Heprealaiskirjeen äärellä
Esite ja lyhennelmä 83-sivuisesta teoksesta
Esite ja lyhennelmä 83-sivuisesta teoksesta
You also want an ePaper? Increase the reach of your titles
YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.
<strong>Heprealaiskirjeen</strong> <strong>äärellä</strong><br />
Raimo Koski-Homi<br />
Seurakuntaliitto
<strong>Heprealaiskirjeen</strong> <strong>äärellä</strong><br />
Raimo Koski-Homi<br />
Suomen evankelisluterilainen seurakuntaliitto
Tekijältä on ilmestynyt myös teos<br />
Johanneksen ilmestys (2011, 190 sivua)<br />
Kustantaja: Suomen evankelisluterilainen seurakuntaliitto<br />
Painotyö: Picaset Oy, Helsinki 2017<br />
Ulkoasu: Varpu Savola<br />
ISBN 978-951-96935-7-6
Alkusanat<br />
Paavalin kirjeiden jälkeen UT:ssa seuraa laaja, erikoislaatuinen kirje, jonka<br />
ottamista kaanoniin idän kirkossa vielä 300-luvulla epäröitiin, mutta<br />
joka lännen kirkossa on alusta asti ollut tunnustettu ja rakastettu. Heprealaiskirje<br />
on UT:n kirjoista ainoa, jonka kirjoittajasta ei ole ehdotonta<br />
varmuutta. Varhaiskirkko piti sitä Paavalin kirjeenä ja sijoitti sen hänen<br />
kirjeittensä jälkeen. Sisältönsä tähden se puolustaa ilman muuta paikkaansa<br />
UT:n kaanonissa eikä sen sijoittamisessa ns. ‘vastaansanottujen’<br />
kirjojen (antilegomena) joukkoon ollut mitään muuta syytä kuin että<br />
idässä joissakin seurakunnissa sitä ei varhaisimpina aikoina tunnettu ja<br />
että sen kirjoittajasta kiisteltiin. Varovaisuus kaanoniin ottamisessa johtui<br />
siis vain lähettäjän nimen puutteesta ja väärennettyjen apostolinkirjeiden<br />
liikkeellä olosta.<br />
Kaikkialla maailmassa on yhä edelleen keskenään taistelussa varsinaisesti<br />
kaksi eri uskontoa: lakiuskonto ja evankeliumin usko – usko lahjavanhurskauteen<br />
ja toisaalta ihmistekojen uskonto – usko Jumalan armoon<br />
Kristuksessa ja sitä vastaan aina taisteleva suoritususkonto. Samat<br />
vaarat kuin heprealaisia vaanivat yhä meitäkin.<br />
Tässä kirjassa olen käyttänyt yleensä kirkkoraamatun käännöstä 1938,<br />
ellei muuta mainita.<br />
Egyptin historian kohdalla noudatan uuden tarkistetun kronologian<br />
järjestystä, jossa on poistettu päällekkäisyydet. Exodus tapahtui noin<br />
1450 vuotta eKr. Kun keskivaltakunta sortui vitsausten ja luonnonmullistusten<br />
takia, israelilaiset pakenivat Egyptistä. Viimeinen 13. dynastian<br />
faarao hukkui Punaiseen mereen ja pian sen jälkeen hyksot valtasivat<br />
sekasortoon joutuneen maan. Uusi ajoitus täsmää Raamatun historian<br />
kanssa. (Francis Hitching: Arvoitukselliset tapahtumat, Karisto 1981).<br />
”Sana Herran, oppi Lutherin, säilyy nyt ja ikiaikoihin.” Aamen.<br />
Tämä selitys pohjautuu Raumalla 1991-1992 talvella pitämieni <strong>Heprealaiskirjeen</strong><br />
luentojen runkoon.<br />
Tampereella marraskuussa 2016<br />
Raimo Koski-Homi<br />
3
Kirjeen kirjoittaja ja tausta<br />
Paavali ei ole kirjeen kirjoittaja, vaikka moni on niin arvellut. Siitä puuttuvat<br />
Paavalin tunnusomaiset tervehdykset ja henkilökohtaiset erikoisuudet.<br />
Paavalin tyyli oli mahdollisimman yksinkertaista jokamiehen kreikkaa,<br />
joskin huolellista ja puhetaidollisesti kauniisti rakennettua, mutta<br />
