Fintendo Magazine 1

MAGAZINE 

VUOSI 2017 NRO 1 

The Legend of Zelda 

Breath 

of the 

Wild 

Legendan uusi aikakausi 

SIVUA 

62 

sivua 

Fintendon ensimmäisen vuoden 

Parhaita paloja 

Fintendo.fi – 1

Sisältö 

42 

3 Pääkirjoitus 

4 Fintendon avajaistiedote 

6 Teema: Switchin julkaisuikkuna 

7 Zelda: Breath of the Wild 

10 1-2 Switch 

12 Mario Kart 8 Deluxe 

15 Testissä Switch ja uudet ohjaimet 

18 Teema: Switchin taistelupelit 

19 Arms 

21 Pokkén Tournament DX 

24 Dragon Ball Xenoverse 2 

27 Nintendon E3 2017 -julkistukset 

Artikkeli 

30 Videokatsaus 

31 Teema: Splatoon 

32 Splatoon 2 

35 Splatoonin marssi Wii U:lta Switchille 

21 

40 Esittelyssä Zelda-maraton 

Artikkeli 

42 Hey! Pikmin 

Arvostelu 

45 Miitopia 

Arvostelu 

47 Story of Seasons: Trio of Towns 

Arvostelu 

50 Lohkaisuja foorumilta 

51 Teema: Fire Emblem 

52 Fire Emblemin lyhyt historia 

54 Fire Emblem Echoes 

57 Fire Emblem Heroes 

60 Fire Emblem Warriors 

31 

2 – Fintendo.fi

Pääkirjoitus 

Jos luet tätä, olet erittäin todennäköisesti hankkinut Super Fintendo 

-jäsenyyden Fintendo-foorumilla. Onnittelut ja kiitokset 

hyvästä valinnasta. Super Fintendo on vapaaehtoinen tilaus, jolla 

tuetaan yhteisön kehittämistä. Yksi vuoden mittainen Super-tilaus 

riittää kattamaan esimerkiksi Fintendo.fi-osoitteen vuodeksi. 

Muita ylläpitokuluja ovat esimeriksi palvelinmaksu ja julkaisujärjestelmien 

tiettyjen lisäosien lisenssit. Mielellään järjestäisimme 

myös enemmän kilpailuja tai tukisimme sisällöntuotantoa, 

mikäli se olisi mahdollista. 

Digitaalinen Fintendo Magazine on tarkoitettu Super Fintendo 

-tilaajaeduksi, mutta emme ole vaikeuttaneet lehden lukemista 

erityisillä kirjautumisoikeuksilla. Toivomme kuitenkin, ettet laittaisi 

lehteä ainakaan julkiseen jakoon. Kaikki tämän lehden jutut on 

julkaistu aiemmin Fintendo-blogissa vuoden 2017 ensimmäiseltä 

puoliskolla. Super-jäsenet voivat kuitenkin saada jatkossa luettavaksi 

tiettyjä blogitekstejä ennakkoon. 

Fintendo Magazineja ei ole tällä hetkellä suunnitteilla enempää, 

joten suomalaista Nintendo-lehteä kaipaavien kannattaa pitäytyä 

Fintendo-blogin lukemisessa. Tilanne voi kuitenkin muuttua, jos 

Super-jäseniä saadaan vain tarpeeksi. 

Toimitus ja ylläpito 

Päätoimitus ja taitto: 

Ville Polvela 

Avustajat: 

Tommi Koivusilta 

Ilkka Kuusisto 

Toni Soininen 

Antti Sandberg 

Oskari Vartia 

Miikka Lehtonen 

Senja Littman 

Veeti Kainulainen 

Ville Kovanen 

Antti Nikkilä 

Ari Koivunen 

Yhteystiedot 

Sähköposti: 

Web: 

Discord: 

Facebook: 

Twitter: 

mail@fintendo.fi 

fintendo.fi 

fintendo.fi/discord 

facebook.com/fintendofi 

@fintendofi 


Fintendon 

avajaistiedote 

Virallinen Nintendo Suomen Foorumi ja myöhemmin Nintendo 

Klubi palvelivat suomalaisia Nintendo-faneja internetissä 

yli kymmenen vuoden ajan. Nintendo Klubi oli paikka, jossa 

pelaajat keskustelivat Nintendosta, järjestivät peliturnauksia 

ja solmivat jopa uusia ystävyyssuhteita. Monilla on lämpimiä 

muistoja myös takavuosien klubiliitteistä ja klubikorteista. 

Monet toivoivat kuitenkin yhteisön ylläpidolta enemmän aktiivisuutta 

ja klubilaisten huomioimista. Foorumi ei houkutellut 

uusia käyttäjiä enää viime vuosina ja aktiivisuus putosi. Pientä 

hämmennystä aiheutti myös kahteen eri kanavaan – Nintendo 

Klubiin ja Nintendo Suomeen pilkottu viestintä. 30.4.2017 Nintendo 

Klubin nettisivusto lakkautettiin resurssien puutteesta 

johtuen. Suomen oma Nintendo-yksikkö on osa Pohjoismaissa 

toimivaa Bergsala-ketjua, eikä muissa maissa Nintendolla ole 

enää käytössä virallisia keskustelualueita. 

Ylläpito etsi jatkajaa Klubin pitkälle perinteelle, ja myös pitkäaikaiset 

jäsenet toivoivat jatkoa keskustelufoorumille. Samana 

päivänä kun Nintendo Klubi suljetaan, avataan myös uusi Fintendo.fi-yhteisö. 

Fintendoa ylläpitää joukko ympäri Suomea 

asuvia entisiä Nintendo Klubin aktiivijäseniä. Kokeneeseen ylläpitoomme 

ja toimitukseemme kuuluu aiemmin muun muassa 

Levelin, IGN Suomen, Site Folkin ja Smash Finlandin parissa 

vaikuttaneita henkilöitä. 

Uuden yhteisön tärkeimpänä tehtävänä on tarjota palvelua 

faneilta faneille ja nostaa Nintendon näkyvyyttä Suomessa. 

Me tarjoamme vaihtoehtoja keskustella Nintendon peleistä ja 

konsoleista muiden suomalaisten kanssa haluamallasi tavalla. 

Modernilla Xenforo-alustalla pyörivä ja mobiililaitteillakin toimiva 

foorumimme sisältää tuttuja ominaisuuksia vanhoille 

Klubin foorumin käyttäjille. Tutkimme myös mahdollisuutta 

julkaista Nintendo Klubin aikaisten viestien arkisto jossain vaiheessa. 

Käytössämme on Noftalgiasta Fintendoksi uudelleen 

brändätty Discord-kanava, jolla voi harrastaa vapaamuotoisempaa 

viestittelyä ja järjestää esimerkiksi verkkopeliturnauksia. 

Olet myös tervetullut seuraamaan Twitter– ja Facebooktilejämme. 

Lisäksi tuotamme omaa Nintendo-aiheista sisältöä ja jaamme 

myös muiden suomalaisten fanien julkaisuja. Kuvaatko You- 

Tubeen esimerkiksi Let’s Play -videoita Nintendon peleistä, 

keräiletkö retropelejä tai löytyykö pöytälaatikostasi vanhoja 

peliarvosteluita? Järjestätkö jossain peli-iltoja muille faneille? 

Kerro niistä meille! 

Toivotamme kaikki uudet ja vanhat Nintendo-fanit tervetulleiksi. 

Voit lähettää palautetta ja toivomuksia esimerkiksi foorumin 

palauteketjussa Legendaarista Nintendo Klubia ei ehkä 

enää ole, mutta sen henki kulkee meidän fanien mukana. 

• Ville Polvela 

30.4.2017 

4 – 

Fintendo.fi 

Fintendo.fi

Fintendo.fi/shop 

Kasseja, t-paitoja, julisteita ym. kivaa. 

Äänestä osoitteessa fintendo.fi/pr 


Teema 

Switchin julkaisuikkuna 

Switchin julkaisuikkuna 

Yhden tarinan loppu on toisen alku 


Arvostelu 

The Legend of Zelda: Breath of the Wild 

Lajinsa ensimmäinen 

Alusta: Switch, (Wii U) Ilmestynyt: 3.3.2017 

Kehittäjä: Nintendo EPD Julkaisija: Nintendo 

The Legend of Zelda on yksi maailman arvostetuimmista 

pelisarjoista ja yksi niistä suurista nimistä, jotka myyvät 

konsoleita. Tämä tiedetään myös Japanissa, sillä vuosia kehityksessä 

ollut The Legend of Zelda: Breath of the Wild päätettiin 

julkaista Wii U:n lisäksi samaan aikaan uudella Nintendo 

Switch -konsolilla. Megaluokan budjetin voimin kehitetty 

uudenlainen täysin avoimen maailman Zelda-peli hyvästelee 

Wii U:n arvokkaasti ja avaa Switchin aikakauden toiveikkaasti. 

Breath of the Wild menee suoraan asiaan, eikä pelin alussa 

katsella pitkiä juonta pohjustavia animaatioita. Oikeastaan 

aloitus muistuttaa huvittavan paljon aivan ensimmäistä kasibittisen 

Nintendon Zeldaa. Vanha kuoma Ganon on ottanut 

Hyrulen valtaansa ja sadan vuoden horroksesta heräävää 

Linkiä tarvitaan apuun. Mystinen parrakas mies antaa suippokorvalle 

ensimmäiset seikkailussa tarvittavat esineet ja tämän 

jälkeen pelaajalla on täysi vapaus valita mitä tekee. Halutessaan 

Ganonin linnaan voi marssia vaikka heti, mutta haaste voi 

osoittautua liian hankalaksi heikolle ja puutteellisia varusteita 

kantavalle Linkille. 

Breath of the Wild luottaa piirroselokuvamaiseen ulkoasuun. 

Tyyli muistuttaa hieman Wiin Skyward Swordia, mutta 

HD-resoluution ansiosta yksityiskohdat pääsevät paremmin 

oikeuksiinsa. Piirtoetäisyyskin on yllättävän pitkä ottaen 

huomioon Wii U:n ja taskukokoisen Switchin tehot. 

Kompromissejakin on tosin jouduttu tekemään. Resoluutio 

on Wii U:lla ja Switchin kannettavassa muodossa 

720p. Switchin ollessa telakoituna tilaksi muuttuu ylöspäin 

skaalautuva 900p. Ruudunpäivitys on molemmilla alustoilla 

30 kuvaa sekunnissa, jossa esiintyy pientä takkuilua 

ja tekstuurien ponnahtelua kummallakin konsolilla etenkin 

tiheillä metsäalueilla, Wii U:lla hieman enemmän. 

Peli hämmästyttää pyöriessään Switch-konsolin omalla 6,2 tuuman 

näytöllä. Akku riittää noin kolmen tunnin pelisessioihin, 

mikä ei kuulosta paljolta, mutta on sitä kun ottaa huomioon 

kuinka valtava maailma on mahdutettu pienelle kasetille. Mobiilitila 

on myös erinomaisesti optimoitu, sillä siinä ruudunpäivitys 

tökkii vähemmän tai se ei häiritse niin merkittävästi. 

“Breath of the Wild luottaa piirroselokuvamaiseen 

ulkoasuun.” 

Uusi Hyrulen kuningaskunta on laajempi kuin koskaan. 

Pelkästään ensimmäinen alue on isompi kuin koko Ocarina of 

Timen pelikenttä ja koko maailma jättää jopa Skyrimin toiseksi. 

Avoimen maailman seikkailuista puhuttaessa nousee aina 

esiin kysymys siitä onko peli muutakin kuin pelkkää avointa 

preeriaa. Ruohopeltoja ja metsiä riittää Breath of the Wildissakin, 

mutta vastavuoroisesti piilotettuja aarteita, salaisuuksia, 

sivutehtäviä jakavia hahmoja ja vihollisten tukikohtia vilisee 

kaikkialla. Kirjaimellisesti jokaisen kiven kääntäminen kannattaa. 


Link ei ratsasta pelkästään Eponalla. 

Hyrulen mailla sijaitsee peräti 120 pyhäkköä, joissa vierähtää 

useampi kymmenen pelituntia. Pyhäköt ovat 

eräänlaisia minitemppeleitä, jotka sisältävät joko kamppailuja 

muinaisten robottien kanssa tai pienimuotoisia 

arvoituksia. Pelkästään pyhäkön oviaukolle pääseminen 

voi olla itsestään pieni haaste, mutta kohteen luokse 

voi saapua yleensä mistä ilmansuunnasta tahansa. 

Pulmissa availlaan tuttuun Zelda-tyyliin lukittuja ovia ja 

painellaan kytkimiä, mutta ratkaisut nojautuvat aiempia 

pelejä enemmän fysiikan lakeihin. Täysin oikeaa vaihtoehtoa 

ei ole ja tehtävien suoritusjärjestys on täysin vapaa, 

sillä tarvittavat kyvyt ja esineet ovat koossa jo muutaman 

tunnin pelaamisen jälkeen. Pelaaja tulee varmasti hämmästymään 

kuinka monella eri tavalla lohkareet saa liikkeelle 

tai sähkövirran kulkemaan huoneen päästä päähän. 

Perinteisiä suurtemppeleitäkään ei ole kokonaan unohdettu. 

Temppelien arkkitehtuuri on kuitenkin muuttunut, sillä niitä 

ei jaeta enää erikseen ladattaviin kerroksiin, vaan katonrajasta 

voi loikata sekunnissa suoraan aulaan. Pomovastustajan 

kanssa pääsee ottamaan mittaa aktivoimalla kartalla näkyvät 

kytkimet, mutta niiden luokse pääseminen vaatii varusteiden 

luovan käytön lisäksi mekaniikan lakien ymmärtämistä. Eläinteemaiset 

linnakkeet sisältävät esimerkiksi liikkuvia osia, jotka 

täytyy kääntää oikeaan kulmaan reitin avaamiseksi. 

voi juuri vaikuttaa edes asetusvalikossa. Kykyjen karttuessa 

tehtäviä suorittamalla, sekä väistöliikkeiden ja suojaamisen 

tullessa tutummaksi kamppailut helpottuvat loppua kohden. 

Väliaikaista helpotusta saa myös nauttimalla metsän antimista 

avotulella kokattuja ruokia ja taikajuomia. 

Breath of the Wildin Link ei heiluttele pelkästään miekkaa, 

vaan hallitsee myös jousipyssyn, vasarat, kirveet ja keihäät. 

Aseet kestävät vain tietyn verran osumia, joten aarrearkkuja 

täytyy availla ahkerasti tai kättä pidempää on 

pöllittävä vihollisilta. Etenkin pelin alkupuolella rajallinen 

inventaario ja välineiden jatkuva hajoaminen ärsyttää. Asevaraston 

kokoa on mahdollista laajentaa myöhemmin, mut 

ta valitettavan hitaasti vain yhden paikan kerrallaan. 

. 

“Uusi Hyrulen kuningaskunta on laajempi 

kuin koskaan.” 

Linkin elämäpalkki koostuu edelleen sydämistä, mutta vihollisten 

päällä on nähtävillä energiapalkit. Pomotaistelut ovat 

astetta modernimpia, sillä mörssärit lyövät voimalla ja osaavat 

paljon erilaisia liikkeitä. Etenkin ensimmäiset koitokset 

ovat todella haastavia vähäisillä sydämillä, heikoilla varusteilla 

ja totutun erikoisella Nintendon näppäinasettelulla, johon ei 


Energia palautuu ruoan avulla. 

Breath of the Wild on ensimmäinen Zelda-peli, jossa hahmoille 

on annettu oikeat äänet. Ääninäyttelyä tosin esiintyy vain 

välianimaatioissa ja Link tyytyy edelleen vain kiljahtelemaan, 

mutta esimerkiksi prinsessa Zelda ja lukuisat muut sivuhenkilöt 

jutustelevat englanniksi 

Äänet tuovat hahmojen persoonallisuudet hyvin esille, mutta 

toisaalta dubbauksen laatu on vaihtelevaa ja esimerkiksi japanilaisissa 

äänissä on enemmän tunnelatausta. Ääniraitaa 

ei voi vaihtaa muuttamatta konsolin omia kieliasetuksia. 

Musiikkipuolella tutut Zelda-viisut ovat yllättävän pienessä 

roolissa, sillä esimerkiksi Linkin vipeltäessä maailmalla kuuluu 

taustalla pääasiassa vain luonnon ääniä tai hämärää ambienssia. 

Isoissa taisteluissa soundtrack on kuitenkin kohdallaan. 

Yhteenveto 

The Legend of Zelda: Breath of the Wild on onnistunut 

sekoitus klassista ja modernia pelisuunnittelua. Se sisältää 

mahdollisesti kaikkien aikojen parhaiten suunnitellut ongelmanratkaisutehtävät 

ja mallikelpoisen avoimen maailman systeemin. 

Perinteinen Zelda-mytologia on edelleen voimissaan, 

vaikkakin klassisia sävellyksiä jää hieman kaipaamaan. 


Legendan uusi aikakausi. 

Julkaisun jälkeen 

Zelda tulee saamaan ladattavaa lisäsisältöä kahdessa osassa. 

Kesällä peli saa ainakin vaikeamman haastetilan ja uutta 

kerättävää. Jouluksi on tulossa kokonaan uusi pätkä tarinaan. 

Paketti maksaa 20 euroa ja se on jo ostettavissa eShopkauppapaikalla. 

Nintendo julkaisi pelille maaliskuun lopussa päivityksen, joka 

paransi ruudunpäivitystä tietyillä alueilla. Raskaimmat efektit 

saavat kuvan edelleen tökkimään, mutta esimerkiksi alun 

ruohoaroilla ongelmia tuskin enää huomaa. 

Päivitys 1.2.0 toi peliin vaihtoehdon valita ääninäyttelyn kieli. 

Englannin lisäksi hahmot voivat puhua japania, saksaa, ranskaa, 

espanjaa ja venäjää. Switch-versiossa kielen voi vaihtaa 

suoraan pelin asetuksissa, mutta Wii U:lla joudutaan 

lataamaan erillinen äänitiedosto. Näiden kahden päivityksen 

myötä päädyin nostamaan arvosanan täyteen viiteen tähteen. 


Arvostelu 

1-2-Switch 

Yhden illan juttu 

Alusta: Switch Ilmestynyt: 3.3.2017 


Wii Sports ja Wii Play esittelivät aikanaan onnistuneesti 

liiketunnistusta hyödyntävien Wii-ohjaimien ominaisuuksia 

ja myivät konsolia heti julkaisussa suurelle yleisölle. 

Myös Nintendon uunituoreen Switch-konsolin kahtia jakautuvat 

Joy-Con -ohjaimet sisältävät mielenkiintoista tekniikkaa. 

Ohjaimet ovat pääosassa kovasti markkinoidussa uudessa 

1-2-Switch -pelissä, mutta toisin kuin Wiin julkaisun minipelikokoelmat 

1-2-Switch ei tule minkään tuotteen kylkiäisenä, 

vaan on oma täysihintainen pelinsä. 

1-2-Switch tarjoilee laajan kattauksen muutamasta sekunnista 

noin minuuttiin kestäviä minipelejä. Jujuna on kuitenkin 

se, ettei tv-ruutua tarvitse seurata lainkaan, vaan pelaajan 

on keskityttävä vastapuolen tekemisiin, ääniin ja ohjaimen 

antamaan palautteeseen. Kaikki pelit saa avattua käyttöön 

nopeasti ja käyttöliittymä on niin simppeli, että aloittaminen 

onnistuu vaivattomasti kosteimmissakin illanistujaisissa. Suurin 

osa peleistä on suunniteltu kahdelle yhtäaikaiselle pelaajalle, 

vuorottelua harrastetaan vain muutamassa tapauksessa. 

Lisäksi juhliin voi osallistua tiimipohjaisessa lautapelitilassa. 

Minipeleissä hyödynnetään vaihtelevalla menestyksellä Joy- 

Conien liikesensoreita, IR-kameraa ja tärinäominaisuuksia. 

Joukossa on kourallinen oikeasti hauskoja ja luovia pelejä, 

mutta vastaavasti tylsiä ja kerran kokeiltavia virityksiä löytyy 

vähintään vastaava määrä. 

Joy-Conien anturit ovat tarkkoja, mutta liikkeentunnistus ei 

ole enää uusi ja hohdokas idea. Moni 1-2-Switchin aktiviteetti 

on joko Wiin aikakaudelta tuttu tai perustuu pelkästään asentojen 

vaihteluun ja minimaalisiin liikkeisiin. Esimerkiksi nyrkkeilyssä 

ei ole näytöttömyyden vuoksi Wii Sportsin tyylistä 

syvyyttä ja pelillisyyttä, vaan pelissä läiskitään vain ilmaa valmentajan 

ohjeita kuunnellen. Poseeraukseen ja vastustajan 

liikkeiden kopiointiin perustuvat catwalk- ja tanssipeli eivät 

myöskään säväytä. Oikean Joy-Conin pikkuruisen kameran 

täysi potentiaali jää arvoitukseksi, sillä tekniikkaa hyödynnetään 

vain suun liikkeiden tarkasteluun yhdessä syömispelissä. 

Paketin parhaat ja mielenkiintoisimmat pelit ovat konsepteiltaan 

aika villejä ja useimmissa niistä käytetään hyödyksi 

ohjaimien edistyksellistä tärinämoottoria. Pöytätenniksen 

on vaikea kuvitella toimivan ilman ruudulla liikkuvaa palloa, 

mutta ohjaimen värinäpalautteen ja äänien avulla palloralli 

voi lähteä käyntiin heti ensimmäisellä yrittämällä. 

Parhaiten tärinäominaisuudet tulevat esille Ball Counting- ja 

Safe Crack -minipeleissä. Ensimmäisessä Joy-Conia pyöritellään 

kämmenellä ja tunnustelemalla koitetaan saada selville kuinka 

monta kuulaa pyörii ohjaimen “sisällä”. Tärinän luoma illuusio 

liikkuvista objekteista on lähes autenttinen, mutta sataprosenttisen 

varman vastauksen antaminen on silti varsin hankalaa. 

Safe Crack -pelissä murretaan taas kilpaa kassakaappeja. 

Ohjainta pyöritellään ilmassa ja värinäpalautteen perusteella 

etsitään kaapin lukolle oikea asento. Vastaavia kokemuksia ei 

ole toistaiseksi tarjolla muilla konsoli- ja ohjainvalmistajilla. 


Naama näkkärille ja kapula ääntä kohti. 

“Paketin parhaat ja mielenkiintoisimmat pelit 

ovat konsepteiltaan aika villejä.” 

