Tutustu Ultraan - Ultra-lehti

K: Voiko kirjallisuus muuttaa maailmaa?V: Lukija voi muuttaa maailmaamutta ei kirjallisuus.K: Mikä merkitys taiteella sitten onmeidän aikanamme?V: Aikana jolloin ihmiset eivät enääymmärrä toisiaan poliittisella, taloudellisellaja uskonnollisella tasolla,muurien kasvaessa jatkuvasti äärimmäisyyksienja vastakohtien maailmassa,taide on viimeinen puhdas siltakulttuurien välisessä yhteisymmärryksessä.Minun saattaa olla vaikeaymmärtää naapurien perinteitä, politiikkaaja uskontoa, mutta heidän tarinansa,musiikkinsa, balettinsa, maalauksensaminä ymmärrän, ja niin kauankuin silta on olemassa, vuoropuhelukinon mahdollista.K: Kuinka paljon arvioitte Portobellonnoidan myyvän?V: Itse asiassa arvioin kirjan kirjoitettuaniaina vain yhtä asiaa: olenkotehnyt työni hyvin. Ja nyt olen tehnyttyöni hyvin. Sen arvion minä olen tehnyt.Nyt vuoro siirtyy lukijalle. Minunvelvollisuuteni on tehdä työni rakkaudella,ja kun niin teen, olen tyytyväinenja onnellinen.K: Olette myynyt yli 75 miljoonaakirjaa ympäri maailmaa. Eikö teitä pelota,etteivät lukijat pidä uusimmastakirjastanne?V: Ensinnäkin kirja on minulle ainahaaste. Aikaisemmin puhuin unelmista.Minulle ei ole tärkeää saavuttaaunelmaa vaan pitää unelma elossa. Josunelmani on olla kirjailija, velvollisuutenion luonnollisesti kirjoittaa kirjojaeikä pelkästään elää aikaisemmista menestysteoksista.Siitä haasteesta minäpidän. Toisaalta minä kirjoitan oppiakseniymmärtämään itseäni paremmin,ymmärtääkseni omaa sielunelämääni.Kun istuudun tietokoneen ääreen,ruudulle tuntuu ilmestyvän sarja kysymyksiä.Luojan kiitos olen edelleenitselleni arvoitus. Niin ollen minun onmahdoton yrittää miellyttää itseäni taipelätä omia ajatuksiani. Pyrin paljastamaansen mitä sydämeni haluaa paljastaaja myös nähdä sen ensimmäisenä,ja jos tulos miellyttää, olen tyytyväinen.Sen jälkeen voin olla varma, ettälukija pitää kirjaani katalyyttisenä voimanajoka herättää kysymyksiä antamattavastauksia. En usko lukijoitteniedes etsivän kirjoistani vastauksia, sillävastaus on helppo löytää; uskon heidänetsivän oikeanlaisia kysymyksiä,niitä joita kirjoittaessani esitän.Nurinkäännetty palloKokelas katseli kuinka kadun reunalla pikkupoika leikki vanhalla kumipallolla.Poika potki ja heitteli sitä ja yhtäkkiä keksi kääntää risaisenpallon nurinpäin, plopsis. Pallo oli edelleen pallo, mutta nyt sisäpuolioli ulkopuolella. Tuon nähdessään kokelas valaistui.Tämä saattaisi olla vanha buddhalaistarina valaistumiskokemuksesta, muttavoi se olla uusikin. Mielemme on oppinut luomaan määrätynlaisen kuvanympärillämme olevasta maailmasta samoin kuin myös itsestämme. Olemmetottuneet pitämään itseämme fyysisesti erillisenä olentona. Samoin pidämmejokaista ihmistä ja muita olentoja ikäänkuin toisistaan irrallisina esineinä,toki silti kokonaisuuden osina. Tiedämme kyllä, että yksikään olento eipärjäisi ilman toisia, sitoohan esimerkiksi ravinnon saanti meitä tiukasti ympäristöön.Useimmiten miellämme itsemme ulkokuoresta sisäänpäin suuntautuvaksikappaleeksi. (Käytän tässä pelkistettyä mielikuvaa.) Tuollaisen kuvanhan ajatuksemmeperinteisesti luo. Mutta onko asia todella niin? Kun tarkkailemmetoimiamme, niin huomaamme miten monella tavalla ja monella tasolla vaikutammenimenomaan itsestä ulospäin. Usein tuntuu, että pystymme vaikuttamaanenemmän ulkoiseen maailmaan kuin sisäiseen.Mitäpä jos pullauttaisimmekin tämän kumipallomme nurinpäin! Jospa loisimmejuuri päinvastaisen mielikuvan itsestämme. Se saattaisi selvittää montaarvoitusta. Siis: minä olenkin se, mikä ulottuu iholtani ulospäin. Maailmaon kiinteä osa minua. Minä olenkin maailma.Joku voi sanoa, ettei tuossa ole mitään uutta, johan muinaisissa opeissa puhutaan,miten jokainen hiukkanen pitää sisällään kaikki muut tai kuinka ”Isäon minussa ja minä Isässä”. Itse kukin näitä asioita yrittää selvittää omilla käsitteillään.Uutta on kuitenkin näkökulma jos pystymme mieltämään itsemmeulottumaan tästä aisti- ja hermokeskuksesta ulospäin äärettömiin. Eikä tämätarkoita mitään maailmannapa-ajattelua.Minä en ole maailmassa vaan maailma on minussa – minua. Kaikkeus onkiinteä osa minua aivan kuten käteni ja jalkani. Kun teen jotakin, se vaikuttaavälittömästi kaikkeen muuhun. Jopa kun ajattelen, kaikkeus reagoi siihenja vaikutukset ilmenevät jollain tasolla myös itseni ”ulkopuolella”. Nuopuut tuossa ikkunan takana ovat kiinteä osa minua, nuo linnut oksilla, nuotalot ja pilvet... Ja jokainen ihminen.* * *Tällaisten mietiskelyjen tarkoituksena on avata uusia näkökulmia vanhojentilalle, sillä aivan huomaamatta kollektiivinen ajattelu on ajautunut johonkinsuuntaan ja siitä on tullut vallitseva totuus. Tässä elämässä liian moni asiapohjaa sokeaan näkemiseen, olipa se poliittinen, taloudellinen, tieteellinen,uskonnollinen tai jokin muu.Joten, kun siis pikkupoika heittelee palloaan, niin pomppiiko pallo todella?Vai onko pallo paikallaan ja maailmankaikkeus pomppii?Heikki JuutilainenULTRA 10/2007 37