Heprealaiskirjettä leimaa hieno juhlatyyli, korkealentoinen ajatusjuoksu,<br />
harvinaisia sanoja vilisevä oppineiden kreikka, joka ylittää retorisessa hioutuneisuudessa<br />
jopa Luukkaankin tyylin. Yhteys Paavalin opetukseen ja<br />
toimintapiiriin on kirjeessä kylläkin koko ajan silmiinpistävää. Sanastolliset<br />
yhteydet varsinkin Paavalin ns. Pastoraalikirjeisiin osoittavat, että kirjoittaja<br />
on ollut Paavalin läheinen työtoveri, joka on tuntenut perusteellisesti<br />
apostolin kirjeet, myös kirjeet Timoteukselle, jonka hän mainitsee<br />
luvun 13 jakeessa 23.<br />
Kuka Paavalin työtovereista olisi kyennyt kirjoittamaan <strong>Heprealaiskirjeen</strong><br />
tasoista tekstiä? Timoteus ei tule kysymykseen yllä viitatusta syystä,<br />
mutta kirjoittajan on täytynyt olla sekä Timoteuksen työtoveri että itsekin<br />
juutalaista syntyperää (sanonta ’veljemme’ osoittaa molemmat seikat).<br />
Luukas ja Tiitus olivat syntyperäisiä kreikkalaisia. Silvanus eli Silas tuskin<br />
oli näin korkeasti oppinut VT:n ekspertti eikä hänen kirjallisesta toiminnastaan<br />
ole mitään tietoa. Jäljelle jää siis vain kaksi mahdollista Paavalin<br />
työtoveria: Barnabas ja Apollos.<br />
Barnabasta ovat jotkut ehdottaneet kirjeen kirjoittajaksi. Hänen toiminta-alueensa<br />
oli kuitenkin kaukana idässä, Antiokiassa ja Kyproksella, eikä<br />
hän olisi voinut niin hyvin perehtyä Rooman tilanteeseen Neron vainon<br />
aikana eikä sen jälkeen kuten Heprealaiskirje edellyttää. Apokryfisen ns.<br />
Barnabaan kirjeen aitous on epävarma ja sen kielelliset yhteydet Heprealaiskirjeeseen<br />
eivät ole kovin vakuuttavia. Ne korkeintaan osoittavat, että<br />
Barnabaan kirjeen myöhempi kirjoittaja saattoi tuntea <strong>Heprealaiskirjeen</strong>.<br />
Apollos sitä vastoin täyttää kaikki edellytykset. Ap. t. 18:24 kertoo hänen<br />
olleen juutalaisen, ”syntyisin Aleksandriasta, puhetaitoinen mies ja<br />
väkevä raamatuissa”. Hän oli siis koulutettu puhuja, reetori, ja kirjeen kieliasu<br />
edellyttääkin aleksandrialaisen huippuretoriikan tuntemusta. Kirje<br />
ei ole käännös mistään aramean tai hepreankielisestä tekstistä, vaan alkuperäistä<br />
aitoa kreikkaa. Mutta mikä tärkeintä, tekijä tunsi perusteelli-<br />
4
sesti VT:n kirjoitukset. Heprealaiskirje onkin kristikunnan ensimmäinen<br />
yhtenäinen VT:n kommentaari. Monet tutkijat arvelevat, että kirjeen pohjana<br />
on saarna. Apollos on tietenkin voinut rakentaa kirjeensä Korintossa<br />
tai Efesossa pitämiensä saarnojen pohjalle. Täysin mahdollista, mutta<br />
viittaukset Neron vainon aiheuttamiin paikallisiin tilanteisiin ja loppulukujen<br />
rakenne edellyttävät silti, että kirje on tuoreeltaan laadittu kirjeeksi<br />
määrätyille vastaanottajille.<br />
Luther ja monet muutkin tutkijat pitävät painavista syistä Apollosta tämän<br />
kirjeen kirjoittajana. Mutta keitä olivat ne ’heprealaiset’, joille hän<br />
kirjoitti? Kirje tuli tunnetuksi idässä vasta myöhemmin, kun taas se oli lännessä<br />
ja eritoten Roomassa käytössä alusta asti. Palestiinassa ja Kyproksella<br />
ei kirjettä tunnettu, ei myöskään Aleksandriassa, jonne se kulkeutui<br />
vasta niin myöhään, ettei Origeneskaan enää tiennyt sen syntyvaiheista<br />
