05.04.2023 Views

Turvaverkko-esiselvityshankkeen loppuraportti

Loppuraportissa kuvataan selvitystyön perusteella yhteenveto tilapäistä suojelua saavan asiakkaan välttämättömistä tarpeista yhteiskuntaan integroitumiseksi. Lisäksi kuvataan keskeiset toimijat ja toiminnot, sekä vaatimusmäärittely ja johtopäätökset tärkeimmistä asioista, joiden tulisi toteutua riittävän hyvin toimivassa keskinäisessä yhteistyössä – ”turvaverkossa”. Selvitystyössä on keskitytty todelliseen ja vallitsevaan tilanteeseen alueellisesti keskittyen pääosin Oulun kaupungin alueella oleviin toimijoihin ja toimintatapoihin, mutta myös muutamaan väestömäärältään pienempään paikkakuntaan pyrkien löytämään vaikuttavia ja jatkossa edelleen hyödynnettäviä toimintamalleja.

Loppuraportissa kuvataan selvitystyön perusteella yhteenveto tilapäistä suojelua saavan asiakkaan välttämättömistä tarpeista yhteiskuntaan integroitumiseksi. Lisäksi kuvataan keskeiset toimijat ja toiminnot, sekä vaatimusmäärittely ja johtopäätökset tärkeimmistä asioista, joiden tulisi toteutua riittävän hyvin toimivassa keskinäisessä yhteistyössä – ”turvaverkossa”. Selvitystyössä on keskitytty todelliseen ja vallitsevaan tilanteeseen alueellisesti keskittyen pääosin Oulun kaupungin alueella oleviin toimijoihin ja toimintatapoihin, mutta myös muutamaan väestömäärältään pienempään paikkakuntaan pyrkien löytämään vaikuttavia ja jatkossa edelleen hyödynnettäviä toimintamalleja.

SHOW MORE
SHOW LESS

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

24

3.2. Asettautuminen ja osallisuuden lisääminen

Tiedon saatavuus

Tiedon perille meno oikea-aikaisesti ja sen ymmärtäminen on varmistettava yksilökohtaisesti.

Tietoa tarjoillaan, ja sitä on saatavilla useista eri lähteistä. Kokonaisuus on kuitenkin hajanainen ja

ulkopuolelta saapuneelle kielitaidottomalle henkilölle mahdoton hyödyntää optimaalisesti. Tiedon ja

tieto tuen saatavuus omalla kielellään on ratkaisevassa asemassa luotaessa polkuja eri toimijoiden

palveluihin. Koska monilla ei ole englannin kielen taitoa tai Suomen kielen taitoa, heidän on

mahdotonta käsitellä tietoa palveluista millään muulla kuin omalla kielellään. Sosiaali- ja

työvoimapalvelut on toimitettava heidän puhumalla kielellä tai tulkki-/kääntäjä palvelujen kanssa.

On eduksi, jos eri osa-alueita koskeva tieto olisi tilapäistä suojelua saavan henkilön käytettävissä

yhdellä ja samalla alustalla. Tällöin hän voi omalla kielellään poimia kulloinkin tarvitsemansa tiedon

sekä mahdollisuuksien mukaan myös aiheeseen liittyvän kontaktin, johon hän voisi olla yhteydessä ja

saada yksilöllistä ohjausta. Kohderyhmä viestitti meille kartoituksen aikana, että paikallisista

palveluista ja tapahtumista puuttuu keskitetty tietoalusta, joissa voi löytää mahdollisimman

ajankohtaista ja kattavaa tietoa sekä kaupungin, järjestöjen että seurakuntien palveluista. Monet

ovat kertoneet, että saapuessaan he olisivat tarvinneet keskitetyn oppaan. Keskitettyyn oppaaseen

tulee sisältyä omalla äidinkielellä tiedot ensimmäisistä askeleistaan, tärkeimmät paikalliset

palvelut sekä niiden palvelujen yhteystiedot. Vastaanottokeskuksen viestinnällä heti yksilön

saapuessa voidaan varmistaa, että tulija saa omalla kielellään tarvittavan ”aloituspaketin”.

On myös erittäin tärkeä, että on olemassa matalan kynnyksen palvelu, joka tarjoaa kriisitukea ja

palveluneuvontaa. Palvelukartta, kuten usean organisaation viikoittainen tai kuukausittainen

ohjelma, jossa aktiiviset alueelliset palvelut kohdistetaan maahan tulleisiin, voi merkittävästi

helpottaa oikea-aikaista siirtymistä tarvittaviin palveluihin ja vapaa-ajan toimintoihin.

Tämänkaltaiseen toimintaan tarvitaan paikalliseen monitoimijaverkostoon koordinaattori, joka

voi koordinoida eri toimijoiden toimintojen ja viestinnän saatavuus kohderyhmälle.

Integroidun tietopaketin kehittäminen ja ylläpito edellyttävät kaikkien maahanmuuttotyön

verkoston palveluntarjoajien ja asiantuntijoiden kiinteää yhteistyötä ja kokonaistoiminnan

koordinointia. Viestintää ja tiivistä yhteydenpitoa tarvitaan yhtäältä tukitoimien ja autettavien

välillä ja toisaalta kaikkien tukitoimien tarjoajien välillä. Maahanmuuttajatyön verkoston

täydentäminen ja vahvistaminen on välttämätön. Kaikkien toimijoiden pitäisi ”löytää toisensa”.

Yksilöllisen tuen ja neuvonnan tarpeet

Vapaaehtoistoiminnalle leveämpiä hartioita; järjestäytyminen, henkilöstön palkkaaminen,

työkokeilu ja -harjoitteluhenkilöstö, oikeudellinen asema, rahoituksen hakeminen, tuki alueen

organisaatioilta, esim kaupungilta, kuten toimitilat.

Alueellinen ja paikallinen toimijoiden koordinaatio. (Digitaalinen alusta, säännöllinen

yhteydenpito, kokoukset ja tiedonvaihto, yhteisoperaatiot)

Maahanmuuttajan tiedon tarpeen tyydyttäminen luotettavalla, kestävällä ja kattavalla tavalla.

(Digitaalinen alusta, toimijoiden aktiivinen tiedon jakaminen, yksilöllinen ohjaus, ”palveleva

puhelin”, tulkkipalvelut)

Kaikkien toimien keskiössä ja suunnittelun lähtökohtana on yksilö.

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!