Totuuden Hetket
Historian mysteeri ei ole täysin pimeä, sillä se on verho, joka peittää vain osittain luovan toiminnan, hengelliset voimat ja hengellisten lakien toiminnan. On arkipäiväistä sanoa, että marttyyrien veri on kirkon siemen, mutta me kuitenkin väitämme yksinkertaisesti, että yksittäiset hengellisen päätöksen teot kantavat yhteiskunnallista hedelmää ... Sillä suuret kulttuuriset muutokset ja historialliset vallankumoukset, jotka ratkaisevat kansakuntien kohtalon tai aikakauden luonteen, ovat useiden hengellisten päätösten kumulatiivinen tulos ... yksilöiden usko ja oivallus tai kieltäytyminen ja sokeus. Kukaan ei voi asettaa sormeaan siihen perimmäiseen hengelliseen tekoon, joka kallistaa tasapainoa ja saa yhteiskunnan ulkoisen järjestyksen saamaan uuden muodon...
Historian mysteeri ei ole täysin pimeä, sillä se on verho, joka peittää vain osittain luovan toiminnan, hengelliset voimat ja hengellisten lakien toiminnan. On arkipäiväistä sanoa, että marttyyrien veri on kirkon siemen, mutta me kuitenkin väitämme yksinkertaisesti, että yksittäiset hengellisen päätöksen teot kantavat yhteiskunnallista hedelmää ... Sillä suuret kulttuuriset muutokset ja historialliset vallankumoukset, jotka ratkaisevat kansakuntien kohtalon tai aikakauden luonteen, ovat useiden hengellisten päätösten kumulatiivinen tulos ... yksilöiden usko ja oivallus tai kieltäytyminen ja sokeus. Kukaan ei voi asettaa sormeaan siihen perimmäiseen hengelliseen tekoon, joka kallistaa tasapainoa ja saa yhteiskunnan ulkoisen järjestyksen saamaan uuden muodon...
You also want an ePaper? Increase the reach of your titles
YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.
<strong>Totuuden</strong> <strong>Hetket</strong><br />
tunnustautuvien joukosta. Niitä totuuksia, jotka olivat antaneet hänelle niin paljon iloa ja<br />
lohdutusta, käytettiin herättämään riitaa ja synnyttämään hämmennystä<br />
seurakunnassa. {AO7 159.1}<br />
Jumalan Henki oli johtanut Lutheria uudistustyössä, ja hänet oli viety pitemmälle kuin<br />
hän itse oli aikonut mennä. Hän ei ollut pyrkinyt sellaisiin kannanottoihin, joita hän joutui<br />
esittämään, eikä tekemään niin perinpohjaisia muutoksia kuin tapahtui. Hän oli ollut vain<br />
välikappale Kaikkivaltiaan kädessä. Kuitenkin hän oli usein ollut levoton työnsä<br />
seurauksista. Kerran hän oli sanonut: »Jos minä tietäisin oppini vahingoittavan jotakuta<br />
ihmistä, yhtä ainoaa ihmistä, kuinka alhaista ja tuntematonta hyvänsä mutta sitä se ei voi<br />
tehdä, sillä se on itse evankeliumi minä tahtoisin kymmenen kertaa mieluummin kuolla kuin<br />
olla peruuttamatta sitä.»157 {AO7 159.2}<br />
Nyt itse Wittenberg, uskonpuhdistuksen keskus, oli nopeasti joutumassa<br />
hurmahenkisyyden ja laittomuuden valtaan. Tämä kauhea tila ei johtunut Lutherin<br />
opetuksista, mutta kaikkialla Saksassa hänen vihollisensa panivat sen hänen syykseen.<br />
Toisinaan hän kysyi syvässä sieluntuskassa, »voisiko suuri uskonpuhdistustyö päättyä<br />
sellaisella tavalla».158 Hän taisteli Jumalan kanssa rukouksessa ja sai jälleen sydämeensä<br />
rauhan. »Työ ei ole minun vaan sinun», hän sanoi, »ethän salli taikauskon tai<br />
hurmahenkisyyden sitä turmella.» Mutta ajatus pysyä kauemmin syrjässä taistelusta niin<br />
ratkaisevana aikana kävi sietämättömäksi. Hän päätti palata Wittenbergiin. {AO7 159.3}<br />
Viivyttelemättä hän lähti vaaralliselle matkalleen. Hänet oli julistettu valtionkiroukseen.<br />
Hänen vihamiehillään oli vapaus ottaa hänet hengiltä. Ystäviä oli kielletty auttamasta häntä<br />
ja ottamasta häntä suojiinsa. Valtakunnan hallitus oli päättänyt ryhtyä mitä ankarimpiin<br />
toimenpiteisiin hänen kannattajiaan vastaan. Mutta hän näki, että evankeliumin asia oli<br />
vaarassa, ja Herran nimessä hän lähti rohkeasti taistelemaan totuuden puolesta. {AO7<br />
160.1}<br />
Vaaliruhtinaalle kirjoittamassaan kirjeessä, jossa hän ilmoitti aikovansa lähteä<br />
Wartburgista, Luther sanoi: »Tietäköön Teidän Ylhäisyytenne, että minä menen<br />
Wittenbergiin paljon korkeamman suojassa kuin hallitsijain ja vaaliruhtinaiden. En aio<br />
pyytää Teidän Ylhäisyytenne apua, ja sen sijaan että kaipaisin Teidän suojelustanne, minä<br />
pikemmin voisin suojella Teitä. Jos tietäisin, että Teidän Ylhäisyytenne voisi tai tahtoisi<br />
suojella minua, en haluaisi ollenkaan mennä Wittenbergiin. Tätä asiaa ei miekka voi edistää.<br />
Jumalan täytyy yksinään tehdä kaikki ilman ihmisen apua tai myötävaikutusta. Se, jolla on<br />
suurin usko, voi parhaiten suojella.»159 {AO7 160.2}<br />
Toisessa kirjeessä, jonka Luther kirjoitti matkalla ollessaan, hän lisäsi: »Minä olen<br />
valmis ottamaan vastaan Teidän Ylhäisyytenne epäsuosion ja koko maailman vihan. Eivätkö<br />
wittenbergiläiset ole minun lampaitani? Eikö Jumala ole uskonut heitä minulle? Eikö minun<br />
heidän paimenenaan tule panna itseäni kuolemalle alttiiksi heidän tähtensä, jos niin<br />
123
Change language