saatesanat - Rengas

KaiKella on määräaiKa
– alles hat seine Zeit
(Prediger 3)
„SKTK etsii Lyypekin rekkaprojektiin sosiaalityöstä
kiinnostunutta työntekijää. Työ on
osa-aikainen (18 h/viikko) ja täytetään aluksi
1.11.2000-30.6.2001 väliseksi ajaksi“. Näin luki
työpaikkailmoituksessa Renkaassa 8-9/2000. Lisäksi
siinä kysyttiin mm. tuleeko toimeen monenlaisten
ihmisten kanssa.
Osa-aikatyöstä tuli heti kokopäivätyö, alkuperäinen
8 kuukautta venyi 7 vuodeksi ja 8 kuukaudeksi!
Työmatkaa oli alussa 60 km, 5 kk:n kuluttua
20 m. Hampurin miljoonakaupunki vaihtui
keskikokoiseen Lyypekin kaupunkiin. Bode:na
aloitin, Zawallich:ina lopetin, yhtä lapsenlasta
rikkaampana. Nyt niitä on jo neljä.
Missä kuljettajat, mistä löytää uudessa ympäristössä
uusia ystäviä kaukana olevien vanhojen
lisäksi? Mistä löytää entiset harrastukset uudella
paikkakunnalla?
Ei huolta, työ nieli kaiken ajan, vei mennessään.
Ei ollut mitään, mistä ottaa mallia, ei konseptia,
määrättyjä tehtäviä alussa. Niihin kuului
esim. rekkakuskien tarpeiden kartoittaminen.
Toimenkuva selvisi ajan mittaan: yhteydenpitoa
viranomaisiin, avustamista käytännön asioissa
sekä lääkäri- ja sairaalakäyntien yhteydessä,
vapaa-ajan toiminnan järjestämistä, sielunhoitoa
ja keskustelemista, paljon kuuntelemista.
Omia maanmiehiä ja –naisia asiakkaina 35 vuoden
Suomesta poissaolon jälkeen. Mikä haaste!
Jo pitkään vieraassa kulttuurissa eläneenä käsin
kosketeltavaa. Helsingin Sanomien Paavo Tukkimäki
kirjoitti kolme päivää työtäni seurattuaan
lokakuussa 2001 mm. näin: „Kulttuurit ovat törmäilleet
ja päät kolisseet, kun hanketta on viety
eteenpäin“. Tällä hän tarkoitti kahden eri kansan
välillä olevaa eroa. Onhan minun sieluni edelleenkin
suomalainen!
Työsarka laajeni: suomalaisen puusepän etsimistä
saunaa tekemään, keittiön ja sen kalusteiden
hankkimista, verhojen ostoa ikkunoihin,
toimiston siirtyminen Suomi-Kodin puolelle,
pankkitilin avaamista, laskujen maksamista, kirjanpitoa,
usein vaihtuvaa (emäntiä lukuunottamatta)
henkilökuntaa kanttiinissa, terveyslupien
hankkimista heille, Suomen TV-yhteyden
hommaamista, internet-yhteyden asennuttamista;
lukematon määrä ennalta arvaamattomia töitä
tuli osakseni.
Sopeutumista pieneen kaupunkiin, jonka
virastoissa työnteko oli helppoa, pieneen yhdyskuntaan,
jonka jäsenet kaikkien maailman
ihmisten lailla olivat heterogeenisia, ja oman paikan
löytämistä. Halusi tai ei, aina oli kuuluvilla ja
näkyvillä, vaikka ei sanonut yhtään sanaa tai ollut
missään paikan päällä. Kehen saattoi luottaa,
kenen kanssa puhua, kun oli vaitiolovelvollinen
työn sisällöstä? Miten jaksaa ja kestää?
Palaute kuljettajilta, kun ja jos se tuli, oli aitoa
ja väärentämätöntä, rohkaisevaa. Koin tekemäni
työn tarpeelliseksi.
Portugalilainen Suomessa asuva galleristi Paula
Nunes kirjoitti Kodin Kuvalehdessä syksyllä
2007 näin: „Se, että tuntee olonsa kotoisaksi,
on kiinni ihan omasta asenteesta. Sopeutuminen
uuteen kulttuuriin edellyttää avoimuutta
ja kunnioitusta muuta väestöä kohtaan. Kahden
kulttuurin tunteminen antaa perspektiiviä.
Miten asioita voisi tehdä toisin? Mitä voisimme
oppia?“
Näillä mietteillä suljen Suomi-Kodin oven,
varmana siitä, että jossakin avautuu joskus joku
toinen ovi. Olen ylpeä tehtyäni työtä ainutlaatuisessa
projektissa. Sain tutustua ammatin harjoittajiin,
jotka olivat minulle täysin vieraita. Opin
jopa voittamaan pelkoni, kun ohitin rekan moottoritiellä!
