16.07.2015 Views

OULUN SEUDUN YLEISKAAVA 2020

OULUN SEUDUN YLEISKAAVA 2020

OULUN SEUDUN YLEISKAAVA 2020

SHOW MORE
SHOW LESS

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

Oulun seudun yleiskaava <strong>2020</strong>Hailuoto-Haukipudas-Kempele-Kiiminki-Muhos-Oulu-OulunsaloKetjumalli B tukee verkottuvien melko omavaraisten asuin- ja työssäkäyntialueiden muodostumista.Niiden määrä voi kehittyä joustavasti. Seudullisia solmukohtia voi olla lukuisia,Oulun keskustalla on kuitenkin erityisrooli pääkeskuksena. Kuntakeskukset säilyvät, muttaniiden asema ei ole yhtä vahva kuin keskusmallissa. Seudullisia aluekeskuksia on kaksi,Kaakkuri ja Linnanmaa.Mallissa pienempien keskusten ja asuin- ja työpaikka-alueiden verkko muodostaa muitamalleja harvemman ja laajemman yhdyskuntarakenteen. Asutusta sijoittuu myös maaseutumaisenasumisen alueille jokivarsiin ja kyliin. Tavoitteena on muodostaa pieniä, mahdollisimmanomavaraisia alueita, joissa on asumisen lisäksi työskentelymahdollisuuksia ja ainakinlähipalvelut. Muu asiointi suuntautuu ensisijaisesti kuntakeskuksiin ja toissijaisesti seudunmuihin isoihin alakeskuksiin. Ollakseen ympäristöystävällinen, malli edellyttää nykyistäenemmän etätyöskentelyä ja omatoimista elämäntapaa. Luontaisimmat alueet toteuttaa ketjumallinmukaista yhdyskuntarakennetta ovat Muhoksella, Kiimingissä ja Haukiputaalla. Mallinoletetaan lisäävän liikennesuoritteiden määrää ja hajauttavan liikennettä myös alemmalletieverkolle. Osa työ- ja asiointimatkoista voidaan tehdä jalan tai polkupyörällä. Joukkoliikenteenpalvelutaso jää alhaiseksi.Painopistemalli CPainopistemalli C on rakenteeltaan tiivein.Se tukee Oulun keskustaa ja senetelä- ja pohjoispuolisia tehokkaan rakentamisenaluekokonaisuuksia. Kasvupainottuu lähemmäksi Oulun kantakaupunkia,jolloin keskimääräiset asiointi- jatyömatkat olivat lyhyitä. Mallissa pyritäänluomaan edellytykset palvelukykyisellejoukkoliikenteelle. Linnanmaa-Ritaharjuakehitetään seudun pohjoisena ja Kempele-Kaakkuriaeteläisenä pääkeskuksena.Painopistemallilla muodostuu tiivein ja yhtenäisin yhdyskuntarakenne. Sillä tavoitellaan viihtyisiä,korkeatasoisia asuntoalueita, hyviä julkisia ja kaupallisia palveluja kaikille asukkaillesekä nopeaa ja kattavaa joukkoliikennettä. Malli muodostaa pohjois-eteläsuuntaisen kaupunkiakselinKempeleestä Kelloon VT 4:n suuntaisesti. Asutus kasvaa kohti Haukiputaan keskustaaja rakennetta täydentävät Oulusalon tiivis keskusta ja työpaikka-alueet lentoasemanvierellä sekä Kuusamontien varren yhtenäinen rakennettu vyöhyke Jääliin saakka. Muhoksenja Kiimingin kuntakeskuksiin ja jokivarsiin rakennetaan muita malleja maltillisemmin. Tämämalli vastaa hallitusti yhdyskuntarakenteen tiivistämistarpeeseen. Kuntakeskusten asema einäy tässä mallissa niin voimakkaasti kuin muissa malleissa. Kehyskuntien Oulunsalon jaKempeleen yhdyskuntarakenne kasvaa kiinni Ouluun, samoin tapahtuu Haukiputaan Kellossaja Kiimingin Jäälissä.35

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!