Totuuden Hetket
Historian mysteeri ei ole täysin pimeä, sillä se on verho, joka peittää vain osittain luovan toiminnan, hengelliset voimat ja hengellisten lakien toiminnan. On arkipäiväistä sanoa, että marttyyrien veri on kirkon siemen, mutta me kuitenkin väitämme yksinkertaisesti, että yksittäiset hengellisen päätöksen teot kantavat yhteiskunnallista hedelmää ... Sillä suuret kulttuuriset muutokset ja historialliset vallankumoukset, jotka ratkaisevat kansakuntien kohtalon tai aikakauden luonteen, ovat useiden hengellisten päätösten kumulatiivinen tulos ... yksilöiden usko ja oivallus tai kieltäytyminen ja sokeus. Kukaan ei voi asettaa sormeaan siihen perimmäiseen hengelliseen tekoon, joka kallistaa tasapainoa ja saa yhteiskunnan ulkoisen järjestyksen saamaan uuden muodon...
Historian mysteeri ei ole täysin pimeä, sillä se on verho, joka peittää vain osittain luovan toiminnan, hengelliset voimat ja hengellisten lakien toiminnan. On arkipäiväistä sanoa, että marttyyrien veri on kirkon siemen, mutta me kuitenkin väitämme yksinkertaisesti, että yksittäiset hengellisen päätöksen teot kantavat yhteiskunnallista hedelmää ... Sillä suuret kulttuuriset muutokset ja historialliset vallankumoukset, jotka ratkaisevat kansakuntien kohtalon tai aikakauden luonteen, ovat useiden hengellisten päätösten kumulatiivinen tulos ... yksilöiden usko ja oivallus tai kieltäytyminen ja sokeus. Kukaan ei voi asettaa sormeaan siihen perimmäiseen hengelliseen tekoon, joka kallistaa tasapainoa ja saa yhteiskunnan ulkoisen järjestyksen saamaan uuden muodon...
Create successful ePaper yourself
Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.
<strong>Totuuden</strong> <strong>Hetket</strong><br />
palaamaan, ryöstettiin heidän suuren vaaran uhalla keräämänsä syötävä. Vallanpitäjät<br />
käyttivät mitä epäinhimillisimpiä kidutuksia pakottaakseen hädänalaista kansaa<br />
luovuttamaan viimeisetkin vähäiset ruokavarat, joita sillä saattoi olla kätköissään. Ja näitä<br />
julmuuksia harjoittivat usein henkilöt, joilla itsellään oli kylliksi ravintoa mutta jotka<br />
tahtoivat vain kerätä varastoa tulevaisuuden varalle. {AO7 22.2}<br />
Tuhannet kuolivat nälkään ja ruttoon. Luonnollisen rakkauden siteet katkesivat. Miehet<br />
ryöstivät vaimoltaan ja vaimot mieheltään. Lasten saatettiin nähdä sieppaavan ruokapalan<br />
iäkkäiden vanhempiensa suusta. Profeetan kysymys »Unhottaako vaimo rintalapsensa?» sai<br />
vastauksensa tuon tuomitun kaupungin muurien sisällä. »Armeliaat vaimot keittivät omin<br />
käsin lapsiansa: ne tulivat heille ruuaksi tyttären, minun kansani, sortuessa» (Jes. 49: 15;<br />
Välit. 4: 10). Silloin täyttyi 1400 vuotta aikaisemmin lausuttu ennustus: »Hempeästi ja<br />
hekumallisesti elänyt nainen sinun keskuudessasi, joka hekumassaan ja hempeydessään ei<br />
edes yrittänyt laskea jalkaansa maahan, katselee silloin karsaasti miestä, joka hänen<br />
sylissänsä on, ja poikaansa ja tytärtänsä eikä suo heille jälkeläisiä, jotka tulevat hänen<br />
kohdustansa, eikä lapsia, joita hän synnyttää, sillä kaiken muun puutteessa syö hän ne salaa<br />
itse siinä hädässä ja ahdistuksessa, johon vihollisesi saattaa sinut sinun porteissasi» (5 Moos.<br />
28: 56, 57). {AO7 23.1}<br />
Roomalaiset johtajat yrittivät saattaa juutalaiset kauhun valtaan ja siten johtaa heidät<br />
antautumaan. Vankeja, jotka kiinni joutuessaan olivat tehneet vastarintaa, ruoskittiin,<br />
kidutettiin ja ristiinnaulittiin kaupungin muurien edessä. Joka päivä tapettiin tällä tavalla<br />
satoja, ja kauhutyöt jatkuivat niin kauan, kunnes Joosafatin laakson ja Golgatan tienoot<br />
olivat niin täynnä ristejä, että niiden lomitse pääsi tuskin liikkumaan. Niin hirvittävällä<br />
tavalla täyttyi Pilatuksen tuomioistuimen edessä lausuttu kirous: »Tulkoon hänen verensä<br />
meidän päällemme ja meidän lastemme päälle» (Matt. 27: 25). {AO7 23.2}<br />
Titus olisi ollut halukas lopettamaan tämän hirvittävän näytelmän ja siten säästämään<br />
Jerusalemin täydelliseltä hävitykseltä. Katsellessaan laaksossa viruvia ruumisläjiä hänet<br />
valtasi kauhu. Hurmaantuneena hän katseli Öljymäen huipulta suurenmoista temppeliä, ja<br />
hän antoi käskyn, ettei yhtäkään sen kivistä saanut vahingoittaa. Ennen kuin hän yritti<br />
valloittaa tätä linnoitusta, hän vetosi hartaasti juutalaisiin johtomiehiin, etteivät nämä<br />
pakottaisi häntä saastuttamaan verellä pyhää paikkaa. Jos he suostuisivat tulemaan ulos ja<br />
taistelemaan jollakin muulla paikalla, ei yksikään roomalainen loukkaisi temppelin<br />
pyhyyttä. Itse Josefuskin kehotti heitä kaunopuheisessa vetoomuksessaan antautumaan,<br />
pelastaakseen itsensä, kaupunkinsa ja jumalanpalveluspaikkansa. Mutta hänen sanoihinsa<br />
vastattiin katkerilla kirouksilla. He heittivät keihäitä viimeistä inhimillistä välittäjäänsä<br />
kohti. Juutalaiset olivat hylänneet Jumalan Pojan hartaat pyynnöt, ja nyt esitetyt nuhteet ja<br />
anomukset saattoivat heidät entistä päättäväisempään vastarintaan viimeiseen saakka.<br />
Tituksen ponnistukset temppelin pelastamiseksi olivat turhia. Eräs, joka oli häntä suurempi,<br />
oli julistanut, ettei kiveä ollut jäävä kiven päälle. {AO7 24.1}<br />
16
Change language