25.01.2023 Views

Limousin 2023 eversio

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

Limousin2023 / www.limousin.fi

Lempeä jätti pitää

hallussaan ennätystä

Suomen

Limousinkasvattajat ry

40v

1983-2023

Kuva Irma Lumiaho-Ollila.

Mikähän lienee elopaino?

Kuva: Jokela

Hyvät Limousinkasvattajat,

tilasta:

– tilan peltoalaa on vuosien saatossa lisätty, ollen vuokramaineen nyt

n. 82 ha. peltoalasta n. 60% nurmia, rehuviljoilla n. 30%, härkäpapua

40 vuotta sitten Suomesta ei löytynyt vielä

n.

montaa

5% loppu

Limousin

lHP riista

lehmää

ym. metsää

ja Helpot

tilalla on

poikimiset

n. 42 ha.

sekä hyvä ja taloudellinen lisäkasvu ja erinomainen teurasruhon

laatu olivat jo silloin karjaväen tiedossa.

kasvattajiakin oli alle kymmenen. Tulevaisuuden suunnitelmia ja investointihalukkuutta

oli sitäkin enemmän mutta kasvu PiHvikarjasta:

oli kokonaan ulkomailta tapahtuvan

tuonnin varassa, eikä tämä ollut – helppoa. ensimmäinen Siinä li vaiheessa rotuinen risteytys maan vasikka keen, s.1991 se, että lypsyrotuisten Limousin on rinnalle, kehittynyt ja levinnyt maassamme suurimmak-

Tänään minulle tuo erityistä mielihyvää, neljänkymmenen vuoden jäl-

Limousin kasvattajat päättivät perustaa yhdistyksen siitä lähdettiin. hoitamaan yhteisiä intressejään

- Suomen Limousinkasvattajat r.y. – seuraavaksi Minut valittiin ostin ensimmäiseksi

v.1994 muutaman nään ch risteytys erittäin haastavaa hiehon, joista ja uusia nope-

ongelmia joutuu kohtaamaan harva se

si ruhoroduksi jonka kysyntä vain kasvaa. Lihakarjan tuottaminen on tä-

puheenjohtajaksi ja muut kasvattajat täyttivät asti johtokunnan. luovuin. Yhteistyössä päivä. Pohjana erinomainen Limousin rotu ja asiansa osaava kasvattajakunta

luovat jotka kuitenkin, olivat emoina kaikesta usei-

huolimatta, hyvät tulevaisuuden näkymät

saimme näinä tärkeinä alkuvuosina paljon – asioita sitten kokeilin hoidettua. siemennyksistä Tuonnit helpottuivat

sekä jalostuseläinten että siemenen ta vuosia. osalta, näyttelyihin osallis-

alalle johon luotan. Haluan näin onnitella ja kiittää Suomen Limousinkas-

hf risteytyksiä,

tuttiin ja retkiä järjestettiin ja saimme m.m – ensimmäiset edustuksen 3 FABA:n polven limpparit jalostusvaliokuntaan.

Se olii vilkasta aikaa jolloin paljon

tulivat vattajia v.1996 erittäin valkeakoskelta. hyvin hoidetusta perinnöstä ja toivotan tulevaisuutta ajatellen

– ensimmäiset

tapahtui.

puhtaat

Karjojen

limousinit

määrä

ostin v.1997

kaikkea

taka-sihvolan

hyvää yhdistykselle.

Mikolta.

Yhdistyksen menestyksen takana löytyy

lisääntyi ja nuorista sonneista maksettiin maassamme ennätyshintoja. Limousin

lihalle ja myöskin Li-risteytyslihalle oli kova kysyntä ja Li-siementä neljänkymmenen vuoden ajalta.

yleensä myöskin toimivat luottamushenkilöt – heille myöskin suuri kiitos

– tämän jälkeen on hankittu siitoseläimiä lähinnä siitossonneja useilta eri

kasvattajilta.

käytettiin paljon lypsykarjoissa, enemmän kun muut liharodut yhteensä.

Anders af Heurlin n

– viime vuosina myös siemennykset tuontisonneilla on lisääntyneet.

Hurmuri syntyi meillä siemennyksestä

3.4.2012, isä ranskalainen

Apache, emä iso.Dorothe,

emänisä Paddais Vabank, emänemä

iso.Abeille. Sp. 52 kg, 200 pv

358 kg, 365 pv 624 kg. Hurmuri oli

luonteeltaan todella rauhallinen,

monet kerrat istuin laitumella sen

selkään nojaten, eikä se siitä mitään

välittänyt. Oli varma työssään:

sen tiesi että sonnista ei tiineys jäisi

kiinni. Terveenäkin sonni pysyi elämänsä

ajan, kerran kävi sorkkahoitaja,

muuten ei hoitoja kaivannut.

tapio ja janne jokela

”Tänään (31.10.2018) on Snellmanin

teurastamolla teurastettu

uusi ennätys. Ennätyssonnin

teuraspaino oli 905,5 kg. Vanha

ennätys oli 831 kg ja se tehtiin

lokakuussa 2016” Ennätys oli uutisoinnin

arvoinen ja huomasin

sen TV-ruudusta, kun olimme

syömässä ruokalassa. Näitä ruhopainoja

tulee harvoin. Vuoden

2019 aikana ei olla vielä ylitetty

800 kg:n ruhopainoa liharotuisilla

sonneilla, kommentoi Saara

Rantanen.


2

2 2020 2023/ / www.limousin.fi

Puheenjohtajan

Puheenjohtajan

palsta

palsta

Tosielämän karjapaimen, joka elää unelmaansa niin kotona,

töissä ja vihreiden elinkeinojen puolestapuhujana

Suomessa ja vähän muuallakin. Näillä sanoilla yhdistyksen

tuore puheenjohtaja on monesti esitelty maatalouspolitiikan

foorumeilla eri puolilla maailmaa. Tavallaan niin

tuttu, Limousinkasvattajat mutta silti monelle vähän ry on vieras valtakunnallinen

Patakuntaa rotuyhdistys, (=kivikkoisinta Ulvilaa). jonka tamot, jalostusneuvontaan ja ja-

mies keskeltä työtahot: kauneinta

yksityishenkilöt, teuras-

tarkoituksena Neljäkymmentä on vuotta edistää limousin-kasvattajat Limousin lostustoimintaan ovat vieneet

asiaansa eteenpäin yhdistyksen muodossa. Tänä

liittyvät yritykset

vuonna rodun voimme jalostusta juhlistaa Suomessa tätä merkkipaalua. ja toimia

kasvattajia mahtuu yhteen paljon erilaisia kokoavana vaiheita ja tapahtu-

Limousin yhdistyksen aloitteesta

Näihin sekä järjestöt. vuosikymmeniimia,

tahona. mutta Yhdistyksen alkuaikojen tienraivaajia toimintaan saamme osa kiittää kasvattajista rodun

erinomaisuuden ymmärtämisestä ja esiin tuomises-

kasvattajat perustivat

vuonna 2010 Kasvattaja-

kuuluu limousin-rotuun ja sen kasvatukseen

tavalla liittyvän tai toisella mukana koulutuksen, olleita sekä osuuskunta osaltamme Limousin. Osuuskunta.

Yhtä lailla saamme kiittää rodun nykyisestä asemasta

kaikkia

kannustaa opintomatkojen nuoria sekä ja uusia virkistäytymistilaisuuksien

eteenpäin järjestäminen viemistä. Yhdistys jäse-

on yhtä vahva on jäsenten kuin elinkeinon tukemiseksi

tuottajia jatkamaan nan tätä tarkoituksena sanoman

ja toimialana

sen jäsenetkin.

nille, Aina yleinen tarvitaan tiedottaminen ne ensimmäiset rohkeat, sekä jotka markkinoida omalla jäsenten omistamia

riskillään limousinlihan vievät asioita tunnetuksi eteenpäin tekeminen

ja välttämättä markkinoinnin löydy. Onneksi edistäminen näitä on porukastam-

teuraaksi tai eloon. Osuuskunta

vaikkei ympäriltä limousin-rotuisia sympatiaa

eläimiä, joko

me aina löytynyt ja toivottavasti löytyy myös jatkossa.

kasvattajien henkisen ja taloudellisen

hyvinvoinnin aktiiviset turvaamiseksi.

tuottajat Qvidjan kartanolle nautojen ja kasvattamisen yleisiä

edistää myös limousin-rotuisten

70-luvun lopun ja 80-luvun alun tapahtumien myötä 1983

kokoontuivat

perustivat Limousin ”Limousin lehti ilmestyy kasvattajat”-nimisen kerran yhdistyksen edellytyksiä.

(nykyisin vuodessa ”Suomen ja sen Limousin toimittaa kasvattajat yhdis-ry”)tyksen johtokunta. olleen mukana Järjestömme

tässä eturintamassa, minen sillä edellyttää ti-

Limousinkasvat-

Itse Kasvattajaosuuskuntaan oman

liitty-

tilamme historiaa katsellessa voin todeta aikaisemman

sukupolven

lamme on sitoutumaton ensimmäiset limousinet ja siksi syntyivät lehteen jo vuonna tajat 1979 ry jäsenyyttä. Osuuskunta on

keinosiemennyksen on toimittanut juttuja tuloksena. pihvikarjan luonut Limousin à la Carte tuotemerkin,

jonka kasvatukseen

Seuraava isompi

liittyvät

muutos suomalaisessa

eri yhteis-

limousin-po-

käyttöoikeuden

Luet nyt Suomen Limousinkasvattajat ry lehteä

erinomaisesta pihvilihasta kiinnostunut kuluttajaa? Millainen

limousin on jatkossakin hyvinvoiva, kestävä ja hy-

selvitty sitkeydellä ja joustavuudella ja ne voivat poikia

jotain uutta sekä nostaa esiin uusia menestystarinoita,

osaammeko vain löytää niitä?

Uutena puheenjohtajana uskallan esittää kaksi toivetta

meille limousin kasvattajille;

osuuskunta omistaa. Kasvattajaosuuskunta

on tehnyt yhteistyöso-

helppoina ja vasikat Valtakunnallisiin sopivan pieninä ja päättäjiin elinvoimaisina. vai-

1) Valitaan hatuotantoa.

eläinaines siten, että poikimiset pysyvät

pimuksen Snellman Lihanjalostus

Oy:n kanssa joka markkinoi tia karjankasvattajan minen vuoden päättäjille kohokohdasta ja virkahenkilöil-

samalla kun

Poikimakausi ei kuttaminen saa olla kuukauden ja oikean painajainen tiedon anta-

vaan

aikaa, jolloin voimme pirteinä katsella sivusta ja naut-

Limousin eläinten liha À lehmät la-Carte poikivat le ja on hoitavat yksittäisille vasikkansa rotuyhdistyksille

omatoimisesti. Jokainen

autettu vaikeaa. poikiminen Pihvikarjaliitto on epäonnistuminen on ja turhaa myös

tuotemerkin avulla. Osuuskunnalle

tulee tänä vuonna täyteen 10 meille väylä, jonka kautta saamme

työtä sekä stressiä eläimelle ja hoitajalle.

2) Lähdetään pois kotoa edes joskus ja jutellaan muillekin

kuin niille meille rakkaille tärkeää limousineille. viestiä Jokainen vietyä eteen-

meistä

toimintavuotta.

Pihvikarjaliitto on valtakunnallinen

toimija joka edistää Yhdistystoiminnan kaikkien jat on taustana myös ovat pihvikarjaliiton ihmiset yhdistyksen jäsen

kaipaa ihmistä, päin. jonka kanssa Suomen jutella Limousin ja vaihtaa kasvatta-

ajatuksia.

toiminta tarjoaa oivan mahdollisuuden kohtaamisille erilaisten

Pihvikar-

tilaisuuksien niin muodossa. kuin myös Työn osa ei tarvitse jäsentiloista. olla ras-

pihvikarjarotujen asiaa.

jaliitto on Suomessa tuotetun, kasta ja eettisesti

korkeatasoisen laatulihan tuki ja virkistyminen osan ovat pihvikarjaliiton osa yrittäjän työtä, viestinnästä ne tuovat

kuluttavaa Teemme vaan myös yhteistyötä verkostoituminen, ja lisäämme vertais-

samalla vaihtelua arkeen sekä lisäpotkua haasteista selviytymiseen.

puolestapuhuja, jonka tavoitteena myös omaan viestintään.

on parantaa pihvikarjatuotannon Uskoisin että, meille kaikille on luontevampaa olla samanmielisten

kanssa Toivomme yhteydessä, että mutta voimme olla kaikki antoisaa olla

tunnettuutta, edistää pihvilihan

arvostusta ja lujittaa jäsentemme heittäytyä keskusteluun yhdessä myös mukana muita näkemyksiä edistämässä omaavien

kanssa. Tiedä vaikka omilta tutuilta poluilta poikkea-

Limousin

omaan arkeen rodun helpotusta vastuullista ja mielekkyyttä. ja eet-

keskinäistä yhteistyötä. minen Pihvikarjaliiton

jäsenet harjoittavat Joskus pih-

olemme tistä itse se kasvatusta.

suurin ongelmamme ja ratkaisun

toisikin

virotuisten nautojen kasvatusta, este.

Ottakaamme siis jokainen tavoitteeksi käydä tänä

jalostusta, eläinten myyntiä ja li-

Tommi Matomäki n

pulaatiossa alkoi 2000-luvun alussa, kun luontaisen nupouden

edut alkoivat herättää kiinnostusta. Harva merkittävä

muutos onnistuu ilman vastustusta eikä tämäkään

ollut siitä poikkeus. Miltei pari vuosikymmenen kes-

Uuden johtokunnan jäsenen esittely

ti saada nupo limousin lyötyä läpi ja äänekkäimpienkin väluonteinen?

vastustajien suut hiljennettyä. Onneksi sekä sarvettomille Tälläkin hetkellä meillä on niin yhteiskunnassa kuin ti-

vuonna yhdistyksen tarjoamissa riennoissa sekä jossain

uudessa tapahtumassa tai tilaisuudessa. Yllätä siis itsesi

ja/tai puolisosi ja lähde katsomaan jääkiekkopeli, teatteriesitys,

osallistu joogatunnille tai mikä ikinä viekään sinne

mukavuusalueen ulkopuolelle. Jos siitä ei muuta tartu

mukaan, niin arkeen paluu ainakin tuntuu paremmalta.

että sarvellisille limousineille on paikkansa ja kannattajansa,

latasolla monenlaisia ja toinen toistaan isompia haasteita Itse ainakin lupaan olla aiempaan aktiivisempi osalliskin

eikä toinen ole toistaan parempi. Tärkeintä tässä-

kohdattavana. Resilienssistä eli kriisinkestävyydestä putuja

yhdistyksen tapahtumissa sekä kokeilla jotain aivan

on, että eläin voi hyvin ja sen kasvatus on myös taloudellisesti

kannattavaa.

huttaessa tarkoitetaan

nulla todettiin

psyykkistä

ammattitautina

palautumiskykyä,

ten

jota

Faban

uutta.

edustajistoon kausille teyksissä jos on jotain asioita rodusta

tai rodun ulkopuolelta, joita

lehmäallergia joka sitten laittoikin 2020-2023 ja hän haluaa kiittää

varsinkin maanviljelyssä koetellaan vuosi vuoden jälkeen loppuvuodesta voitte tiedustella, millaiselta siellä oman

asiat ja tulevaisuuden haaveet/ajatukset

uuteen järjestykseen. haluan kiittää luottamuksesta ja tahoillamme.

kaikkia äänestäjiä. Samoin minä voimme viedä eteenpäin omilla

Mikä mahtaa olla seuraava iso muutos limousin karjoissa?

Vastaako tämän hetken limousin tulevaisuuden kin kuulostaa

monilta eri suunnilta. Niin raadolliselta kuin se saattaa-

mukavuusalueeni ulkopuolella näyttikään. Uskallatko sinä

tarttua haasteeseen ja kertoa siitä julkisesti seuraavas-

Itsenäisyyspäivänä

niin tässäkin hetkessä

6.12.2017

on paljon mahdollisuuksia

sekä

siitä että olette valinneet minut

tarpeita? Millaisen limousinen esimerkiksi teuraskasvattajat

tarvitsevat jatkossa? Millainen tuote kiinnostaa yrittäjillä yleensäkin. sin emolehmät Haastavista silloin ajoista juuri on val-

aiemminkin johtokuntaan ja isännän Faban

meille

meillä

muutti

karjankasvattajilla

ensimmäiset limou-

kuin maatalous-

Suomen Limousinkasvattajat

sa lehdessä?

ry:n Terveisin

Juha

Marika

Tenho

Pasto

n

n

mistuneeseen katettuun lantalaan edustajistoon. Meihin saa olla yh-

ja uutta pihattoa alettiin rakentamaan

seuraavana keväänä. Syksyllä

2018

Entisen johtokunnan jäsenen

päästiin muuttamaan uuteen

pihattoon. Nyt meillä ollaan

ajatuksia

tuotannonsuunnan muutoksessa

siinä vaiheessa että meiltä löytyy

edelleen lypsylehmät, highlandia

Sain sihteeriltä jälleen muistutuksen kirjoittaa Pyörre täystyöllistää karjan- (enää ja pieni lastenhoidon lauma) ja pihatollinen

sia voi käyttää hyvin yhdelläkin kädellä. Suurinta

olla antia pikku on ollut ajatuksien vaihdot kokouk-

lehteen juttu, osuvasti muistutus osui hetkeen, merkeissä myös omat vanhempani. limousineja. Naapurikin Alkaisi

jolloin teurasauto soitti yllättäen ja kanankoivet tokaisi; ”teidän talossa käytetään hiljaa aika vanhat luopua loppuun

saakka”. Vaikka vanhemmistani highlandeista on sekä kor-

keskittyä taan liittyvä olen-

verkostoituminen. Sitä tutustuu

lypsylehmistä sissa (aiheesta ja ja aiheen vierestä) sekä toimin-

uunissa. Jätin 8- ja 6-vuotiaat vahtimaan 2-vuotiasta

pikkusiskoaan sekä soitin nopeasti vaarin vaamaton apu, ei omien vanhempien naiseen eli kanssa limousin pihapiirin

jakaminen ja askareiden Omille tekeminen harrastuksille aijiin,

mikä täällä on ollut erityisen mukavaa varsinkin

emoihin. kuin huomaamatta toisiin limppari-kasvatta-

kaitsemaan mukuloita, ettei mitään peruuttamatonta

olen vahinkoa Marika syntyisi. Pasto Seinäjo-

Jutussa tuli na kattavasti ilman kitkaa kerrottua suju. Syyllistä hullun etsitään, myllyssä milloin ei kauheasti koska olen jää ollut seutukuntani ainoa rotuvalin-

Hei,

elta Jätin (tarkemmin paikkani sanottuna johtokunnassa Seinäjoelta,

syystä, että Peräseinäjoen muistan edelliseltä kaupungin vuosikymmelinen.

Lyhykäisyydessään pihassa) tai siihen historia kun siitossonnit kit 2xbordercollie, tappelevat jackrusselin-

Nyt jätän toistaiseksi johtokunnan ja jatkan

osittain meistä siitä ja tilastamme veräjän auki kaikki unohtamiseen oleel-

aikaa, (lehmät mutta naapurin perheemme tani kanssa. lemmi-

osasta, neltä vain Paston muutaman kylästä). kiintopisteen. Perhee-201seeni esikoinen, kuuluu 2017 aviomies rakennettiin Juha ja pihatto- koldoksen

molem-

myötä jän auki vuonna jättämisen 2004 setvimiseen tila shetlanninponi menee muuten sekä tietysti tisin osallistua rak-

johonkin yhdistyksen tapahtu-

menee syntyi niin keskenään, että sukupolvenvaih-

kun portit on avattu terrieri, väärin. kissa, Verä-

suomenhevonen yhdistyksen ja jäsenenä hartain toivein, että ehmmat

kouluikäistä rankkoja kokemuksia. lasta Noora Nyt huomaan 12v, siirtyi olevani

hienoisessa 10v, Joni ruuhkavuosipyörteessä 8v. Edellisessä me kolmen lypsäneet siitä Aikani lähtien. johtokunnassa Vuonna on rastuksensa mennyt nopeasti pitävät huolen muita jäseniä ettei ja kärsivällistä sihteeriä.

meille seitsemän ja lypsylehmiä tuntia ja olem-

25 tuhatta kaat askelta. lapsemme sekä heidän maan. Kiitän har-

kuluneista vuosista johtokunnan

Johanna

Limousin tyttären, 40 -lehdessä emolehmän oli ja omien Isomä-

sekä 2010 vaimon meille ja muutti kokouksiin lypsylehmien olen osallistunut vapaita sujuvasti minuutteja metsätöiden

lomassa highland puhelimitse, mään. pinotavarasak-

Tuomas Ala-Outinen Elimäki n

pääse kerty-

ensihoitotöiden Arton kirjoittama sävyttäessä juttu arkea. meistä

jatkoksi ensimmäiset

”lypsylehmistä limousineen”. -emolehmät. Vuonna 2015 mi-

Isäntä Juha valittiin hetki

sit-

Julkaisija: Julkaisija: Suomen Suomen Limousinkasvattajat ry ry Johtokunta Johtokunta 2020: 2023:

Juha Tenho, puheenjohtaja

Marika Pasto

Päätoimittaja: Johanna Jantunen /Marika Pasto Tommi Matomäki, puheenjohtaja

Arto Isomäki, varapuheenjohtaja Marko Valkonen Helena Kukkonen

Sivunvalmistus: Sata-Pirkan Painotalo Oy

Toimituksen osoite: Metsä-Paavolantie 10 37800 Akaa Ulla Hööpakka, Helena Kukkonen varapuheenjohtaja Matti Rajala Jukka Ruonakoski

Toimituksen osoite: Johanna puh. 0445503191 Jantunen,

Juha Tenho

Metsä-Paavolantie 10, 37800 Toijala, Erno Uusi-Salava,

Yhteystiedot

rahastonhoitaja

löytyvät: www.limousin.fi

Marko Valkonen

Puh Painosmäärä: 044 5503191 600 kpl

Yhdistyksen sähköposti: info@limousin.fi

Johanna Jantunen, sihteeri,

Marika Pasto

Painosmäärä: Sivunvalmistus: 600 SiistitSivut/Tarja Välimäki

Sihteeri: Johanna Jantunen

ei johtokunnan jäsen

Tuomas Ala-Outinen

Painopaikka: Sata-Pirkan Painotalo Oy

Rahastonhoitaja: Matti Kokkonen

Painopaikka: Tampereen Offsetpalvelu Oy

Nettivastaava: Niia Jantunen


2020 2023/ / www.limousin.fi

3

Arvoisat Suomen Limousinkasvattajat

lehteä

Minulla on ilo ja kunnia tervehtiä teitä ja onnitella

Limousin-yhdistyksen 40 –vuotisesta taipaleesta.

Vuoden 2023 ensimmäinen neljännes

on hyvässä vauhdissa, mutta lienee

paikallaan nostaa esiin toiveet

tulevasta kuten on tapana vuoden

vaihtuessa. Mielessä elää toive, että

edessämme olisi onnea ja menestystä

tuova ajanjakso. Suurin toiveista

lienee rauha sotaa käyvien maiden

välillä. Tätä kirjoittaessa rauhan

pikainen syntyminen ei näytä

kovin todennäköiseltä. Rauhaan liittyy

ruoka ja sen tuottamisen edellytykset.

Viime vuoden aikana tuotantokustannusten

noustessa ruoan

tuottajien, myös teidän naudanlihantuottajien,

niin taloudelliset kuin

henkisetkin haasteet ja paineet ovat

kasvaneet entisestään, monilla tiloil-

tantoa.

ltakunnallisiin päättäjiin vaiminen

ja oikean tiedon antan

päättäjille ja virkahenkilöilyksittäisille

rotuyhdistyksille

aa. Pihvikarjaliitto on myös

e väylä, jonka kautta saamme

e tärkeää viestiä vietyä eteen-

Suomen Limousin kasvattan

myös pihvikarjaliiton jäsen

kuin myös osa jäsentiloista.

me yhteistyötä ja lisäämme

pihvikarjaliiton viestinnästä

la äärirajoille.

omaan viestintään.

Onneksemme näinä vaikeina aikoina

maataloudelle ja koko maa-

mme että voimme kaikki olla

ssä mukana edistämässä Liin

rodun vastuullista ja eetkasvatusta.

Tommi Matomäki n

Sana nostalgia tuleen kreikan kielen

sanoista koti ja ikävä, eli kaipuuta

menneeseen. Viimeiset limousinit

lähtivät meiltä Metsä-Paavolasta v

2018 ja yli puoli vuosisataa kestänyt,

täysipäiväinen karjanhoitotyöni

päättyi. Muutos oli iso, itkunkin

aihe, vanhan kivinavetan pitkä ruokintapöytä

typötyhjänä.

lle teyksissä jos on jotain asioita rodusta

tai rodun ulkopuolelta, joita

ää

Sain luvan purkaa akkukäyttöisellä

rautasahalla putkesta tehdyn,

nä voimme viedä eteenpäin omilla

ja tahoillamme.

norjalaisen Modig-laitteiston vuodelta

1952. Jokaisesta parsipaikas-

ut

:n Terveisin

ta löytyi nostalgiaa sahalla täristelyn

lomaan, muisteltavia lehmäper-

an

Marika Pasto n

h-

soonia ja niihin liittyneitä tapahtumia.

Pöytäjärjestys tehtiin syksyllä

ennen sisäänottoa, kun lauma laitumella

jo pyysi: täällä on pimeää

ja märkää. Paikat merkittiin yksilökohtaisesti,

odotetun poikimisajan

mukaan, isot lehmät leveisiin parsiin,

kaverukset vierekkäin. Ikävä

on vasikoita. Maitohuoneesta tehdystä

vasikkalasta alkoi juoksukilpailu:

hei, kuka on ekana toisessa

päässä navettaa ja koko lauma täyttä

laukkaa häntä pystyssä peräseinään

asti, sitten yhtä lujaa takaisin.

Yksi kauneimmista limousinhiehoistamme

oli Nostalgia, N-vuonna

syntynyt, polveutui Tanskasta

Ylikartanoon tuodusta Tanholm

Elegancesta ja muutti Hämeestä

Alavieskan Mäntylään. Luulen Jarkollakin

olevan nostalgisia tunteita

limousineja kohtaan, vaikka hän

on myöhemmin siirtyi viljelemään

mansikkaa ja valmistamaan mieltä

ja kieltä hivelevää kuohujuomaa

Pohjanmaan marjoista.

Nostalgisin ja kiitollisin mielin

taja

ajattelen Qvidjan kartanon Anders

Helena Kukkonen

af Heurlinia Limousinyhdistyksen

htaja perustamiskokouksen Jukka Ruonakoski koollekutsujana.

Edellisessä Juha TenhoLimousin lehdessä

on tallessa Marko Valkonen hänen ansiokas kir-

itaja

joituksensa

Marika

rotumme

Pasto

vaivalloisesta

alkutaipaleesta, ei ollut helppoa.

