24.06.2024 Views

ODL_Toimintakertomus_2023

Toimintamme ydin on ihmisten aito kohtaaminen, avun ja sen tarvitsijoiden yhteen sitominen – jo vuodesta 1896, jolloin perustettiin Oulun Diakonissalaitos kouluttamaan alan ammattilaisia sekä palvelemaan sairaita, köyhiä ja muista syistä apua tarvitsevia. Juuremme ovat vahvasti diakoniassa, mikä nykypäivänä ilmenee näkyvimmin erityistukea tarvitsevien auttamisessa ja vapaaehtoistoiminnassa. Kaikki mitä teemme nousee lähimmäisenrakkauden pohjavirrasta, josta syntyy kohtaamisen, auttamisen ja rinnalla kulkemisen asenne. Työskentelemme kunnianhimoisesti elämänhallinnan, hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi. Kuljemme rinnalla elämän solmukohdissa, pienissä ja isoissa onnistumisissa. Palvelumme ja osaamisemme perustuvat monialaiseen asiantuntijuuteen ja luotettavaan tietoon. Jokaisella on oikeus hyvään elämään – siksi teemme tätä työtä. Toimintakertomus 2023 sisältää yleistä kuvausta ODL toiminnasta sekä vuoden 2023 toiminnan ja talouden keskeiset asiat.

Toimintamme ydin on ihmisten aito kohtaaminen, avun ja sen tarvitsijoiden yhteen sitominen – jo vuodesta 1896, jolloin perustettiin Oulun Diakonissalaitos kouluttamaan alan ammattilaisia sekä palvelemaan sairaita, köyhiä ja muista syistä apua tarvitsevia. Juuremme ovat vahvasti diakoniassa, mikä nykypäivänä ilmenee näkyvimmin erityistukea tarvitsevien auttamisessa ja vapaaehtoistoiminnassa. Kaikki mitä teemme nousee lähimmäisenrakkauden pohjavirrasta, josta syntyy kohtaamisen, auttamisen ja rinnalla kulkemisen asenne. Työskentelemme kunnianhimoisesti elämänhallinnan, hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi. Kuljemme rinnalla elämän solmukohdissa, pienissä ja isoissa onnistumisissa. Palvelumme ja osaamisemme perustuvat monialaiseen asiantuntijuuteen ja luotettavaan tietoon. Jokaisella on oikeus hyvään elämään – siksi teemme tätä työtä.

Toimintakertomus 2023 sisältää yleistä kuvausta ODL toiminnasta sekä vuoden 2023 toiminnan ja talouden keskeiset asiat.

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

ODL / Toimintakertomus 2023

Organisaatio ja

luottamuselimet

Oulun Diakonissalaitoksen Säätiö on palvelusäätiö, joka

muodostaa konsernin. Konsernin emo on Oulun Diakonissalaitoksen

Säätiö sr ja sen tytäryhtiöt muodostavat

konsernin. Konsernin emo, Oulun Diakonissalaitoksen

Säätiö sr pidetään kaikissa tilanteissa yleishyödyllisenä

ja yleistä tarkoitusta palvelevana toimijana. Yleishyödyllisyys

varmistetaan toteuttamalla säätiön yleistä ja sääntöjen

mukaista tarkoitusta. Säätiö ei ole milloinkaan liitettävissä

osaksi muuta kokonaisuutta.

Säätiön varsinainen toiminta jakaantuu kahteen palvelulinjaan,

jotka ovat ODL Yhdessä ja ODL Liikuntaklinikka.

Lisäksi tukipalvelut sekä vastuullinen sijoitustoiminta ovat

säätiön toimintaa. Kiinteistöyhtiöt hallinnoivat ODL konsernin

kiinteistövarallisuutta. Säätiökonsernin liiketoimintaa

harjoittaa Hoivatie Oy, josta ODL omistaa 50 prosenttia.

Yhtiö toteuttaa osaltaan säätiön tarkoitusta harjoittamalla

sosiaalialan palveluita valtakunnallisesti.

12

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!