35 vuotta - Kemia-lehti

Puolet petäjäistäPalstalla kerrotaan arjen,erityisesti pula-aikojenkemiallisesta kekseliäisyydestä.Puhdasta kotikonsteinPuhtaus on puoli ruokaa, sanoo suomalainen sananparsi. Kun saippuaaja pesuaineita ei saanut kaupasta, niitä tehtiin omin neuvoin.Toisen maailmansodan (1939–1945)myötä myös suomalaisista kaupoistakatosivat monet tarvikkeet kokonaan,toisia oli satunnaisesti tai hyvin pieniämääriä.Syksyllä 1939 perustettu Kansanhuoltoministeriöasetti tavaran jaelintarvikkeen toisensa perään säännöstelynpiiriin. Hyödykkeitä sai vainkortilla, joita painatettiin yhteensä178 erilaista. Pahimmassa vaiheessajokaisella kansalaisella piti olla 51ostokorttia.Syksyllä 1940 mukaan korttipeliinjoutuivat myös saippua ja muutpuhdistusaineet. Synkimpinä aikoinasaippuaa oli jaossa vaivaiset puoli kiloavuodessa henkeä kohden. Enemmänsaivat vain tarkoin määritellythenkilöt, kuten nokikolarit eli nuohoojat.Syynä saippuapulaan oli sen valmistamisessatarvitun rasvan puute.Saippuan tilalle Enso Gutzeitin Kotkan-tehdastosin teki mäntysuopaa,mutta sitäkään ei riittänyt tarpeeksi,mäntyöljyä kun piti käyttää myösmaalien korvikeraaka-aineena. Mäntysuopaei myöskään sopinut kaikkiintarkoituksiin, eikä aine jokaisellesaippuaksi edes kelvannut.Joka tapauksessa pesuaineita sainiin vähän, että pelkästään korttiannostenvarassa kansa olisi tukehtunutlikaan. Suomalaiset olivat tottuneetrunsaaseen saippuan käyttöön, eikäpuhtaudesta tahdottu tinkiä edes sota-aikana.Oli siis turvauduttava kotikonsteihinja ikivanhoihin, edellisiltä sukupolviltaperittyihin taitoihin. Myösasiantuntijat antoivat neuvoja omiensaippuoiden ja puhdistusaineiden tekemiseen.Korvikkeet käyttöönJärvenpään kotitalousopettajaopistonlehtorina ennen sotia toiminut jakodin teknologiaan perusteellisestipaneutunut kemisti Ella Kitunen(1890–1988) esitteli välirauhan aikana(1940–1941) suomalaisille perätikaksitoista erilaista saippuan korviketta.Niitä olivat muun muassa ammoniakki,kalkki, liitu, suola sekä perunan-ja munankuoret.Kansanhuoltoministeriön tiedotuspäällikköUntamo Utrio (1905–1980) kirjoitti kokonaisen kirjan, jokasisälsi neuvoja ja kikkoja ankarinaaikoina selviämistä varten. Pois pulaja puutteet muodostui hätää kärsineellekansalle suoranaiseksi evankeliumiksi,josta otettiin yhteensä kolmepainosta.Utrio kertoo muun muassa ”kehonpesemiseen sopivista korvikeaineista”ja antaa tarkat valmistusohjeet aineista,joilla poistaa tahrat ja pyykätävaatteet.Pihkasaippuan tekemiseen tarvittiin2,5 kiloa pihkaa, kuusi litraa vettäja 400 grammaa lipeäkiveä. Mukaanvoi lisätä myös rasvaa, jos sitä oli.Seos keitettiin kattilassa saippuaksi,joka sopi muun muassa parranajoon.Käsien pesemiseen taas kävi hienorantahiekka. Sitä kaadettiin puolenlitran verran pesuvatiin, johon lisättiinlämmintä vettä. Hiekka-astiassapestyt kädet huuhdottiin toisessa astiassapuhtaalla vedellä. Pesukeinoasuositeltiin työpajoissa sekä maa- japuutarhatöissä ja taloustöissä työskenteleville.Monikäyttöinen aine oli tuhkalipeä,jota hyödynnettiin lehmien pesussa,siivouksessa sekä vaatepyykinliottamisessa ja keittämisessä. Pyykinkeittoonsopivat myös lipeäkivi japotaska eli kaliumkarbonaatti. Soodaaeli natriumkarbonaattia käytettiinsekä veden pehmentämiseen ettävaatteiden liottamiseen.Tahraa poistettaessa piti ensin selvittääsen laatu ja kankaan tyyppi.Kun ruoste oli liannut puuvilla- taipellavakankaan, tahra saatiin irtoamaankylmällä etikkavedellä, hapansuolallaja kiehuvalla vedellä. Mustetahranpoistoon soveltui myös piimä.Pihka lähti spriillä ja kölninvedellä.Hedelmä- ja marjatahrat poistettiinpuuvillaisista ja pellavaisista materiaaleistakiehuvalla vedellä, villa- jasilkkikankaista vichyvedellä, sitruunallaja kiehuvalla vedellä.Jos vernissa- tai maalitahra oli tuore,se irtosi kaikista kangastyypeistätärpätillä, kuivunut puolestaan bentsolilla.Pekka T. Heikurapekka.heikura3@gmail.comKun saippuaa ei ollut, kädetsai puhtaiksi ”pesemällä”ne hienolla hiekalla.Scanstockphoto56 Kemia-Kemi Vol. 36 (2009) 21