 40.) 

Lapsiperheiden tulisi olla yhteiskunnallisesti korostuneessa asemassa. Tutkijat, 

poliitikot ja järjestöjen edustajat ovat toistuvasti tuoneet esille, että lasten hyvinvointia 

täytyy kaikin keinoin edistää ja samalla ehkäistä syrjäytymistä. Vaikuttaa siltä, että 

suomalaisessa yhteiskunnassa vallitsee yhteinen tahtotila lapsiperheiden tilanteen 

parantamiseksi. Yhteiset keinot ovat kuitenkin puuttuneet. Tässä tilanteessa olisi 

ensiarvoisen tärkeää pysähtyä pohtimaan perheiden kanssa tehtävän työn kenttää 

kokonaisuutena (Uusimäki 2005, 4). 

Perinteisesti nimenomaan järjestöillä on ollut merkittävä rooli innovaatioiden ja uusien 

työmuotojen kehittämisessä. Viime vuosien sosiaalipoliittisen ilmapiirin muutokseen on 

kuulunut olennaisena osana uudenlaisten welfare mix –tyyppisten palveluratkaisujen 

hakeminen. Kunnat ovat pyrkineet yhä enemmän ylittämään perinteisiä yhteistyömalleja 

ja monipuolistamaan toimintaansa. Nykyisenkaltaiseen hyvinvointiyhteiskuntaan liittyy 

malli, jossa julkisen sektorin ohella myös kansalaisyhteiskunnan muiden toimijoiden 

tulee ottaa vastuuta sosiaalisen tuen tuottamisesta. ( Saarinen 2005, 3.) 

Joskus asiakkaan tilanne tulee tulkituksi toisin kuin asiakasperhe itse on sen ajatellut 

olevan. Perhe ei välttämättä tunnista kuvattua tilannetta tai ongelmaa omakseen tai 

perheen tilannetta lähdetään viemään eteenpäin voimavaraistumisen kannalta väärän 

ongelman vuoksi. Perheiden ja yksilöiden tavat elää suhteessa muihin ihmisiin eivät ole 

arvioitavissa perheen ulkopuolelta. Se, joka ei tiedä perheen ja suvun kokemuksia ja 

tarinoita, ei voi ulkoapäin määritellä tai suunnitella keinoja perheen mahdollisen tuen 

tarpeen tyydyttäjäksi. 

Jos perhe kohtaa vaikeassa elämäntilanteessa lastensuojelun, se voi aiheuttaa perheessä 

pelkoa lasten menettämisestä ja aiheuttaa lastensuojelun tarjoamien tukimuotojen 

”hylkimisreaktion”: apua lastensuojelulta ei uskalleta pyytää tai ottaa vastaan – ja sen 

resurssit pysyvät loitolla. Tuki ja kontrolli ovat rajoja, jotka määrittävät oleellisesti 

yhteistyötä. Nopeaan yhteydenottoon tarvitaan sekä sosiaalitoimen että muun verkoston 

yhteistyötä. Muutoin saatetaan huomaamatta ylläpitää noidankehää: mitä vähemmän 

esimerkiksi sosiaalitoimi lähtee mukaan varhaisinterventioihin, sitä enemmän on 

18

kriisityötä – joka taas ehkäisee mahdollisuuksia tehdä varhaisinterventioita. 

(Sauvola.2005, 27-29.) 

Nykypäivänä, postmodernissa ajassa emme voi enää sanoa tai määritellä, mikä on 

”normaali” tapa elää tai millainen on ”normaali” elämänkulku. Nykyisin jokainen 

ihminen rakentaa omasta elämästään itsensä näköistä enemmän kuin koskaan 

aikaisemmin. Postmodernin maailman trendinä näyttäisi olevan epävarmuus. Mikään 

muu ei ole yhtä varmaa kuin se, että kaikki on epävarmaa. Elämä ei enää kulje 

ennustettavaa polkua pitkin ja mahdollisuuksien kirjo on runsas. 

Postmoderni ajattelu haastaa täten sosiaalityön, jonka ajattelu perustuu vankasti 

modernistiseen valistukseen. Sosiaalityön modernistinen tehtävä sisältyy 

”tavoitelausumissa”, joissa sosiaalityö on työtä syrjäytymistä ja yhteiskunnan 

polarisoitumista vastaan”. Modernissa tulkintakehyksessä sosiaalityön asiakas otetaan 

haltuun tyypittelyin ja ongelmapuheen kautta. Asiakkuudet määrittyvät 

syrjäytymisvaarassa oleviksi tapauksiksi. Yleispätevät normitukset ja käytännöt eivät 

selviä ”taistelussa” postmodernissa maailmassa. Postmoderni maailma ei sulata 

standardeja käytäntöjä ja sammuksiin perustuvia normituksia. Ihmisten elämän ja 

toimeentulon pirstaloituminen sellaisiin elämänmuotoihin, joita ei voi yhteismitallisesti 

määritellä, vaatii eriytynyttä ja hienojakoista palveluvalikoimaa. (Raunio 2000, 69-71.) 

Tänä päivänä sosiaalityö on samanaikaisesti kuitenkin ruuhkautunut ja ehkäisevä työ on 

hautautunut päivittäiskiireiden alle. Tom Arnkil puhuu noidankehän muodostumisesta, 

jossa ruuhkautunut työtaakka estää ehkäisevän työn tekemisen ja ehkäisevän työn 

vähyys puolestaan kasaa kriisejä. (Sauvola. 2005, 19.) 

2.2 Perhetyö 

Perhetyö tarkentuu syrjäytymisen ehkäisyyn, jolloin erityisesti perhetyön ennalta 

ehkäisevät ja varhaisen puuttumisen muodot tulevat esille. Olennaista perhetyössä on 

kuitenkin aina lasten hyvinvoinnin turvaaminen. Perhetyön kohdistuminen perheeseen 

kokonaisvaltaisesti merkitsee menemistä konkreettisesti sinne, missä ongelmia on. 

Perhetyöllä ei ole olemassa yhtä tarkkaa määritelmää tai vakiinnutta työmuotoa. 

19

(Uusimäki 2005, 4.) Perhetyötä tarvitaan perheisiin, joissa on jokin normaalia elämää 

haittaava tilanne. Perhetyön tehtävä on auttaa perhettä tulemaan toimeen yhteiskunnan 

vaatimusten puristuksessa. 

Perhetyö on kohtaamista, rinnalla kulkemista, turvan ja lepohetken antamista, 

kuuntelemista, keskustelemista ja ongelmien selvittämistä. Konkreettisten arkipäivän 

elämään liittyvien suoritteiden kuten kodin- ja lastenhoidon lisäksi perhetyön toivotaan 

olevan sosiaalista vuorovaikutusta. Perhetyö on uusi ja tuore lastensuojelun 

toimintamuoto. Toisaalta sillä on taustalla pitkät perinteet suomalaisessa käytännössä. 

Yksi esimerkki tästä on vuosikymmeniä perheiden työvälineenä toiminut tehostettu 

kotipalvelu. (Hurtig 2003, 13.) Perhetyö voidaan nähdä ajallisesti ja sisällöllisesti 

rajattuna lastensuojelun täsmälääkkeenä, josta on olemassa erilaisia koostumuksia,. 

Perhetyö voi olla ennalta ehkäisevää työtä, se voi olla varhaista tukemista ja puuttumista 

tai se voi olla tehostettua ja korjaavaa perhetyötä. Interventio vahvenee koko ajan 

siirtyessä tukemisesta puuttumiseen ja korjaamiseen. Ennalta ehkäisevässä perhetyössä 

ei ole välttämättä mukana suunnitelmia tai tavoitteita, vaan se perustuu perheen 

tarpeiden vastaavien tilapäisen avun antamiseen. Se ei ole pysyvää toimintaa perheessä, 

vaan perheiden auttamisesta toimintakuntoon. (Uusmäki 2005, 40-43.) 

Perhetyö voi olla arkista apua, tällöin perhetyöntekijä osallistuu perheen askareisiin. 

Keskustelullinen perhetyö painottuu puolestaan ohjaukseen ja neuvontaan. Näin ollen 

työmuoto muistuttaa perheterapiaa. Toiminnallisesti painottuneessa perhetyössä 

keinovalinta keskittyy keskustelun sijasta erilaiseen tekemiseen. Taustalla on tietoisuus 

siitä, että keskustelu ei välttämättä ole ainoa eikä edes paras tapa synnyttää muutoksia 

ajattelutapoihin ja toimintaan (Hurtig 2003, 69). Keskustelu ei usein kuitenkin riitä, 

vaan tarvitaan myös konkreettista auttamista ja kädestä pitäen ohjaamista (Uusimäki 

2005, 16). Perhetyössä kuitenkin dialogisuutta kohdataan omassa ympäristössä. 

Perheet tarvitsevat tilapäistä apua ja tukea erityisesti silloin, kun lapset ovat pieniä. 

Hyvin usein nimenomaan äidin auttaminen, tukeminen, neuvominen, ohjaaminen ja 

arjen pyörittämisen opettamiseen. Kotiin annettava perhetyö on myös turvallisuuden 

tunteen lisäämistä perheeseen. Perhetyöntekijä on myös mallina terveestä aikuisesta ja 

toimii esimerkkinä perheelle. Asioiden puheeksi ottaminen saattaa olla luontevampaa 

touhuamisen ohessa. 

20

Perhetyö tunnetaan usein toimintatapana, jonka ideologia perustuu perhekeskeisyyteen 

Sitä voidaan tarkastella sekä periaatteina että käytäntöinä, jotka muokkaavat 

työntekijöiden toimintatapoja. Perhekeskeisyydessä on kyse perheen ja ammattilaisten 

välisen yhteistyön luonteesta. 

Johdan kotiin vietyä perhetyötä työpaikallani, perhejärjestössä Väestöliitossa. 

Lapsiperheissä työskentelee perhetyöntekijöitä perheiden tukena arjen 

eteenpäinviemiseksi. Työni kautta olen kohdannut, että perhetyö käsitteenä on hyvin 

epäselvä. Työn vaikuttavuus ja tulosodotukset panostuksiin nähden ovat myös usein 

epätasapainossa. Toiminnassamme, mikä lähinnä on perhetukipalvelu -perhetyötä, 

mielestäni perhetyön toiminnallisuus on perusta, jossa työssämme lähdetään liikkeelle. 

Perhetyöntekijän samaistusmallina oleminen ja yhteisen kohtauskulman löytäminen 

kommunikoinnin kautta perheenjäsenten kanssa ovat työn seuraavat askeleet. 

Perhetyö on vaikea toiminta-alue, koska se jo käsitteenä on niin epäselvä ja sitä 

käytetään useissa hyvin eri yhteyksissä. Perhetyön käsite liittyy myös 

ennaltaehkäisevään lastensuojeluun, koska se on yksi keino tehdä ehkäisevää 

lastensuojelutyötä. (Saarinen. 2005, 69.) 

Olen kiitollinen, että saan johtaa perhetyötä nimenomaan järjestössä, koska 

perhejärjestön vahvuuksia lastensuojelutyössä tarkasteltaessa nousee esille kaksi 

ominaisuutta, jotka järjestöillä on, mutta jotka puuttuvat virallisen sektorin toimijoilta. 

Nämä ovat joustavuus ja neutraalisuus. Järjestöt pystyvät tarttumaan ajassa ja paikassa 

oleviin tarpeisiin ja mukauttamaan toimintaansa niiden suuntaan. Asiakastyössä tämä 

merkitsee perheiden yksilöllisten tarpeiden huomioon ottamista. Tapaamisten ajankohta 

tai paikka ei ole sidottu tiettyyn virastoaikaan. Järjestöt ovat toimineet lastensuojelussa 

menetelmien kehittäjänä, koska kunnallista yhteistyösuhdetta vähemmän latautuneempi 

tapa tarjoaa hedelmällisen lähtökohdan erilaisten lähestymistapojen sovelluksille 

(Hurtig 2003, 10). 

Vaikka perhetyötä tehdään sekä kunnallisiin että järjestövoimin, apua perheille on 

erityisen vaikea löytää tilanteissa, joissa tukea arkeen kaivataan tiheämmin, tiiviimmin 

ja pitkäkestoisemmin jo korkeiden kustannusten takia. Yhteiskuntamme rakennemuutos 

21

säästöineen ja organisoinnin muutoksineen ovat täten osaltaan myös hämmentäneet 

alaa. Kuntien sosiaalitoimet voivat ohjata lapsiperheille perhetyön, lastensuojelun 

alaisuudessa tai kotipalvelunsa kautta. Kunnan sosiaalitoimi voi myös ostaa palvelun, 

jolloin useimmiten palveluntuottajana on järjestö. 

