05.04.2023 Views

Turvaverkko-esiselvityshankkeen loppuraportti

Loppuraportissa kuvataan selvitystyön perusteella yhteenveto tilapäistä suojelua saavan asiakkaan välttämättömistä tarpeista yhteiskuntaan integroitumiseksi. Lisäksi kuvataan keskeiset toimijat ja toiminnot, sekä vaatimusmäärittely ja johtopäätökset tärkeimmistä asioista, joiden tulisi toteutua riittävän hyvin toimivassa keskinäisessä yhteistyössä – ”turvaverkossa”. Selvitystyössä on keskitytty todelliseen ja vallitsevaan tilanteeseen alueellisesti keskittyen pääosin Oulun kaupungin alueella oleviin toimijoihin ja toimintatapoihin, mutta myös muutamaan väestömäärältään pienempään paikkakuntaan pyrkien löytämään vaikuttavia ja jatkossa edelleen hyödynnettäviä toimintamalleja.

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

30

tulee opastaa google puheentunnistusohjelman käyttö huolimatta siitä, että työkielenä käytetään

suomea.

On tärkeää säilyttää avoimuus työnantajan kanssa ja kertoa jo ensivaiheessa mahdollisesta

oppisopimus jatkopolusta. Työnantajat toivovat usein apua käytännön papereissa, palkkatuen

hakemisessa sekä lisätietoa tilapäistä suojelua saavan henkilön palkkaamisesta Suomessa.

Havaintojemme mukaan useissa pienemmissä kunnissa ukrainalaisen nopea asettautuminen ja

työllistäminen juuri omaan kuntaan on hyvä motivaattori. Pienessä kunnassa on helpommin

organisoitavissa eri toimijoiden yhteistyö niin ettei päällekäisiä toimintoja synny.

Asettautumiseen ja työllistämiseen liittyvät toimet ovat usein myös nopeita ja ketteriä, sillä eri

toimijat tuntevat toisensa ja pystyvät näin kehittämään helpommin yhdessä innovatiivisiä

ratkaisuja arkityössään. Myös nopea tiedonkulku toimijoiden välillä, mukaan lukien ukrainalaiset,

edesauttaa asioiden nopeaa hoitumista.

Kuva 6. Koulutus ja työllisyys

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!