PoliisiJaOikeus_0215-PDF-WWW-HQ

Sattuma ajoi
nuoren Syrjälän
poliisiksi.
Vapaa-ajalla
ajalla
yhdessä
Vilin kanssa.
Esa Syrjälä on kymmenestä lapsesta
kolmanneksi nuorin, ja
tottunut toimimaan muiden
joukossa.
– Luulen, että silloin kun hain poliisiksi,
hommiin haet tiin tavallisia maalaispoikia,
Syrjälä arvelee.
Alun perin Syrjälä tuli Lohjalle kesällä
töihin tehtaalle konepuusepän
tutkinto taskussaan. Syksyn saapuessa
nuorukainen lähti kuitenkin hakemaan
paikkaansa armeijan harmaista. Sieltä
sattuma ohjasi poliisiopintoihin.
– Reserviupseerikoulussa oli tuolloin
hirmubuumi hakea poliisiksi, joten
laitoin kaverin kanssa hakemuksen
menemään.
Syrjälä löysi itsensä pian Tampereelta
kurssilta. Siellä hän kuuli otolliseen aikaan,
että 30 henkilöä nimitettäisiin hakemusten
pohjalta Liikkuvan poliisin vs.
ylimääräisiksi konstaapeleiksi.
– Laitoin paperit sisään, ja sain nimityksen
jo kokelaskurssin aikana 1974.
Kun nuori mies sai ensimmäisenä kesänä
kolmen viikon lomat, päällikkö oli
repiä pelihousunsa, Syrjälä muistelee
huvittuneena.
Ulkotöissä viihtyvä Syrjälä on luonnollisesti
entisen Liikkuvan poliisin miehiä.
Hän olisi voinut jäädä eläkkeelle
2012, mutta halusi nähdä, miten Liikkuvan
poliisin lakkautus sujuu.
– 21 henkilöä siirtyi Liikkuvasta Länsi-Uudenmaan
poliisilaitoksen alueelle.
Täällä yhdistyminen meni aika kivuttomasti.
Kukaan ei jäänyt murehtimaan,
vaan meillä oli tekemisen meininki.
Edellisvuoden ja 2015 alun tilastojen
perusteella valvonta on lähtenyt
hyvin liikkeelle. Tästä huolimatta Syrjälä
jää pohtimaan tulevaa.
– On tässä pieni pelko, miten uusi
hallitus sitoutuu edellisen päätöksiin.
Toki a-luokan tehtävät, eli henkeen ja
terveyteen kohdistuvat, hoidetaan. Voi
olla, että siinä liikenteen valvonta jää
vähemmälle.
Vaikka Liikkuvan organisaatio purettiin,
Syrjälän työnkuva on säilynyt
samanlaisena. Kertaalleen sisähommiakin
kokeilleen miehen mielestä työt
hoidetaan pakkasessa, tuulessa ja
tuiskussa.
– Yleensä sanon, ettei ole huonoa
tai hyvää säätä, on vain väärin pukeutuneita
ihmisiä.
Alamaisista asiakkaiksi
Esa Syrjälän perspektiivistä toimintatavat
ja säännökset ovat tarkentuneet
vuosien myötä, vaikka perusasiat ovat
pysyneet ennallaan.
– 1970-luvulla olimme virkamiehiä,
ja korkeammalla jalustalla, kuin niin
sanotut alamaiset. 1980-luvulle tultaessa
alettiin puhua kansalaisista ja tiedostaa,
että heillä on oikeuksia, ja että
ollaan tasa-arvoisia. 1990-luvulta
lähtien on puhuttu asiakkaista, joita
arvostetaan. Voisi sanoa, että asiakkaat
ovat virkamiehen yläpuolella, Syrjälä
kuvaa.
– Nykypäivänä toiminta on tarkkaan
määriteltyä ja avointa. Perusoikeudet
ovat vahvat. Niin se pitää ollakin.
Valtavan muutoksen matkassa
Syrjällä on pysynyt seuraten aikaa ja
ohjeita sekä opiskellen. Kevään aikana
hän on ehtinyt käydä ulkomaalaisvalvonnan,
lapsiin kohdistuvien rikosten
ja henkilötietolain verkkokoulutukset.
Huonoa tai
hyvää säätä ei ole.
On vain väärin
pukeutuneita
ihmisiä.
– Kun on 61 ja plus vaatii erilailla
aikaa, että omaksuu asian. Kovalevy
alkaa olla täysi. Ei sinne mahdu, ja ulos
saa vähempi, Syrjälä uumoilee, toki pilke
silmäkulmassaan.
Syrjälä on ilmoittanut kesän 2016
lopulla ”antavansa tilaa” nuoremmille.
– Päätin olla töissä niin pitkään,
kun homma ei tunnu pakkopullalta. En
ole katunut päivääkään.
Kotona Esa Syrjälää odottavat selkeät
rutiinit, joita hän pitää arvossa.
Hänen vaimonsa on yksityinen perhepäivähoitaja,
ja ottanut aikoinaan
vastuun kodista. Arjen selkärangan
ansiosta Syrjälä on voinut keskittyä
työhön.
– Kotona autan kaupassa käymällä
ja koiran ulkoilutuksessa. Vaimo totesi
eläkkeelle jäämisestäni yksinkertaisesti,
että hänen täytyy tarkistaa
mun toimenkuvani. Kyllä suu loksahti
siinä auki, Syrjälä kertoo hyväntuulisesti,
jatkaen:
– Luulen, että mä klaaraan sen jutun,
mitä rouva on mulle suunnitellut.
2 | 2015 POLIISI & OIKEUS
39