Ei riitä että erilaista perhetyötä tehdään ja kehitetään, vaan työn pitää myös kohdata 

tarvitsijansa. Perhetyössä, joka tehdään lastensuojelun kautta asiakkuus tulee 

useimmiten lastensuojeluilmoituksen kautta, mutta ennaltaehkäisevän perhetyön avun 

tarpeessa olevien tavoittelu on ongelmallisempaa. Avun pyytämisen kynnyksen yli 

astumiseen tarvitaan usein joku, joka huomaa perheen tarvitsevan apua, kehottaa 

hakemaan apua ja kertoo erilaisista tuen mahdollisuuksista. Huomaaja voi olla julkisen 

tahon edustaja, kolmannen sektorin toimija tai hyvä ystävä. Useimmiten perhetyön 

taustalla on jokin selvä haitta tai ongelma johon tarvitaan interventiota. Intervention 

vahvuus voi vaihdella, mutta resurssit suunnataan selkeästi osoitettaviin kohteisiin. 

Ilman ongelmia ei ole yleensä asiakasta eikä ongelman parissa työskentelevää 

työntekijääkään. (Uusimäki 2005, 16.) 

Lapset ovat riippuvaisia vanhempien huolenpidosta ja ovat kiintyneitä heihin silloinkin, 

kun elämä heidän kanssaan on vaikeaa. Jokaisella lapsella on kuitenkin oikeus 

suojeluun. (Lastensuojelulaki 1983) Lainsäädäntö ei anna selkeää kuvaa siitä, mitkä 

säädökset perhetyötä koskettavat ja miten ne perhetyötä määrittelevät. Lastensuojelulaki 

toisen pykälän mukaan lapsen kasvuolojen turvaamisesta ja niihin puuttumisesta sekä 

huoltajien tukemisesta lasten kasvatuksessa mikäli se lapsen kasvun ja kehityksen 

kannalta on tarpeen. Perhe- ja yksilökohtaisiksi lastensuojelun toimintamuodoksi 

määritellään avohuollon tukitoimet, huostaanotto ja sijaishuolto mainitaan 

jälkihuoltolain kahdeksassa pykälässä. Lisäksi lastensuojelulain 14. pykälässä puhutaan 

perhehoidosta lapsen tai nuoren terveyden tai kehityksen vaarantuessa. Se vaatii lapsen 

edun ottamista huomioon, mikä voi merkitä esimerkiksi perhetyön toimintamuotojen 

välintuloa perheen kriisitilanteissa. Sanana perhetyö ei kuitenkaan lastensuojelulaissa 

esiinny. Lastensuojelun avohuoltoon on kaivattu työmuotoja, jossa arkisuus, jatkuvuus 

sekä intensiivisyys voisivat toteutua. 

22

2.2.1 Muita ajankohtaisia perhetyöhankkeita 

Esittelen tässä alaluvussa Ankkuri-projektin toimintaa, johon olen kiinnostuksella 

tutustunut saaden lisää eväitä omalle perhetyöhankkeen suunnittelulle. Olen valinnut 

Ankkuri projektin, koska hanke on hyvin esitelty ja toimintatavat analysoitu hyvin 

perusteellisesti kolmen erillisen tutkimuksen kautta, jotka ovat ilmestyneet Pohjois- 

Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen kokoamaan julkaisuun. Ensimmäinen 

näkökulma tarkastelee perheiden auttamisen haasteita suhteessa projektin tuotoksiin. 

Toinen näkökulma arvioi projektin ohjausrakennetyöstä ja sen verkostoa. Kolmas 

näkökulma valottaa projektissa mukana olleita äitejä ja heidän näkemyksiään. Osin 

myös vertailen esiteltyjä työmuotoja, jo alalle vankasti vakiintuneen Ensi- ja 

turvakotienliiton Alvari-perhetyöhön. Ankkuri mallissa uutta ja innovatiivista oli tiivis 

yhteistyö kunnallisen palvelun ja järjestön välillä. Perhetyöntekijät olivat kunnan 

palkkalistoilla, mutta tekivät työtä projektivetäjän alaisuudessa. Ankkuri projekti 

käynnistyi helmikuussa 2002, mitä edelsi puolentoista vuoden mittainen suunnittelu- ja 

neuvotteluvaihe. Projektin tavoitteena on ollut tukea vanhemmuutta ja vahvistaa 

vanhempien kasvatustietoisuutta, luoda ja vahvistaa perheen sosiaalista verkostoa ja 

kehittää alueellinen yhteistyömalli. Ankkurin perhetyön työmuotona ovat kotiin 

annettava tuki, ilta-ryhmä- ja viikonlopputoiminta. Perheen tukeminen koostuu 

kognitiivisesta ja emotionaalisesta tuesta, konkreettisesta avusta, vertaistuesta ja 

sosiokulttuurisesta innostamisesta. Hankkeessa on yhdistetty Oulun kaupungin 

perhetyötä ja osaston vapaaehtoistyötä. Varsinainen toiminta projektissa on 

muodostunut perhetyöstä, johon sisältyy kotiin annettava tuki, iltaryhmätoiminta sekä 

viikonlopputoiminta. (Sauvola. 2005, 5-12.) 

Paitsi alueellisesti, myös avun ja tuen tarve määräsi, jos lapsiperhe pääsisi toiminnan 

piiriin. Olen käytännön työn kautta kohdannut, miten on hyvin vaikeata nimetä mitkä 

kriteerit pitää täyttää jotta pääsee avun piiriin, mitenkään leimaamatta asiakasta. 

Seuraavassa esittelen miten oivallista on ollut ottaa käyttöön sanamuotoa: ”Tilapäinen 

vaikea hetki.”: 

Ankkuri-projektin toiminta oli tarkoitettu alueellisesti Oulun kaupungin Koskelan sekä 

Pateniemen suuralueillla asuville perheille, joissa lapset tai osa lapsista ovat alle 

kouluikäisiä. Lisäksi perheillä oli jokin tilapäinen vaikea hetki omassa elämässään, 

johon he tarvitsevat ulkopuolista tukea. Tilapäinen vaikea hetki voi näkyä 

23

elämäntilanteessa, jossa ihmisen omat selviytymisen resurssit eivät riitä. Se voi olla 

läsnä sekä hyvin toimeentulevan että perusturvan varassa elävän perheen arjessa. 

Tilapäinen vaikea hetki voi konkretisoitua lapsen syntymän ja yövalvomisen myötä 

hämmennyksen, väsymyksen ja uupumisen kokemuksina tai siihen voi liittyä esimerkiksi 

yksinhuoltajuus, ero parisuhteessa, sairaus tai läheisen menetys. Tilapäinen vaikea 

hetki voi kohdata kenet tahansa ja se voi koskettaa meitä kaikkia omien 

elämäntapahtumiemme kautta. (Sauvola 2005, 7.) 

Palvelun tavoitetta kohdata avuntarvitsija oltiin projektissa suunniteltu tarkoin. Perheiden 

rinnalle pyrittiin menemään matalan kynnyksen mallilla. Ankkurissa matalan kynnyksen 

mallilla tarkoitettiin perheiden mahdollisuutta itse hakeutua toiminnan piiriin, määrittää 

avuntarve ja yhteistyön muoto. Suurin perheitä lähettävä taho on neuvola ja päivähoito, ei 

sosiaalitoimi! Perheet saavat tietoa Ankkurin toiminnasta viranomaistahoilta, alueen 

toimijoilta, eri järjestöiltä tai ystäviltään. (Saarinen. 2005, 101.) 

Matalan kynnyksen toimintamalli herättää minussa epäilyksen että jaksavatko uupuneet 

ja ongelmaiset vanhemmat itse hakeutumaan avun piirin. Onko näillä mainituilla 

vanhemmilla resursseja tietoisesti punnitsemaan oman perheen tilannetta 

”epänormaaliksi”, vai tarvitseeko tähän ulkopuolista apua. Eikä mielestäni myöskään 

voi edellyttää, että vanhemmat itse osaisivat määritellä ovatko heidän ongelmansa 

korjaavaa lastensuojelua vai ennaltaehkäisevää työtä. Tämän määrittely kun ei ole 

ammatti- ihmisillekään aina selvillä. 

Ankkuri projektin perheet eivät vielä kuulu korjaavan lastensuojelun asiakkaiksi, vaan 

tarvitsevat ennaltaehkäisevää apua (Sauvola. 2005, 30). Jatkuva kohderyhmän 

rajaaminen alkoi tuottaa tulosta, joka merkitsi toiminnallisella puolella siirtymistä kohti 

ehkäisevää perhetyötä. Korjaavan lastensuojelun tehtävä jätettiin sosiaalityölle 

(Saarinen. 2005, 65). 

Ankkuri- mallissa kunnan auttavaan verkostoon myös ohjailtiin perheitä: ”Ja se mikä 

ymmärrys mulla heidän toiminnasta on, niin hirveän aktiivisia ottaan yhteyttä sitten 

lastensuojeluun, sosiaalityöhön, mielenterveystoimistoihin, päihdetyöhön, ja ohjaamaan 

asiakkaita sitten sinne, missä on tämä tämmöinen erityisosaaminen, silloin kun sitä 

tarvitaan.” (Saarinen.. 2005, 64). 

24

Kirjallisesta raportista ei selvinnyt, oliko kunnan lastensuojelulla riittävästi resursseja 

kohdata nämä tarpeet, vai jäivätkö apua hakeutuvat asiakkaat ilman tarvitsemansa 

tukea, kokonaan tyhjän päälle! 

2.2.2 Harmaan vyöhykkeistö perhetyön mittarina 

Ankkuri projektissa perheiden tarvitseman avun määrittely oli ongelmallista, jonka takia 

otettiin käyttöön perhetyökäyttöön mukailtuna Tom Arnkil; in kehittämä ”Huolen 

harmaa vyöhykkeistö”. Se kuvaa työntekijän itsensä kokemaa huolen asteikkoa 

lastensuojelun asiakasperheestä ja sen lapsista, työntekijän omista keinoista ja 

mahdollisuuksista olla perheen tukena sekä lisäresurssien ja kontrollanttien tarpeen 

kasvusta. Vyöhykkeistö kehitettiin edelleen työntekijöille. Se käsittää kahdeksan 

kohtaisen kehikon. Ensimmäisessä osassa työntekijälle ei ole syntynyt huolta lainkaan 

ja kahdeksassa lapsi on otettu huostaan. Vyöhykkeet neljä ja viisi muodostavat harmaan 

vyöhykkeen. Näillä vyöhykkeillä työntekijän huoli on kasvanut tuntuvasti ja työntekijän 

omat voimavarat ovat ehtymässä perheen auttamiseksi. Huoli on jo niin tuntuva, että 

lastensuojelulain mukainen ilmoitusvelvollisuus alkaa ylittää vaitiolo- ja 

salassapitovelvollisuuden. (Sauvola. 2005, 8.) 

1. Ei huolta laisinkaan 

2. Pieni huoli. Pieni huoli käynyt mielessä. Luottamus omiin mahdollisuuksiin 

vahva. 

3. Pieni huoli. Huoli käynyt mielessä toistuvasti. Luottamus omiin mahdollisuuksiin 

heikkenee. 

4. Huolen harmaa vyöhyke. Huoli tuntuva. Omat voimavarat ehtymässä. 

5. Suuri huoli. Lapsi vaarassa. Suuri huoli. Omat keinot loppumassa. 

6. Suuri huoli. Lapsi välittömästi vaarassa. Huoli erittäin suuri. Omat keinot 

lopussa 

Ankkurin vyöhykkeistö. (mukailtu Arnkil ym. 1998, 9.) 

Ankkuri työn alkuvaiheessa 60% perheistä kuuluivat vyöhykkeille 4-6. Työn päättyessä 

65% perheistä olivat vyöhykkeellä 1-3. (Sauvola. 2005, 22.) 

Perhetyössä on ongelmana toimivien ja tutkittujen mittareiden puuttuminen. Ankkuri 

25

projektin käyttämä harmaa vyöhykkeistö on innovatiivinen mittari perhetyö käyttöön. 

Työntekijä joutuu punnitsemaan tilannetta tiettyjen faktojen kautta, eikä arvioiminen 

jää ainoastaan tuntemuksen varaan. Myös Alvari hankkeessa työn mittaaminen oli 

arvioitu joissa he asettivat perheen kanssa tavoitteita, joiden saavuttaminen sitten 

arvioitiin yhteisesti. Hyvä tavoite on aina mitattavissa eli tiedetään selvästi, milloin se 

on saavutettu. Tavoitteen tulee tähdätä positiiviseen toimintaan, olla tarpeeksi pieni ja 

sopia perheen päivittäiseen elämään. Tavoite ei voi olla passiivista ei-tekemistä eli 

esimerkiksi riitelyn tai päihteiden käytön vähentämistä. Ei-tekeminen on pitkästyttävää, 

masentavaa ja turhauttavaa. (Niemi 2002, 37.) 