Lisäksi mainitsemisen arvoisia huvituksia ovat Quick Draw, 

jossa haetaan lännen nopeinta liipaisinsormea, sekä Milk, 

jossa lypsetään kilpaa lehmiä, niin kummalliselta kuin se 

kuulostaakin. Näyttelijät esittelevät kunkin minipelin säännöt 

korneilla, mutta tyylikkäästi tuotetuilla videoilla. Vaikka ideat 

ja säännöt ovat periaatteessa yksinkertaisia, tuhlaantuu aloittamisessa 

silti turhan paljon sekunteja ohjaimien kalibrointiin 

ja lähtölaskennan odotteluun. Kaikki pelaajat eivät myöskään 

aina ymmärrä milloin toimintoja saa suorittaa ja milloin ei, 

minkä takia virheitä ja varaslähtöjä sattuu etenkin aluksi. 

Yhteenveto 

1-2-Switchin kokoelmasta löytyy sekä hyviä että huonoja pikapelejä. 

Valitettavasti kaikki tarjonta on käyty läpi jo ensimmäisen 

illan aikana, eikä sen jälkeen pelin pariin palaa kuin 

esimerkiksi esittelymielessä sukujuhlissa. Peli olisi huomattavasti 

pitkäikäisempi ja kiinnostavampi, mikäli moninpelitiloja 

olisi useampia tai ennätyspisteillä olisi edes jonkinlainen 

seuranta. 50 euron hintalappua ei voi perustella järkevästi. On 

helppoa ennustaa 1-2-Switchin päätyvän jossain vaiheessa 

konsolibundleihin ilmaiseksi kylkiäispeliksi. 


Täyden hinnan minipelikokoelman soisi olevan pitkäikäisempi. 


Arvostelu 

Mario Kart 8 Deluxe 

Kahdeksas ihme 


Kehittäjä: Nintendo EAD Julkaisija: Nintendo 

Uusi Mario Kart -peli on aina erityislaatuinen tapaus ja Nintendo-konsolin 

takuuvarma myyntihitti. Wii U:lle vuonna 

2014 ilmestynyt Mario Kart 8 oli yksi konsolin laadukkaimmista 

ja suosituimmista peleistä. Monet ihmiset kuitenkin skippasivat 

niin konsolin kuin pelinkin kokonaan. Nintendo ei aikaillut, 

vaan Switchille päätettiin tuoda Mario Kart 8:n päivitetty 

Deluxe-painos jo julkaisuikkunassa. 

Mario Kart 8 Deluxe kattaa Mario Kart 8:n kaiken sisällön maksulliset 

DLC-paketit mukaan lukien. Deluxe ei kuitenkaan ole 

puhdas porttaus, vaan se sisältää myös pieniä pelimekaanisia 

uudistuksia, kourallisen uusia hahmoja, ja myllää paljon kritiikkiä 

keränneen Battle-pelitilan uuteen uskoon. Wii U -version 

veteraanit joutuvat punnitsemaan, kannattaako täyden hinnan 

Switch-painokseen päivittää, mutta mikäli kasi jäi kokonaan 

välistä, tarjoaa Deluxe rahalle täyden vastineen. 

Kaikki pelitilat, moottoriluokat, hahmot ja peräti 48 erilaista 

rataa ovat Deluxessa suoraan auki. GP-kisoissa menopelien 

vauhti on sidoksissa yleiseen vaikeusasteeseen. 50-kuutioiset 

ovat hidasta sunnuntaiajelua, mutta vastavuoroisesti korkeimmassa 

200cc-luokassa luulot otetaan pois ja jarruillekin tulee 

tarvetta. Noin puolet mahtavan näköisistä radoista on aiemmista 

Mario Karteista tuttuja nykyaikaan päivitettyjä, ramppeja 

ja seinillä ajamisen mahdollistavia antigravitaatiopätkiä 

hyödyntäviä versioita. Avattavaakin toki riittää menopelien 

runkojen, renkaiden ja riippuliitimien muodossa. Uusia osia 

avautuu käyttöön tasaiseen tahtiin keräämällä kilpailuissa kolikoita. 

Osaset eroavat toisistaan tietysti kosmeettisesti, mutta 

lisäksi niillä on omat laskennalliset nopeutta, kiihtyvyyttä, painoa, 

ohjattavuutta ja pitoa mittaavat arvonsa, jotka eivät ole 

täysin samoja kuin Wii U:lla. 

Myös pelihahmon painoluokka vaikuttaa hieman statistiikkaan. 

Toadin ja Dry Bonesin kaltaisten höyhensarjalaisten 

ohjastamat kärryt kiihtyvät nopeasti. Vastaavasti 

painavalla Bowserilla on korkea huippunopeus, 

mutta sen saavuttamiseen kuluu enemmän aikaa. Väliin 

mahtuvat vielä esimerkiksi tasapainoiset Mario-veljekset. 

Hitaammissa moottoriluokissa nopeilla mopedeilla ja kaaroilla 

on etulyöntiasema, mutta 200cc:llä kiihtyvyyteen ja tiukkaan 

kääntyvyyteen kannattaa panostaa enemmän. Deluxessa 

haastetta ja kaaoksen määrää lisäävät myös kaksi esinepaikkaa 

ja tavaroita varastelevan Boo-kummituksen paluu. Uusia 

pelaajia auttavat alkuun erilaiset apuvälineet, kuten automaattikiihdytys 

ja radalta putoamisen estävä smart steering. 

Älyohjausta käytettäessä ei voi kuitenkaan hyödyntää kaikkia 

oikoreittejä tai driftatessa latautuvan miniturbon täyttä tehoa. 

Alkuvalikosta pääsee myös lukemaan pieniä ajovinkkejä. 

“Kaikki pelitilat, moottoriluokat, hahmot ja peräti 

48 erilaista rataa ovat Deluxessa suoraan auki. 

GP-kisoissa menopelien vauhti on sidoksissa yleiseen 

vaikeusasteeseen. ” 


Vauhdikkaammissa moottoriluokissa ohjattavuudella on enemmän merkitystä. 

Battle-tilan uudistukset ovat taatusti monia pelaajia eniten 

kiinnostava asia. Wii U:lla pelitila oli toteutettu selvästi kiireessä, 

sillä pelimuotoja oli vain yksi, Balloon Battle, ja kaikki 

kahdeksan kenttää olivat suoria kopioita kilparadoista. Deluxessa 

taistelutiloja on peräti viisi erilaista, ja lisäksi vanhat 

kunnon areenat tekevät onneksi comebackin. Areenoitakin on 

vain kahdeksan kappaletta, mutta ne ovat sopivan pienikokoisia 

ja muiden pelaajien metsästämiseen suunniteltuja. 

Klassista Balloon Battlea on uudistettu jonkin verran. Tarkoituksena 

on edelleen ampua kilpakumppanien kulkuneuvoihin 

kiinnitetyt ilmapallot tyhjiksi, mutta Deluxessa aloitetaan 

viidellä pallolla, eikä peli pääty välittömästi viiden osuman 

jälkeen, vaan rangaistuksena kerätyt pisteet puolitetaan. Palloja 

voi myös edelleen varastaa muilta sienien turbovoimaa 

hyödyntämällä. Coin Runners on ehkä viisikon tylsin pelimuoto, 

sillä siinä kerätään yksinkertaisesti kilpaa kolikoita ja kiusataan 

muita aseilla. 

“Klassista Balloon Battlea on uudistettu jonkin 

verran.” 

GameCuben Double Dashin Bob-Omb Blast tekee myös paluun. 

Kyseessä on eräänlainen Balloon Battlen variaatio, jossa ainoat 

käytettävät esineet ovat pommeja. Pommeja voi kerätä reilusti 

varastoon ja tykittää sitten sarjatulella muita kohti. Toinen 

Double Dash -suosikki Shine Thief on myös mukana. Siinä 

tarkoituksena on napata haltuun kultainen aurinko ja ajaa 

karkuun muita ryöväreitä 20 sekunnin ajan. Aurinko tipahtaa 

yhdestä osumasta ja voi vaihtaa omistajaa tiuhaan tahtiin. 

Kamppailut ovat todella intensiivisiä, sillä etenkin viimeisillä 

sekunneilla kaikki muut 11 pelaajaa viskovat jokaisesta ilmansuunnasta 

kilpikonnankuoria ja pommeja kohti mestarivarasta. 

Renegade Roundup on täysin uusi kilpailumuoto. Siinä pelaajat 

jaetaan kahtia rosvoiksi ja poliiseiksi. Poliisit ovat varustautuneet 

pysyvillä lihansyöjäkasveilla, joilla koetetaan napsia 

kaikki roistot kiinni aikarajan puitteissa. Kiinniotetut kiikutetaan 

häkkeihin, joiden alla sijaitsee painike. Lainsuojattomat 

yrittävät pysyä pelissä loppuun asti ja voivat vapauttaa toisiaan 

nappulan yli ajamalla. Poliisileikki toimii parhaiten samalla 

sohvalla pelattuna, sillä yhteistyö vaatii kommunikointia. 

Nettimatsien aikana ei voi käydä minkäänlaista keskustelua. 

Jaetun ruudun hauskanpitoon voi osallistua neljä pelaajaa 

yhdellä Switchillä. Peli tukee vain Switchin omia ohjaimia, eli 

Pro-padia ja Joy-Coneja joko yhdessä tai erikseen. Kolmella 

tai useammalla pelaajalla ruudunpäivitys puolittuu 30 kuvaan 

sekunnissa, mutta resoluutio pysyy televisiossa 1080p:nä ja 

kannettavassa tilassa 720p:nä. Moninpeli onnistuu samassa 

lähiverkossa useamman Switchin kanssa, mutta tällöin tilanne 

muuttuu vähän sekavammaksi. Langaton yhteys tukee kahdeksaa 

Switchiä, mutta sitoo yhden pelaajan yhdelle konsolille. 

LAN-adapterin vaativassa langallisessa verkossa onnistuvat 

täydet 12 kuskin kaahailut, ja ruudun voi jakaa kahtia. En 

kuitenkaan voinut testata lähiverkon toimivuutta käytännössä. 

“Jaetun ruudun hauskanpitoon voi osallistua neljä 

pelaajaa yhdellä Switchillä.” 


Maksiminopeuden saavuttaa keräämällä 10 kolikkoa. 

Myös maailmanlaajuisen nettipelin puolelle voi ottaa yhden 

apukuskin mukaan. Verkossa on mahdollista osallistua yksittäisiin 

kilpailuihin tai liittyä turnauksiin ja yksityisiin auloihin. 

Kisoissa menestymällä ansaitaan pisteitä, joiden perusteella 

etsitään oman tasoisia pelaajia ja päätetään sopiva moottoriluokka. 

Ajoneuvo- ja hahmoyhdistelmää on mahdollista 

vaihtaa Deluxessa ratojen välissäkin. Odotin nettikoodin paranevan 

Deluxe-versioon, mutta toistaiseksi peli on kärsinyt 

samantyyppisistä pienistä ongelmista, joita nähtiin Wii U:n 

julkaisussa. Pelit katkeavat virheviesteihin liian usein rataäänestyksen 

aikana, eikä kavereiden huoneisiin jonotuslistalle 

liittyminen vaikuta toimivan kunnolla. Lagi vaikuttaa välillä 

ikävästi esineiden käyttöön, sillä animaatioista huolimatta kilpakumppanien 

vauhti ei oikeasti hidastu kaikista osumista. 


Nintendo julkaisema Switchin ohjelmistopäivitys lisäsi konsolille 

tuen Wii U:n GameCube-ohjainadapterille. GameCubeohjaimet 

toimivat moitteettomasti myös Mario Kartissa. Pelin 

pahimmat nettiongelmat ratkaistiin pian julkaisun jälkeen. 

Yhteenveto 

Mario Kart 8 Deluxe on helppo julistaa monipuolisimmaksi 

kart-peliksi kautta aikojen. Mikäli Wii U -versio jäi välistä 

tai kaipailee Switchille kunnon moninpeliä, kannattaa Deluxe 

ehdottomasti hankkia. Peli näyttää yhtä terävältä myös 

Switchin omalla näytöllä, ja kivana bonuksena kaverin voi 

haastaa milloin tahansa Joy-Conin ojentamalla. 


Nopein ja laajin Mario Kart -kokemus. 


Artikkeli 

Laitetesti: Nintendo Switch ja Pro Controller 

Testissä 

Nintendo Switch 

ja uudet ohjaimet 

Nintendo Switch 

Ilmestynyt: 3.3.2017 

Värit: Kaksi erilaista konsolibundlea, harmailla 

ja sinipunaisilla Joy-Coneilla. 

Hinta: 339 € – 379 € 

Näyttö: 6,2 tuuman kosketusnäyttö 

Tallennustila: 32 GB (laajennettavissa SDkorteilla) 

CPU: 8-ytiminen ARM Cortex 

GPU: Nvidia Tegra X1 

RAM: 4 GB 

Paino: 297 grammaa (pelkkä konsoliyksikkö) 

Keisarin uudet vaatteet 

Wii U -konsolista ei tullut Nintendon toivomaa 

myyntihittiä, vaikka Nintendon omat yksinoikeuspelit 

olivatkin pääosin laatutavaraa. Tietä 

menestykseen vaikeutti kummallinen nimi, heikoksi 

jäänyt muiden julkaisijoiden tuki, kilpailijoita huonommat 

verkkopalvelut sekä alusta alkaen sekava ja 

vähäinen markkinointi. Japanissa ei kuitenkaan lannistuttu, 

vaan Wii U:n tuotantolinjojen hiljennyttyä 

kauppoihin tuotiin Nintendo Switch. Switchin ja Wii 

U:n konsepteissa on paljon yhtäläisyyksiä. 

Molempien laitteiden keskiössä on kosketusnäytöllinen 

ohjain. Suurin ero on se, että Switchillä myös 

konsolin keskusyksikkö on rakennettu kuuden tuuman 

kokoisen näytön sisään. Tämä tarkoittaa sitä, 

että konsolin voi ottaa mukaan minne vain älypuhelimien 

ja muiden käsikonsolien tapaan. Wii 

U:n GamePad-ohjain toimi vain muutaman metrin 

säteellä televisioon kytketystä konsolista. 


Myös Switchin pelikuvan saa näkymään televisiossa. Myyntipaketin 

mukana toimitetaan HDMI-piuhalla varustettu 

telakka, jonka sisään Switch sujahtaa näppärästi. Kuva 

siirtyy isolle näytölle muutamassa sekunnissa, 

eikä pelatessa huomaa minkäänlaista viivettä. 

Telakoituna laitteen akut latautuvat 

ja pienikokoisen konsolin sisuksista 

otetaan kaikki irti, jotta peli saadaan 

pyörimään 1080p-resoluutiolla. 

Kannettavassa muodossa Switch 

menee eräänlaiseen säästötilaan, 

jolloin resoluutio putoaa 720p:ksi. 

Pelikokemus ei siltikään juuri muutu, 

sillä Switchin LCD-näyttö on erittäin 

laadukkaan oloinen ja kirkas, eikä edes 

ruudunpäivitys putoile lainkaan. Esimerkiksi 

The Legend of Zelda: Breath of the Wildin kuva 

tökkii jopa vähemmän kannettavassa tilassa, ja Mario Kart 8 

Deluxe pyörii silti 60 kuvaa sekunnissa. Tehoiltaan Switch sijoittuu 

jonnekin Xbox Onen ja Wii U:n välimaastoon. Pienet 

tuuletusaukot sisältävä masiina hyrrää hiljaisesti ja lämpenee 

käytössä, mutta ei kuitenkaan huolestuttavasti. Laitteen 

virta kestää pelistä riippuen suunnilleen kolme tuntia, mutta 

näin kompaktiin ja suorituskykyiseen käsikonsoliin olisi tuskin 

edes mahtunut paljoa suurempi akku. Konsolin pohjasta löytyy 

USB C -portti matkalla lataamista varten, mutta 

sijoittelu voisi olla parempikin, sillä lataaminen 

ei onnistu laitteen nojatessa pöytää vasten. 

Telakan lisäksi konsolipakettiin kuuluu 

kaksi Joy-Coneiksi ristittyä ohjainta. 

Langattomia Joy-Coneja on mahdollista 

käyttää erikseen tai ne voidaan yhdistää 

yhdeksi ohjaimeksi joko Switchin näytön 

tai välikappaleen ympärille. Joy-Coneja 

voi käyttää myös vaakatasossa, ja tietyt 

moninpelit onnistuvat siis pelkästään yhden 

ohjainparin voimin. Kumpikin kämmenen kokoinen 

kalikka sisältää liikkeentunnistimen, tärinämoottorin, 

neljä tavallista nappulaa, kaksi digitaalista 

olkanappia ja analogitikun. Lisäksi vasemmanpuolimmaisessa 

ohjaimessa on miinus-näppäin ja kuvankaappausnappula, 

kun taas oikeanpuolimmaisesta löytyy plus-nappi, Switchin 

päävalikon avaava toimintanäppäin ja toistaiseksi vähälle 

käytölle jäänyt IR-kamera, joka tunnistaa esimerkiksi kuinka 


monta sormea pelaajalla on pystyssä. 

Joy-Coneille voi kuvitella useita erilaisia käyttötarkoituksia, ja 

etenkin liikesensoreiden tarkkuus ja värinäpalautteen voimakkuus 

vakuuttavat. Näitä ominaisuuksia on käsitelty tarkemmin 

esimerkiksi 1-2-Switch-pelin arvostelussa. Yhden Joy-Conin 

akunkesto on noin 20 tuntia, ja myös ohjaimet latautuvat 

konsolin ollessa telakoituneena. Aikuisen käsiin ohjaimet ovat 

kuitenkin aika pieniä. Etenkin pitkissä pelisessioissa nappuloiden 

koon ja oikean tikun paikan huomaa vaikuttavan ergonomiaan. 

Muissa pelimedioissa liikkuneet väitteet ohjaimien 

herkkyydestä muille langattomille signaaleille eivät ole 

myöskään täysin tuulesta temmattuja, sillä koin itsekin ongelmia 

yhteyden katkeamisen kanssa muutaman kerran Zeldaläpipeluuni 

aikana. 

Nintendo myy erikseen myös perinteisen padin mallista Proohjainta, 

joka kätkee Joy-Conien tapaan sisälleen HD-tärinämoottorin 

ja liikesensorit. Pro-padin nappulat ja tikut ovat 

hieman isompia, ja se korvaa toisen neljän näppäimen sarjan 

ristiohjaimella. Ohjaimessa on sopivasti painoa, ja sen kahvat 

tuntuvat hyvältä. Akku kestää tuplasti yhteen Joy-Coniin verrattuna, 

ja myös Prossa on USB C -tyypin portti. Switchiä ja kaikkia 

sen lisävarusteita koristaa Suomessa kuitenkin suhteellisen 

korkea hintalappu. Pelkän konsolin hinta alkaa Suomessa 349 

eurosta, ja ohjaimista voi joutua pulittamaan jopa 80 euroa. 

Switch ei pyöritä Wiin tai Wii U:n levyjä, sillä fyysiset pelit toimitetaan 

kaseteilla. Myöskään vanhat ohjaimet eivät toistaiseksi 

ole tuettuja. Arkkitehtuuri on täysin uusi ja perustuu Nvidian 

Shield-tuoteperheeseen. Ulkoisesti laite tuntuu arvokkaalta, ja 

mattamainen pinnoite näyttää hyvältä. 

Switchin käyttöliittymä peittoaa kaikki Nintendon aiemmat 

yritykset. Pyöreät kulmat ja Mii-hahmot on hylätty, 

ja modernissa tyylissä on vaikutteita Googlen, Xboxin ja 

Playstationin designista. Teemoja on toistaiseksi kaksi – 

valkoinen ja musta. Parasta käyttöliittymässä on kuitenkin 

sen nopeus. Pelit ja eShop käynnistyvät välittömästi, eikä 

ylimääräisiä varoitusviestejä tarvitse klikkailla läpi. Kotinäppäimellä 

palataan päävalikkoon välittömästi milloin vain 

ja lepotilasta siirrytään peliin muutamassa sekunnissa. 

Samaa minimalistista tyyliä noudattavasta eShopista ei kuitenkaan 

voi hankkia toistaiseksi kuin vain pelejä. Esimerkiksi Netflix 

ja YouTube eivät tarjoa vielä omaa sovellustaan Switchille, 

eikä konsolilla ole mahdollista surffata edes internetissä. 

Puutteita on myös muissa verkko-ominaisuuksissa. Jostain 

syystä kavereita ei voi etsiä Wii U:n tapaan käyttäjätunnuksen 

perusteella, vaan systeemissä luotetaan pahamaineisiin 

kaverikoodeihin ja ehdotuksiin mobiilipelien perusteella. Kavereiden 

kanssa ei voi viestitellä eikä keskustella äänichatissa. 

Verkossa voi pelata jo muutamaa peliä, mutta esimerkiksi Mario 

Kartin online-infrastruktuuri ei vaikuta juuri kehittyneen 

Wii U -versiosta. Nettipelaaminen on Nintendon mukaan 

ilmaista syksyyn asti, ja vuosimaksu tulee olemaan 20 – 30 

euroa. 

Yhteenveto 

Switchille voi ennustaa Wii U:ta ruusuisempaa tulevaisuutta. 

Pelkästään selkeämpi konsepti ja laitteen ulkonäkö tekevät 

Switchistä houkuttelevan ostoksen. Nintendo markkinoi 

Switchiä kotikonsolina, jonka voi ottaa mukaan reissuun. 

Kannettavassa tilassa laite tekee suuren vaikutuksen, mutta 

japanilaisjätti tunnetusti ymmärtääkin käsikonsolipelaamisen 

päälle. Myynti on lähtenyt maailmalla hyvin liikkeelle, ja ennätyksiä 

on rikottu erityisesti Pohjois-Amerikassa ja Japanissa. 

Suomessa konsoleita pidättelee markettien myyntipöydillä 

kilpailijoita korkeampi hintalappu. Tämän vuoden pelitarjonta 

vaikuttaa kiinnostavalta yksinoikeuksien perusteella, ja tarvittaessa 

Nintendo voi esitellä erilaisia konsolibundleja tai Joy- 

Conien värivaihtoehtoja lennättämään paketteja hyllyiltä. 



Teema 

Switchin taistelupelit 

Switchin taistelupelit 

Iske Makwan ja Robert mattoon 


Arvostelu 

Arms 

Venyy ja paukkuu 



Mitä saadaan, kun yhdistetään Nintendon Punch Out- 

, Wii Sports- ja Splatoon-pelisarjat? Todennäköisesti 

teemabiisillään ja räikeän keltaisella päävalikollaan hurmaava 

kesämäiskintä Arms. Kyseessä on kolmiulotteinen taistelupeli, 

jota tähdittävät venyvillä vieteri- ja nuudelikäsivarsilla läiskivät 

sankarit, taattua Nintendo-outoutta siis. Punch Outin tyyliin 

kamera pysyy pelihahmon selän takana. Wii Sportsin nyrkkeilyä 

kokeilleet oppivat nopeasti Armsin liikeohjauksen. Splatoonin 

perintö näkyy taas yleisessä designissa sekä kehittäjien 

aikeissa päivittää peliä kuukausittain. 

