Samuli Paulaharju - Doria

MatkamuistelmiaKarjalan kankailta. 9
Mutta huimasti niitä Karjalan miehet jahtailevat ja
armotta surmaavat. Olipa muuan vuosi takaperin satoihin
nouseva lauma haarasarvia kuskattu järvenliukkaalle jäälle
ja siellä koko uljas lauma nuijittu viimeiseen sorkkaan. Ei
säästä karjalainen. Ottaa milloin annetaan ja on taas ilman
kun ei saa.
Astutaan, astutaan, tallustetaan kangas ja suo jakorpi
toisensa jälkeen. Tulee siitä eteemmepienoinen metsäniitty,
jonka läpi vähäinen joki luikertelee. Niityn reunalla, kankaan
kupeella on pienoinen, matala metsäsauna. Opas pysähtyy
saunan eteen, kellauttaa kontin selästään maahan.
— Levätään vähän, on matka puolissa, sanoo.
— A levätään, levätään.
Ja levähtääkin sitä, kun on parikymmentä virstaa saloa
polkenut.
Tulen teemme, laskemme sinisen savupatsaan korkeuteen
salon helmasta ja itse humisevan hongan juurella istuen
levähdämme. Komea onkin siinä hongikko niityn laiteessa,
solakka, sileävartinen pylvästö.
Metsäniitty on kiimaanvaaralaisten heinämaa. Pienoinen
on se koko kyläkunnan niityksi. Ja onpa tänne matkaakin
karjalaisen käydä heinäntekoon. Astu viikate olalla,
eväskontti selässä parikymmentä virstaa metsäpolkua myöten
työmaalle tullaksesi. Siellä sitten elellään koko viikko,
päivät heinää tehden, yöt salosaunassa maaten. Koko kylän
väki kun on niityllä, jo niillä siellä on hupaista, jailtasin
saunassa kaskut köytenään juoksevat.
Onpa täällä toinenkin rakennus. Vähän matkan päässä
saunasta seisoo hongikossa kahden katkaistun petäjän tyven
varaan, toista syltä korkealle maasta kyhättj^ aitta,
lintulava. Pienoinen nelinurkkainen on rakennus, hirrenpätkistä
ja -puolikkaista salvettu, patsasta vasten nojallaan
lepäävä, lovettu pölkky on porraspuuna. Sinne salolainen
syksyisin pitkillä metsästysretkiltä kierrellessään,pistää saaliinsa
piiloon, kerää sinne linnut,oravan-, ketun- janäädännahkat.
Ja eipä pääse pedot aittaan saalista tuhoamaan.
Talvella suksikelin tullessa sinne hiihdetään jälessä pientä