2.2.3 Tehdyn perhetyön vaikuttavuus 

Perhetyön vaikuttavuutta ei ole helppoa tieteellisesti todistaa, jotkut ongelmat voivat 

korjaantua ajan kanssa ja uusia voi tulla hankkeen aikana. Asiakasperheellä voi myös 

olla eri näkökulma perhetyön vaikuttavuuden arvioinnissa kuin työntekijällä. Mikäli 

Ankkuri-projektissa tilanne oli helpottunut, perhetyöntekijä arvioi osuutensa 

keskeiseksi 46 % tapauksista. Ankkurissa huolen harmaata vyöhykkeistöä oli käytetty 

sekä perheen tilanteen että tehdyn työn analyysissa. Suurin osa perheistä sai 

ongelmiinsa samanaikaisesti erilaisia yhteiskunnan tukimuotoja. Tärkeätä on arvioida 

perheen tilannetta alussa ja työn eri vaiheessa.. Kotiin annettavan tuen kesto oli 

keskimäärin ollut neljä- viisi kuukautta ja osalla perheistä (10%) se oli jatkunut 

pidempään kuin kymmenen kuukautta. Alle kuukauden kotiin annettavaa työtä oli tehty 

alle kymmenessä prosentissa perheistä. Suurin osa perheistä (66%) oli saanut kotiin 

annettavaa tukea 1-3 kertaa viikossa, kolmasosalla tukea oli ollut harvemmin kuin 

kerran viikossa. (Sauvola 2005, 23-28.) 

Perhetyössä ongelmana on, että kunnat myöntävät perhetyötä perheille liian lyhyitä 

jaksoja. Esimerkiksi 4 tuntia kerran tai kaksi viikossa, on useimmiten liian vähän jos 

työllä halutaan päästä tavoitteisiin. Pitkäaikaisempi, suunnitelmallisempi työ tuottaa 

parempia tuloksia. Mitä pidempään kotiin annettava tuki on kestänyt, sitä enemmän 

tilanne on helpottunut (Sauvola. 2005, 23). 

26

Jokaisen perheen rakenne ja vuorovaikutussysteemit ovat erilaisia. Ankkurin toiminta 

perustui yhteistoiminnallisuuteen, yhteisöllisyyden vahvistamiseen, elämyksellisyyteen 

ja ihmisten omien voimavarojen löytämiseen sekä vahvistamiseen tekemisen, toiminnan 

ja perheen jäsenten oman oivalluksen kautta. Ihmisiä rohkaistaan ja aktivoidaan 

toimimaan omien elinolojen kehittämisessä sekä arjen vaikeuksien kohtaamisessa ja 

niistä selviytymisessä. Siihen kuuluu olennaisena osana innostaminen sekä itsensä 

kehittämiseen että itse toteutuksen tiellä olevien esteiden poisraivaamiseen. (Sauvola. 

2005, 10.) 

2.2.4 Asenne ja havainnointitaito 

Kun perhetyöntekijä tapaa asiakasperheen, on hyvin ratkaisevaa, millä asenteella heidät 

kohtaa. Onko ensisijainen tehtävä ongelman määrittely vai voimavarojen kartoitus. 

Tukeminen lähtee ajatuksesta, että jokaisesta perheestä löytyy voimavaroja ja 

mahdollisuuksia muutokseen. Jokaiselle omia tärkeitä voimavaroja ovat positiiviset 

uskomukset, ongelmaratkaisutaidot, sosiaaliset taidot ja ympäröivän yhteisön 

voimavarat jotka myös nähdään perheen sosiaalisen ympäristön tukena 

(Sauvola. 2005, 10). 

Usein ammattiauttajat pyrkivät määrittämään asiakkaana olevan perheen tilannetta 

tietyn ongelman kautta omien toimintaperiaatteiden mukaisesti alansa ammatillisen 

koulutuksen, viitekehyksien ja lakien avulla. Kokonaisnäkemys perheen tilanteeseen 

vaikuttavista seikoista ei välttämättä todennu byrokratien velvoittamalle 

ammattiauttajalle – perheen arki näyttäytyy ylöskirjattujen faktojen kautta. 

(Sauvola. 2005, 27.) 

On tärkeätä, kenen ongelmien näkökulmasta lähestytään perhettä. Onko perheellä 

ongelmia järjestelmän kanssa - vai järjestelmällä perheen kanssa. Harmillisen yleinen 

näkemys on, että syrjäytynyt on epäonnistuja, ”looseri”. Jouko Karjalainen 

Hyvinvointivaltio-sarja tv-ohjelmassa kuitenkin kyseenalaisti tämän väitteen. Hänen 

mukaansa syrjäytynyt usein onkin todellinen selviytyjä! Voisiko ”tavallinen” ihminen 

yöpyä ilman yösijaa kaupungissa useita päiviä ja pysyä järjissään?.”(Yle Teema 

11.10.2005. ) 

27

Perinteisessä auttamismallissa eri sektoreilla pyritään vajavuuksien poistamiseen 

korjaamalla ihmisten heikkouksia ja ongelmia. Jokainen ammattiala, kukin omalla 

sektorillaan, erikoistuu tiettyihin ”vajavuuksiin” ja niiden hoitamiseen. Jos perheen 

tilanteesta kantaa huolta useampi auttamistaho, voi asiakasperheen tilanteen 

kokonaisuuden hoito pirstaloitua monien ammattiauttajien erikoisalueeseen ja 

osaamiseen. Perheen kannalta se merkitsee samalla monien erilaisten ammatti-ihmisten 

käyttämän kielen omaksumista. Tilanteen kokonaiskuva ja auttamisen tarve ei 

välttämättä ole kenenkään hoidossa. Tieto eri ammattiryhmien välillä ei välttämättä aina 

kulje, vaikka asiakasperhe olisi antanut siihen luvan. Joskus asiakkaan tilanne tulee 

tulkituksi toisin kuin asiakasperhe on sen ajatellut olevan. Perhe ei välttämättä tunnista 

kuvattua tilannetta tai ongelmaa omakseen tai perheen tilannetta lähdetään viemään 

eteenpäin voimavaraistumisen kannalta väärän ongelman vuoksi. 

(Sauvola. 2005, 29.) 

Negatiivisen suhtautumisen kautta kohdataan usein uusia ongelmia. Vajavuusnäkökulma 

johtaa usein myös lisävajavuuksien löytämiseen. Yksi vajavuus johtaa toiseen, jolloin 

ensimmäisestä odotetaan ymmärrettävän paremmin. Vallalla on kulttuurinen käsitys, 

että jo ongelmien olemassaoloon viittaa heikkouteen ja useampien ongelmien olemassa 

olon. (Sauvola. 2005, 26.) 

Perhetyössä vaaditaan, että työntekijältä on vahvaa itsetuntemusta, ja siten myös 

tietoisuutta voimavarojensa rajoista. Parantava osuus vuorovaikutuksessa perheen 

kanssa muodostuu tuen tarjoajan hahmottamisen jäsenyydestä, joustavuudesta ja 

monipuolisuudesta sekä itsensä että perheen osalta. Jäsentyneisyydellä tarkoitetaan 

selkeää kuvaa palvelukokonaisuudessa omasta perustehtävästä ja positiosta kuten 

toimeksiannot, valtuudet ja niin edelleen. Joustavuudella tarkoitetaan tietoisuutta 

omista rajoista, kuten voimavarat, rajoitukset ja valmiutta venyä tietyissä kehyksissä. 

Monipuolisuudella taas tarkoitetaan kykyä käyttää erilaisuutta rikkautena ja 

voimavarana vastakkain asettelun sijaan. (Sauvola 2005, 30.) 

2.2.5 Perhetyön esille tuomat valinnat 

Perhetyön yhteydessä työntekijä tekee valintoja omasta näkökulmastaan katsottuna ja 

vanhemmat tekevät puolestaan erilaisia valintoja omista lähtökohdista käsin. Kenen 

28

ehdoilla valintoja tehdään? Ankkurin voimaannuttamisprosessiin liittyi myös 

vanhempien ja lapsien innostaminen ja kannustaminen heille itselleen merkityksellisiin 

toimintoihin, joissa he kokivat pärjäävänsä ja onnistuvansa. Innostamisessa on vahvasti 

läsnä emansipatorinen, vapauttava elementti. (Sauvola. 2005, 11.) Tämä on asenteena 

hyvä, käytännössä ehkä ainoastaan tavoite joka häämöttää, mutta ei ole tavoitettavissa. 

Innostaminen kun käsitteenä tuntuu tässä yhteydessä vääränlaisesta näkökulmasta – 

eikö innostus lähde yksilön sisältä? 

Ankkuritoiminnassa vanhempia ja lapsia oli rohkaistu esimerkiksi runojen 

kirjoittamiseen, maalaamiseen ja luonnon tutkiskeluun. Ankkurista saadun kokemuksen 

kautta oikean ilmaisun löytyminen oli vapauttanut käsittelemään ja tunnistamaan omia 

tunteita sekä suhdetta jäseniin ja itseensä. (Sauvola. 2005, 11.) Riittääkö 

perhetyöntekijän ammattitaito tulkita taiteen eri tasoiset ilmaisut? Voiko edellyttää että 

perhetyöntekijä on täysioppinut toimintaterapeutti? Onko konkreettista taide-alan 

kokemusta, oliko odotus liian vaativa? 

Ankkurin perhetyön työmuotona ovat kotiin annettava tuki, ilta-ryhmä- ja 

viikonlopputoiminta. Perheen tukeminen koostuu kognitiivisesta ja emotionaalisesta 

tuesta, konkreettisesta avusta, vertaistuesta ja sosiokulttuurisesta innostamisesta. 

(Sauvola 2005, 12.) Tiedonvaihdossa voi käytännön työssä tulla ongelmia 

salassapitovelvollisuuden kautta. Johtaako siihen, että vapaaehtoistyöntekijät joutuvat 

tilanteisiin joissa heidän resurssinsa eivät riitä. Voiko ei-ammatti-ihminen tietää missä 

sosiaali-alan osaamisraja kulkee? 

Hilton Davisin kehittämä lasten hoitotyön varhaisen vuorovaikutuksen tukemisentyömenetelmä 

perustuu Sauvolan (2005) mukaan voimalähtöiseen ajattelutapaan 

auttajan ja autettavan välisessä suhteessa. Jotta auttaja kykenee rakentamaan 

luottamuksellisen ja toimivan kumppanuussuhteen asiakasperheeseen, hänen tulee 

hallita perusasenteina perheen kunnioittaminen, nöyryys eli itsensä hyväksyminen 

realistisesti, aitous, empatia sekä hiljainen innokkuus eli halu auttaa ja saada iloa siitä. 

Ankkuri palkkatyöntekijät olivatkin pystyneetkin kehittämään vuorovaikutustaitojaan 

erilaisen perheiden kohtaamiseen ja tukemiseen. 

29

Koska lähtökohtana perhetyössä on, että toinen on tuen antaja ja toinen on tuen saaja, 

perusasetelma sisältää jo itsessään jännitteen vuorovaikutussuhteessa, tasa-arvoista 

kumppanuutta voi sen tähden olla vaikeata saavuttaa. Marginaali voimaantumiseen 

liittyy myös sosiaalista valtaa, sillä ihmisen oma henkilökohtainen voimaantuminen on 

aina sosiaalinen prosessi (Sauvola. 2005,10-12 ). 

Luottamalla toiseen ihmiseen ja hänen kykyihinsä, rakennetaan raiteita, joissa pyritään 

yhteiseen päämäärään. Sosiaalityössä kontrolli ja tarkkailu siirtyvät itse asiakkaalle 

itselleen. Ihmistä lähellä tehtävän työn tulisi mennä suuntaan, jossa yksilöt itse 

pysähtyvät miettimään elämäänsä ja siihen sopivia keinoja pärjätä arjen vaikeuksissa. 

(Lassila. 2005, 181.) Tärkeää on saavuttaa luottamus asiakastilanteisiin, mutta se ei ole 

yksinkertainen prosessi, ”sitä pitää ansaita” pitkäjänteisyydellä ja kunnioittavan 

ihmiskäsityksen kautta. 

Kotiin annettava tuki on kokonaisvaltaista perheen arjessa selviytymisen ohjaamista, 

tukemista ja auttamista. Usein työhön kuuluu arjen asioista ja vaikeista tilanteista 

keskusteleminen sekä uusien näkökulmien ja mahdollisuuksien valoittaminen. 

