Samuli Paulaharju - Doria

MatkamuistelmiaKarjalan kankailta. 11
heti kohvit" keittää, piiraat paistaa, laittaa sultshinat"
ja muut. Ja aamulla kun matkaan taas lähdemme, hän
laittaa evääksi paksun karjalaisleivän, jonka keskelle on
suppilon leikannut ja siihen leivänkuori-kannen alle voita
peittänyt.
Ja sitten taas taipaleelle jauuden saattomiehen kerällä.
Kiimaanvaaran mies näet kääntyy Pieningästä takaisin ja
täältä saamme itse Mokki-ukon, nuoren, reippaan karjalaisen
reppuamme kantamaan.
Taas on ensin järvi kulettavana, parivirstainen kuten
toinenkin Pieninkäjärvi, jonka yli meidät eilen kylään ehätettiin.
Salmen kautta ovat toistensa yhteydessä.
Ja nyt se alkaa vaarainen vaellusmatka. Kuntoiselta
vaaralta astut alas, kiipeä heti toiselle ja kun siitä pääset,
kohoa kolmannelle ja sitten taasnouse neljännelle. Ja niin
matkaa toisen tien nousten, toisen alas painuen. Eikä se
ole leikintekoa vaaralle nousu, kinttujen kestävj^yttä siinä
kysytään. Samoin alas tulokaan ei liioin helppoa ole. Kyllähän
sitä alas helpostikin ja joutuin pääsisi, varsinkin jyrkältä
vaaralta, antais näet luistaa vain. Mutta täytyyhän
sitä omaksi turvallisuudekseen koettaa siivosti kulkea eikä
liiaksi kiirehtiä.
Koko korkealle ne muutamat vaarat meidät kohottavat,
mutta Selkonen se vie voiton kaikista muista siinä suhteessa.
Kiipeämme sen laelle, korkeimmalle nyppylälle. Ja
sieltä se maailman avaruus silmäin eteen aukenee. Näet
siinä yhfaikaa semmoisen kappaleen Karjalaa, ett'et varmaan
moista ole ennen nähnyt. On, on siinä nyt honkaista
kangasta ja kuusista korpea, on vuorta ja vaaraa, on kalliota,
kumpua ja mäkeä, on tasaistakin tannerta, suota ja
rämettä, on hiukan järveäkin sinipilkuiksi siroteltu sinne
tänne vaarain väliin.
Matalampia ovat kaikki muut vaarat, mutta on joukossa
korkeitakin. Idän alla taivaanrannalla, toisten vaarojen
takana kohoaa vaara muita muhkeampi. Honkavaara
kuuluu olevan, ja sen juurella on matkamme päämäärä,
Honkaniemen kylä. Loistaa sieltä Honkavaaran rinteiltä