Lämpimiä,

Tuomas

iloisia

Ala-Outinen

ja kunnioittavia

muistoja tuovat mieleeni myös

edesmenneet konsuli Antti Musta-

Nostalgiaa

Metsä-Paavolan Nostalgia ja Johanna Jantunen v.1997 kotonavetan seinustalla Seinäjoen näyttelyn jälkeen.

Kiviseinään kaiverrettu vuosiluku 1884.

kallio, setäni Osmo Sillantaka ja tietenkin

Marjatta Anttila, grand old

leidi, joka saattoi ottaa nokkaunet

seisaallaan pitkähköveteisen esitelmän

aikana vierailukohteen navettapihassa.

Yhdistyksen yhteiset opintoretket,

talvi- ja kesätapahtumat vuosien

varrella ovat saaneet kiitoksia.

Toimeentulon heikkenemisen paineessa

karjankasvattajaa syyllistetään

monelta suunnalta. Henkinen

jaksaminen on koetuksella, harkinnassa

jopa ruokintapöydän tyhjennys,

siis navetta- lehmä- hoitaja-

lomittaja- jaksamiskato. Kyllä

masti jo tutustuneet. CAP-suunnitelma

sisältää myös uusia taloudelliseen

kestävyyteen, ilmaston ja ympäristön

suojeluun, eläinten hyvinvointiin

liittyviä mahdollisuuksia,

joihin kannustan teitä myös tutustumaan

ja poimimaan tilanne yritystoiminnan

tarpeisiin sopivimmat

toimenpiteet.

Ajatukseni ovat teidän luona. Toimivaltani

rajoissa teen parhaani, jotta

voitte omavaraisuuteen tähtäävän

suomalaisen ruoan tuottajina katsoa

luottavaisesti tulevaan.

Onnea 40 –vuotiselle yhdistyksellenne

ja jokaiselle Limousin -karjankasvattajalle

jaksamista, intoa, onnea

ja iloa myös!

Antti Kurvinen n

Maa- ja metsätalousministeri

seitsemänpäiväisiä työviikkoja tekevillä

ja kaikkina pyhinäkin navetoissaan

ahertavilla pitää olla mahdollisuus

päästä hetkeksi vapaalle

irtautumaan omasta pihapiiristään.

Kokoonnutaan lajinomaisesti

saamaan kollegoilta vertaistukea

ja virikkeitä. He ovat palkkiottomia

konsultteja kertomaan kokemuksen

kautta saaduista, onnistuneista

ratkaisuistaan ja myös varottavista

esimerkeistä. Vapaa-aika jo olevien

ja tulevien ystävien kanssa tuo mielenrauhaa

ja hyvässä seurassa voi

tauolla nauttia muutakin kuin lehmänjuomaa.

Laukaan Varjolan talvipäivässä

kysyttiin yhteistoiminnallisten

harjoitteiden osiossa osanottajilta:

sano kaksi asiaa, joita et vaihtaisi,

vaimo tai limousin ei kelpaa. Scania

merkki ja tämä porukka oli vävyni

Jarin vastaus. Siitä voi päätellä,

että limousinväki on ainutlaatuista.

Joukossamme on mahtavia

huumoripeikkoja, mutta myös hiljaisempia

kuuntelijoita tarvitaan,

vanhoja ja nuoria. Lempiaforismini:

huumorintaju on älykkyyden

puntari.

Sari Sillantaka n

Ajatuksia

kotimaisen

ruuan

merkityksestä

seudulle on tarjolla kuitenkin jotain

pysyvää, perusturvaa tuovaa: uusi

Suomen kansallinen CAP-suunnitelma.

CAP-suunnitelma vuosille

2023 -2027 on valtavan iso paketti

erilaisia maataloudelle, maaseutuyrittäjyydelle

ja maaseudun kehittämiselle

räätälöityjä toimenpiteitä,

joita Ruokaviraston johdolla on

käynnistetty vuoden alusta lähtien.

Monet teille tutut EU:n suorat tuet,

palkkiot ja korvaukset jatkuvat

lähes ennallaan. Pysyvyys ja ennustettavuus

on erityisen tärkeää, jotta

muun muassa maatalouden investointeja

voidaan pitkällä tähtäimellä

suunnitella. Tärkeää on luonnollisesti

huomioida myös tietyt muutokset,

joita kohdistuu nyt esimerkiksi

naudanlihantuotannon tukiin

ja palkkioihin. Niihin olettekin var-

Suomalaisessa maataloudessa

on ainakin viimeisen puolivuosisadan

ajan hiki hatussa

ahkeroitu uusien tuotantomenetelmien

löytämiseksi. Näin

oli myös silloin, kun muutama

viljelijä ja karjankasvattaja

noin 40 vuotta sitten istui

oman alansa tulevaisuutta

pohtien.

Kun joku heistä tuolloin arveli,

että siihen aikaan kovaa

vauhtia vaurastuva Suomen

kansa olisi tuota pikaa vaatimassa

lautaselleen parempaa

pihviä, se oli oikea nappioivallus,

senhän olemme nähneet.

Limousin-karjalle avautuivat

ovet liharotujen joukossa

ja kasvattajien joukko on kasvanut

suuremmaksi, kuin olisi

edes uskottu. Nykyään jokaisessa

maataloudellisessa

juhlatilaisuudessa on tapana

muistuttaa yleisöä kotimaisen

ruoan arvosta ja merkityksestä.

Kun entisenä Limousinkasvattajana

olen nyt saanut tilaisuuden

onnitella nyky-yrittäjiä,

teen sen kovin mieluusti,

samalla toivoen, että edellä

mainitut juhlapuheet muuttuisivat

todeksi myös arkipäivänä

lihatiskin äärellä, mutta

myös muistuttaen jatkuvan

esilläolon merkityksestä nykymarkkinoilla.

Pirkko Manner n

Yhdistyksen perustajajäsen


2

4 2020 2023/ / www.limousin.fi

Tietoa Puheenjohtajan on siinä palsta monenlaista

Luet nyt Suomen Limousinkasvattajat ry lehteä

Tulipa mieleen jouluinen otsikko,

kun tapaninpäivänä Minun Maatilaani

tupsahti näkyviin reilulle 2000

limousinelle DNA-tulos PRF. Mitä

tämä sitten tarkoittaa? Se tarkoit-

Limousinkasvattajat ry on valtakunnallinen

Fabalabin kautta rotuyhdistys, ja saaneet sa-

jonka

taa, että nämä eläimet on genotyypitettmalla

tarkoituksena tuloksen, että ovat on vapaita edistää pro-Limousitoporfyria-sairaudesta

eli perinnölli-

rodun jalostusta Suomessa ja toimia

Limousin-eläimiä kasvattajia yhteen on saatu kokoavana

sestä valoyliherkkyydestä. Ja onneksi

olkoon!

genotyypitettyä tahona. Yhdistyksen 14.12.2022 mennessä

2193 eläintä ja genomisten jalos-

toimintaan

kuuluu limousin-rotuun ja sen kasvatukseen

liittyvän koulutuksen,

tusarvojen vertailuryhmän minimi

on saavutettu.

opintomatkojen ja virkistäytymistilaisuuksien

valoyliherkkyyttä järjestäminen jäse-

Paljonko

eli protoporfyriaa nille, yleinen esiintyy? tiedottaminen sekä

Koska limousinlihan valoyliherkkyys on tunnetuksi koko populaatiossa

harvinainen, ei siitä

tekeminen

ja markkinoinnin edistäminen

aluksi julkaistu tuloksia kuin kantajista

kasvattajien tai sairaista. Kantajia henkisen on löytynyt

vasta sen hyvinvoinnin 8 kpl, sairaita ei ole turvaamiseksi.

onnek-

ja taloudellisi

löytynyt yhtään. Oli kuitenkin vaikea

tietää, mitkä eläimet on testattu

Limousin lehti ilmestyy kerran

vapaiksi vuodessa ja kaikkien ja tulosten sen toimittaa julkaisu

helpottaa tyksen asiaa. johtokunta. Protoporfyria Järjestömme

ei

yhdis-

vielä kuulu genomitestin yhteydessä

automaattisesi julkaistaviin tulok-

on sitoutumaton ja siksi lehteen

siin. on Tuloksia toimittanut saadaan erillisjärjestelyin

kasvatukseen Luonnonvarakeskuksen liittyvät tutki-

eri

juttuja pihvikarjan

yhteistyötahot:

yksityishenkilöt, teurastamot,

jalostusneuvontaan ja jalostustoimintaan

liittyvät yritykset

sekä järjestöt.

Limousin yhdistyksen aloitteesta

osa kasvattajista kasvattajat perustivat

vuonna 2010 Kasvattajaosuuskunta

Limousin. Osuuskunnan

tarkoituksena ja toimialana

on jäsenten elinkeinon tukemiseksi

markkinoida jäsenten omistamia

limousin-rotuisia eläimiä, joko

teuraaksi tai eloon. Osuuskunta

edistää myös limousin-rotuisten

nautojen kasvattamisen yleisiä

edellytyksiä.

Kasvattajaosuuskuntaan liittyminen

edellyttää Limousinkasvattajat

ry jäsenyyttä. Osuuskunta on

luonut Limousin à la Carte tuotemerkin,

jonka käyttöoikeuden

joiden kautta muutaman kerran vuodessa.

Vuonna 2023 tuloksia tullaan

tarkastelemaan ja julkaisemaan indeksilaskentojen

yhteydessä. Jos ha-

Uuden johtokunnan jäsenen esittely

luat tietää testaamattomalle eläimelle

sen PR-tuloksen, muista huolehtia,

että sen genotyypitystulos on valmis

annettuun määräpäivään mennessä.

Lihakarjan genomiaikataulun löydät

Faban kotisivuilta. Genotyypitysprosessi

kestää näytteen lähettämisestä

Fabalabiin noin 4-5 viikkoa. Testitulokset

ilmaistaan protoporfyrialle

seuraavasti: PRF = vapaa, PRC = heterotsygootti

kantaja, PRS = homotsygootti

kantaja eli sairas.

Mistä valoyliherkkyys on

Suomeen tullut?

Protoporfyrian kantajaksi on tähän

mennessä todettu limousin-rotuinen

keinosiemennyssonni Jovial av Utgårdströen

86027. Muitakin kantajasukulinjoja

voi olla. Sairaus ilmenee

herkkyytenä auringonvalolle. Eläimet

hakeutuvat varjoon. Auringossa

niiden iholle voi tulla haavaumia ja

karvanlähtöä. Suun alueelle tulevat

Hei, haavaumat olen Marika hankaloittavat Pasto syömistä. Seinäjoelta

(tarkemmin sanottuna Seinäjoelta,

Kitalakihalkio Peräseinäjoen voi periytyäkaupungin

osasta,

Kitalakihalkio

Paston

on

kylästä).

toinen limousinella

todettu

Perheeseeni

kuuluu

perinnöllinen

aviomies Juha

sairaus,

ja kolme

johon

kouluikäistä

on olemassa

lasta

testausmahdollisuus

Fabalabin

Noora 12v,

Johanna 10v, Joni

kautta.

8v.

Sen

Edellisessä

seurauksena

vasikan

Limousin -lehdessä

kitalaki on

oli

tyypillisesti

epämuodostunut

Isomäen

Arton kirjoittama

tai siitä

juttu

puuttuu

meistä

osa.

”lypsylehmistä

Tällöin esimerkiksi

limousineen”.

imeminen

on hankalaa tai mahdotonta. Usein

vasikka kuolee pian syntymän jälkeen.

Kitalakihalkiotulokset ilmoitetaan

kaikille testatuille seuraavasti:

CPF = vapaa, CPC = heterotsygootti

kantaja ja CPS = homotsygootti kantaja

eli sairas.

Kitalakihalkiotestaus vaatii

erillisen näytteen

Kitalakihalkiota ei ole ainakaan vielä

saatu osaksi genotyypitystä ja

näyte on otettava toistaiseksi erikseen

ja lähetettävä Fabalabin kautta

Ranskaan. Näytteenottovälineet on

pyydettävä Fabalabista, sillä näytteeksi

ei kelpaa karvanäyte eikä korvamerkkinäyte,

kuten perusgenotyypitykseen.

Tutkimus on osa kitalakihalkio-testipakettia,

jonka yhteydessä

saadaan seuraavat tulokset:

kitalakihalkio, MH, red factor ja nupous.

Tutkimus kestää 4-5 viikkoa.

Missä suvuissa

kitalakihalkiota esiintyy?

Perinnöllisen kitalakihalkion kantajuus

on todettu testeissä Suomessa

12 limousinella ja yhtä monella

testatulla on todettu vapaus tästä

defektistä. Keinosiemennyssonneista

tunnettuja kitalakihalkiogeenin

kantajia tuli ovat kattavasti esimerkiksi kerrottua Jen-

Jutussa

meistä suis 86009, ja tilastamme Armoric 85962, kaikki Chatelain,

Damona Lyhykäisyydessään 85988, Dieunordic, historia

oleellinen.

menee Louis 16 niin PP että ja Vulpian. sukupolvenvaihdoksesa

on todettu, myötä että vuonna puolet 2004 Jensuisin tila

Ranskas-

siirtyi jälkeläisistä meille on ja lypsylehmiä geenivirheen olemmrotsygootteja

lypsäneet kantajia. siitä lähtien. Jos karjassasi Vuonna

hete-

2010 yhdistyy meille suvut muutti kahdesta lypsylehmien edellä luetelluista

sonneista, ensimmäiset voi seurata highland kita-

jatkoksi

-emolehmät. Vuonna 2015 minulla

sille. Genomiset todettiin jalostusarvot ammattitautina ovat

lehmäallergia perinteisiä jalostusarvoja joka sitten laittoikin varmemmat

mm. ja tulevaisuuden siksi, että genotyypityk-

haaveet/aja-

asiat

tukset sen edetessä uuteen polveutumiset järjestykseen. vahvistuvat.

Itsenäisyyspäivänä Polveutumisen varmistuminen

eli muutti se, että ensimmäiset isä ja emä ovat limou-

rekis-

6.12.2017

meille

sin terissä emolehmät oikein, on silloin jalostustyön juuri pohja.

Kaikenlaisia katettuun polveutumisvirhei-

lantalaan

valmistuneeseen

ja tä on uutta löytynyt, pihattoa ei isoa alettiin määrää, rakentamaata

riittävästi seuraavana osoittamaan keväänä. genotyy-

Syksyl-

mutlpityksen

2018 päästiin tarpeellisuus. muuttamaan Erityisesti uuteen

keinosiemennyssonnien pihattoon. Nyt meillä jälkeläiset ollaan

tuotannonsuunnan suositellaan genotyypitettävän muutoksessa tästä

eteenpäin, vaiheessa jotta että tulokset meiltä löytyy ohjau-

siinä

edelleen tuvat oikeille lypsylehmät, suvuille. Myös highlandia kantakirjauksen

pieni ehtoihin lauma) ja on pihatollinen

esitetty toi-

(enää

limousineja. veita genotyypityksestä Alkaisi ja olla polveutumisen

aika vahvistumisesta. luopua lypsylehmistä Mitä enem-

ja

pikku

hiljaa

highlandeista män limousineja sekä saadaan keskittyä genotyypitettyä,

eli sitä limousin varmemmaksi emoihin. muuttu-

olennaiseevat

Omille myös niiden harrastuksille genomiset jalostusarvot.

Karjatasolla myllyssä ei vaikuttaa kauheasti paljon jää

täällä

hullun

aikaa, se, kuinka mutta suuri perheemme osa karjasta lemmikiomityypitetty:

2xbordercollie, mitä enemmän, jackrusselin-

sen

on genterrieri,

varmemmat kissa, tulokset. suomenhevonen ja

shetlanninponi sekä tietysti rakkaat

lapsemme sekä heidän harrastuksensa

Mistä näet, onko pitävät polveutuminen huolen ettei

vapaita eläimelle minuutteja vahvistunut? pääse kertymään.

Käytössäsi tulee olla Minun Maa-

Isäntä Juha valittiin hetki sitten

tilani Faban -ohjelman edustajistoon perusmoduuli, kausille johon

on hankittu ja hän lisäksi haluaa nk. kiittää Muo-

2020-2023

kaikkia kattavat äänestäjiä. raportit -moduuli. Samoin minä Klikkaa

eläimen kiittää tunnusta, luottamuksesta jolloin sen ja

haluan

siitä eläinkortti että olette aukeaa. valinneet Etsi eläinkortilta

(huom! Limousinkasvattajat Ei vasikkakortti) kohta, ry:n

minut

Suomen

johtokuntaan jossa mainitaan ja eläimen isännän isä. Isän Faban alla

lukee ns. isyys-tarkiste. Meihin saa Jos olla halu-

yh-

edustajistoon.

at nähdä polveutumistilanteen karjassasi

listana, tee seuraavat vaiheet:

Avaa Minun Maatilani- ohjelmalla

eläinlista ja aktivoi muokattavien

raporttien (alempi ratas) otsikoista

”isyys”, joka löytyy Perustiedot

ja polveutuminen - kohdasta

”isä” ja paina sivun alalaidasta lopuksi

”päivitä”. Paras tulos on, kun

eläimen isyys-sarakkeessa lukee

”Polveutuminen (DNA)”. Se tarkoittaa,

että eläin sekä sen molemmat

vanhemmat on genotyypitetty

ja kumpikin vanhemmista on todettu

olevan oikein. Toisiksi paras

tulos on ”DNA-testattu”, mikä kertoo,

että eläin ja sen isä on genomitestattu

ja isä on oikein. Isyystarkiste

päivittyy tietokantaan automaattisesti,

kun huolehdit, että olet genomitestannut

ensin vanhemmat ja

sitten vasta jälkeläisen. Jos lähetät

osuuskunta omistaa. Kasvattajaosuuskunta

on tehnyt yhteistyösopimuksen

Snellman Lihanjalostus

Oy:n kanssa joka markkinoi

Limousin eläinten liha À la-Carte

tuotemerkin avulla. Osuuskunnalle

tulee tänä vuonna täyteen 10

toimintavuotta.

Pihvikarjaliitto on valtakunnallinen

toimija joka edistää kaikkien

pihvikarjarotujen asiaa. Pihvikarjaliitto

on Suomessa tuotetun, eettisesti

korkeatasoisen laatulihan

puolestapuhuja, jonka tavoitteena

on parantaa pihvikarjatuotannon

tunnettuutta, edistää pihvilihan

arvostusta ja lujittaa jäsentemme

keskinäistä yhteistyötä. Pihvikarjaliiton

jäsenet harjoittavat pihvirotuisten

nautojen kasvatusta,

jalostusta, eläinten myyntiä ja lihatuotantoa.

Valtakunnallisiin päättäjiin vaikuttaminen

ja oikean tiedon antaminen

päättäjille ja virkahenkilöille

on yksittäisille rotuyhdistyksille

vaikeaa. Pihvikarjaliitto on myös

meille väylä, jonka kautta saamme

meille tärkeää viestiä vietyä eteenpäin.

Suomen Limousin kasvattajat

on myös pihvikarjaliiton jäsen

niin kuin myös osa jäsentiloista.

Teemme yhteistyötä ja lisäämme

osan pihvikarjaliiton viestinnästä

myös omaan viestintään.

Toivomme että voimme kaikki olla

yhdessä mukana edistämässä Limousin

rodun vastuullista ja eettistä

kasvatusta.

Tommi Matomäki n

Tilaa pari kuukautta ennen poikimakauden alkua syntyville vasikoille sellaisia korvamerkkejä, joilla saat otettua genomitestin. Tällaisia ovat Allflexin

DNA-merkit ja Agrotagin Genomerkit. Huolehdi, että käytössäsi on pihdit niiden kiinnittämiseen.

teyksissä näytteet yhtä jos on aikaa jotain vanhemmat asioita rodusta

vasta jälkeläisen tai rodun ulkopuolelta, jälkeen, ei tulokset joita

voimme päivity automaattisesti viedä eteenpäin vaan omilla on oltava

yhteydessä Fabalabiin. Toise-

tahoillamme.

na testivaihtoehtona on SNP-polveutumismääritys,

josta saat lisä-

Terveisin

tietoja Fabalabista. Marika Yksinkertaisinta Pasto n

on kuitenkin huolehtia, että siitoseläinten

vanhemmat on genomitestattu

ajoissa.

lakihalkiota eli syntyä sairaita vasikoita.

Tieto kantajuuksista lisääntyy

koko ajan, joten kannattaa seurata Taulukko.

Faban sivuja ja Ranskan tuloksia. Julkaisija: Suomen Esimerkkejä Limousinkasvattajat limousin‐eläinten rytuloksista, Johtokunta joita saadaan 2020: genotyypityksestä ja geenitesteistä:

Päätoimittaja: Johanna Jantunen

DNA Tommi määritykset Matomäki, puheenjohtaja

Helena Isä Kukkonen

Genomiset jalostusarvot Sivunvalmistus: RotuSata-Pirkan Sarvet Painotalo Oy DNA-tulos Genomitestaus

Ulla Hööpakka, varapuheenjohtaja

Jukka

Isyys

Ruonakoski

julkaistaan maaliskuussa

Toimituksen

LI

osoite:

Nupoutettu

Johanna Jantunen,

POF, PRF, RP1F Näyte analysoitu DNA-testattu

Juha Tenho

myös risteytyksille

Metsä-Paavolantie LI Nupoutettu 10, 37800 Toijala, POF, PRF, Erno RP1F Uusi-Salava, rahastonhoitaja

Näyte analysoitu Polveutuminen (DNA)

Marko Valkonen

Suomen ensimmäiset genomiset jalostusarvot

julkaistaan seuraavas-

Painosmäärä:

Puh 044 LI 5503191Nupoutettu CPF, POF, PRF, RP1F Näyte analysoitu Polveutuminen (DNA)

Johanna Jantunen, sihteeri,

Marika Pasto

LI

600

Synt.nupo POC, PRF, RP1F Näyte analysoitu Polveutuminen (DNA)

sa indeksilaskennassa maaliskuun LI Synt.nupo POS, PRF, RP1Fei johtokunnan Näyte jäsen analysoitu Polveutuminen Tuomas Ala-Outinen (DNA)

Painopaikka: Sata-Pirkan Painotalo Oy

LI Nupoutettu POF, PRF, RP1F Näyte analysoitu ei voi päätellä

lopussa. Ensi kerran jalostusarvot

lasketaan myös 50 %:lle risteytyk-

Mistä löydän DNA-tulokset?

Löydät kaikki ohjeet tulosten löytämiseen

ja tulkintaan Faban verkkosivuilta

www.faba.fi/genomitestaus.

Tässä lyhyesti ohjeita, joista toivon

olevan apua lukijoille.

Jos tarkastelet tietoja eläinkortin

kautta, käytössäsi tulee olla Minun

Maatilani -palvelun perusmoduuli

ja nk. Muokattavat raportit-moduuli.

Eläinkortilla näet DNA-määritys-otsikon

alla DNA-tulokset ja

genomimääritystilanteen. Kätevintä

isommassa karjassa on kuitenkin

nähdä tulokset eläimen rivillä, listauksena

allekkain. Silloin voit käyttää

myös suodatinta erilaisten tulosten

etsimiseen. Siihen tarvitset

Muokattavat raportit-moduulin li-


2020 2023/ / www.limousin.fi

5

Loppukasvatus

säksi Lihantuotanto-moduulin ja

lehteä

seuraavat vaiheet:

Avaa Minun Maatilani -ohjelmalla

eläinlista ja aktivoi muokattavien

raporttien (alempi ratas) pääotsikon

tantoa.

”Jalostus” ja väliotsikon ”DNA-määritykset”

alta päättäjiin aktiiviseksi vai-

sarakkeet

ltakunnallisiin

minen ”DNA-tulos” ja oikean tiedon ja ”Genomitestaus” antan

päättäjille ja virkahenkilöil-

ja

paina sivun alalaidasta lopuksi ”päivitä”.

”Polveutuminen”-saraketta ei

yksittäisille kannata rotuyhdistyksille

valita, sillä sen alle ei päivity

mitään. Genomitestaus-sarake

on myös

aa. Pihvikarjaliitto

kertoo genominäytteen testaustilanteen,

esim. onko eläimen genomi-

e väylä, jonka kautta saamme

e tärkeää testaus viestiä suoritettu vietyä onnistuneesti eteen- loppuun

Limousin (”Näyte analysoitu”). kasvatta-

DNA-

Suomen

tulosten päättely tehdään automaattisesti

genomitestauksen valmistutn

myös pihvikarjaliiton jäsen

kuin myös tua. DNA-tulokset osa jäsentiloista. julkaistaan noin

me yhteistyötä viikon kuluessa ja lisäämme genomitestauksen

valmistumisen jälkeen.

pihvikarjaliiton viestinnästä

omaan viestintään.

Paljonko Suomessa on

homotsygoottinupoja limousineja?

mme että voimme kaikki olla

Kaikille roduille julkaistaan genomitestauksen

edistämässä yhteydessä Li-

geneettinen

ssä mukana

in rodun sarvellisuus vastuullista POF = sarvellinen, ja eetkasvatusta.

POC

= heterotsygootti kantaja, nupo,

POS = homotsygootti kantaja, nupo.

Genotyypitetyistä limousineista on

löytynyt Tommi toistaiseksi Matomäki 6,9 % nhomotsy-

goottinupoja, 19,7 % heterotsygoottinupoja

ja loput on todettu geneettisesti

sarvellisiksi. Yhdistämällä sopivasti

nupoja ja sarvellisia linjoja ja

tuntemalla geneettisen sarvellisuuden,

voi välttyä nupoutukselta, mutta

hyödyntää silti sarvellisten linjojen

hyviä ominaisuuksia.

lle teyksissä jos on jotain asioita rodusta

tai rodun ulkopuolelta, joita

ää

nä voimme Miten viedä perinnölliset eteenpäin sairaudet omilla

ja tahoillamme.

periytyvät

ut Kaikki toistaiseksi testattavat perinnölliset

sairaudet periytyvät reses-

:n Terveisin

an siivisesti eli ne Marika voivat kulkea Pasto nsuku-

polvissa tulematta välttämättä esil-

h-

le. Vasta kantaja x kantaja -paritus

voi saada sairauden aikaan. Jos ostat

esim. sonnihuutokaupasta sairauksista

tutkitusti vapaan sonnin, sille

ei voi tulla sairaita jälkeläisiä, mutta

jälkeläiset voivat olla kantajia emän

geeniperimästä riippuen. Limousinella

ei toistaiseksi ole löytynyt populaatiotasolla

korkean esiintyvyyden

sairauksia, mutta karjatasolla

näin voi kuitenkin nopeasti käydä,

jos esimerkiksi karjaan ostetaan sairautta

kantava sonni. Mitä nopeammin

tällainen ongelma saadaan haltuun,

sen helpompi on päästä siitä

eroon.

Naudanlihantuotanto on kaikkialla maailmassa matalan

taloudellisen kannattavuuden ala. Naudanlihantuottajan

taloudelliseen menestymiseen vaikuttavat lukuisat monimuotoiset

biologiset, maantieteelliset ja rakenteelliset

tekijät. Taloudellisesti kannattavan naudanlihantuotannon

perustan luo kuitenkin aina käytettyjen tuotantopanosten

suunnitelmallinen hallinta.