Vanhemmuuden vahvistamiseen on saattanut kuulua vanhemmuuden tehtävien ja 

roolien selkiytymistä, itsensä ymmärtämistä äitinä ja naisena, isänä ja miehenä. 

Mallittamisen merkitys on työssä suuri, ankkurissa se voi tarkoittaa esimerkiksi 

perheessä koetun hankalan ruokailutilanteen toisin toimimisena ja sanoittamisena tai 

vanhemman ja lapsen ristiriitatilanteessa lapsen tunnetilan uudelleen sanoittamisena 

perhetyöntekijän kautta. Työssä sanoitetaan kaikki positiivinen, mitä perheessä ja sen 

toimintatavoissa nähdään. Toiminnan kautta on pyritty lisäämään kasvatustietoisuutta. 

Oleellisena osana etenkin kotiin annettavaan tukeen on liittynyt palveluohjauksen 

antaminen. (Sauvola. 2005, 13. ) 

Ankkuri-projektissa perhetyöntekijän tehtävänkuva on mielestäni liian vaativa. 

Työntekijän pitää samanaikaisesti toimia a)ohjaajana ja tukena (tuetaanko aina 

vanhempien valintoja?) b) auttajana (toiminnalliset, konkreettiset kotityöt?) , c) 

vaikeista tilanteista keskustelijana (löytääkö sanoja, tiukkuus-lempeys?) d) näkökulmien 

ja mahdollisuuksien valoittajana (vaatii äärimmäistä joka alan tuntemusta!) , e) 

tehtävien ja roolien vahvistajana (ok, vastuuta voi yrittää painottaa), f) auttaa perheen 

vanhempia ymmärtämään itsensä äitinä ja isänä (haastavaa, eletyn elämän tuntemusta, 

30

syvällä tasolla) g) mallina (miten toinen aikuinen tekee, yksi oikein-väärin? h)on hyvin 

vaikeaa, tarttua heti tilanteeseen esimerkiksi ruokapöydässä ja i) toimia 

palveluohjaajana (oma laaja työkenttänsä!). Jos perhetyöntekijältä edellytetään kaikki 

esille tuodut tehtävät, enemmän hyvällä onnella kuin osaamisella päästään tavoitteisiin. 

Työn suorittaminen jää liian paljon työntekijän luovuuden varaan. Entäs jos ei 

työntekijänä suoriudu näistä tehtävistä. Onko silloin epäonnistunut? Työtaakka on niin 

suuri, että työuupuneisuus on suuri riskitekijä. 

Työn arviointi on luonnollisesti välttämätöntä, mutta silti voidaan kysyä, kuinka 

järkevää on kategorisoida lastensuojelun tuloksia yksinkertaisella onnistunut – 

epäonnistunut akselilla. Erilaiset hyvien työtapojen mallitukset ovat usein tarpeen, 

mutta nekään tuskin voivat antaa lopullisia takeita hyvästä työskentelystä ja oikeasta 

lopputuloksesta. 

Myös Alvari perhetyössä on tunnistettu edellä mainittuja ongelmia ja Niemi (1999) 

tuokin esille hyvän työohjauksen tärkeyttä. Kun tehdään työtä vaikeiden ongelmien ja 

tilanteiden parissa perheiden omalla maaperällä ilman toimiston tai laitoksen tarjoamaa 

suojaa, on työntekijän oma persoonallisuus usein ainoa työväline. Tämän työvälineen 

huolto tarvitsee säännöllisen, korkeatasoisen työohjauksen. (Niemi 2002, 23.) 

Terapeuttista työotetta odotetaan usein työntekijöiltä, vaikka useimmilla ei ole 

muodollista terapeuttista koulutusta. Alvari-perhetyö ei ole varsinaista terapiaa, vaan 

lähellä sitä. Alvari työntekijä työskentelee hyvin itsenäisesti. Muutostyö tapahtuu 

perheen arkielämässä. ( Niemi 2002, 20.) Lastensuojeluperheissä perinteiset terapiat 

eivät aina toimi, koska puheen ja sanojen merkitys on usein häilyvää, ei kiinnittynyt. 

Alvari- perhetyö on sen takia erityisesti lastensuojeluperheiden tarpeisiin kehitetty 

kotiin annettavan työn malli, jossa terapeuttinen auttaminen tapahtuu yhdessä toimien ja 

vuorovaikutuksessa perheen ja sen eri verkostojen kanssa. Perheiden ongelmia olivat 

pääosin mielenterveys ja päihdeongelmat. Kaikilla perheillä oli vakavia ongelmia, mutta 

he päättävät itse, ottavatko he apua vastaan, näitä perheitä on kutsuttu niin sanotuiksi 

”Kainalokeppiä” tarvitseviksi perheiksi. (mt., 10-11.) 

Ankkuri projektissa havaittiin edellisen lisäksi, että monien erilaisten arkea 

kuormittavien tekijöiden kanssa painivat perheet eivät jaksaneet osallistua 

31

yhmämuotoiseen toimintaan. Omat vaikeat elämäntilanteet ja asiat olivat vielä liian 

lähellä ja koskettavia, ettei niitä haluttu tai kyetty jakamaan ryhmissä. Samoin 

esimerkiksi moneen uuteen toimijaan sekä perheeseen tutustuminen ja oman perheen 

tilanteiden samanaikainen hallitseminen ja huomioiminen uuvuttivat vanhempia lisää. 

Ankkurin projektiin valittiin sellaiset perheet joissa ongelmat eivät vielä olleet 

kasaantuneet. Vertaistuen käyttö ei näytä olevan tehokas ongelmaperheiden 

tukemismuoto korjaavan lastensuojelutyön perheissä. Perheet joiden kanssa tehdään 

ennaltaehkäisevää työtä hyötyvät sitä vastoin mitä suuremmassa määrin! 

Muuttuvan ja kehittyvän yhteiskunnan pyrkimyksenä on tarjota ihmiselle entistä 

moninaisemmat valinnan mahdollisuudet, olipa kysymys ravinnosta tai koulupaikasta. 

Kuitenkin samaan aikaan yksilö kantaa itse vastuunsa tekemisistään ja tekemättä 

jättämistään. Elämänpolitiikan aikana voidaankin puhua omillaan pärjäämisen 

eetoksesta”. Yhteiskunta on valmis tukemaan, jos yksilö lupaa vastaavasti toimia 

tiettyjen normien mukaan. 

2.2.6 Perhetyön suunnitelmallisuus 

Perheiden selviytymistä omin avuin pidetään kulttuurissamme tärkeänä asiana. 

Toisinaan perheiden vanhemmat rakentavat kulisseja ongelmiensa peittämiseksi. 

Jaksavien vanhempien näytteleminen kuluttaa vähäisiä voimavaroja eikä loppujen 

lopuksi auta ketään. Pelon näkökulmasta katsottuna viranomaisten olisi aika-ajoin 

pysähdyttävä tarkastelemaan suhdettaan asiantuntijuudessa elävään valtaan ja siihen, 

millä tavoin ja missä tilanteessa sitä käytetään. Kokonaisvaltainen, suunnitelmallinen ja 

riittävän pitkä sosiaalinen tuki voisi omalla vakaudellaan luoda turvallisuutta 

epäjatkuvuuden ja häilyvyyden leimaavaan aikaan. Postmodernin sosiaalityön tulisi 

luoda sellaisia avoimia rakenteita ja vuorovaikutussuhteita, joissa tuen tarvitsija voisi 

etsiä pelolleen suojaa muuten kuin vaikeuksistaan vaikenemalla. 

(Lassila. 2005, 178.) 

Ihmisten omaa ääntä ja asiantuntijuutta tulisi kuunnella ja kunnioittaa sosiaalista tukea 

suunniteltaessa. Epäjatkuvuuden ja murroksen ajan sosiaalityössä ihmisen kunnioittava 

kohtaaminen on entistä keskeisempää. Elämänkokemukset ovat ainutlaatuisia ja tukea 

tarvitessaan ihminen toivoo oman kokemuksensa olevan niin merkityksellinen, että sen 

32

äärelle pysähdytään. (Lassila. 2005, 186.) Taloudellista ja toiminnallista tukea usein 

poistetaan, kun näennäisesti toimiva arki on saavutettu. Laajempaa suunnitelmaa ei ole 

useinkaan sille, miten arki ja elämä asettuvat uomiinsa ja millä keinoin perheen 

hyvinvoinnin jatkumo turvataan. Vaikeimmin autettavia ovat perheet, jotka niin 

sanotusti lipsuvat käsistä kuin saippua. Nämä perheet eivät sitoudu työskentelyyn, he 

ovat epäluuloisia ja osaavat pelata eri auttamisjärjestelmien kanssa. (Niemi 2002 , 50.) 

Jos työskentelylle pystytään asettamaan tavoitteita jotka sekä asiakkaat että työntekijät 

hyväksyvät, joista he ovat tietoisia ja joiden eteen he lupautuvat työskennellä, voidaan 

katsoa, että työskentelysuhde on hyvällä perustalla. Työ on henkisesti raskaimmillaan, 

kun minkäänlaista toimivaa kanavaa perheeseen ei vielä ole. Henkinen taakka kevenee 

suhteen kehittyessä. (Niemi 2002, 48.) 

2.3 Arki 

Koska perhetyötä tehdään lapsiperheiden arjen tukemiseksi on tärkeää myös avata 

käsitettä. Mikä eletty arki on ja mistä se koostuu. Tutkija Eeva Jokinen kehoittaa 

keskustelemaan ja tutkimaan arkea.” Muuten poliitiset ohjelmat, poliitikkojen puheet ja 

Eu;n paperit perustuvat pelkille olettamuksille”, hän jatkaa. Jokinen painoittaa myös 

arkirutiinien tärkeyttä. Arkielämän tutkimuksen kannalta ontologisen turvallisuuden 

tärkeä kohta on se, että ontologisen turvallisuuden edellytys, perusluottamus elämään, 

syntyy rutinoidussa arjen toiminnoissa ja niiden haltuun ottamisesta. (Jokinen 2005, 

120.) Arjen tutkiminen on tärkeää, jotta ymmärrämme käsitettä arki myös 

yhteiskuntamuutoksien kautta. Arkitutkimus on saanut paljon kritiikkiä, koska se 

fokusoituu sellaiseen mitä ihmiset pitävät itsestäänselvyytenä. Yksittäisten 

itsestäänselvyyksien yhteen toimivuuden tutkiminen on huomattavan paljon 

monimutkaisempi prosessi koska useita valintoja ja päätöksiä on tehtävä. (Ellegård 

2001, 11.) 

Myös Stakesin tutkija Minna Salmi perustelee arkitutkimuksen tärkeyttä 

tutkimuksessaan Työn ja perheen yhdistämisen arkea. Hänen mukaansa arkielämän 

näkökulmaan liittyy kaksi metodologista vahvuutta. Ensinnäkin se pakottaa arkielämän 

ja sen yhteiskuntapoliittisen rakenteellisten ehtojen vuorovaikutuksen tarkasteluun. 

33

Toiseksi arkielämän näkökulman vahvuus on siinä, että arkielämästä lähtemällä saadaan 

esiin ihmisten erilaisia elämäntilanteita ja niitä käytäntöjä joilla ihmiset rakentavat 

elämäänsä. (Salmi 2004, 28.) 

Alati muuttuvan yhteiskunnan suunnittelun ja tarkastelun tukena tarvitaan myös 

rinnakkaista arkitutkimusta. Samalla, kun kodin sisällä eletään arkea sitä tuottamalla, 

koti elää vuorovaikutuksessa sen ulkopuolisen maailman ja kulttuurisen muutoksen 

kanssa. Kodin vuorovaikutus itsensä ulkopuolella olevan maailman kanssa saa 

aikaiseksi sen, että koti ei ole staattinen instituutio. (Korvela 2003, 201.) 

Ruotsalaistutkija Ellegård tuo tutkimuksessaan myöskin selkeästi esille, miten 

yksilötason valinnat ovat suorassa refleksiivisessä vuorovaikutuksessa yhteiskunnan 

muutoksiin. Arkitutkimus kehittää systemaattista tietoa arjesta syventämällä 

ymmärrystä siitä että yksinkertaisetkin tapahtumista arjen mikrotasosta saadaan 

makrotason tietoa yhteiskunnan arvoista, projekteista ja yksilötason 

eteenpäinviemisestä. (Ellegård. 2001, 43.) 

