Sininen lintu muistelee

FINNISH
EDITION
Sininen lintu muistelee
Tuula Pere
Outi Rautkallio
W
ickWick

Sininen lintu muistelee, suomalainen alkuperäisteos
Teksti Tuula Pere
Kuvitus Outi Rautkallio
Taitto ja ulkoasu Peter Stone
ISBN 978-952-325-793-1 (sähköinen kirja)
ISBN 978-952-325-293-6 (painettu kirja)
Ensimmäinen painos
Copyright © 2017 Wickwick Oy
Kustantaja Wickwick Oy
2017, Helsinki
Painettu EU:ssa
A Bluebird’s Memories, original Finnish text
Story by Tuula Pere
Illustrations by Outi Rautkallio
Layout by Peter Stone
ISBN 978-952-325-793-1 (ePub)
ISBN 978-952-325-293-6 (Print)
First edition
Copyright © 2017 Wickwick Ltd
Published 2017 by Wickwick Ltd
Helsinki, Finland
Printed in EU
Originally published in Finland by Wickwick Ltd in 2017
Finnish “Sininen lintu muistelee”, ISBN 978-952-325-293-6 (Print), ISBN 978-952-325-793-1 (ePub)
English (US) “A Bluebird’s Memories”, ISBN 978-952-325-294-3 (Print), ISBN 978-952-325-794-8 (ePub)
All rights reserved. No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted
in any form or by any means, mechanical, electronic, photocopying, recording, or otherwise, without the prior
written permission of the publisher Wickwick Ltd. The only exception is brief quotations in printed articles and
reviews. For details and written permissions, contact rights@wickwick.fi.
Wickwick books are available at special discounts when purchased in quantity for premiums and promotions as
well as fundraising or educational use. Special editions can also be created to specification. For details, contact
specialsales@wickwick.fi.

FINNISH
EDITION
Sininen lintu muistelee
Tuula Pere • Outi Rautkallio
W
ickWick
Children’s Books from the Heart
1

2

Korkealla koivun kyljessä oli sinisen linnun pesäpönttö. Viereisen
kesämökin asukas oli rakentanut sen ja kiinnittänyt huolella
paikoilleen jo monta vuotta sitten.
Pesä oli oikeastaan tarkoitettu isommalle linnulle, mutta Sinilintu
asui mielellään väljästi, sillä hänellä kävi usein vieraita.
Nytkin lapsenlapset olivat tulossa yökylään.
– Kelpo linnunpönttö, ja mitkä näköalat, Sinilintu
huokasi tyytyväisenä ja jatkoi sitten siivoamista. Hän
halusi, että kaikki olisi kunnossa pienokaisten vierailua
varten.
3

4

Sinilintu oli asustanut puolisonsa kanssa samassa pesässä kesästä
toiseen. Monta pesuetta poikasia oli kasvatettu pöntön suojissa ja
lähetetty aikanaan maailmalle. Ne olivat olleet onnellisia vuosia.
– Olisipa puolisoni vielä täällä, sininen lintu huokasi haikeana. – Mutta
sellaista elämä on, kukaan ei ole ikuinen. Omatkin siipisulkani alkavat
jo harmaantua.
5

6
Mutta ei sininen lintu ollut yksinäinen, päinvastoin. Sillä oli
monta ystävää ja paljon puuhaa. Se tunsi jokaisen lähistön
eläimen ja osallistui kaikkiin talkoisiin ja tapahtumiin.

7

Lähimpänä Sinilinnun sydäntä olivat kuitenkin sen omat lapsenlapset.
Ne olivat vilkkaita ja uteliaita pikkuotuksia. Ei ihme, että
vanhemmat halusivat välillä huokaista hetken ja jättivät pesueen
mummin luo kylään.
Sinilinnulla oli aina aikaa pienokaisille. Nytkin se otti vierailijat
avosiivin vastaan pesänsä katolla.
– Mummi, mummi! Mitä tänään tehdään? Onko sinulla uusia tarinoita
mielessäsi iltasaduksi? pikkulinnut touhusivat tullessaan.
– Kaikki ajallaan, kaikki ajallaan, Sinilintu rauhoitti tulijoita. – Ensin
käydään syömässä pihlajanmarjoja ja ulkoillaan vähän. Sitten on tarinoiden
vuoro.
8