Märehtijän potentiaali

kannattavasti hyödyksi

Nautatilalla ruokinta muodostaa

yli puolet vuosittaisista tuotantokustannuksista.

Emolehmätuotannossa

tilalla käytetty eläinaines on

merkittävä tuotannontekijä, jonka

on sovelluttava tilan olosuhteisiin ja

tuotettava tulos myös loppukasvatuksessa.

Limousin rodun etulyöntiseikat

kokonaisuuteen ovat erinomainen

lopputuote eli teurasruho

ja vähäisempi ylläpitoenergiantarve.

Kaikki lähtee nurmesta

Nauta on märehtijä. Märehtijät ovat

ns. volyymisyöjiä. Nauta syö sille

tarjottua rehua aina niin kauan,

kunnes pötsi on täynnä. Pötsin kokoon

eli tilavuuteen vaikuttaa eläimen

oma koko. Usein naudan rehun

syöntimäärää voidaan arvioida

eläimen elopainon, iän ja tarjotun

rehuannoksen sulavuuden perusteella.

Märehtijän luonnollisin ja lajinmukaisin

rehustuksen pääkomponentti

on karkearehu. Eri-ikäisten

ja -tuotantovaiheissa olevien nautojen

rehustus voidaan muodostaa

erilaisilla karkearehuilla. Karkearehun

ruokinnallinen laatu vaikuttaa

siihen, kuinka paljon ja minkälaisia

täydennysrehuja tasapainoiseen

ruokintaan tarvitaan. Tasapainoisen

ruokinnan suunnittelun tavoite

on optimaalisesti toimivat pötsimikrobit.

Suomalaisessa nautatuotannossa

käytetyin karkearehu on nurmisäilörehu.

Suomalaisen naudanlihantuotannon

kannattavuuteen vaikuttaa

olennaisesti se, miten tilan nurmiala

on hoidettu, kuinka paljon ja

minkälaista satoa nurmet tuottavat.

Tavoitteena tulisi aina olla nurmialan

paras mahdollinen tuotto, olemassa

olevilla resursseilla. Nautatilan

karkearehuomavaraisuus tulisi

olla vuositasolla ennakkoon arvioituna,

satokauden jälkeen tiedossa ja

laskettuna.

Seuraavaksi eläinaines

Limousin rotuinen eläin tuottaa

poikkeuksetta lihakkaan, hyvin luokittuvan,

maltillisen rasvapeiton

omaavan teurasruhon. Teurasprosentti

limousin rotuisista eläimistä

on yleensä aina yli 60 %. Erikoislaatuisena

ominaisuutena on myös

seikka, että teurasruhosta saatava lihaosuus

on keskimäärin 10 % korkeampi

verrattuna muihin nautaruhoihin.

Nämä teurasominaisuudet

soveltuvat eurooppalaiseen naudanlihantuotantoon

erinomaisesti.

Yli 90 % limousin populaatiosta

kantaa F94L geeniä. Esiintyvyys on

siis hyvin korkea ja hyödyt sen mukaisia.

F94L geeni on yksi myostatiini-geenistä,

jotka lisäävät eläimen

lihaksikkuutta. Geenin periytyminen

on resessiivistä. Suosiollisen

geenimuodon voi periä kummaltakin

vanhemmalta, jolloin eläin on

homotsygootti F94L geenin osalta.

Jos eläin perii geenimuodon vain

toiselta vanhemmaltaan, eläin on

heterotsygootti F94L geenin osalta.

Suosiolliset ominaisuudet ovat havaittavissa

myös heterotsygooteilla

eläimillä, tosin eivät yhtä voimakkaina

kuin homotsygooteilla F94L

eläimillä.

F94L geeni vaikuttaa sekä lihantuotanto-ominaisuuksiin

että eläimen

energiantarpeeseen. Homotsygoottimuoto

F94L geenistä lisää ruhon

arvo-osien osuutta 19 % ja kokonaislihasaantoa

7 %, samalla pintarasvan

paksuus vähenee 20 % ja

lihaksen sisäisen rasvan osuus 30 %.

Positiivisena asiana on, että nämä

eläimet tuottavat erittäin mureaa lihaa.

Leikkuuvaste on yleensä 11 %

matalampi kuin saman ikäisten ja

samaa sukupuolta olevien eläinten

lihan leikkuuvaste (Pitchford ym.

2020).

Ylläpitoenergian tarve asettaa

raja-arvon sille, kuinka hyvin eläin

hyödyntää, sille annetun rehustuksen.

F94L geenin homotsygoottimuoto

vähentää ylläpitoenergian

tarvetta keskimäärin 8 %. Näiden

eläinten sisäelinten koko on hieman

pienempi, joten hukkaenergiaa

muodostuu vähemmän. Toisaalta

lihasmetabolia on tehokkaampaa.

Tämä kaikki vaikuttaa siihen, että

yhtä kasvukilogrammaa kohden limousin

eläimet tarvitsevat keskimäärin

0,62 kg ka vähemmän rehua

kuin muut saman ikäiset naudat

(Hales ym. 2022).

Vasikat kasvuun alusta asti

Liharotuisen vasikan tulisi kasvaa

emon alla aina yli 1000 g/päivässä.

Energiantarve yli 1000 gramman

päiväkasvuun on 0,4 MJ/elopaino

kg. Vasikka pystyy juomaan keskimäärin

10-15 % elopainostaan maitoa.

Tämä päivittäinen maitomäärä

ylläpitää ainoana ravintolähteenä

vasikan kasvua hieman alle 80 kg

elopainoon.

Limousin rotuiset vasikat tulee

saada hyvään kasvuun heti syntymästä.

Vain 15 % vasikoista, jotka

kasvavat alle 1000 grammaa päivässä

ensimmäisen 60 päivän aikana

syntymän jälkeen, saavuttavat ryhmän

keskimääräisen vieroituspainon.

Ensimmäisen 60 päivän aikana

tapahtuva kasvu on vahvasti yhteydessä

vasikan kokonaiskasvuun vieroitukseen

saakka. Erityisesti nuorten

emojen vasikoilla on suuri riski

jäädä jälkeen kasvussa tähän vaiheeseen.

Emolehmien vasikat oppivat syömään

nopeasti tarjolla olevia muita

rehuja, emojen esimerkin mukaan.

Hyvälaatuista, sulavaa karkearehua

olisi hyvä olla vapaasti tarjolla vasikkapiilossa

tai muussa paikassa.

Vasikoiden on saatava syödä rauhassa,

ilman vanhempien eläinten

aiheuttamaa tuuppimista.

Liharotuisen vasikan

vieroituspaino on 300 kg

Jokainen liharotuinen vasikka voi

saavuttaa 300 kg vieroituspainon tavanomaisessa

6-7 kuukauden iässä.

Jokaisen emolehmätuottajan

tulisi asettaa karjalleen tavoite vähintään

300 kilogramman vieroituspainoon.

Vuosittaisessa tulosten

tarkastelussa tulisi analysoida syyt,

miksi asetetut tavoitteet ovat jääneet

saavuttamatta ja mitkä ovat tekijät

mahdollisien heikompien yksilöiden

kasvujen takana.

Tavoitteena on, että vieroituksen

jälkeen kasvu jatkuisi tasaisesti. Vieroitettujen

vasikoiden energiantarve

kasvuun on suhteessa suurempi

kuin niiden kuiva-aineen syöntikyky.

Limousin vasikka tarvitsee kasvuunsa

energiaa vieroituksen jälkeen,

siksi ruokintaan tulee lisätä

1,5-2,0 kg ka/päivä/eläin viljaa. Mitä

matalimmissa painoissa vasikat

vieroitetaan, sitä enemmän suhteessa

joudutaan energiaa lisäämään

ruokintaan.

Tasalaatuinen, yli 300 kilogramman

painoinen vasikkaryhmä on

loppukasvattajalle helpompi kasvattaa

kuin elopainoiltaan pienemmät

vasikat. Liharotuisilla naudoilla

ja loppukasvatuksessa mikään ei

rahallisesti korvaa eläinten hyvää

kasvutulosta. Loppukasvatuksen tavoitteen

tulisi olla kohtuullinen kasvatusaika,

joka tuottaa hyvän lihasaannon

ruhon, optimaalisella pintarasvalla.

Teuraspainotavoitteet

ovat edelleen 400-430 kg liharotuisille

sonneille ja yli 250 kg liharotuisille

hiehoille. Koko ketjun kannattavuuden

kannalta on olennaista,

että emolehmätuottaja antaa ajatuksen

sille, minkälainen kasvatustulos

loppukasvatuksessa on mahdollista

saada aikaiseksi.

Maiju Pesonen n

Kun haluat genomitestata eläimesi,

lataa Minun Maatilaniohjelmaan

ilmainen Faba Genomitesti-moduuli

ja tee tilaus

sen avulla. Lisäohjeet www.faba.

fi/genomitestaus

taja

htaja

itaja

Lähteenä artikkelissa on käytetty

Mtechin Helena asiantuntijaa Kukkonensekä Faban

verkkosivuja Jukka ja Ruonakoski Fabalabista saatuja

tietoja. Juha Kiitos Tenho Sonja Närkki! Tutustu

uusiin Faban Marko verkkosivuihin Valkonen ja sinne

kertyvään ja alati muuttuvaan genomitietoon.

Marika Pasto

Tuomas Ala-Outinen

Susanna Vehkaoja n

Nautasuomi Oy

Kuva Johanna Jantunen


2

6 2020 2023/ / www.limousin.fi

Limousinrodun eteneminen Siikajokilaaksoon

Puheenjohtajan palsta

Pohjanmaan pojat lähtivät maaliskuussa

1976 Sima-näyttelyyn Super

Caravellella. Välilasku oli Helsingissä,

josta kone saatiin täyteen ja nokka

kohti Pariisia. Seuraavana päivä-

Luet nyt Suomen Limousinkasvattajat ry lehteä

Limousinkasvattajat ry on valtakunnallinen

rotuyhdistys, jonka

tarkoituksena on edistää Limousin

rodun jalostusta Suomessa ja toimia

kasvattajia yhteen kokoavana

tahona. Yhdistyksen toimintaan

kuuluu limousin-rotuun ja sen kasvatukseen

liittyvän koulutuksen,

opintomatkojen ja virkistäytymistilaisuuksien

järjestäminen jäsenille,

yleinen tiedottaminen sekä

limousinlihan tunnetuksi tekeminen

ja markkinoinnin edistäminen

kasvattajien henkisen ja taloudellisen

hyvinvoinnin turvaamiseksi.

Limousin lehti ilmestyy kerran

vuodessa ja sen toimittaa yhdistyksen

johtokunta. Järjestömme

on sitoutumaton ja siksi lehteen

on toimittanut juttuja pihvikarjan

kasvatukseen liittyvät eri yhteistyötahot:

yksityishenkilöt, teurastamot,

jalostusneuvontaan ja jalostustoimintaan

liittyvät yritykset

sekä järjestöt.

Limousin yhdistyksen aloitteesta

osa kasvattajista kasvattajat perustivat

vuonna 2010 Kasvattajaosuuskunta

Limousin. Osuuskunnan

tarkoituksena ja toimialana

on jäsenten elinkeinon tukemiseksi

markkinoida jäsenten omistamia

limousin-rotuisia eläimiä, joko

teuraaksi tai eloon. Osuuskunta

edistää myös limousin-rotuisten

nautojen kasvattamisen yleisiä

edellytyksiä.

Kasvattajaosuuskuntaan liittyminen

edellyttää Limousinkasvattajat

ry jäsenyyttä. Osuuskunta on

luonut Limousin à la Carte tuotemerkin,

jonka käyttöoikeuden

nä tutustuttiin näyttelyyn, jossa nähtiin

monenlaisia ihmeitä, karjaa ja

koneita. Ilta kului hupaisasti Punaisessa

Myllyssä. Seuraavana päivänä

käytiin puimuri- ja traktoritehtaissa.

Matkan jälkeen kotijoukot kysyivät,

mitä siellä näkyi. Vastasin, että

kumma sonni, jolla oli nautaeläimen

pää, sian takapuoli ja painoakin lähes

1500 kg!

Kului vuosia ja 1980-luvun alussa

Suomeen tuotiin ensimmäiset limousinnaudat,

joita oli sitten maatalousnäyttelyissä

esillä. Kun lypsykarjatilamme

joutui maitokiintiöiden

puristuksiin, kiinnostus lihanautoja

kohtaan kasvoi. Ensimmäiset limousinlehmät

Ahon tilalle hankittiin Sillantaan

tilalta, koska tarkoituksena

oli saada tasokasta eläinainesta.

Limousinyhdistyksessä oli aktiivisia

jäseniä, jotka toimivat eläinjalostuksen

hyväksi. Iso ponnistus

oli saada kansainvälisen limousinkonferenssiin

osallistujia vierailemaan

Suomessa. Myös suomalaisia

limousinkasvattajia osallistui vierailuihin

ja mekin pääsimme mukaan.

Tutustumiskohteita olivat Ylikartano

Mäntsälässä, Mattilan tila

Nummi-Pusulassa sekä Paddaisten

ja Quidjan kartanot. Kuljimme linja-autoilla,

tiloilla oli karjan esitte-

Uuden johtokunnan jäsenen esittely

lyä ja hyvät ruokailut. Suomen suvi ta oman tilan kehittämiseen. teita. Emolehmätalous ei ollut kiin-

oli parhaimmillaan ja saaristo kauneimmillaan,

kun retkeilyn huipentumana

palasimme Paddaisilta

moottoriveneillä Turkuun.

Yhdistyksemme järjesti opintomatkoja

myös ulkomaille, mm.

Ranskaan ja Tanskaan. Ranskassa

Keski-Ylängöllä sijaitseva Limogesin

maakunta oli kohteena, sillä sieltä

on limousinrotu lähtöisin. Euroop-

1983–2023

Puheenjohtajat

Anders af Heurlin

Mikko Taka-Sihvola

Hei, olen Sari Marika Jantunen Pasto Seinäjoelta

(tarkemmin Arto Isomäki sanottuna Seinäjoelta,

Peräseinäjoen Michael Wolff kaupungin

osasta, Joel Paston Puhakainen kylästä). Perheeseeni

kuuluu Helena aviomies Kukkonen Juha ja kolme

kouluikäistä Tommi Matomäki lasta Noora 12v,

Johanna 10v, Joni 8v. Edellisessä

Juha Tenho

Limousin -lehdessä oli Isomäen

Arton kirjoittama Sihteerit juttu meistä

”lypsylehmistä limousineen”.

Mikko Taka-Sihvola

Anders af Heurlin

Sari Jantunen

Pekka/ Kirsi Aijasaho

Arja Heikkilä

Johanna Jantunen

Rahastonhoitajat

Marjatta Anttila

Turkka Rantanen

Erno Uusi-Salava

Matti Kokkonen

Erkki ja Ahon Yves Seinäjoen maatalousnäyttelyssä kesällä 1992.

palaisen limousinjalostuksen johtopaikka,

Lanaudin tutkimusasema sijaitsee

siellä. Tilavierailuilta sai monenlaisia

toteuttamiskelpoisia ideoi-

maatalousnäyttelyihin, joissa arvosteltiin

näyttelyeläimiä. Siellä oli hyvä

edistää limousintietoutta, luoda

kiinnostusta ja solmia asiakassuh-

Kotieläinjalostusyhdistyksen Lea tiöityä, joten monet karjankasvattajat

olivat siitä kiinnostuneita ja siir-

Järvinen sekä Mikko Taka-Sihvola

ja Anders af Heurlin olivat oivana

apuna tuontieläinten hankinnas-

lehmäallergia lostuseläinkauppaa joka sitten virisi laittoikin jopa teunulltyivät

tähän todettiin tuotantomuotoon. ammattitautina Jasa.

Myös Ylikartanosta ja Paddaisilta asiat rastamoiden ja tulevaisuuden tuella niiden haaveet/ajatuksesa

tulevaisuudessa uuteen järjestykseen. saavansa laatuli-

odottaes-

ostettiin eläimiä. Myöhemmin Arto

Isomäen kanssa tehtiin yhteistyötä haa. Itsenäisyyspäivänä 6.12.2017

eläinkaupoissa.

meille Luonnonlaitumien

muutti ensimmäiset hyväksyminen

emolehmät Eu-tukien piiriin silloin oli merkittävä juuri val-

limousin

”Vanhaan hyvään aikaan”

1990-luvulla osallistuimme moniin mistuneeseen taloudellinen etu katettuun etenkin rannikko- lantalaan

ja uutta pihattoa alettiin rakentamaan

seuraavana keväänä. Syksyllä

2018 päästiin muuttamaan uuteen

pihattoon. Nyt meillä ollaan

tuotannonsuunnan muutoksessa

siinä vaiheessa että meiltä löytyy

edelleen lypsylehmät, highlandia

(enää pieni lauma) ja pihatollinen

limousineja. Alkaisi olla pikku

hiljaa aika luopua lypsylehmistä ja

highlandeista sekä keskittyä olennaiseen

eli limousin emoihin.

Naudanlihan tuottajan näkökulmasta epävarmuus

markkinoilla näyttää kasvavan. Strategimintojen

suorittamisesta aiheutuvat yhteenlas-

saavuttaa kustannusedun, kun sen kaikkien toi-

Omille harrastuksille täällä

Jutussa tuli kattavasti kerrottua hullun myllyssä ei kauheasti jää

an laatimisella naudanlihan tuottaja voi tavoitella

kilpailuasemansa parantamista markkinatinuksia

pienemmät.

ketut kustannukset ovat kilpailijoiden kustan-

meistä ja tilastamme kaikki oleellinen.

Lyhykäisyydessään historia kit 2xbordercollie, jackrusselin-

aikaa, mutta perheemme lemmilanteen

muutoksista huolimatta. Tähän tarvitaan Erilaistamispainotteista keskittymistä hyödyntävä

naudanlihantuottaja pyrkii erilaistamaan

menee niin että sukupolvenvaihdoksen

myötä vuonna 2004 tila shetlanninponi sekä tietysti rakterrieri,

kissa, suomenhevonen ja

strategista ajattelua ja ajattelun käytäntöön vievää

strategista suunnittelua. Porterin mukaan kilpailuetu

markkinoilla on mahdollista saavuttaa kahhan

tuottajista erilaistaa tuotettaan oman jatkoja-

tuotettaan osamarkkinoilla. Pieni osa naudanli-

siirtyi meille ja lypsylehmiä olemme

lypsäneet siitä lähtien. Vuonna rastuksensa pitävät huolen ettei

kaat lapsemme sekä heidän hardella

tavalla, kustannusjohtajuudella tai erilaistamalla.

Tiettyyn liharotuun erikoistuva naudanteitaan

itse. He etsivät asiakasryhmiä, joilla on

lostuksen kautta ja markkinoi erilaistettuja tuot-

2010 meille muutti lypsylehmien vapaita minuutteja pääse kertymään.

jatkoksi ensimmäiset highland

lihan tuottaja valitsee toimialan sisältä kapean erityistarpeita lihan kuluttamisen suhteen, ja pyr-

-emolehmät. Vuonna 2015 mi-

Isäntä Juha valittiin hetki sit-

seuduilla lisäten samalla laidun alaa

ja edistäen luonnon monimuotoisuuden

hoitoa. Niinpä täällä kotiseudulla

Siikajokilaaksossakin rantalaitumilla

on iso merkitys myös lihantuotannon

ja tilakokojen kehittämisen

kannalta.

ten Ajan Faban myötä edustajistoon kehitystä tapahtui kausille

2020-2023 myös Ahon ja tilalla hän ja haluaa vuonna kiittää 1993

kaikkia rakennettiin äänestäjiä. ensimmäinen Samoin kylmäpihatto

vanhojen kiittää tuotantotilojen luottamuksesta käy-

ja

minä

haluan

siitä dessä että ahtaiksi. olette Rakentaminen valinneet minut ja raivaaminen

Limousinkasvattajat on jatkunut, karja on ry:n kas-

Suomen

johtokuntaan vanut ja vuonna ja 2005 isännän Erkillä Faban täyttyi

edustajistoon. sukupolven vaihdokseen Meihin saa tarvittava olla yh-

Kustannustietoisuus keskeistä

naudanlihan tuotannossa

osuuskunta omistaa. Kasvattajaosuuskunta

on tehnyt yhteistyösopimuksen

Snellman Lihanjalostus

Oy:n kanssa joka markkinoi

Limousin eläinten liha À la-Carte

tuotemerkin avulla. Osuuskunnalle

tulee tänä vuonna täyteen 10

toimintavuotta.

Pihvikarjaliitto on valtakunnallinen

toimija joka edistää kaikkien

pihvikarjarotujen asiaa. Pihvikarjaliitto

on Suomessa tuotetun, eettisesti

korkeatasoisen laatulihan

puolestapuhuja, jonka tavoitteena

on parantaa pihvikarjatuotannon

tunnettuutta, edistää pihvilihan

arvostusta ja lujittaa jäsentemme

keskinäistä yhteistyötä. Pihvikarjaliiton

jäsenet harjoittavat pihvirotuisten

nautojen kasvatusta,

jalostusta, eläinten myyntiä ja lihatuotantoa.

Valtakunnallisiin päättäjiin vaikuttaminen

ja oikean tiedon antaminen

päättäjille ja virkahenkilöille

on yksittäisille rotuyhdistyksille

vaikeaa. Pihvikarjaliitto on myös

meille väylä, jonka kautta saamme

meille tärkeää viestiä vietyä eteenpäin.

Suomen Limousin kasvattajat

on myös pihvikarjaliiton jäsen

niin kuin myös osa jäsentiloista.

Teemme yhteistyötä ja lisäämme

osan pihvikarjaliiton viestinnästä

myös omaan viestintään.

Toivomme että voimme kaikki olla

yhdessä mukana edistämässä Limousin

rodun vastuullista ja eettistä

kasvatusta.

Tommi Matomäki n

eläkeikä. Helena-tytär on jatkanut

tilan pitoa luomuna miehensä Pasin

kanssa ja viimeisin uudistus on ollut

muuttuminen Aholta oy:ksi. Me

emme enää osallistu karjanhoitoon,

vaan vietämme antoisia eläkepäiviä

metsän- ja puutarhanhoidon parissa

teyksissä Siikajokivarressa jos on Vanhakartanon jotain asioita rodustlalla,

joka tai rodun on ollut ulkopuolelta, asuttuna jo joita vuo-

ti-

voimme desta 1565. viedä Toki edelleen eteenpäin keväiset omilla ja

tahoillamme.

syksyiset karjanajot laitumilta ovat

sykähdyttäviä tapahtumia.

Terveisin

Irma Marika Lumiaho-Ollila Pasto n

ja Erkki Ollila n

Naudanlihan tuotannossa tavoitellaan yleensä

pientä kustannusta lihakiloa kohti. Suurimmalle

osalle naudanlihan tuottajista teurastamo

päättää ruhon laatukriteerit ja hinnan olipa tuotanto

sitten tavanomaista, luomua tai liharotuisiin

nautoihin erikoistunutta. Kun tavoitellaan

kannattavaa tuotantoa, ruhon myyntihinnan ja

sen tuottamiseen käytettyjen kustannusten suhde

on ratkaiseva. Jos ruhon tuotantokustannus ei

ylitä siitä saatavaa tuottoa, kannattavuustavoite

saavutetaan.

Markkinaohjautuvassa taloudessa naudanlihan

tuottajan on parannettava tietoisesti niin pitkällä

kuin lyhyellä aikavälillä kilpailukykyään.

Usein se merkitsee tuotantoprosessien kehittä-

kohderyhmän, jonka tarpeita palvelee. Hänellä kivät tyydyttämään näitä tarpeita paremmin kuin

on kaksi vaihtoehtoa: kustannuspainotteinen tai kilpailijansa. Menestyäkseen heidän on kyettävä

tarjoamaan asiakkaille hinnanlisään oikeutta-

erilaistamispainotteinen kilpailustrategia.

Kustannuspainotteista keskittymistä Julkaisija: Suomen hyödyntävä

naudanlihan tuottaja Päätoimittaja: pyrkii saavutta-

Johanna suus Jantunen ei ole erilaistamista, jos asiakas ei koe sitä mistä sekä uusien toimintatapojen ja toiminta-

Limousinkasvattajat lisäarvo. On syytä rytiedostaa, Johtokunta että ainutlaatui-

2020:

Tommi Matomäki, puheenjohtaja

maan kustannusedun osamarkkinoilla. Erilaistamisedun

etsintä on lihan jalostajan

arvokkaaksi.

mallien käyttöönottoa. Esimerkiksi

Helena Kukkonen

kasvinviljelyä

suunniteltaessa kannattaa Jukka Ruonakoski selvittää rehu-

Sivunvalmistus:

kilpailukeino.

Sata-Pirkan

Tiettyyn

Painotalo

liharotuun

Oy

erikoistuva Ulla Hööpakka, naudanlihan varapuheenjohtaja

Pääsääntöisesti teurastamo tavoittelee Toimituksen tasalaatuisia

ruhoja tuotantoprosessiinsa. Siten Metsä-Paavolantie naudanli-

teurastamon 10, 37800 Toijala, kanssa. Tällöin tietty Erno joukko Uusi-Salava, nau-

rahastonhoitaja

den, yhteistyönä tai urakointipalveluna, Marko Valkonen ja valita

osoite: tuottaja Johanna voi Jantunen, tavoitella erilaistamisetua yhdessä kasvien tuottamisen yksikkökustannus Juha Tenho itse tehhan

tuottajan kilpailustrategia on Puh pienen 044 yksikkökustannuksen

tavoittelu eli Painosmäärä: kustannusedun 600 tyisehtojen mukaisesti. Kannattaa huomata, että

5503191danlihan tuottajia sitoutuu tuottamaan ruhoja eri-

edullisin.

Johanna Jantunen, sihteeri,

Marika Pasto

hankkiminen teurastamon vaatimusten mukaisen

ruhon tuottamisessa. Naudanlihan tuottaja pelkästään yhtä naudanlihan tuottajaa.

Seinäjoen

tällöin erilaistaminen koskee koko joukkoa,

ei johtokunnan

ei

jäsen

Yliopettaja Tuomas Matti Ala-Outinen Ryhänen n

Painopaikka: Sata-Pirkan Painotalo Oy

ammattikorkeakoulu


2020 2023/ / www.limousin.fi

7

Lihakarjan yhteispohjoismainen jalostus

lehteä

tantoa.

ltakunnallisiin päättäjiin vaiminen

ja oikean tiedon antan

päättäjille ja virkahenkilöilyksittäisille

rotuyhdistyksille

aa. Pihvikarjaliitto on myös

e väylä, jonka kautta saamme

e tärkeää viestiä vietyä eteen-

Suomen Limousin kasvattan

myös pihvikarjaliiton jäsen

kuin myös osa jäsentiloista.

me yhteistyötä ja lisäämme

pihvikarjaliiton viestinnästä

omaan viestintään.

mme että voimme kaikki olla

ssä mukana edistämässä Liin

rodun vastuullista ja eettöönkasvatusta.

lle

ää

ja

ut

:n

an

h-

Tässä lyhyesti ja maanläheisesti yritän kuvailla sitä, mitä pohjoismaisessa

lihakarjan jalostuksessa tapahtuu. Hallinnollisesti

on syytä tehdä käsitteet tutuksi. Viking Geneticsin rooli lihakarjajalostuksen

ja varsinkin puhdasjalostuksen näkökulmasta

on melko ohut. Viking Genetics on se firma joka ottaa siementä

sonneista ja tekee siitä myytävän tuotteen. Viking Genetics

on kolmen osuuskunnan omistama yritys, Faba, Växa ja Viking

Danmark. Nämä ovat toisiaan vastaavia yrityksiä, Faba Suomessa,

Växa ruotsissa ja Viking Danmark Tanskassa. Viking Genetics

ottaa myös tuottajien äänen ja mielipiteen huomioon, koska

se on karjankasvattajien omistama yritys. Viking Geneticsissä on

lypsykarja puollella punaiselle maitorodulle ja Holsteinille omat

komiteat, jotka koostuvat näiden kolmen maan tuottajajäsenistä.

