Kuljetus & Logistiikka 2 / 2012
Kuljetus&Logistiikka -lehti on logistiikka-alan ammattilaisille kohdennettu tiedottaja.
Kuljetus&Logistiikka -lehti on logistiikka-alan ammattilaisille kohdennettu tiedottaja.
You also want an ePaper? Increase the reach of your titles
YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.
koulutus

KAIVANNAISTEOLLISUUS

LISÄÄ KOULUTUSTARVETTA

Kaivosteollisuuden merkitys

Kainuun aluetaloudelle on

suuri ja kasvava. Talvivaaran

laajennus ja vireillä oleva

Sotkamon Taivaljärven

hopeakaivohanke vahvistavat

alueen kaivostoimintaa ja

lisäävät koulutuksen tarvetta.

Kaivoksen kokonaistyöllisyysvaikutukset

kerroinvaikutuksineen ovat

mittavat. Työvoiman tarve kasvaa

myös monella muulla toimialalla,

kuten logistiikassa ja maarakennusalalla.

Talvivaaran kaivos vahvistaa talouskasvua

ja työllisyyttä Kainuun lisäksi myös monessa

muussa lähialueen maakunnassa.

KAO:sta osaajia kaivannaisteollisuuteen

KAO:lla on koulutettu kaivannaisteollisuuteen

työntekijöitä vuodesta 2009 alkaen.

Koulutuksen tavoitteena on antaa opiskelijalle

kaivosalan ammattilaiselta vaadittavia

tietoja ja taitoa sekä valmiuksia suoriutua

itsenäisesti kaivostyöntekijän töistä.

- Kaivostyössä käytetään apuna erilaisia

järeitä ja kalliita työkoneita, laitteita ja

tarvikkeita porista räjähdysaineisiin ja kauhakuormaajista

maansiirtokuormureihin.

Siksi koulutuksen on oltava monipuolista ja

käytännönläheistä, kaivosalan perustutkintoon

valmistavasta koulutuksesta vastaava

opettaja Eino Kiiveri huomauttaa.

- Ihan ensikertalaista ei voi päästää harjoittelemaan

oikeilla laitteilla tai työkoneilla.

Laitteet ovat kalliita, miljoonan luokkaa

ja särkyessään aiheuttavat huomattavaa taloudellista

vahinkoa. Kuivaharjoittelut tehdään

ensin oppilaitoksessa simulaattoreilla.

Opiskelijoilla on käytössä louhosauto-, kaivinkone-

ja porakonesimulaattorit.

Motivaatio ja kiinnostus kaivosalaa kohtaan

ovat tärkeimmät edellytykset alalle hakeutuvalta.

Sitä meneillä olevan koulutuksen

opiskelijoilta ei tunnu puuttuvan.

- Opiskelijat ovat motivoituneita ja innokkaita.

He jäävät usein koulupäivän jälkeen

harjoittelemaan simulaattoreilla. Kesän

työharjoittelut painavat päälle ja osaamista

hiotaan ahkerasti.

- Simulaattori vastaa melkein oikeaa konetta.

Harjoittelu simulaattorilla antaa hyvän

tuntuman koneeseen ja samalla tulee

liikeradat tutummaksi.

Tutkinnolla ja koulutuksella on

merkitystä

Tunnustettu osaaminen on helpompi osoittaa.

Muodollisella pätevyydellä on nykyisin

merkitystä työtä haettaessa.

- Työllistymiseni edellytyksenä toistaiseksi

voimassa olevaan työsuhteeseen nykyisessä

työssäni on alan perustutkinto. Sitä

ollaan nyt suorittamassa, Pekka Kuosmanen

toteaa.

Kiiveri kertoo työvoiman kysynnän olleen

tasapainossa koulutettavien määrään nähden,

mutta tulevaisuudessa tarve näyttäisi

vain kasvavan.

- Ammattitaitoisten kaivostyöntekijöiden

kouluttaminen vie oman aikansa. Vuonna

2011 valmistuneista opiskelijoista kaikki

työllistyivät heti koulutuksen jälkeen.

KAO:sta on valmistunut viitisenkymmentä

kaivosalan osaajaa. Täydennyskoulutuksena

on koulutettu yritysten tarpeisiin panostajia

ja ylipanostajia ja Talvivaaraan porareita.

Meneillään olevasta kaivosalan perustutkinnosta

valmistavasta koulutuksesta on jo

työllistynyt kolme opiskelijaa ja he jatkavat

opintojaan työn ohessa.

” Työ vaatii tarkkuutta

ja simulaattoreilla

on helppo aloitella.

Selviää huomattavasti

pienemmillä vaurioilla,”

heittää Pekka Kuosmanen

harjoittelun lomassa.

Kuva: Esko Murtomäki

78 Kuljetus & Logistiikka