16.07.2015 Views

GEFILUS® - Kemia-lehti

GEFILUS® - Kemia-lehti

GEFILUS® - Kemia-lehti

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

Laktoositon maitoteknologiakiinnostaa maailmallaSÄHKEITÄValion kehittämän laktoosittoman maidon valmistusteknologianvientinäkymät laajenevat. Laktoosittoman maidon lisenssivalmistusPohjois-Amerikassa alkoi viime vuonna, ja nyt suomalaisyhtiötähyää uusia markkinoita Etelä-Amerikasta, arabimaista ja Aasiasta,jossa Etelä-Koreansillanpääasema onjo avattu.Eurooppaan Valio vielaktoosittomia maitotuotteitaja teknologiaakuuteen maahan, yhteistyökumppaniensakauttakolmeen muuhunkin.Tuotteiden liikevaihtoEuroopan maissa oliviime vuonna noin 120miljoonaa euroa. Valionkoko liikevaihto on1,8 miljardia euroa, jostaulkomaantoimintojenosuus on kolmannes.Suomessa on myynnissäparikymmentäerilaista laktoositontamaitotuotetta.Aalto-yliopistoonbiotuotetekniikan ohjelmaAalto-yliopistossa käynnistyy ensi syksynä biotuotetekniikantutkinto-ohjelma. Sen pääaineita ovat biojalostamotekniikka,uudet materiaalisovellukset, kuitutuotetekniikka ja ympäristöasioidenhallinta. Ohjelma korvaa Teknillisen korkeakoulunpuunjalostustekniikan tutkinto-ohjelman, joka tähän asti onkouluttanut diplomi-insinöörejä metsäteollisuuteen. Uudistuksentaustalla ovat metsäteollisuuden muutokset: perinteistentuotteiden kysyntä vähenee ja tarpeen ovat uudet ratkaisut.Alfa Laval toimittaaKiinan ydinvoimaloihinAlfa Laval toimittaa levylämmönvaihtimet ja suodattimet kahteenKiinan rakennettavaan uuteen ydinreaktoriin. Laitteiden avullajäähdytetään reaktorin jäähdytysjärjestelmän merivettä hyödyntämällävoimalan prosesseissa käytettävää makeaa vettä.Kaupan arvo on 12,7 miljoonaa euroa. Alfa Laval on toimittanutlaitteita suurimpaan osaan Kiinan ydinvoimaloista. Maa aikoo rakentaavielä noin 50 uutta reaktoria vuoteen 2020 mennessä.ValioAleksi KoskinenHeurekasta löytyy veritahroja ja murhattu nuori nainen – muttakuka sen teki?Hovimestariko sen teki?Tiedekeskus Heurekassa tammikuunlopussa avautunut uutuusnäyttelypanee vierailijanselvittämään, kuka on murhaaja.Murha Heurekassa -näyttelyssäkävijä toimii rikosteknisenätutkijana, kerää johtolankojaja kirjaa tuloksensa ja havaintonsamuistikirjaan.Tunnistuslaboratoriossa hänpääsee tutkimaan sormenjälkiä,jälkilaboratoriossa murha-asettaja uhrin asunnon ulkopuoleltalöytynyttä kengänjälkeä.<strong>Kemia</strong>n laboratoriossa selviää,oliko murhattu nauttinut alkoholiatai muita päihteitä ennenkuolemaansa. Dna-laboratori-Kemira yhtiöittioperointipalvelunsaossa tutkitaan, kenen hiuksia jaihoa uhrin kynsien alta löytyy,ja kuitulaboratoriossa mietitään,ovatko vieraat kuidut uhrinvaatteissa peräisin yhdeltäepäillyistä.Laboratoriot kierrettyään jajohtolangat tutkittuaan kävijävoi käyttää harmaita aivosolujaanja tehdä päätelmänsäsyyllisestä. Jos menee väärin,laboratorioissa voi jatkaa tutkimusta.Kun tutkija lopulta osuuoikeaan, hän pääsee kuuntelemaansyyllisen tunnustuksen.Rikos on ratkennut ja syypäätoivottavasti joutuu kaltereidentaa.Kemira on yhtiöittänyt operointipalvelut-liiketoimintansa KemiraOyj:n sataprosenttisesti omistamaksi tytäryhtiöksi KemiraOperon Oy:ksi. Yhtiöittämisen tarkoituksena oli vedenpuhdistuspalvelujenliiketoiminnan keskittäminen ja sen myötäasiakaspalvelun tason nosto. Kemira toimittaa vedenpuhdistuspalvelujakokonaisuutena, jossa se vastaa asiakkaan puolestaesimerkiksi jätevedenpuhdistamon toiminnasta.SÄHKEITÄIlmoitus teemanumerossa huomataan!Numeron 2/2010 osateemoinaanalytiikka, muovit ja kumitKEMIA KemiVaraukset ja lisätietoja:Myyntipäällikkö Sauli Ilolapuh. 040 546 1241sauli.ilola@kemia-<strong>lehti</strong>.fi1/2010KEMIA29

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!