Toivotan seuraajalleni ja koko Suomi-Kodin
henkilökunnalle siunausta, voimia, oman oikeaksi
havaitun tien kulkemista, sitä kyseenalaistamatta
ja aina muistaen, että kaikki me olemme
Jumalan lapsia.
Kiitos teille lukemattomille yhteisöille, yksityishenkilöille,
kuljettajille, Rekkakirkolle, Merimieskirkolle,
Suomen kirkolle ja varsinkin
SKTK:lle, joka on antanut minun kulkea omaa
tietäni omien kykyjeni ja taitojeni mukaan, minua
kaukaa tukien. Erityinen kiitos vielä Aulikki
Mäkiselle, hänen suurenmoisesta tuestaan, Aulikin
seuraajalle Markku Simulalle ja last but not
least kiitos Seemannsheimille hyvästä yhteistyöstä.
Aus drei Jahren wurden über 7, aus Bode wurde
Zawallich und inzwischen habe ich vier Enkelkinder.
Die Hansestadt Hamburg als Wohnort wurde
gegen die Hansestadt Lübeck ausgetauscht.
Wo finde ich die Trucker? Wo in der neuen Umgebung
Freunde? Wo kann ich meinen Hobbys
nachgehen?
Keine Sorge, die Arbeit hat mein Leben sofort
ausgefüllt. Es gab keine Vorbilder, kein fertiges
Konzept, ich sollte nur herausfinden, was die Fahrer
brauchen.
Das Stellenprofil kam nach und nach: mit unterschiedlichen
Behörden in Verbindung stehen,
konkrete Hilfe bei alltäglichen Angelegenheiten geben,
Begleitung zum Arzt und ins Krankenhaus,
die Freizeitgestaltung, Seelsorge und Zuhören –
und vieles mehr. Alles auf Finnisch und Deutsch,
und nach 35 Jahren im Ausland in Verbindung zu
meinen eigenen Landsleuten. Was für eine Herausforderung!
Aber meine Seele ist ja finnisch.
Die eigentliche Arbeit war relativ leicht. Den eigenen
Platz finden, mich behaupten, war für mich
wichtig. Wem konnte ich mich anvertrauen, mit
wem reden, da ich strikte Schweigepflicht über den
Inhalt der Arbeit hatte? Das Feedback von den
Fahrern, wenn es kam, war echt und Mut machend.
Meine Arbeit schien wichtig zu sein.
Eine in Finnland wohnhafte Portugiesin, Galeristin
Paula Nunes schrieb in einer finnischen Zeitschrift:
„Dass man sich irgendwo heimisch fühlt,
hat mit einem selbst zu tun. Heimisch werden in
einer neuen Kultur fordert Offenheit, Achtung und
Respekt gegenüber der fremden Bevölkerung. Das
Kennen lernen von zwei unterschiedlichen Kulturen
gibt Perspektive. Wie kann man etwas anders
machen? Was können wir voneinander lernen?“
Mit diesen Gedanken schließe ich die Tür zu
Suomi-Koti, wohl wissend, dass sich irgendwo eine
andere öffnet. Ich bin stolz, in diesem einmaligen
Projekt gearbeitet zu haben. Jetzt habe ich auch
keine Angst mehr, einen LKW auf der Autobahn
zu überholen!
Für meine Nachfolgerin und die ganze Belegschaft
in Suomi-Koti wünsche ich alles Gute, Gottes
Segen und Mut, den eigenen Weg zu gehen, in
guter Kommunikation mit den anderen.
Danken möchte ich all den vielen Gemeinschaften,
Privatpersonen, Fahrern und Fahrerinnen,
der Truckerkirche, der Finnischen Seemannsmission
in Hamburg und Helsinki, der Deutschen
Seemannsmission
in Lübeck sowie
der finnischen
Kirche. Mein
Dank gilt ebenso
dem ZfkA, das
mich aus der Ferne
in jeder Hinsicht
unterstützt
hat – und ganz
besonders Aulikki
Mäkinen, die
das Projekt mit
mir begann sowie
ihrem Nachfolger
Markku Simula.
Maija-Liisa Zawallich
2 | 8-9 w 2008 8-9 w 2008 |

kuva: David Prinz
Käsityöilta
Osallistuin suomalaisen seurakunnan käsityöiltaan.
Koska en osaa tehdä käsitöitä, epäröin
suuresti liittyä seuraan. Kutsussa kuitenkin
sanottiin, että käsitöitäkin saa tehdä, joten tästä
rohkaistuneena päätin ottaa ystävällisen kutsun
vastaan. Ja kuinka ollakaan, tunsin olevani
oikeaan aikaan oikeassa paikassa - toisin kuin
presidentti Mauno Koivisto aikoinaan Englannin
vierailullaan.