Tavallisissa Arms-matseissa asetetaan vastakkain kaksi pelaajaa, 

ja voittaja on yksinkertaisesti se, joka läpsii aikarajan 

sisällä ensin vastustajan elämäpalkin tyhjäksi. Pelimekaniikka 

tulee tutuksi muutamassa tunnissa. Vieterimies tai -nainen lyö 

vasemmalla ja oikealla nyrkillä pelaajan liikkeiden mukaisesti. 

Joy-Conia kallistamalla on mahdollista ohjata iskun suuntaa 

vielä ilmassa, myös liikkuminen perustuu nojailuun. Ohjaimet 

yhteen tuomalla blokataan, ja heitto suoritetaan viemällä molemmat 

kädet eteen. Nappuloita käytetään vain hyppäämiseen, 

pyrähtämiseen ja latautuvan super-combon aktivoimiseen. 

Kivi-paperi-sakset tyyliin hyökkäys voittaa heiton, heitto 

suojan ja suoja iskun. 

Gyroihin perustuva ohjaus ei kuitenkaan ole ainoa tapa pelata 

Armsia, vaikka sillä peliä vahvasti markkinoidaankin. Perinteisten 

kontrollien ystävät on huomiotu erinomaisesti, sillä 

peli tukee myös Pro-ohjaimia ja Joy-Coneja yhdessä tai erikseen. 

Näillä ohjaustavoilla molemmille käsille on annettu 

omat napit. Liikkuminen ja iskujen kääntäminen hoidetaan 

taas analogitikulla. Molemmilla ohjaustavoilla on omat etunsa 

ja haittapuolensa, itse koin oloni varmemmaksi Pro-ohjain 

kourassa. Nyrkkien kääntäminen ja suojaaminen oikeiden liikkeiden 

perusteella on toki luontevaa, mutta vastaavasti hutilyöntejä 

esiintyy useammin, ja niistä saa syyttää vain omia 

ranteita. Napilla lyönti taas lähtee suoraan aina. Perinteisen 

padin ainoa ongelma on torjumisen sijoittaminen ohjaussauvan 

klikkauksen taakse, vaikka muitakin nappuloita olisi vapaana. 

“Pelaajan ei kuitenkaan tarvitse tyytyä pelkkään 

kehäketun rooliin, sillä vieteriukot pelaavat mielellään 

myös lentopalloa ja korista.” 


Sivukoukku saattaa yllättää. 

giapalkkeja, mutta tasapuolista kilpailua kaipaaville 

on tarjolla erillinen Ranked-tila, jossa kohdataan 

oman kokemustason pelaajia. Yksityisille 

huoneille voi asettaa salasanan ja niiden säännöt 

voi määrittää vapaasti. Verkkopeli toimii loistavasti, 

sillä lagia ja linjoilta putoamista esiintyy 

erittäin harvoin. Telakoituna peli pyörii täydellä 

1080p-resoluutiolla 60 kuvaa sekunnissa, eikä ruudunpäivityksestä 

tingitä käsikonsolitilassakaan. 

“Julkaisussa valittavana on 10 hahmoa, 

jotka eroavat toisistaan hieman. Jokaisella 

taistelijalla on jokin erikoiskyky, ja 

lisäksi hanskavalikoima vaihtelee.“ 

Kaikki ladattavat hahmot ovat ilmaisia. 

Armsissa ei ole varsinaista tarinatilaa, mutta sen 

virkaa toimittaa arcademainen Grand Prix -turnaus, 

jossa kohdataan 10 eri tekoälyn ohjaamaa haastajaa. 

Ottelun aluksi kerrotaan muutaman lauseen 

verran taustatietoa vastustajasta, mutta esimerkiksi 

minkäänlaisia välianimaatioita ei katsella lainkaan, 

vaikka persoonallisen näköiset hahmot olisivat 

sellaisiin kuin luotuja. Nintendo avaa sosiaalisen 

median kanavillaan ajoittain Armsin saloja, ja tarustoa 

toivoisi enemmän selattavaksi pelin ekstroihinkin. 

“Armsissa ei ole varsinaista tarinatilaa, 

mutta sen virkaa toimittaa arcademainen 

Grand Prix -turnaus.“ 

Julkaisussa valittavana on 10 hahmoa, jotka eroavat toisistaan 

hieman. Jokaisella taistelijalla on jokin erikoiskyky, ja 

lisäksi hanskavalikoima vaihtelee. Esimerkiksi pop-tähti Ribbon 

Girlillä on useampi hyppy, Master Mummyn elämä palautuu 

blokatessa ja tieteellinen koe Helix väistelee muotoaan 

muuttamalla. Kullakin hahmolla on aluksi käytössä kolme erilaista 

hanskaa, joilla on erilaisia kokoja ja elementtejä. Kevyillä 

nyrkeillä voi takoa nopeasti, mutta ne jäävät raskaampien 

lyöntien alle. Vastapuolta voi kiusata elementti-iskujen voimin 

esimerkiksi väliaikaisella sokeudella, lamauttamalla käsivarret 

sähköiskulla ja toiselle puolelle kenttää heittävällä tuulivoimalla. 

Hanskoja voi sekoitella keskenään, ja toimivan yhdistelmän 

löytäminen onkin avain voittoon. 

Otteluihin mahtuu mukaan kolme tai neljäkin pelaajaa, 

mutta kaikki vastaan kaikki -säännöillä voittaja on aina se, joka 

pysyttelee kaukana toiminnasta. Tiimipohjaiset pelit ovat taas 

hauskoja, sillä niissä joukkueen jäsenet sidotaan toisiinsa kiinni 

köydellä. Pelaajan ei kuitenkaan tarvitse tyytyä pelkkään 

kehäketun rooliin, sillä vieteriukot pelaavat mielellään myös 

lentopalloa ja korista. Lentopallossa pomputellaan verkon 

puolelta toiselle pommia, ja koripallossa koriin yritetään heittää 

vastustaja. Lisäksi kavereiden kanssa voi mätkiä tekoälyä 

tai rikkoa kilpaa maalitauluja. 

Internetin yleisissä Party-auloissa pelimuodot ja vastustajat 

vaihtuvat tiuhaan tahtiin. Party-tilassa pyritään tasoittamaan 

puntteja pienentämällä jatkuvasti voittavien pelaajien ener- 

Yhteenveto 

Armsin perusmekaniikat ja kontrollit oppii nopeasti. Liikearsenaaliin 

kuuluu vaikeampiakin kikkoja, mutta yleisesti muihin 

taistelupeleihin verrattuna taitokatto vaikuttaa olevan aika 

matalalla. Vaikka erilaisia pelitiloja onkin ihan hyvä määrä, tulee 

pelin anti käytyä läpi käytännössä yhdessä illassa lyhyiden 

erien vuoksi. Arms vaatii vähintään yhden pelikaverin, sillä polettien 

keräily uusia hanskoja varten viihdyttää maksimissaan 

muutaman tunnin kerta-annoksina. Jos sattui ottamaan osaa 

Global Testpunch -betatestiin, ei kokonainen peli aiheuta enää 

yllätyksiä. Toivottavasti päivitykset toisivat hahmogalleriaan 

muutaman villin tappelijan lisää. 


Päivitykset ratkaisevat pelin pitkäikäisyyden. 


Arvostelu 

Pokkén Tournament DX 

Kehäketun 

uusintaottelu 

Alusta: Switch, (arcade) Ilmestynyt: 22.9.2017 

Kehittäjä: Bandai Namco Julkaisija: Nintendo, The Pokémon 

Company 

Pokkén Tournament julkaistiin Wii U:lle noin 1,5 vuotta 

sitten. Bandai Namcon kehittämä ensimmäinen reaaliaikainen 

Pokémon-mäiskintä ei ollut lainkaan hassumpi tekele, 

mutta pöhinä pelin ympärillä lopahti äkkiä. Kovasti kilpaillussa 

taistelugenressä turnauspelaajien kiinnostus määrittelee pitkälti 

pelin eliniän. Pokkén-yhteisön kokoon vaikutti tietysti 

myös Wii U:n pieni laitekanta, mutta Nintendo ei luovuttanut, 

vaan julkaisee pelin uudelleen Mario Kart 8 Deluxen -tyylisenä 

päivitettynä DX-versiona. 

Näkyvimmät uudistukset koskevat hahmovalikoimaa, sillä 

rosteriin liittyy kourallinen täysin uusia taistelijoita (Croagunk, 

Darkrai, Decidueye, Empoleon ja Scizor), jotka nostavat 

kokonaismäärän 21:een. Kaikki pelattavat hahmot, support- 

Pokémonit ja kentät ovat DX:ssä heti auki, mukaan lukien Wii 

U:lla yksinpelikampanjan läpäisemällä avattavat Mewtwot. 

Jokaisella hahmolla on selvät heikkoutensa ja vahvuutensa. 

Charizardin kaltaisilla isoilla körmyillä on eniten elämäpisteitä 

ja ruista ranteessa, mutta toisaalta ne voivat joutua helposti 

näppäräsormisen Pikachu-pelaajan kombotettavaksi. Legendaarisella 

Mewtwolla taas tuntuisi olevan vastaus jokaiseen 

tilanteeseen, mutta hahmolla on muita pienempi energiapalkki 

ja sen hutilyönnit ovat helposti rangaistavissa. Pokkén-hahmot 

ulkoasultaan ovat realistisempia kuin muissa Pokémonpeleissä, 

ja murahtelevat aitojen eläimien tapaan Pikachua 

lukuun ottamatta. 

Tavalliset taistelut ovat puhtaita paras kolmesta kaksinkamppailuita, 

mutta DX sisältää myös tuen 3 vs. 3 -tiimipeleille, 

joissa pelaajat valitsevat kolme erilaista taistelijaa. Tiimimatseissa 

yhden Pokémonin hävitessä vuoro siirtyy seuraavalle, ja 

vastapuoli ansaitsee muutaman pisteen lisää energiapalkkiin. 

“Näkyvimmät uudistukset koskevat hahmovalikoimaa, 

sillä rosteriin liittyy kourallinen täysin uusia 

taistelijoita.” 

Silmämääräisesti Switchin Pokkén DX ei juuri poikkea Wii 

U -versiosta, mutta tehokkaampana konsolina Switch tuo 

grafiikkaan piirun verran terävyyttä ja uudistaa moninpelitiloja. 

Käyttöliittymä on samanlainen, ja pelaajaa tervehtii alussa 

jälleen rasittavan aktiivinen mentorihahmo. Ensimmäiseksi 

selostus kannattaakin käydä kytkemässä kokonaan pois 

asetuksista, tai vähintäänkin vaihtaa ääniraita paljon miellyttävämmän 

kuuloiseen japanilaiseen dubbaukseen. 


Lisäksi pelaajan vaihtoehtoihin kuulu 

perinyt suoraan Mishiman klaanin jugglaustaidot. 

Ottelut tekee erikoiseksi kaksi eri kamerakulmaa, 

joiden välillä vaihdellaan pitkin 

erää. Peli alkaa aina hahmon takaa 

kuvatusta Field Phase -asemasta, jossa 

on mahdollista liikkua vapaasti kaikkiin 

suuntiin. Tietyillä iskuilla tai liikesarjoilla 

taistelu siirtyy sivulta kuvattuun Duel 

Phaseen, jossa ei voikaan enää liikkua 

syvyyssuunnassa. Käytössä olevat 

liikkeet muuttuvat hieman kuvakulman 

mukaan, joten asema ehtii vaihtua 

useita kertoja yhden matsin aikana 

pelaajien hakiessa parempaa Phasea ja 

etulyöntiasemaa itselleen. Esimerkiksi 

Gengar on selvästi alakynnessä pelin 

alussa ja pitkillä etäisyyksillä. 

Perusliikkeet, eli kevyt ja raskas isku, 

sekä pidemmän kantaman Pokémonliike 

ovat kukin oman napin takana. 

Legendaarisella statuksella tai tyyppieroilla 

ei ole vaikutusta ottelun lopputulokseen. 

vat suojaus, heitto, vastaisku, hyppy 

ja kertakäyttöinen support-Pokémon. 

Jälkimmäinen voi toimia esimerkiksi 

elinvoiman palauttajana, kombon aloittajana 

tai pysäyttäjänä. Hitaammin 

latautuvissa supporteissa on enemmän 

tuhopotentiaalia, mutta intensiivisissä 

matseissa niitä ei ehdi välttämättä edes 

käyttää. Pikachu nakkelee kentälle sähkötyypin 

edustajana tietysti Thunderbolt-salamoita, 

ja lähitaisteluissa heiluu 

häntä sekä Tail Whip, kun taas aggressiivisen 

tuli- ja taistelutyyppi Blazikenin 

Flare Blitz kuluttaa roolipeleistä tuttuun 

tapaan energiapalkkia. Jotkin iskut 

voivat hetkellisesti vaikuttaa omaan tai 

vastustajan voimaan, kestävyyteen ja 

ketteryyteen. Muutama fyysinen hyökkäys 

on tosin lainattu huvittavasti Tekkenin 

puolelta, esimerkiksi Pikachu on 

Hyökkäykset muuttuvat hieman riippuen 

siitä, mihin suuntaan ohjaustikku 

osoittaa tai onko liike aloitettu ilmassa. 

Taisteluun on yhdistetty eräänlainen kivi-paperi-sakset-mekaniikka: 

tavallinen 

hyökkäys voittaa heiton, heitto päihittää 

vastaiskun ja vastaisku hyökkäyksen. 

Perille saatetut lyönnit kasvattavat 

myös erillistä Synergy-mittaria, jonka 

täytyttyä on mahdollista aktivoida uusista 

Pokémon-peleistä tuttu voimakas 

Mega-evoluutio tai muu erikoiskyky. 

Erän voittajaksi selviää usein vastustajan 

liikkeet paremmin ennakoiva hyökkäystriangelin 

hallitseva pelaaja, mutta 

aktivoimalla synergian oikeaan aikaan 

voi ottelu kääntyä vielä päälaelleen. 

“Nettipeli rullasi hienosti jo 

Wii U:lla, eikä Switch-versio tee 

sääntöön poikkeusta. Verkossa 

on mahdollista pelata joko tavallisia 

tai ranked-matseja tuttujen 

ja tuntemattomien kanssa. 

Seuranhaku parittaa keskenään 

ensisijaisesti samantasoisia ja 

lähialueen pelaajia viiveen minimoimiseksi.” 

Paikallinen moninpeli onnistuu nyt yhdelläkin konsolilla, vaikka ruudun jakaminen ei olekaan optimaalisin tapa. 


väliset pelit pyörivät lähes yhtä sujuvasti kuin offline-tilassa, 

eivätkä matsit valtameren toisella puolella asuvien pelaajien 

kanssakaan ole pelikelvottomia. Ranking-listoja voi selata 

pisteiden tai voittojen mukaan, ja jopa suomalaisille pelaajille 

löytyy oma lista. DX:ään on lisätty muutamia käteviä ominaisuuksia, 

kuten mahdollisuus katsella muiden pelaajien tilastoja 

ja viimeisimpiä ottelutallenteita. Lisäksi pelaajat voivat 

luoda viimein omia, jopa 100 pelaajan ajastettuja turnauksia 

tai huoneita. 

Mewtwon ympärillä pyörivä parin tunnin mittainen “tarinatila”, 

eli Ferrum League on mukana myös DX:ssä. Kymmenistä 

peräkkäisistä taisteluista koostuva liiga on hyvä pelimuoto 

harjoitella liikkeitä, mutta sisällöllisesti se on erittäin köyhä. 

Juonta kuljetetaan eteenpäin tekstibokseilla ja pelaaja ansaitsee 

voitoista vain asusteita avatarilleen. Vaatteita ja taisteilijoiden 

kokemuspisteitä tienaa lisäksi uudesta Daily Challenge 

-tilasta, jossa suoritetaan päivittäin vaihtuvia haasteita tietyillä 

hahmoilla. Haasteissa ei ole mitään tavallisista matseista 

poikkeavia twistejä tai tavoitteita, minkä vuoksi pelimuoto on 

valtava pettymys. 

Muihin taistelupeleihin verrattuna Pokkén-mekaniikat eivät 

siis edelleenkään ole erityisen syvällisiä. Pelissä on joitain 

komboja, mutta kovin pitkät sarjat eivät ole mahdollisia, sillä 

tilanne resetoidaan lopulta melkein aina Phasen vaihdolla. 

Kombojen ja perusiskujen salat neuvotaan kattavassa Training 

Modessa. 

Paikallisessa moninpelissä Switch-versio ottaa teknisen edistysloikan. 

Peli tukee langallista Pokkén-padia, Switchin Proohjainta 

ja Joyconeja yksin tai yhdessä. Kaksinpelit onnistuvat 

samalla tai jaetulla ruudulla ja langattomasti kahden konsolin 

voimin. Jaetun ruudun moninpeli on toteutettu hieman kummallisesti, 

sillä pelikuvaa kutistetaan aivan liikaa ja ruudulle 

jää paljon hukkatilaa energiapalkkien lisäämisen jälkeenkin. 

Lisäksi ruudunpäivitys putoaa puoleen, eli 30 kuvaan sekunnissa. 

Ideaalitapauksessa kummallakin pelaajalla on oma 

Switch ja näyttö. 

Voittajaksi selviytyy useimmiten hyökkäystriangelin paremmin 

hallitseva pelaaja, mutta aktivoimalla synergian oikeaan 

aikaan voi ottelu kääntyä vielä päälaelleen. Muihin taistelupeleihin 

verrattuna Pokkén-mekaniikat eivät siis edelleenkään 

ole erityisen syvällisiä. Pelissä on joitain komboja, mutta kovin 

pitkät sarjat eivät ole mahdollisia, sillä tilanne resetoidaan 

lopulta melkein aina Phasen vaihdolla. Kombojen ja perusiskujen 

salat neuvotaan kattavassa Training Modessa. 

Yhteenveto 

Pokkén Tournament DX korjaa muutamia Wii U -version puutteita, 

mutta uudistukset ovat varsin maltillisia. Kyseessä on 

pitkälti saman, helposti lähestyttävän pelin porttaus parilla 

uudella taistelijalla, joten pelille ei voi oikein povata uutta 

esports-tulemista. Lisähahmoja saisi olla toinen kourallinen 

lisää, jotta täyden hinnan peli kannattaisi ostaa uudelleen. 

Uusille pelaajille ja naapuruston leikkimielisiin turnajaisiin 

Pokémon-peijaisista riittää vastinetta rahalle. Mario Kart 

8 Deluxen Battle-tilan mylläys oli merkittävämpi päivitys. 


Mewtwo on tarinatilan pääpahis. 

Nettipeli rullasi hienosti jo Wii U:lla, eikä Switch-versio tee 

sääntöön poikkeusta. Verkossa on mahdollista pelata joko tavallisia 

tai ranked-matseja tuttujen ja tuntemattomien kanssa. 

Seuranhaku parittaa keskenään ensisijaisesti samantasoisia ja 

lähialueen pelaajia viiveen minimoimiseksi. Eurooppalaisten 

Kelpo lisäys Switchin moninpelikarkeloiden joukkoon. 


Ennakko Dragon Ball Xenoverse 2 

Aika parantaa haavat 

Alusta: PC, (PS4, Xbox One, Switch) 

Ilmestynyt: 28.10.2016 (PC), 22.9.2017 (Switch) 

Kehittäjä: Dimps, QLOC Julkaisija: Bandai Namco 

Dragon Ball tekee uutta tulemista Japanissa pyörivän 

Super-lisänimellisen tuoreen animaatiosarjan myötä, 

ja englanniksi dubattu versiokin on saatu käyntiin. Kenties 

animen ja elokuvien myötävaikutuksella 2015 ilmestyneestä 

Dragon Ball Xenoverse -pelistä tuli iso myyntihitti, ja Bandai 

Namco näyttikin pian vihreää valoa jatko-osalle. Pikatahtia 

valmistunut Xenoverse 2 lainaa paljon elementtejä ykkösestä 

ja parantaa monella osa-alueella. Switch-versio ilmestyy noin 

vuosi alkuperäisen julkaisun jälkeen. 

Conton City -nimisen hubimaailman porteista sisään astuttuaan 

pelaaja kutsutaan aika-avaruutta hallinnoivien jumalien 

puheille. Pahat ajassa matkustavat henget sörkkivät aikajanaa 

ja yrittävät muuttaa historian kulkua, millä voi olla radikaaleja 

seurauksia myös nykyhetkessä. Konnuuksien takana vaikuttavat 

olevan ykkös-Xenoversessä esitelty Mira ja Towa -demonipariskunta 

ja läjä hieman tuntemattomampia Dragon Ball Z 

-elokuvien pahiksia. Pelaaja liittyy aikapoliisipartioon, jonka 

tehtävänä on palauttaa historia oikealle reitille nyrkkien avulla. 

Visuaalisesti näyttävät hektiset tappelut ovat tietysti Dragon 

Ballin suola, mutta Xenoverset eivät ole puhtaita taistelupelejä, 

vaan mukaan on sotkettu roolipelielementtejä. Pelaaja ei 

tallustele universumissa Gokun, Vegetan tai muiden tuttujen 

kasvojen saappaissa, vaan luo aluksi oman hahmon. Avatar 

valitaan viidestä eri rodusta, jotka ovat kaikki ykkösosasta 

suoraan lainattuja. Roduilla on tietysti pieniä eroavaisuuksia 

taistelutyyleissä ja muissa ominaisuuksissa. Ihminen on tasapainoinen 

ja aloittelijaystävällinen vaihtoehto, saiyan on voimapesä, 

namekilaisilla ja majineilla on isoimmat energiapalkit 

ja frieza-soturit hyötyvät vikkelistä kintuista. Myös hahmon 

sukupuoli ja ruumiinrakenne vaikuttavat hienoisesti statistiikkaan. 

Luontityökalut eivät ole erityisen monipuolisia, mutta 

sankarin ulkonäköön voi vaikuttaa myöhemmin lisää vaatteilla. 

“Ääniasetuksista saa päälle joko japanilaisen 

tai englanninkielisen dubbauksen, ensimmäinen 

on näistä kahdesta laadukkaampi.” 

Tarinatilassa pelaaja osallistuu kolmantena osapuolena 

merkittävimpiin Dragon Ball Z -sarjan taisteluihin, joissa tilanne 

on vinksahtanut sankareille liian tukalaksi. Myös Superin 

alkua käsitellään hieman juonen loppupuolella, ja siinä esitellyt 

transformaatiot ja uudet persoonat ovat mukana. Toisenlaisen 

näkökulman avulla moneen kertaan kerrottu tarina 

saa pientä piristystä, mutta vaihtoehtoulottuvuuden kanssa 

olisi voinut hullutella vielä rajumminkin. Miksei esimerkiksi 

välillä taisteltaisi hyviksiä vastaan? Juoni on pätkitty muutaman 

yhteenoton mittaisiin episodeihin, joiden välillä nähdään 

joko lyhyitä animepätkiä tai pelin omalla moottorilla pyöriviä 

välinäytöksiä. Ääniasetuksista saa päälle joko japanilaisen tai 

englanninkielisen dubbauksen, ensimmäinen on näistä kahdesta 

laadukkaampi. 


