05.04.2023 Views

Turvaverkko-esiselvityshankkeen loppuraportti

Loppuraportissa kuvataan selvitystyön perusteella yhteenveto tilapäistä suojelua saavan asiakkaan välttämättömistä tarpeista yhteiskuntaan integroitumiseksi. Lisäksi kuvataan keskeiset toimijat ja toiminnot, sekä vaatimusmäärittely ja johtopäätökset tärkeimmistä asioista, joiden tulisi toteutua riittävän hyvin toimivassa keskinäisessä yhteistyössä – ”turvaverkossa”. Selvitystyössä on keskitytty todelliseen ja vallitsevaan tilanteeseen alueellisesti keskittyen pääosin Oulun kaupungin alueella oleviin toimijoihin ja toimintatapoihin, mutta myös muutamaan väestömäärältään pienempään paikkakuntaan pyrkien löytämään vaikuttavia ja jatkossa edelleen hyödynnettäviä toimintamalleja.

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

75

. iedon saatavuus ja kieli

iedon saatavuus

ähtö lanne ei ole yhtey ä ympä istöön, asiakas sokeita

kuuroja kissanpentuja, etämä ömyysiso ahdistava tekijä.

itä viranomaiset tekevät, tai pitääkö tehdä itse

iranomaiset, kolmas sektori, vapaaehtoiset.

aa mus Omalla kielellä, oikeaaikaises , samalla alustalla

keskite y opas, palvelukar a,koordinoin .

enetelmät ertaistukitoiminta/kohtaamispaikka,

matalan kynnyksenpalveluohjaus,

turvallinentyöntekijä rinnallakulkija.

Kieli

aa mus Koulutusten ja oppimisvälineiden nopea saatavuus,

koulutuksesta edon saatavuus ja kurssille

ohjaaminen, valmennus ja henkinen tuki mo vaa on

rakentamiseen ja ylläpitämiseen, lisää mahdollisuuksia

käy ää kieltä arjessa.

. o ial sa ety

Star ng point no social connec ons in a ne place, ina ility to

nd connec on to the environment, disorienta on, isola on.

rd sector and volunteers

eed social reha ilita on

riends,

Community,

Connec ons,

sychological support,

mo onal support points,

oint ac vity,

Ho ies,

Culture li e,

Art, religion,

Sports and physical ac vity.

ethods peer support groups, mee ng place,

volunteering, (kohtamispaikkatoiminta), clu s (kerhot),

intercultural events, in orma on a out cultural di erences and

intercultural communica on.

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!