Komiteoissa päätetään jalostusohjelman linjat, mitä painotetaan

ja mihin suuntaan ollaan menossa.

Liharoduille on oma komitea, Beef Comittee, joka on kaikkien

liharotujen yhteinen komitea. Kaikilla roduilla tarkoitan suurimpia

päärotuja, joita meilläkin on ja lisäksi sininen rotu eli Danish

Blue. Liharotukomiteassa on henkilöitä kaikista kolmesta

maasta. Se on profiloitunut kuitenkin aikojen saatossa vain liha

x maito risteytyksiin tähtäävien sonnien valintaa ja hankintaa

koskevaksi komiteaksi, koska vain sillä on Viking Geneticsin

markkina-alueella tarpeeksi iso volyymi ollakseen kannattavaa

toimintaa. Viking Genetics ei keskity puhdasrotujalostuksen siemenen

ottamiseen eikä jalostussuunnitelmiin. On linjattu, että

puhdasrotujalostukseen hankitaan tuontisiementä. VG ymmärtää

kyllä, että puhdasrotujalostusta tarvitaan ja sille myös pohjoismaista

tukea, jotta saadaan hyviä sonneja liha x maito käyt-

Liharotukomitea koostui aikaisemmin vain tuottajajäsenistä,

2 henkilöä per maa ja lisäksi Ruotsilla oli Växasta ja Suomella Fabasta

toimihenkilö jäsenenä. Tällä hetkellä jäseniä on 3 per maa

ja Växan ja Faban toimihenkilöt on jätetty pois.

Tommi Matomäki n

NAV, Nordisk Avlsvaerdi Vurdering

(Nordic Cattle Genetic Evaluation)

NAV on Suomen, Ruotsin ja Tanskan yhteinen organisaatio joka

laskee jalostusarvoja, etenkin lypsykarjalle. Lypsykarjan genominen

arvostelu ja testaus on pidemmällä ja niille lasketaan

huomattavasti enemmän jalostusarvoja yhteisesti kuin mitä liharoduille.

jos on jotain asioita ro-

teyksissä

dusta tai Nyt rodun mekin ulkopuolelta, olemme vihdoin joita sillä polulla liharotujen kanssa.

voimme Toki NAV viedä on laskenut eteenpäin jo joitain omilla yhteisindeksejä meille aiemminkin,

mutta nyt genomisen testauksen myötä jalostusarvojen las-

tahoillamme.

kentaa tulee lisää. Se ei kuitenkaan poista sitä, etteikö meidän

Terveisin

Marika Pasto n

Joel ja Arto matkalla NAVin kokoukseen.

pitäisi kuulua karjantarkkailuun, punnita eläimiä ja rakennearvostella

niitä. Punnitus ja mittaukset on tärkeimmät, ilman niitä

ei genomeistakaan ole hyötyä.

NAV on kuluneen parin vuoden aikana pitänyt seminaareja

siitä, mitä yhteisiä jalostusarvoja on mahdollista laskea ja mikä

niiden luotettavuus. Tässä yhteisten jalostusarvojen laskemisen

eteen tehtävässä työssä joutuu välillä junnaamaan hyvin perusasioiden

äärellä ja käymään juurta jaksaen läpi sitä, mikä on jokaisen

maan tapa toimia ja miten eri tavalla me laskemme asioita

ja miten asioita mitataan. Niistä lähtötiedoista sitten on yritettävä

löytää jotain yhteistä, missä kaikki maat toimisivat samalla tavalla

ja saatu tieto olisi siis yhtenevää kaikissa kolmessa maassa.

Kaikilla kolmella maalla on omat genomihankkeensa, jotka

ovat poikkeavat toisistaan. Tiedon keräämisessäkin on eri maiden

välillä eroja.

NAV piti 2021 seminaarin, jossa oli tuottajia ja tutkijoita paikalla.

Kyselyjen ja keskustelujen jälkeen päädyttiin kehittämään

seuraavia yhdistelmäindeksejä: teuraslaatu, syntymä, poikimahelppous,

tuotanto ja emoindeksi.

Tämän jälkeen alkoi mittava työ siitä, miten yhdistelmäindeksit

painotetaan esim. teuraslaatu. Onko se 50% ruholuokkaa

ja 50% rasva vai 70/30 suhteessa jne. Joka ikisestä eri indeksistä

on tehty erilaisia mallinnoksia erilaisilla painotuksilla ja yhdistelmillä.

Niiden luotettavuutta on arvioitu ja niiden toimivuutta

eri maiden tiedoilla ja datalla on tutkittu.

Asia voisi siis kuulostaa äkkinäisesti yksinkertaiselta, että

päätetään alkaa laskemaan jotain indeksiä ja sithän se on siinä.

Mutta niin se ei tosiaan ole ja sen olen tässä itsekkin huomannut.

Matka on ollut pitkä ja nyt ollaan vasta alussa.

Kööpenhaminassa esiteltiin syyskuussa 2022 erilaisia yhdistelmäindeksejä.

Siellä oli kaikista kolmesta maasta paikalla tutkijoita

ja myös jokaisen rodun edustajia jokaisesta maasta. Suomesta

Limousinia edusti Joel Puhakainen (allekirjoittanut) ja

Arto Isomäki. Tarkoitus oli siis siellä kokoontua roduittain vielä

ja miettiä, ovatko ehdotetut yhdistelmäindeksit jokaisen maan

rotujen edustajien mielestä soveltuvat.

Kööpenhaminissa päivän ohjelma oli tuupattu täyteen esitelmiä

siitä, miten jokaisessa maassa genomihankkeet on toteutettu,

mitä ja miten paljon on saatu tutkittua. Lopulta rotupalavereihin

jäi hyvin rajallinen määrä aikaa. Täytyy muistaa, että kaiken

aikaa yhdistelmä indeksejä miettiessä ja niiden painoarvoja

punnitessa, rotujen edustajien käytössä on ollut NAVin ja tutkimusorganisaatioiden

asiantuntijoiden apua. He ovat asiaan vihkiytyneitä

ja kahlanneet suuria määriä ainestoja ja mallilaskelmia

läpi ja näin ollen osasivat auttaa rotujen edustajia mietinnöissään.

Meille oli valmiiksi annettu erilaisia ehdotuksia mitkä

painoarvot yhdistelmä indekseissä menisi ja siitä, mihin ne

vaikuttaisivat.

Esim seuraavassa taulukossa muutamia indeksejä ja niiden

painoarvoja

Tässä on esitetty yhdessä kuvassa, miten eri rotujen välillä on

painotettu arvoja. Esim. pienemmät ja helpommin rasvoittuvat

rodut on painottaneet rasvan merkitystä vähemmän jossain indeksissä

jne.

Kaiken tämän jälkeen, kun näitä oli jumpattu, yleisöstä huokui

yhteinen mielipide siitä, että karjankasvattajien tulee tehdä

pohjoismaisesti ja roduittain enemmän yhteistyötä. Tämä oli se

päivän tärkein anti.

Limousinväen yhteisessä palaverissa oli äärettömän vahva

henki myös siitä, että meidän pitää alkaa tekemään enemmän

yhteistyötä niin neuvonnassa kuin esim. sonnien valitsemisessa,

mitä puhdasrotu jalostukseen tuomme. Tärkeänä myös koettiin

se, että keskustelut maiden välillä saadaan mahdollisimman

”epäformaaleiksi”, helpoiksi toteuttaa, jotta palakurkussa ei tarvitse

jännittää virallisen sähköpostin kirjoittamista. Toisen maan

puheenjohtajaan pidetään yhteyttä matalalla kynnyksellä.

Tästä päästään myös sitten jutun alkuun, missä kirjoitin Viking

Geneticsistä ja sen roolista. Se ei siis suoraan tällä hetkellä

tee mitään puhdasjalostuksen eteen, mutta heidän halunsa auttaa

meitä kolmea maata viemään puhdasrotujalostusta eteenpäin

on suuri. Nyt kehittämmekin yhdessä myös niitä tapoja

kommunikoida ja viedä asioita eteenpäin mahdollisimman helposti

ja sujuvasti.

taja

htaja

itaja

Arto Isomäki Oderup Limousinissa tutkimassa lehmän silmäripsiä.

Helena Kukkonen

Jukka Ruonakoski

Juha Tenho

Marko Valkonen

Marika Pasto

Tuomas Ala-Outinen

Teksti ja kuvat Joel Puhakainen n

Nimikirjain vuonna 2023: U

Yhdistys suosittelee kansainvälisen järjestelmän mukaista nimeämistä,

eli vuoden 2023 vasikoiden nimet U - kirjaimella.

Suomen Limousinkantakirjaan merkittyjä elossa olevia eläimiä,

sonneja 333 kpl, emoja pääjaksossa 642, lisäjaksossa 56.

(tilanne tammikuussa 2023)

Yhdistyksen jäsenmäärä 96, lisäksi kaksi kunniajäsentä, sekä 4 yhteisöjäsentä


2

8 2020 2023/ / www.limousin.fi

Puheenjohtajan palsta

Vuosikokous hotelli Almassa.

Limousinkasvattajat ry on valtakunnallinen

rotuyhdistys, jonka

tarkoituksena on edistää Limousin

rodun jalostusta Suomessa ja toimia

kasvattajia yhteen kokoavana

tahona. Yhdistyksen toimintaan

kuuluu limousin-rotuun ja sen kasvatukseen

liittyvän koulutuksen,

opintomatkojen ja virkistäytymistilaisuuksien

järjestäminen jäsenille,

yleinen tiedottaminen sekä

limousinlihan tunnetuksi tekeminen

ja markkinoinnin edistäminen

kasvattajien henkisen ja taloudellisen

hyvinvoinnin turvaamiseksi.

Limousin lehti ilmestyy kerran

vuodessa ja sen toimittaa yhdistyksen

johtokunta. Järjestömme

on sitoutumaton ja siksi lehteen

on toimittanut juttuja pihvikarjan

kasvatukseen liittyvät eri yhteistyötahot:

yksityishenkilöt, teurastamot,

jalostusneuvontaan ja jalostustoimintaan

liittyvät yritykset

sekä järjestöt.

Limousin yhdistyksen aloitteesta

osa kasvattajista kasvattajat perustivat

vuonna 2010 Kasvattajaosuuskunta

Limousin. Osuuskunnan

tarkoituksena ja toimialana

on jäsenten elinkeinon tukemiseksi

markkinoida jäsenten omistamia

limousin-rotuisia eläimiä, joko

teuraaksi tai eloon. Osuuskunta

edistää myös limousin-rotuisten

nautojen kasvattamisen yleisiä

edellytyksiä.

Kasvattajaosuuskuntaan liittyminen

edellyttää Limousinkasvattajat

ry jäsenyyttä. Osuuskunta on

luonut Limousin à la Carte tuotemerkin,

jonka käyttöoikeuden

Atrian siitossonnikasvattamo

Mikko Peura aloitti siitossonnien kasvattamisen syksyllä 2018.

Rotuina Li, Si, Ch, Ab ja Hf.

Luet nyt Suomen Limousinkasvattajat ry lehteä

Tammikuussa 2022 kaikki oli valmista

yhdistyksen talvipäivään Seinäjoella.

Koronarajoitukset kiristyivät,

kaksi viikkoa ennen tapahtumaa

vedettiin ”hätäjarrusta” ja kaikki järjestelyt

peruttiin. Kesällä päätettiin

muuttaa jo aiemmin suunniteltu talvipäivä

syyspäiväksi samalla ohjelmalla,

jolloin oli mahdollista pitää

myös sääntömääräinen syyskokous

Päivä aloitettiin Snelmannin puheenvuorolla.

Keskustelu jatkui osallistujien

kesken rodun ominaisuuksista.

Sääntömääräinen vuosikokous

sujui tavanomaisella rutiinilla. Ainoa

huomattava muutos aiempiin vuosiin

oli johtokunnan jäsenten määrän

vähentäminen yhdeksästä kuuteen

henkilöön. Uusia johtokunnan

jäseniä ei näin ollen tarvinnut valita.

Kokouksen jälkeen kuultiin Hk Sca-

TALVIPÄIVÄSTÄ

nin näkemyksiä ja terveisiä. Aika kului

nopeasti ja myöhästyimme 10 min

sovitusta lounaan aloituksesta. Tuo

myöhästyminen aiheutti yllätyksen:

Jono oli jo koko hotellin mittainen

toisen ryhmän ennätettyä paikalle

ennen meitä. Sihteerin päässä vilahti

kauhuskenaario koko iltapäivän aikataulun

kaatumisesta. Ystävällisen

tarjoilijan neuvosta limousinväki teki

oman jonon ohi muiden tyytyen keittolounaaseen.

Kesäkurpitsa-bataattikeitto

tuli syötyä ja bussilla lähdettiin

koko lailla aikataulussa kohti Jalasjärveä.

Matkalla kuulimme ensimmäisen

vierailukohteemme, eli Atrian

siitossonnikasvattamon toiminnasta.

Perillä meitä oli vastassa tilan isäntä

Mikko Peura ja Atrian Titta Jämsä,

joka vastaa eläinten ruokinnan

suunnittelusta ja rehuseoksista. Mikko

kertoi kasvattamon rakentamises-

osuuskunta omistaa. Kasvattajaosuuskunta

on tehnyt yhteistyösopimuksen

Snellman Lihanjalostus

Oy:n kanssa joka markkinoi

Limousin eläinten liha À la-Carte

tuotemerkin avulla. samassa Osuuskunnalle

tulee tänä vuonna täyteen 10

yhteydessä.

toimintavuotta.

Pihvikarjaliitto on valtakunnallinen

toimija joka edistää kaikkien

pihvikarjarotujen asiaa. Pihvikarjaliitto

on Suomessa tuotetun, eettisesti

korkeatasoisen laatulihan

puolestapuhuja, jonka tavoitteena

on parantaa pihvikarjatuotannon

tunnettuutta, edistää pihvilihan

arvostusta ja lujittaa jäsentemme

keskinäistä yhteistyötä. Pihvikarjaliiton

jäsenet harjoittavat pihvirotuisten

nautojen kasvatusta,

jalostusta, eläinten myyntiä ja lihatuotantoa.

Valtakunnallisiin päättäjiin vaikuttaminen

ja oikean tiedon antaminen

päättäjille ja virkahenkilöille

on yksittäisille rotuyhdistyksille

vaikeaa. Pihvikarjaliitto on myös

meille väylä, jonka kautta saamme

meille tärkeää viestiä vietyä eteenpäin.

Suomen Limousin kasvattajat

on myös pihvikarjaliiton jäsen

niin kuin myös osa jäsentiloista.

Teemme yhteistyötä ja lisäämme

osan pihvikarjaliiton viestinnästä

myös omaan viestintään.

Toivomme että voimme kaikki olla

yhdessä mukana edistämässä Limousin

rodun vastuullista ja eettistä

kasvatusta.

Tommi Matomäki n

Sonnien hoidon normaalin arjen

hoitaa Mikko. Päivittäin tilan hom-

Uuden johtokunnan jäsenen esittely

missa on mukana myös vanha isän-

Jonkin verran viljaa ostetaan kesältokaupasta

pois karsiutuneet, sekä

tä; hän tekee paljon sitä näkymätöntä

hommaa, jonka huomaa vasta silloin,

kun se puuttuu.

Eläinten käsittelypäivinä on mukana

sukulainen Peuran Pete, joka

hoitaa myös lomitukset. Käsittelyja

punnituspäivinä kirjaustehtävistä

vastaa Susanna Vehkaoja, hän hoitaa

myös eläinten valinnan ja myynnin.

Ruokinnan suunnittelu on Titta

Hei, olen Marika Pasto Seinäjoelta

(tarkemmin sanottuna Seinäjoelta,

Peräseinäjoen kaupungin

osasta, Paston kylästä). Perheeseeni

kuuluu aviomies Juha ja kolme

kouluikäistä lasta Noora 12v,

Johanna 10v, Joni 8v. Edellisessä

Limousin -lehdessä oli Isomäen

Arton kirjoittama juttu meistä

”lypsylehmistä limousineen”.

Jämsän vastuulla. Sonnien eväät pyritään

tilan omilta ja vuokrapelloilta.

lä tilan ulkopuolelta. Pääsääntöisesti

pyritään omavaraisuuteen. Kivennäisiä

toki ostetaan a-rehulta. Tilalla

viljellään nurmea, ohraa ja kauraa.

Osa peltotöistä tehdään itse, mutta

ajosilppuriketjusta ja lannan levityksestä

vastaa urakoitsija.

Sonneja on yhteensä 300, joista

200 siitossonnikandidaatteja, loput

100 ns. täytesonnia ovat tilan vanhoissa

rakennuksissa tien toisella

puolella. Myymättä jääneet ja huu-

Jutussa tuli kattavasti kerrottua

meistä ja tilastamme kaikki oleellinen.

Lyhykäisyydessään historia

menee niin että sukupolvenvaihdoksen

myötä vuonna 2004 tila

siirtyi meille ja lypsylehmiä olemme

lypsäneet siitä lähtien. Vuonna

2010 meille muutti lypsylehmien

jatkoksi ensimmäiset highland

-emolehmät. Vuonna 2015 mi-

vanhan puolen sonnit lähtevät teuraaksi

kaikki syyskuun aikana, joten

nulla navetat ovat todettiin siis vähintään ammattitautina 2 viikkoa

lehmäallergia tyhjänä. Paikat joka siivotaan, sitten laittoikin pestään

asiat ja tehdään ja tulevaisuuden mahdolliset haaveet/ajatukset

Viikolla uuteen 42 tulevat järjestykseen. uudet asukkaat;

korjaukset.

kaikki Itsenäisyyspäivänä pojat saapuvat suunnilleen 6.12.2017

meille yhden vuorokauden muutti ensimmäiset aikana. limousin

emolehmät silloin juuri valmistuneeseen

katettuun - MP lantalaan / JJ- n

ja uutta pihattoa alettiin rakentamaan

seuraavana keväänä. Syksyllä

2018 päästiin muuttamaan uuteen

pihattoon. Nyt meillä ollaan

tuotannonsuunnan muutoksessa

siinä vaiheessa että meiltä löytyy

edelleen lypsylehmät, highlandia

(enää pieni lauma) ja pihatollinen

limousineja. Alkaisi olla pikku

hiljaa aika luopua lypsylehmistä ja

highlandeista sekä keskittyä olennaiseen

eli limousin emoihin.

Omille harrastuksille täällä

hullun myllyssä ei kauheasti jää

aikaa, mutta perheemme lemmikit

2xbordercollie, jackrusselinterrieri,

kissa, suomenhevonen ja

shetlanninponi sekä tietysti rakkaat

lapsemme sekä heidän harrastuksensa

pitävät huolen ettei

vapaita minuutteja pääse kertymään.

Isäntä Juha valittiin hetki sitten

Faban edustajistoon kausille

2020-2023 ja hän haluaa kiittää

kaikkia äänestäjiä. Samoin minä

haluan kiittää luottamuksesta ja

siitä että olette valinneet minut

Suomen Limousinkasvattajat ry:n

johtokuntaan ja isännän Faban

edustajistoon. Meihin saa olla yhteyksissä

jos on jotain asioita rodusta

tai rodun ulkopuolelta, joita

voimme viedä eteenpäin omilla

tahoillamme.

Terveisin

Marika Pasto n

Julkaisija: Suomen Limousinkasvattajat ry

Päätoimittaja: Johanna Jantunen

Sivunvalmistus: Sata-Pirkan Painotalo Oy

Toimituksen osoite: Johanna Jantunen,

Metsä-Paavolantie 10, 37800 Toijala,

Puh 044 5503191

Painosmäärä: 600

Painopaikka: Sata-Pirkan Painotalo Oy

Johtokunta 2020:

Tommi Matomäki, puheenjohtaja

Ulla Hööpakka, varapuheenjohtaja

Erno Uusi-Salava, rahastonhoitaja

Johanna Jantunen, sihteeri,

ei johtokunnan jäsen

Helena Kukkonen

Jukka Ruonakoski

Juha Tenho

Marko Valkonen

Marika Pasto

Tuomas Ala-Outinen


2020 2023/ / www.limousin.fi

9

TULI SYYSPÄIVÄ

lehteä

ta, käytännön arjesta ja näimme erirotuiset

asukkaat, sekä käsittelytilat.

Bussissa oli luvassa iltapäivän kahvit.

Automaattikeitin ei ollut ”lännen nopein”,

jauhoi pavut jokaiseen kupilliseen

erikseen. Tovin jälkeen kaikilla

oli kuitenkin kahvit ja munkit, joten

matka jatkui Saarikosken tilalle.

Paluumatkalla Sami-Jussi Talpila

kertoi, että mennessään maksamaan

lounasta hän mainitsi lihapatojen

ohi kasvissosekeitolle ohjatuista

karjankasvattajista ja naudanlihan

tuottajista. Yllätys oli melkoinen:

lounas ei maksanut mitään. Jotta

sponsorointi toteutuisi rahallisesti

HK lupasi illalliselle jokaiselle ruokajuoman.

Samaan aikaan bussissa

sihteeri sai viestin hotellilta: pahoittelut

lounaasta. Kun tulette, niin teitä

odottaa hotellin aulassa kahvit ja

täytetyt sämpylät.

tantoa.

ltakunnallisiin päättäjiin vaiminen

ja oikean tiedon antan

päättäjille ja virkahenkilöilyksittäisille

rotuyhdistyksille

aa. Pihvikarjaliitto on myös

e väylä, jonka kautta saamme

e tärkeää viestiä vietyä eteen-

Suomen Limousin kasvattan

myös pihvikarjaliiton jäsen

kuin myös osa jäsentiloista.

me yhteistyötä ja lisäämme

pihvikarjaliiton viestinnästä

omaan viestintään.

mme että voimme kaikki olla

ssä mukana edistämässä Liin

rodun vastuullista ja eetkasvatusta.

Jalasjärvi

Tommi Matomäki n

Saarikoski MTY,

Sämpyläkahvien jälkeen oli vapaata

aikaa. Hyvissä ajoin ennen ilta

seitsemää ja ruokailua väki alkoi

kokoontua hotellin ravintolaan. Illan

buffet-menyyn meille esitteli ihana

tarjoilija Sirpa. Häneen tutustuimme

jo edellisellä kerralla tammikuussa

-20. Sirpa kertoi myös korona-ajan

lomautuksista ja kuinka hän aloitti

pyöräilyn. Ensitapaamisella saatu

limousin-tuubihuivi on ollut mukana

päässä tai kaulassa jokaisella kilometrillä.

Kunnioitettavasti matkaa oli

kertynyt yli 4000 km, joten oli korkea

aika lahjoittaa uusi huivi ja toivottaa

hyviä kilometrejä. Ruokailun yhteydessä

jokainen tietysti nautti ”ilmaisesta

lounaasta” johtuneen meille

ilmaisen ruokajuoman. Ilta jatkui

mukavan jutustelun merkeissä. Toki

oli myös totuttuun tapaan yhteistoiminnallinen

harjoite, huumorimielellä!

Extempore esityksissä näimme

mm. ”kalkkunan ilmaveivin” ja kuulimme

”rakastuneen hiehon tarinan”

sekä ”isä aurinkoisen tervehdyksen”.

Uusia jäseniä oli mukana useampia

ja palaute jälkeenpäin on ollut positiivista.

Isot kiitokset sponsoreille ja niiden

edustajille läsnäolosta ja puheenvuoroista.

HKScan / Sami-Jussi Talpila:

lounas=ruokajuoma, Snellman /

Vesa Hihnala: Bussi + kahvit, Atria

/ Susanna Vehkaoja: tilavierailujen

suojavarusteet.

Lämpimät kiitokset myös Hotelli

Almaan, erityiskiitokset Heidille ja

tarjoilija Sirpalle.

-JJ- n

lle

ää

ja

ut

:n

an

h-

Satu ja Tapio Saarikoski ovat olleet

pitkään maidontuottajia ja siinä

ohessa he ovat kasvattaneet myös

omat nuoret naudat teuraaksi.

Poika Tomi tuli mukaan tilan toimintaan

jos huhtikuussa on jotain asioita 2020. ro-

Tuol-

teyksissä

dusta loin tai rodun viimeisteltiin ulkopuolelta, myös joita suunnitelmia

viedä vaiheittaisesta eteenpäin siirtymisestä omilla

voimme

tahoillamme. emolehmätuotantoon.

Uuden kylmäkasvattamon rakentaminen

käynnistyikin kesäkuussa

Terveisin

2021, työt etenivät Marika rivakasti Pasto ja navetta

valmistui käyttöön marraskuun

n

viimeinen päivä 2021.

Conexx halli on mitoiltaan 82x32

metriä eli n. 2 600 m2. Tilat on mi-

toitettu 200 emolehmälle vasikoineen,

emorotuina ovat limousin ja

charolais.

Tila on myös Kasvattajaosuuskunta

Limousinin jäsen. Tällä hetkellä

tilalla on vielä myös lypsylehmiä,

niistä on kuitenkin tarkoitus

luopua 2025 vuoden aikana.

Vasikat tullaan ainakin alkuvaiheessa

myymään jatkokasvatukseen

muualle, myöhemmin omakin teuraskasvatus

on mahdollista lypsylehmien

poistuessa.

-VH- n

taja

htaja

itaja

Helena Kukkonen

Jukka Ruonakoski

Juha Tenho

Marko Valkonen

Marika Pasto

Tuomas Ala-Outinen

Aukeaman kuvat Vesa Hihnala


2

10 2020 2023/ / www.limousin.fi

Resurssiviisas viljely

Puheenjohtajan palsta

Vuonna 1983 isäni osti kylän ensimmäisen

kolme siipisen Kverneland-merkkisen paluuauran.

Kyntäminen oli 10-vuotiaan pojan

unelmatyötä koulun jälkeen. Muistan, että

paluuauran hinta oli 36 000 mk, kun tavallinen

sarka-aura Limousinkasvattajat maksoi kolmas ry osan on siitä. valtakunnallinen

ostamisen myötä rotuyhdistys, isäni sai seudulla jonka nattamaton tamot, investointi jalostusneuvontaan voi kaataa koko ja talou-

ja-

Paluuauratätyötahot:

toisilla kuin yksityishenkilöt, tehdä itse. Yksi liian teuras-

iso kan-

hullunleiman, mutta jo vuonna 1985 tuli kylälle

toinen paluuaura ja leima poistui.

den.

tarkoituksena on edistää Limousin lostustoimintaan liittyvät yritykset

Nyt rodun minulle jalostusta on kertynyt Suomessa kokemusta maanmoukkauksestmia

kasvattajia 40 vuotta yhteen ja säilörehun kokoavana teos-

Tilalla Limousin A, ”Emo Erika yhdistyksen & Eemeli”, aloitteesta

heillä on 50

ja toi-

Maatilat sekä järjestöt.

