Totuuden Hetket

Totuuden Hetket
kierrelleet ympäri puutteenalaisina, ahdistettuina, pahoinpideltyinä - he, jotka olivat liian
hyviä tälle maailmalle he ovat harhailleet erämaissa ja vuorilla ja luolissa ja maakuopissa»
(Hebr. 11: 37, 38). Katakombit tarjosivat suojan tuhansille. Rooman kukkuloiden alle,
kaupungin ulkopuolelle, oli kaivettu pitkiä käytäviä, ja niiden pimeä, mutkikas verkosto
ulottui monia kilometrejä kaupungin muurien ulkopuolelle. Näihin maanalaisiin
pakopaikkoihin Kristuksen seuraajat hautasivat vainajansa; niistä he myös vainojen ja
lainsuojattomuutensa aikana löysivät kotinsa. Kun suuri elämän Antaja kerran herättää ne,
jotka ovat hyvän taistelun taistelleet, monet Kristuksen tähden marttyyrikuoleman kärsineet
nousevat ylös noista synkistä loukoista. {AO7 30.1}
Evankeliumi leviää vainosta huolimatta
Ankarimpienkin vainojen aikana nämä Jeesuksen todistajat säilyttivät uskonsa
tahrattomana. Vaikka heiltä riistettiin elämän välttämättömimmätkin ehdot, vieläpä
auringonvalokin, ja heidän oli pidettävä maan pimeää mutta ystävällistä helmaa kotinaan, he
eivät lausuneet yhtäkään valituksen sanaa. Uskon, kärsivällisyyden ja toivon sanoilla he
rohkaisivat toisiaan kestämään puutetta ja kärsimyksiä. Kaikkien maallisten lahjojen
menetys ei saanut heitä kieltämään uskoaan Kristukseen. Koettelemukset ja vainot johtivat
heitä vain lähemmäksi luvattua lepoa ja palkintoa. {AO7 31.1}
Kuten Jumalan palvelijat muinoin hekin »ovat antaneet kiduttaa itseään eivätkä ole
ottaneet vastaan vapautusta, että saisivat paremman ylösnousemuksen» (Hebr. 11: 35). He
muistelivat Mestarinsa sanoja, joiden mukaan heidän tulisi iloita joutuessaan vainottaviksi
Kristuksen tähden ja että heidän palkkansa tulisi olemaan suuri taivaissa, sillä samoin oli
vainottu profeettojakin ennen heitä. He iloitsivat siitä, että heidät katsottiin arvollisiksi
kärsimään totuuden tähden, ja voittolaulut kohosivat räiskyvien liekkien keskeltä.
Katsoessaan uskossa ylöspäin he näkivät Kristuksen ja enkeleiden taivaan kartanoissa
seuraavan mitä syvimmin kiinnostuneina ja myötätuntoisina heidän lujuuttaan. Jumalan
valtaistuimelta kuului ääni: »Ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä annan sinulle elämän
kruunun» (Ilm. 2:10). {AO7 31.2}
Saatanan yritykset tuhota Kristuksen seurakunta väkivalloin osoittautuivat
tuloksettomiksi. Suuri taistelu, jossa nämä Jeesuksen opetuslapset uhrasivat henkensä, ei
päättynyt näiden uskollisten valonkantajien kaatuessa vartiopaikalleen. Tappio merkitsi
heille voittoa. Jumalan työntekijät surmattiin, mutta hänen työnsä eteni. Evankeliumi jatkoi
leviämistään ja sen kannattajat lisääntyivät. Se valloitti alueita, joihin Rooman kotkatkaan
eivät kyenneet lentämään. Eräs kristitty, joka nuhteli pakanallisia hallitsijoita siitä, että nämä
kehottivat jatkamaan vainoa, sanoi: Te voitte »tappaa meitä, kiduttaa meitä, tuomita meitä. -
- Teidän vääryytenne on todiste meidän viattomuudestamme. -- Eikä teidän julmuutenne
hyödytä mitään». Se oli vain omiaan tuomaan toisia heidän joukkoonsa. »Mitä enemmän
meitä surmaatte, sitä enemmän joukkomme kasvaa; kristittyjen veri on siemen.»4 {AO7
31.3}
22