Tutkimuksessa ilmenee, miten yhteiskunnalliset rakenteet ja instituutiot muovaavat 

arkielämää, mutta myös se, miten ihmisten toiminta uusintaa tai muokkaa niitä 

rakenteita ( Salmi 2004, 21). Haastavaa olisi tutkia miten suoraan muuttuu arki koska 

yhteiskuntamme rakenteet ovat murenemassa ja missä määrin muuttuu. 

Arki on myös sidottu elettyyn hetkeen ainutkertaisuutena. Tyypillistä arjen tässä ja nyt 

– ilmiöstä. Tutkija Ellegård kuvaa seuraavasti; Kaikki arjen toiminnot sisältyvät arkeen 

jonka jälkeen seuraa aikaan sidottu sekvenssi - emme voi muuttaa jo elettyä sekvenssiä 

(Ellegård 2001, 13). 

Arjen tutkiminen löytää tapoja löytää sanoja, huomioida, nimetä ihmisten tekemiset 

arjessa, niin että tutkittava tunnistaa arkensa. Päiväkirjojen kautta ihmiset ymmärtävät 

arkensa paremmin.(Ellegård. 2001, 18.) Tarkastelu auttaa antamaan ehjää kuvaa 

elämästä. Arjen tutkiminen myös tuo esille, miten ihminen elää vuorovaikutuksessa 

hetkeen, paikkaan ja sosiaalisen ympäristön kanssa. Yksilö ei elä tyhjiössä, vaan 

yhteisössä missä on kokoajan vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa, kaiken 

tekemisen ja valintojen kautta. Elämme arjessa joka on kiinteästi sidottuna 

34

yhteiskuntaamme muutoksineen ja mullistuksineen. Tutkittavat tasot ovat Ellegårdin 

mukaan; yksilötaso, kotitaso, populaatiotaso. (Ellegård 2001, 17.) 

Tutkija Minna Salmi toteaa, että aika ei aina ole samanlaista, vaan sitä muovaavat 

yhteiskunnalliset ehdot. Arjen aikaan vaikuttavat ehkä eniten työelämän aika, 

markkinoiden aika, kotitöiden syklit ja perheenjäsenten henkilökohtaiset aikakäsitykset. 

Nämä erilaiset aikarakenteet osoittavat, miten monia tasoja yksilön on ajankäytössään 

pystyttävä sovittamaan yhteen, miten ”monta kierrosta arkipäivän aikaruuvissa on”. 

(Salmi 2004, 29.) 

2.3.1 Arjen valinnat 

Aikuisella yksilöllä on kuitenkin aina oma vastuu, ja täten myös mahdollisuus tehdä 

arjen valintoja. Valintoihin vaikuttavat arvomaailma, resurssit ja restriktiot. Arki on 

sidottu järjestelmään, sidottu sääntöihin ja systeemeihin joiden välillä käydään jatkuvaa 

neuvottelua. Neuvottelua käydään jotta yhteisön projektit toteutuvat. Valinnat perustuvat 

päivän kulkuun, arvomaailmaan ja ovat toisista riippuvaisia. Arkea luodaan yhä 

uudelleen jatkuvasti. (Ellegård. 2001, 16-19.) Korvela kuvailee valintamahdollisuuksia 

ja ratkaisuja tuomalla esille, miten perheenjäsenet merkityksellistävät asioita, eli 

minkälaisia merkityksiä he asioille antavat, mikä taas aiheuttaa sen, että rakenteiden ja 

toiminnan välille syntyy joustoa. (Korvela 2003, 187.) 

Valinnoista Salmi valottaa vielä seuraavasti : Ihmisten toiminta heidän muuttaessaan 

arkielämän ehtoja eletyksi arkielämäksi ei tapahdu vain arkielämässä, sillä arkielämä ei 

ole kehys sille mitä arkielämä on vaan se tuottaa erilaisia arkielämän muotoja. 

Monimutkaisuutta hän vielä korostaa toteamalla että aika ei ole itsestäänselvä 

ympäristötekijä tai jatkuva nauha josta leikata paloja. (Salmi 2004, 21-23.) - Arjen 

tekemismalleja ovat toisinaan tavallisempia joissain tietyssä elämäntilanteessa kuin 

toisin (Ellegård 2001, 20). 

35

2.3.2 Prosessien ketju 

Vasta yhteiskunnan rakenteellisen tason ja arkielämän tason vuorovaikutusta 

analysoitaessa tulee ilmi se, että nuo kentät muodostavat ihmisten 

elämänkokonaisuuden. Tarkastelussa on lähdettävä arjesta. Rakenteista lähteminen ei 

välttämättä pakota tutkijaa arkeen asti, mutta arjen selittäminen tyydyttävästi ei onnistu 

ilman rakenteiden tarkastelua. (Salmi 2004, 28.) 

Arkielämän ymmärtäminen virtaavana prosessina yhteiskunnallisten rakenteiden ja 

toimijoiden välillä kytkeytyy tiiviisti käytäntöjen käsitteeseen. Arkielämän prosessit 

muodostuvat niissä käytännöissä joissa olemme mukana ja joita tuotamme 

vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. Kun ymmärrämme arkielämän prosessiksi, 

joissa ihmiset muokkaavat arkielämänsä rakenteellisia ehtoja eletyksi elämäksi, olemme 

löytäneet määritelmän, joka tuo esiin vuorovaikutuksen ihmisten jokapäiväisten 

toimintakäytäntöjen ja yhteiskunnallisten rakenteiden välillä. Se korostaa rakenteellisen 

tason ja arkielämän välistä jatkuvaa virtausta jossa syntyy sekä jatkuvuus että muutos. 

(Salmi 2004, 23-25.) 

Jokinen myös väittää että työpaikoilla vaaditaan yhä enemmän ominaisuuksia, joita on 

perinteisesti tarvittu kotitöissä. Pitää olla pelin tajua, ominaisuutta, joka kehittyy 

kotitöitä tehdessä. Pitää olla notkea ja joustava, valmis limittämään ja lomittamaan 

töitä keskeyttämään ja siirtämään seuraavaan projektiin. Ja pitää oppia sietämään sitä, 

että mikään ei tule koskaan valmiiksi. ( Jokinen 2005, 35.) 

Myös tilanteiden tarkasteleminen hetki hetkeltä prosessina tuo esille tapahtumien 

ristiriitaisuuksia. Ristiriitaisten tilanteiden näkyväksi tekeminen on tärkeää, koska se 

tekee ymmärretyksi asianosaisille ja muille, miksi kodissa tehdään ajoittain ratkaisuja, 

joita joudutaan arvioimaan uudelleen jälkikäteen. (Korvela 2003, 224.) 

2.3.3 Arki ja rutiinit 

Arki koostuu myös rutiineista, mikä on perhetyön kehittämisen kannalta tärkeä 

näkökulma. Kun perheen arkeen saadaan joustavalla tavalla rutiineita ja rakennetta, 

vanhempien, perheenjäsenten voimavarat vapautuvat muihin asioihin esimerkiksi 

36

ongelmien selvittelyyn. Rutiinit toimivat ajan säästämiseksi muuhun käyttöön ja 

ajattelun vapauttamiseksi muihin asioihin. Rutiinit toimivat myös tuttuuden ja 

turvallisuuden luojina. (Salmi 2004, 19.) 

Rutiinin voi tuntua myös kielteiseksi elämää rajoittavaksi alueeksi. Rutiinit mielletään 

ajan säästämiseksi muuhun käyttöön ja ajattelun vapauttamiseksi muihin asioihin. 

Rutiinit voivat olla tuttuuden ja turvallisuuden utopina. (Salmi 2004, 19.) Arkirutiinin 

ristiriitaisuutta ”Siinä törmäävät ahdistavat ja vieraannuttavat rutiinit ja inhimillinen 

toive noudattaa omaa, omalta tuntuvaa elämänrytmiä. (Lefebvre 1991, Jokisen 2005, 22 

mukaan.) Modernille elämälle on tyypillistä ajatus, että vapaus ja hyvä elämä 

tarkoittavat sitä että noudatamme ”omaa” rytmiämme (Jokinen 2005, 22). 

Myös Ankkuri-projektissa on havaittu, että tasapaksu arki säännöllisine toimintoineen, 

tuo tietyn rytmin ja koossapitävän rakenteen elämään. Arkirutiinien ylläpitäminen toimi 

vaikeassa elämäntilanteessa elämän eheyttäjänä ja vakauttajana, vaikka arki koettiinkin 

raskaana. Postmodernin ajan ennustamattomuuden ja kompleksisuuden keskellä yksi 

arjen selkiyttäjä, eteenpäin vievä ja vastuun kantamista helpottava tuki koostui 

arkirutiineista. Lasten myötä muodostuneet arkirutiinit kuten herääminen, aamutoimet, 

säännölliset ruokailut, päiväkotiin vienti ja hakeminen sekä nukkumaan meno olivat 

naisten keinoja jäsentää päivää ja jaksaa päivästä seuraavaan. (Lassila 2005, 184.) 

Minna Salmi kuvailee arjen käsitteitä seuraavasti: 

1.Arjen vastakohta ajattelu, arki –ei arki 

2.Uusintamis alueena – ne toimet joita yksilö tekee itsensä ylläpitämiseksi 

3.Arkirutiinit 

(Salmi 2004, 15-17.) 

Kaikki kodintuottamisteot saavat kuitenkin merkityksensä perheenjäsenten 

yhteenkokoontumisen kontekstissa Kodin arjen yhteistoiminnallisuuden voidaan katsoa 

muodustuvan 1) niistä teoista, joilla perheenjäsenet tuottavat yhteistä toimintaa tai 

keskustelua, 2) teoista, joissa yksilöllisiä tekoja täytyy erityisesti sovittaa yhteen ja 3) 

tiettynä aikana omaan tekemiseen suuntautuneista teoista, jotka ovat muodostumassa 

kodin kokonaisuutta tässä yhteenkokoontumisen kontekstissa. (Korvela 2003, 224.) 

37

3 KENTTÄTYÖPROSESSI 

Perhetyöntekijöiden on syytä pysähtyä ja havaita asioita perheissä. 

Vuorovaikutustilanteet, vuorovaikutustilanteissa esille tulevat yksilöllisten tekojen 

välisiä jännitteitä, tekojen siirtymävaiheita ja huomion tärkeään arjen rutiinien 

monimerkityksellisyyteen. (Korvela 2003, 224.) 

Kun tutustuin Pirjo Korvelan: ”Yhdessä ja erikseen, perheenjäsenten kotona olemisen ja 

tekemisen dynamiikka” teokseen, arkielämän holistinen hahmottaminen kiehtoi minua 

ja tapa, jolla Korvela tarkasteli arkea hetki hetkeltä ja tilanne tilanteelta toiminnan 

prosessina joka tuottaa uusia tilanteita. Hän kuvasi arjen rakennetta joka on luonteeltaan 

sekventaalinen jäsentäen toimintaa prosessina. Sekvenssien välissä esiintyvää 

siirtymävaihetta, jonka vaiheen kautta sekvenssi muuttuu toiseksi sekvenssiksi. 

Arki sisältää erilaisia vaiheita jotka pitivät sisällään tietyn tyyppisiä tekoja. Korvela toi 

esille tekojen tunnistamisen, eri tekojen kimppuja. Vaiheet liittyvät prosessiin, jolla 

arkipäivä konstruoidaan. Ne liittyvät siihen todellisuuteen että elämme tietyssä 

yhteiskunnassa, jolle on historian kuluessa muotoutunut tietynlainen päivän rakenne. 

Vaiheilla on aivan oma rytminsä, joka on sidoksissa päivän ja yön vuorottelun rytmiin. 

Hän on jäsentänyt kodin arkipäivät rakenteen mukaan, joka muodostuu toisiaan 

seuraavista sekvensseistä. Sekvenssien keskinäisessä vaihtumisessa esiintyy erityinen 

siirtymävaihe, jolle on luonteenomaista monimuotoinen ja jännitteinen rakenne. 

Korvelan lähtökohtana on, että jännitteiden syntymisen ja niiden käsittelemisen analyysi 

avaa omalta osaltaan sitä dynamiikkaa, josta kodin yhteinen arki rakentuu. (Korvela 

2003, 137.) 

Havahduin tämän huomioon. Kuntien sosiaalitoimen tilaamissa perhetyössä olin usein 

kohdannut perheitä, joissa arki niin sanotusti kellui. Perheissä ei pystytty siirtymään 

sekvenssistä seuraavaan ja arjen dynamiikka ei näyttänyt toimivan. Päivissä ei ollut 

struktuuria eikä rutiineja. 