A, B ja C

ta 35 vuotta, sekä sadon laatu ja määrä ovat emolehmää ja vasikat myydään välitykseen.

tahona. Yhdistyksen toimintaan osa kasvattajista kasvattajat perustivat

70 hehtaarin vuonna tilansa 2010 rakennuksineen

Kasvattaja-

olleet hyviä. Uskallan jo pian rohkeasti sanoa Naapuri B, ”Erkki Eläkeläinen” haluaa

sanat kuuluu joita me limousin-rotuun suomalaiset käytetään ja aivan sen kasvatukseen

”minä osaan liittyvän tämän” koulutuksen, Erikalle osuuskunta & Eemelille. Limousin. Rakennukset Osuuskun-

soveltuvat

liian

harvoin,

vuokrata

hyvin lihasonnien loppukasvatukseen. Niinpä

Erika ja Eemeli suostuvat ehdotukseen ja

Tieto opintomatkojen + Taito = Menestys ja virkistäytymistilaisuuksien

on viljelyn keskipiste. järjestäminen Jos siemenet jäse-

tekevät on jäsenten vuokrasopimuksen elinkeinon pelloista tukemiseksi ja rakennan

tarkoituksena ja toimialana

Siemen

eivät nille, pääse yleinen juurtumaan tiedottaminen on sato menetetty. sekä nuksista markkinoida Erkki Eläkeläisen jäsenten kanssa. omistamia

Meillä on tiloilla monia erilaisia kasveja viljelyssä.

Eri kasvilajien siemenet ovat erikokoikun”

kanssa säilörehun teossa, viljanviljelyyn

Tila A tekee yhteistyötä tila C:n ”serkku Sa-

limousinlihan tunnetuksi tekeminen

niillä ja on markkinoinnin erilaiset ominaisuudet edistäminen ja vaa-

tilalla teuraaksi A ei juuri tai ole siihen eloon. tarkoitettuja Osuuskunta konei-

limousin-rotuisia eläimiä, joko

sia ja

timukset. kasvattajien Menestyäksemme henkisen viljelyssä ja taloudellisen

hyvinvoinnin turvaamiseksi. nautojen kasvattamisen yleisiä

meidän ta. edistää Tila A:lla on myös vain aura, limousin-rotuisten

pienempi s-piikki

on tunnistettava nämä asiat. Viimeistään talven

taittuessa kevääksi on aika ottaa kalente-

jyrä- ja rikkaäkeestä/pienkylvökoneesta. Nyt

äes, 2,5 m kylvökone ja osuus Maamiesseuran

rit esiin Limousin ja aloittaa suunnittelu. lehti ilmestyy Hyötyliikuntakauden

vuodessa avaan omalta ja sen osaltani toimittaa lumien sulaessa yhdis-

sonneille. Kasvattajaosuuskuntaan Erika & Eemeli haluavat että liitty-

80 %

kerran heidän edellytyksiä. on yhtäkkiä viljeltävä 40–50 ha viljaa

sääaseman pystytyksellä. Tämä tärkeä työkalu pelloista ovat kasvipeitteisiä talven ajan, joiden

maalaji on pääosin karkea hieta. Tilalla

tyksen johtokunta. Järjestömme minen edellyttää Limousinkasvattajat

aina viljelty ry jäsenyyttä. ohraa, joten Osuuskunta tuntuisi luonnol-

Heti on kun toimittanut ensimmäiset juttuja lohkot pihvikarjan

ovat valmiiliselta

luonut ja helpolta Limousin jatkaa sen à viljelyä. la Carte tuo-

on asennettava mahdollisimman varhain havaintojen

on sitoutumaton keräämiseksi. ja siksi lehteen on

ta muokattavaksi on aika aloittaa, joskus jo-

kasvatukseen liittyvät eri yhteis-

Esimerkki temerkin, 1. jonka käyttöoikeuden

pa huhtikuussa. Sopivan kasvin valitsen huomioiden

eri lohkojen normaalin kasvurytmin

sekä vuosien väliset vaihtelut kevään etenemisessä

ja sääolosuhteissa. Toki aina ei sekään

mene niin kuin ”Strömsössä”. Nurmi on tär-

Uuden johtokunnan jäsenen esittely

keä osa viljelykiertoa ja se tasaa meillä kevättä

6-sylinterinen vihreä ja uudehko traktori

töiden ruuhkahuippuja.

Hyödynnä tilan resurssit

Kaikilla tiloilla on erilaiset resurssit, kuten

työvoima, yhteistyö, aika, polttoaine ja tuotantorakennukset.

Nämä ovat niitä, mitä ensimmäisenä

ajatellaan resursseiksi, mutta

myös hyvät reitit pelloille ja esimerkiksi naapurissa

oleva mehiläistarhaaja ovat resursseja.

Pyri optimoimaan kaikki käytettävissä oleva

resurssit. Älä vain jatka ”näin on aina tehty”

Hei, olen Marika Pasto Seinäjoelta

(tarkemmin sanottuna Seinäjoelta,

Peräseinäjoen kaupungin

osasta, Paston kylästä). Perheeseeni

kuuluu aviomies Juha ja kolme

kouluikäistä lasta Noora 12v,

Johanna 10v, Joni 8v. Edellisessä

Limousin -lehdessä oli Isomäen

Arton kirjoittama juttu meistä

”lypsylehmistä limousineen”.

Rikkakasviäestys ja nurmensiemenen kylvö 31.5.

Jos sinulla on hyväkuntoinen kone, mutta

se ei ole riittävän tehokas, voisiko sitä säätä-

Luet nyt Suomen Limousinkasvattajat ry lehteä

mällä löytyä vielä lisä tehoja? Löytyykö apukuski,

vuokrakone tai urakoitsija? Joskus yksittäinen

työvaihe on kannattavampaa teetät-

- 4-siipinen paluuaura, vaihdetaan 5-siipiseen.

- 5- siipinen vaatii isomman traktorin

kuin tilan 4-sylinterinen, ostetaan Erkil-

osuuskunta omistaa. Kasvattajaosuuskunta

on tehnyt yhteistyösopimuksen

Snellman Lihanjalostus

Oy:n kanssa joka markkinoi

Limousin eläinten liha À la-Carte

tuotemerkin avulla. Osuuskunnalle

tulee tänä vuonna täyteen 10

toimintavuotta.

Pihvikarjaliitto on valtakunnallinen

toimija joka edistää kaikkien

pihvikarjarotujen asiaa. Pihvikarjaliitto

on Suomessa tuotetun, eettisesti

korkeatasoisen laatulihan

puolestapuhuja, jonka tavoitteena

on parantaa pihvikarjatuotannon

tunnettuutta, edistää pihvilihan

arvostusta ja lujittaa jäsentemme

keskinäistä yhteistyötä. Pihvikarjaliiton

jäsenet harjoittavat pihvirotuisten

nautojen kasvatusta,

jalostusta, eläinten myyntiä ja lihatuotantoa.

Valtakunnallisiin päättäjiin vaikuttaminen

ja oikean tiedon antaminen

päättäjille ja virkahenkilöille

on yksittäisille rotuyhdistyksille

vaikeaa. Pihvikarjaliitto on myös

meille väylä, jonka kautta saamme

meille tärkeää viestiä vietyä eteenpäin.

Suomen Limousin kasvattajat

on myös pihvikarjaliiton jäsen

niin kuin myös osa jäsentiloista.

Teemme yhteistyötä ja lisäämme

osan pihvikarjaliiton viestinnästä

myös omaan viestintään.

Toivomme että voimme kaikki olla

yhdessä mukana edistämässä Limousin

rodun vastuullista ja eettistä

kasvatusta.

Jyräys 3.5, ainoa muokkaus ennen kylvö. Pelto kynnetty edellisenä päivänä.

Tommi Matomäki n

Jutussa tuli kattavasti kerrottua

meistä ja tilastamme kaikki oleellinen.

Lyhykäisyydessään historia

menee niin että sukupolvenvaihdoksen

myötä vuonna 2004 tila

siirtyi meille ja lypsylehmiä olemme

lypsäneet siitä lähtien. Vuonna

2010 meille muutti lypsylehmien

jatkoksi ensimmäiset highland

-emolehmät. Vuonna 2015 mi-

(vihreä=kallis).

kun kaikki on tehtävä lähes samaan aikaan. pelastettua Maamiesseuran rikkaäkeellä.

- Vanha äes korvataan uudella 7 metrin - Raskas äes uppoaa liian syvälle vastakynnettyyn

ammattitautina peltoon. Tasaisen ten Faban tuloksen edustajistoon saavutta-

kausille la ja osa lohkosta teyksissä on jos kylvettävä on jotain kokonaan asioita uu-

ro-

- Rikkakasvit on ruiskutettava koko alueel-

äkeellä.

nulla todettiin

- Ostetaan vähän käytetty lehmäallergia 4 m suorakylvökone.

Eemelin on vähän vaikeaa asiat ja oppia tulevaisuuden ajaluttaa

haaveet/aja-

polttoainetta kaikkia ja heikentää äänestäjiä. maan raken-

Samoin minä voimme viedä eteenpäin omilla

joka miseksi sitten laittoikin pitää tehdä 2020-2023 kaksi ajokertaa, ja hän tämä haluaa kudelleen.

kiittää dusta tai rodun ulkopuolelta, joita

maan ja hän on epävarma, kun tukset on uuteen tottunut järjestykseen. netta.

haluan kiittää luottamuksesta Esimerkki ja tahoillamme.

2.

vanhaan ”turvalliseen” 2,5 metriseen. Itsenäisyyspäivänä - Maatilan 6.12.2017 4-sylinterinen siitä että traktori olette valinneet tuskin minut - Vanhalla paluuauralla ajetaan nyt Erkki

- Myös poika Eetu työskentelee meille muutti A-tilalla ensimmäiset vetää Super limousin

emolehmät silloin - Rankkasade juuri val-

tukkii johtokuntaan pellon pinnan ja ja isännän oraat vuokrattu Faban Erkki kuljettajaksi Marika ja Eetu auttaa Pasto il-

n

XXL Kombi Suomen -kylvökonetta. Limousinkasvattajat Eläkeläisen ry:n Terveisin pienemmällä traktorilla, johon on

koulupäivän päätyttyä.

- Isolla raskaalla traktorilla mistuneeseen on nyt vedettävä

sekä auraa, että äestä. Aika ja uutta ei enää pihattoa riitä, alettiin nurmensiemenet rakenta-

kärsivät, mutta osa saadaan ja Eetu kyntävät 10 km/h ja rikkakasvit jäävät

katettuun muuttuvat lantalaan keltaisiksi edustajistoon. - ohrasato puolittuu Meihin saa ja olla tapäivisin. yh-

Tulos ei ole niin hyvä, sillä Erkki

maan seuraavana keväänä. Syksyllä

2018 päästiin muuttamaan uu-

- Tilan 4,5 m s-piikki äkeellä ajetaan 2 kier-

näkymään viilujen välissä.

teen pihattoon. Nyt meillä ollaan

rosta pellon tasoittamiseksi, rakenteesta tulee

tuotannonsuunnan muutoksessa

liian hieno, äestäminen vie aikaa ja kuluttaa

siinä vaiheessa että meiltä löytyy

polttoainetta.

edelleen lypsylehmät, highlandia

- Kylvämiseen ostetaan uusi 3 metrinen

(enää pieni lauma) ja pihatollinen

helposti ja kevyesti vedettävä jyräkombi, joka

sopii tila A:n pienemmän 90-luvulta ole-

limousineja. Alkaisi olla pikku

hiljaa aika luopua lypsylehmistä ja

van traktorin vedettäväksi. Uudessa kevyessä

highlandeista sekä keskittyä olennaiseen

eli limousin emoihin.

kylvämiseen.

jyräkombissa on myös laitteet piensiementen

Omille harrastuksille täällä

- Rankkasade heikentää ohran satonäkymiä

30 %. Maamiesseuran rikkaäestä käyte-

hullun myllyssä ei kauheasti jää

aikaa, mutta perheemme lemmikit

2xbordercollie, jackrusselinvön

täydentämiseen lisä nurmesiemenellä.

tään pinnan muokkaamiseen ja samalla kylterrieri,

kissa, suomenhevonen ja

- Rikkaruohot kukoistavat ja niitä on torjuttava

koko alueella.

shetlanninponi sekä tietysti rakkaat

lapsemme sekä heidän harrastuksensa

pitävät huolen ettei

Esimerkki 3.

vapaita minuutteja pääse kertymäänluaura

on saanut uusia osia ja on huippukun-

- Tilan 4- siipinen 16” vanha Agrolux -pa-

Isäntä Juha valittiin hetki sitnossa.

Auran säädöt ovat kohdallaan tilan pitkään

kyntöhommissa palvelleen traktorin mukaisesti.

Eemeli tietää, että lopputulos on täydellinen

6 km/h ajonopeudella.

Julkaisija: Suomen Limousinkasvattajat ry Johtokunta 2020:

- Ohran lisäksi päätetään testata sekä vehnän,

että hernevehnä Helena seoksen Kukkonen kylvöä Pro Ag-

Päätoimittaja: Johanna Jantunen

Tommi Matomäki, puheenjohtaja

Sivunvalmistus: Sata-Pirkan Painotalo Oy

Ulla Hööpakka, varapuheenjohtaja

rian ”Fiksu Fiian” kehotuksesta. Jukka Ruonakoski Nämä sopivat

Toimituksen osoite: Johanna Jantunen,

myös hyvin sonnien ruokintasuunnitelmaan.

Juha Tenho

Metsä-Paavolantie 10, 37800 Toijala, Erno Uusi-Salava, rahastonhoitaja - Kylän nuori viljanviljelijä ”Vilja Ville” on

Marko Valkonen

Puh 044 5503191

luvannut huolehtia kylvöstä hienolla ”Värdi”-

Johanna Jantunen, sihteeri, koneella (55 €/ha), mikäli Marika tila Pasto A valmistelee

Painosmäärä: 600

ei johtokunnan jäsen pellot kylvöä varten ajoissa. Tuomas Tällöin Ala-Outinen tilalla voidaan

keskittyä muihin asioihin kuin kylvöön,

Painopaikka: Sata-Pirkan Painotalo Oy

Ammatti kuski pui 31.8 yli 4 tn/ha. Puimuri on 5 tilan yhteinen. esimerkiksi viimeisten poikimisten seurantaan.


2020 2023/ / www.limousin.fi

11

lehteä

tantoa.

ltakunnallisiin päättäjiin vaiminen

ja oikean tiedon antan

päättäjille ja virkahenkilöilyksittäisille

rotuyhdistyksille

aa. Pihvikarjaliitto on myös

e väylä, jonka kautta saamme

e tärkeää viestiä vietyä eteen-

Suomen Limousin kasvattan

myös pihvikarjaliiton jäsen

kuin myös osa jäsentiloista.

me yhteistyötä ja lisäämme

pihvikarjaliiton viestinnästä

omaan viestintään.

mme että voimme kaikki olla

ssä mukana edistämässä Liin

rodun vastuullista ja eetkasvatusta.

Tommi Matomäki n

Kylvö 5.5.

- Erika aloittaa kyntämisen ajoissa, jo 29.4.

Eemeli jyrää viilut tilan kevyellä 90-luvun

lle teyksissä traktorilla, jos on jossa jotain on paripyörät, asioita rodustkuormaajaa

tai rodun seuraavana ulkopuolelta, päivänä joita kynnön jäl-

mutta ei etu-

ää

nä voimme keen. Vain viedä muutama eteenpäin päiste omilla on äestetty.

ja tahoillamme. - 2. toukokuuta sää on kylmä mutta kuiva.

ut Vilja Ville kylvää 15 ha vehnää, mutta ilman

:n Terveisin -nurmensiemeniä ja 10 ha hernevehnä seosta,

koska koneesta Marika puuttuu Pasto piensiemen n kylvö-

an

h- laitteisto. Villen kone jättää jälkeensä karkean

mutta tasaisen pinnan.

- 15.5 on satanut 50 mm ja sää on viileä.

Vehnä on oraalla, mutta maa kärsii hieman

kosteudesta, 7 cm syvyyteen kylvetyt herneet

eivät vielä ole pinnassa. Kun peltoa ei ole äestetty

on se riittävän ilmava, vaikka sademäärät

ovat olleet isot. Kylän maanviljelijät ovat hermostuneita

ja pelkäävät myöhäistä kevättä.

- 20.5 jatketaan peltotöitä ja kylvettävää

pinta-alaa on nyt enää 20 ha. Sadeviikon aikana

on levitetty apulantaa ja korjattu aitoja laitumien

ympärillä.

- 25.5 tilan pellot on kynnetty valmiiksi ohran

kylvöä varten. Ville tulee ja kylvää kaiken

valmiiksi 6 tunnissa. Kevättyöt ovat nyt melkein

valmiit, vain vähän kivien keräämistä jäljellä.

- Samaan aikaan 25.5 kylvettiin vehnäpellolle

nurmensiemeniä Maamiesseuran rikkaäkeellä,

joka myös muokkaa pintaa sopivasti

rankkasateen jäljiltä.

- Rikkaäkeellä äestetään 28.5 hernevehnä

seos, ennen kuin herneen kärhet kasvavat

kiinni toisiinsa.

- 8.6 tehdään arvio, että vain osa ohra-alasta

tarvitsee rikkakasvien torjuntaa. Ville hoitaa

asian samalla kun hän ruiskuttaa omat pellot.

taja - 10.6 Helena uudet Kukkonen rutiinit, sonneille ja lypsäville

emoille

htaja

Jukka tulee Ruonakoski kerätä huippulaatuista säilörehua.

Eemeli

Juha

on

Tenho

valmis Serkku Sakun kanssa ja

itaja työt etenevät hyvin.

Marko Valkonen

Esimerkit Marika Pasto

Esimerkissä Tuomas 1, tila Ala-Outinen investoi voimakkaasti siinä

uskossa, että pinta-alan kaksinkertaistuminen

maksaa investoinnin kustannukset. Sato

jää minimaaliseksi ja ainoa tulo ovat tuet, jotka

kuluvat suurelta osin maa- ja navettavuokraan.

Työajat, rehukustannukset ja velat kasvavat.

Stressi on suuri, asiat eivät menneet suunnitelmien

mukaan.

Esimerkissä 2, ihmetellään, miksi sato jäi

pienemmäksi kuin ennen. Ehkä rikkakasvit

sekä sateet olivat syynä. Suuri käytetyn polttoaineen

määrä yllätti. He olivat yrittäneet käyttää

pienempiä traktoreita ja uusi jyräkombi

kulki niin kevyesti. Pienistä kone-, työvoimaja

urakoitsijakustannuksista huolimatta tulos

jäi heikommaksi. He työskentelivät ympäri

vuorokauden ja eivätkä ehtivät aloittaa säilörehun

tekoa ajoissa. Sonnien ruokinta tänä

talvena vaatii ostettua viljaa, jota se saadaan

ostaa Villeltä. Työmäärä oli suuri, lehmiä ei

saatu ajoissa ulos laitumelle ja säilörehun teon

jälkeen Eemeli on täysin uupunut. Oliko tilan

laajennus kaiken tämän arvoista?

Esimerkissä 3, he olivat erittäin tyytyväisiä

Fiksu Fiian järjestelyyn. He onnistuivat tekemään

kaikki työt kuten ennenkin, vaikka kyntöauran

kanssa oli pitkiä päiviä. Yhteistyö Villen

kanssa sujui erinomaisesti ja kylvöt tehtiin

aina optimaaliseen aikaan. Peltotyöt päätettiin

tehdä samalla tavalla ensi vuonna. Rikkaäkeen

rohkea käyttö pienensi rikkakasvien torjuntakustannuksia

kaksi kolmasosaa. Lehmät pääsivät

ajoissa laitumelle ja vasikoiden punnitusta

odotetaan innolla, ne näyttävät kasvavan

hyvin. Fiia tulee suunnittelemaan sonnien talviruokinnan

vieroituksen jälkeen ja ostettuja

rehuja tarvitaan vain pieniä määriä. Tuntuu,

että kaikki resurssit on käytetty optimaalisesti.

Teksti ja kuvat Jan-Peter Brunell n

Asiakasvastaava

Snellmanin Lihanjalostus Oy

Sonnin

valinta/rakenne

Catalogue des taureaux Limousins 2021

Siitossonni valintaa ei perusteetta sanota tärkeimmäksi jalostus valinnaksi emolehmäkarjassa.

Vasikat perivät aina 50 %;a isältään ja loput tulevat sitten ominaisuuksiltaan

erilaisilta lehmiltä. Jos halutaan rakentaa pitkäjänteisesti homogeeninen ja yhtenäinen

karja ominaisuuksiltaan, vaatii se kasvattajalta useamman karja sukupolven valinnan ja

johdonmukaisuuden myös pysyä valitulla linjalla. Jos vaihtaa suuntaa ja valintakriteerejä

jokaisen uuden jalostus sonnin kohdalla, on sitten hyväksyttävä että jälki on epätasaista

ja vaihtelevaa.

Suomessa on käytössä lineaarinen pisteytys eri yksityiskohtiin eläimen rakenteessa

ja sitä mallia sovelletaan Tanskassa, Ruotsissa ja Suomessa. Myös Norja on jollain lailla

harmonisoinnissa mukana. Mielestäni se on tietyllä tapaa jäykkä, eikä huomioi että

eläimen kuntoluokka voi vaihdella vuodenkierron mukaan. ” Läskillä” virheet piiloon ja

päinvastoin. Kuvassa on Ranskassa käytössä oleva arvostelumalli ja se poikkeaa meillä

käytössä olevasta. Eri ominaisuuksia kuvataan + ja - merkeillä erilailla painottaen.

Kuvassa on merkitty muutamia yksityiskohtia, mitä kannattaa myös huomioida eläintä

paikan päällä tutkiessa, virallisen rakennearvostelun ja painovertailun lisäksi. Kuvassa

olevan sonni arvostelupisteet on keskimääräistä paremmat, mutta huomio kiinnittyy

muutamiin yksityiskohtiin, mitkä kannattaa myös muistaa rakennepisteiden ja kasvutulosten

lisäksi.

Häntälinjaa kuvataa sinisellä kaarella. Sen tulee olla selkärangan jatkeena ja kaartua

tasaisesti ja laskevasti taakse päin. Korkea ja harjakattomainen häntälinja on virhe

ja varsinkin jos ristiselkä on painumaton. Nousevan häntälinjan sanotaan aiheuttavan

sonnin tyttärien lantionaukon kulman vääristymää, mikä johtaa poikimavaikeuksiin.

Punainen viiva kuvaa ”lautasen” eli lanneselän laskevuutta. Sitä arvioidaan asteissa.

Täysin suora on harvinaisempi ja ei toivottava. 15 asteen kulma on käytännössä ”vartin

yli kahdeksan” kellossa ja optimi.

Lantion pituus suhteessa arvioidaan ristiluiden ja istuinluiden kärjistä. Limousinessa

vaatii silmä harjaantumista tätä arvioidessa, koska paistilinja on niin voimakas taaksepäin.

Tämän pitäisi olla 1/3 osa ruhon mitasta pään katkaisukohtaan teurastettaessa.

Keltaisessa laatikossa on kivekset. Aikuisella sonnilla kiveksistä pitäisi näkyä sivulta

katsellessa 75%;a, sen seisoessa vapaasti. Sen sanotaan ennustavan hedelmällisiä tyttäriä.

Arvioidessa pitää muistaa myös ulkoilman lämpötila.

Vihreä Ellipsi kuvaa kintereen laatua. Kinnernivelen tulee olla kuiva, sileä, siinä ei saa

olla muhkuroita tai arpia, nuoren sonnin kyseessä ollen. Sääriluun (turkoosi) tulee olla

limousinella ellipsin mallinen ja luun suhteellisen litteä. Täysin pyöreä ja ”halkomainen”

on selkeä virhe. Luun tulee olla lisäksi kinnernivelestä takakyntysiin linjaltaan suora,

mutta säären etupuoli lievästi kaareutuva sorkka kohti.

Vuohisnivelessä tulee olla lievä jousto ja kulmaa arvioitaessa myös sorkan kannan

korkeus tulisi tarkastaa. Jos kanta on kovin matala ja sorkka pysty, niin on odotettavissa

”köpö” sonni painon lisääntyessä. Lisäksi pysty sorkkakulma aiheuttaa astumisvaiheessa

sonnille helposti venähdyksen vuohisniveleen.

Punaisella kuvataan sonnin esinahkaa ja sen rakennetta. Joskus se voi olla niin mahan

myötäinen ja tiukka, että se vaikeuttaa tiinehtyvyyttä tai olla liian löysä, että sonni

vilauttelee siitintään. Molemmat haitallisia tiinehtyvyyden näkökulmasta. Tiukka aiheuttaa

hutilaukauksia ja löysä taas aiheuttaa siittimen haavautumisia ja tulehduksia, varsinkin

laidunkaudella pitkässä heinässä ja metsälaitumilla. Eräällä muunrotuisella mustalla

karjalla tätä on pidetty joskus jopa ongelmallisena.

Etulavassa oleva vihreä piste kuvaa lapaluun kärkeä ja violetti kaari sitä mihin polvilumpion

tulisi sijoittua syntyvällä vasikalla. Jos tämä mitta kovasti poikkeaa siten että

turpa on jo ulkoilmassa, mutta polvia ei saa vetämällä ulos, niin on tilanne, että polvet,

leukaperät ja otsa ovat samanaikaisesti synnytyskanavassa. Näinollen on mahdollista että

lavan rakenne, niskan mitta, jalkojen mitta, rinnan syvyys estävät normaalin syntymisen.

Keltaisella viivalla kuvataan myös tärkeää ominaisuutta poikimisen kannalta. Jos

otsa on kovera ja pysty, niin pään muiden mittojen ollessa liian suuret se hidastaa poikimisen

edistymistä.

Arto Isomäki n


2

12 2020 2023/ / www.limousin.fi

Uudistushieho

Puheenjohtajan palsta

Emolehmän tuotantoikä eli karjassa pysyvyys merkitsee

Luet

euroja tuottajan

nyt

taskuun.

Suomen

Uudistushiehon kasvatus maksaa

Limousinkasvattajat ry lehteä

hedelmällisyysominaisuudet omaavat

emot. Näiden emojen hyödyn-

tällä hetkellä pitkälti yli 1500 euroa, jos ja kun ensimmäinen

poikiminen tapahtuu kahden vuoden iässä. Tiliä emo rupeaa

täminen uudistushiehojen valinnassa

parantaa emolehmäkarjan ko-

Limousinkasvattajat keräämään vasta kuudennen ry on vasikan valta-jälkeenkunnallinen

rotuyhdistys, jonka tamot, jalostusneuvontaan ja jaosuuskunta

on tehnyt yhteistyöso-

Valtakunnallisiin

työtahot: yksityishenkilöt, teuras-

osuuskunta omistaa. Kasvattajahatuotantoakonaishedelmällisyyttä.

