Samuli Paulaharju - Doria

MatkamuistelmiaKarjalan kankailta. 15
Mutta mikä kumma sieltä tulee? Salmesta haalautuu
ulapalle esine leveä kuin laiva, väkeä näyttää täynnä olevan
ja airot kahden puolen lipattavat. Jokohan nyt koko
kylä on meitä ehättämään lähtenyt?
Lähenee yhä outo matkue, soljuu pursi lähemmäksi.
Jo tunnemme tulijan. Kaksi venettä vierekkäin yhteenliitetty
ja kaksi henkeä kummassakin veneessä ja kahden
puolen airoilla vedellään.
Ja todella onkin koko kylä meitä vastaan lähtenyt.
Toisessa veneessä istujat, ukko ja akka kuuluvat olevan
toisen talon haltijat ja toisen veneen väki, vanha mummo
ja nuori nainen ovat toisen talon ainoat nykyään kotosalla
olevat eläjät, ja kolmatta taloa ei kylässä ole. Kalalla ovat
asukkaat yhdessä olleet, huhuntamme kuulleet ja ehättämään
lähteneet.
Paljon on näillä sankan salon asukkailla kyselemistä.
Riittää siinä puhetta ja pakinaa. — Hauskaa, hupaista, ystävällistä
on väki. Ystävällinen on ukko, ystävällinen akkakin,
hupaisa leikkiä lasketteleva toisen veneen vanha eukko
ja hauska hänen sirkeäsilmäinen toverinsa, joka eukon miniä
kuuluu olevan.
Hauskassa pakinassa saavutaan kylän rantaan. Rauhallinen
on ranta ja kotoiselta tuntuu. Siinä veden vieressä
heti nokiotsainen sauna, siinä verkkotelineet, siinä
rannan ruskeat veden huuhtelemat kivet. Saunan seinämällä
liinaloukku nököttää japellavalipsu. Pienoinen polku
kiertelee pihaan aittojen vieritse, perunapellon penkeritse.
Menemme ukon ja akan taloon yöpymään. Istutaan
siellä ja jutellaan isännän kanssa, emännän kahvia, ruokaa
puuhaillessa. Emäntä tekee tulen pätsiin. Savu tuopsahtaa
sisään, laen täyttää. Olemme siis savupirtissä.
Pienoinen on Pieningänkylä, ja syvällä se on Karjalan
sydänmailla suurien soiden ja synkkien salojen ja jylhien
vaarojen takana. Kaksi taloa siinä vain ja ne niemennenässä
nököttävät,salmen rannalla kahden pienoisen järven
välissä. Mokin talo on toinen, isompi ja varakkaampi,
ja toinen köyhempi ja pienempi talo livanan talo. Eipä