mitään. Hän toteaa: ”Tís de ho grapsas teen epistoléen, to men aleethés<br />
Theós oiden” (Kuka kirjoitti kirjeen, todella vain Jumala tietää). Missään<br />
koko Idässä ei ollut sellaista seurakuntaa, jossa olisi ollut joukko puhtaasti<br />
juutalaisia kristittyjä ja jotka olisivat tunteneet tämän kirjeen. Mikään Paavalin<br />
seurakunnista ei tullut kysymykseen, sillä niissä oli yleensä enemmistönä<br />
pakanuudesta tulleita kristittyjä. Ei myöskään Rooman vanha<br />
kantaseurakunta ollut vain juutalaisista koostuva, vaan Roomalaiskirjeen<br />
viitteiden mukaan siitä oli vähintään puolet pakanallista syntyperää olevia.<br />
Kuitenkaan kirje ei lainkaan puhu pakanakristityille eikä siinä ole mitään<br />
yleisen kiertokirjeen luonnetta. Myöskään Paavalin seurakunnissa ei<br />
enää luokiteltu kristittyjä syntyperän mukaan eri kasteihin, vaan kirjeet<br />
lähetettiin kaikkien kristittyjen luettaviksi. Neron vaino tapahtui Roomassa<br />
lokakuusta 64 alkaen jatkuen satunnaisina toimenpiteinä Neron kuolemaan<br />
saakka, joka tapahtui helmikuussa 68. Italian ulkopuolelle vaino<br />
ei ulottunut, idässä oli aivan rauhallista.<br />
Kaikki viittaukset Neron vainoon, Italiaan ja Rooman tapahtumiin edellyttävät<br />
siis, että se puhtaasti juutalaisten kristitty joukko, jolle tämä kirje<br />
lähetettiin, oli Roomassa. Tällainen joukko myös oli olemassa ja sen vaiheita<br />
tunnetaan sekä Apostolien teoista että juutalaisesta traditiosta. Kun<br />
Paavali kirjoitti Roomalaiskirjeen syksyllä 57, pääkaupungissa oli vain vanha<br />
kantaseurakunta, joka tosin oli alkujaan muodostunut juutalaissyntyisistä<br />
pakolaisista ja siirtolaisista, mutta siihen oli jo pitkän aikaa liittynyt<br />
5
idästä tulleita pakanakristittyjä sekä tietysti pakanuudesta kääntyneitä<br />
roomalaisia. Se oli tyypillinen sekaseurakunta. Niinpä kun Claudius karkotti<br />
juutalaiset ajaksi Roomasta, kristittyjä ei karkotettu, heitä pidettiin<br />
kunnon roomalaisina. Myöhemmin Neron hovissa oli paljon kristittyjä,<br />
erityisesti orjia. Neron vaino kohtasi Rooman palon jälkeen tätä kantaseurakuntaa,<br />
eritoten orjia, joita poltettiin elävinä soihtuina puutarhajuhlissa.<br />
Useita Rooman kansalaisia vangittiin ja mestattiin, kuten myös<br />
Paavali v. 66, toisia taas ristiinnaulittiin (Pietari v. 64 lopulla) tai viskattiin<br />
petojen raadeltaviksi.<br />
Mutta tämän kantaseurakunnan ohella Roomassa oli toinenkin huomattava<br />
joukko, joka tunnusti kristillistä uskoa. Jeesus sanoo ilmestyksessään<br />
(Ap. t. 23:11) Paavalin todistavan Hänestä Roomassa ”niin kuin<br />
Jerusalemissa”, toisin sanoen Rooman juutalaisille. Pakanain apostoli sai<br />
myös heimolaisilleen julistaa evankeliumia, niin kuin hän aina hartaasti<br />
toivoi. Kun hän oli kaksi vuotta Roomassa kotiarestissa (vv. 61-63), hän<br />
sai vapaasti tavata ihmisiä, myös juutalaisia, jotka olivat olleet sivussa<br />
sekä idän tapahtumista että kantaseurakunnan toiminnasta. Alkuteksti<br />
kohdassa Ap. t. 28:24 kirjaimellisesti otettuna edellyttää, että toinen puoli<br />
juutalaisista uskoi Paavalin julistuksen, toinen puoli epäili. Tähän sopii<br />
