16.07.2015 Views

MUOVI- OSAAJAN RNA TEHTAAN MOLOTOVIN - Kemia-lehti

MUOVI- OSAAJAN RNA TEHTAAN MOLOTOVIN - Kemia-lehti

MUOVI- OSAAJAN RNA TEHTAAN MOLOTOVIN - Kemia-lehti

SHOW MORE
SHOW LESS

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

Tutkijan tähtäimessäLääke kaikkiin viruksiinAmerikkalaistutkija Michael Goldplatton kenties päässyt penisilliinin veroisenlääketieteellisen keksinnön jäljille. Hänenkehittämänsä lääkeaine on hiirikokeissatehonnut useisiin hankaliin viruksiin, muunmuassa hepatiitti C:hen, hiviin ja ebolaan.Lääkkeellä ei toistaiseksi ole todettu sivuvaikutuksia.Goldblatt löysi viruksien lisääntymissyklinAkilleen kantapään kääntämällä rokoteajattelunpäälaelleen. Virukset ovat täydellisenriippuvaisia isäntäkasvistaan tai-eläimestään – vaikka ne saattavat tämäntappaakin – eikä niillä ole avuja selvitä pitkiäaikoja isäntänsä ulkopuolella. Lisäksiniiden lisääntyminen edellyttää monia isännänkemikaaleja, esimerkiksi proteiineja.Goldblatt alkoi miettiä mahdollisuuttaeliminoida viruksille elintärkeitä proteii-ProteiinitpakettiinVastoin aiempaa käsitystä myös proteiinivoidaan pakata, osoittaa Tampereenteknillisessä yliopistossa tehtyväitöstutkimus. Andrea Hateganinkehittämän algoritmin avulla onnistuukokonaisten proteomien pakkaaminen.Tiedostoja pakataan tietokoneidenmuistin säästämiseksi ja tiedonsiirronnopeuttamiseksi. Aminohapposekvenssejäsisältäviä tiedostoja ei kuitenkaanole kyetty pakkaamaan, koska biologisillasekvensseillä on erilaiset tilastollisetominaisuudet kuin normaalillatekstillä.Myös naisesta tulee riskienottaja, jos hänen testosteronitasonsavainon riittävän korkea.Kuvat: ScanstockphotoJos lääke todella nujertaa lähes viruksen kuin viruksen, Michael Goldplatt voi alkaavalmistautua Nobel-juhlallisuuksiin.Testosteronitekee riskisijoittajanSen, miksi riskinottoa vaativat rahamaailmantyöpaikat ovat pääosin miesten hallussa,selittää sukupuolihormoni testosteroni.Näin väittää tuore amerikkalaistutkimus.Joukko pankkialalle tähdänneitä kauppatieteenopiskelijoita pantiin chicagolaisenNorthwestern-yliopiston tutkimuksessa pe-ke estää viruksen ja TSG101:n välisen vuorovaikutuksen.Tutkimuksessa kehitetty lääkintämekanismivaikuttaa lähes yleispätevältä suureenmäärään virusperäisiä sairauksia. Mekanismitunnistaa viruksen saastuttaman solun japysäyttää taudin leviämisen. Kliiniset kokeetlääkkeellä alkavat ensi vuonna.Lauri Lehtinenneja, kertoo New Scientist. Kun proteiinejapoistettiin yksitellen, löydettiin satoja viruksillekorvaamattomia aineita, joita ilmanniitä tuottava ihminen kyllä tulee toimeen.Erityisen tärkeäksi osoittautui TSG101-proteiini, joka kuljettaa erilaisia aineita solunsisällä. Virukset hyödyntävät sitä siinävaiheessa, kun ne murtautuvat ulos infektoituneestasolusta. Pienimolekyylinen läälaamaansijoituspeliä, jossa oli tarjolla sekäpientä mutta tasaista takuutuottoa että mahdollisiasuurvoittoja – tai vaihtoehtoisestirökäletappioita.Mitä alhaisempi testosteronitaso pelurillaoli, sitä aiemmin hän luopui tavoittelemastaisoja rahoja ja siirtyi vähäisemmänmutta varman tuoton strategiaan, tutkimuspaljasti.Naisistakin ne, joiden kehossa kihisirunsaasti testosteronia, ottivat herkemminriskejä kuin ne, joilla hormonia oli vähän.Miehen elimistö tuottaa kuitenkin hormoniakeskimäärin kymmenen kertaa enemmänkuin naisen, joten miehet muodostivatriskipelaajista selvän enemmistön.Tulokset vahvistuivat, kun tutkijat myöhemminselvittivät, millaisen uran testatutopiskelijat olivat valmistuttuaan valinneet.Riskinottoa edellyttäviin töihin olivat hakeutuneetnimenomaan ne, joilla oli muitakorkeampi testosteroniarvo.Testosteronitaso määritettiin syljestä. Ennensyntymää tapahtunut hormonialtistusarvioitiin mittaamalla koehenkilöiden sormet:pitkä etusormi kertoo suuresta altistumisestatestosteronille.Tutkimuksesta kirjoitti The Economist.Pekka T. Heikura<strong>Kemia</strong>-Kemi Vol. 36 (2009) 7 27

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!