16.07.2015 Views

35 vuotta - Kemia-lehti

35 vuotta - Kemia-lehti

35 vuotta - Kemia-lehti

SHOW MORE
SHOW LESS

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

Muoviyhdistyksen Jari Salonen:”Muovilla on rajattomat mahdollisuudet”Muoviyhdistyksen toimitusjohtaja Jari Salonen on ryhtynyttyöhönsä perinteitä kunnioittaen, mutta uutta rakentaen.Maailman kolmanneksi vanhin muovialanjärjestö Muoviyhdistys ry saitammikuussa uuden, energisen toimitusjohtajan.Jari Salosen kalenteri ja työpäivätovat täyttyneet vauhdikkaasti ensi hetkistäalkaen.”Tekemistä on ollut paljon, mutta niin pitääkin”,Salonen naurahtaa.Vuonna 1940 perustetussa Muoviyhdistyksessäon noin 1 400 henkilöjäsentä seitsemästäsadastaalan yrityksestä sekä tutkimuksesta,korkeakouluista ja muista oppilaitoksista.Tuore toimitusjohtaja pyrkii kehittämäänkunnianarvoisan järjestön toimintoja entisestään.Suunnitteilla on esimerkiksi muovialanmaakunnallisia tapaamisia. Aiempaantapaan luvassa on koulutustilaisuuksiaja seminaareja, mutta niiden järjestäminenon eriytetty yhdistykseltä vastaperustetulleosakeyhtiölle.Myös yhdistyksen julkaiseman MuoviPlast-lehdentuotantotapa on uudistunut.Salonen hoitaa päätoimittajan vakanssin,mutta suuri osa toimitustyöstä on ulkoistettuviestintätoimistolle. Lehden sisältö pysyyyhtä tasokkaana kuin ennenkin, Salonenlupaa.Toimitusjohtaja-päätoimittajan paikkavapautui yhdistystä ja lehteä yli 25 vuottaluotsanneen voimanaisen Hannele Heikkilänsiirryttyä eläkkeelle. Heikkilän ansiolistallaon muun muassa yhdistyksen ylpolamuistaa varsinkin alan myllerrykset.”Erityisesti jäi mieleen, kun muutamasuuri ruiskuvaluteollisuuden yritys2000-luvulla lähti Suomesta. Toinen merkittäväasia oli, kun Muoviteollisuudellesaatiin elinkeinopoliittisen valvonnan lisäksimyös toimiminen työnantajaosapuolenatyömarkkinasopimuksissa.”Teppola uskoo muovin tulevaisuuteenyhtä lujasti kuin Kärhä. Haasteita toki on,mutta alan teollisuus vastaa niihin vahvimmallaaseellaan eli kyvyllä nopeisiinkinmuutoksiin.”Tuhannen kappaleen parvi kilon sillejäkääntyy nopeammin kuin tonnin laiva.Muovialalle ovat tyypillisiä pienet ja keskisuuretyritykset. Meillä on paljon omistajayrittäjiäja perheyrityksiä. Niillä onselvästi enemmän joustavuutta kuin suurilla.”Päivi Ikonenläpitämä MuoviSuomi-museo, joka tutustuttaakävijät muoviteollisuuden historiaan1920-luvulta nykypäivään.Pitkä kokemusJari Saloselle on ehtinyt kertyä kokemustamuovialasta 1980-luvulta saakka.”Parikymppisenä juniorina pyöritin jonkinaikaa yhtiökumppanin kanssa pientäruiskuvaluyritystä”, hän muistelee.Sittemmin hän on toiminut vuosia alallaaikuiskouluttajana ja henkilöstövalmentajana,pääosan aikaa oman firmansa kautta.Tutuiksi tulivat niin yritykset kuin niidenhenkilöstökin. ”Erittäin opettava tapa tutustuakenttään.”Vuodesta 1996 Salonen on ollut myösMuoviSki-seminaarin järjestäjä. Tapahtumakerää joka helmikuussa Lapin hangilleison joukon muovialan väkeä.Muovissa materiaalina Salosta kiehtovatennen kaikkea sen lähes rajattomat mahdollisuudet.”Jos olisi pari–kolmekymmentä vuottasitten sanottu, mitä kaikkea muovista tänääntehdään, sitä ei olisi moni ainakaanperuskuluttajista uskonut”, Salonen sanoo.”Esimerkiksi, että nykyään voidaan ottaapakkasesta muoviastia, panna se uuniin jaottaa sieltä vähän ajan päästä ruoka pöytään.Myös vaikkapa lääketieteessä käytettävissämuoveissa on otettu käsittämättömiäharppauksia.”Muovimateriaalit kaikkiaan ovat Salosenmukaan menneet valtavasti eteenpäin, eikäkehityksessä ole peräseinää näkyvissä.”Muovi on myös raaka-aineena hyvinekologinen, sen voi kierrättää ja lopuksivaikka käyttää energiaksi.”Oikeassa pöydässäUuden vaativan pestin takia Salonen onpannut oman yrityksensä hyllylle, muttayhteisten asioiden hoitaminen jatkuu. Lah-ChemBio-näytteilleasettaja!Tavoita kävijät jo ennen tapahtumaa.Johannes WileniusJari Salonen luotsaa Muoviyhdistystävankasti tulevaisuuteen luottaen.den kunnanvaltuutettu vuodesta 1993 onaktiivisesti mukana sekä päijäthämäläisissäettä valtakunnallisissa muovialan kehityshankkeissa.”Aina kun haiskahtaa muovilta, pyrinolemaan oikeassa pöydässä”, Salonen kiteyttäähymyillen strategiansa.Perheeltä – vaimolta, kahdelta pojalta jajo omillaan asuvalta tyttäreltä – liikenee aikaamyös vanhalle rakkaudelle,koripallolle.Parhaimmillaan kakkosdivarissa pelannutmies pitää kuntoaan yllä Lahden koripalloilijoidenseniorijoukkueessa.• Kemia-lehden suuri messunumero 3/09 ilmestyy 12. toukokuuta.Ilmoitusvaraukset 20. huhtikuuta.• Uutiskirjeen ChemBio-ekstra ilmestyy 19. toukokuuta.Ilmoitus- ja advertoriaalivaraukset 12. toukokuuta.Päivi Ikonenarja.sipila@kemia-lehti.fi, 040 827 9778 • leena.laitinen@kemia-lehti.fi, 040 577 8850Kemia-Kemi Vol. 36 (2009) 2 51

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!