Käsitöillä on suuri terapeuttinen merkitys. Ja
kun paikalla on useampi nainen, terapiavaikutus
on moninkertainen. Käsityöt auttavat keskittymään,
niiden parissa voi toteuttaa luovuuden
koko kirjoa, ne ovat hyödyllisiä ja niillä voi säästää
rahaa. Suomi on tunnetusti koulutuksen luvattu
maa. Kieliopintojen, johtamiskoulutuksen,
tiimityöskentelyn ja monen muun hyödyllisen
opinnon ohella olen onnistunut osallistumaan
nopean lukemisen kurssille. Lukutekniikan ohella
opettelimme keskittymisen taitoja. Kurssin
vetäjä tiesi tapauksen, jossa eräs opiskelijanainen
otti aina luennon alkaessa kutimensa esille.
Muiden tehdessä raivokkaasti muistiinpanoja
nainen vain kutoi kutomistaan. Professori oli
tästä kovasti nyreissään, mutta kutojanainen sai
kuin saikin tentissä parhaimman arvosanan.
Mitä tästä opimme? Mielestäni käsitöiden
teko pitäisi tehdä pakolliseksi
kaikissa työelämän kehittämisprojekteissa
ja eritoten poliittisissa
kokouksissa. Ehkä ihmiset oppisivat
tällä tavoin kuuntelemaan myös toisia
ihmisiä. Näen sieluni silmin, miten
liittokansleri Merkel kutoo miehelleen
kaulahuivia ja ulkoministeri
Steinmeier virkkaa vieressä anopilleen
pannulappua. Ja kansa on mielissään,
kun päätöksenteko sujuu mallikkaasti.
Ja millaisia tuloksia olisikaan odotettavissa,
kun käsityömetodia sovellettaisiin
myös YK:n toimintaan ja kirkkojen
väliseen vuoropuheluun?
Eivät kaikki tehneet käsityöillassa
käsitöitä, mutta enimmät kuitenkin.
Katselin vaikuttuneena, kuinka
illan emäntä kutoi tyttärentyttärelleen
vaaleansinistä villatakkia, johon tulee
napit, joissa on tytön kuva. Sellaisen
minäkin haluaisin tehdä. Koska tällä
hetkellä lapsenlapsista ei ole tietoakaan,
minulla on ainakin pari vuotta
aikaa opetella. Odotan kovasti seuraavaa
käsityöiltaa. Minulle on jo luvattu
opettaa ketjusilmukoiden tekoa.
Poistuin tilaisuudesta virkistyneenä
ja hyvillä mielin. Ihailen kanssasisarteni
monipuolista tietotaitoa kahdessa kulttuurissa
elämisestä. Sain hyödyllisiä käytännön
neuvoja, mutta myös perspektiiviä arkipäivän yli
meneviin asioihin. Jos käsityöiltoja ei olisi keksitty,
ne pitäisi keksiä juuri nyt.
Pirjo Zirra
KaKsi Kieltä – KaKsi mieltä?
”Ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa kasvattaa lapsia
kaksikielisiksi”, toteaa Heli Horn. Hän on kahden
kaksikielisen suomalais-saksalaisen lapsen
äiti, yhteiskuntatieteiden maisteri, lasten kieleen
erityisesti perehtynyt puheterapeutti (saksalainen
tutkinto) ja suorittaa parhaillaan kasvatustieteiden
verkko-opintoja.
”Kaikki alkoi syyskuussa 2006 Berliinissä järjestetystä
puheterapeuttien kongressista, jonka
aiheena oli kaksikielisyys”, muistelee Heli. ”Silloin
minulle valkeni, miten tärkeää olisi välittää
tätä ajankohtaista tutkimustietoa niille perheille,
jotka arjessa kamppailevat kaksikielisyyden
kysymysten kanssa. Niinpä tapasimme Nürnbergin
suomikoulun äitien ja opettajien kanssa
keskustelemaan kongressin annin pohjalta.
Kaikki kokivat tällaisen ajatustenvaihdon mielekkääksi.”
Nyt Hornit asuvat Hessenissä Lindenin pikkukaupungissa,
mutta kaksikielisyyttä Helin keittiön
pöydän ääressä mietitään edelleen. Puhumme
siitä, miten vaikea 70-luvun suomalaisäitien
Kaksi kieltä – kaksi mieltä?
Kaksikielisyyden päivä
Tag der Zweisprachigkeit
27.9.2008, 14-17, tulokahvit/Kaffee ab 13.30
Carl-Goerdeler-Str. 1a, Dornbusch, Frankfurt
Ohjelmassa alustus, ryhmätyöskentelyä ja keskustelua.
Lapsille omaa toimintaa ikäryhmittäin.
