15.05.2023 Views

ODL Toimintakertomus 2022

Toimintamme ydin on ihmisten aito kohtaaminen, avun ja sen tarvitsijoiden yhteen sitominen – jo vuodesta 1896, jolloin perustettiin Oulun Diakonissalaitos kouluttamaan alan ammattilaisia sekä palvelemaan sairaita, köyhiä ja muista syistä apua tarvitsevia. Juuremme ovat vahvasti diakoniassa, mikä nykypäivänä ilmenee näkyvimmin erityistukea tarvitsevien auttamisessa ja vapaaehtoistoiminnassa. Kaikki mitä teemme nousee lähimmäisenrakkauden pohjavirrasta, josta syntyy kohtaamisen, auttamisen ja rinnalla kulkemisen asenne. Työskentelemme kunnianhimoisesti elämänhallinnan, hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi. Kuljemme rinnalla elämän solmukohdissa, pienissä ja isoissa onnistumisissa. Palvelumme ja osaamisemme perustuvat monialaiseen asiantuntijuuteen ja luotettavaan tietoon. Jokaisella on oikeus hyvään elämään – siksi teemme tätä työtä. Toimintakertomus 2022 sisältää yleistä kuvausta ODL toiminnasta sekä vuoden 2022 toiminnan ja talouden keskeiset asiat.

Toimintamme ydin on ihmisten aito kohtaaminen, avun ja sen tarvitsijoiden yhteen sitominen – jo vuodesta 1896, jolloin perustettiin Oulun Diakonissalaitos kouluttamaan alan ammattilaisia sekä palvelemaan sairaita, köyhiä ja muista syistä apua tarvitsevia. Juuremme ovat vahvasti diakoniassa, mikä nykypäivänä ilmenee näkyvimmin erityistukea tarvitsevien auttamisessa ja vapaaehtoistoiminnassa. Kaikki mitä teemme nousee lähimmäisenrakkauden pohjavirrasta, josta syntyy kohtaamisen, auttamisen ja rinnalla kulkemisen asenne. Työskentelemme kunnianhimoisesti elämänhallinnan, hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi. Kuljemme rinnalla elämän solmukohdissa, pienissä ja isoissa onnistumisissa. Palvelumme ja osaamisemme perustuvat monialaiseen asiantuntijuuteen ja luotettavaan tietoon. Jokaisella on oikeus hyvään elämään – siksi teemme tätä työtä.

Toimintakertomus 2022 sisältää yleistä kuvausta ODL toiminnasta sekä vuoden 2022 toiminnan ja talouden keskeiset asiat.

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

ODL / Toimintakertomus 2022

ODL / Toimintakertomus 2022

Tiedot säätiölain

tarkoittamista lähipiiritoimista

Organisaatio

Säätiön lähipiiriin kuuluvat hallintoneuvoston ja hallituksen

jäsenet, toimitusjohtaja, säätiön johto ja tilintarkastajat perheenjäsenineen.

Lähipiiritoimella tarkoitetaan lähipiiriin kuuluvien kanssa

tehtyjä oikeustoimia niiden kohteista tai nimikkeistä riippumatta.

Oikeustoimi voi olla vastikkeellinen tai vastikkeeton.

Oikeustoimia voivat olla esimerkiksi lähipiirin saamat

palkat ja etuudet, lainan tai avustuksen antaminen, palveluiden

ostaminen lähipiiriin kuuluvalta tai erilaiset sopimukset.

Lähipiiritoimia seurataan säätiön toiminnassa aktiivisesti

ja mahdolliset lähipiiritoimet huomioidaan kaikessa päätöksenteossa.

Lisäksi vuosittain toteutetaan lähipiirikysely

säätiön lähipiiriin kuuluville henkilöille.

Säätiön konserniyhtiöiden kanssa tekemät lähipiiritoimet

arvostetaan käypään arvoon, joka määritellään markkinatilanteen

selvitykseen, omaan asiantuntemukseen ja tarvittaessa

ulkopuoliseen asiantuntijalausuntoihin perustuen.