Minulle syntyi tästä idea. Jospa pystyisimme työskentelemään perheessä sekvenssiaikataulun 

tai –kartan mukaan. Sekvenssikartan kautta perheen vanhemmat pystyvät 

hahmottamaan arkea ja perhetyöntekijät voivat käyttää sitä työkaluna. Puheeksi 

38

ottaminen perheen toiminnallisuudesta ehkä myöskin helpottuu sitä kautta. Työmuoto 

on läpinäkyvä sekä perheelle että työntekijälle. Perhetyöntekijä työskentelee 

toiminnallisella työ-otteella, ei terapialähtöisellä. Työmuoto ei ole ongelmakeskeinen. 

Työmuoto on sama oli perheessä sitten esimerkiksi päihde tai mielenterveysongelma. 

Kun arjen rakenne muotoutui pyörittäminen helpottuu, voimavaroja vapautuu 

ongelmien ja pulmien ratkaisuun. Arjen pyörittäminen antaa valmiuksia myös 

työelämästä suoriutumiselle. Työn vaikuttavuutta voidaan mitata sekvenssikarttojen 

säännöllisillä etukäteen sovittuina tarkastelulla. Toimintamuoto on omatoimisuuteen 

pyrkivä arjen prosessien ymmärtämisen kautta. 

Olen pilottiprojektin kirjallisessa raportissani käyttänyt perhetyöntekijän päiväkirjaa, 

kunnan perhetyöohjaajan merkintöjä, omia kirjallisia muistinpanoja ja jokapäiväisiä 

täytettyjä sekvenssikarttoja. 

3.1 Ideasta käytäntöön 

Otin yhteyttä Tuusulan perhetyöohjaajaan. Kerroin, että olen suunnittelemassa 

perhetyön kehittämishanketta, johon tarvitsen pilotti- lapsiperheen, jossa uutta työmallia 

voisi kokeilla. Esitin, että Arki Haltuun – perhetyö on suunniteltu käytettävän perheille 

jossa arki ei ole hallussa, vaan arki niin sanotusti kelluu. Uutta työmuotoa haluaisin 

kokeilla sellaisessa lapsiperheessä, joka on syrjäytynyt tai on vaarassa syrjäytyä 

yhteiskunnalta. 

Olin saanut Suomen Kukkaisrahastolta rahallista tukea perhetyöntekijän palkan maksua 

varten. Kunnan sosiaalityöntekijältä ja perhetyönohjaajalta odotin osallistumista 

yhteensä kolmeen eri tapaamiseen ja palautteen antamista työmuodosta vapaamuotoisen 

päiväkirjan muodossa perhetyön edetessä. Perhetyönohjaaja lupasi esittää asiaa 

alueensa sosiaalityöntekijälle. Parin viikon kuluttua perhetyönohjaaja otti yhteyttä ja 

kertoi, että hänellä saattaisi olla perhe, jonka äiti olisi kiinnostunut osallistumaan 

hankkeeseen. Hän ehdotti yhteistapaamista. 

Otin yhteyttä kokeneen perhetyöntekijään, Reijaan. Reija on kauttamme hoitanut 

lukuisia perheitä. Hän on myös tehnyt paljon perhetyötä perheissä kuntien tilaamissa 

39

ostopalvelutöissä. Hän on kokenut lastenhoitaja, koulutukseltaan hän on kodinhoitaja. 

Pyysin Reijaa tulemaan toimistolle, jossa selostin Arki-haltuun hankkeen lähtökohtaa ja 

toiminta-ideaa, ja annoin kaiken valmiin kirjallisen materiaalin mitä suunnitellusta 

hankkeesta tähän mennessä löytyi. Keskustelimme tulevasta työstä, erityisesti 

sekvenssikartan käytöstä. Kerroin tutkijan-roolistani projektissa, ja että olisin Reijan 

työohjaajana työn edetessä, ja toivoin hänen raportoitavan minulle puhelimitse usein 

työn edetessä. Painotin, että työmuotoa ei ole aikaisemmin kokeiltu ja että meidän 

täytyy muokata sekvenssikarttaa ja sen käyttöä koko kokeiluprojektin ajan. Mikään ei 

vielä ole valmista. Reija innostui kovasti ja hän halusi mielellään tulla mukaan 

perhetyöntekijäksi. Hän myös lupasi pitää päiväkirjaa jonka hän työn loputtua antaisi 

minun käyttööni tutkimustani varten. 

3.2 Idean esittely asiakkaalle ja yhteistyökumppaneille 

Ensimmäinen tapaaminen 23.6.2005 oli yhteiskokous, jossa oli läsnä mahdollisen 

pilottiperheen äiti, Reija, alueen sosiaalityöntekijä, kunnan perhetyöohjaaja ja minä, 

tutkijan roolissa. Tapaaminen oli järjestetty kunnan sosiaalitoimistoon. 

Esittelin itseni: ”Olen ollut yhdeksän vuotta Väestöliiton lastenhoitopalvelussa töissä. 

Väestöliiton lastenhoitopalvelun toimialueena on pääkaupunkiseutu ja ympäristökunnat. 

Välitämme lastenhoitajia perheisiin kotiin. Meillä työskentelee noin 90 hoitaja 

tuntityöntekijöinä. Myös kunnat ostavat meiltä palvelua perheiden tueksi. Näissä 

ostopalvelutöissä tehtyä työtä kutsuisin perhetyöksi. Tilatussa perhetyössä työn 

tavoitteet ovat parhaassa tapauksissa asetetut mutta keinot tavoitteisiin pääsemiseksi 

jäävät valitettavan usein hoitajien luovuuden varaan, koska ei ole työkaluja 

perhetyöskentelyn avuksi. Perhetyöntekijöiden oman työn rajaaminen, mitä kuuluu 

toimenkuvaan, mitä ei - on harvoin ennakkoon määritelty. Usein on myös tullut 

tilanteita vastaan, että perheen vanhemmille ei ole selvitetty miksi perhetyöntekijä on 

perheessä, ja mitkä ovat työlle asetetut tavoitteet. Työskentely perheessä voi myöskin 

olla hankalaa, koska työntekijälle vaikeiden asioiden puheeksi ottaminen perheen 

vanhempien kanssa ei ole helppoa. Tehdyn työn vaikuttavuudesta on usein epäselvyyttä. 

Tämän takia olen lähtenyt kehittämään uudenlaista työmallia perhetyöhön.” 

40

Esittelin myös Reijaa: ”Perhetyöntekijä Reija tulee työskentelemään perheessä 4 tuntia 

kerrallaan kaksi kertaa viikossa kahdeksan viikon ajan. Minä tulen mukaan perheeseen 

tekemään ensimmäisen sekvenssikartan yhdessä perheen äidin kanssa niin pian kuin 

mahdollista ja sitä tullaan muuntaman pari kertaa projektin aikana. Näin sekvenssikartta 

palvelee perheen yksilöllisiä tarpeita mahdollisimman hyvin.” 

Selostin myös, että tulen toimimaan Reijan työohjaajana koko pilottihankkeen aikana, 

mikä tarkoittaa että hän raportoi minulle säännöllisesti työstä ja sen etenemisestä. 

Kerroin vielä, että työmuoto lähtee toiminnallisuudesta liikkeelle, jolloin kiinnitetään 

huomiota perheen arkeen ja sen eteenpäinviemiseen. Eli perheen arkea aikataulutetaan 

työkalulla, jota kutsun sekvenssikartaksi. Työmuoto ei ensisijaisesti takerru perheen 

muihin ongelmiin, vaan päähuomio on nimenomaan arjen sujuvassa 

eteenpäinviemisessä. Sujuvuuden karikoita yritetään askel kerrallaan korjata. 

Työ aloitetaan tekemällä yhdessä perheen äidin kanssa perheen oma sekvenssikartta. 

Perhetyöntekijä kirjaa jatkossa perheessä ollessaan päivän päätteeksi sekvenssikarttaan 

päivän teot ja sujuvuuden. ”Tämä on pilottihanke, eli ensimmäinen kerta kuin tällaista 

työmuotoa kokeillaan. Tämän takia perhetyöntekijä pitää päiväkirjaa, minä pidän 

päiväkirjaa ja toivoisin myös, että kunnan sosiaalityöntekijä ja perhetyönohjaaja 

voisivat kirjata ajatuksia hankkeen kuluessa.” 

3.3 Toimintapuitteet 

Selostin salassapitovelvollisuudesta. Kerroin että olemme raportointivelvollisia 

sosiaalityöntekijälle, jos työn edetessä tulee esille sen laatuisia asioita jotka vaativat 

raportointia. Kerroin, että olen tekemässä opinnäytetyötä pilottihankkeesta, jonka tuotos 

on kirjallinen julkistettava raportti. Asiakasperheen henkilötiedot pidetään salassa. 

Olisin myös kiitollinen jos perheen äiti suostuisi mukaan hankkeeseen. 

Äiti kertoi perheestään. Perheessä on kaksi lasta, vanhempi lapsi menee syksyllä yläasteen 

ensimmäiselle luokalle ja nuorempi lapsista ala-asteen toiselle luokalle. Äiti on 

yksinhuoltaja, hän on työtön ja hänellä on muutamia vuosia sitten kärsinyt 

masennuksesta, johon hänellä vielä on lääkitystä. Lasten koulu sujuu hyvin, molemmilla 

41

lapsilla on harrastuksia joita äiti tukee. Äiti itse tunsi itsensä voimattomaksi. Perhe oli 

muuttanut uuteen asuntoon kesäkuun alussa ja melkein kaikki muuttolaatikot olivat 

vielä purkamatta. Äiti vaikutti uupuneelta. Hän kuitenkin kiinnostui hankkeesta, ja sanoi 

että hän olisi puolestaan valmis kokeilemaan. Hän halusi muutosta elämään. Sovimme, 

että työ aloitetaan ja että viikon kuluttua minä ja Reija menemme perheen luokse. 

Sovimme myös että seuraava yhteistapaaminen on sosiaalitoimistossa 4.8. jolloin 

mennessä Reija on työskennellyt perheessä neljän viikon ajan kaksi kertaa viikossa, 

neljää tuntia kerrallaan. 

3.4 Työn eteneminen 

Seuraavana keskiviikkona 29.6 menimme Reijan kanssa perheeseen. Haastattelin äitiä 

arjen kulusta. Kirjasin perheen tämän hetken arjen kulun. Vanhempi lapsista oli maalla, 

ja nuorempi oli seuraavalla viikolla lähdössä. Otimme nämä seikat huomioon 

sekvenssikarttaa tehdessämme. Teimme uuden aikataulun, joita täyttäisin 

sekvenssikarttaan. Nimesimme toimet: esimerkiksi aamutoimet, päivätoimet yms. 

Kävimme myös yhdessä läpi mitä nämä toimet sisältävät. Esimerkiksi aamutoimiin 

sisältyvät; herääminen, aamu-pisut, -pesut, pukeminen. Kävimme näin läpi mitä 

kirjoitetut käsitteet tarkoittavat. Esimerkiksi aamiainen sisältää sen esille ottamisen, sen 

yhdessä syömisen ja pöydän tyhjentämisen, ehkä tiskaamisenkin. Aikatauluun myös 

lisättiin aikaa muuttolaatikoiden purkuun. Sovimme, että kirjoitan suunnitellut 

tapahtumat sekvenssikarttaan jonka lähetän Reijalle postissa seuraavana päivänä. 

Sovittiin, että seuraavalla viikolla Reija työskentelee perheessä tiistaina ja 

keskiviikkona kello 9-13 välillä. Silloin oli tarkoitus ottaa uusi sekvenssikartta käyttöön. 

Reija jäi perheeseen töihin äidin avuksi vielä neljäksi tunniksi. 

Seuraavan neljän viikon aikana Reija työskenteli perheessä sekvenssikarttaa käyttäen. 

Yleensä työpäivät olivat tiistai ja torstai kello 9-13 välisenä aikana. Juttelimme Reijan 

kanssa puhelimitse muutaman kerran, minä pidin kirjaa meidän puheluista. Reija piti 

päiväkirjaa. 

42

Ensimmäisessä seurantakokouksessa olivat läsnä perheen äiti, kunnan perhetyönohjaaja, 

alueen sosiaalityöntekijä, joka oli vaihtunut edellisestä kokouksesta, perhetyöntekijä ja 

minä. Tarkasteltiin yhdessä sekvenssikarttoja ja perheen äiti ja Reija kertoivat 

vuorotellen arjen sujuvuudesta. Sovittiin, että seuraavalla viikolla menen perheen 

luokse muokkaamaan sekvenssikarttaa uudestaan, koska koulut alkaisivat pian ja 

uudenlainen perheen rytmi olisi sen tähden tarpeen. Sovimme myös, että seuraava 

yhteistapaaminen olisi perheen kotona, syyskuun 6. päivänä, jolloin neljän viikon 

työskentely olisi kulunut. Seuraavana päivänä kunnan perhetyöohjaaja kuitenkin soitti, 

hän halusi siirtää viimeistä yhteiskokousta viikolla eli 13.9, Otin yhteyttä perheen äitiin, 

hänelle sopi hyvin siirtää tapaaminen viikolla. 