Ilmoittautuminen 15.9. mennessä lomakkeella, jonka
linkki löytyy: www.rengas.de/frankfurt.0.html
- ilmoittautumisen yhteydessä voit esittää aiheeseen
liittyviä kysymyksiä.
Referat, Gruppenarbeit und Diskussion (bei Bedarf
teilweise Übersetzung ins Deutsche), für Kinder eigenes
Programm in Altersgruppen. Anmeldung bis 15.9.
über www.rengas.de/frankfurt.0.html.
tilanne oli, kun kaksikielisyyttä ei arvostettu. Ja
miten nykyään lapsista pyritään tekemään välillä
väkisin kaksikielisiä täysin yksikielisissä perheissäkin.
”On niin monia myyttejä, niin paljon
epävarmuutta”, selittää Heli. ”Keskusteluun kaksikielisestä
kasvatuksesta osallistuvat luonnollisesti
vanhempien lisäksi – tietoisesti tai ”rivien
välissä” – opettajat,
päiväkodin opettajat,
lääkärit, suku, koko
ympäristö. Monet
erilaiset mielipiteet
saattavat aiheuttaa
ristiriitaisia tunteita.
Siksi on suureksi
avuksi pysähtyä
miettimään omaa
tilannettaan ja saada
ajankohtaista, asi-
allista tietoa siitä, miten voimme parhaiten tukea
lastemme kaksikielistä kehitystä. Tai vaikka
välillä vain yhdessä ihmetellä kaksikielisen elämän
rikkautta.”
Tästä syystä Frankfurtin suomalainen seurakunta
kutsuu syyskuussa kaikki asiasta kiinnostuneet
kaksikielisyyden päivään. ”Olemme iloisia siitä,
että Heli on lupautunut tuomaan tähän tilaisuuteen
tuoretta asiantuntijatietoa”, sanoo pastori
Anssi Elenius, ”mutta tarkoitus on ennen kaikkea
rohkaista toinen toistaan yhteisessä keskustelussa.”
Vanhempien suhtautumisella
ja päätöksillä on suuri merkitys lapsen
kehitykseen, sen tietävät kaikki kasvattajat
– välillä liiankin hyvin. Sama pätee
myös kaksikieliseen kasvatukseen. ”On
tärkeää tietää, mitä seurauksia tietyillä
valinnoilla on”, miettii Heli, ”mutta olennaista
on myös päästä turhasta syyllisyydestä
ja turhista paineista. Ei ole kahta
samanlaista lasta, ei kahta samanlaista
perhettä. Jokaisella perheellä on oma tapansa
elää, myös kahdella kielellä.” Luvassa
on mielenkiintoinen iltapäivä.
„Es gibt nicht nur einen Weg, Kinder
zweisprachig zu erziehen”, sagt Heli
Horn, Logopädin und Mutter von zwei
zweisprachigen deutsch-finnischen Kindern.
„Es gibt aber viel Unsicherheit
und viele Mythen. Deshalb ist es hilfreich, sich
zusammen mit anderen mit den neuesten wissenschaftlichen
Erkenntnissen auseinander zu
setzen und sich gegenseitig zu ermutigen.“ Sie
sind herzlich eingeladen zu einem spannenden
Nachmittag.
Ritva Prinz
2 | 8-9 w 2008 8-9 w 2008 |
kuva: Torsten Horn
Heli Horn

VV – Virtaa Välillämme!
VV – eine spannende Beziehung!
Tavoita ihme – älä tee mitään ihmeellistä
Tässä juttusarjassa esitellään Virtaa välillämme
-kurssin viisi eri teemaa. Viidentenä
teemana on arkirakkaus.
Arjen harmaus on täynnä värejä
Arki on ihmisen perusolotila. Se tarkoittaa
rutiineja ja toistuvuutta, joita pitää helposti
luonnostaan tylsinä. Monet haluavat pois arjen
keskeltä kohti elämyksiä. Usein unohtuu, että
suurimmat elämykset voi löytää jokapäiväisistä
asioista. Herätessään aamu toisensa jälkeen
rakkaan ihmisen läheltä, saa aloittaa päivänsä
tuntemalla hänen ihonsa lämmön ja tuttuuden.
Parhaiten tuntemansa ihmisen kanssa pystyy elämään
kokonaisvaltaisesti ja aistillisesti. Yhdessä
voi riidellä ja sopia, laskea leikkiä ja tehdä työtä,
tutkia maailmaa ja väsyä sekä nukahtaa illalla sylikkäin.
Arki on keino selvitä elämän näytelmästä,
jonka keskeisenä näyttämönä on koti.
Arki on extreme-laji
Arki vaivaa välillä kaikkia. Aina ei tarvitse olla
kivaa, välillä voi olla keskinkertaista tai vain siedettävää.