Luottamushenkilöille ja tilintarkastajille maksettavat palkkiot

ja johdon palkkaus ovat kohtuullisia eivätkä poikkea

tavanomaisesta. Säätiö ei tee lähipiirin kanssa tavanomaisuudesta

poikkeavia oikeustoimia, elleivät ne edistä säätiön

tarkoitusta ja etua. Ehtojen tulee olla silloin samat kuin

ulkopuolisten kanssa tehtävissä oikeustoimissa. Lähipiirin

kanssa tehdyt säätiön edun mukaiset merkittävät oikeustoimet

tai tavanomaisuudesta poikkeavat oikeustoimet päättää

hallitus tai toimitusjohtaja toimivaltansa puitteissa.

Oulun

Diakonissalaitoksen

Säätiö sr

Tj. Mikko Lapola

Johtoryhmä

Hallitus

Hallintoneuvosto

Lähipiiritaulukko 2022

Toimet tai taloudelliset edut, € 1 2 3 4

Henkilöstö- ja

laatupäällikkö

Kehityspäällikkö

Diakonia- ja

yhteyspäällikkö

A Johdon palkat, palkkiot ja eläkesitoumukset - 383 557 - -

B Sopimukset - - - 711 979

C Myönnetty tuki - - - -

D Annetut lainat, vastuut ja vastuusitoumukset - - - -

Elisa Maukku

Tanja Tanhua

Outi Uusimäki

Lähipiirisuhteen luonne

Toimet ja taloudellisten etujen selitykset

1 Säätiön perustaja ja säätiössä määräysvaltaa

käyttävä sekä näiden tai säätiön tytäryhteisö

2 Säätiön ja kohdassa 1 tarkoitetun yhteisön

ja säätiön hallituksen ja hallintoneuvoston

jäsen ja varajäsen, säätiön johtaja, tämän

varahenkilö sekä muu henkilö, joka osallistuu

säätiön johtamiseen.

3 Kohdissa 1–3 tarkoitetun ihmisen perheenjäsen*

4 Kohdissa 1–4 tarkoitetun ihmisen tai yhdessä

toimivien ihmisten määräysvallassa

oleva yhteisö tai säätiö

*avio- tai avopuoliso, oma ja puolison lapsi

ja tämän puoliso ja jälkeläinen sekä oma

ja puolison vanhempi, isovanhempi ja tämän

vanhempi

A Säätiön hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenistä, johtajasta ja

hänen sijaisesta sekä muusta henkilöstä, joka osallistuu säätiön

johtamiseen, ilmoitetaan palkat ja palkkiot sekä eläkesitoumukset,

konsulttipalkkiot sekä muut rahalliset korvaukset, jotka säätiön

johtoon kuuluva ja johtamiseen osallistuva saa säätiön hyväksi

tekemästään työstä.

B Sopimuksista ilmoitetaan esim. vuokra-, konsultointi- ja myyntisopimukset.

Sopimuksista ilmoitetaan kaikki säätiön ja lähipiiriin

kuuluvien välillä tehdyt kaupalliset toimet, joita ei ole ilmoitettu

muissa kohdissa.

C Myönnettyä tukea voivat olla esim. apurahat, avustukset ja palkinnot

sekä muut osittain tai kokonaan vastikkeettomat taloudelliset

edut, kuten lähipiiriin kuuluvan säätiöltä saamat osittain tai

kokonaan vastikkeettomat käyttöedut.

D Euromäärien lisäksi on ilmoitettava miten lainat, vastuu ja vastuusitoumukset

liittyvät säätiön tarkoituksen toteuttamiseen, toimintamuotoihin

ja varainhoitoon sekä niiden pääasialliset ehdot.

ODL

Liikuntaklinikka

Kaisu Kaikkonen

ODL

Yhdessä

Jaana Ukonaho

ODL

Kiinteistöpalvelut

Pekka Halonen

14

15

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!