15.05.2023 Views

ODL Toimintakertomus 2022

Toimintamme ydin on ihmisten aito kohtaaminen, avun ja sen tarvitsijoiden yhteen sitominen – jo vuodesta 1896, jolloin perustettiin Oulun Diakonissalaitos kouluttamaan alan ammattilaisia sekä palvelemaan sairaita, köyhiä ja muista syistä apua tarvitsevia. Juuremme ovat vahvasti diakoniassa, mikä nykypäivänä ilmenee näkyvimmin erityistukea tarvitsevien auttamisessa ja vapaaehtoistoiminnassa. Kaikki mitä teemme nousee lähimmäisenrakkauden pohjavirrasta, josta syntyy kohtaamisen, auttamisen ja rinnalla kulkemisen asenne. Työskentelemme kunnianhimoisesti elämänhallinnan, hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi. Kuljemme rinnalla elämän solmukohdissa, pienissä ja isoissa onnistumisissa. Palvelumme ja osaamisemme perustuvat monialaiseen asiantuntijuuteen ja luotettavaan tietoon. Jokaisella on oikeus hyvään elämään – siksi teemme tätä työtä. Toimintakertomus 2022 sisältää yleistä kuvausta ODL toiminnasta sekä vuoden 2022 toiminnan ja talouden keskeiset asiat.

Toimintamme ydin on ihmisten aito kohtaaminen, avun ja sen tarvitsijoiden yhteen sitominen – jo vuodesta 1896, jolloin perustettiin Oulun Diakonissalaitos kouluttamaan alan ammattilaisia sekä palvelemaan sairaita, köyhiä ja muista syistä apua tarvitsevia. Juuremme ovat vahvasti diakoniassa, mikä nykypäivänä ilmenee näkyvimmin erityistukea tarvitsevien auttamisessa ja vapaaehtoistoiminnassa. Kaikki mitä teemme nousee lähimmäisenrakkauden pohjavirrasta, josta syntyy kohtaamisen, auttamisen ja rinnalla kulkemisen asenne. Työskentelemme kunnianhimoisesti elämänhallinnan, hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi. Kuljemme rinnalla elämän solmukohdissa, pienissä ja isoissa onnistumisissa. Palvelumme ja osaamisemme perustuvat monialaiseen asiantuntijuuteen ja luotettavaan tietoon. Jokaisella on oikeus hyvään elämään – siksi teemme tätä työtä.

Toimintakertomus 2022 sisältää yleistä kuvausta ODL toiminnasta sekä vuoden 2022 toiminnan ja talouden keskeiset asiat.

SHOW MORE
SHOW LESS

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

ODL / Toimintakertomus 2022

ODL / Toimintakertomus 2022

VAKUUDET JA VASTUUSITOUMUKSET Konserni Säätiö

RAHOITUSLASKELMA (1000 EUROA) 31.12.2022 Konserni Säätiö

2022 2021 2022 2021

Rahalaitoslainat 25 867 247 28 874 547 16 304 546 18 078 376

Annetut kiinnitykset 18 933 779 18 933 779 6 325 916 6 325 916

Annetut kiinnitykset muiden puolesta 1 895 000 2 045 000 1 895 000 2 045 000

Annetut kiinnitykset vuokraoik. 42 000 000 42 000 000 0 0

Yrityskiinnitykset 325 000 0 0 0

Takaukset omasta puolesta 6 345 031 6 483 890 5 001 181 5 000 000

Takaukset muiden puolesta 0 0 7 260 420 9 565 521

Pantatut osakkeet

Rahalaitoslainat 4 777 367 3 027 367 4 127 367 2 177 367

Pantattujen osakkeiden kirjanpitoarvo 8 878 322 6 915 580 4 127 367 2 177 367

Pantatut osakkeet muiden puolesta

Rahalaitoslainat 0 0 650 000 850 000

Pantattujen osakkeiden kirjanpitoarvo 0 0 4 750 955 4 738 213

Muut sitoumukset

Leasingvastuut

Seuraavalla tilikaudella 194 750 393 986 0 0

Myöhemmin maksettavat 220 388 532 130 0 0

Vuokravastuut 2 244 678 184 229 0 0

Vakuudeksi annetut talletukset 49 837 18 481 0 0

Yrityskortit 31 669 75 713 5 593 4 745

Yleisvakuudeksi on luovutettu Säätiön omistamia asunto- ja kiinteistöosakkeita.