Nettiin kytkettynä Conton Cityssa vipeltää myös muita pelaajia. 

Noin kymmentuntisen kampanjan tehtävissä on tarkoitus 

yleensä joko mäiskiä tekoälyltä elämäpalkki tyhjäksi tai säilyä 

hengissä kunnes apujoukot saapuvat. Kentällä saattaa pyöriä 

yhtäaikaisesti useampia vihollisia tai apulaisia, mutta pelaaja 

ohjastaa vain omaa hahmoaan ja voi lukittautua yhteen vastustajaan 

kerralla. Kamera pysyy pelaajan selän takana, ja laajalla 

taistelualueella pystyy liikkumaan vapaasti kolmiulotteisella 

akselilla. 

Hahmojen hyökkäysrepertuaarit koostuvat joko fyysisistä 

lähitaisteluliikkeistä tai ki-energiasäteistä. Kevyet iskut ja erillinen 

latausliike kasvattavat ki-palkkia, jota voi kuluttaa erikoisliikkeiden, 

kuten Kamehameha-aaltojen, potkusarjojen 

tai muodonmuutosten tekemiseen. Liikkeiden ketjuttaminen 

on tärkeää ja helppoa. Pelkästään yhtä nappia hakkaamalla 

saa aikaan peruskomboja, joiden perään voi uhrata hieman 

ki’tä. Komboja on kuitenkin mahdollista torjua tai paeta teleportilla, 

mikäli itsestään latautuva stamina-mittari ei ole tyhjä. 

Vastaavasti staminaa kuluu myös vastustajaa jahdatessa. 

Taisteluissa pystyy käyttämään myös Contonin kaupoista ostettavia 

taikakapseleita, jotka tulevat tarpeeseen erityisesti 

vaikeimmissa koitoksissa. Uusintayrityksiä jaellaan kitsaasti, ja 

yksi kuolema keskellä moniosaista tappelua saattaa palauttaa 

suoraan kappaleen alkuun. Kapseleilla voi esimerkiksi palauttaa 

runsaan määrän elämäpisteitä tai vahvistaa iskuja hetkellisesti. 

Uusia liikkeitä pystyy puolestaan oppimaan opettajilta, joita 

ilmestyy kaupunkiin tarinan edetessä. Oma hahmo kerää 

taisteluista kokemuspisteitä, jotka nostavat voima-arvoja tai 

mittareiden kattoja entisestään. Sama vaikutus on myös tietyillä 

asusteilla, mutta halutessaan vaatteiden antamat pisteet 

voi ohittaa päälle laitettavalla taikakalulla. Taistelutaktiikoiden 

suunnittelussa saa siis käyttää paljon luovuutta. 

Conton Cityssa tapaa myös muiden pelaajien luomuksia ja sivuhahmot 

tarjoavat lisätekemistä. Kaupunkiin on esimerkiksi 

piilotettu seitsemän lohikäärmekuulaa, jotka avaavat uusia 

hahmoja tai päällepantavaa. Kuulia etsitään myös muun 

muassa namekilaisten haasteryppäässä tikittävää kelloa ja 

häiritseviä vihollisia vastaan. Boltsien metsästystä ei jaksa 

loputtomiin, mutta samantyylisiä, luovempia tehtäviä olisi 

voinut ripotella myös pääjuonen sekaan. 

“Netissä voi haastaa muita pelaajia kaksintaisteluihin, 

jolloin pelattavana ovat kaikki Dragon Ball 

-hahmot, myös paikallista moninpeliä tuetaan.“ 


Switch-version erikoisuudet 

Xenoverse 2:n Switch-versio ilmestyy noin vuosi alkuperäisen 

julkaisun jälkeen. Switch Edition sisältää kaikki aiemmin ilmaiseksi 

ladattavana olleet DLC-hahmot, myöhemmin julkaistut sankarit 

ovat edelleen maksumuurin takana. Kaikki 87 taistelijaa ovat suoraan 

auki, mutta ennakkotietojen mukaan vain niille, jotka hankkivat 

pelin lokakuuhun mennessä. Switch-versio sisältää myös 

ensimmäisen osan Demon God Demigra -tarinapätkän. 

Tiettyjä erikoisiskuja, kuten Kamehameha-säteitä on mahdollista 

tehdä Joy-Conien ansiosta pelkillä käsiliikkeillä. Switch-versio tukee 

kuuden pelaajan moninpeliä lähiverkossa tai netissä. Telakoituna 

resoluutio on 900p ja kannettavassa tilassa 720p. Ruudunpäivitys 

on 1 vs. 1 -matseissa 60 fps, mutta useamman pelaajan 

peleissä se puolitetaan. 

Netissä voi haastaa muita pelaajia kaksintaisteluihin, jolloin 

pelattavana ovat kaikki Dragon Ball -hahmot, myös paikallista 

moninpeliä tuetaan. Sivutehtäviä on mahdollista tehdä 

yhteistyössä verkkoväen kanssa. Muut pelaajat helpottavat 

urakkaa huomattavasti ja tekevät pelaamisesta myös hauskempaa, 

mikäli yhteydet vain toimivat. PC-version testijakson 

aikana virheviestit ponnahtelivat ruudulle valitettavan usein 

jo pelaajahaun aikana, ja huono isäntäyhteys sai hahmot 

pomppimaan välillä ympäri ruutua. Yhden kerran viholliset 

lakkasivat kokonaan ilmestymästä, jolloin ainoaksi keinoksi 

poistua tehtävästä jäi pelin sammuttaminen. 

PC-versiota vaivasivat vielä pari viikkoa julkaisun jälkeenkin 

useat bugit, jotka pahimmillaan saattoivat estää tarinassa 

etenemisen. Yhdessä pakollisessa tutoriaalissa vihollinen joko 

katosi kokonaan kentän ulkopuolelle tai tappoi kaikki hahmot 

yhdellä iskulla. Pääsin eteenpäin pienellä onnenkantamoisella 

ja pudottamalla grafiikka-asetukset niin alas kuin mahdollista. 

Lisäksi pelin käynnistäminen kesti välillä luvattoman kauan, mutta 

kummallisin ongelma oli ehkä ilmoitus yhteyden katkeamisesta 

offline-tilassa, josta siirryttiin Xenoversen alkuvalikkoon. 

“Muut pelaajat helpottavat urakkaa huomattavasti 

ja tekevät pelaamisesta myös hauskempaa, 

mikäli yhteydet vain toimivat.” 

Yhteenveto 

Dragon Ball Xenoverse 2:ssa on valtavasti sisältöä sarjan faneille. 

Kymmenet eri mentorit, liikkeet ja asusteet mahdollistavat 

oman Gokun ja kumppaneiden jalanjäljissä kulkevan 

unelmien sankarin luomisen. Erilaisia pelattavia hahmoja on 

kiitettävä määrä, joskin suurin osa on aluksi lukittuna. Taistelusysteemissä 

ja hahmonkehityksessä on syvyyttä, mutta 

tehtävien rytmityksessä ja monipuolisuudessa olisi hieman 

kehitettävää. Bugit ja verkko-ongelmat kielivät alkuperäisenä 

julkaisupäivänä viimeistelyn puutteesta. Pahimmat ongelmat 

saatiin lopulta korjattua, mutta kaikkiin pelimuotoihin ei riittänyt 

verkossa pelaajia, vaikka väkeä houkuteltiin takaisin vaihtuvilla 

raid-tehtävillä sekä ilmaisilla ja maksullisilla DLC-hahmoilla. 



Artikkeli 

E3 2017 -katsaus 

Nintendon 

E3 2017 -julkistukset 

Toivottuja pelejä 

Nintendo osallistui kuluneella viikolla 

Los Angelesin E3-messuille. E3 

on pelialan suurin vuosittainen tapahtuma, 

jolloin julkaisijat esittelevät lähivuosien 

peli- ja laitetarjontaansa. Tänä 

vuonna messut olivat avoinna myös 

kuluttajille. Nintendo paljasti tulevia 

pelejä tuttuun tapaan suorassa nettilähetyksessä, 

ja järjesti lisäksi paikalliset 

Splatoon 2-, Arms– ja Pokkén DX 

-turnaukset. Tänä vuonna keskityttiin 

erityisesti Switch-konsolin julkaisuihin. 

ainoaksi Metroid-peliksi. Varsinaisen 

esityksen jälkeen paljastettiin vielä 

3DS:lle sivusta kuvattu Metroid: Samus 

Returns, joka on Game Boyn Metroid 

2: Return of Samusin päivitetty versio. 

Return of Samus nousi jälleen otsikoihin 

viime vuonna julkaistun PC-fanipelin 

johdosta, jonka levityksen Nintendo 

kielsi. 3DS-pelin kehityksestä vastaa espanjalainen 

MercurySteam, joka tunnetaan 

muun muassa Castlevania: Lords of 

Shadow -sarjasta. Mukana on myös Metroidin 

isänä pidetty Yoshio Sakamoto. 

Toinen vaatimaton, mutta toivottu 

julkistus oli Pokémon Companyn 

Tsunekazu Ishiharan ilmoitus pääsarjaan 

kuuluvan Pokémon-roolipelin saapumisesta 

Switchille. Pelin kerrottiin 

ilmestyvän aikaisintaan vuoden päästä. 

E3 Spotlight -striimin suurin pommi oli 

ehdottomasti ilmoitus Metroid Prime 

4:n kehityksen käynnistymisestä. Kriitikoiden 

ja pelaajien rakastaman sarjan 

viimeisimmästä osasta tulee kuluneeksi 

10 vuotta. Nelosesta ei vilautettu logon 

lisäksi muuta kuvaa. Pelin takana ei ole 

kuitenkaan enää Retro Studios, vaan “lahjakkaista 

tekijöistä koostuva tiimi”, jota 

johtaa aiempia Primejä valvonut Kensuke 

Tanabe. Prime 4 ei jäänyt messujen 


Ensi vuodelle paljastettiin myös kaksi 

täysin uutta peliä, joista saatiin jopa 

trailerit. Kyseessä ovat vielä nimettömät 

Yoshi– ja Kirby-tasoloikkaseikkailut. Yoshi-peli 

on ihastuttavan graafisen tyylinsä 

perusteella jatkoa Wii U:n ja 3DS:n 

Yoshi’s Woolly Worldille. Co-op on 

jälleen mukana, ja pelikuvan perusteella 

päästään tutkimaan käsityömaailman 

molempia puolia. Kirby-peli vaikuttaa 

jatkavan edellisten seikkailujen mukaisella 

moninpelattavalla loikkalinjalla. 

Tarvittaessa muut pelaajat voi korvata 

tekoälyn ohjastamilla apureilla. Videolla 

pinkki Kirby nähtiin käyttävän jälleen 

useiden erikoiskykyjen yhdistelmäliikkeitä. 

Xenoblade 2:n ilmoitettiin olevan yhä 

aikataulussa tälle vuodelle. Pelin traileri 

avasi Spotlight-lähetyksen, ja kehittäjiä 

nähtiin esittelemässä peliä myöhemmin 

Nintendon Treehouse -ohjelmassa. 

Xenoblade 2 ei ole suoraa jatkoa Wiillä 

ja New 3DS:llä vakuttaneelle ykkösosalle, 

mutta jatkaa samalla musiikillisella 

ja tarinakeskeisellä tyylillä. Fire Emblem 

Warriors ilmestyy syksyllä Switchille ja 

New 3DS:lle. Hyrule Warriorsin tapaan 

kyseessä on Koei Tecmon kehittämä 

Nintendo-maailman Warriors-sarjan 

pelimekaaniikoihin yhdistävä toimintapeli. 

Pelaaja pääsee niittaamaan petoja 

ja sotilaita suosituimpien Fire Emblem 

-sankareiden sekä muutaman uuden 

hahmon roolissa. 

28 – Fintendo.fi 

Odotetun Super Mario Odysseyn 

julkaisupäiväksi tarkentui 27. lokakuuta. 

Kyseessä ei ole aivan perinteinen Mariotasohyppely, 

sillä putkimies voi ottaa 

taikahattunsa avulla lähes minkä tahansa 

objektin tai vihollisen muodon. Vihollisten 

kykyjä käytetään salaisuuksien 

löytämiseen ja pomovastustajia vastaan. 

Pelissä on paljon pieniä yksityiskohtia ja 

oikean maailman elementtejä. Eläinhahmot 

saavat esimerkiksi kasvoilleen Marion 

ikoniset viikset, ja New Yorkia muistuttava 

New Donk City -maailma vilisee 

viittauksia Donkey Kongiin katukylteissä 

ja mainoksissa. 

3DS ei jää myöskään ilman Mario-peliä. 

6. lokakuuta ilmestyy Mario & Luigi: Superstar 

Saga + Bowser’s Minions, joka 

on Game Boy Advancelle julkaistun 

ensimmäisen Mario & Luigi -roolipelin 

päivitetty versio. Esimerkiksi valikot 

ja grafiikka on laitettu uuteen uskoon. 

Bowser’s Minions -tilassa päästään taas 

seuraamaan tarinaa Bowserin kätyreiden 

näkökulmasta. Koopa-, Goomba- ja 

Boo-armeijat yrittävät yhdessä löytää 

kadonneen kuninkaansa. 

“Yoshi-peli on ihastuttavan 

graafisen tyylinsä perusteella 

jatkoa Wii U:n ja 3DS:n Yoshi’s 

Woolly Worldille.”

Kolmansien osapuolien tuki 

Ubisoft esitteli omassa tilaisuudessaan 

muutamaa Switch-peliä. Isoimmassa 

roolissa oli jo 29. elokuuta ilmestyvä, 

Super Marion ja Raving Rabbidsin maailmat 

yhteen tuova Mario + Rabbids: 

Kingdom Battle, jonka esittelyyn osallistui 

myös Shigeru Miyamoto. Kyseessä 

on seikkailua ja vuoropohjaisia taisteluita 

yhdistelevä peli, joka muistuttaa 

pelimekaniikaltaan esimerkiksi 3DS:n 

Code Name: S.T.E.A.M. -peliä. Mario, 

Luigi, Yoshi ja Peach saavat seurakseen 

esikuviensa mukaisesti pukeutuvia Rabbids-kaneja. 

Taisteluihin hahmot varustautuvat 

laserpistooleilla, mutta myös 

vihollisten päälle loikkiminen toimii. 

Lokakuussa ilmestyy yhä vankkaa 

suosiota nauttiva Just Dance 2018 

Switchille, Wii U:lle ja Wiille. Lisäksi 

ranskalaisjulkaisija esitteli yhä ilman 

julkaisupäivää olevan Steep-talviurheilupelin 

laajennusta. Ensi vuoden syksylle 

aikataulutettiin Starlink: Battle for 

Atlas -monialustapeli. Star Wars -henkinen 

avaruusseikkailu tukee jollain tapaa 

koottavia leluja. 

“Bethesda esitteli omassa konferenssissaan 

The Elder Scrolls: 

Skyrimiä.” 

Segan Sonic seikkailee kesällä Switchin 

latauspalvelussa klassisen kaksiulotteisena 

Sonic Manian muodossa. Jouluna 

ilmestyy myös 3D-kenttiä sisältävä 

Sonic Forces, jossa pelaaja pääsee ensimmäistä 

kertaa luomaan oman sankarinsa. 

Niin ikään jouluna julkaistaan 

moninpelihitti Rocket League, joka tulee 

tukemaan eri alustojen välistä verkkopeliä. 

EA:n FIFA 2018 oli osa Nintendon 

lyhyttä videokollaasia. Switch-porttaus 

on puuttuva tarinatila lukuunottamatta 

identtinen muiden konsoliversioiden 

kanssa. Bethesda esitteli omassa konferenssissaan 

The Elder Scrolls: Skyrimiä, 

joka saa tuen Link-amiibolle ja liikeohjaukselle. 

Peli ilmestyy syksyllä. 



Lisää verkossa 

Videokatsaus 

Testissä Nintendo Switch ja julkaisupelit 

Kontrolleri 

Markus ja Jarkko vierailevat Ruotsissa Nintendon Pohjoismaiden 

päämajassa kokeilemassa Switchin julkaisuikkunan 

pelejä. 

Katsastetaan: NES Classic Mini 

Skidi ja Faija 

Unboxataan Faijan nuoruuden suosikkikikonsolin uusi 

pienoisversio. On siinä muksuilla ihmettelemistä. 

Pelisessio - Splatoon 2 Salmon Run 

Pelaajaboardcast 

PBCn kovimmat läiskyttelijät Norsukampa, Obossumi 

sekä Hazuki_exe kävivät ottamassa hieman miehistä 

mittaa Splatoon kakkosen uudessa Salmon run -pelitilassa. 


Teema 

Splatoon 

Splatoon 

Väriä elämään 


Arvostelu Splatoon 2 

Kertausharjoitukset 



Wii U:n vaisusta menestyksestä huolimatta Nintendo 

onnistui julkaisemaan konsolille useita mainioita yksinoikeuspelejä. 

Yksi näistä oli Splatoon, täysin uusi nimike, 

joka edusti vieläpä isolle N:lle tuntemattomampaa nettiräiskintäpelien 

genreä. Nintendomainen toteutus kuitenkin 

villitsi pelaajat, ja Splatoonista tuli hittipeli erityisesti Japanissa. 

Hyvän vastaanoton saanut sarja jatkuu Switchillä vain kaksi 

vuotta debyytin ilmestymisen jälkeen. Syntyykö näin lyhyessä 

ajassa täysiverinen jatko-osa? 

Kaksi vuotta on kulunut myös Splatoonin Inkopolis-kaupungissa. 

Hubina toimiva aukio on kasvanut, muotitrendit ovat 

muuttuneet ja musiikkimaailmaa hallitsee nouseva Off the 

Hook -duo. Aukiolla voi vierailla edelleen vanhoissa tutuissa 

putiikeissa, amiibo-kioskilla ja minipelikojulla sekä jututtaa 

tietysti muiden pelaajien inkling-avatareja. Kalmariteinien 

uusista vaatteista huolimatta kaikki näyttää käyttöliittymää 

myöten samalta kuin Wii U:lla, vaikka Switch antaakin hieman 

lisää terävyyttä ja kontrastia väreihin. 

päästään käsiksi kaikkiin aseluokkiin, joten yksinpeli toimii samalla 

lyhyenä tutoriaalina. Erilaisia asetyyppejä on kymmenkunta 

erilaista. Konetuliaseet pohjautuvat pääasiassa tarkkuus- 

ja konekivääreihin, mutta joukossa on myös maalitelan 

ja ämpärin tyylisiä hauskoja erikoisuuksia. Suurin osa aseista 

on ykkösosasta tuttuja, mutta lisää on tulossa päivityksillä. 

Uusia luokkia edustavat kuperkeikat mahdollistavat tuplapistoolit 

sekä sateenvarjohaulikko, jota ei voi toistaiseksi käyttää 

lainkaan kampanjan ulkopuolella. Tähtääminen hoituu 

ohjaustikuilla tai sitten täysin liikkeentunnistuksen avulla, joka 

toimiikin erinomaisesti, kiitos Switchin ohjaimien kehittyneen 

teknologian. 

“Erilaisia asetyyppejä on kymmenkunta erilaista. 

Konetuliaseet pohjautuvat pääasiassa tarkkuusja 

konekivääreihin, mutta joukossa on myös maalitelan 

ja ämpärin tyylisiä hauskoja erikoisuuksia.” 

Viemäriin loikkaamalla päästään yksinpelikampanjan pariin. 

Pelaajaa tervehtii ykkösosasta tutun Squid Sisters -bändin 

Marie, joka kertoo Inkopoliksen Mahtavan Loiskekalan jälleen 

kadonneen. Hukassa on myös orkesterin toinen jäsen Callie. 

Pelaajan matka vie reiluun 30 erilaiseen kenttään, joiden parissa 

vierähtää yhteensä muutama tunti. Checkpointeilla pätkiksi 

pilkottujen tasojen suunnittelussa on otettu jälleen oppia 

Super Mario Galaxyista ja Sunshinesta. Uusina elementteinä 

kenttiin on lisätty esimerkiksi trampoliineja ja Sonic-henkisiä 

vauhtiraiteita. 

Loikkataitojen ohella aktiivisessa käytössä ovat Splatoonin 

maalikäyttöiset tavaramerkkiaseet. Kakkosen tarinassa 


Salmon Run on uusi yhteistyöpainotteinen pelitila. 

Vihollisten naamojen lisäksi mustetta voi roiskia pitkin 

ympäristöä. Pelihahmo voi kiitää ja kiivetä mustekalamuodossa 

oman väristä maalipintaa pitkin tankaten samalla varastoa 

uudelleen täyteen. Vieraan värisessä maalissa liike vastaavasti 

hidastuu. Yksinpelitila persoonallisine pomovastustajineen on 

varsin helppo läpijuoksu, mutta halutessaan kenttiä voi tutkia 

tarkemmin keräilytavaran vuoksi. 

Moninpeli on kuitenkin Splatoon 2:n suola. Kaikki Wii U:lla aikanaan 

nähdyt 4 vs. 4 -pelitilat tekevät paluun, ja niitä voi pelata 

vapaasti kaverihuoneissa netissä tai paikallisessa verkossa 

heti. Globaalissa nettipelissä loistavia pelimuotoja ja karttoja 

kuitenkin kierrätetään, eivätkä esimerkiksi Ranked-tilat eli aluehallinta 

Splat Zones, liikkuva tornipuolustus Tower Control 

ja ihmepyssyn tavoittelemisen ympärillä pyörivä Rainmaker 

aukea ennen kymppitason saavuttamista Turf War -matseissa. 

Ranked-otteluiden etsiminen kahdesta tai neljästä ystäväluettelon 

jäsenestä koostuvalla tiimillä ei taas onnistu ennen 

tietyn arvosanan ansaitsemista. Sykli kestää kerrallaan kaksi 

tuntia, ja areena arvotaan kahdesta vaihtoehdosta. 

Ranked-pelit voivat olla ohi alle minuutissa tai venyä hieman 

jatkoaikasäännön vuoksi. Vähemmän vakavissa, kolme minuuttia 

kestävissä Turf War -otteluissa on tarkoituksena värjätä 

vastapuolta enemmän pinta-alaa. Pisteitä kertyy plakkariin 

eniten alueen valtaamisesta takaisin, mutta myös muita pelaajia 

kannattaa ampua, sillä hetkellinen muutaman kalmarin 

ylivoima on arvokas. Maalatessa täyttyy myös erikoisliikkeen 

mittari. Rakettirepun, suojakilven ja räjähtävän hamsteripallon 

kaltaiset spesiaalit ovat kaikki täysin uusia ja varsin hyvin tasapainoitettuja, 

sillä käyttäjä jää avoimeksi hyökkäyksille, eikä 

koko vihollistiimin tuhoaminen onnistu kovin helposti. Oman 

mausteensa tuovat vielä vaatteiden “perkit”, eli vaikkapa juoksunopeutta 

lisäävät tai paremmin pommeilta suojelevat erikoiskyvyt. 