myös se juutalaisten lähteiden tieto, että 60-luvun Rooman seitsemästä<br />
juutalaisesta synagogasta ainakin kolme muuttui kristillisiksi seurakunniksi<br />
eli ’messiaanisiksi’. Nämä puhtaasti juutalaiset kristityt olivat kirjeen<br />
’heprealaisia’.<br />
Entä kirjeen ajankohta? Hepr. 2:4 puhuu apostolien toiminnasta menneessä,<br />
jo päättyneessä aikamuodossa. Luku 13 jae 7 edellyttää johtajien<br />
kuolemaa. Paavali, joka erityisesti oli heille puhunut Jumalan sanaa, oli<br />
siis myös mestattu. Alarajana on siis kesä 66. Neron vaino oli yhä kirjeen<br />
mukaan käynnissä. Vankeja ja pahoinpideltyjä oli paljon (13:3). Ylärajana<br />
on siis ehdottomasti vuoden 67 loppu. Tähän päätelmään pakottaa myös<br />
se, ettei kirjeessä ole vähäisintäkään viittausta Palestiinan juutalaissotaan,<br />
joka alkoi v. 66, Jerusalemin piiritykseen, joka alkoi v. 68, eikä liioin<br />
temppelin hävitykseen v. 70. Jos kirje olisi kirjoitettu temppelin hävittämisen<br />
jälkeen, olisi seikka ehdottomasti otettu esille todisteeksi Vanhan<br />
liiton täydellisestä loppumisesta. Päinvastoin luku 10 jae 11 edellyttää<br />
uhritoimitusten tuolloin vielä olleen temppelissä käytännössä. Kirje on<br />
6
siis kirjoitettu Rooman kristityille juutalaisille aikaisintaan heinäkuussa 66<br />
ja viimeistään v. 67. Kun kirjoittaja on tuntenut Paavalin pastoraalikirjeet<br />
vuosilta 65-66, näiden kielelliset ilmaisukosketukset vahvistavat myös<br />
<strong>Heprealaiskirjeen</strong> syntyneen varsin pian näiden kirjeiden seurakuntiin<br />
leviämisen jälkeen.<br />
Mistä Apollos lähetti kirjeen? Luonnollisesti sieltä, missä hän oli eniten<br />
toiminut ja vaikuttanut toistakymmentä vuotta: Korintosta, jonka seurakunnalla<br />
oli kiinteimmät yhteydet Roomaan. Sieltä hän saattoi seurata<br />
tapahtumia pääkaupungissa, sillä pakolaisia oli tullut runsaasti Italiasta<br />
(13:24). Timoteuskin oli päässyt vapaaksi ja tuli pian Apolloksen kanssa<br />
tapaamaan kirjeen saajia. Useimmat tutkijat ja vanhat lähteet pitävät Korinttoa<br />
kirjeen luonnollisena lähetyspaikkana. Aasia oli liian kaukana.<br />
Tämän kirjan kirjoittaja on vakuuttunut siitä, että Apollos on heprealaiskirjeen<br />
tekijä, vaikka siitä ei olekaan täyttä varmuutta.<br />
7
Ensimmäinen luku<br />
(1:1-2) Sittenkuin Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille<br />
profeettain kautta, on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan<br />
kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on<br />
maailman luonut<br />
Kirjeen alku on mahtava retorista huippukreikkaa sisältävä lausejakso,<br />
jossa alkukielessä on tehokeinona p- ja l-konsonanttien sointu. “Muinoin”<br />
sisältää koko VT:n ajan alkuilmoituksesta profeettoihin. Jumala<br />
puhui ihmisille paratiisista alkaen monesti: kantaisille ja profeetoille.<br />
Tämä puhe päättyi Esran ja Malakian aikaan 400-luvulla eKr. eikä enää<br />
jatkunut ennen Johannes Kastajan lähettämistä. Jumala ilmoitti sanansa<br />
monella tavalla: enkelien, teofanioiden (jumalallisten ilmestysten),<br />
voimatekojen, unien ja näkyjen avulla. Nyt oli kuitenkin alkanut<br />
Uuden liiton ilmoitus, jonka valmistelusta ja toteutumisesta evankeliumit<br />