Arkeen liittyy velvollisuuksia, jotka eivät
aina ole mukavia. Yhteiselon rutinoituminen
voi herättää pelkoa. Eikö elämässämme tapahdu
enää mitään erikoista? Keskinkertaisuuden sietäminen
kuuluu kuitenkin aikuisuuteen ja se osoittaa
rakkautta yhteistä elämää kohtaan. Ilmaiseksi
saatua ei välttämättä osaa arvostaa. Vaivannäkö
arjessa on toisen ja itsen arvostamista. Hyvät
hetket eivät synny arjen keskelle itsestään. Onnistunut
arki on haastava joukkuelaji, joka vaatii
harjoitusta ja tarkkaa pelisilmää.
Arjen rakentaminen on molempien vastuulla.
Toinen ei voi määritellä toisen hyvää arkea. Se
on määriteltävä yhteistyössä. Arki ei voi rakentua
ainoastaan toisen kotitaustan pohjalle, koska
suhteessa tulisi olla tilaa molempien tottumuksille
ja tavoille. Yhteisen elämän velvollisuudet
tulee jakaa tasaisesti tai muuten niiden hoitaminen
rasittaa toista osapuolta kohtuuttomasti.
Älä lyö päätäsi seinään – etsi ovi
Toimivat rutiinit rytmittävät elämän kotoiseksi.
Yhteinen halu luoda tyydyttävä elämänrytmi
tekee arjesta välillä taidetta. Huonosti hoidetut
käytännön asiat hiertävät, suututtavat ja synnyttävät
erimielisyyksiä. Molemmille sopivat tavat
syventävät yhteiselämää, jonka syke tuttuudes-
saan rauhoittaa. Pienet asiat vaikuttavat kodin
ilmapiiriin yllättävän paljon. Jos kukaan ei panosta
niihin, sen aistii. Ei ole mukava tulla kotiin.
Huomaavaisuus, käytännöllisyys, huumori
ja luovuus ovat arjen avainsanoja.
Täytä kalenterisi – pysy kotona
Tavoittele elämän pelkistymistä. On niin paljon
asioita, joita ei välttämättä tarvitse. Elämän
laatu tarkoittaa usein vain yhteistä aikaa, jota
parisuhteessa ei korvaa mikään. Sen avulla pääsee
henkisesti lähelle toista. Toisaalta yhteinen
aika ei ole tae hyvistä hetkistä. Aika on apuväli-
Tervetuloa ”Virtaa välillämme”
-parisuhdekurssille 18-50 -vuotiaille
suomen- ja/tai kaksikielisille
pareille Münsterissä 7.-9.11.2008.
Ilmoittautuminen 22.9.2008 mennessä
lomakkeella, jonka saa pyytämällä
info@zfka.de.
Das Seminar richtet sich an Finnisch
und/oder zweisprachige
Paare zwischen 18 und 50 Jahren
und findet vom 7.-9.11.2008 in
Münster statt. Anmeldungen bitte
bis 22.9.2008 auf dem Formular,
das unter info@zfka.de erbeten
werden kann.
Lisätietoja/weitere Informationen
unter www.rengas.de/
2439.0.html
ne, jolla pääsee hyvään lopputulokseen. Antoisa
arki on ihailtava tavoite. Huippuhetkiä on vähän,
arkea paljon. Arjesta voi muodostua levähdyspaikka,
josta katsellaan elämän maisemia.
Minna Tuominen
Virtaa välillämme –projektisihteeri
Kirkkohallitus, Perheasiat
P.S. Teksti perustuu
Arki on extreme laji –kirjaseen
Der graue Alltag ist voller Farben
Der größte Teil unseres Lebens besteht aus dem
Alltag. Alltag bedeutet wiederkehrende Routine,
und doch können gerade die alltäglichen Dinge
die besten Erlebnisse bieten. Mit einem geliebten,
vertrauten Menschen kann das Leben ganzheitlich
und sinnlich sein: Morgen für Morgen nebeneinander
aufzuwachen, zu streiten und sich
zu versöhnen, zu scherzen und zu arbeiten, die
Welt zu erobern und eng umschlungen am Abend
einzuschlafen. Zum Alltag gehört es auch, Mittelmäßigkeit
auszuhalten. Es ist wichtig, die Pflichten
gleichmäßig aufzuteilen und gemeinsam an
einer guten, achtsamen, häuslichen Atmosphäre
zu arbeiten. Ein Schlüssel zu einem guten Alltag
ist die gemeinsame Zeit. Ein gelingender Alltag
ist Mannschaftssport, braucht Übung und gutes
Augenmaß. Wenn beide Partner sich verantwortlich
dafür einsetzen, kann der Alltag zu einem
Ruhepol werden, von dem aus sich die Weite des
Lebens öffnet.
| 8-9 w 2008 Turun tuomiokirkko
8-9 w 2008 |

Communauté de Taizé
Luottamuksen pyhiinvaellus
Taizén ekumeeninen yhteisö Ranskassa kutsuu
vuosittain satojatuhansia nuoria pyhiinvaeltajia.