Tervetulleena uudistuksena poistettuja kykyjä on 

mahdollista siirtää muihin varusteisiin. 

Splatoon 2:n kiinnostavin pelitila on todennäköisesti yhteistyötä 

vaativa Salmon Run, jonka pelaamisesta myös palkitaan 

parhaiten. Muiden räiskintöjen Horde-pelimuotojen 

kaltaisessa lohinousussa pyritään tuhoamaan mitä kummallisemman 

näköisiä meriotuksia, robotteja ja pallogrillejä, 

keräämään kultamunia ja pitämään neljän hengen joukkue 

hengissä kolmen kierroksen ajan. Kaatuneet sotilaat kannattaa 

herättää pikaisesti henkiin, sillä kovasta myllytyksestä ei 

selviä yksin hengissä. Jostain syystä Salmon Run ei ole kuitenkaan 

pelattavissa netissä joka päivä eikä vaikeusasteen valitseminen 

onnistu kuin vain lähiverkossa. 


Off the Hook -duo esittelee pelattavat kentät jokaisen käynnistyskerran yhteydessä. 

Onlinen puolella haastavuus vaikuttaa määräytyvän täysin 

satunnaisesti. Ikävä kyllä online-infrastruktuuri ei vaikuta 

muutenkaan juuri kehittyneen Wii U:n ajoilta. Todennäköisesti 

ratkaisuilla yritetään pitää kaikki pelitilat kansoitettuina. 

Lagin minimoimisen kannalta on tietysti hyvä asia, että saman 

maanosan pelaajat keskitetään samaan huoneeseen, 

mutta aamupäivisin ja korkeimmilla tasoilla peliseuraa joutuu 

odottamaan jopa useita minuutteja, eikä valikosta ole mahdollista 

poistua kellon tikittäessä. Seuraavan erän alkamista 

odotellessa ei myöskään ole mahdollista pelata minipelejä tai 

edes muokata varusteita, vaan aulasta on aina poistuttava ja 

kaveriin on liityttävä uudelleen. Sääntövalikot, äänikeskustelu 

ja spectator-tila ovat kuitenkin osa yksityisiä huoneita, 

joissa kokemus ei kartu. Kahteen tuntiin pienennetyn kenttärotaation 

vielä hyväksyy, mutta minkä ihmeen takia koko 

peliporukka täytyy yhä potkia pihalle pelkästään siksi, että 

voidaan ilmoittaa uuden syklin alkaneen? 

Pelin yhteydessä julkaistiin Nintendo Switch Online -mobiilisovellus, 

jonka sisälle kätkeytyy Splatnet-niminen alisivu. 

Splatnetin kautta on mahdollista tilata kuriirille alennustavoita, 

katsoa etukäteen seuraavien rotaatioiden tiedot ja seurata 

viimeisimpien pelien tilastoja pelaajatietoineen. Huomiota 

herättänyt äänichatti hoidetaan myös älypuhelimen välityksellä, 

mutta käytännöllisyydeltään tähän tarkoitukseen 

puhelimille on saatavilla parempiakin applikaatioita. Muuten 

Splatnet on ihan kiva lisä, mutta mikään ei olisi estänyt sen toimintojen 

sisällyttämistä suoraan peliin. Täytyy myös muistaa, 

että Switchin verkkopalvelut ovat ilmaisia vain vuoden 2017 

loppuun saakka. 

Yhteenveto 

Wii U:n Splatoonia päivitettiin pitkään, ja Splatoon 2 hyödyntääkin 

paljon ykkösestä opittuja asioita. Kakkosen 

pelaaminen ei tunnu merkittävästi erilaiselta, mutta toimiviin 

pelimekaniikkoihin ei suurempia muutoksia edes tarvittu, sillä 

splättääminen on hauskaa ja koukuttavaa. Samaistuttavien 

hahmojen dialogissa vilisee näppäriä vitsejä, ja seinillä vilisee 

yhteisön piirtämiä meemejä. Paikalliset lanit onnistuvat hienosti, 

mutta muuten verkko-ominaisuuksissa olisi vielä rutkasti 

kehittämisen varaa. Katsetta ei tarvitse kääntää muita genren 

edustajia tai saman talon Mario Kart 8 -tiimiä kauemmaksi. 


Vähän uudistuksia, mutta mitäpä sitä hauskaa läiskyttelyä 

rikkomaan. 


Artikkeli 

Splatoonin marssi Wii U:lta Switchille 

Nuoret sotilaat 

Nintendo on tunnetusti tehnyt viime vuosina täysosumien 

lisäksi myös lukuisia ”hieman” ohi maalistaan ammuttuja 

laukauksia. Yksi isoimmista miinusmerkeistä kiotolaisfirman 

kylkeen on ollut aika lailla koko 2000-luvun kestänyt uusien 

hittinimikkeiden vähäinen määrä. Tässä hieman havainnollistavaa 

esimerkkiä tilanteesta: 

Nintendon ns. mainstay-tasolle jääneet 

IP:t 1980–2000 

– Donkey Kong (Rare toki auttoi vähän) 

– Super Mario 

– Metroid 

– Pilotwings 

– Mario Kart 

– Earthbound/Mother 

– The Legend Of Zelda 

– Star Fox 

– Warion tasoloikkapelit (syntyivät puolivahingossa Mario 

Land -sarjasta) 

– F-Zero 

– Yoshi 

– Super Smash Bros. 

– Kirby 

– Punch-Out 

– Pokémon (alkoi 3rd partyna, jonka Nintendo kiinnitti) 

– Mario Party 

– Fire Emblem (vain kotimaassaan) 

Otetaanpas sitten tähän verrokiksi 2000-luvun vastaavat: 

Nintendon ns. mainstay-tasolle jääneet 

IP:t 2000-nykyhetki 

– WarioWare 

– Animal Crossing 

– Advance Wars (sai toki alkunsa jo Famicomilla) 

– Golden Sun 

– Pikmin 

– Rhythm Heaven 

Puhutaan tosiaan aika laskevasta trendistä, vaikka jaottelu 

olikin aika karkea. Listauksessa on myös jätetty tarkoituksella 

pois Kid Icaruksen kaltaiset nimikkeet, jotka olivat vuosikymmenten 

ajan hiljaiseloa viettämässä, tai Wave Racen, StarTropicsin 

ja Sin & Punishmentin kaltaiset parin pelin ihmeet, joille 

ei varmaan enää jatkoa nähdä koskaan. 

“Kuka voisikaan unohtaa mm. Steel Diveria ja 

Rusty’s Real Deal Baseballia...” 

Melkoinen lista siis tuotenimikkeitä, joiden varaan rakennettiin 

vuosituhannen vaihteeseen asti kokonaisia pelisarjoja, jotka 

elävät ja voivat enemmän tai vähemmän hyvin vielä tänäkin 

päivänä kun taas muutama esimerkki sai alkunsa mainitulla 

aikavälillä. 


Kalmarit ovat pelin päätähtiä, mutta ei tule unohtaa yksinpelissä esiintyviä otuksia. 

Moni taho onkin miettinyt, miksi Nintendon ideatehdas on 

uusien tuotteiden osalta hiljentynyt noinkin radikaalisti. Jotkut 

ovat löytäneet motiivin laajentuneesta kilpailusta, Nintendon 

kovimman visionäärin Shigeru Miyamoton vanhenemisesta ja 

ties millä JFK:n murhalle vertoja vetävistä salaliittoteorioista. 

Fakta on kuitenkin se, että pioneerien on aina helpompi keksiä 

uutta ja katsella sivusta, kun näitä uusia ideoita jalostavat 

tahot korjaavat isoa siivua kakusta. Voitaneen olettaa, että kyseessä 

on ihan normaali vuosien vieriminen ja jatkuvan uuden 

keksimisen tarpeen väheneminen. 

mongerrettua dialogia ja musiikkia sekä kaikkea muuta, mikä 

ei tulisi ensimmäisenä mieleen puhuttaessa ”nettiräiskinnästä”. 

Toisaalta, mitä muutakaan olisi voinut odottaa Nintendolta? 

“Splatoonista tuli lopulta yksi Wii U:n eniten myydyistä 

peleistä. Lähes viiden miljoonan myyntejä 

voidaan pitää poskettoman kovina lukemina ottaen 

huomioon Wii U:n lopullisen laitekannan 

jääneen alle 14 miljoonan.” 

Nintendo on kuitenkin tämän vuosituhannen puolella yrittänyt 

kiivaasti tuoda uusia omistusoikeusnimikkeitä markkinoille. 

Kuka voisikaan unohtaa mm. Steel Diveria ja Rusty’s Real Deal 

Baseballia ja… niin tuota… joo. Kun asiaa katsastellaan ihan 

aikuisten oikeasti, niin Nintendolla on nyt pitkästä aikaa pullat 

hyvin uunissa uusien hittisarjojen luomisessa. Steel Diver 

ja kumppanit saattoivat olla epäonnistuneita viritelmiä, mutta 

esimerkiksi Xenoblade Chronicles on varmasti pitkään porskuttava 

tuotenimike. Arms on ainakin pelaavan maailman 

kuhinan perusteella liittymässä uudeksi perheenjäseneksi 

Nintendon sukupuuhun. Viime vuosien suurin Nintendomenestys 

ei ole kuitenkaan vielä päässyt pelisarjan statukseen 

ainoan osan ilmestyessä muutenkin yhdelle aikamme 

isoimmista konsolimarkkinoiden myyntiflopeista. Splatoon 

on tuotenimike, joka tulee olemaan Nintendolle kultaakin kalliimpi 

tulevina vuosina. 

Moni yllättyi Nintendon paljastaessa vuoden 2014 E3-messuilla 

pyrkimyksensä ottaa jalansijaa ”verkkoräiskintämarkkinoilla”. 

Yllätys oli muutamaa minuuttia myöhemmin noussut aika 

lailla kolmanteen potenssiin, kun realistisen sodankäynnin ja 

fragien sijaan esittelyvideo olikin täynnä maalin ampumista 

seinille, piirrosmaisia hahmoja, jotka nyt sattuivat olemaan 

kykeneväisiä muuttumaan kalmareiksi sekä sulautumaan juuri 

maahan ampumaansa maalilätäkköön, outoa siansaksaksi 


Ykkösosan suosikkikarttoja nähdään myös Splatoon 2:ssa. 

Splatoon julkaistiin hieman alle vuotta myöhemmin suhteellisen 

kovalla hypellä, ja peli osoittautuikin hitiksi. Täysin 

uudenlainen konsepti upposi kansaan kuin Master Sword Ganonin 

otsalohkoon. Erikoisella julkaisusuunnitelmalla pidettiin 

peli kiinnostavana pitkään (Splatoonia ei julkaistu ns. 

kokonaisena, vaan sisältö avautui DLC:n muodossa tasaisin 

väliajoin), ja DeviantArt-taiteilijat ympäri maailmaa innostuivat 

hahmoista ja loresta. Nintendolla oli ensimmäistä kertaa 

sitten ensimmäisen Pikmin-pelin käsissään ihka uusi IP, 

joka sytytti niin arvostelijat kuin pelaajatkin. Splatoonista tuli 

lopulta yksi Wii U:n eniten myydyistä peleistä. Lähes viiden 

miljoonan myyntejä voidaan pitää poskettoman kovina lukemina 

ottaen huomioon Wii U:n lopullisen laitekannan jääneen 

alle 14 miljoonan, uuden IP:n statuksen ja vieläpä genren, joka 

ei ehkä ole Nintendon ydinyleisölle se kaikkein houkuttelevin. 

Kerrottakoon tynnyrissä tai syvällä maan alla asuville hieman 

mustekalasodan perusideaa. Splatoonin pääpelimuoto on 

nimeltään Turf War, jossa kaksi neljän hengen tiimiä ottaa yhteen 

monimuotoisilla areenoilla. Tehtävänä on maalata seiniä 

ja maata peittoon vastustajajoukkuetta enemmän. Apuna toimii 

monipuolinen asearsenaali, joka liitetään pelaajan alter 

egona toimivan ”Inklingin” varustukseen yhdessä statistiikkaan 

vaikuttavan vaatetuksen kanssa. Vaatteilla luodaan myös 

oman hahmon identiteettiä. 

“Tehtävänä on maalata seiniä ja maata peittoon 

vastustajajoukkuetta enemmän.” 

Vaikka aseet noudattavatkin ”normaalien” räiskintäpelien inventaariolistaa 

(perusvarma sarjatuliase, lähikontaktiin soveltuva 

tuhoamisase, pitkän matkan riskaabelimpi kivääri), ei 

niiden pääasiallinen tehtävä ole suinkaan vastustajan eliminoiminen. 

Tapot, eli Splatoonin maailmassa ”splatit”, helpottavat 

sitä pääasiallista työsarkaa, eli alueiden täyttämistä omalla 

värillä. Kuoleman jälkeen kalmarimuksu palautetaan takaisin 

tukikohtaan. Splatoon-joukkueiden pienillä kokomäärillä hetkellisestä 

ylivoimasta on valtava apu. Splatit kasvattavat toki 

omaa kokemuspistevarastoa, mutta ne isoimmat expaköntit 

tulevat tilille nimenomaan matsien voittamisesta, joten sooloilulle 

ei kannata antaa kovinkaan paljon painoarvoa. 

Muiden pelimuotojen joukossa on muun muassa Splat Zones, 

joka on pelin oma versio kukkulan kuninkaasta. Tower Control 

puolestaan keskittyy ympäri kenttää leijuvan pienen alueen 

hallussapitoon. Rainmaker on Splatoonin twistillä varusteltu 

versio Capture The Flagista. Kaikkia näitä ei päässyt 

kuitenkaan pelaamaan milloin tahansa dedikoiduilla servereillä, 

vaan vain tietyt pelimuodot ja -kentät olivat kerrallaan 

valittavissa. Idea kuulosti aluksi idioottimaiselta pelaajan 

aliarvioinnilta, mutta rotaatiomalli osoittautui kuitenkin 

nerokkaaksi vedoksi sen pitäessä pelin freesinä, karsien samalla 

pois pelaajien keskittymisen vain yhteen pelimuotoon 

ja kenttään. Kyllä, katson juurikin sinua, CS ja de_dust. 

Vaikka kyseessä on verkkomoninpeli, löytyi Splatoonista myös 

yllättävänkin hyvä yksinpelimuoto, joten japanilaishuipuilta 

vastaanotetut turpasaunat sai helposti pois mielestä pelaamalla 

pelin oivaa kampanjaa. 


Myös Splatoonin persoonallinen maailma 

ja sen kirjaimellisesti värikäs lore 

keräsivät supersuosion fanien keskuudessa 

ympäri maapalloa. Jopa peliä 

pelaamattomat tahot innostuivat mustekalamuksuista 

sen verran, että pian 

olivat Tumblr-sivustot ja kaiken maailman 

pinterestit täynnä fanitaidetta, jota 

myös pelin kehitystiimi hyvinkin ei-nintendomaiseen 

tapaan arvosti julkisesti. 

Splatoonin Miiverse-galleria onkin tänä 

päivänä se paikka, jonne kannattaa suunnata, 

mikäli tähän hienoon yhteisöpalveluun 

haluaa tutustua. 

Splatoon oli käsittämättömän absurdi 

riski Nintendolta, joka kuitenkin lopulta 

kannatti, ja tästä on kiittäminen pääosin 

Nintendon ns. uudesta sukupolvesta 

vanhojen konkarien sijaan koostunutta 

kehittäjätiimiä. Nuoremmalla väellä 

oli tiedossa nettiräiskintöjen isoimmat 

koukut, ja kun niihin yhdistettäisiin firman 

oma lähestymistapa peleihin ja 

pelaamiseen, oli lopputuloksena yllätyshitti, 

joka on muuttumassa pelisarjaksi 

Switchille ilmestyneen jatko-osan 

myötä. Splatoon 2 voi olla monen 

odottama kesän hittipeli, mutta jos 

kurkistetaan hieman kulisseihin, on 

Splatoon 2:n rooli näytelmässä huomattavasti 

isompi kuin minkään perinteisen 

kakkososan. 

Splatoon 2 oli yksi Switchin ensimmäisessä 

esittelytilaisuudessa paljastetuista 

peleistä. Maailma pidätteli henkeään 

pitkään huhumyllyssä ja hypejunassa 

aikaansa viettäneen konsolin ottaessa 

ensiaskeleitaan parrasvaloissa. Vaikka 

moni odottikin uutta Mario-peliä 

ja pelikuvaa/julkaisupäivää jo pitkään 

tiedossa olleelle uudelle Zelda-seikkailulle, 

sai Splatoon 2:n mainitseminen 

ehkä ne isoimmat reaktiot pelaajien 

keskuudessa. Esitelty pelikuva näytti 

tuolloin, ja näyttää yhä, hieman ehkä 

kakkososan sijaan 1.5-päivitykseltä 

”vähäisten” uudistuksiensa vuoksi, mutta 

aika varmaa on, että Nintendo tiesi 

tarkkaan, mitä tehdä Splatoonin kanssa. 

Uuden konsolin julkaisuikkunaan IP, 

joka on pari vuotta julkaisunsakin jälkeen 

yhä tulikuumaa tavaraa. Splatoon 

2 tulee varmasti toimimaan ostoperusteena 

niille, jotka rakastuivat alkuperäiseen 

peliin, kuin myös niille, jotka 

empivät aikoinaan Wii U:n ostoa sen 

hinnan ja markkinastatuksen vuoksi. 

Jos katsoo jatko-osaa kohtaan pelaajien 

keskuudessa vellovaa hypeä, voidaan 

käsi sydämellä todeta suunnitelman 

ensimmäisen osan onnistuneen. Suunnitelman 

toinen osa on alkamassa Nintendon 

tuodessa Switch-konsolipaketin 

kauppoihin, muutaman kuukauden 

päästä tiedämme oliko tämä suunnitelma 

sitten kuinka onnistunut. 

“Splatoon oli käsittämättömän absurdi riski Nintendolta, joka 

kuitenkin lopulta kannatti, ja tästä on kiittäminen pääosin Nintendon 

ns. uudesta sukupolvesta vanhojen konkarien sijaan koostunutta 

kehittäjätiimiä.” 


Marien vihreä tiimi voitti ykkös-Splatoonin viimeisen Splatfestin. 

Kuten tuli aiemmin mainittua, ei Splatoon 

2 tunnu kokeneempien läiskyttelijöiden 

mielestä välttämättä täydeltä 

jatko-osalta. Lähestymistapa palvelee 

nimenomaan niitä pelaajia, jotka tuntevat 

nimen, mutta eivät koskaan Wii 

U:lla peliä pelanneet. Jos Nintendo olisi 

kehitellyt pidemmän aikaa isommilla 

uudistuksilla varusteltua, pesäeroa ykköseen 

tekevää jatko-osaa, olisi kakkonen 

saattanut karkoittaa ensimmäiseen 

peliin ihastuneet tahot. Vaikka 

Splatoon möikin suhteessa Wii U:n laitekantaan 

perhanan hyvin, on sillä silti 

vielä iso työ nousta lopullisen maailmanmaineen 

niittinä toimivaan kymppimillikerhoon. 

Keskustelut myös pelin vaatimattoman 

oloisista uudistuksista ovat aika lailla 

kiinni katsojan silmässä. Tällä hetkellä 

tiedossa tärkeimpinä uudistuksina on 

entistä tarinapainotteisempi ja moninpelimenestystä 

tukeva yksinpeli, upouusi 

pelimuoto Salmon Rush, joka 

on Splatoonin vastine Gears Of War 

-sarjasta tutuille Horde-taisteluille, uusia 

aseita, uusia areenoita, spectatormoodi 

moninpeliin ja niin edelleen. 

Monilta saattaa kuitenkin unohtua 

kehittäjien luvanneen päivitellä uutukaistakin 

ykkösen tapaan niin kauan, 

kun ideoita ja materiaalia riittää. Jos 

uudistukset tuntuvat nyt vähäisiltä, 

saattaa kokonaisuus olla parin kuukauden 

päästä aivan päälaellaan. 

Splatoon 2 tulee mitä suuremmalla 

varmuudella olemaan astinkivi Splatoonin 

lopulliselle läpimurrolle. Nintendon 

Splatoon-arvostuksesta kertoo 

esimerkiksi hahmojen kiinnittäminen 

Mario Kartin maailmaan. Kuten me kaikki 

Fire Emblem -fanit tiedämme, on 

lopullinen portti menestykseen Smash 

Bros. -pelissä esiintyminen. Aika näyttää, 

pääsemmekö joskus mättämään 

Linkiä ja Kirbyä kuonoon Inkling-tenavalla, 

mutta sitä ennen nauttikaamme 

sadoista hauskoista hetkistä Splatoon 

2:n parissa. 

• Miikka Lehtonen 

“Splatoon 2 tulee mitä suuremmalla 

varmuudella olemaan 

astinkivi Splatoonin lopulliselle 

läpimurrolle. Nintendon 

Splatoon-arvostuksesta kertoo 

esimerkiksi hahmojen kiinnittäminen 

Mario Kartin maailmaan.” 


Artikkeli 

Esittelyssä suomalainen Zelda-maraton 

Suomalainen faniryhmä 

seikkailee Hyrulessa 

Mikä? Zelda-maraton Milloin? 10.7.2017 

Missä? Twitch.tv/zeldamarathonfin 

Suomalainen Zeldamarathonfin-tiimi järjesti ensimmäisen 

Zelda-pelimaratoninsa kesällä 2012. Ensi viikolla, 10. – 15. 

heinäkuuta, on vuorossa jo kuudes vuosittainen maraton, 

parempana kuin koskaan! Zeldamarathonfinin Twitch-kanavalla 

voi seurata suorana seitsemän Zelda-fanin pelaamista, 

tavoitteena on läpäistä kaikki Nintendon pelikonsoleille 

julkaistut The Legend of Zelda -pääsarjan pelit. Aikaa pelien 

läpäisyyn kuluu 125 tuntia, eli pelaaminen jatkuu yötä päivää 

maanantai-iltapäivästä lauantai-iltaan asti. Striimi käynnistyy 

maanantaina 10.7. kello 15 viime vuoden maratonin parhailla 

paloilla, ja live-kuvaan siirrytään klo 16. Ensimmäisenä 

pelinä on todellinen Zelda-klassikko Ocarina of Time. Tarkka 

pelikohtainen aikataulu löytyy muun muassa Twitch-kanavan 

kuvauksesta ja tapahtuman Facebookista. 