9

10

Päivä kului iltaan huomaamatta. Pikkulinnut pyrähtelivät ympäriinsä,
ja Sinilintu seurasi niiden puuhia silmä tarkkana.
– Älkää menkö liian kauas, että ette eksy, Sinilintu huolehti. – Kotipesä
on hyvä pitää näkyvissä. Ehditte kyllä kaukomatkoille myöhemmin.
– Kerrotko tänään omista kaukomatkoistasi? pienokaiset kyselivät
innoissaan.
– Kyllä lähempääkin löytyy tarinan aiheita, saattepa nähdä, Sinilintu
lupasi.
Hämärän laskeutuessa koko joukko rauhoittui isoäidin pesäpönttöön.
11

Pienet vieraat lepäsivät Sinilinnun vieressä sen siipien suojassa.
Ulkona henkäili kevyt tuuli. Oli iltatarinoiden aika.
– Mikä on sinun elämäsi suurin tapahtuma, mummi? kookas poikanen
kyseli.
– Minulle on ollut suurinta se, että sain oman perheen. Mutta sinulla
taitaa olla jotain muuta mielessäsi, Sinilintu arveli.
– Oletko ollut koskaan uutisissa? poikanen uteli edelleen.
12

Sinilintu kaivoi esiin vanhan lehtileikkeen. Uutinen kertoi suuren
sillan avajaisista, joissa ministeri oli pitänyt juhlapuhetta väkijoukolle.
– Mutta ethän sinä ole tässä mukana,
poikanen sanoin pettyneenä.
– Katsopas tarkemmin,
Sinilintu kehotti.
13

Poikaset siristivät silmiään ja katsoivat vanhaa lehtikuvaa oikein
läheltä.
– Tuossa mummi on! pienin poikanen huudahti riemuissaan.
– Mutta mitä sinä oikein teet tuolla nurkassa? suurin poikanen ihmetteli.
– Olihan jonkun huolehdittava siitä, että juhlakansa kuulee puheen,
sininen lintu myhäili.
Sillan avajaisissa oli ollut vaikeuksia saada ministerin puhe kuulumaan
kaiuttimista. Vikaa oli etsitty kaikkialta, ja järjestäjät olivat ymmällään.
14

Puheesta ei olisi tullut mitään, ellei Sinilintu olisi huomannut pientä
hiirtä, joka oli innostunut puremaan mikrofonin johtoa. Se hätisti
hiiren pois ja piti nokallaan puoliksi purtua johtoa oikeassa asennossa
koko puheen ajan.
– Niin siitäkin selvittiin, Sinilintu totesi tyytyväisenä. – Silta oli tärkeä
minullekin. Sen suojissa oli ensimmäinen oma pesäni. Vähän rauhaton
paikka, mutta muuten hyvä.
15

Linnunpoikaset eivät olleet vielä ollenkaan valmiita nukkumaan.
Juttutuokio isoäidin kanssa jatkui.
– Mikä on kaunein juhla, jossa olet ollut mukana? pienin linnunpoikanen
uteli.
– Olinhan minä kerran oikein kauniissa hääjuhlassa, Sinilintu muisteli
ja otti esiin valokuvan hymyilevästä hääparista läheistensä ympäröimänä.
– Ethän sinä ole tässä kuvassa? Mitä sinä oikein teit noissa häissä?
poikanen kyseli.
– Katsokaapas tuonne kaiteen viereen, Sinilintu osoitti pientä sinistä
pistettä siivenkärjellään.
Hääparin jalkojen juurella nökötti Sinilintu nokassaan vihkisormus.
– Tuo kuva on otettu juuri sillä hetkellä, kun huomasin, että sulhanen
oli pudottanut sormuksen, Sinilintu kertoi. – Poimin sen nokkaani ja
pujotin kenenkään huomaamatta takaisin sulhasen taskuun.
– Eihän juhlista olisi tullut mitään ilman sinun apuasi, pienin poikanen
huudahti ihaillen.
16

17

18

Linnunpoikaset katselivat valokuvaa morsiusparista ja juhlapukuisista
vieraista. He eivät olleet koskaan nähneet mitään niin hienoa.
– Mutta kaikkein kauneimmat häät olen viettänyt kaksin isoisänne
kanssa, Sinilintu sanoi hiljaa. – Meillä ei ollut juhlapukuja ja
sormuksia, eikä suurta vierasjoukkoa. Vain kesäinen koivu.
– Miksi ne sitten olivat kauneimmat häät? poikaset ihmettelivät.
– Olette vielä niin nuoria, että sitä voi olla vaikea ymmärtää, isoäiti
arveli.
Sinilintu kertoi pienokaisille siitä, miten oli tavannut isoisän, miten
kuunnellut tämän laulua ja oppinut lopulta tuntemaan hänen
siipiensä äänenkin. Kesän ollessa kauneimmillaan he olivat päättäneet
rakentaa yhteisen pesän.
– Olipa hyvä, että tapasitte. Muuten meitäkään ei olisi! poikaset
sirkuttivat.
19

