31.07.2015 Views

terveydentulevaisuudet_1_demoshelsinki

terveydentulevaisuudet_1_demoshelsinki

terveydentulevaisuudet_1_demoshelsinki

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

Megatrendi 2:Yhteisön ja yksilön suhteenmuutoksetIhmisten käsitys omasta päätösvallastaan ja oman elämänsäainutkertaisuudesta on vahvempi kuin koskaan. Länsimaissaenää harva tekee suuria päätöksiä urasta tai puolisosta täysinperheen tai suvun esimerkin ohjaamana. Kulutusyhteiskuntatarjoaa uudenlaisia itseilmaisun tapoja, ja digitalisoituminenon räjäyttänyt valittavana olevien elämäntapojen kirjon aivanuudelle tasolle.Työn ja luokkien mukaan organisoituneessa yhteiskunnassa ihmistenoli nykyistä helpompaa tunnistaa omat intressinsä ja löytää poliittiseltakentältä puolue, joka niitä ajoi. Niinpä poliittiset puolueet nauttivat laajaakannatusta. Ihmisillä oli aiemmin vähemmän varallisuutta ja tarpeetkohdistuivat perustarpeiden, kuten asumisen, työn tai perusterveydenturvaamiseen. Näihin tarpeisiin oli helppo massatuottaa ratkaisuja.Nykyisin identiteetin rakennusaineksia ja samaistumisen kohteita ontarjolla moninkerroin enemmän kuin ennen. Ihmisten vertaisryhmätkoostuvat jostain muusta kuin vain työpaikan tai naapuruston jäsenistä.Ryhmiä ja niiden jäseniä on entistä vaikeampi tunnistaa ja ihmisten valintoihinja tottumuksiin entistä vaikeampi vaikuttaa.Ihmisiä on aiempaa huomattavasti vaikeampaa komentaa, pakottaatai ohjata kollektiivisiin valintoihin. Tämä muuttaa ihmisten tapojasitoutua organisaatioihin, yhteisöihin ja yhteiskuntaan sekä haastaajohtajuuden perinteiset mallit. Uusilla yksilöillä on tarve saada oma äänensäkuuluviin. Ystävät, verkkoyhteisöt, perheenjäsenet ja kollegat ovatammattilaisia luotettavampia informaatiolähteitä. Vertaisista on tullutkeskeinen kiinnostuksen kohde niin politiikan kuin markkinoinninmaailmoissa.OsallistuminenYhteisöt ja osallistuminen ovat tärkeitä terveyden kannalta. Aktiivinenosallistuminen vapaa-ajalla sosiaalisiin ja muihin aktiviteetteihin on yhteydessähyvään koettuun terveyteen.Osallistuminen suurissa kaupungeissa on erilaista kuin pienemmilläpaikkakunnilla, koska niissä väestöä on enemmän ja se vaihtuutiheämmin. Osallistuminen vaatii suurempaa aktiivisuutta, kun yksilöei välttämättä automaattisesti kuulu mihinkään tiettyyn yhteisöön, eikäyhteisöllisyys ole kytköksissä elinympäristöön. Naapureiden tunteminenei enää ole itsestäänselvyys. Yksinasuminen on lisääntynyt pienten kaupunkiasuntojenmäärän kasvaessa ja perheyksikön pienenemisen myötä.Järjestöt ja yhdistykset tarjoavat ihmisille osallistumis- ja kohtaamismahdollisuuksia.Ne voivat toimia samanhenkisten ihmisten yhteenliittyminä,mahdollistaa osallistumisen vapaaehtoistyöhön sekätarjota apua asemaltaan heikommille yksilöille. Yksilöiden halu tehdävapaaehtoistyötä kumpuaa erityisesti halusta auttaa. Lisäksi se tarjoaamahdollisuuden tarjota vertaistukea muille samassa tilanteessa oleville.Vapaaehtoistyön on havaittu lisäävän yksilön onnellisuutta ja merkityksellisyydenkokemuksia (Pessi & Oravasaari 2010, 162).Yksinäisyyden kokemus on yhteydessä ikään, huonoon terveyteen jatyöikäisillä ulkopuolisuuteen työelämässä (Moision & Rämö 2007). Yleisestiottaen yksinäisyyden kokemus on vähentynyt 18–79-vuotialla (mt.),mutta painottuu palveluiden piirin ulkopuolella oleviin erityisesti yli80-vuotiailla. Koettua yksinäisyyttä pidetään merkittävänä terveysriskinä.(Vilkko ym. 2010.) Se huonontaa hyvinvointia ja aiheuttaa mahdollisestimielenterveysongelmia ja passivoitumista.Vertaisuuden ja osallistumisen korostaminen on heijastunut myössosiaali- ja terveyspalveluihin. Terveydenhuollossa on perinteisesti ollutvahva professionalismin perinne. Viime aikoina on otettu käyttöönmenetelmiä, joilla ihmisten kokemuksia voidaan hyödyntää palvelujenkehittämisessä. Kokemusasiantuntijuus on tästä yksi esimerkki. Kokemusasiantuntijaon ihminen, jolla on omakohtaista kokemusta jostakinYksityisyysYhteisön ja yksilön suhteiden muutokset vaikuttavat myös yksityisyydenkokemukseen ja siihen, mitä ymmärretään yksityisyydeksi (Lampinen2014). Elämän eri osa-alueilla yksityisyyden kontrollin määrä vaihtelee.Yksityisyyden vaaliminen vaatii vaivannäköä, joten ihmiset joutuvattekemään ratkaisuja sen suhteen, onko yksityisyys vaivan arvoista.Usein yksityisyyden menettämiseen liittyvät riskit tuntuvat kaukaisilta.Tällaisia kaukaisen riskin kysymyksiä ovat esimerkiksi kysymykset siitä,kuka saa kerätä tietojani ja mitä saa selville etsimällä minua Googlella,tai päätös siitä saako minua koskevaa tietoa jakaa. Yleisesti hyväksyttyyksityisyyden taso voi muuttua radikaalisti esimerkiksi suurtenterveyteen liittyvien tietovuotojen myötä.64 Terveyden tulevaisuudet Terveyden tulevaisuudet 65

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!