Seuraavaksi katsaus tapahtuman historiaan. 

Erno. Lisäksi paikalla kävi satunnaisesti myös muita vierailijoita 

katsomassa mistä oikein on kyse. 

Kolmas maraton sujui jo rutiinilla. Mukaan otettiin tällä kertaa 

myös käsikonsolipelejä, nostaen pelimäärän kahteentoista. 

Lisäksi joukkoon liittyi jo kuudes pelaaja, Juho. Maratonin 

kesto oli jälleen 100 tuntia, ja suosio oli edellisvuosien tasolla, 

keskimäärin katsojia oli n. 5-20. Tällä kertaa tapahtumasta 

tehtiin myös kooste parhaista paloista, joka on katsottavissa 

Zeldamarathonfinin Youtube-kanavalta. 

“Keväällä 2012 veljekset Sami ja Simo, heidän 

serkkunsa Anton ja ystävänsä Janne saivat idean 

pelata läpi kaikki The Legend of Zelda -pelisarjan 

pelit. Innoittajana toimi “Zeldathon”, amerikkalainen 

hyväntekeväisyyteen rahaa kerännyt suora 

Zelda-pelimararon.” 

Keväällä 2012 veljekset Sami ja Simo, heidän serkkunsa Anton 

ja ystävänsä Janne saivat idean pelata läpi kaikki The Legend 

of Zelda -pelisarjan pelit. Innoittajana toimi “Zeldathon”, 

amerikkalainen hyväntekeväisyyteen rahaa kerännyt suora 

Zelda-pelimararon. Alun perin tarkoituksena oli vain pelata 

pelit läpi, ajatus livestriimistä kehittyi vasta viime hetkillä. Kaveriporukka 

pelasi yhtäjaksoisesti 100 tunnin aikana 8 Nintendon 

kotikonsoleille julkaistua Zelda-peliä. Tapahtumapaikaksi 

valikoitui Simon ja Samin kotitalon autotalli, jossa sai huoletta 

meluta myös öisin. Livelähetyksen kuvan- ja äänenlaatu oli 

heikkoa, ja tapahtumaa seurasi satunnaisesti vain muutamia 

katsojia. 

Seuraavana vuonna valmisteluun ja suunnitteluun käytettiin 

enemmän aikaa ja 100 tunnin rypistys sujui pääosin ongelmitta. 

Mukaan liittyi myös uusi pelaaja, nelikon hyvä ystävä 


Lähetyksen taustagrafiikka vaihtuu vuosittain. 

Vuonna 2015 uuden laitteiston myötä videokuvan ja äänen 

laatua saatiin parannettua merkittävästi. Lisäksi markkinointiin 

panostettiin entistä enemmän ja tällä kertaa se myös näkyi. 

Tapahtuma noteerattiin muun muassa Helsingin Sanomien 

Nyt-liitteessä, Kouvolan Sanomissa, YleX:llä sekä Yle Kymenlaaksossa. 

Katsojamäärät olivat jopa kymmenkertaiset edellisvuosiin 

verrattuna. Huippuhetkenä jopa yli 450 katsojaa seurasi 

tapahtumaa, ja keskimääräinen katsojamääräkin oli noin 

100. Kohokohdista tehtiin jälleen kooste Youtube-kanavalle. 

“Kuudes Zelda-maraton tuo jälleen 125 tuntia Zeldan 

legendaa.” 

Viides Zelda-maraton toi mukanaan jälleen lisää pelejä, mukana 

oli nyt ensimmäistä kertaa kaikki Zelda-sarjan pääpelit 

ja maratonin kestoa pidennettiin 125 tuntiin, eli yli viiteen 

vuorokauteen. Lisäksi porukka täydentyi nykyiseen kokoonpanoonsa 

Antonin siskon Anniinan liittyessä mukaan. Monet 

tutut katsojat edellisvuodelta olivat jälleen mukana seuraamassa, 

innokkaimmat fanit lähes yötä päivää alusta loppuun 

asti. 

Maanantaina 10.7.2017 alkava kuudes Zelda-maraton tuo 

jälleen 125 tuntia Zeldan legendaa, mukana myös uusin 

julkaisu Breath of the Wild. Tapahtumaa voi seurata vaikka 

Zelda ei olisikaan suosikkipelisarjasi, nimittäin pelien lisäksi luvassa 

on hulvatonta menoa, tätä hullumpaa sakkia saa hakea! 

• Sami Kaalinpää 

Twitter: @ZeldamarathonFi 


Arvostelu 

Hey! Pikmin 

Ei mitään rakettitiedettä 

Alusta: 3DS Ilmestynyt: 28.7.2017 

Kehittäjä: Arzest Julkaisija: Nintendo 

Vietin koko elokuun uusimman Pikmin-seikkailun parissa. 

En oikein tiennyt, mitä peliltä aluksi odottaa, kun vastaanotto 

maailmalla on vaikuttanut erittäin ristiriitaiselta. Monet 

ovat tahtoneet pitkään oikeaa Pikmin-peliä käsikonsolille, kun 

kosketusnäyttöohjauksen uskoisi toimivan Pikmin 3:n esimerkin 

mukaisesti. Moni pelaaja oli Hey! Pikminin julkistuksen aikaan 

pettynyt, kun peli ei näyttänyt aivan siltä kuin kuviteltiin. 

Miten lie nyt lopulta julkaisun jälkeen? 

salaisiin käytäviin aarteiden toivossa. Muita pelimekaanisia 

toimintoja ei ole; näillä muutamilla mennään alusta aina loppuun 

asti. Sankari ei siis osaa edes hyppiä kunnolla, minkä 

vuoksi mietinkin, että mihin genreen tämä peli pitäisi liittää. 

Seikkailu? 

“Suurimman eron peliin tekevät luonnollisesti 

Pikmin-otukset, joita on viittä erilaista tyyppiä. 

Jokainen eroaa toisistaan jollain tavalla.“ 

Se, mitä Nintendo lopulta toimitti, on todellakin jotain poikkeavaa. 

Pienet Pikminit heitettiin täysin erilaiseen ja uuteen 10 

tunnin spinoff-tasoloikkapeliin, jos sitä nyt edes sellaiseksi voi 

kutsua. Ideana on ohjata päähenkilö Olimaria ja johtaa joukkoa 

Pikmineitä laajoissa 2D-kentissä etsien erilaisia aarteita, 

samalla vältellen vihollisia sekä muita luonnon ihmeitä. Maailmoja 

on noin kahdeksan, ja jokainen sisältää noin viisi kenttää 

sekä pomotaistelun. Olimar on haaksirikkoutunut jälleen 

mystiselle planeetalle, ja tehtävänä on aarteiden löytäminen, 

jotta rakettiin saataisiin energiaa. Hey! Pikminissä ei tarvitse 

kuitenkaan stressata aikarajoista tai huonoista lopuista. 

Olimaria liikutellaan täysin pelkällä ohjauslevyllä ja ristiohjaimella, 

ja kaikki muut toiminnot tehdään kosketusnäytön kautta. 

Olkanäppäimillä voi katsoa pientä karttaa alueesta, mutta 

muutoin mitkään napit eivät yksinkertaisesti tee mitään. Ideana 

onkin se, että toisella kädellä pidetään konsolia kiinni, siinä 

missä toinen käsi on varattu aina pelkästään stylus-kynää 

varten. Kosketusnäytöllä Olimar voi heitellä erilaisia Pikmineitä 

minne päin tahansa vain koskskettamalla tiettyä kohtaa 

ruudulta. Näytön oikeassa alareunassa on myös viheltämiselle 

ja jetpackille toiminnot, joita Olimar voi hyödyntää tilanteista 

riippuen. Viheltäminen kutsuu lähellä olevat Pikminit ripeästi 

pelaajan lähelle, ja rakettirepulla Olimar voi leijua esimerkiksi 


Olimar liikkuu napeilla, mutta lähes kaikkeen muuhun käytetään koskeusnäyttöä. 

Suurimman eron peliin tekevät luonnollisesti Pikmin-otukset, 

joita on viittä erilaista tyyppiä. Jokainen eroaa toisistaan 

jollain tavalla. Esimerkiksi punainen Pikmin kestää tulta ja 

keltainen lentää paljon pidemmälle, kun sitä heitellään. 

Mustat pystyvät tuhoamaan kovempia esteitä, violetit taas 

osaavat lentää ja siniset uida, mutta toki muitakin eroja näillä 

pikkukavereilla on. Pikminejä yhdistelemällä luodaan erilaisia 

kenttiä, mutta valitettavasti kaikkia tyyppejä ei koskaan 

sekoiteta keskenään yhteen joukkoon, eikä pelaajalla ole koskaan 

minkäänlaista päätösvaltaa käytettävien Pikmineiden 

suhteen. Olimar on jokaisen kentän alussa yksin ja saa mukaansa 

maksimissaan muutaman erityyppisen Pikminin aina 

niille suunnitelluilta paikoiltaan. Odotin varsinkin viimeisiltä 

kentiltä sellaisia hetkiä, kun kaikkien Pikminien kykyjä täytyisi 

käyttää nerokkaasti yhdessä, mutta valitettavasti mitään tällaista 

ei koskaan tapahdu. Tutkimisille toivoisi edes jonkinlaisia 

vaihtoehtoja värivalikoiman mukaan. Pelaajalle annetaan 

pari esimääriteltyä Pikminiä, ja niillä kentät on vain läpäistävä. 

Rehellisesti sanoen en näkisi tätä suurena ongelmana, jos 

itse kentät olisivat kuitenkin rakennettu hyvin jokaisen pelaajalle 

annettavan “työkalun” ympärille, mutta suurimmaksi 

osin näin ei ole. Hey! Pikmin kärsii ikävän usein pelaajan 

ajan tuhlaamisesta ilman mitään järkeviä syitä. Mikä olisikaan 

mukavampaa kuin se, että valitset esimerkiksi kahdesta 

ovesta “väärän”, minkä jälkeen paluuta toiselle reitille 

ei enää olekaan? Näinä hetkinä ei auta muu kuin valtavan 

kentän aloittaminen alusta, jos haluaa kerätä kaikki aarteet. 

Päätös on kummallinen, sillä ensimmäisellä pelikerralla ei voi 

tietää, missä mikäkin on, ja koko pelin ideana on tutkiminen. 

Tietyissä tasoissa on vielä ylimääräiset maalit, jotka vievät ns. 

ekstrakenttiin. Siinä missä esimerkiksi Super Mario Worldissa 

oli mielenkiintoista etsiä salaisia reittejä uusiin maailmoihin, 

Hey! Pikminissä ei aina edes tiedä, onko matkalta löytynyt 

maali oikea vaiko ei. Miltei poikkeuksetta piilotettu maali on 

oikean vieressä aivan kentän lopussa. 

Hey! Pikmin ei oikein loista teknisesti. Peli näyttää 3DS:n 

näytöllä toki hyvältä, eikä graafisesti mitään valittamista 

olekaan. 3D-efekti ei ole käytettävissä ollenkaan, mutta peli 

tökkii New 3DS:llä aivan liian usein, vaikka ruudunpäivitys 

on lukittu 30 kuvaan sekunnissa. Taustalla soivat luonto- ja 

ambienssiäänet toimivat, mutta yksikään kappale ei jäänyt 

oikeastaan mieleen. 


Onneksi Hey! Pikmin ei kuitenkaan ole pelkkää alamäkeä. 

Kaikki perusasiat ovat ehdottomasti kunnossa, mutta niitä on 

hiukan vaikeaa kuvailla. Peli ei jämähdä koskaan, bugeja ei 

tullut vastaan ainuttakaan ja pelaaminen on yleisellä tasolla 

hauskaa. Suunnittelultaan reiluimmissa tasoissa seikkailu on 

rentouttavaa ja mukavaa. Aarteiden etsiminen on äärimmäisen 

mieluisaa, koska jokainen löytynyt tavara on aivan uniikki ja 

tuttu oikeasta maailmasta. Mielipuuhaani pelissä itse asiassa 

olikin aarteiden kuvausten lukeminen. Olimar kertoo esimerkiksi 

alkuperäisen Marion NES-kasetin olevan “maalaus miehestä, 

joka on tuhon oma”. Kapteeni ei aivan ymmärrä ihmisten maailmaa, 

ja se on aivan mahtavaa. 

“Onneksi Hey! Pikmin ei kuitenkaan ole pelkkää 

alamäkeä. Kaikki perusasiat ovat ehdottomasti 

kunnossa, mutta niitä on hiukan vaikeaa kuvailla.“ 

Täytyy kyllä antaa kehuja myös siitä, miten jokainen maailma 

on erilainen. Vihollisia ei juurikaan kierrätetä paria poikkeusta 

lukuun ottamatta. Myös kenttien kikkailut ovat usein yhteyksissä 

maailman kanssa. Esimerkiksi vesimaailmassa käytetään 

paljon enemmän sinisiä Pikmineitä, koska usein kentissä myös 

uidaan paljon. Tämä on ehdottomasti pelin suurin plussa ja 

auttaa suuresti siihen, ettei hidastempoinen peli muutu tappavan 

yksitoikkoiseksi, vaan pysyy virkeänä. Nautittavia ovat 

myös visuaalisen uhmakkaat pomotaistelut, vaikka ne ovatkin 

lopulta todella helppoja, eikä kuolemanvaaraa ole käytännössä 

koskaan. Nintendo-tapaan tässäkin pelissä on paljon yllätyksiä, 

ja se on aina plussaa. Pelissä on myös tuki amiiboille, jotka 

tosin avaavat vain lisää aarteita. 

Yhteenveto 

Joskus Pikminit eivät aina seuraa niin hyvin pelaajaa kuin 

toivoisi, mutta se koituu harvoin esteeksi. Ajoittain otukset 

kuitenkin lentävät kuolemaansa jetpackin ikonin virhepainalluksista 

johtuen. Toisella läpipeluukerralla peli tuntuu jo paljon 

paremmalta, kun ongelmista tietää ja niiden kanssa on oppinut 

elämään. 

Valitettavasti kaikkien hyvien ja huonojen puolien jälkeen on 

todettava, että Hey! Pikmin ei koskaan pääse täyteen potentiaaliinsa. 

Kaikkia mahdollisuuksia ei kokeilla, minkä vuoksi 

peli tuntuu todella helpolta. Samalla kaavalla olisi mahdollista 

tehdä aivan huikea peli, se vaatisi vain monipuolisempaa ja 

reilumpaa kenttäsuunnittelua. Hey! Pikministäkin voi nauttia, 

kunhan ei ole keräiltävien esineiden suhteen tiukka perfektionisti. 

• Toni Soininen 

Hidastempoinen, mutta rentouttava aarrejahti Pikminien 

seurassa. 


Arvostelu 

Miitopia 

Päätöntä menoa 



Nintendo loi Mii-avatarit alun perin Wii Sports- ja Wii Play 

-pelejä varten. Wiin julkaisun ja lukuisten minipelikokoelmien 

jälkeen pyöreäpäisiä pelaajahahmoja on pyörinyt 

myös Mario Kart -radoilla, Smash Bros. -areenoilla ja 3DS:n 

StreetPass-peleissä. Yksi suosituimmista StreetPass-peleistä 

oli yksinkertaisia roolipelielementtejä sisältänyt StreetPass 

Quest, mutta täysiveristä Mii-ukkeleiden tähdittämää seikkailua 

on saatu odottaa. Sellainen on kuitenkin nyt tarjolla 

Miitopian muodossa. 

Teräväkyntinen katti on oiva hyökkääjä, kukkaisväki kanavoi 

Auringon voimaa ja panssarivaunu on hidas, mutta kestävä 

tankki. Luokkia avautuu enemmän tarinan edetessä. 

“Prinsessaksi voi siis luoda ihka oikean kuninkaallisen, 

mutta mikään ei estä valitsemasta rooliin 

vaikkapa 3DS-ystäviä tai Hollywood-körmyjä. Luonnollisesti 

myös pääpahiksen naaman saa valita 

itse. “ 

Miitopian taustatarina on hyvin simppeli. Kuningaskuntaa 

kiusaa paha lordi, joka pyyhkii kansalaisten kasvot pois ja 

muuttaa ne ilkeitä peikkoja, lihansyöjäkasveja, limamörköjä 

ja jopa perhosia voimistavaksi energiaksi. Kyläläisten, kauppiaiden 

ja prinsessojen avuksi tarvitaan tietysti sankaria, ja 

sellainen on pelaajan luoma ja nimeämä Mii-hahmo. Päähenkilön 

lisäksi pelaaja voi vaikuttaa kaikkien muidenkin NPChahmojen 

ulkonäköön. Prinsessaksi voi siis luoda ihka oikean 

kuninkaallisen, mutta mikään ei estä valitsemasta rooliin vaikkapa 

3DS-ystäviä tai Hollywood-körmyjä. Luonnollisesti myös 

pääpahiksen naaman saa valita itse. Kaverilistalaisten lisäksi 

hahmoja voi tuoda peliin 3DS:n Mii-editorin tai Tomodachi 

Life -pelin tallennuksesta, nettiyhteyden vaativasta hakupalvelusta 

tai skannaamalla QR-koodin. 

Kyläläisten roolit ja vuorosanat ovat esimääriteltyjä, mutta 

pelaaja voi valita omalle hahmolleen sekä kolmelle apulaiselle 

ammatin ja luonteenpiirteen muutamasta eri vaihtoehdosta. 

Ammatit ovat käytännössä hahmoluokkia, 

mutta perinteisten velhojen ja ritareiden lisäksi työkseen 

voi valita esimerkiksi ravintolakokin, kasvin, kissan ja panssarivaunun. 

Kokin erikoisuudet parantavat taistelukentällä 

muita ryhmän jäseniä ja aseena heiluu paistinpannu. 


Verkkopankista voi ladata kiitettävän määrän julkkisten naamoja. 

Myös luonteenpiirteet vaikuttavat taistelijoiden erikoisliikkeisiin 

ja käyttäytymiseen. Kiltit hahmot voivat jakaa parannustarvikkeita 

muiden kanssa tai hyppäävät jopa itse eteen 

suojaksi. Höyrypäät kanavoivat vihansa lyöntivoimaksi, mutta 

eivät välttämättä seuraa muiden tekemisiä. Huolelliset taas 

käyttävät useita vuoroja seuraavan siirron suunnitteluun, 

mutta se varmasti myös tehoaa. Siirtymäpätkillä hahmot 

koheltavat ja juoruilevat keskenään luonteidensa mukaisesti. 

Jutuilla ei ole yleensä pätkääkään tekemistä seuraavan mission 

kanssa ja hyvä niin, sillä levottomat keskustelut naurattavat 

ainakin ensimmäisellä kerralla. Bonuksena jutustelu ja 

harrastukset kohentavat porukan yhteishenkeä ja auttamishalua. 

Valitettavasti samat kommellukset vain alkavat toistua 

jo muutaman pelitunnin jälkeen. 

Miitopian maailmankartalla liikutaan pääasiassa sivuttaissuunnassa. 

Kentät ovat muutaman minuutin pituisia rykäisyjä, 

jotka päättyvät loppupomoon tai seikkailijoiden löytäessä 

motellin. Sankarit liikkuvat reitillä automaattisesti ja toimivat 

itsenäisesti myös satunnaisesti käynnistyvissä vuoropohjaisissa 

taisteluissa, pelaajan omaa hahmoa lukuunottamatta. 

Kartalla pelaajan tarvitsee vain valita suunta risteyksissä ja 

koukistaa sormea aarrearkun tai kytkimien kohdalla. Taustagrafiikka 

vaihtuu maailman mukana, mutta polut pysyvät 

samanlaisina. Vanhoihin kenttiin voi halutessaan palata kokemuspisteiden 

tai kulkemattomien teiden vuoksi. 

“Kentät ovat muutaman minuutin pituisia rykäisyjä, 

jotka päättyvät loppupomoon tai seikkailijoiden 

löytäessä motellin.“ 

Reissaajat palaavat kentän alkuun koko nelikon kuollessa, 

mutta tämä on harvinaista, sillä kuoleminen on lähes mahdotonta 

tavallisissa kentissä, sillä sotilaat mättävät useimmat 

viholliset helposti kumoon raa’alla voimalla pikakelausnappikin 

pohjassa. Elämä- ja taikapisteitä nostavia ruokia jaellaan 

suhteellisen avokätisesti, parannusloitsut ovat tehokkaita ja 

taisteluissa on mahdollisuus käyttää myös turvaruutua, joka 

palauttaa täyden puhdin muutamassa vuorossa. Taktiikkaa, 

tiimin koostumusta ja opittuja kikkoja joutuu miettimään 

kunnolla ensimmäistä kertaa vasta parinkymmenen tunnin 

jälkeen lopputaistelussa, joka onkin pelin paras yksittäinen 

hetki. 

Taukopaikkojen kaupoista ja uhkapeleistä voi hankkia parempia 

aseita ja kestävämpiä pukuja. Amiibo-figuurit avaavat 

käyttöön esimerkiksi Marion haalarit ja Linkin tunikan, jotka 

voi vetäistä vielä kaiken muun päälle. Ärsyttävänä seikkana 

kosmeettiset kuosit täytyy käydä pukemassa uudelleen joka 

kerta, kun pelaaja ansaitsee voimakkaamman taisteluasun. 

Yhteenveto 

Dialogi on rikasta ja hahmot ilmehtivät värikkäästi, mutta 

pelkästään nintendomainen outous ja kaverit hassuissa 

puvuissa eivät riitä tekemään Miitopiasta mieleenpainuvaa 

kokemusta. Tavallisen sarjakuvamainen ulkoasu ei räjäytä 

mieltä, eikä peli ei tarjoa juuri minkäänlaista haastetta, vaan 

kulkee raiteilla tappelukohtausten lisäksi myös tarinan osalta 

juonenkäänteiden toistuessa samankaltaisina episodista toiseen. 

Miitopian voisi julkaista myöhemmin uudestaan ilmaispelattavalla 

mallilla. Lyhyet kentät ja yksinkertaiset kontrollit 

ovat jo nyt suoraan kuin mobiilimaailmasta. Tavararulettien ja 

henkiinherätysesineiden kätkeminen mikromaksujen taakse 

nostaisi vielä sopivasti vaikeusastetta. 


Sopii ihka ensimmäiseksi roolipeliksi. 


Arvostelu 

Story of Seasons: Trio of Towns 

Maajussille morsian 


Kehittäjä: Marvelous Julkaisija: Nintendo, Marvelous 

Olin jo melkein luovuttanut pelaamisen Nintendo 3DS:llä, 

koska laitteelle ei ollut ilmestynyt hetkeen minua kiinnostavia 

pelejä. Apuun ryntäsi kuitenkin viljelysimulaattori 

Story of Seasons: Trio of Towns, tuo klassikoksi muodostuneen 

Harvest Moon -pelisarjan jälkeläinen. 

