21.11.2019 Views

Pohjanmaan opettaja 2/2019

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

Koulutussihteerin terveisiä

Olen toiminut OAJ Pohjanmaan koulutussihteerinä

vuoden 2019 alusta saakka ja sitä aikaisemmin

yhdistyksen muissa tehtävissä useamman vuoden ajan

esim. yhdistyksen varapuheenjohtajana ja Vakatiimin

vetäjänä. Perustyöhöni kuuluu esikoulun opettajan työ

ja osa-aikaisesti toimin Vaasassa varhaiskasvatuksen

opettajien, päiväkodin johtajien ja perhepäivähoidon

ohjaajien luottamusmiehenä. Olen myös valtuutettu

sekä LTOL:n että OAJ:n valtuustoissa.

Saimme vuoden alusta uuden järjestöassistentin ja

myös alueasiamies on vaihtunut kesän aikana. Otin

koulutussihteerin tehtävät vastaan osaksi siksi, etteivät

kaikki toimihenkilöt vaihtuisi uusiin samaan aikaan.

Etuna on ollut, että olemme järjestöassistentti Niinan

kanssa molemmat Vaasassa ja olemme voineet tukea

toisiamme uusissa tehtävissä.

Kevään koulutuksia oli jo suunniteltu pitkälle eikä

tarvinnut aloittaa ihan alusta. Työhöni on kuulunut vetää

yhdistyksen koulutustiimiä, joka ideoi, suunnittelee

ja järjestää alueen yhteisiä koulutuksia. Koulutukset ovat

pääasiassa edunvalvonnallisia, mutta mukaan mahtuu

myös liikunnallista ja pedagogista osuutta. Myös eri

jaostot järjestävät koulutuksia ja tilaisuuksia tarpeen

mukaan omalle opettajaryhmälleen. Olen aina tarvittaessa

apuna kutsujen ja ilmoittautumislinkkien

laatimisessa. Tärkeää koulutusten järjestämisessä on

eri opettajaryhmien välinen sekä alueellinen tasa-arvo.

Koska alueyhdistyksemme on laaja, myös koulutuksen

saralla on iso haaste järjestää koulutuksia tasaisesti

kolmen ison maakuntakeskuksemme välillä ja myös

vaihtelevasti pienemmillä paikkakunnilla. Koulutuksia

järjestetään alueyhdistystoimijoille, paikallisyhdistysten

toimijoille, luottamusmiehille, päättäjille ja jäsenille.

OAJ:n strategian mukaan koulutusta ja yhdistyksen

toiminnan muotoja tulee kehittää osallistavampaan ja

avoimempaan muotoon: se tapahtuu uusin välinein,

uusin työtavoin ja rohkein kokeiluin. Iso haaste on

saada opettajat edunvalvonnan asioiden äärelle iltaisin

tai viikonloppuisin. Jatkossa koulutuksia miettiessämme

katsomme tarkemmin kentän tarpeen ja tietysti

jatkamme hyväksi ja suosituiksi nousseita koulutuksia.

Joistakin koulutuksista joudumme jatkossa perimään

ruokailuista tai majoituksista aiheutuneita kustannuksia

myös jäseniltä, mikäli peruutus tulee ihan viime

hetkellä. Näistä on maininta kutsuissa. Minulle itselleni

haaste on ollut myös uusien teknisten sovellutusten

ja kokous- ja koulutuskäytäntöjen opettelu, mutta

onneksi aina löytyy apua ja osaamista aika läheltä.

Suuri haaste itselleni on myös oman ajan riittäminen

ja se, että teen tätä oman päivätyön ohella. Lokakuun

lopulla pääsen mukaan OAJ:n paikallistoimijoiden

koulutukseen ja toivottavasti sieltä saa vinkkejä taas

jatkoon. Seuraathan alueyhdistysten nettisivuja osoitteessa

www.oajpohjanmaa.fi ja Facebook-sivuja.

Minulle voi aina laittaa vinkkejä, toiveita ja koulutustarpeita

kentältä sähköpostiini monika.koivumaki@

edu.vaasa.fi

Teriveisin

Koulutussihteeri Monika

Koulutussihteeri Monika Krakovan seminaarissa. Taustalla liikuntavastaava Risto Haverinen.

OAJ:n Pohjanmaan

alueyhdistyksen alkutaival

OAJ:n Pohjanmaan alueyhdistys aloitti toimintansa

virallisesti 1.1.2009. Oikeastaan yhdistys oli olemassa

jo muutama kuukausi aikaisemmin, sillä se rakentui

vuodesta 1975 lähtien yleissivistävien opettajien piirijärjestönä

olleen Etelä-Pohjanmaan opettajien ammattiyhdistyspiiri

ry:n pohjalle. Ylimääräisessä kokouksessaan

syyskuun 3. päivänä 2008 piiriyhdistys muutti nimekseen

OAJ:n Pohjanmaan alueyhdistys ry. Sääntöjä muutettiin

niin, että uuden alueyhdistyksen jäseniksi saattoivat

1.1.2009 alkaen liittyä muutkin toiminta-alueen oaj:läiset:

ammatilliset opettajat, lastentarhanopettajat, yliopiston

lehtorit ja FSL:n (Finlands Svenska Lärarförbund) jäsenet.