Kansallisuuksien, kielten ja tunnustusten väliset
muurit katoavat, kun illan hämärtyessä istutaan
yhdessä suuren kirkon kivilattialla. Rukous
ja laulu, rakkaus ja yhteys eivät tarvitse tuekseen
muuta kuin avoimia sydämiä.
Päiväsaikaan Taizé tarjoaa mahdollisuuksia oppia
lisää Raamatusta ja kristinuskon elämisestä
todeksi tässä ajassa.
Eri puolilta maailmaa
tulevat vierailijat
tuovat mukanaan
myös tietoisuuden
maailmassamme
vallitsevasta epätasa-arvosta
– ja asettuvatkeskustelukumppaneiksi,
kun
yhdessä etsitään tietä
parempaan huomiseen,
Jeesuksen
jalanjäljissä.
Luonteenomaisen
tunnelman syntymiseen
vaikuttaa erityisesti
Taizén oma musiikki. Yksinkertaisia, moniäänisiä
lauluja toistetaan, kunnes laulu muuttuu
rukoukseksi. Erikieliset tekstit antavat mahdollisuuden
yhtyä lauluun omalla kielellä.
Zwei Muttersprachen bedeuten doppelte Heimat
„Eine Muttersprache zu haben ist fein, aber
mehrere Muttersprachen sind ein außergewöhnlicher
Reichtum. Zwei Muttersprachen
bedeuten doppelte Heimat“, sagte die finnische
Staatspräsidentin Tarja Halonen in ihrer Ansprache
in der Finnischen Seemannskirche in
Hamburg im Mai.
In ihrer Online-Ausgabe berichtet das Nachrichten-Magazin
„Der Spiegel“: „Entgegen den
deutschen Schulen, in denen die Muttersprache
der Migrantenkinder häufig als Ballast gilt,
haben finnische Lehrer und Bildungspolitiker
die Zweisprachigkeit als große Bildungschance
entdeckt.“ Muttersprachenunterricht gibt
es laut dem finnischen Bildungsministerium
Pilgerweg des Vertrauens
Die Gemeinschaft von Taizé ist ein internationaler
ökumenischer Männerorden in Frankreich.
Jedes Jahr kommen Hunderttausende
junge Besucher aller Nationalitäten zu den Jugendtreffen.
Jeder Teilnehmer der Treffen ist
eingeladen, im christlichen Glauben einen Sinn
für das eigene Leben zu finden und sich darauf
vorzubereiten, zu Hause Verantwortung
zu übernehmen.
Bekannt ist die
Communauté de
Taizé auch für
ihre charakteristischen
Gesänge,
die in vielfacher
Wiederholung
gesungen werden:
einstrophig,
kurz, oft vierstimmig
oder
kanonisch. Die
Gesangstexte basieren
meist auf
einer Bibelstelle
und sind in La-
kuva: Sabine Leutenegger, CH-Wil
tein oder in den
verschiedensten
in Europa gesprochenen Sprachen verfasst.
Sanna Kiviluoto
Lisätietoja/Mehr Info: www.taize.fr
in 50 verschiedenen Sprachen in 70 verschiedenen
Gemeinden. „Wir setzen auf die Vorteile
der multikulturellen Gesellschaft, indem wir
zum Beispiel die Bedeutung der Muttersprache
verstanden haben“, erläutert Johanna Suurpää,
Minderheitenbeauftragte im finnischen Innenministerium.
Als Ziele des Unterrichts werden
genannt: das Interesse des Kindes an der Muttersprache
wecken, sein Denken fördern, Identität
und Selbstbewusstsein stärken. „Die Muttersprache
sei das A und O für das Erlernen der
Zweitsprache“, so Spiegel online.
Vollständiger Text und
weitere Artikel zum Thema: www.rengas.de >
Finnland in den Medien
Finnisch-deutsche Gespräche am Ratzeburger See
Auf einer Insel über dem See thront der Dom:
gewaltig, den Menschen Schutz bietend, aber
auch majestätisch wirkend. Ratzeburg ist vielen
Menschen historisch eher in Erinnerung
für den damals dort trainierenden Deutschlandachter,
als dieser noch erfolgreich auf den
Regattastrecken der Welt unterwegs war. Doch
in diesen Tagen ist der Dom oberhalb des Sees
Treffpunkt für eine Delegation der Evangelisch-
Lutherischen Kirche Finnlands (ELKF) mit Vertretern
der EKD. Schauen Ruderer um vorwärts
zu kommen zurück, blicken die Kirchenvertreter
Finnlands und Deutschlands nach vorne, um
ihre Kirchen zu verändern und für die Zukunft
zu rüsten.