Uudistushiehon

isällä on

päättäjiin

myös merkitys

vaikuttaminetären

ja hedelmällisyyteen. oikean tiedon anta-

Helpoin

tyt-

Uudistushiehon tarkoituksena valinta on – Usein edistää Limousin siteltävyydeltään lostustoimintaan ja rakenteellisesti. liittyvät yritykset pimuksen Snellman Lihanjalostus

Oy:n kanssa joka markkinoi minen päättäjille ja tällä hetkellä ja virkahenkilöil-

paras tapa arvioida

kysytyt rodun kysymykset jalostusta Suomessa Vieroituksen ja toimia

kasvattajia yhteen kokoavana

sekä jälkeen järjestöt. hiehoja tulee

seurata säännöllisesti.

Limousin

Valintaa

yhdistyksen

olisi

tyttärien hedelmällisyyttä on siitossonnin

kiveksien ympärysmitta. Ki-

Raaka tosiasia on, että jokainen emo,

aloitteesta Limousin eläinten liha À la-Carte le on yksittäisille rotuyhdistyksille

suotavaa suorittaa vieroituksen jälkeenkin

mm. rakenteen, kasvun ja

vaikeaa. veksien Pihvikarjaliitto ympärysmitalla on on myös yhdys-

jonka tahona. olet joutunut Yhdistyksen poistamaan karjasta

toimintaan osa kasvattajista kasvattajat perustivat

vuonna 2010 tyneiden Kasvattaja-

lehmävasikoiden tulee follikke-

tänä vuonna jen energiataso täyteen on nouseva. 10 meille väylä, vaikutus jonka sekä kautta sukukypsyysiän saamme saa-

tuotemerkin avulla. Osuuskunnal-

Kuva Johanna Jantunen

kuuluu

ennen kuudetta

limousin-rotuun

vasikka on

ja sen luonteen kasvatukseen

liittyvän koulutuksen,

perusteella.

tuottanut tappiota tilalle. Useat emolehmätkin

poistuvat tuotannosta tii-

Limousin. Osuuskun-

toimintavuotta.

meille tärkeää viestiä vietyä eteen-

Seikka, joka

osuuskunta

jää usein huomioimatta,

on uudistushiehon emänisä. matalampi. Hiehojen tiinehtyminen noin vuoden ikäisten hiehojen karen

määrään. Kun siitossonniksi valileiden

lukumäärä voi olla jopa 38 % Seikka, jota kannattaa tarkastella vuttamiseen että elinikäistiineyksinehtymisongelmien

opintomatkojen vuoksi. ja virkistäytymistilaisuuksien

Mihin Kaikki muistavat nan isän tarkoituksena eli siitosson-

ja poikiminen toimialana ensimmäiseen Pihvikarjaliitto mahdolliseen

tukemiseksi kiimaan voi linen olla tästä toimija syys-

joka ka. Hiehossa edistää tulee kaikkien olla tietty jat määrä on myös rysmitta pihvikarjaliiton vuoden iässä on jäsen yli 30 cm,

sinnan on valtakunnal-

yhteydessä on kuntoluokpäin.

Suomen tun limousin-sonnin Limousin kasvatta-

kivesten ympä-

tulisi kiinnittää huomiota,

järjestäminen

kun tavoitellaan

tuotannollista kestävyyttä

nin jäsenille,

pysyvyyttä? yleinen tiedottaminen

tai keinosiemennyssonnin, on jäsenten elinkeinon joka

ja karjassa

valittiin

sekä

uudistushiehon

markkinoida

isäksi.

jäsenten

Pysyvyyden

ja tulevan emon toimivuupi

syntymäpaino on usein yhteydes-

varmistamiseksi. Hiehojen tulisi olrempi

hedelmällisyys.

tä noin 10 % alhaisempaa. Matalam-

rasvaa lisääntymishormonikierron sonnin tyttärillä on keskimäärin pa-

omistamia pihvikarjarotujen asiaa. Pihvikarjaliitto

on Suomessa tuotetun, eet-

Teemme yhteistyötä ja lisäämme

niin kuin myös osa jäsentiloista.

limousinlihan tunnetuksi tekeminen

ja markkinoinnin edistäminen kokonaisuuteen teuraaksi on emänisän tai eloon. aihekin,

Osuuskunta

että hedelmällisyyteen tisesti ja korkeatasoisen kasnen

ja korkea laatulihan kuntoluokka osan vaikut-

limousin-rotuisia eläimiä, joko

Kuinka monta uudistushiehoa?

den kannalta merkittävämpi tekijä sä heikompaan kasvuun. Oletetaanla

noin kuntoluokassa kolme. Alhai-

Suunnittele ja ajattele tulevaisuutta

pihvikarjaliiton viestinnästä

Emolehmäkarjojen uudistusprosentin

on

kasvattajien

arvioitu olevan

henkisen

noin 15-20

ja

%

taloudellisen

hyvinvoinnin Yleisesti suositellaan turvaamiseksi. jäsa

kestävyydessä nautojen ja tuotannollisissa kasvattamisen yleisiä on parantaa pihvikarjatuotannon

ääripäät kertovat epäonnistuneesta sen kehityskohteita. Tuotantotulosuttama

vaikutus.

edistää

Emänisän

myös

ominaisuudet

tulevat esille rakenteellisesles

ym. 2022).

nehtymiseen. Toisaalta kummatkin häistä suunnitella karjan eläinainekvuun

vaikuttaa samoja geenejä (Hatavat

kiimakiertojen alkuun ja tii-

Koskaan ei ole liian aikaista tai myö-

limousin-rotuisten puolestapuhuja, jonka tavoitteena myös omaan viestintään.

vuosittain.

tettävän Limousin 50 % enemmän lehti uudistushiehoja

kuin lukumääräisesti tarvi-

ilmestyy ominaisuuksissa. kerran edellytyksiä. Uudistushiehojen Miten ruokin uudistushiehojani tunnettuutta, ruokinnasta. edistää pihvilihan Toivomme ten että analysointi, voimme arvioiminen kaikki olla ja niiden

soveltaminen tuotantoon on artaan.

vuodessa

Esimerkiksi

ja

jos

sen

vuosittainen

toimittaa

valinnassa

yhdistyksen

on 10 hiehoa, johtokunta. kasvatukseen Järjestömme ja miettiä yhteisiä minen erinomaisia edellyttää omi-

Limousinkasvat-

Hyvin kasvaneet hiehot keskinäistä saavuttavat yhteistyötä. Miten hiehon Pihvikar-

ikä vaikuttaa karjan

kannattaakin

Kasvattajaosuuskuntaan

ryhmitellä

eläimiä niiden emänisän mukaan

vokasta ja hyödyllistä. Karjan eläi-

vieroituksen liitty-

jälkeen? arvostusta ja lujittaa jäsentemme yhdessä mukana edistämässä Limousin

rodun naineksen vastuullista kehittämiseen ja tarvitaan eet-

tarve

valittaisiin on sitoutumaton vähintään 15 hiehoa. ja Vieroituksen

jälkeen kaikki hiehot eivät

lisääntymistehokkuuteen?

siksi naisuuksia. lehteen Toisaalta tajat ry tulee jäsenyyttä. muistella Osuuskunta sukukypsyysiän on nopeammin jaliiton jäsenet kuin harjoittavat pihvirotuisten

nautojen kasvatusta,

tistä kasvatusta. lähtötaso, selkeät tavoitteet ja aikataulu

eli suunnitelma, jossa tavoit-

kasva

on

yhtä

toimittanut

hyvin. On myös

juttuja

melko

pihvikarjan

mahdollisia haasteita,

luonut

joita

Limousin

emänisän hitaasti kasvaneet hiehot. Hiehojen Emot, jotka poikivat poikimakauden

alussa usein säilyttävät rytminteet

saavutetaan. Lisäksi tulee aina

à la Carte tuotemerkin,

jonka käyttöoikeuden jalostusta, eläinten myyntiä ja li-

Tommi Matomäki

jälkeläisillä kenties oli ja on. Suuri tulisi kasvaa tasaisesti koko ajan as-

yleistä, kasvatukseen ettei kaikki hiehot liittyvät tiinehdy eri yhteis-

n

halutussa ajassa. Alun perin tarvetta

suuremmalla hiehoryhmällä varmistetaan

se, ettei heikosti vieroituksen

jälkeen kehittyneitä hiehoja

Uuden johtokunnan jäsenen esittely

tarvitse pakon edessä valita uudistuista

syytä usein heikentää kestävän energiamäärä vaikuttaa siihen, kuin-

tushiehoiksi. Tavoitteena tulee olla

tasaisesti, tavoiteaikana tiinehtynyt

uudistushiehojoukko. Poikimakauden

pituuden tavoitteena tulee pitää

90 päivää.

Kenestä valitsen?

Uudistushiehoksi tulisi valita ainoastaan

eläimiä, jotka sopivat tilan

tuotantoon genetiikaltaan, tuotantoominaisuuksiltaan

ja luonteeltaan.

Uudistushiehon perimä on siis ensiarvoisen

tärkeä seikka. Saman perimän

omaavien eläinten ulkonäölliset

erot ovat huomattavissa viimeistään

vieroituksessa, kun kaikki eläimet

on samanlaisissa olosuhteissa.

Jo muutaman päivän jälkeen vieroituksesta

voidaan tehdä ensimmäiset

valinnat niistä hiehoista, jotka eivät

ole sopivia uudistushiehoiksi kä-

Hei, olen Marika Pasto Seinäjoelta

(tarkemmin sanottuna Seinäjoelta,

Peräseinäjoen kaupungin

osasta, Paston kylästä). Perheeseeni

kuuluu aviomies Juha ja kolme

kouluikäistä lasta Noora 12v,

Johanna 10v, Joni 8v. Edellisessä

Limousin -lehdessä oli Isomäen

Arton kirjoittama juttu meistä

”lypsylehmistä limousineen”.

Kasvattajaosuuskunta Limousin ja Suomen Limousinkasvattajat

Ry järjesti keväällä 2022 siitossonnien

yhteismyynnin kasvattajaosuuskunnan

verkkosivustolla. Myyntiin ilmoittautui

20 sonnia. Sonnikauppa kävi hyvin ja sonneja

myytiin pitkin kesää.

Myynnin tarkoituksena oli, että sonnia tarvitsevat

löytävät myynnissä olevat sonnit sivustolta

ja voivat ottaa yhteyttä myyjään suoraan.

Osuuskunta tarjosi verkkosivuillaan mahdollisuuden

myytävien eläinten ilmoittamiseen ja

laati myyjien toimittaman materiaalin pohjalta

koosteet, joista selvisi sonnien oleelliset tiedot.

Varsinainen kauppa oli ostajan ja myyjän väli-

punainen huutomerkki tulee asettaa

niiden emänisien ylle, joista ei ole

jäänyt karjaan kuin muutama emo

tuotantoon. Tällaisen sukulinjan säilyttäminen,

ilman perustavan laa-

karjan tavoitteen ylläpitoa.

Onko syntymäpainolla vaikutus

kestävyyteen?

Lehmävasikan munasarjoissa on

10000-350000 follikkelia syntymän

aikoihin. Ensimmäisen elinvuoden

aikana lukumäärä laskee noin

20 %. Emolehmän karjassa pysyminen

on vahvasti yhteydessä sen kykyyn

tuottaa vuosittain elävä, hyvinvoiva

vasikka. Alhainen follikkeleiden

määrä voi merkitä heikompaa

hedelmällisyyttä ja aikaisempaa

karjasta poistamista. Lehmävasikoiden

syntymäpainon on todettu

olevan yhteydessä munasarjoissa

olevien follikkeleiden lukumäärään.

Kolme kilogrammaa keskimääräistä

matalammalla syntymäpainolla syn-

Jutussa tuli kattavasti kerrottua

meistä ja tilastamme kaikki oleellinen.

Lyhykäisyydessään historia

menee niin että sukupolvenvaihdoksen

myötä vuonna 2004 tila

siirtyi meille ja lypsylehmiä olemme

lypsäneet siitä lähtien. Vuonna

2010 meille muutti lypsylehmien

jatkoksi ensimmäiset highland

Siitossonnien

yhteismyynti 2022

-emolehmät. Vuonna 2015 mi-

tarkemman tutustumisen ym. suhteen. Tautiriski

on yhteismyynnissä hajautettu paremmin,

tutuspainoon saakka. Negatiivinen

energiatase aiheuttaa kasvun viivästymän,

joka vaikuttaa negatiivisesti

hiehojen lisääntymishormonien

eritykseen. Hiehojen dieetistä saama

ka nopeasti hiehot kasvavat. Jos hiehot

saavat rehustuksestaan runsaasti

energiaa, todettiin sukukypsyysikä ammattitautina saavutenulla

lehmäallergia taan aikaisemmin joka ja sitten matalammassa laittoikin

asiat painossa. ja tulevaisuuden Jos hiehot eivät haaveet/ajatuksevästi

dieetistä uuteen energiaa, järjestykseen. niiden suku-

saa riittäkypsyysikä

Itsenäisyyspäivänä viivästyy. 6.12.2017

meille Kultaisena muutti sääntönä ensimmäiset voidaan limousitää,

emolehmät että uudistushiehojen silloin juuri ruokinta val-

pimistuneeseen

tulee suunnitella katettuun niin, että lantalaan ne saavuttavat

uutta 65 pihattoa % aikuispainostaan alettiin rakenta-

en-

ja

maan nen ensimmäistä seuraavana astutusta. keväänä. Syksylltushiehon

2018 päästiin ruokinnan muuttamaan perusta on uu-

hy-

Uudisteevälaatuinen

pihattoon. karkearehu, Nyt meillä jota ollaan annetaan

vapaasti. Usein hiehon muutoksessa kasvu

tuotannonsuunnan

siinä vaatii lisäksi vaiheessa 1-2,5 että kg/päivä meiltä viljaa löytyy rehustukseen.

lypsylehmät, Tasapainoisesta highlandia kiven-

edelleen

(enää näisten pieni ja vitamiinien lauma) ja saannista pihatollinen tulee

huolehtia. Ruokinta Alkaisi olla tulisi pikku suun-

limousineja.

hiljaa nitella aika niin, luopua että viimeiset lypsylehmistä 60 päivää ja

highlandeista ennen astutusta/siemennystä sekä keskittyä hieho-

olennaiseen

eli limousin emoihin.

Omille harrastuksille täällä

hullun myllyssä ei kauheasti jää

aikaa, mutta perheemme lemmikit

2xbordercollie, jackrusselinterrieri,

kissa, suomenhevonen ja

shetlanninponi sekä tietysti rakkaat

lapsemme sekä heidän harrastuksensa

pitävät huolen ettei

vapaita minuutteja pääse kertymään.

Isäntä Juha valittiin hetki sit-

sä myös seuraavina tuotantovuosinaan.

Aikaisemmin syntyneet vasikat

ovat yleensä painavimpia vieroituksen

yhteydessä. Elinikäistuotos

vieroitettujen vasikkakilogrammojen

muodossa muodostuu aikaisin

poikiville emoille korkeimmaksi.

Ominaisuus periytyy tyttärille keskinkertaisesti

Faban edustajistoon (Bormann ym. kausille 2021).

ten

2020-2023 Valitsemalla ja ryhmän hän vanhimpia haluaa kiittää hiehoja

uudistushiehoiksi, äänestäjiä. Samoin valitset minä to-

kaikkia

haluan dennäköisesti kiittää karjasi luottamuksesta tuottavimpien ja

siitä emojen että jälkeläisiä. olette valinneet Toisaalta ikä minut on

Suomen usein rajoittava Limousinkasvattajat tekijä sukukypsyyden

saavuttamisessa. ja isännän Ryhmän Faban en-

ry:n

johtokuntaan

edustajistoon. simmäisenä syntyneet Meihin yleensä saa olla saa-

yh-

vuttavat sukukypsyyden aikaisemmin,

jolloin kiimakierrot todennäköisemmin

ovat säännöllisiä astutus/siemennyskauden

alkaessa.

Milloin uudistushieho

saadaan tiineäksi?

Vaihtelu sukukypsyysiän saavuttamisiässä

on pääasiallinen syy uudistushiehojen

tiinehtymisongelmiin.

Sukukypsyysikä periytyy keskinkertaisesti

(r 2 =0.20-0.60) (Spangler

ym. 2022). Sukukypsyysiän ja kokonaishedelmällisyyden

korrelaatio

on korkea. Karjakohtaiset kattavat

muistiinpanot auttavat tunnistamaan

keskimääräistä paremmat

olla ns. välitarkastuspisteet. Hyvin

suunniteltu on aina puoliksi tehty.

Hyvin suunniteltua on helpompi toteuttaa.

Valinnan päämääränä on parantaa

karjan perinnöllistä tasoa ja karjan

toimivuutta omissa olosuhteissa.

Tavoitteena tulee olla, että poikimakausi

on

teyksissä jos

lyhyt.

on jotain

Tällä

asioita

tavoitteella

rodusta

pyritään

tai

helposti

rodun ulkopuolelta,

hallittavaan emotuotantoon

joita

voimme viedä

ja tasaiseen

eteenpäin

vasikkaryhmään.

Tavoitteeseen pääseminen

omilla

tahoillamme.

vaatii karsintaa, eikä sitä saa pelätä.

Terveisin

Tarkoituksena ei ole säilyttää kaikkia

emoja tai edes saada

Marika

kaikkia

Pasto

eläi-

n

miä tiineäksi hinnalla, millä hyvänsä.

Perinnöllinen taso nousee karsimalla

ne yksilöt, jotka eivät tuota tai

pysy rytmissä yhtä hyvin kuin karjan

muut eläimet. Jos tuotostulokset

ja tiinehtyminen ovat jo hyvällä tasolla,

tiivistä seulaa. Tavoitteena tulisi

aina olla ”tuota enemmän vähemmällä”.

Perinnöllinen edistyminen

on keino päästä tavoitteeseen.

Maiju Pesonen n

tiivisuus ja ennakointi rakennearvosteluiden

teettämisen, videoinnin ja kuvauksen sekä mui-

nen asia ja myydyt sonnit poistettiin sivustolta kun eläimiä myydään suoraan tilalta. Yhteismyynti

den tietojen toimittamisen suhteen on avain-

sitä mukaa kun kasvattajat ilmoittivat sonniensa

mahdollistaa tiloille matalan kynnykasemassa.

Keväällä on paljon tekemistä ja näin

tulleen myydyksi.

sen kokeilla ja osallistua siitoseläinten myyntiin. ollen hyviä ehdokkaita kannattaisikin alkaa silmäilemään

Yhteismyynti oli niin Julkaisija: sanottu Suomen koeponnistus Limousinkasvattajat Sonnien rakennearvostelua ry Johtokunta saman henkilön 2020: tekemänä

ja kuvailemaan jo hyvissä ajoin.

pidettiin tärkeänä.

tämän tyyppisen eläinkaupan Päätoimittaja: toteuttamiseksi

ja kokemukset siitä ovat olleet hyviä, vaikka olevien eri tiloilla kasvatettavien sonnien kesvanlainen

mahdollisuus sonnien myyntiin. Toi-

Johanna Jantunen

Tommi

Yhteismyynnissä

Matomäki, puheenjohtaja

Tulevaisuudessa on tarkoitus järjestää vastaa-

Helena Kukkonen

kehitettävääkin vielä on.

Sivunvalmistus:

Yhteismyynnin

Sata-Pirkan

hyvinä kinäinen

Painotalo

vertailu

Oy

sen sijaan Ulla Hööpakka, on hankalampaa, varapuheenjohtaja voisimmekin, että sonninsa Jukka Ruonakoski sivustolle haluavat

puolina mainittiin muun Toimituksen muassa, että osoite: eri ikäisiä Johanna koska Jantunen, ruokinta ja rehustus on jokaisella tilalla ilmoittaisivat kasvattajaosuukunnan Juha Tenho hallitukselle

hyvissä ajoin osallistumisestaan. Marko ValkonenLaadim-

ns. uusia sukuja, joita ei huutokauppojen Puh 044 5503191 tarjon-

Haasteita aiheutti jonkin verran kevään reime

kirjallisen ohjeistuksen

sonneja oli kaupan koko kesän, Metsä-Paavolantie sonneista löytyi 10, 37800 omanlaisensa. Toijala, Erno Uusi-Salava, rahastonhoitaja

Johanna Jantunen, sihteeri,

Marika

ja

Pasto

annamme tarvittaessa

apua ja neuvoja käytännön järjestelyiden

nassa ollut. Myös se koettiin Painosmäärä: hyvänä asiana, 600 että pas aikataulu, mutta tähän pyrimme tänä vuonna

saamaan parannusta. Myös myyjien oma ak-

suhteen.

ei johtokunnan jäsen

yhteyden sai suoraan kasvattajaan lisätietojen,

Tuomas Ala-Outinen

Painopaikka: Sata-Pirkan Painotalo Oy

OSK hallitus n


2020 2023/ / www.limousin.fi

lehteä

Perusasioiden äärellä:

nurmirehujen hävikit ja suunnitellun

ruokinnan toteutus sisäruokinnassa

tantoa.

ltakunnallisiin Moni on päättäjiin pohtinut tuotantokustannusten vaiminen

ja

nousua.

Kun aihepiiriä tarkastellaan yhtään laajemmin,

oikean

siihen

tiedon

liittyy

antan

päättäjille Rehut ja ovat virkahenkilöil-

merkittävä kustannuserä ja niiden

monia yksityiskohtia.

yksittäisille tuotantoon rotuyhdistyksille

liittyvät merkittävimmät kustannukset

ovat usein tuotantopanoksiin käytetyt

aa. Pihvikarjaliitto

muuttuvat kustannukset

on myös

sekä kone- ja työkustannukset.

kautta Keskeisimmäksi saamme keinoksi pienen-

e väylä, jonka

e tärkeää tää viestiä tuotantokustannuksia vietyä eteen-mainitaan usein satotason

parantaminen. Kasvaneesta sadosta

Suomen

merkittäväkin

Limousin kasvattan

myös pihvikarjaliiton varastoinnin ruokinnan jäsen aikaisten hävikki-

osa voidaan menettää korjuun,

kuin myös en kautta. osa jäsentiloista.

Tässä kirjoituksessa halutaan tuoda

esille erityisesti hävikkejä, joita on vaikeampi

me yhteistyötä

havaita käytännössä.

ja lisäämme

pihvikarjaliiton Kustannusten viestinnästä hallinnan kannalta on myös

omaan viestintään.

tärkeää, että ruokinta suunnitellaan huomioiden

sekä rehuannoksen hinta että eläinten

ravinnontarve. Hyvin suunniteltu on ainakin

mme että puoliksi voimme tehty, kaikki mutta olla ruokinnan toteuttaminen

suunnitelman edistämässä mukaisesti Li-

ei aina ole niin

ssä mukana

yksinkertaista, kuin voisi äkkiä ajatella.

in rodun vastuullista ja eetkasvatusta.

Tuleeko kasvanut nurmisato hyödynnettyä?

Nurmen niittoon, korjuuseen, säilöntään ja

käsittelyyn ruokinnassa liittyy väistämättä hävikkejä.

Näkyviä ja tässä mielessä helpommin

Tommi Matomäki n

havaittavia hävikkejä ovat esimerkiksi rehun

variseminen pellolle korjuuvaiheessa, puristenesteen

irtoaminen tuoreena säilötystä rehusta,

näkyvästi pilaantunut rehu sekä ruokintavaiheessa

hukkaantuva rehu. Väistämättömät

puristenesteeseen tai varisemiseen liittyvät hävikit

voivat rajoittua arviolta noin 5-10 % kuiva-aineesta.

jos on jotain Ruokintavaiheen asioita ro-

hävikki voi ol-

lle teyksissä

ää dusta tai la hyvin rodun pientä ulkopuolelta, tai vaihtoehtoisesti joita hyvin huomattavaakin,

viedä eteenpäin jos eläimet omilla pääsevät vetämään

nä voimme

ja tahoillamme. rehua pois ruokintapöydältä tai -häkeistä.

ut

Kaikki hävikit eivät kuitenkaan ole näkyviä.

:n Terveisin Kun kasvanut nurmi niitetään, kasvien hengitys

ja kasvientsyymien Marika Pasto toiminta n jatkuvat. Re-

an

h- hun sokereista muodostuu hiilidioksidia ja

vettä. Rehun valkuaisaineet hajoavat ei-proteiinitypeksi.

Happamuus hidastaa näitä toimintoja,

mutta keinot lopettaa toiminnot ovat

joko säilöminen hapettomiin olosuhteisiin tai

kuivaminen noin 30 % kosteuteen. Nopea esikuivatus

ei aiheuta tätä kautta suuria hävikkejä.

Jos taas kuivatusvaihe kestää useampia päiviä,

hävikit voivat olla 5- jopa 10 % kuiva-aineesta.

Näkymättömiä hävikkejä ilmaan haihtuvien

kaasujen muodossa voi aiheutua myös säilönnän

aikaisessa virhekäymisessä ja rehuvaraston

avaamisen jälkeen. Myös näihin liittyy

valkuaisen laadun heikkenemistä. Nämä

hävikit voivat rajoittua muutamaan prosenttiin

rehun sisältämästä kuiva-aineesta tai olla

pahimmillaan kymmeniäkin prosentteja.

Suurimmat hävikit ovat useimmiten seurausta

hapen ja happea tarvitsevien mikrobien

vaikutuksesta tai voihappobakteerien vallitsemasta

käymisestä. Säilymisen onnistumista

voi arvioida aistinvaraisesti ja rehuanalyysitulosteen

säilönnällisten mittareiden perusteella.

Huono säilöntälaatu heijastuu myös

säilörehun kuiva-aineen syöntimääriin ja sitä

kautta eläinten saavuttamaan tuotokseen ja/

tai täydentävän väkirehun tarpeeseen. Pahimmillaan

Helena huonolaatuinen Kukkonen säilörehu voi olla jo-

taja

pa riski

htaja

Jukka eläinten Ruonakoski terveydelle.

Näihin hävikkeihin purevat säilönnän perusasiat

hygieenisyys, hapettomuus ja hap-

Juha Tenho

itaja

pamuus. Marko Hygienian Valkonenkompastuskivet liittyvät

maa-aineksen, Marika Pasto kuolleen kasvuston, lannan tai

muiden Tuomas epäpuhtauksien Ala-Outinenjoutumiseen rehumassan

joukkoon niitto-, keruu- tai säilöntävaiheessa.

Jos happamuuden saavuttamisessa

luotetaan säilöntäaineisiin, säilöntäaineiden

annostelumäärää ja -tarkkuutta pitää seurata.