Silloisten sääntöjen mukaan uuden alueyhdistyksen

”kotipaikka on Seinäjoen kaupunki ja sen toiminta-alueena

ovat Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnat

lukuun ottamatta Kruunupyyn, Luodon, Pedersören,

Pietarsaaren ja Uudenkaarlepyyn kuntia. Yhdistys toimii

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry:n paikallisyhdistysten

sekä jäsenryhmäkohtaisten, oppilaitoskohtaisten

ja työnantajakohtaisten yhdistysten muodostamana

alueyhdistyksenä.” Yhdistyksen toiminta rahoitettiin

OAJ:n avustuksilla ja jäsenmaksulla, joka oli ja on edelleen

0,03 prosenttia henkilöjäsenen palkasta.

OAJ Pohjanmaan toiminta-alue laajentui nykyisen

kokoiseksi, kun OAJ:n hallitus päätti, että myös

Keski-Pohjanmaan alueen opettajat liittyvät sen jäseniksi

1.1.2013 lähtien. Siihen voi ajatella alueyhdistyksen

perustamisvaiheen päättyneen.

Alueyhdistysten perustamisen taustalla olivat edunvalvonnassa

tapahtuneet muutokset. Vuosituhannen alkuvuosina

monilla alueilla alkoi vahvistua käsitys, että paikallisyhdistysten

lisäksi tarvitaan kuntarajat ylittävää opettajien yhteistä

edunvalvontaa, alueyhdistyksiä. Kehitystä vauhditti OAJ:n

syysvaltuuston 2003 hyväksymä ponsi: ”OAJ:n alueellista

edunvalvontaa varten perustetaan alueelliset, kaikkien

opettajien yhteiset alueyhdistykset niille alueille, joilla on

valmius tähän. Samalla järkevöitetään järjestörakennetta

mm. päällekkäiset organisaatiot purkamalla. Alueet itse

päättävät yhdistyksen toiminta-alueen.” Toisaalta alueyhdistysten

perustamista ja alueellista edunvalvontaa pidettiin

myös turhana varsinkin Helsingin ja Uudenmaan eri opettajayhdistyksissä.

OAJ:n valtuustossa käytiin asiasta kiivasta

debattia ja myös äänestettiin useaan otteeseen.

Asia kuitenkin eteni ja vähitellen alueyhdistyksiä syntyi:

Kainuu ja Kanta-Häme 2005, Pohjois-Karjala 2006 sekä

Päijät-Häme ja Keski-Suomi 2007. Viimeksi mainittu

oli esikuvana, kun kokoonnuimme 28.–29.3.2008 hotelli

Kivitippuun Lappajärvelle keskustelemaan alueyhdistyksen

perustamisesta Pohjanmaalle. Keski-Suomen ammatillisia

opettajia edustanut Birgitta Mannila piti tilaisuudessa

erittäin hyvän esitelmän, joka vakuutti myös alueemme

ammatillisten opettajien edustajat. He olivat suhtautuneet

hankkeeseen epäröiden. Toinen tärkeä vaikuttaja oli OAJ:n

valtuuston vaasalainen puheenjohtaja Jarmo Juupaluoma.

Systemaattiseen perusteelliseen tyyliinsä Jarmo esitteli

alueyhdistyksen tarkoitusta. Lappajärvellä saimme tulevan

OAJ Pohjanmaan toiminta-alueen kaikilta opettajaryhmiltä

sitoumuksen lähteä mukaan uuteen yhdistykseen.

Päädyimme siihen, että alueyhdistys oli helpointa muodostaa

vanhan yleissivistävien opettajien ammattiyhdistyspiirin

pohjalle. Tuossa vaiheessa olin toiminut kahdeksan

vuotta vanhan OAY-piirin puheenjohtajana. Kun minut

valittiin myös uuden OAJ:n Pohjanmaan alueyhdistyksen

puheenjohtajaksi, oli toimialue minulle ja muille piiritoiminnassa

mukana olleille yleissivistäville opettajille tuttu.

Tehtävässä oli helppo jatkaa, vaikka haasteitakin piisasi.

Haastavinta oli saada uudet opettajaryhmät ”kotiutumaan”

alueyhdistykseen. Sen vuoksi perustettiin kaikille

ryhmille omat jaostot, joiden puheenjohtajat olivat samalla

OAJ Pohjanmaan varapuheenjohtajia. Parhaiten

jaostojärjestelmää hyödynsivät lastentarhanopettajat. He

organisoivat omia tilaisuuksiaan ja lastentarhanopettajille

suunnattua koulutusta. Myös yliopiston lehtorien jaosto

osasi ottaa hyödyn irti uuden alueyhdistyksen tuomista

lisäresursseista, vaikka jäsenmäärältään jaosto oli pienin.

Kaikkien jaostojen toiminta ei ollut yhtä aktiivista.

Ammatillisten opettajien hajanaisuus ja oppilaitosten keskinäinen

kilpailu heikensivät kyseisen jaoston toimintaa.

Myös järjestöosaamisen puute näkyi jaoston toiminnassa.

Ruotsinkielisiä opettajia edustanut jaosto jäi nimeksi paperilla,

sillä FSL:n edustajat olivat oman puheenjohtajakauteni,

2009– 2017, ajan vain nimellisesti mukana.

Yleissivistävien opettajien jaoston toimintaa vaikeutti se,

että OAJ Pohjanmaa oli rakennettu vanhan piirijärjestömme

pohjalle. Paikallisyhdistyksissä ehkä ajateltiin, että yleissivistävät

opettajat ovat jo vahvasti edustettuina alueyhdistyksessä,

mikä toki piti paikkansa. Niinpä jaostoon nimetyt

paikallisyhdistysten ysiläiset puheenjohtajat eivät kokeneet

jaoston kokouksiin osallistumista tärkeäksi. Sen sijaan järjestämämme

koulutukset, joita oli runsaasti, olivat suosittuja.

8 2/2019

2/2019

9

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!