Unter der Leitung von Erzbischof Jukka Paarma
auf finnischer Seite und dem Ratsvorsitzenden,
Bischof Wolfgang Huber, und dem stellvertretenden
Ratsvorsitzenden, Landesbischof
Christoph Kähler, auf der anderen Seite, erläuterten
und diskutierten die Delegationen die Reformanstrengungen
in beiden Kirchen unterschiedlicher
staatskirchenrechtlicher Prägung.
Hauptpastorin Jaana Marjanen aus Kuopio berichtete
über die „Strategischen Richtungsweisungen
bis zum Jahr 2015, Unsere Kirchen - Teilnehmende
Gemeinschaft“, wie sie in Finnland
entstanden sind. Der im Kirchenamt der EKD
für den Reformprozess zuständige Abteilungsleiter,
Oberkirchenrat Thies Gundlach, stellte nicht
nur den begonnenen Prozess in der EKD dar,
der 2006 durch das Impulspapier „Kirche der
Freiheit“ angestoßen wurde, sondern stellte auch
weitgehende Gemeinsamkeiten in der Zukunftsorientierung
beider Kirchen fest: Die Qualität
kirchlichen Arbeitens, insbesondere der Pfarrerinnen
und Pfarrer und der kirchlichen haupt-
und ehrenamtlichen Mitarbeitenden werde als
zentrale Aufgabe für die Entwicklung der Kirchen
angesehen.
Bei dem bilateralen Austausch zwischen der
finnischen und der deutschen Kirche wurden
Zukunftsorientierte
Wahrnehmung von kirche
auch Gespräche über die Situation ökumenischer
Bünde und Zusammenschlüsse geführt. Bischof
Ratzeburger Dom - Foto Heikki Jääskeläinen
Matti Repo (Tampere) und Professorin Friederike
Nüssel (Heidelberg), zeigten die Unterschiede
im Verständnis der Bischofsweihe. Darüber hinaus
wurden die unterschiedlichen Antworten
auf die Frage des Präsens Christi in den Gaben
von Brot und Wein beim Abendmahl dargestellt
und diskutiert. Eine Expertengruppe soll
bis zum nächsten Treffen in drei Jahren sich ausführlicher
mit diesem Thema beschäftigen.
Erzbischof Paarma verlieh dem Ratsvorsitzenden
Bischof Huber als Ehrenauszeichnung die
Mikael Agricola-Medaille für dessen Verdienste
im Geiste des finnischen Reformators Mikael
Agricola (gest. 1557). Agricola hatte bei Philipp
Melanchthon in Wittenberg studiert.
Christof Vetter
(gekürzt aus der Pressemitteilung der EKD
vom 17.6, den vollständigen Text finden Sie
unter http://www.ekd.de/aktuell/58859.html)
| 8-9 w 2008 8-9 w 2008 |

missä nyt mennään?
Ratzeburgin idyllisen pikkukaupungin siluettia
hallitsee yli kahdeksansadan vuoden ikäinen
tuomiokirkko luostarirakennuksineen. Kesäkuussa
niiden holvien alle kokoontui joukko
Saksan evankelisen kirkon (EKD) ja Suomen
evankelis-luterilaisen kirkon johtoa seurueineen
keskustelemaan Saksan evankelisen kirkon
EKD:n johtavan piispan Huberin ja Suomen
ja Turun arkkipiispa Paarman johdolla
ajankohtaisista kirkollisista aiheista. Näitä kirkkojen
välisiä konsultaatioita pidetään säännöllisesti
kolmen vuoden välein vuorotellen kummassakin
maassa.
Tämänvuotista konsultaatiota leimasi aiheiltaan
monipuolinen ja laaja keskustelu. Tuon tässä
esiin muutamia väläyksiä käydystä ajatustenvaihdosta.
Keskustelu alkoi kirkkojen tämänhetkisen tilan
ja varsinkin kirkoissa meneillään olevien varsin
haasteellisten muutosten tarkastelulla. Suomen
kirkossa on parhaillaan käynnissä yksi sen
tähänastisen historian suurimmista seurakuntarakenteen
muutoksista. Monet, jo vuosisatoja
vanhat seurakunnat katoavat kokonaan seurakuntien
yhdistyessä maantieteelliseltä kooltaan
aiempaa suuremmiksi yksiköiksi. Saksan evankelisessa
kirkossa on vastaavalla tavalla käynnissä
joitakin tähän asti itsenäisten maakirkkojen
yhdistymishankkeita. Keskustelussa havaittiin
haasteiden ja kysymysten olevan pitkälti samanlaisia.