Jos taas luotetaan luontaiseen käymiseen, rehumassan

riittävän sokeripitoisuuden ja ympäristön

riittävän lämpötilan lisäksi myös rehumassan

tehokas tiivistäminen ja solurakenteiden

rikkoontuminen edistävät toivottavaa

maitohappokäymistä. Hapen vaikutuksen

poistamisen kannalta keskeisiä asioita ovat

nopea korjuu, riittävä ja tasainen tiivistäminen

myös isoja massoja käsiteltäessä sekä riittävä

määrä muovia paalin ympäri ja muiden

varastojen peittona. Rehun irrottamisvaiheessa

siiloista ja aumoista siisti leikkauspinta vähentää

hävikkejä, koska ilma ja happi vaikuttavat

rehuun vähemmän. Irtonainen rehun

kannattaa kerätä talteen, koska se on muuten

altista lämpenemiselle ja pilaantumiselle. Samalla

tulee huolehdittua rehuhygieniasta ja

torjuttua haittaeläimiä.

Yhteenvetona hävikit aiheuttavat lisäkustannuksia

vähintäänkin hukkaan heitettyjen

tuotantopanosten ja heikentyneiden ruokinnallisten

ominaisuuksien kautta. Jos tuotantokustannuksia

tarkastellaan lopulta eläinten

käyttöön asti päätynyttä rehumäärää kohti,

tuotantokustannus snt /kg ka rehua voi kasvaa

selvästikin.

Kuva Marika Pasto

13

Ei pelkästään ruokinnan suunnittelu,

vaan myös sen toteutus ja seuranta

Ruokinnan huolellinen suunnittelu on tärkeää,

mutta myös suunnitelman toteuttamiselle

kannattaa uhrata muutama ajatus. Toteutuksessa

on tavoitteena jakaa rehut suunnitelman

mukaisesti. Seurannalla on tarkoitus

saada tietoa suunnitelman toimivuudesta ja

ruokinnan toteutuksen onnistumisesta.

Emolehmien ja vanhempien uudistuseläinten

suunnitelma on yksinkertaisimmillaan

karkearehua sekä sen lisäksi kivennäistäydennysrehua

ja mahdollisesti vielä erillinen

vitamiini- ja hivenainetäydennys. Karkearehu

pyritään yleensä valitsemaan niin, että

sitä voi ryhmäruokinnassa syöttää suhteellisen

vapaasti. Tämän asian pohtiminen on periaatteessa

suunnitelman tekijän ammattitaitoa.

Silti voi pohtia jaettavan rehun punnitusta

tai muuta määrän arviointia silloin tällöin.

Reippaasti tarpeen ylittävä rehumäärä on ylimääräinen

kustannuserä. Ehkä hieman akateeminen

mielenkiinnon kohde on se, missä

määrin suunnitelmien rehumäärät vastaavat

todellisuudessa kuluvia eläinten syömiä

rehumääriä esim. eri ympäristöolosuhteissa,

kun hävikit on huomioitu. Absoluuttisten jakomäärien

erot suunnitelman ja todellisuuden

välillä voivat johtua osaltaan myös rehujen

kuiva-ainepitoisuuden vaihtelusta. Joskus

mahat täyttävä suunniteltu rehuannos koostuu

erikseen jaettavasta säilörehusta ja sen lisäksi

syötettävästä heikommin sulavasta rehusta

kuten oljesta. Tässä tilanteessa on tärkeää

varmistaa, että kaikki eläimet mahtuvat

syömään säilörehua heti sen jakamisen jälkeen.

Erikseen jaettavien kivennäis- ja vitamiinitäydennysrehujen

pienet eläinkohtaiset

määrät kannattaa kertoa koko eläinryhmälle

kerralla jaettaviksi määriksi ja punnita tämä

määrä esim. sankoihin malliannokseksi, joka

jaetaan eläimille yhdellä jakokerralla. Rehua

jaettaessa pitää tarkkailla, että kaikki eläimet

pääsevät syömään oman osansa. Nuolukivien

osalta voi tehdä laskelman siitä, missä ajassa

eläinten pitäisi kuluttaa nuolukivi loppuun.

Sama periaate sopii myös erikseen jaettavalle

väkirehulle. Jos kasvaville eläimille on

suunniteltu niiden koon mukaan kasvava rehuannos,

pitää hahmottaa missä iässä eläimet

saavuttavat suurin piirtein koon, jossa

rehuannosta on tarkoitus vaihtaa. Tässä voi

hyödyntää tietoa eläinten vieroituspainoista

ja tavoitteena olevasta kasvusta.

Kasvavat lihanaudat voidaan ruokkia myös

muutamasta peruskomponentista koostuvalla

seosrehulla. Seosrehuannos suunnitellaan

yhden eläimen rehuannoksena, jonka pohjaltaan

laaditaan varsinainen seosrehuresepti.

Resepti voidaan laatia joko tiettyä eläinmäärää

kohti päivässä, tiettynä koko seoksen

määränä (esim. oman seosrehuvaunun mukaisesti)

tai säilörehun määränä (esim. tasaluvulle

pyöröpaaleja). Ruokinnansuunnittelijaa

voi pyytää laskemaan nämä määrät valmiiksi.

Reseptistä pitäisi tulla myös selville siinä

käytettyjen karkearehujen kuiva-ainepitoisuudet.

Kuiva-ainepitoisuus voi vaihdella paitsi

eri rehunkorjuukertojen välillä, myös saman

rehuerän sisällä. Vaihtelua voi aiheuttaa mm.

erot esikuivatusajan pituuksissa ja sääolosuhteet.

Oma siilon tai auman täyttötapa vaikuttaa

siihen, missä määrin vaihtelua on siilon

tai auman eri osissa. Jos käyttöön tulee rehua,

jonka kuiva-ainepitoisuus on matalampi kuin

suunnitelmassa, karkearehun osuus rehuannoksen

kuiva-aineessa pienenee, jos seokseen

edelleen annostellaan sama määrä tuorekiloja.

Jos rehuannos on jo alun perin väkirehuvaltainen,

voi riskinä olla karkearehun kuidun

saannin vähentymisestä johtuvat pötsiongelmat.

Jos taas käyttöön tulevassa rehussa

on korkeampi kuiva-ainepitoisuus kuin suunnitelmassa

alun perin, karkearehun osuus rehuannoksen

kuiva-aineessa kasvaa. Jos karkearehun

sulavuus on matala, kuiva-aineen

syönti todennäköisesti alenee. Molemmissa

tapauksissa eläinten kasvu voi hidastua.

Seosrehuruokinnassa on tarkkailtava myös

lajittumista, joka on yleisimmin kuivista komponenteista

koostuvan seoksen ongelma. Väkirehu

ja karkearehu eivät tartu kiinni toisiinsa,

ja eläimet pystyvät lajittelemaan rehua. Osa

eläimistä syö suunniteltua enemmän väkirehua

ja osa vähemmän. Tilanteen voi korjata

akuutisti lisäämällä vettä. Etukäteen voi pohtia

mahdollisuutta suunnitella rehujen käyttö

niin, että kuivimpia rehueriä käytetään yhtä

aikaa kosteampien kanssa. Lajittumisen taustalla

voi olla myös seosrehuvaunun terien

huono kunto.

Ruokinnan seurannalla voidaan tarkoittaa

sekä eläinten ja niiden tuotantotulosten tarkastelua

että jaetun rehuannoksen vastaavuuden

vertailua suunnitelman kanssa. Emolehmillä

voidaan seurata eläinten kuntoluokkaa

ja karvapeitteen kuntoa, joissa muutoksia voi

havaita muutamassa viikossa. Syntyneiden vasikoiden

elinvoimaisuus ja kasvu ovat nekin

emolehmien seurantakeinoja, mutta hitaasti

ja myöhään tietoa antava. Teuraaksi ja karjan

uudistukseen kasvatettavia eläimiä ei välttämättä

punnita, ainakaan toistuvasti. Eläinten

lantaa ja märehtimistä voi tarkkailla, mutta rehunjaon

toteutumisen vertailu tehtyyn suunnitelmaan

ja suunnitelman ajantasaisuus korostuvat.

Jo aiemmin tekstissä mainittujen asioiden

lisäksi rehunäytteiden otto ennen uuden

erän käyttöönottoa ja mahdollisesti myös

saman erän syötön aikana varmistaa sitä, että

suunnitelma on ajan tasalla ja sitä toteutetaan

suunnitellusti. Teurastamojen raporteista saatu

tieto kertoo lopullisen tuloksen, mutta tilannetta

ei voida enää teuraaksi myydyn eläinryhmän

osalta korjata.

OmaRehu on ProAgria Etelä-Pohjanmaan,

luonnonvarakeskuksen ja Seinäjoen ammattikorkeakoulun

yhteinen tiedonvälityshanke

omavaraisen rehuntuotannon mahdollisuuksista

vähentää maatilojen riippuvuutta ostopanoksista

ja hallita kustannuksia. Hankkeeseen

sisältyy eri asiakokonaisuuksia maan kasvukunnosta

eläinten ruokintavaihtoehtoihin.

Lisätietoja hankkeen kotisivuilla https://www.

proagria.fi/hankkeet/omarehu ja ProAgrian

tapahtumasivuilla.

Teija Rönkä n

kotieläintuotannon lehtori

Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy


2

14 2020 2023/ / www.limousin.fi

Laatulihaa ammattitaidolla

Puheenjohtajan palsta

kulinaristien ruokapöytiin

Luet nyt Suomen Limousinkasvattajat ry lehteä

Kuka?

Limousinkasvattajat Rene Kuukkanen 42 ry on valtakunnallinen

Kotoisin Jyväskylästä, rotuyhdistys, asuu jonka nykyään tamot, Muuramessa. jalostusneuvontaan ja jaosuuskunta

on tehnyt yhteistyöso-

Valtakunnallisiin päättäjiin vaityötahot:

yksityishenkilöt, teuras-

osuuskunta omistaa. Kasvattajahatuotantoa.

tarkoituksena

Perheeseen

on

kuuluu

edistää

vaimo

Limousin

ja kaksi lasta.

lostustoimintaan liittyvät yritykset pimuksen Snellman Lihanjalostus

Oy:n kanssa joka markkinoi minen päättäjille ja virkahenkilöilkuttaminen

ja oikean tiedon anta-

rodun

Toimii

jalostusta

lihaleikkaamoyrittäjänä

Suomessa ja toimia

kasvattajia

Saarijärvellä.

sekä järjestöt.

Kivijalka Butchery

yhteen

-brändin

kokoavana

omistaja.

Limousin yhdistyksen aloitteesta Limousin eläinten liha À la-Carte le on yksittäisille rotuyhdistyksille

tahona. Yhdistyksen toimintaan osa kasvattajista kasvattajat perustivat

tuotemerkin avulla. Osuuskunnal-

vaikeaa. Pihvikarjaliitto on myös

vuonna 2010 Kasvattajale

tulee tänä vuonna täyteen 10 meille väylä, jonka kautta saamme

kuuluu limousin-rotuun ja sen kasvatukseen

Backbone liittyvän Meat koulutuksen, ana. Toki ammattitaitoisten osuuskunta Limousin. työnte-

avuksi Osuuskun-

voi saada leikkaamolta toimintavuotta. valo-

meille tärkeää viestiä vietyä eteen-

Laadulla on tekijänsä. Yksi sellainen lä työn laatu on haluttu pitää korkelostamisen

ja ruokinnan valintojen

on lihaleikkaamo

Co. Oy opintomatkojen Ltd Saarijärvellä ja ja yrityksen virkistäytymistilaisuuksien

järjestäminen jäse-

on jäsenten elinkeinon tukemiseksi linen toimija joka edistää kaikkien jat on myös pihvikarjaliiton jäsen

kijöiden saatavuus nan tarkoituksena on myös hillinnyt

osaltaan kasvua pienellä paik-

marmoroitumisesta juuri käsiteltä-

ja kuvia toimialana tai arvion rasvan Pihvikarjaliitto laadusta on valtakunnalpäin.

Suomen Limousin kasvatta-

keulakuvana toimiva yrittäjä Rene

Kuukkanen. Paremmin yritys tunnetaanille,

brändinimellä yleinen Kivijalka tiedottaminen But-

Butchery sekä käsitteli markkinoida vuonna 2022 jäsenten noin Millainen omistamia sitten on pihvikarjarotujen ihanteellinen asiaa. Pihvikar-

niin kuin myös osa jäsentiloista.

kakunnalla toimittaessa. Kivijalka västä ruhosta.

chery. limousinlihan tunnetuksi tekeminen

ja markkinoinnin edistäminen teuraaksi tai eloon. Osuuskunta tisesti korkeatasoisen laatulihan osan pihvikarjaliiton viestinnästä

200 naudanruhoa limousin-rotuisia sekä lisäksi jonkin

verran possua ja karitsaa. Tällä diplomaattisesti, että kaikki eläimet

eläimiä, eläin suoramyyntiin? joko jaliitto Rene on vastaa Suomessa tuotetun, eet-

Teemme yhteistyötä ja lisäämme

Naudanlihan suoramyynti saattaa

kuulostaa helpolta ja yksinkertaiselta,

mitä kasvattajien se parhaimmillaan henkisen onkin. ja taloudellisi

yhden työntekijän edistää sekä myös pari yrittä-

limousin-rotuisten

sa roduissa on omat puolestapuhuja, hyvät puolen-

jonka tavoitteena myös omaan viestintään.

hetkellä yritys työllistää Renen lisäk-

ovat yksilöitä ja esimerkiksi kaikis-

Usein sen tarvitaan hyvinvoinnin kuitenkin turvaamiseksi.

monta jää, jotka hoitavat nautojen mm. ruhojen kasvattamisen kuljetusta

ja toimivat tarvittaessa kiireta,

rotu, tuotosvaihe ja monet muut

sa. Eläimen yleisiä ikä, sukupuoli, on parantaa ruokin-

pihvikarjatuotannon

yritystä, erehdystä, kompurointia ja

Limousin lehti ilmestyy kerran edellytyksiä.

tunnettuutta, edistää pihvilihan Toivomme että voimme kaikki olla

oivallusta ennen kuin homma alkaa apuna.

tekijät vaikuttavat lihan laatuun. Limousinin

liitty-

hyviä puolia arvostusta Renen mu-

ja lujittaa syyllistävää. jäsentemme Liha-alan vetovoiman yhdessä den mukana henkilökuntaa. edistämässä Myös metsästys-

Likin

ympärillä on ollut viime aikoina säksi myös kauppojen ja ravintoloi-

rullaamaan vuodessa sujuvasti. ja sen Suoramyynnityksen

kaikkien välivaiheiden johtokunta. sauma-

Järjestömme Askeleen edellä minen kilpailijoita edellyttää Limousinkasvatkaan

ovat hyvä leikkuusaanto, keskinäistä syön-yhteistyötä. heikkeneminen Pihvikar-

näkyy monella mousin ta-

rodun seurueille vastuullista Rene järjestää ja koulutusta eet-

toimittaa yhdis-

Kasvattajaosuuskuntaan

ton ketju on ihanne, jonka toteutuminen

ei ole sattumaa, vaan vaatii on viety pidemmälle tarjoamalla lihärasvaisuus.

Limousinliha on hiesii

hiljaisuudesta mm. tutkimus- ja mistukseen saakka.

on sitoutumaton ja siksi

Leikkuutyön

lehteen tajat

lisäksi

ry

rahtitoimintaa tilaatu, mureus ja usein myös vä-

jäsenyyttä. Osuuskunta on jaliiton jäsenet

valla.

harjoittavat

Työvoimapulan

pihvirotuisten

se vaikuttaa nautojen kehittämistoiminnan kasvatusta, saralla. Liha-

Rene uskoo vahvasti omaan

lisäksi

tistä

ala kär-

kasvatusta.

aina ruhon käsittelystä ruoan val-

järjestelmällisyyttä on toimittanut ja kaikkien juttuja ketjuun

kasvatukseen kuuluvien tekijöiden liittyvät loksahta-

eri menetelmällä yhteistemerkin,

sekä vakuumissa. jonka Tii-käyttöoikeuden

kostealta. Tosin on jalostusta, limousineista eläinten alan matalapaine myyntiä ja ei kuitenkaan li-

ole alaansa Tommi ja kokee Matomäki tekevänsä tärkeää n

pihvikarjan han raakakypsytyspalvelua luonut Limousin DryAge-

à la nosyistä Carte ja tuo-

leikatessa

mista kohdalleen. Se että asiakas on vistä yhteistyötä tehdään myös tuottajien

löytynyt marmoriakin, eli lihaksen näkynyt Renen työssä, vaan hänen työtä. Parempaan lihaan panostami-

tyytyväinen ja haluaa ostaa lihaa uudelleenkin,

neuvonnassa ja konsultoinnis-

sisäistä rasvaa, mikä on osalle asi-

näkemyksensä mukaan tietyntyypnen

on nouseva trendi, kuten myös

on merkki siitä, että ketju

sa erilaisissa askarruttavissa asioissa, akkaista erittäin mieluista. Rotujen pisten lihojen kulutus on jopa kasvussa.

tietynlainen paluu ”vanhojen hyvien

on onnistunut. Hyvän leikkaamon

Uuden johtokunnan

esimerkiksi tuottajan omien etikettien

suunnittelussa voidaan avustaa. kia, vaan pilke silmäkulmassa hän laiset ruokatrendit, kuten keto- ja on yksinkertaisempaa ja se valmis-

suhteen

jäsenen

Renellä ei ole omaa suosik-

esittely

Tätä kasvua voisi selittää eri-

aikojen” tapoihin siten, että ruoka

osuus tässä ketjussa on merkittävä.

Elintarvikealan ammatillisen Konsultointi tuottaa hedelmää myös toteaa, että hänestä olisi kiva yhdistää

carnivore-ruokavalio. Punaisen litetaan

hitaasti. Myös luullisista li-

koulutuksen todistus takataskussaan takaisinpäin, sillä tuottajan menestyvä

kunkin rodun hyvät puolet. Siihan

ja rasvan terveyshyödyistä kanhoista

valmistettavat liemet ja niiden

suoramyynti on myös leikkaanäpä

eläinjalostajille haastetta! tautuu maailmalta positiivista tut-

herkulliset maut toivoisi yhä useam-

Rene aloitti työuransa leipomossa.

Jauhoallergian puhjettua suunnitelmat

menivät kuitenkin uusiksi. Ase-

leikkaamolta tietoa lihan ja rasvan

mon etu. Halutessaan tuottaja saa

nulla Liha-alan todettiin imago voisi ammattitautina

olla parempikin

ja julkinen joka keskustelu sitten laittoikin niin li-

2020-2023 ja hän haluaa kiittää dusta tai rodun ulkopuolelta, joita

ten Faban edustajistoon kausille teyksissä jos on jotain asioita rokimustietoa,

jonka seurauksena tiedostavat

kuluttajat etsivät ruokavali-

Rene toivoo lihaan liittyvän yleiman

nykykokin tiedostavan.

lehmäallergia

velvollisuuden suoritettuaan Rene laadusta. Esimerkiksi eläinten ja-

asiat hantuotannon ja tulevaisuuden kuin kuluttamisen-

haaveet/ajatukset

uuteen järjestykseen. haluan kiittää luottamuksesta ja tahoillamme.

kaikkia äänestäjiä. Samoin minä voimme viedä eteenpäin omilla

oonsa sopivia raaka-aineita ja siihen sen keskustelun saavan jatkossa

hankki menolipun Lontooseen, ja

kysyntään juuri pientoimijat pystyvät

parhaiten vastaamaan.

sen lihan- ja koko ruoantuotannon

myönteisempiä sävyjä. Elinvoimai-

päätyi siellä töihin perheyrityksenä

toimivaan täyden palvelun liha-

meille muutti ensimmäiset limou-

Suomen Limousinkasvattajat ry:n Terveisin

Itsenäisyyspäivänä 6.12.2017 siitä että olette valinneet minut

Myös ihan tavalliset lihanystävät

haluavat ostaa lihaa lyhyemmän tärkeää, eikä alan kehittämisen tär-

jatkuminen olisi Suomessa erittäin

kauppaan, jossa asiakaspalvelu oli

sin emolehmät silloin juuri valmistuneeseen

katettuun lantalaan edustajistoon. Meihin saa olla yh-

johtokuntaan ja isännän Faban

Marika Pasto n

huippuluokkaa niin, että ostoksetkin

kannettiin asiakkaan autolle as-

ja uutta pihattoa alettiin rakenta-

tuotantoketjun kautta suoraan tuottajalta.

Tarinat ovat tuotteen myynnaisen

lihan kuuluisi saada yleisessä

keyttä voi myöskään vähätellä. Puti.

Kolmen vuoden aikana tämän lihakaupan

työntekijänä Rene oppi

lä 2018 päästiin muuttamaan uumaan

seuraavana keväänä. Syksylnille

tärkeitä, ja suoraan tuottajalta keskustelussa se arvo mikä sille kuuluu.

Kansalliset terveyssuositukset

ostetun lihan tarinaa tukee usein tilan

näkyvyys sosiaalisessa medias-

voisi Renen mielestä tarkastella uu-

paljon. Lihat tulivat kaupalle ruhoina,

joten lihankäsittelyn taidot tuli-

tuotannonsuunnan muutoksessa

teen pihattoon. Nyt meillä ollaan

sa tai Youtubessa. Ammattitaitoisen delleen, samoin esimerkiksi verovaroin

kustannettavien ateriapalveluivat

tutuiksi aina ruhosta lihatiskissä

siinä vaiheessa että meiltä löytyy

leikkaajan ansiosta suoramyynnin

myytävien houkutuksien, kuten lihaliemien,

hyytelöiden ja raakamak-

(enää pieni lauma) ja pihatollinen

edelleen lypsylehmät, highlandia

asiakkaita hemmotellaan erikoistuotteilla,

joita harvoin löytyy taval-

ravitsemuksellinen kokonaisuus tuden

raaka-aineiden kotimaisuus ja

karoiden valmistamiseen saakka.

limousineja. Alkaisi olla pikku

lisen marketin lihatiskistä. Luulliset lisi ottaa tarkemmin tutkittavaksi.

Rakkaus sai Renen kuitenkin palaamaan

takaisin Jyväskylään vuon-

highlandeista sekä keskittyä olen-

hiljaa aika luopua lypsylehmistä ja

lihat kuten osso buco, ribs, tomahawk,

t-luu pihvi ja ruhon Ferrari-

tuttu näky useiden suosittujen tu-

Kivijalka Butchery ja Rene ovat

na 2005. Pölynimurikauppiaan

naiseen eli limousin emoihin.

pihviksikin tituleerattu porterhouse bettajien ja somevaikuttajien julkaisuissa.

Mitään sopimuksia Rene ei

uraakin kokeiltuaan liha-alan työt

Omille harrastuksille täällä

ovat kysyttyjä tuotteita ja näin myös

Hei, veivät olen kuitenkin Marika mennessään, Pasto Seinäjoelta

Rene (tarkemmin pääsi töihin sanottuna Saarioiselle. Seinä-

Kah-

meistä ja tilastamme kaikki oleel-

aikaa, mutta perheemme lemmi-

sillä Jutussa tuli kattavasti kerrottua hullun myllyssä ei kauheasti jää

luulle saadaan parempi hinta. Myös ole tehnyt heidän kanssaan, mutta

hän kokee, että liha-alan kehitty-

muut erikoisemmat lihatuotteet, kuten

flank steak, bavette, denver, skirt miselle on tärkeää olla esillä ja täjoeltadeksan

vuoden Peräseinäjoen jälkeen työnantajan kaupungin linen. Lyhykäisyydessään historia kit 2xbordercollie, jackrusselinterrieri,

kissa, suomenhevonen ja

osasta, tilanteen Paston muututtua, kylästä). hän päätti Perheeseenmoittautua

kuuluu yt-neuvotteluissa aviomies Juha ja vapaa-

koldoksen

myötä vuonna 2004 tila shetlanninponi sekä tietysti rak-

il-

menee niin että sukupolvenvaih-

steak, petite tender, flat iron steak, mä on luonteva tapa olla mukana rakentamassa

positiivista julkisuusku-

tri-tip, toro ja picanha tuovat lisäarvoa

ruhosta saatavaan myyntihinvaa.

Esimerkkeinä näistä Pihvimies

me ehtoiseksi kouluikäistä lähtijäksi. lasta Tähän Noora väliin 12v, siirtyi meille ja lypsylehmiä olemme

lypsäneet siitä lähtien. Vuonna rastuksensa pitävät huolen ettei

kaat lapsemme sekä heidän har-

Johanna mahtui metsäalan 10v, Joni opintoja 8v. Edellisessä ja yrittäjyyttä

Forresteri-toiminimellä. -lehdessä oli Isomä-

Li-

2010 meille muutti lypsylehmien vapaita minuutteja pääse kertytaan.

Toimiva alihankintaketju jalosteiden

valmistuksessa tuo myös etua onkin Renelle tuttu jo armeija-ajoil-

ja Pihvifriikki, joista jälkimmäinen

Limousin

en hanleikkuuta Arton kirjoittama tuli tehtyä juttu freelancerina

ja ”lypsylehmistä ohessa lisätienestinä limousineen”. Sharpma-

-emolehmät. Vuonna 2015 mi-

Isäntä Juha valittiin hetki sit-

meistä

jatkoksi ensimmäiset highland mään.

suoramyyntiin. Useat pientoimijat ta. Yhteistyö palvelee heitä molempia

ja ruokkii yhteisiä tavoitteita.

valmistavat rahtityönä mm. säilykkeitä,

te-aputoiminimellä veitsien myyntiä

kebabia, meetwurstia, palvilite-aputoiminimellä

ja teroituspalveluita.

haa, grillimakkaraa, burgerpihvejä

Helena Kukkonen n

Vuonna 2020 toteutui yrityskauppa

Julkaisija: Suomen Limousinkasvattajat ry ja niin Johtokunta edelleen. 2020:

freelancer-leikkuupalveluiden

Päätoimittaja: Johanna Jantunen

Asiakkaat arvostavat myyjältä

kautta tutuksi tulleen LihaTrio Oy:n

Tommi Matomäki, puheenjohtaja

saamiaan kokkausvinkkejä ja apua

Helena Kukkonen

kanssa. Tässä vaiheessa Rene perusti

Sivunvalmistus: Sata-Pirkan Painotalo Oy

lihan Ulla valinnassa. Hööpakka, Myös varapuheenjohtaja

uuden kokeilemisen

kynnys on matalampi, kun

Juha Tenho

Jukka Ruonakoski

osakeyhtiömuotoisen Backbone Meat

Co. Oy Ltd:n. Nyt kahden tilikau-

Metsä-Paavolantie 10, 37800 Toijala, saa hyvät Erno Uusi-Salava, vinkit mukaan. rahastonhoitaja

Omakoh-

Marko Valkonen

Toimituksen osoite: Johanna Jantunen,

den jälkeen yrityksen liikevaihdosta

Puh 044 5503191

taiset kokemukset juuri kyseisen lihalajin

valmistamisesta ovat silloin

Johanna Jantunen, sihteeri,

Marika Pasto

75% muodostuu rahtityöstä ja noin

Painosmäärä: 600

25% omasta lihanostosta ja tukkuritoiminnasta.

