Samuli Paulaharju - Doria

Matkamuistelmia Karjalan kankailta. 21
On siinä eräällä pihamaalla muutamia karjalaisukkoja
työskentelemässä. Kysäisemme, missäs se Jemosen livanan
asunto on. Sinne näet Pölkkylän Huotari-ukko meitä on
neuvonut, se parain talo kylässä. Löydämme Jemosen,
varakkaannäköisen vasta rakennetun talon kylän vastaisessa
reunassa. Akkunat ovat siinä kahdessa kerroksessa,
karsinakin akkunoilla varustettu.
Astumme asuntoon. Karsinassahan, alakerrassa he
asuvatkin.
— Amintään ei sais,vastataan taaskinkysymykseemme,
saisko talossa yötä ollaksemme. Saammepa vielä pyynnöstämme
talon sievosen yläpirtin käyttääksemme.
Ja eipä siinä alapirtissä olekaan hauskaa eikä hupaseita
tunnu. Isäntä kyllä on aika mukava ukko, juttelee
ja naskaa kenkiä penkin ääressä,mutta emäntä, auta armias!
Hän rätkättää ja rähisee yhtä päätä,ties mistärähiseekään.
Isännälle siinä enin osa tulee, ja toisinaan taas omia aikojaan
ärähtelee. Nuorihan on emäntä. Yksi lapsi, pahanen
paitaressu vain on lattialla peppuroimassa. On emäntäjuuri
astiain pesuhommissa. Lapsi lattialla peppuroidessaan
pahanpäiväisesti itsensä tuhrii. Kiukkuisesti emo ärähtää,
lapsen tempaa ja samassa pesuastiassa, missä astioita viruttaa,
raukkaa huisuttamaan alkaa.
Mutta isäntä ei välitä akan paapatuksista vähääkään,
naurahtelee vain. Sanoopa hullunkurisesti:
— A hullu kui mie siua nainkaa!
Eikä se emännän ratiseminen oikein todellista, sydämen
pohjasta tullutta ilkeyttä ole. Huomaamme sen vähän
enemmän aikaa talossa oltuamme. Usein näyttää eukolla
olevan toinen suupieli naurussa, kun toisesta ärisee.
Käyskelen kylää katsellen. Tapaankyläkujalla vanhan
ukon, oikein kunnianarvoisen näköisen Väinämöis-ukon,
harmaa-hapsisen valkopartaisen Akain livanan. Heti ensi
näkemältä miellyttää ukko. Jahupaisahän onkin. Kaskuamaan
heti käy, tekee tavalliset salolaisen tiedustelut ja
kaikkea muutakin pakisee.