Elokuun 11. menin perheen luo. Reijalla oli työpäivä. Istuimme yhdessä keittiöpöydän 

ääreen ja muokkasimme uutta sekvenssikarttaa. Lasten koulupäivä -ajat huomioitiin 

tarkkaan. Myös lasten harrastukset yritettiin ottaa huomioon. Lähetin seuraavana 

päivänä Reijalle uuden sekvenssikartan postissa. 

Reijan työskenteli vielä perheessä neljän viikon ajan. Reija teki perheessä myös 

muutaman iltapäivävuoron kello 11-16 välillä. Keskustelimme puhelimessa pari kertaa 

ja tapasimme pari kertaa. Minä pidin keskusteluista päiväkirjaa ja Reija piti päiväkirjaa 

työstään. 

Yhteensä kahdeksan työviikon jälkeen tavattiin syyskuussa perheen kotona sovittuna 

ajankohtana. Yhteiskokoukseen osallistuivat perheen äiti, alueen sosiaalityöntekijä, 

kunnan perhetyönohjaaja, Reija ja minä. Äidin kanssa oli sovittu jo aikaisemmin, että 

tulisin vielä syksyllä kerran tapaamaan äitiä. Kunnan aluesosiaalityöntekijä pyysi äitiä 

ottamaan yhteyttä häneen tarvittaessa. 

Lokakuun 20. päivänä tein vielä viimeisen seurantakäynnin perheen luona.Kaikista 

tapaamisista pidin päiväkirjatyyppisiä merkintöjä. Jokaisesta työpäivästä tehtiin 

erillinen sekvenssikartta. 

43

3.5 Prosessi 

Ensimmäisellä tapaamisella perheen äiti, Tuula kertoi että hän haluaa muutosta 

elämäänsä. Perheen kotona on kaaos, muuttolaatikot on vielä alkukesän muutosta 

tyhjentämättä, ja hän tuntee itseensä uupuneeksi. Perheen lapset Sirkku ja Tuomo eivät 

viihdy kotona. Lapsia harmittaa koska he eivät voi tuoda kavereita kylään. Tuomo oli 

kyllä tuonut jonkun kaverin, mutta Tuula kertoi hermostuneensa heille, koska yhdessä 

he sotkivat kotia entistä enemmän. 

Olin vakuuttunut siitä, että Tuula halusi muutosta elämälle. Hän kuunteli hyvin tarkkaan 

työmallin selostuksista ja minusta tuntui että hän oli motivoitunut lähtemään mukaan 

tähän hankkeeseen. Hän sanoi että tämä saattaa olla hänelle tilaisuus mikä ei toistu! 

Myös kunnan perhetyöohjaaja oli havainnut saman: ”Tapaamisesta jäi positiivinen 

kuva, asiakas tuntui tyytyväiseltä ja ainakin sillä hetkellä motivoituneelta.” 

(muistiomerkintä) 

Perhetyöntekijä : ”Hän tuntui erittäin motivoituneelta tähän projektiin.” 

(perhetyöntekijän päiväkirja) 

Seuraavalla viikolla menin käymään perheen kotiin. Koti oli sekava ja täynnä 

muuttolaatikoita. Huonekaluja oli niukasti. Kyselin päivän ohjelmasta ensimmäistä 

sekvenssikarttaa varten. Kävimme yhdessä Reijan ja Tuulan kanssa läpi, mikä yhdessä 

ymmärrämme sisältävän eri sanoihin. Esimerkiksi että päivällinen tarkoittaa ruuan teko, 

esille laittaminen, yhdessä syöminen, pöydän tyhjentäminen ja tiskaaminen. Kirjasimme 

ne sekvenssikarttaan. (liite 1.) Sovimme, että Reija auttaa äitiä tyhjentämään 

muuttolaatikoita, sovimme myös yhteiseksi tavoitteeksi että muuttolaatikot olisivat 

tyhjät ennen kuin lasten koulu alkaa. 

Käytän seuraavaksi pilottihankkeen aikana kerättyä tietoa, olen lajitellut teemoihin 

tummennetulla tekstillä, sekä olen käyttänyt kursivoitua tekstiä lainauksissa. 

Työ käynnistyi perheessä ripeällä otteella. Reija ja Tuula tulivat hyvin toimeen 

toistensa kanssa. 

44

”sain sellaisen kuvan perheenäidistä että hänen kanssaan on helppo tulla toimeen” 


Äiti motivoitui yhä enemmän kun saavutettiin näkyviä tuloksia, tyhjentyneitä 

muuttolaatikoita ilmestyi. Ensimmäiseksi he laittoivat keittiön kuntoon, sen jälkeen olisi 

Tuomon ja Sirkun huoneiden vuoro. 

Sekvenssikartta toimi innostavana työvälineenä, ja toimi myös ”sallittuna” ja sovittuna 

puheenaiheena; 

”Perheen äiti kävi välillä katsomassa sekvenssikarttaa joka oli keittiön pöydällä ja 

halusi seurata olimmeko aikataulussa ja mitä hommia oli seuraavana vuorossa” 


”annoin yhden oman kappaleen sekvenssikartoista perheen äidille, jota hän pystyy 

hyödyntämään omissa askareissaan, niinä päivinä jolloin minä en ole paikalla.” 


”Teimme hommia siihen asti kun päiväni päättyi. Perheen äiti oli todella ahkera ja hän 

on ollut tosi innostunut laittamaan kotia.” (perhetyöntekijän päiväkirja) 

Läpinäkyvyys ja yhteisestä sovitusta pelisäännöistä kaikki osapuolet kertoivat 

tyytyväisyytensä. Yhteisesti sovitut asiat herättivät myös luottamusta. Ensimmäisessä 

seurantatapaamisessa myös kunnan perhetyönohjaaja havaitsi että luottamus oli saatu. 

”Asiakas oli tyytyväinen työntekijään ja näki, että luottamus oli saatu.” 

(kunnan perhetyöohjaajan muistinpanoja) 

”asiakas tyytyväinen uuteen päiväjärjestykseen” (kunnan perhetyöohjaajan 

muistinpanoja) 

Perhetyöntekijä oli tunteella mukana hankkeessa. Myös perhetyöntekijän innostus 

uudesta hankkeesta ja onnistumisen tunteet näkyi päiväkirjamerkinnöistä: 

”Saimme toisen lastenhuoneen kuntoon, tänään, ja se tuntu todella hyvältä.” 

45

”Oli aivan mahtava päivä taas tänään. Teimme yhdessä hommia koko päivän” 

”lähdin kotiin hyvällä mielin, tämä päivä oli jälleen erittäin onnistunut ja perheen äiti 

oli kodinaskareissa täyspainoisesti mukana.” (perhetyöntekijän päiväkirja) 

Tunteet ovat perhetyössä hyvin pinnalla. Onnistumiset ovat palkitsevia ja tuntuivat 

hyviltä. Valitettavasti myös epäonnistumiset myöskin tuntuvat kovasti. 

”tänään tuli epätoivoinen olo, illat ja yöt mietin kuinka käyttää jokaisen minuutin 

tehokkaasti ja saada paljon aikaan.” (perhetyöntekijän päiväkirja) 

”tekemistä ja hommaa on valtavasti ja äidin pitäisi olla nämä päivät ja arvokkaat tunnit 

täysipainoisesti mukana. On vaikeata saada perheen arki hallintaan 8-9 viikossa…” 


Rajaus siitä kenen vastuulla tekemiset ja arjen pyörittäminen on, voivat myös 

perhetyöntekijällä olla epäselvä, ja eteenkin kun vilpittömästi haluaa onnistua ja saada 

muutosta aikaan. Mutta muutos pitää kyllä tulla asiakkaalta itsestään. Sitä ei voi tehdä 

hänen puolestaan. Minun olisi pitänyt panostaa enemmän työohjaukseen. 

Mikään työ ei ole pelkkää riemuvoittoa, vaan välillä tulee notkahduksia. Tuula väsyi 

ehkä. Hänen vointinsa ei ollut hyvä parina käyntikerralla. Äidin vointi heijastui heti 

kodin siisteyteen. 

” kauhistuin sekamelskaa, joka kotona vallitsi.” (perhetyöntekijän päiväkirja) 

Sekvenssikarttaa on tarkoitettu muokattavan työn kuluessa, muuten sekvenssikartta voi 

tuottaa stressiä. Koska oli sekä laatikoiden tyhjentämistä että arjen rytmittämistä, 

ensimmäinen versio sekvenssikartasta ehkä oli laadittu liian tiukkaa ohjelmaa. 

”olimme saaneet paljon aikaan, mutta totesimme että silloin kun lapset ovat kotona 

aikataulu on aivan liian tiukka.” (perheen äiti, haastattelu) 

46

”kodinhoidon tehtäviä tulisi jakaa useammalle päivälle ja siten välttää perheen äidin 

uupumista” (perhetyöntekijän päiväkirja) 

”…päivärytmistä ei pidä tehdä liian uuvuttava perheelle” (omia merkintöjä) 

Pahimmassa tapauksessa sekvenssikartan käyttö voi olla valvontasysteemi, miten paljon 

työntekijä saa aikaan, ja missä ajassa. Se ei ole ollut tämän projektin tarkoitus. Tässä 

olisi myös pitänyt työohjauksellisesti tarttua asiaan, ennekuin se tuotti stressiä 

työntekijälle. 

”Minulle sekvenssikartta luo valtavasti stressiä” (perhetyöntekijän päiväkirja) 

Teimme äidin kanssa uuden sekvenssikartan, joka myös huomioi lasten koulunkäynnin 

ja harrastukset. 

Äidin omatoimisuus lisääntyi kuitenkin aivan selvästi hankkeen edetessä. 

”Hän oli tyhjentänyt itse muutaman muuttolaatikon.” (perhetyöntekijän päiväkirja) 

”Hän näytti heti alkuun kuinka oli laittanut Tuomon huoneen seinälle tauluja” 


”joimme kahvit, ja perheen äiti kertoi suunnitelmansa tälle päivälle.” perhetyöntekijän 

päiväkirja) 

”…hän oli myös suunnitellut tekevänsä listan, johon tulee lasten kodinaskareet, joita he 

ikäänsä nähden osaavat tehdä.” (perhetyöntekijän päiväkirja) 

”ottikin Sirkun mukaan jotta hän oppii kuinka pesutupa varataan.” (perhetyöntekijän 

päiväkirja) 

”...Sirkusta oli tullut omatoimisempi, ja hän osallistuu omalta osaltaan kodin hoitoon.” 


47

Myös perheen lapset nauttivat ja hyötyivät perheen uudesta arjen rytmittämisestä. Yksi 

työvoitto on ainakin ollut, että lapset ovat voineet pyytää kavereita kylään. 

”Tuomolle tuli kaveri kylään koulun jälkeen, ne oli oikein nätisti, menivät väillä ulos 

jne..” (omia merkintöjä) 

Myös äiti kokee, että on tärkeää, että kaverit voi tulla käymään. (kunnan 

perhetyöohjaajan merkintöjä) 

”Nyt voi kylään meille tulla, Olen nauttinut koko hommasta.” (äidin haastattelu) 

Perhetyö vaatii pitkäjänteisyyttä, ja melkeinpä orjallista sekvenssikartan jatkuvaa 

seuraamista. 

”Tärkeää olisi käyttää sekvenssikarttaa päivittäin eikä silloin hommat kasaudu” 


Sosiaalitoimiston huomioita sekvenssikartan käytöstä ja sen vaikuttavuudesta. 

”asiakas tukeutui mielestäni melko paljon työntekijään ja pohdin pystyykö asiakas 

pitämään itse ohjia kädessään pidemmällä aikavälillä.” (kunnan perhetyöohjaajan 

merkintöjä) 

Perhetyöohjaaja pohti myös, olisiko äidin tueksi pitänyt sopia seurantatapaamisia. 

”Seurantakäynnit ehkä tarpeen jonkin aikaa.” (kunnan perhetyönohjaajan merkintöja) 

Kun arjen pyörittäminen helpottuu, vapautuu myös voimavaroja ongelmien 

hoitamiseen. - Tuula on hakenut apua kasvatusongelmiinsa Tuomon kanssa 

perheneuvolasta. (omat muistiot) 

Asiakaslähtöisyyttä korostettiin myös kokeiluhankkeessamme. Sekvenssikartan käyttö 

onnistui koska se räätälöitiin nimenomaan perheelle sopivaksi, eikä tarjottu heille 

valmiiksi. 

