Suuren Lääkärin Seuraajana

Parannusministeriö
Luku 10—Kiusattujen Auttaminen
Kristus ei rakastanut meitä siksi, että me rakastimme häntä ensin, vaan hän kuoli
puolestamme, ”kun me vielä olimme syntisiä”. Hän ei kohtele meitä ansiomme mukaan.
Vaikka syntimme ovat ansainneet tuomion, ei hän tuomitse meitä. Vuodesta toiseen hän on
sietänyt meidän heikkouttamme, tietämättömyyttämme, kiittämättömyyttämme ja
itsepäisyyttämme. Harharetkistämme, sydämemme kovuudesta ja hänen pyhän sanansa
laiminlyömisestä huolimatta hänen kätensä pysyy ojennettuna. {SLS 125.1}
Armo on Jumalan ominaisuus, ja se ilmenee hänen suhteessaan ansiottomiin ihmisiin.
Me emme etsineet sitä, vaan se lähetettiin etsimään meitä. Jumala antaa mielellään armonsa
meille, ei siksi että me olisimme sen ansainneet, vaan siksi että olemme täysin arvottomia.
Meillä ei ole muuta perustetta vaatia hänen armoaan kuin suuri tarpeemme. {SLS 125.2}
Jeesuksessa Kristuksessa Herra Jumala pitää kättään ojennettuna kaiken päivää kutsuen
luokseen syntisiä ja langenneita. Hän tahtoo ottaa vastaan jokaisen. Hän toivottaa kaikki
tervetulleiksi. Hän kirkastaa itsensä antaessaan anteeksi suurimmillekin syntisille. Hän
riistää saaliin maailman valtiaalta, vapauttaa vangin ja tempaa kekäleen tulesta. Hän laskee
armonsa kultaisen ketjun inhimillisen kurjuuden alimpiin syvyyksiin ja nostaa pohjalle
vaipuneen, synnin saastuttaman sielun. {SLS 125.3}
Hän, joka antoi henkensä johtaakseen ihmiset takaisin Jumalan luo, tuntee rakastavaa
mielenkiintoa jokaista ihmistä kohtaan. Niin kuin paimen huolehtii laumansa lampaista, niin
hän huolehtii syyllisistä ja avuttomista sieluista, jotka saatana johtaa helposti turmioon
viekkailla juonillaan. {SLS 126.1}
Työssämme kiusattujen ja eksyneiden hyväksi meidän on seurattava Vapahtajan
esimerkkiä. Meidän on osoitettava muita kohtaan samanlaista mielenkiintoa, lempeyttä ja
pit-kämielisyyttä kuin hän osoitti meille. ”Uuden käskyn minä annan teille”, hän sanoo,
”että rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut — että tekin niin rakastatte
toisianne.” Joh. 13: 34. Jos Kristus asuu meissä, osoitamme hänen epäitsekästä rakkauttaan
kaikille, joiden kanssa olemme tekemisissä. Kun näemme myötätunnon ja avun tarpeessa
olevia miehiä ja naisia, emme kysy: ”Ovatko he sen arvoisia?” vaan: ”Miten voin auttaa
heitä?” {SLS 126.2}
Rikkaat ja köyhät, ylhäiset ja alhaiset, vapaat ja orjat, kaikki kuuluvat Jumalalle. Hän,
joka antoi henkensä lunastaakseen ihmiskunnan, arvioi jokaisen yksilön niin kalliiksi, että se
ylittää inhimillisen käsityskykymme. Ristin salaisuuden ja kirkkauden valossa voimme
aavistaa, miten suuren arvon hän antaa ihmiselle. Tämän jälkeen ymmärrämme, että olivatpa
ihmiset miten kurjia tahansa, he ovat maksaneet liian paljon, jotta voisimme kohdella heitä
kylmästi tai halveksivasti. Ymmärrämme, miten tärkeää on toimia lähimmäistemme
hyväksi, niin että heidät voidaan korottaa Jumalan valtaistuimen luo. {SLS 126.3}
87