Maltillinen kasvu on

Painopaikka: Sata-Pirkan Painotalo Oy

kullanarvoisia,

ei johtokunnan

mutta siihenkin

jäsen

on

Tuomas Ala-Outinen

Renellä apua tarjolla, sillä Kivijalka

ollut yritykselle tietoinen valinta, sil-

Butchery kouluttaa tuottajien li-

https://kivijalkabutchery.fi/


2020 2023/ / www.limousin.fi

15

Eläimistä on moneksi

Mitä vanhemmaksi ihminen tulee

ja mitä pidempään hän on samassa

ammatissa toiminut, sitä suurem-

lehteä

maksi kaipuu toiminnan monipuolistamiseen

ainakin omalla kohdallani

tuntuu kasvavan. Olen toiminut

tantoa. maatilayrittäjänä nimenomaan kotieläintalouden

parissa jo yli kolmekymmentä

vuotta, joten uuden etsi-

ltakunnallisiin päättäjiin vaimineminen

ja oikean normaalin tiedon toiminnan antan

päättäjille on kytenyt ja virkahenkilöil-

mielessäni varsin pit-

oheen

kään. Mietinnässä on ollut sellainen

yksittäisille rotuyhdistyksille

yritysmuotoinen toiminta, jossa voisi

hyödyntää nykyistä on myös toimintaym-

aa. Pihvikarjaliitto

e väylä, päristöä jonka kautta ja samalla saamme kehittää jotain

aivan muuta kuin tähän mennessä,

e tärkeää viestiä vietyä eteenjolloin

myös aivot saisivat askarrella

uusien Limousin haasteiden kasvatta-

parissa. Olen jo

Suomen

n myös 1990-luvun pihvikarjaliiton lopulta lähtien jäsen toiminut

suoramyynnin parissa, aluksi mukana

oli lihan lisäksi myös maito, ja

kuin myös osa jäsentiloista.

me yhteistyötä saanut siinä ja ohessa lisäämme paljon palautetta

toiveita siitä, viestinnästä mitä muuta maa-

pihvikarjaliiton

tila voisi tuottaa ruoan ohella. Tässä

kirjoituksessa aion keskittyä niis-

omaan viestintään.

tä itseäni eniten kiinnostaneeseen ja

mme että jo pilotti voimme asteelle kaikki kehittyneeseen olla toimintaan,

jossa tilamme karja näyttelee

hyvin suurta roolia.

ssä mukana edistämässä Liin

rodun Vuonna vastuullista 2019 sain ja sähköpostiini eetkasvatusta.

kyselyn halustani osallistua Jyväskylän

yliopiston gerontologian laitoksen

organisoimaan tutkimushankkeeseen,

Tommi jossa Matomäki haluttiin tutkia, n miten

maatilaympäristö vaikuttaa ikääntyneiden

ihmisten toimintakykyyn.

Tästä oli jo tuolloin saatu maailmalla

erittäin positiivisia kokemuksia ja

samaa haluttiin nyt tutkia myös Suomessa.

Tutkimushanke kulki Päivä

Farmilla nimisenä ja sen sisältö oli

lle teyksissä seuraavanlainen jos on jotain tilaamme asioita koskien. rodusta

Kuuden tai rodun ikääntyneen ulkopuolelta, ihmisen joita ryh-

ää

nä voimme mä tuli viedä meille eteenpäin touko-kesäkuun omilla 2019

ja tahoillamme. ajan jokaisen viikon torstaina ”töihin”

klo 12-16 väliseksi ajaksi. Suu-

ut

:n Terveisin rimman vastuun heistä kantoi neljän

sosiaalialaa Marika opiskelevan Pasto nuoren n

an

h- naisen ryhmä ja lisäksi ryhmän vetäjänä

toimi kasvatustieteiden tohtoriksi

väitellyt nainen osallistuen

myös tilatason toimintaan. Olin itse

mukana koko tuon ajan ohjaamassa

ja opastamassa ikääntyneitä tarpeen

mukaan. Oli uskomatonta huomata,

miten alun pienen ujostelun jälkeen

itse kohderyhmä tutustuttuaan

toisiinsa tarttui ennakkoluulotta toimeen

kuin toimeen fyysiset rajoitukset

huomioiden. Yksi asia, minkä

merkitys heti alussa jo korostui, oli

tilamme eläimet, etenkin aina uteliaat

hiehot, joita ryhmäläiset kerta

toisensa jälkeen riensivät katsomaan.

Voin kertoa, että ihmetys oli

molemminpuolista, sillä jo taksin

pihaan tullessa hiehot kerääntyivät

aidan taakse huomiota odottamaan.

Jokaisen tapaamisen rakenne oli

samanlainen. Ensin kokoonnuimme

meitä niin upeasti suosineiden

säiden ansiosta ulos pöydän ääreen,

missä kerroin ryhmäläisille siitä, mitä

sinä päivänä tulisimme tekemään.

Sen jälkeen oli varattu aktiviteeteille

aikaa puolitoista tuntia, sisältäen

niin maatilan töitä kuin yhteistä

kahvihetkeä varten leipomista. Kahvihetkelle

oli varattu kokonainen

tunti, jonka aikana keskusteltiin kaikesta

mahdollisesta, mutta huomion

varastivat lähes poikkeuksetta laiduntavat

emot pienine vasikoineen.

Monella ikääntyneistä osallistujista

oli jollain tapaa maatilataustaa, yksi

oli tehnyt jopa elämäntyönsä viljelijänä

pienellä lypsykarjatilalla, mikä

tietysti avasi keskusteluissa mukavat

muistelot. Limousin nähtiin rotuna

leppoisana ja kuitenkin hyvin

vaikuttavan näköisenä ja vaikka somekeskustelua

näyttäisi leimaavan

ainakin jossain määrin rodun maine

hieman hankalan luonteen omaavana,

omat eläimemme loistivat kyllä

hyvällä käytöksellään. Kahvihetken

päätyttyä monet ryhmäläisistä nauttivat

upeasta kesästä pihattotiellä

tuolilla istuen ja eläinten verkkaista

laiduntamista seuraten.

Kahdeksan viikon aika kului todella

nopeasti. Vaikka alkuun omakin

asenteeni oli ollut hieman kyseenalaistava

toiminnan vaikutusten

suhteen, tuohon aikaanhan hommaa

on muutenkin riittävästi, oli lopputulos

kaikkien kannalta erittäin positiivinen.

Kyseessä oli siis tutkimushanke,

jonka alkaessa kaikille

ikääntyneille suoritettiin alkuhaastattelu,

vyötärölle kiinnitettiin kiihtyvyysanturi

toiminnallisuutta mittaamaan

ja hankkeen kohdallamme

loppuessa samoin loppuhaastattelu

ja anturien sisältämän datan

analysointi. Haastatteluissa korostui

maatilaympäristön ja etenkin eläinten

positiivinen merkitys. Karjan vapaus

valita laidunten ja pihaton antaman

suojan välillä ilahdutti kaikkia,

myös ohjausryhmän jäseniä ja

sosiaalitoimen vierailijoita. Emon

ja vasikan kiintymyksellinen suhde

nähtiin todella hellyttävänä tekijänä

ja nautojen mahdollisuus lajinomaiseen

käyttäytymiseen laumaeläimenä

erittäin positiivisena. Keskusteluissa,

joita itsekin kävin jokaisen

toimintaan osallistuneen kanssa,

korostui emolehmätuotannon ylivertaisuus

perinteisenä nähtyyn tavanomaiseen

naudan kasvatukseen.

Ohjausryhmän jäsenistä muutama

oli vakaumuksellinen vegaani, mutta

hekin olivat valmiit hyväksymään

tapamme tuottaa lihaa.

Tutkimus tuotti myös muutenkin

hyvin positiivisen tuloksen, sillä

kiihtyvyysantureiden datan analysointi

osoitti, että jokaisen osallistujan

toiminnallisuus ja motoriset

kyvyt olivat parantuneet hankkeen

aikana. Maatilaympäristössä

liikuntaa tulee ikäihmisellekin lähes

huomaamatta, kun uteliasuus vetää

esim. juuri eläinten pariin ja samalla

kehittyvät myös vanhusten kognitiiviset

taidot, kun ympäristö antaa

paljon ärsykkeitä ja haastaa mielen

ja ajattelun toimimaan. Kognitiivisissa

taidoissa tapahtui huomattavaa

kehitystä, mikä voitiin todeta

haastatteluaineistosta. Itselleni eniten

puhuttelevaa antia oli viimeisen

kokoontumiskerran kahvihetki

Päijänteen upeissa maisemissa, kun

eräs ryhmäläisistä tiedusteli hankkeen

jatkosta viimeisen kerran jälkeen.

Ohjaajan ilmoitettua hankkeen

olleen kertaluonteinen eli jatkoa

ei ole luvassa seurauksena asiasta

tiedustellut mieshenkilö puhkesi

kyyneliin. Oli liikuttavaa huomata,

että kaikesta negatiivisesta julkisuudesta

huolimatta karjatalouden harjoittamisella

on edelleen hyvin monen

ihmisen hyväksyntä, varsinkin

sellaisten, jotka saavat siihen avoimesti

tutustua. Negatiivista ennakkoasennetta

on tosin vaikea kääntää,

ellei jopa mahdotonta, joten omalla

kohdallani aion keskittyä edellä mainitun

kaltaisiin ihmisiin.

Päivä Farmilla hankkeeseen osallistui

tilamme lisäksi 11 muutakin

erimuotoista maatilaa. Syksyllä 2019

kokoonnuimme muiden hankkeeseen

osallistuneiden tilojen kanssa

yhteiseen tilaisuuteen Konnevedellä

Suopirtin matkailutilalla ja saimme

ajatuksen kehittää porukalla tätä

mahdollisuutta liiketoiminnaksi.

Tammikuussa 2020 kokoonnuimme

meidän tilallamme päättämään

yritysryhmähankkeen muodostamisesta

lopulta neljän tilan voimin.

Omalle tilalleni suunnittelin noin

kolme tuntia kestävän virkistyspaketin,

jossa eläimet ovat pääroolissa

ja kun kyse on pääsääntöisesti

ikääntyneistä ja erilaisista kuntoutujista

(juttuun liittyvät kuvat Jyväskylän

Suvannon päivätoiminta ryhmän

vierailulta), niin toiminta on

lähinnä eläinten seuraamista. Pihattoon

emme vierailijoita laske. Vuoden

2022 aikana ehdimme järjestää

kaksi pilottitapahtumaa, joista toiseen

osallistui 14 ja toiseen hieman

yli 40 henkeä. Ensimmäisen vierailun

aikana kesäkuinen sää oli erinomainen.

Kuntoutujista koostunut

ryhmä oli erittäin otettu saadessaan

tutustua tilaamme ja uteliaat hiehot

lämmittivät myös raavaiden miesten

sydämet. Kaksi tuntia kestänyt

vierailu päättyi kaikkien mielestä liian

nopeasti ja palautekeskustelussa

korostui rauhallisesti laiduntavien

eläinten terapeuttinen merkitys

ja monen mielestä tällainen on

parasta mahdollista mainosta suomalaiselle

maataloudelle. Tämä on

myös hyvin pitkälle se syy, miksi itse

olen halunnut tällaista toimintaa

kehittää ja kaupungin läheisyys antaa

tähän erinomaisen mahdollisuuden.

Tunnustettava kuitenkin on, että

liiketaloudellisesti toimintaa on

vaikea saada kannattavaksi. Maatilamatkailuun

keskittyneen konsultin

ohjaamana laskimme hankkeessa

omien tuotteidemme hinnat hyvinkin

tarkasti ja tuollaisen kolmen

tunnin vierailupaketin hinnaksi helpostikin

tulee 100-150 euroa/henkilö,

sisältäen nuotiokahvit, makkaran

ja sämpylän. Niin paljon kuin tarvetta

tällaiselle toiminnalle onkin, asiakkaiden

löytäminen voi olla varsin

työlästä. Jatkossakin aiomme toki

järjestää näitä tilaisuuksia hyväntekeväisyys

pohjalta ryhmien järjestäessä

itse tarjoilun. Maatalous, karjatalous

etunenässä, tarvitsee kipeästi

alan ulkopuolisia puolestapuhujia.

Siksi aion osallistua jatkossakin alueella

toimiviin yhteistyöryhmiin ja

olla mukana hankkeissa.

Marko Valkonen n

Limousin sonnien sonnijälkeläiset

HKScanin rotuvasikka-aineistossa

taja

htaja

itaja

Välitetyt sonnivasikat

Tarkastelin rotusonnivasikoita, jotka

ovat tulleet välitykseen ja teurastettu

vuosien 2019-2022 välisenä aikana.

HKScanin välitykseen tulleista

rotusonnivasikoista on limousinrotuisia

vuosittain vain 8-11,5%.

Näistä noin kaksi kolmasosaa on liharotuisia

Helena risteytysvasikoita, Kukkonen joiden

isänä on Jukka limousin Ruonakoski mutta emon rotuna

joku Juha muu Tenho liharotu. Limousin aineksen

Marko vähäisyys Valkonen ja näistä risteytysten

osuuden suuruus tulee huomioida

seuraavassa.

Marika Pasto

Näinä Tuomas neljänä Ala-Outinen vuotena välitykseen

tulleista sonnivasikoista limousin

rotuiset sonnit ovat olleet

keskimäärin 8kg keveämpiä, neljä

päivää nuorempia ja päiväkasvu

syntymästä välitykseen keskimäärin

85grammaa heikompi verrattuna

kaikkien muiden keskiarvoihin.

Limousinrotuisten sonnivasikoiden

keskimääräinen päiväkasvu syntymästä

välitykseen on ollut 1451g

ja ikä 205päivää. Tilakohtaiset erot

ovat suurehkoja. Vasikoiden hinta

on ollut keskimäärin 97€ korkeampi

kuin muiden liharotuisten sonnivasikoiden

keskihinta.

Teurastetut sonnit

2019 ja 2020 välitetyistä vasikoista

on pääosin jo kaikki teurastettu.

2021 vuoden vasikoista on noin 30%

tammikuun 2023 toiseen viikkoon

mennessä teurastettu.

Tästä teurasaineistosta limousin

sonnien jälkeläisten tilitysarvo on ollut

keskimäärin 198€ enemmän kuin

muiden liharotuisten sonnien mutta

kasvatusaika välityksestä teuraaksi

on ollut 48pv pidempi. Limousin rotuiset

sonnit eivät juurikaan rasvoitu,

joten niitä on turvallista kasvattaa

pidempään ilman rasvavähennysten

pelkoa. Tämä saattaa olla osasyy limousinin

huomattavasti pidempään

kasvatusaikaan. Kasvattajan osto- ja

teurashinnan välinen erotus on ollut

limousin rotuisilla sonneilla keskimäärin

110€ parempi kuin muiden

liharotuisten keskiarvo. Tilitettyjä

teuraskiloja limousin sonnien jälkeläisillä

on ollut 58% elopainosta ja

muilla roduilla keskimäärin 56%.

Luokitukset

Rasvaluokissa on tapahtunut viime

vuosina huomattava muutos alaspäin.

Muiden liharotujen vuonna

2019 välitettyjen sonnivasikoiden

teurastuloksissa 26% on ollut rasvaluokissa

3+ tai enemmän, 2020 välitetyistä

12,5% ja 2021 tähän mennessä

teurastetuista vain 4,5% on ollut

rasvaluokassa 3+ tai enemmän.

Limousin rotuisten sonnien määrä

rasvaluokissa 3+ tai enemmän on ollut

2019 välitetyistä 5%, 2020 2% ja

2021 0%.

Muiden liharotuisten sonnien

teuraista E ja U luokkiin on yltänyt

vuonna 2019 välitetyistä sonnivasikoista

35%, 2020 välitetyistä sonnivasikoista

40% ja tähän mennessä

teurastetuista 2021 välitetyistä sonnivasikoista

48%. Limousinsonnien

jälkeläisistä 2019 välitetyistä sonnivasikoista

77% luokittui E ja U

luokkiin, 2020 sonnivasikoista 82%

ja 2021 sonnivasikoista 84%.

Päivi Anttila n

emolehmäneuvoja

HKScan Finland oy


2

16 2020 2023/ / www.limousin.fi

Limousin Puheenjohtajan kasvattajien palsta perustava kokous

Limousin liharotu rantautui Suomeen

1981. Ensin Antti Mustakallio toi Limou-

Luet nyt Suomen Limousinkasvattajat ry lehteä

sin sonnin ja heti perään Anders af Heurdun

ympärille muodostui aktiivinen seitjohtajaksi

Antti, rahastonhoitajaksi Mar-

lin sonnin ja hiehoja. Seuraavana vuonna

perustettiin Luukkaan Limousin(Marjatta

noivat eri lihakarjarotujen siementä.

Parin vuoden kuluessa Limousin-ro-

semän tilan ryhmä jaka piti tiiviisti yhteyttä.

Niinpä keväällä 1983 päätettiin pe-

Limousinkasvattajat Anttila) Metsä-Paavolan ry Limousin on valtakunnallinen

ja Reino Jantunen). rotuyhdistys, jonka

(Sari

tarkoituksena

Suomessa oli

on

menossa

edistää

jonkinasteinen

Limousin

emo-lehmäboomi ja Limousin linjalle lähti

muutama jalostusta muukin Suomessa kasvattaja. Suomen ja toi-

rodun

mia kotieläinjalostusyhdistys kasvattajia yhteen oli kokoavana

jo aikaisemmin

tuonut

tahona. Yhdistyksen

Limousin-spermaa

toimintaan

maahan.

Myös Keinosiemennysyhdistykset tulivat

mukaan limousin-rotuun emolehmäbuumiin ja ja sen markki-

kas-

kuuluu

vatukseen liittyvän koulutuksen,

opintomatkojen ja virkistäytymistilaisuuksien

järjestäminen jäsenille,

yleinen tiedottaminen sekä

limousinlihan tunnetuksi tekeminen

ja markkinoinnin edistäminen

kasvattajien henkisen ja taloudellisen

hyvinvoinnin turvaamiseksi.

Limousin lehti ilmestyy kerran

vuodessa ja sen toimittaa yhdistyksen

johtokunta. Järjestömme

on sitoutumaton ja siksi lehteen

on toimittanut juttuja pihvikarjan

kasvatukseen liittyvät eri yhteistyötahot:

rustaa Limousin-kasvattajien yksityishenkilöt, yhdistys. teurastamot,

Perustava jalostusneuvontaan kokous pidettiin Qvidjan

jaosuuskunta

Uuden liharodun on tehnyt tulo Suomeen yhteistyöso-

he-

toteutui osuuskunta sukupuolten omistaa. tasa-arvo. Kasvattajalostustoimintaan

kartanossa ja läsnä olivat:

liittyvät

Antti

yritykset

ja Pirjo rättänyt

pimuksen

suria aploodeja.

Snellman

Arvostelua

Lihanjalostus

Oy:n piiristä kanssa sekä osasta joka keinosienyhdis-

markkinoi

kuului

”vanhojen” liharotujen joukosta. Myös

Mustallio, Anders ja Dagrun af Heurlin,

sekä Marjatta järjestöt. Anttila, Sari ja Reino Jantunen, SKJYn

Pirkko Limousin ja Matti yhdistyksen Manner, Osmo aloitteesta ja Taina tyksiä. Limousin eläinten liha À la-Carte

osa

Sillantaka

kasvattajista

sekä Anja-Liisa

kasvattajat Mikko Takape-

tuotemerkin

Suopeutta ei

avulla.

lisännyt,

Osuuskunnalle

tulee kertoi tänä Yhdysvaltalaisita vuonna täyteen liharo-

10

että yhdistys

Sihvola. Puheenjohtajana toimi Anders ja omissa mainoslehtisissään: Limousin =

rustivat sihteerinä Marjatta. vuonna 2010 Kasvattajaosuuskunta

Limousin. Osuuskun-

toimintavuotta.

ruhorotu

nan tarkoituksena ja toimialana

on jäsenten elinkeinon tukemiseksi

markkinoida jäsenten omistamia

Pihvikarjaliitto on valtakunnallinen

toimija joka edistää kaikkien

pihvikarjarotujen asiaa. Pihvikarjaliitto

limousin-rotuisia eläimiä, joko

on Suomessa tuotetun, eet-

teuraaksi tai eloon. Osuuskunta

edistää myös limousin-rotuisten

tisesti korkeatasoisen laatulihan

puolestapuhuja, jonka tavoitteena

nautojen kasvattamisen yleisiä on parantaa pihvikarjatuotannon

edellytyksiä.

Kasvattajaosuuskuntaan liittyminen

edellyttää Limousinkasvattajat

tunnettuutta, edistää pihvilihan

arvostusta ja lujittaa jäsentemme

keskinäistä yhteistyötä. Pihvikar-

ry jäsenyyttä. Osuuskunta Vanha pyöreä on jaliiton logo edelleen jäsenet yhdistyksen harjoittavat nimiin pih-

luonut Limousin à la Carte rekisteröity tuotemerkin,

jonka käyttöoikeuden

esim. lihan suoramyynnissä.

jalostusta, eläinten myyntiä ja li-

ja virotuisten on yhdistyksen nautojen jäsenten käytettivissä kasvatusta,

Suomen Limousinkasvattajat ry Gourmet pihvilihaa

on myös tekstimuotona sallittu käyttöön vain

yhdistyksen jäsenille.

Uuden johtokunnan

Säännöistä

jäsenen

ja logon originaalista

esittely

voi kysyä

hiehojen hatuotantoa. 52%.

Ymmärrettävästä Valtakunnallisiin ärtymyksestä päättäjiin huolimatta

vaikuttaminen

Limousin

ja

valtasi

oikean

siemennyksissä

tiedon antaminen

päättäjille kasvoi alkuvuosien ja virkahenkilöil-

seitsemäs-

ykkösaseman ja pikkuhiljaa myös kajojen

lukumäärä

tä le huimasti. on yksittäisille Loppu onkin rotuyhdistyksille

sitten historiaa.

vaikeaa. Pihvikarjaliitto on myös

Mikko Taka-Sihvola n

meille väylä, jonka kautta saamme

meille tärkeää viestiä vietyä eteenpäin.

Suomen Limousin kasvattajat

on myös pihvikarjaliiton jäsen

niin kuin myös osa jäsentiloista.

Teemme yhteistyötä ja lisäämme

osan pihvikarjaliiton viestinnästä

myös omaan viestintään.

Yhdistys päivitti

graafisen ilmeen v. 2013

yhdistyksen sihteeriltä

Ensimmäiseksi yhdistyksen puheenjohtajaksi

valittiin Anders, varapuheen-

jatta ja siheeriksi Mikko. Johtokunnan jäseniksi

valittiin Sari ja Pirkko. Eli jo silloin

tututkimuksista, joissa todettiin: Limousin

ruhojen lihaprosentti on 63, muilla 43,

Limousin rasvaprosentti on 21, muilla 43.

Myös risteytyssonnien lihaprosentti oli

tutkimuksissa ylivertainen 55 %, risteytys-

Toivomme että voimme kaikki olla

yhdessä mukana edistämässä Limousin

rodun vastuullista ja eettistä

kasvatusta.

Tommi Matomäki n

PALKINTOJA

NESTORI-SONNI:

Ahon Inedit Li 2226

synt. 29.9.-13

Isä: Haukiniemen Ferrari

Emänisä: Wolff Charles

Omistaja: Luukkaan Limousin

(Anttila MTY)

Hei, olen Marika Pasto Seinäjoelta

(tarkemmin sanottuna Seinäjoelta,

Peräseinäjoen kaupungin

osasta, Paston kylästä). Perheeseeni

kuuluu aviomies Juha ja kolme

kouluikäistä lasta Noora 12v,

Johanna 10v, Joni 8v. Edellisessä

Limousin -lehdessä oli Isomäen

Arton kirjoittama juttu meistä

”lypsylehmistä limousineen”.

Jutussa tuli kattavasti kerrottua

meistä ja tilastamme kaikki oleellinen.

Lyhykäisyydessään historia

menee niin että sukupolvenvaihdoksen

myötä vuonna 2004 tila

siirtyi meille ja lypsylehmiä olemme

lypsäneet siitä lähtien. Vuonna

2010 meille muutti lypsylehmien

jatkoksi ensimmäiset highland

-emolehmät. Vuonna 2015 minulla

todettiin ammattitautina

lehmäallergia joka sitten laittoikin

asiat ja tulevaisuuden haaveet/ajatukset

uuteen järjestykseen.

Itsenäisyyspäivänä 6.12.2017

meille muutti ensimmäiset limousin

emolehmät silloin juuri valmistuneeseen

katettuun lantalaan

ja uutta pihattoa alettiin rakentamaan

seuraavana keväänä. Syksyllä

2018 päästiin muuttamaan uuteen

pihattoon. Nyt meillä ollaan

tuotannonsuunnan muutoksessa

siinä vaiheessa että meiltä löytyy

edelleen lypsylehmät, highlandia

(enää pieni lauma) ja pihatollinen

limousineja. Alkaisi olla pikku

hiljaa aika luopua lypsylehmistä ja

highlandeista sekä keskittyä olennaiseen

eli limousin emoihin.

Omille harrastuksille täällä

hullun myllyssä ei kauheasti jää

aikaa, mutta perheemme lemmikit

2xbordercollie, jackrusselinterrieri,

kissa, suomenhevonen ja

shetlanninponi sekä tietysti rakkaat

lapsemme sekä heidän harrastuksensa

pitävät huolen ettei

vapaita minuutteja pääse kertymään.

Isäntä Juha valittiin hetki sitten

Faban edustajistoon kausille

2020-2023 ja hän haluaa kiittää

kaikkia äänestäjiä. Samoin minä

haluan kiittää luottamuksesta ja

siitä että olette valinneet minut

Suomen Limousinkasvattajat ry:n

johtokuntaan ja isännän Faban

edustajistoon. Meihin saa olla yhteyksissä

jos on jotain asioita rodusta

tai rodun ulkopuolelta, joita

voimme viedä eteenpäin omilla

SUOMEN LIMOUSINKASVATTAJAT RY

tahoillamme.

2-VÄRI LOGO: "LIMOUSIN GOURMET"

VIHREÄ PMS 356 + KELTAINEN PMS 123 (tai KULTA es PMS 871 )

VERSIO7: 27.1.1997 OK KONV-> FREEHAND 9 20.4.2006

© (STUDIO STRÖMBERG CORP) STRATEGIC DESIGN LTD

Henrik Strömberg 050 5512456

Terveisin

Marika Pasto n

E+ palkitut:

Tiina ja Esa Leveelahti

Julkaisija: Suomen Limousinkasvattajat ry

Päätoimittaja: Johanna Jantunen

Sivunvalmistus: Sata-Pirkan Painotalo Oy

Toimituksen osoite: Johanna Jantunen,

Metsä-Paavolantie 10, 37800 Toijala,

Puh 044 5503191

Painosmäärä: 600

Painopaikka: Sata-Pirkan Painotalo Oy

Johtokunta 2020:

Tommi Matomäki, puheenjohtaja

Ulla Hööpakka, varapuheenjohtaja

Erno Uusi-Salava, rahastonhoitaja

Johanna Jantunen, sihteeri,

ei johtokunnan jäsen

NESTORI-HAASTAJA:

Helena Kukkonen

Jukka Ruonakoski

Juha Tenho

Marko Valkonen

Marika Pasto

Tuomas Ala-Outinen

Hamppulan Max

synt. 27.3.2016

Isä: Fox

Emänisä: Paddais Eskulap

Omistaja: Riitta ja Jouko Silkala

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!