”En olisi kelpuuttanut toisten tekemää karttaa!” (äidin haastattelu) 

48

Kyselin millä lailla arki haltuun perhetyö on poikennut aikaisemmasta perhetyöstä 

äiti vastasi: 

”Ei moralisoiva, (äidin merkintöjä) 

Aikaisemmin on lähdetty liikkeelle että Sun tarttee tehdä.” (äidin haastattelu) 

”Itsetunto ja itsearvostus on kohonnut” (äidin haastettelu) 

Kysymykseen mitä äidille on projektista jäänyt hän vastasi: ”Rytmi!” 

4 POHDINTAA JA JOHTOPÄÄTÖKSIÄ 

Jos voi mitata akselilla onnistunut – epäonnistunut, niin rohkenen väittää että tässä Arki 

haltuun pilottihankkeessa onnistuttiin. Oli saavutettu kehittämistyön päämäärämme: 

Haltuun otettua perheenarkea. Jos olisimme mitanneet perheen tilannetta harmaa 

vyöhykkeistöä mittaristolla, perheen lähtötilanne olisi ollut suunnilleen 5 ja 

lopputilanne 2-1.! (mukailtu Arnkil ym. 1998, 9). Perheelle saatiin uuden työmallin 

kautta käytännön apua arjen eteenpäinviemiselle. Tulokset olivat näkyviä, koti oli 

kunnossa, perheen äiti voimaantui. Hänen voimavaransa vapautuivat, ja hän jaksoi 

hakea apua ongelmiinsa- hän otti omatoimisesti yhteyttä perheneuvolaan saadakseen 

sieltä tukea kasvatustehtäväänsä. Lasten kaverit kävivät kylässä. Äidin omatoimisuus 

ylipäänsä oli kasvanut huomattavasti ja kaikesta arvokkain tulos oli kun äiti kertoi että 

perheen arjen uusi rytmitys jäi elämään. 

4.1 Arviointi 

Perusteellinen hankkeen esittäminen, joka toteutui heti ensimmäisessä kokouksessa, oli 

hyvin tarpeellinen. Tämän jälkeen uusi työmuoto oli helppo ottaa perheessä käyttöön. 

Kunnan työntekijät, epäilivät kehittämishankkeen alkuvaiheessa uuden mallin 

toimintakelpoisuutta. Vasta haltuun otettu arki perheessä todisti hankkeen onnistumisen. 

Työssä lähdettiin auttamaan perhettä toiminnallisuudesta lähtöisin, päähuomio ei 

kohdentunut perheen muihin ongelmiin. 

49

Sekvenssikartan käyttö auttoi rytmittämään arkea, kommunikointiin ja siten myös äidin 

kanssa vuorovaikutukseen. Sekvenssikartan täyttäminen ja sen läpikäynti yhdessä 

perheen äidin kanssa joka työpäivän päätteeksi auttoi myös oman työn arvioinnissa 

reflektiivisellä työotteella. Sen avulla pystyttiin havainnoimaan eri tehdyn teon ja 

osatekijöiden merkitystä arjen hallinnan muutokseen. Työ oli siten läpinäkyvä äidille, 

minusta tuntui, että hän koki että hän oli mahdollisimman tasa-arvoisesti osallinen tässä 

hankkeessa minkä vuosi hän myös sitoutui siihen. Sekvenssikartan tutkimisen kautta 

arjen kulku jäsentyi, ja sekvenssisiirtymiset helpottuivat. Oli sovittu, miksi 

perhetyöntekijä oli perheessä ja mitä työntekijän tehtävä oli. Myöskin kunnan 

sosiaalitoimiston työntekijät näkivät työn edetessä selkeät tulokset ja toiminta oli 

läpinäkyvä myös heille. Järjestötaholla on helpompaa tuoda jotakin uutta kentälle kuin 

kunnallisella taholla. Koska järjestötoimijan näkökulmasta – hanke ei epäonnistu jos 

toimivuudessa on vaikeuksia - voi vaan oppia virheistä. Kunnallinen taho osaltaan on 

velvoitettu löytämään uusia ratkaisuja asiakasperheille, jos valittu tukimuodon valinta 

on ollut väärä. 

Perhetyöntekijä rooli oli haastava. Hänelle koitui paineita työn onnistumisesta aivan 

liikaa. Olin häneen säännöllisesti puhelinyhteydessä ja ohjailin työn etenemisessä, mutta 

minun olisi pitänyt myös tavata hänet säännöllisin väliajoin, jolloin meillä olisi ollut 

täytetyt sekvenssikartat edessämme joita olisimme voineet tarkastella reflektoimalla eri 

tekojen vaikuttavuutta arjen sujumiseen. Minun olisi pitänyt myös olla valppaampi ja 

panostaa työohjaukseen huomattavasti enemmän. Vastuu hankkeen onnistumisesta ja 

työtekijän vastuu-rajasta tuntui perhetyöntekijälle liian raskaaksi. Reija on hyvin 

tunnollinen työntekijä ja erittäin innostunut ja motivoitunut tähän uuteen 

toimintamalliin. Hän halusi luonnollisesti tehdä kaikkeensa, että yhteinen projekti 

onnistuisi. 

4.2 Kehittämisehdotukset 

Lapsiperheille tukea myönnetään perhetyön muodossa. Kuntien sosiaalitoimi voi 

myöntää perhetyötä perheille ennaltaehkäisevänä toimenpiteenä, perheisiin missä 

ongelmat eivät vielä ole kasaantuneet. Toisaalta, perhetyö voi olla osa kunnan tekemää 

lastensuojelutyötä avohuollon tukitoimina. On kuitenkin ennustettavissa, että tehtävä 

50

perhetyö tulee lähitulevaisuudessa lisääntymään. Nykytilanteessa perhetyötä tekevät 

pääasiassa perhetyöntekijät, joilla on lähihoitaja tai sosionomi- koulutus. Kotiin viety 

perhetyö on haastavaa työtä. Työ on yksinäistä ja vaativaa ja perheiden koti on herkkä 

työkohde, joka vaatii omanlaisensa suhtautumisensa ja yksilöiden kunnioittamisen. 

Ehkäpä osin työn vaativuudesta lähtöisin ja osin työn statuksen nostamisen takia työhön 

on viime vuosien aikana lisätty vaatimustasoa. ”Perhetyöntekijän tulisi olla 

ihmissuhdeterapeutti, palveluohjaaja, järjestysmies, ja kodin kaikkien käytännön 

taitaja.” - On perusteltua kyseenalaistaa voiko joltain ammattikunnalta vaatia kaikkia 

edellä mainittuja taitoja. 

Ammattikunnan status nousisi, jos selkeästi avataan käsitettä perhetyö ja kehitetään 

edelleen työkaluja työntekijöiden käyttöön. Määritellään että perhetyöntekijä 

erityisosaamisen sektori on arki ja sen toiminnot. Alan koulutusohjelmat pitäisi rakentaa 

ottaen huomioon arjen teoriaa. Toiminnallisuus, arjen teot ja niiden tukeminen on 

perhetyön perusta. Mallina toimiminen ja perheen dynamiikka vuorovaikutustaitoineen 

ovat seuraavat tasot perhetyöstä joka kokonaisuudessaan tukevasti nojautuu arjen 

eteenpäinviemiselle.(Kuva 3 .) 

Kuva 3. Perhetyöntekijän työnkuva. 

Arjen tutkimuksessa osana perhetyötä jää vielä tutkittamatta miten eri perheenjäsenten 

toiminnot ja sekvenssit sopivat yhteen, ja miten käyvät limittäin josta puolestaan 

51

aukenee perhedynaamisia ulottuvuuksia. Miten yhteis eläminen sujuu, ottaen huomioon 

jokaisen perheenjäsenen yksilöllisyyden ja koskemattomuuden suhteessa sekvenssi- 

siirtymisiin. Onko nyky-ihminen valmis jakamaan sekvenssinsa toisten kanssa. 

Haastavaa olisi myös tutkia miten toiset tasot kuten vuorovaikutus, mallina oleminen 

vaikuttaa perhetyöhön. 

Perhetyö on haastava työsarka jossa edelleen tutkittavaa riittää. 

52

9 LÄHTEET 

Arnkil, Tom, Huolen harmaa vyöhyke. Dialogi 7/1998, 8-11. 

Andersson, Maarit. 2001. Tartu hetkeen. Apua ja hoitoa päihteitä käyttäville 

vauvaperheille. Ensi- ja turvakotien liiton julkaisu 27. Helsinki: Nykypaino. 

Ellegård, Kajsa., Wihlborg, Elin. 2001. Fånga vardagen. Ett tvärvetenskapligt 

perspektiv. Lund: Studentlitteratur. 

Eskola, Jari., Pihlström, Sami.2003. Ihmistä tutkimassa. Yhteiskuntatieteen 

metodologian ajankohtaisia kysymyksiä. Kuopio: Kopijyvä. 

Fook, Jan. 2005.Kriittisen reflektion perusteoriaa. FinSoc. 1/2005, 4-10. STAKES 

Haverinen, Liisa. 1996. Arjen hallinta kotitalouden toiminnan tavoitteena. Kotitalouden 

toiminnan filosofista ja teoreettista tarkastelua. Helsingin yliopiston 

opettajankoulutuslaitoksen julkaisuja 164. Helsinki:Helsingin yliopisto. 

Hirsjärvi, Sirkka., Remes, Pirkko., Sajavaara, Paula.Tutki ja kirjoita.2004. Helsinki: 

Vastapaino. 

Hokkanen, Liisa., Lassila, Marika., Saarinen, Arttu. 2005. Yhdessä uusiin aloituksiin. 

Katsauksia Ankkuri-perheprojektiin. Oulu: Pohjois-Suomen sosiaali-alan 

osaamiskeskuksen julkaisusarja 16. 

Hurtig, Johanna. 2003. Lasta suojelemassa – etnografia lasten paikan rakentumisesta 

lastensuojelun käytännöissä. Rovaniemi: Acta universitatis Lapponiensis 60. 

Jokinen, Eeva. 2005. Aikuisten arki. Helsinki: Gaudeamus. 

Kainulainen, Sakari., Gothoni, Raili., Pesonen, Marja. 2002. Kohti tutkivaa 

ammattikäytäntöä. Opas Diakonia-ammattikorkeakoulun opinnäytetöitä varten. 

Helsinki: Multiprint Oy. 

53

Karvinen-Niinikoski, Synnöve. 2005. Reflektiivisyys suomalaisessa sosiaalityössä. 

FinSoc. 1/2005,11-14. STAKES. 

Karvinen, Synnöve., Pösö, Tarja., Satka, Mirja. 2001. Sosiaalityön tutkimus. 

Metodologisia suunnistuksia. Lievestuore: Kopijyvä oy. 

Korvela, Pirjo. 2003. Yhdessä ja erikseen. Perheenjäsenten kotona olemisen ja 

tekemisen dynamiikka. Saarijärvi: Stakes tutkimuksia 130. 

Kuula, Arja. 2001. Toimintatutkimus. Kenttätyötä ja muutospyrkimyksiä.Tampere: 

Vastapaino. 

Niemi, Helena. 2002. Mitä on Alvari-perhetyö. Ensi- ja turvakotien liiton julkaisu 32. 

Helsinki: Nykypaino. 

Raunio, Kyösti. 2000. Sosiaalityö murroksessa. Helsinki: Gaudeamus 

Salmi, Minna, Lammi-Taskula, Johanna. 2004. Puhelin, mummo vai joustava työaika? 

Työn ja perheen yhdistämisen arkea. Saarijärvi: Stakes. 

Tuori, Kaarlo. 2000. Sosiaalioikeus. Porvoo: Werner Söderström. 

Uusimäki, Mervi. 2005. Perhetyötäkö kaikki? Pohjois-Suomen sosiaalialan 

osaamiskeskuksen julkaisusarja 20. Oulu: POSKE. 

Viitala, Kaija.1990. Kotipalvelu –Työtä ihmisten kesken. Kotipalvelu- työn sisällön 

kehittämisprojektin raportti 2. Sosiaalihallituksen julkaisuja 18/1990. Helsinki: 

Valtion painatuskeskus. 

Aalto, Helen. Yle Teema. Hyvinvointivaltio-sarja. 11.10.2005. 

Kauppinen, Sari. STAKES. Puhelinkeskustelu 12.5.2005. 

54

LIITTEET 

Sekvenssikartta 

55

ARKI PERHETYÃ–N KESKIÃ–Ã–N - Diakonia-ammattikorkeakoulu

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

Delete template?

Save as template?