Suuren Lääkärin Seuraajana

Parannusministeriö
Kenenkään ei tarvitse jäädä masennuksen ja epätoivon valtaan. Saatana voi tulla luoksesi
ja väittää julmasti: ”Olet toivoton tapaus. Et voi pelastua.” Mutta sinulla on toivoa
Kristuksessa. Jumala ei vaadi meitä voittamaan omassa voimassamme. Hän pyytää meitä
tulemaan lähelle itseään. Hän odottaa voidakseen vapauttaa meidät kaikista vaikeuksista,
jotka painavat sieluamme ja ruumistamme. Hän, joka tuli ihmiseksi, osaa osoittaa sääliä
ihmiskunnan kärsimyksiä kohtaan. Kristus ei ainoastaan tunne jokaista ihmistä erityisine
tarpeineen ja vaikeuksineen, vaan hän on selvillä kaikesta, mikä ärsyttää ja hämmentää
tämän mieltä. Hänen kätensä on ojentunut säälivän hellästi jokaista kärsivää lasta kohti. Ne,
jotka kärsivät eniten, saavat eniten osakseen hänen myötätuntoaan ja sääliään. Hän on
liikuttunut meidän heikkouksistamme, ja hän haluaa meidän laskevan huolemme ja
murheemme hänen jalkojensa juureen ja jättävän ne sinne. {SLS 202.3}
Ei ole viisasta katsoa itseään ja tarkkailla omia tunteitaan. Jos teemme näin, vihollinen
tuo vaikeuksia ja kiusauksia, jotka heikentävät uskoa ja tuhoavat rohkeuden.
Mielenliikkeiden yksityiskohtainen erittely ja ylivallan antaminen tunteille johtaa
epäilyksiin ja tekee neuvottomaksi. Meidän on käännettävä katseemme pois itsestämme
Jeesukseen. {SLS 203.1}
Kun kiusaukset ahdistavat sinua, kun huolet, neuvottomuus ja pimeys näyttävät
ympäröivän sielusi, katso sinne, missä viimeksi näit valon. Lepää Kristuksen rakkaudessa ja
hänen suojeluksessaan. Kun synti pyrkii saamaan määräysvallan sydämessä, kun syyllisyys
vaivaa sielua ja painaa omaatuntoa, kun epäusko synkentää mielen, muista, että Kristuksen
armo pystyy voittamaan synnin ja karkottamaan pimeyden. Kun solmimme yhteyden
Vapahtajaan, saavumme rauhan valtakuntaan. {SLS 203.2}
”Herra lunastaa palvelijainsa sielut,
eikä yksikään, joka häneen turvaa, tule syynalaiseksi.”
Ps. 34:23 {SLS 203.3}
”Herran pelossa on vahva varmuus
ja turva vielä lapsillekin.”
Sanani. 14: 26 {SLS 203.4}
”Mutta Siion sanoo: ’Herra on minut hyljännyt,
Herra on minut unhottanut’.
Unhottaako vaimo rintalapsensa,
niin ettei hän armahda kohtunsa poikaa?
Ja vaikka he unhottaisivatkin, minä en sinua unhota.
141