Arvonlisäveron palautusvastuu

Tarkistusaika 10 vuotta

2013 2016 2017 2018

Konserni

Kiinteistöinvestointimeno (netto) 3 627 539 2 338 006 97 390 7 272 143

Kiinteistöinvestoinnin alv 870 609 561 121 23 374 1 745 314

Vähennetty alv 137 733 561 121 23 374 1 059 406

Vuotuinen osuus vähennetystä alv:stä 13 773 56 112 2 337 105 941

Jäljellä tarkistuskauteen sis. vuosia 0 3 4 5

Palautuksen alainen määrä väh.31.12. 0 168 336 9 348 529 703

Konsernin tarkistusvastuu 31.12.2022 707 387

Konsernin tarkistusvastuu 31.12.2021 885 549

Muutos -178 162

Varsinaisen ja sijoitustoiminnan rahavirta

Varsinaisen toiminnan rahavirta

2022 2021 2022 2021

Varsinaisesta toiminnasta saadut maksut 31 946 30 818 3 360 4 063

Maksut varsinaisen toiminnan kuluista -31 818 -30 918 -2 849 -5 354

Varsinaisen toiminnan rahavirta 128 -100 511 -1 291

Sijoitus-ja rahoitustoiminnasta saadut maksut 7 881 8 138 7 124 7 338

Maksut sijoitus-ja rahoitustoiminnan kuluista -4 533 -3 668 -4 570 -4 110

Rahavirta ennen varainhankintaa ja sat.eriä 3 476 4 370 3 065 1 937

Varainhankinnasta saadut maksut 0 -28 0 -28

Satunnaiset erät (netto) -171 28 -171 28

Maksetut välittömät verot -8 -14 0 -6

Toiminnan rahavirta 3 297 4 356 2 894 1 931

Investoinnit

Aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin -1 403 -2 491 -693 -638

Lainasaamisten takaisinmaksut 0 0 335 0

Investoinnit tytäryrityksiin 0 0 -1 963 -12

Aineellisten ja aineettomien hyöd.luovutustulot 0 0 0 0

Investointien rahavirta -1 403 -2 491 -2 321 -650

Rahoitus

Oman pääoman muutos 171 13 171 0

Sijoitustoiminnan siirtyvät erät 0 288 0 288

Pitkäaikaisten lainojen nostot 107 1 759 107 1 759

Pitkäaikaisten lainojen takaisinmaksut -3 115 -5 802 -1 881 -4 842

Rahoituksen rahavirta -2 837 -3 742 -1 603 -2 795

Rahavarojen muutos -943 -1 877 -1 030 -1 514

Rahavarat tilikauden alussa 15 470 17 347 13 266 14 781

Rahavarat tilikauden lopussa 14 527 15 470 12 236 13 266

Rahavaroista on sijoitettuna osakkeisiin ja rahastoihin

11 460 730 euroa ja ne ovat kuitenkin muunnettavissa

rahoiksi viiden pankkipäivän sisällä.

Luettelo kirjanpidoista ja aineistoista

Tilinpäätös

Päivä- ja pääkirja

Reskontraerittelyt

Ostoreskontratositteet

Myyntireskontratositteet

Palkkatositteet

Kassatositteet

Muistiotositteet

Liitetietotositteet

sidottu

sähköisessä muodossa

sähköisessä muodossa

sähköisessä muodossa

sähköisessä muodossa

sähköisessä muodossa

sähköisessä muodossa

sähköisessä muodossa

sähköisessä muodossa

38

39

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!