Totuuden Hetket
Historian mysteeri ei ole täysin pimeä, sillä se on verho, joka peittää vain osittain luovan toiminnan, hengelliset voimat ja hengellisten lakien toiminnan. On arkipäiväistä sanoa, että marttyyrien veri on kirkon siemen, mutta me kuitenkin väitämme yksinkertaisesti, että yksittäiset hengellisen päätöksen teot kantavat yhteiskunnallista hedelmää ... Sillä suuret kulttuuriset muutokset ja historialliset vallankumoukset, jotka ratkaisevat kansakuntien kohtalon tai aikakauden luonteen, ovat useiden hengellisten päätösten kumulatiivinen tulos ... yksilöiden usko ja oivallus tai kieltäytyminen ja sokeus. Kukaan ei voi asettaa sormeaan siihen perimmäiseen hengelliseen tekoon, joka kallistaa tasapainoa ja saa yhteiskunnan ulkoisen järjestyksen saamaan uuden muodon...
Historian mysteeri ei ole täysin pimeä, sillä se on verho, joka peittää vain osittain luovan toiminnan, hengelliset voimat ja hengellisten lakien toiminnan. On arkipäiväistä sanoa, että marttyyrien veri on kirkon siemen, mutta me kuitenkin väitämme yksinkertaisesti, että yksittäiset hengellisen päätöksen teot kantavat yhteiskunnallista hedelmää ... Sillä suuret kulttuuriset muutokset ja historialliset vallankumoukset, jotka ratkaisevat kansakuntien kohtalon tai aikakauden luonteen, ovat useiden hengellisten päätösten kumulatiivinen tulos ... yksilöiden usko ja oivallus tai kieltäytyminen ja sokeus. Kukaan ei voi asettaa sormeaan siihen perimmäiseen hengelliseen tekoon, joka kallistaa tasapainoa ja saa yhteiskunnan ulkoisen järjestyksen saamaan uuden muodon...
Create successful ePaper yourself
Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.
<strong>Totuuden</strong> <strong>Hetket</strong><br />
vastaukseen, Wesley ajatteli: »Mitä! Eikö ahkeroimiseni ole kelvollinen toivon perustus?<br />
Aikooko hän tehdä minun pyrkimykseni arvottomiksi. En voi turvautua mihinkään<br />
muuhun.»239 Tällainen synkkä pimeys oli laskeutunut kirkon ylle. Se kätki sovituksen,<br />
riisti Kristukselta hänen kunniansa ja käänsi ihmisten mielen pois heidän ainoasta<br />
pelastuksen toivostaan ristiinnaulitun Lunastajan verestä. {AO7 221.4}<br />
Wesley ja hänen työtoverinsa tulivat huomaamaan, että tosi uskonnon asuinsijana on<br />
sydän ja että Jumalan laki ulottuu meidän ajatuksiimme yhtä hyvin kuin sanoihimme ja<br />
tekoihimme. Vakuuttuneina sekä sydämen pyhyyden että moitteettoman käytöksen<br />
välttämättömyydestä he yrittivät toden teolla elää uutta elämää. Uutterasti ponnistellen ja<br />
ahkerasti rukoillen he koettivat voittaa luonteensa heikkoudet. He elivät itsensäkieltävää<br />
elämää, olivat auttavaisia ja nöyriä ja noudattivat tarkasti kaikkea, minkä luulivat auttavan<br />
heitä saavuttamaan korkeimman tavoitteensa Jumalalle kelpaavan pyhyyden. Mutta he eivät<br />
saaneet sitä, mitä etsivät. Turhaan he koettivat vapautua synnin tuomiosta ja murtaa sen<br />
valtaa. He taistelivat samaa taistelua, jota Luther oli taistellut kammiossaan Erfurtissa. Sama<br />
kysymys oli vaivannut hänen mieltään: »Kuinka olisi ihminen hurskas Jumalan edessä?»<br />
(Job 9: 2, vanha suomennos.) {AO7 222.1}<br />
Jumalallisen totuuden tuli, joka oli sammumaisillaan protestanttisuuden alttarilla, oli<br />
sytytettävä uudelleen sen vanhan tulisoihdun avulla, jota böömiläiset kristityt olivat kautta<br />
vuosisatojen kuljettaneet mukanaan. Uskonpuhdistuksen jälkeen Rooman laumat tallasivat<br />
Böömissä jalkoihinsa protestanttisuuden. Kaikkien, jotka kieltäytyivät hylkäämästä totuutta,<br />
täytyi paeta. Muutamat näistä pakolaisista löysivät turvapaikan Saksista ja säilyttivät siellä<br />
vanhan uskonsa. Näiden kristittyjen jälkeläisiltä tuli valo Wesleylle ja hänen<br />
tovereilleen. {AO7 222.2}<br />
Pelastus Jumalan armosta selviää<br />
John ja Charles Wesley lähetettiin papiksi vihkimisen jälkeen saarnaajiksi Amerikkaan.<br />
Samassa laivassa heidän kanssaan matkusti herrnhutilaisseurue. Matkalla he kohtasivat<br />
rajuja myrskyjä, ja kun John Wesley joutui katsomaan kuolemaa silmästä silmään, hän<br />
tunsi, ettei hänellä ollut vakuutusta rauhasta Jumalan kanssa. Saksalaiset sitävastoin<br />
osoittivat rauhaa ja luottamusta, joka oli hänelle vierasta. {AO7 223.1}<br />
»Minä olin kauan tarkannut heidän käytöksensä suurta vakavuutta», hän sanoo.<br />
»Nöyryydestään he olivat antaneet jatkuvasti todistuksia suorittamalla muille matkustajille<br />
sellaisia palveluksia, joihin ei kukaan englantilainen halunnut ryhtyä; ja näistä palveluksista<br />
he eivät halunneet vastaanottaa mitään maksua. He sanoivat, että se teki hyvää heidän<br />
ylpeälle sydämelleen ja että heidän rakas Vapahtajansa oli tehnyt heidän hyväkseen paljon<br />
enemmän. Joka päivä heillä oli tilaisuus osoittaa sävyisyyttä, jota mikään loukkaus ei voinut<br />
horjuttaa. Jos heitä tyrkittiin, lyötiin tai kaadettiin, he nousivat jälleen ja menivät pois, mutta<br />
mitään valitusta ei kuultu heidän huuliltaan. Nyt oli tilaisuus koetella, olivatko he<br />
vapautuneet pelosta yhtä hyvin kuin olivat vapautuneet ylpeydestä, vihasta ja kostonhalusta.<br />
170
Change language