On pohdittu esimerkiksi sitä, minkä kokoinen
seurakunta tai maakirkko voi olla, jotta
se olisi samalla toimiva ja ihmisiä lähellä, tai sitä,
miten säilyttää paikallinen identiteetti ja tuoda
kunkin paikallisen yksikön omat vahvuudet yhteiseen
käyttöön.
EKD:n ja Suomen kirkon konsultaatio
Ratzeburgissa 12.-15.6.2008
Yhtenä vastauksena näihin haasteisiin ovat
sekä EKD että Suomen kirkko laatineet tahollaan
tulevaisuuden toimintaa linjaavan strategian.
Yksi tärkeä piirre näissä kummassakin on
havainto vapaaehtoistyön merkityksen lisääntymisestä.
Suuri haaste on, miten tukea seurakuntien
vapaaehtoisia ja rakentaa toimiva työyhteisö
heidän ja vakituisten työntekijöiden kesken.
Hämmästyttävää oli muutenkin havaita, miten
strategiatyöskentelyssäkin oli sekä Saksan että
Suomen kirkoissa päädytty toisistaan riippumatta
varsin samanlaisiin ratkaisuihin ja ehdotuksiin.
Elämme toki samassa länsieurooppalaisessa
kulttuuripiirissä, mutta näinkin suurta samankaltaisuutta
tuskin kukaan oli osannut odottaa.
Konsultaatiossa tämän koettiin osoittavan tehdyt
linjaukset ja suunnitelmat oikean suuntaisiksi
sekä korostavan yhteisen neuvonpidon ja kokemustenvaihdon
tärkeyttä tulevaisuudessakin.
Yksi EKD:n ja Suomen kirkon käytännöllisen
yhteistyön osa-alue ja siksi myös keskustelun
aihe konsultaatiossa on ulkosuomalaisten ja
-saksalaisten äidinkielisestä kirkollisesta yhteydestä
huolehtiminen. Konsultaatiossa oli esillä
niin työn tämän hetken tilanne kuin myös
tulevaisuuden haasteet. Erityisesti korostettiin
kirkkojen välisen sopimuksen vastavuoroisuusperiaatteen
tähänastista paremman toteutumisen
merkitystä Saksassa tehtävän ulkosuomalaistyön
kannalta.
Teologista pohdiskelua käytiin muun muassa
siitä, millä tavoin luterilainen identiteetti voi
säilyä evankelisten (protestanttisten) kirkkojen
liittyessä toisiinsa joko Saksan tunnustukseltaan
erilaisten maakirkkojen yhdistyessä tai
solmittaessa kirkkojen välisiä ekumeenisia sopimuksia.
Pelkona varsinkin suomalaisesta nä-
kökulmasta on tällöin luterilaisuuden ja sen
erityiskorostusten häviäminen yleisprotestanttisuuden
alle. Pelko on tavallaan ymmärrettävä,
puhutaanhan Saksassa yleisesti vain evankelisista
ja katolisista kahtena suurena kirkkokuntana.
Käydyssä keskustelussa onnistuttiin kuitenkin
toteamaan tämä pelko varsin aiheettomaksi.
Esimerkiksi maakirkkojen yhdistyessä jätetään
yhteiseen lainsäädäntöön luterilaisten ja reformoitujen
tunnustusten erilaisuuteen perustuva
veto-oikeuden mahdollisuus ratkaistaessa teologisia
kysymyksiä.
Konsultaatiossa puhuttiin myös paljon kirkkokuntien
välisistä ekumeenisista suhteista. Erityisen
huolissaan oltiin Kirkkojen maailmanneuvoston
tämänhetkisestä vaikeasta tilanteesta.
Kirkkojen maailmanneuvoston olisi välttämä-
Delegaatioita johtivat piispa Huber ja arkkipiispa Paarma.
töntä panostaa ekumeenisesti keskeiseen työskentelyyn
muun muassa kehittymällä ekumeenisia
keskusteluja koordinoivaksi elimeksi.
Muutoin on vaarana yksittäisten kirkkojen kahdenvälisissä
keskusteluissa tehtävien ratkaisujen
keskinäinen ristiriitaisuus ja entistä suurempi
kristillisen kirkon hajaannus.
Konsultaatioon oltiin kokonaisuudessaan tyytyväisiä.
Sunnuntaina Tuomiokirkossa yhdessä
paikallisen seurakunnan kanssa vietetyn juhlallisen
jumalanpalveluksen jälkeen oli hyvä lähteä
monellakin tapaa rakentuneena kotimatkalle.
Miika Rosendahl
osallistui yhdessä Mauri Lunnamon kanssa
Saksan suomalaisen kirkollisen työn
edustajana konsultaatioon
8 | 8-9 w 2008 8-9 w 2008 | 9
kuva: Heikki Jääskeläinen