Totuuden Hetket

Totuuden Hetket
Farel alkoi työnsä Sveitsissä opettajan vaatimattomassa tehtävässä. Hän meni syrjäiseen
pitäjään ja rupesi opettamaan lapsia. Yleisten oppiaineiden ohella hän varovasti esitti
Raamatun totuuksia toivoen lasten avulla saavuttavansa heidän vanhempansa. Oli
muutamia, jotka uskoivat, mutta papit nousivat estämään työtä ja kiihottivat taikauskoisia
maalaisia vastustamaan sitä. »Se ei voi olla Kristuksen evankeliumia», papit sanoivat,
»koska sen saarnaaminen ei tuota rauhaa vaan taistelua.»221 Ensimmäisten opetuslasten
tavoin Farel jätti sen kaupungin, jossa vaino puhkesi, ja pakeni toiseen. Jalkaisin hän meni
kylästä kylään ja kaupungista kaupunkiin, kärsi nälkää, vilua ja väsymystä ja oli lisäksi
kaikkialla hengenvaarassa. Hän saarnasi toreilla, kirkoissa ja joskus tuomiokirkkojenkin
saarnatuoleissa. Toisinaan kirkot olivat tyhjinä. Toisinaan huudot ja iva keskeyttivät hänen
saarnansa. Joskus hänet vedettiin väkivaltaisesti alas saarnatuolista. Useammin kuin kerran
kiihotettu roskaväki pieksi hänet miltei kuoliaaksi. Kuitenkin hän riensi eteenpäin. Vaikka
hänet usein torjuttiin, hän ei hellittänyt vaan yritti uudelleen ja sai nähdä yhä useampien
paavilaisuuden linnoituksina olleiden kaupunkien avaavan porttinsa evankeliumille. Se pieni
pitäjä, jossa hän ensiksi oli työskennellyt, otti pian vastaan puhdistetun opin. Myös
Murtenin ja Neuchatelin kaupungit hylkäsivät katoliset juhlamenot ja poistivat jumaloidut
kuvat kirkoistaan. {AO7 198.3}
Farel oli kauan halunnut asettaa protestanttien lipun Geneveen. Jos tämä kaupunki
voitettaisiin, siitä tulisi Ranskassa, Sveitsissä ja Italiassa suoritettavan uskonpuhdistustyön
keskus. Tämä päämäärä edessään hän oli jatkanut työtään, kunnes monet ympärillä olevista
kaupungeista ja kylistä oli voitettu. Sitten hän meni Geneveen yksi ainoa seuralainen
mukanaan. Mutta hän sai pitää vain kaksi saarnaa. Papit, jotka ensin olivat turhaan
koettaneet saada siviiliviranomaiset tuomitsemaan hänet, haastoivat hänet kirkkoneuvoston
eteen ja tulivat tähän neuvoston kokoukseen aseet vaippojensa alla aikoen ottaa hänet
hengiltä. Istuntosalin ulkopuolelle oli kokoontunut raivoisa kansanjoukko varmistamaan
nuijilla ja miekoilla hänen kuolemansa, jos hänen onnistuisi päästä neuvoston käsistä
pakoon. Viranomaisten ja aseistetun joukon läsnäolo kuitenkin pelasti hänen henkensä.
Varhain seuraavana aamuna hänet vietiin seuralaisineen järven yli turvalliseen paikkaan.
Näin päättyi hänen ensimmäinen yrityksensä saarnata evankeliumia Genevessä. {AO7
199.1}
Seuraavaa yritystä varten valittiin halvempi ase niin vaatimattoman näköinen nuori mies,
että uskonpuhdistuksen ystävätkin kohtelivat häntä kylmästi. Mutta mitä sellainen voi tehdä
siellä, missä Farel oli hylätty? Kuinka henkilö, jolla oli vain vähän rohkeutta ja kokemusta,
saattoi vastustaa myrskyä, jonka tieltä väkevimmän ja urhoollisimman oli täytynyt paeta?
»Ei sotaväellä eikä voimalla, vaan minun Hengelläni, sanoo Herra Sebaot» (Sak. 4: 6).
»Mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaakseen sen, mikä väkevää on,
häpeään.» »Sillä Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset, ja Jumalan heikkous on
väkevämpi kuin ihmiset» (1 Kor: 1: 27, 25). {AO7 199.2}
154