Aluksi minun on pakko myöntää, että en ole koskaan aikaisemmin 

pelannut Harvest Moon -sarjan pelejä. Minulla on 

ainoastaan kokemusta Stardew Valleystä, jolla on kuitenkin 

yhtäläisyyksiä Harvest Moonin kanssa. Ja vaikka kotelossa ei 

tällä kertaa luekaan Harvest Moon, niin Story of Seasons: Trio 

of Towns on kuitenkin periaatteessa sen aidon ja alkuperäisen 

farmipelisarjan uusin osa. Julkaisija on vaihtunut hiljattain Euroopassa 

ja Pohjois-Amerikassa, mutta Marvelous-yhtiöllä ei 

ole oikeuksia Harvest Moon -nimen käyttöön. Alkuperäisen 

Harvest Moonin tekijät ovat olleet mukana tekemässä Story 

of Seasons: Trio of Towns -peliä, joten sarjan fanit varmasti 

huomaavat, että kyseessä on se aito ja oikea jatko-osa. 

Kolmesta kaupungista on avoinna aluksi vain yksi – West 

Town, joka on villi länsi -teemainen entinen kaivoskylä. Kylän 

maaperä vaikuttaa todella kuivalta, mutta hyvin siellä näyttävät 

kasvit silti kasvavan. Rantakaupunki Luluko on taas saanut 

selvästi vaikutteita Havaijista, sillä paikka sijaitsee meren 

rannalla, ja siellä kasvaa trooppisia kasveja, kuten banaaneja 

ja kookospähkinöitä. Viimeisenä kolmesta paikkakunnasta 

pelaajalle paljastuu japanilaistyylinen Tsuyukusa, jonka riisiä 

viljelevät asukkaat pukeutuvat kimonoon ja muihin perinteisiin 

japanilaisiin vaatteisiin. Kaikki kaupungit näyttävät erilaisilta, 

mutta ne kaikki tarjoavat samat palvelut. Tuotevalikoimat 

ja kauppiaiden luonteet tietenkin eroavat. 

“Maajussi saa elantonsa Trio of Townissakin kasvien 

viljelystä.“ 

Story of Seasons: Trio of Townsissa pelaaja on joko nuori 

mies tai nainen, joka on koko elämänsä halunnut asua farmilla. 

Eräänä päivänä päätät kertoa unelmistasi vanhemmillesi, 

mutta isä ei suunnitelmasta innostu. Et kuitenkaan suostu luovuttamaan, 

ja saat kuin saatkin suostuteltua isäsi antamaan 

mahdollisuuden. Saat luvan muuttaa hylätylle maatilalle, joka 

sijaitsee sopivasti sukulaissedän naapurissa, ja sinun tulee todistaa 

isällesi, että pystyt huolehtimaan itsestäsi ja farmistasi. 

Maatilan pyörittämisen ohella tutustutaan kolmen erilaisen 

kaupungin ihmisiin ja tapoihin. 


Kasvien viljely on ykköstulonlähde. 

Maajussi saa elantonsa Trio of Townissakin kasvien viljelystä. 

Aluksi viljelykasvien määrä on vähäinen, mutta mitä pidemmälle 

peliä pelaa ja mitä enemmän tutustuu uusiin hahmoihin, 

sitä enemmän avautuu uusia siemeniä ostettavaksi. 

Vuodenajat vaikuttavat kauppojen inventaarioon ja myös 

siihen, mitä kasveja voi istuttaa. Pellot täytyy kastella päivittäin 

kaksi kertaa, ja jos unohtaa kastelun, niin kasvit eivät 

tietenkään kasva. Rakkaudella kypsytetyt tuotteet voi myydä 

lopulta toreilla. Viljelyn lisäksi pelissä on paljon muitakin 

aktiviteetteja, kuten kalastaminen, kokkaaminen ja erilaisten 

mineraalien etsiminen. Pelaajan on myös mahdollista ystävystyä 

villieläinten kanssa antamalla niille erilaisia herkkuja, 

mutta kannattaa varoa vihaisia karhuja, jotka voivat puraista! 

Naisille on tarjolla viisi unelmien prinssiehdokasta. Kaikki 

miehet ovat hyvin erilaisia, joten valinnasta voi tulla vaikea. 

Vastaavasti miehille esittäytyy viisi neiti X:ää. Minusta olisi 

ollut kiva, jos aviopuolisokseen olisi voinut valita myös samaa 

sukupuolta olevan henkilön, koska pelin miehet ovat vähän 

tylsiä, kun taas naishahmot ovat todella söpöjä. Mikään pakkohan 

pelissä ei ole mennä naimisiin, mutta jos kuitenkin 

päättää valloittaa henkilön sydämen, onnistuu se antamalla 

hahmolle lahjoja. Lahjukset voivat olla melkein mitä vain, 

vaikkapa oman maan kananmunia. Lahjojen antamisen 

suhteen kannattaa kuitenkin olla varovainen, sillä kaikki eivät 

tykkää kaikista tavaroista. Pelissä on esimerkiksi hahmo, joka 

varmasti suuttuu, jos eteen tuotaisiin kulhollinen jogurttia. 

Tilalla kuuluu olla tietysti myös erilaisia eläimiä. Aluksi saatavilla 

ovat lehmä ja kana, mutta myöhemmin on mahdollista 

ostaa muun muassa hevosia, alpakoita ja jopa puhveleita. 

Ensin eläimille täytyy kuitenkin rakentaa talli tai muu asuinpaikka. 

Karjatilan hoito on rankkaa hommaa, sillä esimerkiksi 

lehmä on lypsettävä päivittäin, ja se pitää harjata, jotta 

ammu pysyisi onnellisena ja tuottaisi laadukkaampaa maitoa. 

Eläimet kannattaa myös päästää päiväksi ulos ja muistaa ottaa 

yöksi takaisin sisälle, etteivät ne vilustu. 

Tuotantoeläinten lisäksi seuraksi voi hankkia kissan tai 

koiran. Lemmikkien kanssa voi leikkiä, käydä kävelyllä, niitä 

voi paijata ja kanniskella ympäriinsä. Karvaisilla ystävillä 

on erikoiskykyjä, esimerkiksi kissa saattaa löytää kävelyllä 

”aarteita”. Oma kattini poimi mukaan pääasiassa vain erilaisia 

kasveja, mutta eiköhän se kulta-aarrekin vielä joskus löydy. 

Farmarin työ voi olla joskus hyvin yksinäistä puuhaa. Onneksi 

kaupungeissa asuu komeita poikamiehiä ja kauniita neitosia, 

joiden kanssa voi lyödä hynttyyt yhteen ja mennä naimisiin. 


Inrarilla on metkut mielessä. 

Rahanpuute vaivaa harvoin, sillä tuohta putoilee ovista ja ikkunoista. 

Maataloustuotteiden myymisen lisäksi on muitakin 

tuottoisia ansaintakeinoja, kuten tavaroiden keräily. On hyvin 

terapeuttista kävellä ympäri maita ja mantuja ja siinä samalla 

kerätä myymistä varten talteen oksia, siemeniä, kukkia ja 

hedelmiä. Toinen tapa rikastua on tehdä osa-aikaisia töitä 

renkinä kylien asukkaille. Tehtävät ovat yleensä samoja kuin 

omalla kotitilalla, eli sadon keräämistä, kasvien kastelua ja 

eläinten hoitamista. Valittavana on myös keikkoja, joissa toimitetaan 

tavaroita henkilöltä toiselle. Työt on tietysti tehtävä 

kunnolla ja tietyn aikarajan sisällä, tai palkkaa ei makseta. 

rahaa ja tarvittavia materiaaleja vastaan. Prinssit ja prinsessat 

ansaitsevat asuinpaikakseen hienon kartanon, mutta 

sen rakentamiseen tarvitaan kasoittain rahaa ja mainetta 

kaupunkilaisten piireissä. 

“Rahanpuute vaivaa harvoin, sillä tuohta putoilee 

ovista ja ikkunoista. Maataloustuotteiden 

myymisen lisäksi on muitakin tuottoisia ansaintakeinoja, 

kuten tavaroiden keräily.” 

Yhteenveto 

Story of Seasons: Trio of Towns on kelpo viljelysimulaattori. 

Viljelykasveissa ja tuotantoeläimissä on paljon valinnanvaraa, 

ja pelin parissa saa ajan hyvin kulumaan. Pelisessiot kannattaa 

jakaa pieniin pätkiin, sillä tekeminen on kuitenkin samanlaista 

päivästä toiseen. Olisin kaivannut Trio of Townsiin lisää 

sattumanvaraisia tapahtumia, sillä niitä oli loppujen lopuksi 

melko vähän erilaisia. Minua harmitti myös se, ettei oman 

hahmon ulkonäköön pystynyt juurikaan vaikuttamaan, vaikka 

Super Mario -asusteet toivatkin pientä lohtua. 

“Farmarin työ voi olla joskus hyvin yksinäistä 

puuhaa.“ 

• Senja Littman 

Mihin nämä rankalla puurtamisella ansaitut kolikot sitten 

kannattaa tuhlata? Järkevintä on kuluttaa lantit kasvien 

siemeniin ja eläimiin, koska niihin kulutetun summan saa 

myöhemmin takaisin moninkertaisena. Itse kuitenkin tykkäsin 

tuhlata rahani vaatteisiin ja talon remppaamiseen, koska 

pitäähän sisustuksen ja farmarinkin näyttää nätiltä. Vaatteita 

hankitaan kauppiailta, jotka toimittavat halutut asusteet 

Virtuaalisen maatilan pyörittäminen on rentouttavaa 

puuhaa. 



Lohkaisuja 

foorumilta 

“Pidgey #016” 

- Mauno 14.7.2017 

“Daisy on kuumempi kuin Peach 

tai Rosalina.” 

“Fintendo XCOM Squad” - Rush 12.9.2017 

- Norsukampa 4.7.2017 

“Ikuiset traumat, kun laktoosi-intolerantikkona 

jouduin juomaan 

ala-asteen leirikoulussa vesikaakaota, 

kun muut joivat maitoon 

tehtyä. 

Ei ollut hyvää.” 

“#NotMySplatfest - Genkku 6.8.2017 

- Tapza 13.5.2017 

Sauli Niinistö: “Pelaan tabletilla liikaa - ainakin Jennin mielestä.” - IL 12.1.2018 

@FintendoFi 


Teema 

Fire Emblem 

Fire Emblem 

Liekki palaa vahvempana kuin koskaan 


Artikkeli 

Fire Emblemin lyhyt historia 

Tulitunnuksen taikaa 

Nintendoa pidetään laatua ja käyttäjäystävällisyyttä (joskaan 

ei aina käyttäjäkärsivällisyyttä) tarjoavana pelitalona, 

joka tarjoaa värejä ja leppoisuutta muilla konsoleilla 

valloillaan olevan realisminhakuisen yrmyotsaisuuden sijaan. 

Kyseinen status ei todellakaan ole kovin kaukaa haettu ajatus, 

mutta Nintendolla oli vuosikausia hallussaan myös pelisarja, 

joka oli kaikkea muuta kuin käyttäjäystävällinen ja ylipirteä. 

Tämä Nintendon ja Intelligent Systemsin kehittämä sarja kantaa 

nimeä Fire Emblem, ja sen yltiövaikeat ja haastavat juuret 

ulottuvat niinkin kauas kuin kasibittisille ajoille vuoteen 1990. 

Kuten ajan henkeen kuului, eivät nousevan auringon maan 

ihmiset oikein ymmärtäneet, että länsimaalainenkin ihmispelaaja 

voi nauttia kutkuttavasta haasteesta. (Miten kävi alkuperäiselle 

Super Mario Bros. 2:lle tai vaikka Seiken Densetsu 

-sarjalle?) 

Tuolloin nykypäivän kaltainen Japani-fanitus ei ollut täällä 

härmässä vielä niin pinnalla, joten ymmärrettävästi Fire Emblemiä 

ei nähty emämaansa ulkopuolella kuin vasta 13 vuotta 

ykkösosan julkaisun jälkeen, ja tähänkin vaadittiin kahden sarjan 

suosikkihahmon esiintyminen Super Smash Bros. -tappelupelisarjassa. 

Ei siis mitenkään oppikirjamainen startti. 

pykälää kovempiin sfääreihin permadeath-mekaniikalla. Sarjan 

pelit tarjoavat aina värikkään ja monipuolisen hahmokaartin, 

josta jokainen löytää varmasti omat suosikkinsa. Kun 

tämän suosikin taitoihin ihastuu ja hyvin käsikirjoitettuun 

taustatarinaan kiintyy, on syytä kiinnittää huomiota sankarin 

taisteluihin. Jos vihollisen isku saa suosikin tai minkä tahansa 

muun hahmon osumapisteet nolliin, on tuloksena ihan pysyvä 

kuolema, eikä taistelijaa nähdä enää loppupelin aikana. Tämä 

elementti on toiminut pitkään Fire Emblemin yhtenä kiehtovimmista 

koukuista, ja se on länsimaisen suosionkin aikakautena 

oleellinen, joskin nykyään valinnainen osa pelisarjaa. 

“Fire Emblemiä ei nähty emämaansa ulkopuolella 

kuin vasta 13 vuotta ykkösosan julkaisun jälkeen, 

ja tähänkin vaadittiin kahden sarjan suosikkihahmon 

esiintyminen Super Smash Bros. -tappelupelisarjassa. 

Ei siis mitenkään oppikirjamainen 

startti.” 

Fire Emblem -sarjaa on kiittäminen taktiikkaroolipeligenren 

mainstreamiin saattamisesta vähintäänkin Japanissa. Taktiikkaroolipeligenre 

tarjoaa nimensä mukaisesti niin perijapanilaista 

roolipeliä sinitukkaisine sankarihahmoineen ja 

massiivisine maailmanpelastustarinoineen, mutta tekemistä 

väritetään myös strategiaelementeillä.pliikeratojen, aseiden ja 

varustuksen kanssa, tai vuoropohjaisten taisteluiden lopputuloksena 

on mustelmia ja tappion karvaan kalkin nielemistä. 

Fire Emblem -peleissä on tämä taktikoinnin tärkeys viety 



Suurelle yleisölle Fire Emblem -hahmot tulivat tutuksi Super Smash Bros. -pelien kautta. Wii U- ja 

3DS-versioissa pelattavaan kastiin kuuluivat Marth, Lucina, Ike, Roy, Corrin ja Robin (kuvassa). 

Fire Emblem -peleissä on tämä taktikoinnin tärkeys viety 

pykälää kovempiin sfääreihin permadeath-mekaniikalla. Sarjan 

pelit tarjoavat aina värikkään ja monipuolisen hahmokaartin, 

josta jokainen löytää varmasti omat suosikkinsa. Kun 

tämän suosikin taitoihin ihastuu ja hyvin käsikirjoitettuun 

taustatarinaan kiintyy, on syytä kiinnittää huomiota sankarin 

taisteluihin. Jos vihollisen isku saa suosikin tai minkä tahansa 

muun hahmon osumapisteet nolliin, on tuloksena ihan pysyvä 

kuolema, eikä taistelijaa nähdä enää loppupelin aikana. Tämä 

elementti on toiminut pitkään Fire Emblemin yhtenä kiehtovimmista 

koukuista, ja se on länsimaisen suosionkin aikakautena 

oleellinen, joskin nykyään valinnainen osa pelisarjaa. 

Fire Emblem -sarja kattaa äskettäin ilmestyneen uutukaisen 

jälkeen kaikki fyysiset julkaisut mukaan laskettuna 15 peliä 

sekä kaksi julkistettua, mutta kehityksessä yhä olevaa tuotosta 

(kuin myös animaatiosarjan ja mobiilipelin). Näiden 

viidentoista pelin joukkoon mahtuu myös muutamia uusioversiointeja, 

joten tahti ei ole aivan ollut Final Fantasyihin verrattavissa 

olevaa sarjatuotantoa. Final Fantasy -sarjan kanssa 

Fire Emblemillä on kuitenkin yhteistä se, että sarjan pelit ovat 

omia tarinoitaan ja mukaan voi käytännössä hypätä minkä 

pelin myötä tahansa. Muutamat nimikkeet ovat suorahkoa 

jatkoa toisilleen sisältäen tuttuja hahmoja, alueita tai 

suoria viittauksia aiempien osien tapahtumiin, mutta aiemman 

pelin tapahtumat kerrataan varsin mainiosti. Tässä tapauksessa 

noviisia kaupan pelihyllyllä auttaa se, ettei pelien 

titteleistä löydy uusia pelaajia pelottelevia numeroita. 

“Viidentoista pelin joukkoon mahtuu myös muutamia 

uusioversiointeja, joten tahti ei ole aivan 

ollut Final Fantasyihin verrattavissa olevaa sarjatuotantoa.” 

Bandwagoniin kannattaa toden totta hypätä viimeistään nyt, 

sillä sarjan uusimman pelin, Fire Emblem Echoesin, myötä on 

fantasiastrategia tulevaisuutensa määrittelevässä risteyksessä. 

Mikä oudointa, Fire Emblem on siinä samassa risteyksessä nyt 

toista kertaa ja vieläpä saman pelin myötä. 

• Miikka Lehtonen 


Arvostelu 

Fire Emblem Echoes: Shadows of Valentia 

Kaikuja menneisyydestä 

Alusta: 3DS 

Kehittäjä: Intelligent Systems 

Ilmestynyt: 19.5.2017 

Julkaisija: Nintendo 

Fire Emblem Gaiden (Faiā Emuburemu Gaiden) ilmestyi Japanissa 

Famicom-konsolille vuonna 1992. Kyseessä on Fire 

Emblem -sarjan toinen peli, jota ei ykkösosan tavoin julkaistu 

koskaan NES:lle länsimaissa. Gaidenia kuvaillaan usein strategiasarjan 

outolinnuksi, sillä se ei noudata perinteistä aseiden 

heikkous- ja vahvuustriangelia. Lisäksi Gaidenia pidetään yhtenä 

vaikeimmista Fire Emblem -peleistä. Japanin ulkopuolella 

pelistä päästään nauttimaan ensimmäistä kertaa 3DS:llä Fire 

Emblem Echoes: Shadows of Valentian nimellä. 

välille, ovat pienessä maalaiskylässä kasvaneet teini-ikäiset 

Alm ja Celica, joilla on monimutkainen ystävyyssuhde ja 

hämärä yhteys Zofian kruunuun. 

Tarinaa seurataan sekä Almin että Celican näkökulmasta. 

Alm marssii armeijansa kanssa kohti pohjoista, ja Celica tutkii 

idässä Milan temppeliä. Kummallakin sankarilla on omat luottohenkilönsä 

ja sotajoukkonsa, eikä yksikköjä jaeta pelattavien 

hahmojen välillä. Taistelijoiden jakaminen kahtia pienempiin 

ryhmiin on toimiva ratkaisu, sillä näin yksikään sotilas ei 

jää vaille käyttöä. Toiselle hahmolle voi lähettää aseita kuriirien 

välityksellä, mistä on hyötyä erityisesti silloin kun toinen 

joukko jumittaa vaikeassa tehtävässä. Kummankin hahmon 

tehtävät täytyy suorittaa uusien juonikappaleiden avaamiseksi, 

vaikkei järjestyksellä olekaan väliä. 

Tehtävät käynnistyvät pelaajan astellessa vihollisen miehittämälle 

laatalle maailmankartalla. Tavoitteena on lähes aina 

pelikentän tyhjentäminen konnista. Echoesissa ei siis esimerkiksi 

nähdä uudemmissa peleissä esiteltyjä puolustus- tai 

valloitusmissioita. 

“Shadows of Valentia on Fire Emblem Gaidenin 

modernisoitu versio.” 

Shadows of Valentia on Gaidenin modernisoitu versio. Juoni 

on pysynyt pohjimmiltaan samana, mutta hahmot ovat kokeneet 

muodonmuutoksia, dialogia on enemmän ja mukaan 

on ujutettu uusia sivuhahmoja taustatarinoineen. Tapahtumat 

sijoittuvat kuvitteelliselle Valentian mantereelle, jota hallitsee 

kaksi kuningaskuntaa: pohjoisen Rigel ja etelän Zofia. Maiden 

välille syntyy ideologinen ja uskonnollinen kiista, sillä pohjoisessa 

palvotaan pimeyden Duma-jumalaa ja etelässä maan 

jumalatarta Milaa. Zofia on ajautunut rappiolle heikon johdon 

vuoksi, ja rigeliläiset valloittajat koettavat hyötyä tilanteesta. 

Ainoat henkilöt, jotka voivat tuoda rauhan kuningaskuntien 


Fire Emblem -amiibolla voi kutsua apuun tekoälyn ohjaaman hahmon. 

Almin ja Celican figuurit avaavat myös salaisen luolaston. 

Asetriangelin poistuminen ei tarkoita akilleenkantapäiden 

täydellistä poistumista, vaan jokainen luokka on heikko 

vähintään yhdelle liikkeelle. Nuolet tuhoavat edelleen lentävät 

kelmit, ja magia puree panssareihin, mutta hahmot voivat oppia 

myös yksittäisiä iskuja, jotka tehoavat paremmin tiettyyn 

vihollistyyppiin. Loitsukirjat ja terät eivät kulu käytössä, mutta 

taikuus ja erikoisliikkeet nipistävät hetkellisesti pisteitä taistelijoiden 

elämäpalkeista. 

Useimmissa ruudukkopohjaisissa kartoissa vastustajia on paljon, 

mikä voi hieman turhauttaa. Ongelmien ydin on kanttori-niminen 

yksikkö, joka kutsuu apuun uusia mörököllejä 

muutaman vuoron välein, eikä tulva lopu ennen kuin hahmon 

surmaa. Pelaajan on syytä panostaa korkean puolustusarvon 

ritareihin ja parantajiin, jotta pahisten hyökkäysvuoroista 

selviää hengissä. Isoissa linnakkeissa pomon tai kanttoreiden 

luokse päästäkseen joutuu tekemään kunnon työn, sillä 

NES-aikakaudelta lainattu arkkitehtuuri ei tunne rikottavia 

salaovia, eikä esimerkiksi ratsun selkään mahdu kuskattavaa 

hahmoa. Ulkokentistä suurin osa on masentavan avointa 

tasankoa, mutta vain muutaman vahvan vihollisen sisältävät 

pienemmät sokkelot toimivat. Tällöin suojaa joutuu hakemaan 

kivenlohkareiden takaa, omat vuorot täytyy käyttää 

tehokkaasti ja vaihtelevaan osumatarkkuuteen on helpompi 

varautua. Statistiikat näytetään tyylikkäällä tummalla pohjalla, 

mutta sen tulkitseminen on hieman haastavampaa kuin 3DS:n 

Fire Emblem Fatesissa ja Awakeningissa. 

