05.04.2023 Views

Turvaverkko-esiselvityshankkeen loppuraportti

Loppuraportissa kuvataan selvitystyön perusteella yhteenveto tilapäistä suojelua saavan asiakkaan välttämättömistä tarpeista yhteiskuntaan integroitumiseksi. Lisäksi kuvataan keskeiset toimijat ja toiminnot, sekä vaatimusmäärittely ja johtopäätökset tärkeimmistä asioista, joiden tulisi toteutua riittävän hyvin toimivassa keskinäisessä yhteistyössä – ”turvaverkossa”. Selvitystyössä on keskitytty todelliseen ja vallitsevaan tilanteeseen alueellisesti keskittyen pääosin Oulun kaupungin alueella oleviin toimijoihin ja toimintatapoihin, mutta myös muutamaan väestömäärältään pienempään paikkakuntaan pyrkien löytämään vaikuttavia ja jatkossa edelleen hyödynnettäviä toimintamalleja.

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

25

Kielen opiskelu

Välttämättömiä tarpeeseen toteuttamiseen ovat:

Koulutusten ja oppimisvälineiden saatavuus, koulutuksesta tiedon saatavuus ja kurssille

ohjaaminen, jatkuva mahdollisuus opiskella. Kielen oppimiseen pääsy pitäisi olla mahdollista niin

pian, kun henkilö itse kykenee siihen. Kieliopintoihin hakeutumisen selkeyttäminen ja

sujuvoittaminen, tuki koulutuksiin ilmoittautumisessa on välttämätön, joten kielikoulutukseen

pääsyssä ei olisi viivettä.

Valmennus ja henkinen tuki on tarpeellinen motivaation ylläpitämiseen ja rakentamiseen. Yksilön

psyykkinen tila on ensisijainen tekijä, joka tulee ottaa huomioon suunniteltaessa kielikurssien

oppimistavoitteita. Jotta kielenoppiminen sujuisi paremmin, on tärkeä varmistaa tarvittaessa

varhainen psykososiaalinen ja psykologinen tuki. Motivaation esteenä ja kognitiivisen kuormituksen

vaikuttavana tekijänä myös kannattaa huomioida suomen kielen rakenteiden vaikeus. Hankkeen

kartoituksen aikana valitettavasti tuli esille, että useat ovat luopuneet kielen opinnoista kielen

vaikeuden ja sen aiheuttaman kuormituksen ja ahdistuksen vuoksi. Tarvitaan henkilökohtainen ja

/tai vertaisryhmän tuki kognitiivisen ylikuormituksen kielen oppimisprosessissa, itseluottamuksen

rakentamiseen ja ylläpitämiseen.

Opetuksessa tarvitaan arki- ja työelämän painotteiset sisällöt viestinnällinen kieltenopetus

menetelmällä (mm.CLT –Communicative language teaching) kannustavasti ja virheitä hyväksyen

vuorovaikutuksesta. Tarvitaan eri taitotason koulutuspaikkoja. Tarvitaan lisää mahdollisuuksia

käyttää kieltä arjessa. Tuettu vapaaehtoistoiminta esimerkiksi on hyvä matalan kynnyksen

mahdollisuus tulla kieli ympäristöön.

Mahdollinen omakielinen opettaja tai ohjaaja, erityisesti alkuvaiheessa/ tarkempien kielen

rakenteiden opettamisessa voi auttaa päästää vaikeasta alkuvaiheesta eteenpäin. Tällä alalla on

useita eri toimijoita, joiden tiedonvaihtoa ja yhteistoimintaa tulisi kehittää.

Kuva 4. Tiedon saatavuus ja kieli

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!