31.07.2015 Views

terveydentulevaisuudet_1_demoshelsinki

terveydentulevaisuudet_1_demoshelsinki

terveydentulevaisuudet_1_demoshelsinki

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

politiikalle ja kansainvälisille markkinoille. Liian tehokkaasti erikoistunutkaupunki voi markkinoiden mullistumisen myötä kohdata elintasonlaskun. Näin kävi esimerkiksi autoteollisuuteen erikoistuneelleDetroitille.Miten väestörakenteen muutos heijastuu terveyteen?Väestörakenteen muutos merkitsee sitä, että yhteiskunnassamme ikääntyneidenihmisten osuus kasvaa. Ihmiset ovat myös aiempaa osaavampia,tottuneempia tiedon käyttäjiä ja tuottajia ja heillä on entistä enemmänvapaa-aikaa. Ihmiset asuvat yhä useammin kaupungeissa.Kaupungistumisella on suuret vaikutukset terveydelle: se heijastuusosiaalisiin verkostoihin ja yhteisöihin, elinympäristöön, asumiseen japalveluihin ja terveyspalveluihin. Ihmiset asuvat aiempaa lähempänätoisiaan ympäristössä, jossa erilaisista taustoista lähtöisin olevat ihmisetkohtaavat. Tämä mahdollistaa uudenlaisten sosiaalisten verkostojen jayhteisöjen syntymisen esimerkiksi harrastusten kautta. Toisaalta kaupungeissasosiaaliset verkostot voivat jäädä heikoiksi, mikä lisää yksinäisyydenkokemusta.Koulutuksen avulla ihmiset saavat paremmat mahdollisuudet tehdävalintoja ja vaikuttaa asioihin. Tämä parantaa mahdollisuuksia huolehtiaomasta terveydestä. Ihmisten voimaantuminen tiedon käyttäjinä ja tuottajinamyös haastaa terveydenhuollon ammattilaisten asemaa terveydenasiantuntijoina.Hyvinvointipalvelujen kannalta on huomattava, että kaupungistuminenjohtaa kahdenlaiseen syrjäytymiseen. Maaseudulla palveluverkkoharvenee ja kaupunkeihin syntyy juurettomuudesta ja muista syistä johtuvaaosattomuutta. Maaseudun autioituminen rasittaa erityisesti terveydenhuolto-ja sosiaalipalvelujärjestelmää. Kuntauudistukset ja vastaavataloitteet pyrkivät järkevöittämään hyvinvointipalvelu rakenteita, muttakustannussäästöjä voi saada vain rajallisesti. Esimerkiksi kalliit hoitokuljetuksetvaikuttavat vääjäämättömiltä.Väestörakenteen muutos vaikuttaa myös terveysjärjestelmään: sentavoitteisiin, resursseihin ja arvopohjaan. Erityisesti ikääntyminen onpaljon esillä, koska se aiheuttaa paljon kustannuksia. Työikäisen väestöntyökykyyn panostaminen, työurien pidentäminen, elintapasairauksienehkäisy ja työpaikkojen lisääminen ovat tavoitteita, jotka voivat tasoittaaikääntymisestä järjestelmälle aiheutuvia kustannuksia.Smart City -kehittäminen taklaa kaupunkien ongelmiaSmart City on kaupunkikehittämisen paradigma, jossa kaupunkilaistenosallistumista ja digitaalisia mahdollisuuksia hyödynnetään paremmankaupungin suunnittelemisessa, rakentamisessa ja toiminnassa. SmartCity -kehittäminen tarttuu kaupungistumisen merkittäviin haasteisiin,kuten ruuhkautumiseen ja energiankulutuksen kasvuun. EsimerkkejäSmart Cityistä ovat muun muassa Rio de Janeiro, jossa ambulanssitsaavat automaattisesti tiedon ruuhkista antureiden avulla, ja Soul, jossavähäosaisille jaetaan älypuhelimia elämän helpottamiseksi. Muun kaupunkikehittämisenohella Smart Cityissä on kehitetty myös älykkäitä,kaupunkilaisten osallistumiseen ja digitaaliseen vuorovaikutukseen perustuviaterveyspalveluita.62 Terveyden tulevaisuudet Terveyden tulevaisuudet 63

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!