Kuolema voi koittaa milloin vain kriittisistä osumista johtuen, 

ja hahmot pysyvät haudassa Classic-pelitilassa. Huonolle tuurille 

voi kuitenkin näyttää keskisormea Mila’s Turnwheel -nimisen 

kapineen avulla. Pyörällä on mahdollista kelata aikaa 

muutaman kerran taaksepäin siirtojen korjaamista varten. Almin 

tai Celican kaatuessa pyörä ei tosin toimi, vaan tällöin on 

palattava edelliseen tallennuspisteeseen. 


Välianimaatiot ovat draamaa täynnä. 

Tasoeroja voi kuroa umpeen aiempia tehtäviä uudelleen 

suorittamalla. Tätä varten Echoesiin on lisätty myös luolastoja, 

joissa maailma muuttuu yllättäen kolmiulotteiseksi ja kuvakulma 

vaihtuu sankarin selän taakse. Toiminta siirtyy takaisin 

2D-ruudukkoon pelaajan koskiessa viholliseen. Kolkoista 

hautakammioista löytää luurankojen lisäksi muun muassa 

piilotettuja aseita, kokemuspisteitä kasvattavia lähteitä ja 

hahmoluokkaa korottavia patsaita. Hahmonkehityksessä ei 

kuitenkaan ole juuri valinnanvaraa, sillä esimerkiksi uudemmissa 

peleissä esitellyt ninjat, varkaat ja eläinhahmot loistavat 

poissaolollaan. Useimmille luokille on tarjolla vain yksi kehityspolku. 

Toisaalta pääpaino on enemmän aseiden potentiaalin 

avaamisessa. 

“Erityisesti nopeatempoiset ja nätisti animoidut 

taistelukohtaukset ovat ilo silmälle.” 

Echoesissa ei myöskään ole mahdollista naittaa hahmoja 

keskenään, vaan syventäviä keskusteluja käydään sivukylissä 

tai klassiseen tapaan kesken taistelun. Dialogi on pääasiassa 

hyvin kirjoitettua, vaikka kielessä esiintyy muutamia keskiaikaiseen 

maailmaan kuulumattomia ilmaisuja. Huumoria ja 

väkinäisiä suhteita on vähemmän kuin muissa tuoreissa Fire 

Emblem -julkaisuissa. Ensimmäistä kertaa kaikki tärkeät henkilöt 

ovat täysin ääninäyteltyjä. Dubbaajat hoitavat tonttinsa 

erinomaisesti ja äänet tuovat erilaiset persoonallisuudet loistavasti 

esiin. Äänet tekevät myös tarinan seuraamisesta mukavampaa, 

sillä luettavaa olisi muuten pitkän romaanin verran. 

Myös Fire Emblemin juurille palaava soundtrack ansaitsee kehuja 

helposti mukana hyräiltävine sävelmineen. 

Juonikappaleiden välillä nähdään onneksi muutamia lyhyitä 

videopätkiä. Erityisesti nopeatempoiset ja nätisti animoidut 

taistelukohtaukset ovat ilo silmälle. 

Yhteenveto 

Fire Emblem Echoes: Shadows of Valentia huomioi 3DS-veljien 

keränneen kritiikin vaihtamalla graafisen tyylin klassisempaan 

versioon ja viemällä sotafantasian astetta vakavampaan suuntaan. 

Jostain syystä kaikkia kehuja keränneitä uudistuksia 

ei ole kuitenkaan lisätty osaksi NES-pelin remakea. Intelligent 

Systems on luultavasti halunnut kokeilla poikkeavan pelimekaniikan 

vastaanottoa pelaajissa, ja ainakin vanhemmat fanit 

vaikuttavat tykkäävän. 


Tekstilaatikoiden päällä sijaitseville hahmojen puolivartalokuville 

toivoisi tosin useampia ilmeitä tai asentoja elävöittämään 

tylsän staattista diashow’ta, vaikka uusi graafinen 

tyyli sekoittaakin sopivasti realismia ja sarjakuvamaisuutta. 

Onnistunut remake, jota oltaisiin voitu uudistaa vielä 

rohkeammin. 


Arvostelu 

Fire Emblem Heroes 

Kentät kutsuvat 

sankareita 

Alusta: Android, (iOS) Ilmestynyt: 2.2.2017 

Kehittäjä: Intelligent Systems Julkaisija: Nintendo 

Nintendo on kokeillut onneaan mobiilimarkkinoilla jo muutaman 

kerran. Strategiana on selvästi esitellä pelisarjoja 

uudelle yleisölle, josta toivotaan löytyvän potentiaalisia konsoleiden 

ostajia. Kaikkien tuntemat Pokémonit toteuttivat jo 

suunnitelmaa menestyksekkäästi, ja nyt samaa yritetään Fire 

Emblemillä, jonka tunnettavuus ei ole aivan taskuhirviöiden 

tai punalätsäisen putkimiehen tasolla. Fire Emblem Heroes on 

ladattavissa Android- ja iOS-laitteille ilmaiseksi. Peli sisältää 

kuitenkin vapaaehtoisia mikromaksuja, joiden avulla voidaan 

helpottaa pelissä etenemistä. Pelaajalle annetaan käyttöön 

aluksi kourallinen sankareita, joista kaksi on Heroesia varten 

luotuja uusia päähenkilöitä. Muut pelattavat hahmot ovat tuttuja 

sarjan muista peleistä. Joukkoihin voi kuitenkin hankkia 

uusia jäseniä muutamin eri tavoin. 

Heroes sisältää tarinatilan, jossa seurataan pelaajan taistelutovereiden 

edustaman Askranin ja prinsessa Veronican 

johtaman Emblian imperiumin välienselvittelyä. Kampanja 

on jaettu muutaman tehtävän mittaisiin episodeihin, joita 

julkaistaan lisää suunnilleen kuukauden välein. Tehtävien 

yhteydessä näytetään lyhyitä keskustelupätkiä, joissa ei 

esiinny kovin syvällisiä lohkaisuja. Tarina on pikemminkin 

vain syy esitellä eri pelien sankareita ja maailmoja, joihin 

Heroesin pienet 6 × 8 ruudun kartatkin pohjautuvat. 

“Tarkoituksena on tyhjentää pelikenttä kaikista 

tekoälyn ohjastamista vihollisista, joita voi olla 

kolme tai useampi. Pelaajan oma armeija on rajoitettu 

aina neljään henkilöön, ja joukot liikkuvat 

tuttuun Fire Emblem -tapaan vuorotellen.“ 

Panssaroitu taistelija ei mahda mitään magiaa vastaan. 


Tarkoituksena on tyhjentää pelikenttä kaikista tekoälyn 

ohjastamista vihollisista, joita voi olla kolme tai useampi. 

Pelaajan oma armeija on rajoitettu aina neljään henkilöön, 

ja joukot liikkuvat tuttuun Fire Emblem -tapaan vuorotellen. 

Raskaat panssariyksiköt etenevät vain yhden ruudun kerrallaan, 

kun taas ratsujoukot liikkuvat peräti kolme ruutua, 

mutta pysähtyvät metsikön tullessa vastaan. Asetyypit 

noudattavat sarjalle ominaista kivi-paperi-sakset-triangelia, 

jonka perusteella määritellään heikkoudet ja vahvuudet. 

Luokille on myös annettu selkeyttävä värikoodi. Yksittäisten 

taisteluiden lopputulos on myös etukäteen laskettavissa, sillä 

Heroesissa ei ole mukana hutilyöntien ja kriittisten osumien 

kaltaisia tuurielementtejä. 

Episodien tai vaihtuvien haasteiden suorittamisesta palkitaan 

taikakuulilla, höyhenillä ja timanteilla. Päivityksillä peliin on 

lisätty myös miettimistä vaativat Hero Battlet, joita suorittamalla 

käyttöön avautuu tehtävien pomohahmoja. Kuulien 

hamstraaminen on oikeastaan Heroesin suurin koukku, ja niitä 

voi myös ostaa oikealla rahalla. Kuulia käytetään uusintayritysten 

lunastamiseen ja uusien taistelijoiden arpomiseen. 

Aivan kaikki historialliset kasvot eivät ole Heroesissa mukana, 

mutta vanhempien pelien faneja ilahduttavat varmasti 

nykyaikaan päivitetyt hahmopotretit. Lottokoneiden teemahahmot 

vaihtuvat ajoittain, mutta hyvien yksiköiden tai 

suosikkisankareiden pyöräyttämisen todennäköisyys on aina 

todella pieni, vaikka prosenttilukuun lisätäänkin desimaaleja 

viiden hahmon välein. Ilmaiset kristallipallot tuhlautuvat 

nopeasti heikkoihin duplikaatteihin. 

Jalokiviä käytetään hahmojen kokemuspisteiden pikaiseen 

kerryttämiseen, ja höyhenillä nostetaan tähdillä merkittyä 

potentiaalia. Tähdet avaavat käyttöön voimakkaampia 

aseita ja parempia erikoiskykyjä. Osa liikkeistä parantaa 

yksinkertaisesti lyöntivoimaa tai puolustusta, mutta joukossa 

on lisäksi teleportaation ja ketjuhyökkäysten kaltaisempia 

erikoisuuksia. 

Kykyjä voi myös siirtää ylimääräiltä yksiköiltä toisille. Tässä 

piilee Heroesin syvällisin ja samalla rikkinäisin osuus. Takumin, 

Hectorin ja Ryoman kaltaiset hahmot ovat jo luonnostaan 

uskomattoman voimakkaita vastaiskutekniikoineen, mutta 

periyttämisen avulla on mahdollista luoda vaikkapa lähes 

kuolematon tankki ja neljä kertaa ampuva tappava jousimies. 

Osa kyvyistä auttaa myös koko tiimiä. Supersotilaita tarvitaan 

etenkin maksimitason vihollisten ja Arena-pelitilassa 

esiintyvien muiden pelaajien luomusten päihittämiseksi. 



Heroesille julkaistaan edelleen päivityksiä, uusia hahmoja, 

tehtäviä ja jopa pelimuotoja melkein joka viikko. Pelihahmojen 

välinen tasapaino on kehittynyt, sillä uusien sankareiden mukana 

on esitelty uusia kykyjä, joiden avulla on helppoa kehittää 

vastataktiikoita metapelin suosituimmille kokoonpanoille. 

Lisäksi sankareista on mahdollista muodostaa parivaljakoita, 

jotka boostaavat vierekkäin aseteltuna toistensa ominaisuuksia 

taistelukentällä. Varsinaisia statseihin koskeneita tasapainopäivityksiä 

ei ole kuitenkaan julkaistu. 

Kiitosta ansaitsee myös ilmaispelaajien elämän helpottaminen. 

Tarinatilan tehtäviä on mahdollista suorittaa uudelleen putkessa 

Chain Challenge- ja Squad Assault -pelimuodoissa, joista 

on mahdollista tienata lisää kuulia ja sulkia. Pari kertaa kuukaudessa 

järjestettävä Tempest Trials on oiva lisäys peliin. Tempest 

Trials -pistepottia kerryttämällä on mahdollista avata vain 

kyseisen pelimuodon kautta aukeavia voimakkaita hahmoja, 

timantteja, kuulia ja muita sälää. Lisäksi Trialsin teemasoturien 

kokemus kasvaa tapahtuman aikana nopeammin. Summonlotossa 

neljän tähden hahmoista tehtiin yleisempiä vaihtamalla 

prosenttiluvut päittäin kolmen tähden taistelijoiden kanssa. 

Uusien bannereiden ensimmäiset hahmot ovat nyt myös täysin 

ilmaisia. Toisaalta uusien hahmojen myötä ylimääräiset kuulat 

kuluvat yhä useammalla varastotilan laajentamiseen. 

Näiden päivitysten myötä päädyin nostamaan pelin yleisarvosanaa 

puolikkaalla neljään tähteen. 

2.10.2017 

Luomisprosessi voi vain viedä useita päiviä valtavien kokemuspistevaatimusten 

vuoksi. 

Yhteenveto 

Fire Emblemin ominaispiirteet ovat älylaitteille kutistetussa 

Heroesissa mukana, vaikka pelimekaniikkaa onkin hieman 

yksinkertaisettu. Kaikki toimii kuitenkin paremmin kuin ensin 

olettaisi. Parhaat korkean tason tehtävät haastavat sopivasti 

aivoja, vaikka joukossa on myös läpijuoksukarttoja ja puolimahdottomia 

koitoksia, joista pääsee yli käytännössä vain 

maksamalla. Viikoittaiset päivitykset ja säännöllisesti jaettava 

ilmainen sälä ovat hyviä keinoja ylläpitämään kiinnostusta. 


Ilmaispelattava Fire Emblem voi tulla kalliiksi, mikäli siinä 

aikoo pärjätä. 


Arvostelu 

Fire Emblem Warriors 

Miekat vastakkain 

Alusta: Switch, (New 3DS) Ilmestynyt: 20.10.2017 

Kehittäjä: Team Ninja, Omega Force 

Julkaisija: Nintendo,, Koei Tecmo 

Muutaman vuoden takainen Wii U:n ja 3DS:n Hyrule Warriors 

oli positiivinen yllätys. Nintendon, Koei Tecmon ja 

Team Ninjan yhteisvoimin syntyneessä projektissa Dynasty 

Warriors -sarjan hack and slash -mäiskintä laitettiin yhteen 

Zelda-maailman kanssa. Mahdollisuus kontrolloida ensimmäistä 

kertaa tuttuja ja hieman tuntemattomampia Zeldahahmoja 

oli parasta kuviteltavaa fanipalvelua. Aavistelin tuolloin 

yhteistyön saavan jatkoa Fire Emblemin kanssa, jonka 

keskiaikainen teema liippaa vielä lähemmältä Dynasty Warriorsin 

fantasiaa. 

Fire Emblem Warriorsin tehtävät ja karttojen rakenne ovat tuttuja 

Dynasty Warriorsista, mutta hahmot ja tietyt toimintaan 

vaikuttavat elementit ovat ehtaa Fire Emblemiä. Valtaosa tarinatilassa 

esiintyvistä naamoista on peräisin suosituimmista 

käsikonsoliosista, eli 3DS:n Awakeningista ja Fatesista sekä 

DS:n Shadow Dragonista. Muutama bonustaistelija on piilotettu 

History-pelitilan haasteiden taakse, mutta pelin alussa 

näistä kartoista on avoinna vain yksi. Harmittavasti vanhempien 

pelien sankareita ei ole huolittu mukaan, vaikka esimerkiksi 

Smash Bros. -peleistäkin tutuille Roylle ja Ikelle olisi ollut tilausta. 

Tarinan päähenkilöitä ovat Aytolis-nimisen ruhtinaskunnan 

nuori kruununprinssi Rowan ja prinsessa Lianna. Eräänä 

kauniina päivänä taivaalta putoaa maan valtaavia örkkejä ja 

kaksosten äiti katoaa. Nuorison ei auta kuin lähteä etsimään 

keinoa monstereiden kahlitsemiseen ja järjestyksen palauttamiseen. 

Matkalla kohti naapurivaltion rajoja joukkoon liittäytyy 

ihmetteleviä legendoja muista Fire Emblem -maailmoista. 

Fire Emblem -peleissä juoni ei ole koskaan ollut pääasia, 

mutta Warriorsin draama on fantasiasarjan sisäiselläkin asteikolla 

kehnoimmasta päästä. Kampanjassa ei vierailla vanhoilla 

tapahtumapaikoilla, vaan kaikki taistelut sijoittuvat 

Warriorsia varten luotuun maailmaan, jossa liikutaan vauhdilla. 

Remiksatut kappaleet ovat tuttuja aiemmista julkaisuista. 

“Englanninkielinen dubbaus ei vakuuttanut trailerien 

perusteella, mutta pelissä korvaan särähtää 

ilkeästi vain muutaman hahmon uusi ääni. Halutessaan 

Switchin kauppapaikalta voi noutaa japanilaisen 

ääniraidan ilmaiseksi.” 


Pelikentälle voi valita maksimissaan 

neljä pelattavaa hahmoa ja neljä 

tukiroolia. Tiimin tulisi kattaa tietysti 

mahdollisimman monta asetyyppiä, 

mutta miekkailijoita lukuun ottamatta 

valinnanvaraa on aika vähän, esimerkiksi 

pelattavia velhoja on koko pelissä 

vain kaksi. 

“Teknisesti Switchin Fire Emblem 

Warriors ottaa suuren 

harppauksen eteenpäin Wii 

U:n ajoista. Yksinpelissä 1080ptilassa 

ruudunpäivitys tippuu 

harvoin alle 30 FPS:n rajan 

keskellä valtavintakaan monsterilaumaa. 

Muutama tuttu pahis tekee pikavisiitin, 

mutta rosterista jäi käyttämättä lukuisia 

särmikkäitä kasvoja, jollainen myös 

pelin loppuvastustaja olisi saanut olla. 

Välivideot ovat kuitenkin laadukkaasti 

animoituja ja kaikki dialogi on ääninäyteltyä. 

Englanninkielinen dubbaus 

ei vakuuttanut trailerien perusteella, 

mutta pelissä korvaan särähtää ilkeästi 

vain muutaman hahmon uusi ääni. 

Halutessaan Switchin kauppapaikalta 

voi noutaa japanilaisen ääniraidan ilmaiseksi. 

Pelattavat sankarit hallitsevat suojauksen 

ja kuperkeikan, mutta pelkkä 

raaka voima riittää yleensä voittoon. 

Warriors-peleissä hyökkäysnappeja on 

perinteisesti kaksi: kevyt ja raskas isku. 

Vihollisia niittaamalla näitä kahta iskua 

käyttämällä on mahdollista luoda liikesarjoja 

ja samalla ladata voimakkaiden 

erikoisliikkeiden mittareita. Awakening- 

ja Warrior-nimisten, näyttävillä animaatioilla 

tehostettujen kykyjen lisäksi 

taisteluita maustaa Fire Emblemin 

puolelta lainattu aseiden kolmio. Triangelisäännön 

myötä esimerkiksi miekkailijat 

kukistavat kirvesmiehet helposti, 

mutta joutuvat vastaavasti tekemään 

enemmän töitä keihässotilaita vastaan. 

Viholliset pudottavat lisäksi satunnaisia 

aseita, joissa saattaa piillä myös boosteja 

muun muassa panssaroituja tai 

lentäviä vihollisia vastaan. 

Tehtävissä on tavoitteena yleensä vastustajan 

linnoitusten valloittaminen 

ja päälliköiden päihittäminen. Karttaruudussa 

tekoälyn ohjaamille sotilaille 

voidaan osoittaa puolustettavia tai 

hyökättäviä kohteita. Taktikointi ja joukon 

liikkeiden vilkuilu kesken tehtävän 

on tärkeää, sillä Classic-asetuksella 

pelattaessa kuolema pitää taistelijan 

syrjässä myös tulevista koitoksista. 

Omien avaintekijöiden kaatuessa pelaajaa 

ei aina heitetä kymmeniä minuutteja 

taaksepäin, vaan tehtävää on mahdollista 

jatkaa edellisestä välitallennuksesta. 

“Halutessaan pelin saa 

pyörimään sulavammin 60 kuvaa 

sekunnissa tekstuurien 

kustannuksella. Jaetun ruudun 

kaksinpelissä tökkimistä esiintyy 

huomattavasti vähemmän 

jälkimmäisellä 720p-asetuksella. 

“ 

Joukkoja voi komentaa parempiin asemiin karttanäkymässä. 


Jaetun ruudun moninpeli rullaa paremmin matalammalla resoluutiolla. 

Hahmoja kannattaa sijoittaa pareittain, sillä duon jäsenet täydentävät 

toisiaan yhteishyökkäyksillä ja valtaavat alueita tehokkaammin. 

Parivaljakon siteellä on kolmiportainen asteikko, 

jonka täyttymisestä palkitaan harvinaisilla esineillä ja usein 

varsin huumoripitoisella keskustelulla sankareiden välillä. 

Oma armeija voimistuu taisteluissa kerätyillä kokemuspisteillä. 

Tietyissä History-haasteissa tasokatot ovat aika korkealla, 

joten grindaaminen kannattaa. Taisteluiden ulkopuolella on 

mahdollista vaihdella aseita ja kehittää hahmojen ominaisuuksia. 

Jokaisella armeijan jäsenellä on kolme monihaaraista 

kehityspuuta, joissa etenemällä parannetaan esimerkiksi hahmon 

kestävyyttä, tehdään erikoiskyvyistä pidempikestoisia ja 

opitaan uusia liikekomboja. Päivitykset eivät ole täysin ilmaisia, 

sillä ne maksavat kultaa ja keräilyesineitä. 

Teknisesti Switchin Fire Emblem Warriors ottaa suuren harppauksen 

eteenpäin Wii U:n ajoista. Yksinpelissä 1080p-tilassa 

ruudunpäivitys tippuu harvoin alle 30 FPS:n rajan keskellä valtavintakaan 

monsterilaumaa. Halutessaan pelin saa pyörimään 

sulavammin 60 kuvaa sekunnissa tekstuurien kustannuksella. 

Jaetun ruudun kaksinpelissä tökkimistä esiintyy huomattavasti 

vähemmän jälkimmäisellä 720p-asetuksella. 

Yhteenveto 

Loputtomien armeijoiden niittaaminen on viihdyttävää, ja 

Fire Emblemin ystävät nauttivat pienistä yksityiskohdista, 

mutta ilman fanilaseja Fire Emblem Warriors näyttäytyy tavanomaisen 

keskinkertaisena pelinä. Tehtävätyypit kaipaisivat 

pientä piristystä, kuten kiinnostavampia pomovastustajia, jollaisia 

olivat esimerkiksi Hyrule Warriorsin hirviöt. Pelissä esiintyvät 

konnat ja uudet kuninkaalliset eivät myöskään kuulu 

Fire Emblem -hahmojen eturintamaan. Fire Emblemin mytologiassa 

riittäisi kuitenkin sisältöä toiseenkin toimintaseikkailuun. 

Kimishima voisi soitella vaikkapa Puolaan ja kysellä 

neuvoja Witcherin tekijöiltä. 


Fire Emblem -nimeä kantava toimintapeli ei tarjoa 

suurempia yllätyksiä. 


Fintendon some 

Facebook 

facebook.com/fintendofi 

Seuraa tiliä, niin pysyt perillä Fintendo-blogin uusimmista 

päivityksistä ja yhteisön järjestämistä tapahtumista. 

Twitter 

twitter.com/fintendofi 

@Fintendofi-tili jakaa lähes päivittäin Nintendo-aiheisia 

uutisia ja linkkejä blogin sisältöön. 

Discord 

fintendo.fi/discord 

Fintendon aktiivinen Discord-kanava on paras paikka 

Nintendo-peliseuran hakemiseen ja yleiseen lurpatteluun. 

Voit ottaa kanavalla itsellesi mm. Fortnite- ja 

Mario Kart -pelaajaroolit. 


“Thank you so much for playing 

my game!”

Fintendo Magazine 1

Create successful ePaper yourself

Delete template?

Save as template?