16.07.2015 Views

GEFILUS® - Kemia-lehti

GEFILUS® - Kemia-lehti

GEFILUS® - Kemia-lehti

SHOW MORE
SHOW LESS

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

aan myös SuomessaSuomessa ei olegeologisia muodostumiahiilidioksidinvarastointiin, jotense on kuljetettavatäältä esimerkiksiPohjanmerelle.on noin 50 vuotta, joka on hyvä kaaritarkastelulle kehitystyössä”, Nieminenlaskee.Tekniikka tuleemutta ei aivan vieläHiilidioksidivarastoja on maailmalla tällähetkellä käytössä alle kymmenen. Niemisenmukaan arviot varastointikapasiteetistaovat viime aikoina pienentyneet.”Todellista kapasiteettia ei vielä tiedetä.Sadoista gigatonneista kuitenkin puhutaan,Suomen mittakaavassakin miljoonistatonneista.”Suomessa ei ole merkittäviä geologisiamuodostumia, joihin talteenotettu hiilidioksidivoitaisiin varastoida. Täältä se onsiirrettävä esimerkiksi Pohjanmerelle.Ainoa keino hiilidioksidin viemiseksivarastointipaikoille keskelle merta ontoistaiseksi laivarahti. ”Putkikuljetusvoisi olla mahdollista vuoden 2050 tienoilla.Se kuitenkin vaatii toimiakseensuuret määrät hiilidioksidia, joten se eisovellu yksittäisille laitoksille”, Nieminensanoo.Hiilidioksidin säilönnän valvominenkuuluu toimijalle itselleen ensimmäisten20 vuoden ajan, kertoo neuvotteleva virkamiesMaija Pietarinen ympäristöministeriöstä.”Sen jälkeen valtio seuraa sitäkinosana muuta ympäristöseurantaa.”Monelle hallinnonalalle CCS on vieläuutta. Yli-insinööri Timo Ritonummityö- ja elinkeinoministeriöstä kertoo, ettävaikka tekniikka on mainittu ministeriöntulevaisuusselonteossa, sillä ei vielä olevirallista yhtä näkemystä asiasta.Sen Ritonummi vahvistaa, että uusiutuvatenergianlähteet eivät yksinään riitävuoden 2030 päästötavoitteisiin pääsemiseksi.CCS-tekniikkaa on hänen mukaansakuitenkin kehitettävä nykyistäkustannustehokkaammaksi ennen kuinsiitä tulee todellinen vaihtoehto.”Jos CCS:n kustannukset ovat nykyarvioidenmukaisia, en näe tekniikan käytössätällaisenaan järkeä maapallon taloudenkannalta. Globaali tilaus hiilidioksidintalteenotolle on silti olemassa”,Ritonummi myöntää.Tätä nykyä CCS on Ritonummen mielestätodellinen vaihtoehto vain suurillepäästölähteille, kuten lauhdevoimaloille.”Mutta näin kallista tekniikkaa ei voidasijoittaa esimerkiksi jokaisen auton pakoputkenpäähän.”Ritonummi kuitenkin arvioi, että joskustannukset saadaan kohtuullisemmiksi,CCS:n käyttö lähtee kasvuun vuoden2030 jälkeen.<strong>Kemia</strong>nteollisuuspäästökaupan piiriinHiilidioksidin talteenotto tulee jatkossaosittain mukaan myös päästökauppaan,kertoo ryhmäpäällikkö Jarno Ilme Energiamarkkinavirastosta.Rajanveto on tosin tarkka: sen, kuuluukoCCS päästökaupan piiriin, ratkaiseetalteenotettujen päästöjen siirtotapa.”Kun hiilidioksidi siirretään putkistoapitkin, myös talteenotto kuuluu päästökaupanpiiriin, muuten ei.”Päästökauppa koskee tällä hetkelläSuomessa noin 150:tä yritystä, joillaon yhteensä 600 laitosta. Vaikka CCS eivielä nykyisellä, 2012 päättyvällä kaudellakaupan piiriin kuulukaan, laitoksetvoivat silti jo nyt siirtää hiilidioksidia jasitä voidaan ottaa talteen, Ilme muistuttaa.”Päästökauppa puolestaan velvoittaamyös tarkkailemaan päästöjä.”Seuraavalla kaudella vuosina 2013–2020 kauppaan tulee mukaan lisää toimialoja.Tulkintamäärittelyt muuttuvat,ja kaupan piiriin kuuluvat jatkossa muunmuassa orgaanisen kemian tuotteita valmistavatyritykset.”Tämä tarkoittaa sitä, että Suomen kemianteollisuuson tulevaisuudessa läheskokonaan päästökaupan piirissä.”Hiilidioksidin talteenotosta ja varastoinnistapuhuttiin Espoossa järjestetyssäCCS Suomi -projektin seminaarissa.VTT:n, Tekesin ja GTK:n tutkimushankkeessaon tarkastelussa koko ketju teollisuuslaitoksestahiilidioksidin varastointiin.Kolmivuotinen projekti jatkuu vuoden2010 loppuun.Kirjoittaja on kemian diplomi-insinööri ja<strong>Kemia</strong>-lehden vakituinen avustaja.sanna.alajoki@kemia-<strong>lehti</strong>.fi1/2010KEMIA43

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!