20

Poikaset olivat edelleen virkeitä ja pyysivät isoäidiltä vielä yhtä tarinaa. Heitä
kiinnosti kuulla, mikä oli ollut vaarallisin tapahtuma isoäidin elämässä.
– Tämä ei taida olla hyvä aihe juuri ennen nukkumaanmenoa, mutta ehkä tapauksen
voi kertoa, koska siitäkin selvittiin, Sinilintu arveli.
– Kerro, kerro, lupaamme nukkua sen jälkeen, poikaset innostuivat.
Sinilintu aloitti illan viimeisen tarinan. Se oli niin jännittävä, että pienokaiset
kömpivät tiiviisti isoäitinsä siipien suojaan.
21

22

Vuosia sitten oli ollut kuuma ja kuiva kesä. Aurinko
porotti tulisena, eikä vettä satanut viikkokausiin.
Joukko retkeilijöitä oli pitänyt leiriään metsäjärven
rannalla Sinilinnun pesäpuun lähellä. Kun ihmiset
olivat jo poistuneet, lintu tunsi nenässään savunhajua.
– Lensin alas katsomaan ja huomasin, että nuotio ei
ollutkaan sammunut kunnolla, Sinilintu
muisteli.
Tuli oli vähitellen levinnyt laajemmalle
kuivassa heinikossa. Liekit nuoleskelivat
jo läheisiä puita ja uhkasivat Sinilinnun pesäpuutakin.
– Meille tuli kova kiire isoisän kanssa. Poikasemme
eivät osanneet vielä kunnolla lentää.
23

24

Linnunpoikaset kuuntelivat jännittyneinä isoäitinsä tarinaa. Ne eivät malttaneet
millään odottaa paikoillaan, vaan räpistelivät levottomina pieniä siipiään.
– Metsäjärven vastarannalla asui kalastaja. Hän oli mennyt aamuisen kalastusmatkansa
jälkeen päiväunille eikä huomannut tulipalon alkua, Sinilintu kertoi. –
Isoisänne lensi kiireesti kalastajan mökille ja herätti hänet koputtamalla nokalla
ikkunalasiin.
– Miten pesälle kävi? poikaset kysyivät huolestuneina.
– Onneksi sain rohkaistua kaikki lapseni lentoon, vaikka se olikin heidän ensimmäinen
kertansa, isoäiti muisteli tyytyväisenä.
Päiväunilta herätetty kalastaja oli porhaltanut moottoriveneellään paikalle ja
sammuttanut alkaneen tulipalon.
– Tekin olitte sankareita isoisän kanssa, poikaset huokailivat ihastuneina.
– Enpä tiedä, Sinilintu vastasi.
25

26

Sinilintu muisti vieläkin elävästi, miten se oli katsellut
poikasineen tulipaloa turvallisen matkan päästä.
– Suuressa vaarassa tajuaa selvästi sen, mikä on kaikkein
tärkeintä, Sinilintu sanoi lopuksi.
– Me taidamme ymmärtää, mitä tarkoitat, pienet yövieraat
sanoivat hiljaa.
Oli aika käydä nukkumaan. Sinilintu valvoi vielä pitkään
lastenlasten suljettua jo silmänsä. Se laski harmaantuneet
siipensä nukkujien suojaksi. Näillä siivillä se oli aikanaan
lentänyt monet matkat puolisonsa vierellä lähelle ja kauas.
27

28

Sinilintu oli onnellinen, että se oli saanut nähdä
niin paljon.
Se oli huomannut, että suuressa ja ihmeellisessä
maailmassa myös pienellä sinisellä linnulla oli
oma paikkansa.
29

Sininen lintu on hellä isoäiti, jonka luona pienet lapsenlapset
vierailevat mielellään. Sen siniset höyhenet ovat alkaneet jo
haalistua, mutta muistot menneistä ajoista ovat yhä kirkkaina
mielessä.
Pienet vieraat saavat kuulla iltasaduksi monta hauskaa ja jännittävää
tarinaa isoäitinsä elämästä. He oppivat ymmärtämään, että
pienikin lintu voi olla tärkeä.
Sininen lintu on elänyt hyvän elämän ja vaikuttanut monen
muunkin elämään, vaikka nämä eivät ole aina edes huomanneet
sitä.
wickwick.fi