kertovat. Se on Jumalan lopullinen, täydellinen ja viimeinen<br />
sana, jota korkeampaa ilmoitusta ei enää voi tulla, sillä UT:n ilmoituksen<br />
toi ja puhui itse Jumalan Poika. Apostolit ja evankelistat puhuivat<br />
ja kirjoittivat vain Kristukselta saamaansa sanaa. Poika tuli lihaksi siis<br />
ensinnäkin viimeiseksi ja lopulliseksi profeetaksi. Lihaksi tullut Poika<br />
on kaiken perillinen, universumi kaikkineen kuuluu Hänelle, sillä Hänen<br />
kauttaan Jumala loi maailman (vrt. Kol. 1:15-16 ja Joh. 1:3).<br />
(1:3-4) ja joka, ollen hänen kirkkautensa säteily ja hänen olemuksensa kuva<br />
ja kantaen kaikki voimansa sanalla, on, toimitettuaan puhdistuksen synneistä,<br />
istunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa, tullen enkeleitä niin<br />
paljoa korkeammaksi, kuin hänen perimänsä nimi on jalompi kuin heidän.<br />
Poika on se persoona, joka ilmoittaa kolmiyhteisen Jumalan ihmisille.<br />
Siksi Kristus säteilee Jumalan kirkkautta määrättömästi, kuten opetuslapset<br />
kirkastusvuorella, Paavali Damaskon tiellä ja Johannes Patmoksessa<br />
saivat kokea. Kristus on se kuva, josta voimme katsella Jumalan<br />
olemusta. Se on sama olemus kuin Isän ja Pyhän Hengen, mutta<br />
8
näiden persoonien näkymätöntä olemusta emme voi tarkastella. Siksi<br />
Jeesus sanookin: “Joka on nähnyt Minut, on nähnyt Isän” (Joh. 14:9).<br />
Kuten Poika on maailman luoja yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa,<br />
on Hän se Jumalan Sana, joka lihaksi tulleenakin kantaa eli ylläpitää<br />
kaiken luodun voimansa sanalla. Hänellä on kaikki valta taivaassa ja<br />
maan päällä (Matt. 28:18). Ellei Hän pitäisi yllä luotua maailmankaikkeutta,<br />
kaikki häviäisi silmänräpäyksessä aivan olemattomiin, niin tähdet<br />
kuin atomitkin. Kristus on sen olemassaolon vaikuttava syy ja ylläpitävä<br />
voima, vieläpä ihmisluonnossaankin, joka on osallinen jumalallisen<br />
luonnon ominaisuuksiin (genus maiestaticum). Nyt tämä sama Poika<br />
on ottamassaan ihmisluonnossa kertakaikkiaan toimittanut puhdistuksen<br />
synnistä, siis ylimmäisenä pappina toimittanut lopullisen sovituksen.<br />
Sen jälkeen Hän on astunut taivaisiin ja istuu korotetussa<br />
ihmisluonnossaan Isän oikealla puolella, siis samassa kaikkivallassa ja<br />
kunniassa. Näin Hän on kaikkia enkeleitäkin korkeampi.<br />
(1:5-12) Sillä kenelle enkeleistä hän koskaan on sanonut: “Sinä olet minun<br />
Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin”; ja taas: “Minä olen oleva hänen<br />
Isänsä, ja hän on oleva minun Poikani”? Ja siitä, kun hän jälleen tuo esikoisensa<br />
maailmaan, hän sanoo: “Ja kumartakoot häntä kaikki Jumalan enkelit.”<br />
Ja enkeleistä hän sanoo: “Hän tekee enkelinsä tuuliksi ja palvelijansa<br />
tulen liekiksi”; mutta Pojasta: “Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy aina ja<br />
iankaikkisesti, ja sinun valtakuntasi valtikka on oikeuden valtikka. Sinä rakastit<br />
vanhurskautta ja vihasit laittomuutta; sentähden on Jumala, sinun Jumalasi,<br />
voidellut sinua iloöljyllä, enemmän kuin sinun osaveljiäsi.” Ja: “Sinä,<br />
Herra, olet alussa maan perustanut, ja taivaat ovat sinun kättesi tekoja; ne<br />
