16.07.2015 Views

OULUN SEUDUN YLEISKAAVA 2020

OULUN SEUDUN YLEISKAAVA 2020

OULUN SEUDUN YLEISKAAVA 2020

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

Oulun seudun yleiskaava <strong>2020</strong>Hailuoto-Haukipudas-Kempele-Kiiminki-Muhos-Oulu-Oulunsalokaupan suuryksiköt tulisi sijoittaa vain niille sopiville paikoille. Palautteessa esitettiin Limingantulliinsijoittuvan vähittäiskaupan suuryksikön mahdollistavan merkinnän korvaamista P-merkinnällä sekä pidettiin Hiukkavaaran KM-aluetta tarpeettomana ja hypermarketin sijoittamistaKaakkuriin vahingollisena Oulunsalon keskustan kehittämiselle.Yleiskaavan keskusverkon muodostavat kunta-, alue-, paikallis-, lähi- ja kyläkeskukset. Oulunkeskustaa kehitetään seudun ydinalueena. Kuntakeskuksia kehitetään pääasiassa kuntalaistenkäyttämien palvelujen, keskustaan sopivien työpaikkojen ja keskusta-asumisen alueena.Alue-, paikallis-, lähi- ja kyläkeskukset tarvitsevat toimiakseen tietyn väestömäärän.Yleiskaavassa kehitettävät sekä uudet rakentamisen alueet on sijoitettu siten, että lisääntyväväestö mahdollisimman hyvin tukee keskusten elinvoimaisuutta.Keskusta-alueille, kunta- ja aluekeskuksiin, voidaan sijoittaa vähittäiskaupan suuryksiköitä.Tämän lisäksi vähittäiskaupan suuryksikkö voi olla kaupallisten palvelujen alueella OulunLinnanmaalla, Limingantullissa, Ruskossa ja Haukiputaan Annalankankaalla. Erikoistavarakauppapuolestaan voi sijoittua yleiskaavan palvelujen ja hallinnon alueelle esimerkiksi OulunHiukkavaaraan, Ritaharjuun, Kaakkuriin tai Kempeleen Ylikylään. Kaupan sijaintipaikat perustuvatselvityksiin ’Oulun kaupunkiseutu. Alakeskusten kehittäminen’ sekä ’Oulun seudunpäivittäistavarakaupan rakenneselvitys’.Liikennejärjestelmää koskevissa mielipiteissä toivottiin tielinjausta Madekoskelta KainuuntieltäKempeleen Honkaseen, esitettiin nykyisen lentokentäntien linjausta koskevia toivomuksia,toivottiin parempia kevyen liikenteen yhteyksiä ja valaistusta tietyille tieosuuksille. Lisäksipalautteessa epäiltiin Hailuodon tieyhteystarvemerkinnän enteilevän siltaa, kannatettiin kaavailtujalinja-autokuljetuksia ja laatukäytäväideaa sekä iloittiin raideliikenteen roolista joukkoliikennevaihtoehtonavuoden <strong>2020</strong> jälkeen.Yleiskaavaan liittyneessä liikennejärjestelmätyössä todettiin, ettei Madekosken ja Kempeleenväliselle tieyhteydelle ole tarvetta. Väylän rakentaminen haittaisi Honkasen ja Kokkokankaanviheryhteyksiä ja toisi melu- ja muita ympäristöhäiriöitä asuinalueille. Lentokentäntiestä ontehty pääsuuntaselvitys vuonna 2001 tiiviissä vuorovaikutuksessa eri sidosryhmien kanssa.Seutuvaltuusto (neuvottelukunta) päätti selvityksen perusteella syksyllä 2001 varautua lentokentäntiensiirtämiseen nykyisen tien eteläpuolelle. Yleiskaavassa on esitetty päätöksen mukainentielinjaus.Yleiskaavassa esitetään ohjeellisena seudun kevyen liikenteen runkoverkosto, joka parantaanykyisiä kuntien välisiä kevyen liikenteen yhteyksiä. Yleiskaavatyöhön ei liity valaistussuunnittelua.Yleiskaavassa osoitetaan joukkoliikenteen kehittämiskäytävä/yhteystarve, jonkatavoitteena on edesauttaa nykyisen linja-autoliikenteeseen perustuvan joukkoliikenteen kehittämistä.Yleiskaavassa varaudutaan Hailuodon ja mantereen välisen liikenneyhteydenkehittämiseen. Kehittämistapa ratkaistaan jatkosuunnittelun yhteydessä.Virkistysalueita koskevissa mielipiteissä, joista iso osa oli Kiimingistä, vastustettiin Sanginjoenvirkistysalueelta Koiteliin johtavan virkistysaluekäytävän esittämistä MU-alueena. Eräässämielipiteessä esitettiin riittävän leveitä ja yhtenäisiä viherkäytäviä turvaamaan kaupunkiseudunkasvi- ja eliökunnan monimuotoisena säilyminen. Mielipiteissä esitettiin myös joidenkinvirkistysalueiden pienentämistä, siirtämistä tai käyttötarkoituksen muuttamista. Luonnoksessavaadittiin esitettyjen MU- ja MA-käyttötarkoitusmerkintöjen muuttamista.Yleiskaavassa esitetään seudun asukkaiden kannalta keskeiset virkistysalueet ja -reitit. Sanginjoenja Koitelin välinen yhteys on keskeinen seudun virkistysalueverkoston kannalta.Tästä johtuen yleiskaavassa näiden alueiden välillä on viheryhteystarvemerkintä. Yhteydentoteuttamistapa tarkentuu yksityiskohtaisemman suunnittelun myötä. Yleiskaavasuunnittelun78

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!