Samuli Paulaharju - Doria

16 Samuli Paulaharju.
ole paljon viljelyksiä ympärillä. Pikkasen perunapeltoa,
vähäinen ohramaa ja tilkkare rantaniittyä. Sitten ympärillä
avarat metsät ja hetteiset suot ja kumisevat kankaat sekä
pilviä tavoittelevat vaarat.
Aamulla pistäymme toisessa talossa katsomassa vanhaa
mummoa ja hänen nuorta miniäänsä. Illalla näet kutsuivat,
tervetulleiksi toivottivat. Siellä kohvit" tarjotaan,
annetaan oikein uunissa paistetun, voilla höystetynkettomaidon
kera. Euokaakin tarjoavat. Sanomme:
— A ei himota enää! Söimme jo äijän toises talos.
Mutta ei laske eukko-hyvä pois, sanoo vain, että on
talossa sentään vieraan vara, vaikka onkin köyhä. Ja syödä
täytyy syödynpäälle.
Tiedustelemme, miksi tää kylä on näin pienenä pysynyt
ja näin kaunis on paikka ja viljavat maat ja uljaat
metsät.
Kertoopa silloin eukko-vanha:
— Suuri oli tässä kylä muinoin ja varakas ja äijän
oli väkeä, nelisenkymmentä oli taloa. A tulipa ruotsi,kansan
tappoi, karjan ryösti, tavarat ryösti ja talot tuhaksi
poltti. Kirosipa, häijy, vielä koko paikankin niin, ettei ihminen
täällä menestyä tahdo. Eipä lisäy väkeä, ja jos lisäyy,
surman suuhun joutuvat. Surma on monta miestä ottanut.
Ja järvenkin ruotsi kirosi. Ei anna enää kaloja,
vaikka ennen antoi.
Kova onni kuului olevan livanankin talossa. Yksi on
eukolla poika — ei ollut nyt kotosalla. — Emännän oli ottanut,
noutanut neidon aina Kolvaasjärveltä asti.
— A kaks on vuotta hän jo tässä elellyt, eipä ole
lasta tehnyt — morseutta yhä vain pitää. Euotsi on kironnut,
pakisee eukko surumielisesti, nuorikon kahvia puuhaillessa.
Kylän kalmismaa on järven toisella rannalla. Vanha
kalmismaa on ihan Mokin talon vieressä, ja äijän kuuluu
siinä olevan pokoinikkoja. Mutta ei humise tässä kalmismaassa
kuusi- eikä honkametsä. Kolme neljä suurta haapaa
siinä värjöttäenlehtiänsä lepattaa.