katoavat, mutta sinä pysyt, ja ne vanhenevat kaikki niin kuin vaate, ja niin<br />
kuin vaipan sinä ne käärit, niin kuin vaatteen, ja ne muuttuvat; mutta sinä<br />
olet sama, eivätkä sinun vuotesi lopu.”<br />
Tämän kirjoittaja todistaa viittaamalla seuraaviin VT:n kohtiin:<br />
1) Ps. 2:7 Puhuu Pojan olemuksellisesta syntymisestä Isästä ennen aikojen<br />
alkua eli iäisyydessä. Jumala elää ikuisessa nykyhetkessä (“tänä<br />
päivänä” tarkoittaa Jumalan olemuksesta puhuttaessa tätä).<br />
2) 2. Sam. 7:14, joka on messiaaninen lupaus Daavidille.<br />
9
3) Ps. 97:7 LXX:n käännöksen mukaan (LXX on kreikankielinen Vanha<br />
testamentti). Alkutekstin mukaan: “Kumartakaa häntä, kaikki jumalat.”<br />
Tässä ‘elohiim’ on johdetussa merkityksessä, vrt. Joh.10:35 “niitä, joille<br />
Jumalan sana tuli”.<br />
4) Ps.104:4 osoittaa enkelien toimivan täällä usein tuulen tai tulenliekin<br />
hahmossa. Periaatteessahan he ovat näkymättömiä, aineettomia<br />
henkiä.<br />
5) Ps. 45:7-8 on messiaaninen kohta. Häntä sanotaan jakeessa 3 “ihmislapsista<br />
ihanimmaksi” ja tässä kuitenkin puhutellaan Jumalaksi.<br />
Poikaa selvästi sanotaan Jumalaksi, jonka valtaistuin pysyy aina ja<br />
iankaikkisesti. Kyse on Pojasta, joka on Jumala ja jolla silti on Isä Jumala,<br />
samalla kun Poika Jumala on Messiaassa tullut tosi ihmiseksi,<br />
meidän osaveljeksemme. Ihmisluontonsa puolesta Isä on rajattomasti<br />
voidellut Pojan tehtäväänsä Pyhällä Hengellä (‘iloöljy’ tuttu vertauskuva).<br />
Ketään tavallista ihmistä ei ole näin suuresti voideltu, ainoastaan<br />
Kristus (Messias = voideltu).<br />
6) Ps. 102:26-28, joka sanoo siis Pojasta samaa kuin Jesaja 51:6 Isästä.<br />
Poika on yhtäläisesti kaikkeuden ikuinen Luoja, aluton ja loputon<br />
Jumala.<br />
(1:13-14) Kenelle enkeleistä hän koskaan on sanonut: “Istu minun oikealle<br />
puolelleni, kunnes minä panen sinun vihollisesi sinun jalkojesi astinlaudaksi”?<br />
Eivätkö he kaikki ole palvelevia henkiä, palvelukseen lähetettyjä niitä<br />
varten, jotka saavat autuuden periä?<br />
Kenellekään enkeleistä ei Jumala omista näitä Pojan jumaluuden attribuutteja.<br />
Enkelit ovat vain rajallisia luotuja, palvelevia henkiä. Sitä<br />
vastoin vain Pojalle on Isä sanonut: “Istu Minun oikealle puolelleni.”<br />
Korotettu Kristus, meidän Herramme ja Daavidin Herra (Matt. 22:44-<br />
46) on saanut kaiken vallan Isän kanssa, kunnes kaikki viholliset on<br />
kukistettu ja kolmiyhteinen Jumala on kaikki kaikessa (1. Kor. 15:25-<br />
28). Enkelit eivät tätä valtaa saa. He palvelevat ikuisesti. Erityisesti<br />
heidän on täällä armonajassa tehtävä Jumalan valituille palveluksia<br />
sen mukaan kuin Isä heidät siihen lähettää. Kristuksen omat saavat<br />
pyytää Isältä suojelusenkelin palvelusta, jonka Herra Jeesus lupaa eri-<br />
10
tyisesti lapsille (Matt. 18), mutta myös kaikille uskoville. Vrt. Pietarin<br />
enkeli Ap. t. 12:15.<br />
Toinen luku<br />
(2:1-4) Sentähden tulee meidän sitä tarkemmin ottaa vaari siitä, mitä olemme<br />
kuulleet, ettemme vain kulkeutuisi sen ohitse. Sillä jos enkelien kautta<br />
puhuttu sana pysyi lujana, ja jokainen rikkomus ja tottelemattomuus sai oikeudenmukaisen<br />
