Samuli Paulaharju - Doria

18
Samuli Paulaharju.
ja ahkerina niillä nostajat puuhailevat. Naapurikylistä
jopa etäisistäkin ovatmonet nostajat. Hautausmaan viereen
järven rannalle ovat valtavan kasan kuin kokonaisen vuoren,
ruskeaa rakeista malmia koonneet. Suonteleen tehtaaseen
muistaakseni nostivat. Talvella kelin tullessa malmi
tehtaaseen ajetaan. Kesällä eiminkäänlaista kuormaa kulettaa
voi. Ei ole teitä eihevos- eikä vesiteitä,kaitoja karjanpolkuja
vain. Niitä myöten voit Jalkasin kapsutella taikka
hevosella ratsastella, kuorman kulettamisesta eipuhettakaan.
Pölkkylässä.
Se on feräs sunnuntai-iltapäivä, kun parikymmentä
virstaa metsäpolkuaastuskeltuamme avautuu eteemme pienoinen,
soma Pölkkylän lakeus vihreine niittyineen, rehevine
viljavainioineen. Siinä pienoinen kylä, sen takana järvir
Pölkkylänjärvi, järven takana synkkä metsä.
Seitsemisen, kahdeksisen taloa on vaan kylässä, koukertelevan
kyläkujan vierellä. Useimmat talot, kutenlivanan,
Timon ja Tanilan, ovat vaanpienoisiakarjalaistaloloita,
mutta Huotarin ja Ontron asunnot ovat aika uhkeita. Ontron
talo on kuin linna muiden rinnalla. Siinä valtavakasa
hirsiä yhteen salvettu mitä erilaisimmiksi huoneiksijakomeroiksi.
Mahtavana levitäikse laaja katto kaikkien näiden
yli. Talo on kuitenkin jo vanha ja rappeutuneennäköinen
ja tekee sen takia ikävän vaikutuksen. Mutta sellainen ei
ole Huotarin talo. Se on hiljakkoin rakennettu, uhkea ja
komeannäköinen kuisteineen ja monenlaisille koristeineen.
Täällä synkän salon helmoissa ne elävät vaan Pölkkylän
asukkaat omaa elämäänsä, paljonkaan titeämättä muun
maailman asioista. Mikäpä tänne viestejä toisi tiettömien
metsien taakse? Harvoin vieras kylässä pistäytyy,harvoin
itsekään muualla käväistään, praasniekka k '-matkalla ehkä