Samuli Paulaharju - Doria

34
Samuli Paulaharju.
valkeaakin ja punasinervätä, ja vielä ruskeaksi päivettyneitä
kasvoja ja punaisia poskia.
Tytöt alkavat pajattaa, laskevat saraimen sillalta kimakan
laulun, vielä kimakamman kuin mitä olemme tottuneet
kotisalojemme tytöiltä kuulemaan. Ja ääntä on miltei
yhtä monta kuin tyttöäkin, toiset kimakampia, toiset matalampia,
toiset etukynnessä kulkevia, toiset jälessä tulevia.
Sanoista emme saa selvää, mutta sävel on valittava,surunvoittoinen.
Eiväthän ne pojatkaan enää kauvan malta keskenään
kisata, kun tyttöhempukat, «mielessä piettävät" saapuivat
noin koreasti laulelemaan. Yksi toisensa jälkeenhe vetäytyvät
tyttöjenluo. Menee sinne harmonikan soittajakin säestämään
tyttöjenpajatusta.
Kohta ovatkaikki prihat" saraimen sillanluona,muutamat
sillalla istuen tyttölöidenkanssa pagitsemassa. Vanhat
miehet jäävät aidan luo katsomaan taikka astuvat kotiin.
Ja taas saadaan nähdä uusi kisa. Harmonikan soittaja
alkaa repäistä uutta säveltä, tytöt yhtyvät mukaan
laulullaan.
Kantrilli" alkaa.
Pojat valitsevat tytön toveritshakseen", sitten asetutaan
parittain kisakentän kumpaankin päähän. Tanssien
käydään kentän poikkivastakkain,pujotellaanparienvälistä,
mennään toiseen päähän, käännytään takaisin, tullaan vastakkain,
vaihdetaan toveritsoja, mennään omaan päähän,
käännytään taas ja mennään vastakkain ja vaihdetaan,
käännytään, pujotellaan sinne tänne tanssien ja pajattaen.
Hupaisahan sitä on katsoa, vilkasta risteilemistä ja huimaa
värien vilinää ...
— A tulehah sieki, vello, tantshuu... käyhäh kantrillii
mci keral! kehottavat meitä, katsojia.
— A eihä mie kuis sit ossaa ... ka käisihä mie tok,
käisin, käisin, sanomme.
Ja olisihan se somaa tantsiella kirjopukuisen, punaposkisen
karjalattaren kera, olisihan niitä siinä ilman tove-