palkkansa, kuinka me voimme päästä pakoon, jos emme<br />
välitä tuosta niin suuresta pelastuksesta, jonka Herra alkuaan julisti ja joka<br />
niiden vahvistamana, jotka olivat sen kuulleet, saatettiin meille, kun Jumala<br />
yhdessä heidän kanssaan todisti tunnusmerkeillä ja ihmeillä ja moninaisilla<br />
väkevillä teoilla ja jakamalla Pyhää Henkeä tahtonsa mukaan?<br />
Koska Herramme Kristus on näin korkea ja enkelien yläpuolella, on<br />
tarkoin varottava kulkeutumasta evankeliumin ohitse. Sehän on Jumalan<br />
lopullinen ja viimeinen ilmoitus. Vanha liitto perustettiin enkelien<br />
palvelustoimen kautta, laki oli lujaa Jumalan sanaa ja jokainen<br />
rikkomus sai lain mukaisen rangaistuksen. Kuinka sitä voisi ihminen<br />
paeta? Vielä vähemmän me evankeliumia kuulleet voisimme päästä<br />
pakoon, jos emme välitä sen julistamasta valmiista pelastuksesta.<br />
Evankeliumia sen täydessä kirkkaudessa julisti aluksi Herra Jeesus itse,<br />
sitten Hänen lähettämänsä apostolit. Erityisiä apostolisia merkkejä<br />
ja ihmeitä tarvittiin apostolisen sanan vahvistamiseen, kunnes UT:n<br />
kirjoitukset olivat syntyneet. Paavalin ja Pietarin jälkeen ei merkkejä<br />
enää tässä tarkoituksessa tarvittu, koska ne oli jo vahvistettu. Kirjeen<br />
kirjoittamisen aikaan ne kuuluivat jo historiaan (menneen ajan muoto).<br />
Pyhän Hengen jakaminen ei tarkoita Pyhän Hengen persoonan<br />
paloittelemista, vaan Hänen moninaisten lahjojensa jakamista kullekin<br />
uskovalle erikseen Jumalan tahdon mukaisesti, ei ihmisten vaatimusten<br />
mukaan. Vrt. tuliset kielet Ap. t. 2:3!<br />
11
”Kaikkialla maailmassa on yhä edelleen keskenään taistelussa<br />
varsinaisesti kaksi eri uskontoa: lakiuskonto ja evankeliumin<br />
usko – usko lahjavanhurskauteen ja toisaalta ihmistekojen<br />
uskonto – usko Jumalan armoon Kristuksessa ja sitä vastaan<br />
aina taisteleva suoritususkonto. Samat vaa rat kuin heprealaisia<br />
vaanivat yhä meitäkin. ” Tähän luonnehdintaan tämän kirjan<br />
tekijä alkusanoissaan tiivistää koko heprealaiskirjeen yhden<br />
keskeisen sanoman.<br />
Lain ja evankeliumin oikea erottaminen oli ja on koko Kristuksen<br />
opin sydänasia. Sen merkityksen aukeaminen oli keskeisimpänä<br />
yksittäisenä tekijänä myös Martti Lutherille, johtaen<br />
niihin tapahtumiin, joiden muisto meitäkin edelleen velvoittaa<br />
taistelemaan pyhimmän uskomme puolesta Kristuksen ristinsovituksen<br />
ja lahjaksi saadun Jumalan armon asialla. Siihen<br />
myös heprealaiskirje keskeisesti tähtää.<br />
Kansankirkon pastorin virassa ollessaan Raimo Koski-Homi<br />
antoi 1990-luvun alussa aktiivisen panoksensa Suomen luterilaisen<br />
evankeliumiyhdistyksen organisoiman Raamattu Tutuksi<br />
- luentosarjan toteutukseen. Hänen nykyinen kotikirkkonsa<br />
Seurakuntaliitto julkaisi v. 2011 kirjana Koski-Homin tuossa<br />
luentosarjassa pitämän Johanneksen Ilmestystä käsittelevän<br />
opetuksen. Iloitsemme siitä, että voimme näin uskonpuhdistuksen<br />
juhlavuonna saattaa tämän heprealaiskirjeen sanomaa<br />
avaavan luentosarjan kirjan muodossa niin yksityisten kristittyjen<br />
kuin raamattupiirienkin käyttöön.<br />
Seppo Salo, pastori
Change language