20.10.2016 Views

Pohjanmaan Opettaja 2/2016

• No tags were found...

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

tettiin pitää kiinni, että tuttavapiirin ”ammattilaispyöräilijöiden”

on turha yrittää mukaan, ettei

matkavauhti ryöstäydy.

Jo kevättalvella päätimme ajoittaa reissun

heinäkuun toiseksi viimeiselle viikolle, mikä

osoittautui nappivalinnaksi. Sääennusteet povasivat

aloituspäivää lukuun ottamatta koko viikoksi

aurinkoisen lämpimiä, jopa helteisiä säitä.

Leiriolosuhteiden pahin ennakkopelko, märkien

ajovaatteiden epätoivoinen kuivattelu, oli siis

pyyhkäisty pois jo ennen matkan alkua.

Varanginvuonossa

riitti nähtävää

Aikataulu oli sen verran tiukka, että lähtöpiste

Norjan Kirkkoniemi jäi idyllisyydestään huolimatta

aika vähällä perehtymiselle. Noin kymmenen

kilometrin päässä kaupungista sijaitsevalla

Venäjän vastaisella rajalla pistäydyttiin sentään

pikaisesti ottamassa lähtöselfiet.

Norjan puolella pyöräiltäessä tuli jo lähes

ensi kilometreillä selviksi, kuinka tasaisia kotikulmat

ovatkaan. Vaikka missään vuoristossa

emme varsinaisesti liikkuneetkaan, tottumattomalle

pitkät, vauhdikkaat ja paikoin mutkaiset

alamäet saivat pidättelemään kieltä keskellä

suuta. Kun vauhti kiihtyi viiteenkymppiin, alkoi

joko pyöräni runko tai mies sen päällä täristä siihen

malliin, että kädet hakeutuivat jarrukahvoille.

Ylämäet taas muistuttivat siitä, että Alppien

ylityksestä samanlaisella kulkupelillä minun on

turha haaveilla.

Jännitysmomentin lisäksi ensimmäinen pyöräilypäivä

tarjosi myös eksoottisimmat luontoelämykset.

Alan spesialisti Terho oli ottanut

onneksemme kiikarit ja kaukoputken mukaan

– tosin monet bongauskohteista olivat myös paljain

silmin ihasteltavissa. Jo itse Varanginvuono

on maisemallisesti upea ilmestys, mutta vahvan

lisäsäväyksen toi sen asukkaiden tarkkailu. Asiantuntijamme

ohjauksessa seurasimme muun

muassa haahkojen, kuikkien, kaakkureiden,

Taukopaikoilla ruoka valmistettiin mukana kulkeneella

kaasugrillillä.

Varanginvuonon eläinlajistoa tunnistimme biologi

Terho Taarnan opastuksella.

riskilöiden, piekanojen, merimetsojen, allien ja

pilkkasiipien elämää. Erityinen mielenkiinnon

kohde oli vähintään kahdeksantoista kirjohylkeen

suurperheen tarjoama ilmainen loikoilu- ja

uintinäytös. Näimmepä muutaman valaankin,

mutta niin etäältä, etteivät edes Terhon haukansilmät

riittäneet tarkempaan lajitunnistukseen.

Helpompaa

kuin odotimme

Ensimmäinen noin 90 kilometrin taipaleen

sisältänyt ajopäivä päättyi tuttuun leiripaikkaan,

samalle Sevettijärven leirintäalueelle, jolla

olimme majoittuneet myös menomatkalla. Sattumaako

lie ollut, mutta oikeastaan melkeinpä

reissun ainoat negatiiviset kokemukset pakkautuivat

samaan paikkaan. Sää oli tässä vaiheessa

vielä koleahko, ja samalla adjektiivilla kai voisi

kuvata aluetta ylläpitäneen yrittäjänaisen suhtautumista

meihin ”etelän ihmeisiin”. Lisäksi

ilta oli ainut koko reissulla, jolloin hyttysistä

oli oikeasti riesaa. Mutta jo se, että nämä olivat

matkan pahimmat koettelemukset, kertoo, että

Lapin luonto ja ihmiset kohtelivat meitä yleensä

ottaen silkkihansikkain.

Urheilusuorituksena retkeämme ei voi siis

pitää minään extremenä. Lämpimät ajosäät ja

maltillisina pysyneet päivätaipaleet (90–130

km) takasivat sen, että aikataulussa pysyttiin

eikä hymy juuri hyytynyt. Tottumattomuus

niin auringonpaahteeseen kuin satulan kitkaankin

pakottivat toki säännöllisiin rasvaussessioihin,

mutta siinäkin suhteessa olin varautunut

pahempaan.

Toisen ajopäivän päätepisteenä oli Inari, joka

legendaarisine järvineen oli itselleni uusi kokemus.

Leirintäalueyön jälkeen päätimme viettää

15

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!