Kotiseutulainen 15/2021
Syksy tarjoaa paljon kauneutta
Syksy tarjoaa paljon kauneutta
Create successful ePaper yourself
Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.
KESKIVIIKKONA 15.9.2021 NRO 15 / 2021
7
Tuulihattu ja Pingviini
seikkailevat Forssan teatterissa
Kauan odotettu riemukas lasten
musiikkinäytelmä “Tuulihattu ja
Pingviini“ saa vihdoin ensi-iltansa
Forssan teatterissa 11.9.2021.
− Näytelmän on kirjoittanut englantilainen
David Wood 70-luvulla ja hän on
myös säveltänyt tähän musiikin. Tämä on
siitä poikkeuksellinen lastennäytelmä, että
vaikka tässä on menoa ja melskettä ja hassuja
hahmoja, on tässä myös asiaa, kertoo
ohjaaja Timo Tirri.
1970-luvun hengen mukaan näytelmässä
on selvästi haluttu tuoda lapsillekin asioita
pohdittaviksi ja nämä aiheethan ovat edelleen
ajankohtaisia, kuten esimerkiksi vesien
saastuminen ja onko oikein viedä eläimiä
eläintarhaan ihmisten töllisteltäviksi.
Mutta näytelmä on silti täynnä kaikkea
hauskaa.
− Hauskoja hahmoja, laulaa luikautetaan
välillä, on jännitystä ja takaa ajoja. Ja
se mikä mielestäni on kaikkein parasta,
että tässä esityksessä lapset saavat osallistua
tarinan kulkuun, oikein kehotetaan
huutamaan, tai keksimään hahmoille
nimiä.
Nykyajan hengen mukaan näytelmä on
siis interaktiivinen. Elämyksellisyytensä
takia esitys sopii mainiosti ensikertalaisille,
vasta teatteriin tutustuville lapsille.
Pingviini (Taika Sjöblom), Lörppö Tuulihattu (Emilia Korpela) ja Kenkku Kuningaskalastaja
(Romeo Ampuja).
− Pyrimme luomaan huikean satumaailman
ja kokonaisvaltaisia aistielämyksiä
yleisölle.
Esityksessä on kaksitoista roolia ja yksitoista
näyttelijää. Frans Thomsson soitti
ja sovitti alkuperäisen musiikin sopivaksi.
Näytelmän ja kaikki laulut on suomentanut
Jukka-Pekka Rotko.
− Meillä on myös mahtava valotiimi,
joka luo näyttämölle erilaisia tunnelmia.
Maskit ja naamiot on tehty yhdessä tiimityönä,
Annika Lahti ja Rauha Kallio
vastaavat kaikesta kädentaitoja vaativista
asioista ja Pentti Heikkilä on tehnyt kaikki
lavasteet. Esityksiä on kaiken kaikkiaan
kuusitoista.
Teksti: Tuija Brooker, kuvat: Pirre Bono.
Tapahtumia
Ilmoita yhdistyksen. järjestön tai seuran
pääsymaksuton tapahtuma ilmaiseksi
tapahtumapalstalla. Tapahtuma voi olla
jäsenistölle tai kaikille, kokous, luento,
vakikerho, retki yms. kunhan tilaisuus on
maksuton. Lähetä lyhyt, napakka teksti palsta@
kotiseutulainen.fi. Ilmoitus ehtii seuraavaan
lehteen, kun se on toimituksessa ilmestymistä
edeltävän viikon keskiviikkona. Kerralla voi
lähettää myös pidemmän aikavälin tapahtumat.
To 16.9. klo 18 Kirjallisuusilta Jokioisten
Tietotalon yläkerta, Humppilantie
9. Anni Kytömäen kolmas romaani
Margarita voitti kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon
vuonna 2020. Kirjailija
kertoo teoksistaan ja kirjailijan työstään,
haastattelijana Minna Autio. Järjestäjät
Jokioisten kirjasto ja Jokiläänin kansalaisopisto.
Su 19.9. klo 10-16. Hevoset Forssassa
–puistotapahtuma Viikon päättää
sunnuntaina 19.9. Hevoset Forssassa
-ilmaistapahtuma lapsiperheille Myllyja
Rantapuistossa. Hevoset esittäytyvät
näytöksissä sekä erilaisissa aktiviteeteissa.
Perheen pienimmille löytyy lisäksi
kepparipuisto ja talutusratsastusta.
To 23.9. klo 18 Luento Ferrarian
vesivoimalaitos Jokioisilla Jokioisten
Tietotalon yläkerta, Humppilantie 9.
Arkkitehti Konsta Korpela kertoo opinnäytetyönsä
pohjalta vesivoimalaitoksen
historiasta ja tulevaisuuden mahdollisuuksista.
Järjestäjät Jokioisten kirjasto
ja Jokioisten kunta.
Hevoset Forssassa
19.9.2021
klo 10-16
- koko perheen
tapahtuma
Näytöksiä, ajelua,
talutusratsastusta,
kepparirata,
heppakerho
* * * *
Poneja, hevosia
- turpaterapiaa,
saa koskea!
Mylly- ja Rantapuisto,
Forssa
Pysäköinti joen takana
Kehräämöllä tai
kaupungintalolla.
Säävaraus tapahtuman
keston suhteen.
Ilmainen sisäänpääsy!
Tervetuloa!
Lisätietoja ja ohjelma: hippolis.fi/hevosetforssassa/